Lue keskustelun säännöt.
Mitä pitäisi tehdä kun leikkipuistossa vieras isompi lapsi tulee kiehnäämään viereen?
Käyn kolmevuotiaani kanssa läheisessä leikkipuistossa ja usein sinne ilmaantuu yksin eräs ekaluokkalainen tai eräs eskarilainen tyttö. Ja molemmat ovat sellaisia, että tulevat jotenkin kiehnäämään siihen minun ja lapseni viereen. Hivuttautuvat lähemmäksi pyörimään ympärillemme, kyselevät koko ajan mitä te teette jne. Eivätkä millään lähde, vaikka miten sanoisi, että meillä on nyt oma juttu tässä kesken. Kaipaavat varmaan aikuista ja seuraa ja sellaista, mutta muutamastakin syystä en pysty sitä heille tarjoamaan vaan haluan olla kahden lapseni kanssa. Eilenkin toinen näistä roikkui tunnin vieressämme ja kun lähdimme puistosta kotiin niin lähti perässä kulkemaan.
Mitä tällaiselle oikein pitäisi tehdä?
Kommentit (1230)
Vierailija kirjoitti:
Sitä tapahtuu usein. Mikäli olet aikuinen ja leikit oman lapsen kanssa, kiinnität huomiota häneen, osallistut jne. niin se vetää muita lapsia kuin valo perhosia.
Mun oma teoria on, että heidän vanhemmat ovat ne nenä kännykässä ihmisiä tai "eivät paikalla" ihmisiä.
Sitä tekee niin pienet kuin isot lapset. Hakee kontaktia, kertoo omasta päivästä, elämästä jne. Välillä on jopa sääli, olen aina neutraalin ystävällinen, mutta omat lapset "jäätyy". Ja he ovat minulle ne tärkeimmät.
Tuo tietty lapsityyppi hakee huomiota keneltä hyvänsä aikuiselta, jopa ventovieraalta lapsettomalta taloyhtiön parkkipaikalla -siis sen aikuisen taloyhtiön, ei omansa.
Minä olen sekä edellisessä että nykyisessä taloyhtiössä törmännyt tuollaiseen. Samat lapset on piinanneet lehmänhermoista miestänikin.
Olet siis kaikessa rauhassa tulossa töistä, kaupasta, lenkiltä, omalla parkkiksellasi, ja siihen ryökää ventovieras alakouluikäinen penikka selittämään asioitaan. Alkavat selittää jotain ihan ääliömäistä omasta elämästään, mikä ei liity millään tavalla mihinkään. Tyyliin keskustelu alkaa "Hei arvaa mitä! Meillä oli eilen nakkikastiketta!"
Ja lapsi siis tosiaan asuu viereisessä taloyhtiössä, eli hänellä ei ole meidän parkkipaikalle tai pihaan mitään asiaa.
Ihan turvallisuussyistä vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen, että ventovieraita aikuisia ei puhutella, ellei ole joku iso hätä ja tarvitse apua. Ja ihan kohteliaisuussyistä pitäisi jo alakouluikäisen ymmärtää, että ventovieraita ihmisiä ei häiritä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitähän osaa sanoa taloyhtiön naapuruston lapselle joka tulee valittamaan kun ei ole ketään leikkikaveria, jos satun olemaan pihalla jotain tekemässä, en minäkään kyllä voi hälle leikkikaveriksi muuttua :P
"Sitten sun täytyy leikkiä itseksesi."
Tulee kyllä surku tuollaisten lasten puolesta, kun näitä kommentteja lukee. Että se lapsi on jotenkin omituinen, viallinen, en halua että lapseni leikkii tuommoisen "vääränlaisen" lapsen kanssa... Ihan tuommoista koulukiusaaja-juttua jätetään vääränlainen ulkopuolelle tai sanotaan jopa pahasti, tai vähintäänkin selän takana puhutaan rumasti. Kyllä vanhemman pitäisi osata olla se aikuinen, ja hoitaa asia olematta ilkeä. En tarkoita että pitää suostua lapsen pyyntöihin ja lähteä sen juttuihin mukaan, mutta ohjata vaikka se juttu siihen omaan lapseen jonka kanssa puistossa on. Ja lähteä sitten pois jos ei jaksa. Mutta toki voi valita myös olla inhottava ihminen.
Minä kyllä ohjaisin tuollaisen tapauksen leikkimään lapseni kanssa, että hei kiva, annatko Pikku-Pipsalle nyt vauhtia. Sama aina, jos lapsi yrittää esitellä pinnejään "on hienot pinnit, Pikku-Pipsalla ei ole vielä niin paljon tukkaa että saisi pinnejä, näytätkö Pipsallekin. Me mennään nyt hiekkalaatikolle tekemään kakkuja, sinä voitkin auttaa niin minä katselen vierestä." Ja jos ei suju, niin sitten toki ystävällisesti sanoo että ei voida nyt leikkiä yhdessä kun ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä tapahtuu usein. Mikäli olet aikuinen ja leikit oman lapsen kanssa, kiinnität huomiota häneen, osallistut jne. niin se vetää muita lapsia kuin valo perhosia.
Mun oma teoria on, että heidän vanhemmat ovat ne nenä kännykässä ihmisiä tai "eivät paikalla" ihmisiä.
Sitä tekee niin pienet kuin isot lapset. Hakee kontaktia, kertoo omasta päivästä, elämästä jne. Välillä on jopa sääli, olen aina neutraalin ystävällinen, mutta omat lapset "jäätyy". Ja he ovat minulle ne tärkeimmät.Tuo tietty lapsityyppi hakee huomiota keneltä hyvänsä aikuiselta, jopa ventovieraalta lapsettomalta taloyhtiön parkkipaikalla -siis sen aikuisen taloyhtiön, ei omansa.
Minä olen sekä edellisessä että nykyisessä taloyhtiössä törmännyt tuollaiseen. Samat lapset on piinanneet lehmänhermoista miestänikin.
Olet siis kaikessa rauhassa tulossa töistä, kaupasta, lenkiltä, omalla parkkiksellasi, ja siihen ryökää ventovieras alakouluikäinen penikka selittämään asioitaan. Alkavat selittää jotain ihan ääliömäistä omasta elämästään, mikä ei liity millään tavalla mihinkään. Tyyliin keskustelu alkaa "Hei arvaa mitä! Meillä oli eilen nakkikastiketta!"
Ja lapsi siis tosiaan asuu viereisessä taloyhtiössä, eli hänellä ei ole meidän parkkipaikalle tai pihaan mitään asiaa.
Ihan turvallisuussyistä vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen, että ventovieraita aikuisia ei puhutella, ellei ole joku iso hätä ja tarvitse apua. Ja ihan kohteliaisuussyistä pitäisi jo alakouluikäisen ymmärtää, että ventovieraita ihmisiä ei häiritä!
Miksi teidän naapuruston väki on ventovieraita toisilleen? Isoja kerrostaloja?
Meillä rivitaloyhtiössä ollaan puheväleissä naapuririvarin väen sekä omakotitalo-naapureiden kanssa. Lapsuudessani kerrostaloalueella lapset myös iloisesti leikkivät yhdessä toistensa pihoilla. Yleensä ilman aikuisten valvontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ihmetyttää näissä keskusteluissa (ja aina kaikissa tuppautumis/yksinäisyyskeskusteluissa) miten monien mielestä:
- Henkilö tunkee toisen seuraan tyydyttäkseen omia tarpeitaan. Tämä ei ole itsekästä.
- Henkilö tahtoisi, että toinen ei tunkisi hänen seuraansa, koska hän kaipaa omaa rauhaa. Tämä on itsekästä.
Miksi yksinäisyyden tarve, tai tarve valita seuransa, on itsekkyyttä, väkisin toisen seuraan tunkeminen ei?
Kumpikin ihminen vaan yrittää täyttää OMIA tarpeitaan. Se, joka tahtoo olla itsekseen, täyttää tarpeensa itse, eikä vaadi muilta kuin rauhaan jättämistä. Se, joka kaipaa seuraa, nimenomaan vaatii muita täyttämään OMAT tarpeensa.
---------
Itse olen lievästi autistinen, ja minulle on todella raskasta ja kuormittavaa joutua vuorovaikuttamaan yllättäen jonkun ihmisen kanssa. Lapsi tai aikuinen, tuttu tai tuntematon, se että joudun siirtymään kesken kaiken yllättäen vuorovaikutusmoodiin, vie minulta hirveästi energiaa, joka on sitten pois kaikesta muusta.
Eikö voitaisi sopia, että ne meistä, jotka tahtovat olla rauhassa, pitäisivät vaikka punaista lettinauhaa, ihan kuten potkiville hevosille laitetaan punainen nauha häntään? Sitten seurankaipaajat menisivät hölöttämään vaan niille, joilla ei sellaista ole, ja kaikki olisivat tyytyväisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä tapahtuu usein. Mikäli olet aikuinen ja leikit oman lapsen kanssa, kiinnität huomiota häneen, osallistut jne. niin se vetää muita lapsia kuin valo perhosia.
Mun oma teoria on, että heidän vanhemmat ovat ne nenä kännykässä ihmisiä tai "eivät paikalla" ihmisiä.
Sitä tekee niin pienet kuin isot lapset. Hakee kontaktia, kertoo omasta päivästä, elämästä jne. Välillä on jopa sääli, olen aina neutraalin ystävällinen, mutta omat lapset "jäätyy". Ja he ovat minulle ne tärkeimmät.Tuo tietty lapsityyppi hakee huomiota keneltä hyvänsä aikuiselta, jopa ventovieraalta lapsettomalta taloyhtiön parkkipaikalla -siis sen aikuisen taloyhtiön, ei omansa.
Minä olen sekä edellisessä että nykyisessä taloyhtiössä törmännyt tuollaiseen. Samat lapset on piinanneet lehmänhermoista miestänikin.
Olet siis kaikessa rauhassa tulossa töistä, kaupasta, lenkiltä, omalla parkkiksellasi, ja siihen ryökää ventovieras alakouluikäinen penikka selittämään asioitaan. Alkavat selittää jotain ihan ääliömäistä omasta elämästään, mikä ei liity millään tavalla mihinkään. Tyyliin keskustelu alkaa "Hei arvaa mitä! Meillä oli eilen nakkikastiketta!"
Ja lapsi siis tosiaan asuu viereisessä taloyhtiössä, eli hänellä ei ole meidän parkkipaikalle tai pihaan mitään asiaa.
Ihan turvallisuussyistä vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen, että ventovieraita aikuisia ei puhutella, ellei ole joku iso hätä ja tarvitse apua. Ja ihan kohteliaisuussyistä pitäisi jo alakouluikäisen ymmärtää, että ventovieraita ihmisiä ei häiritä!
Miksi teidän naapuruston väki on ventovieraita toisilleen? Isoja kerrostaloja?
Meillä rivitaloyhtiössä ollaan puheväleissä naapuririvarin väen sekä omakotitalo-naapureiden kanssa. Lapsuudessani kerrostaloalueella lapset myös iloisesti leikkivät yhdessä toistensa pihoilla. Yleensä ilman aikuisten valvontaa.
Yh, kuulostaa kamalalta. Minusta on ihanaa, että en tunne ketään naapuriani edes ulkonäöltä. Ihan tarpeeksi joutuu töissä seurustelemaan ihmisten kanssa, en enää jaksaisi, jos pitäisi pihapiirissäkin kaikki naapurin serkun kaiman siskot ja näiden lapset vielä jututtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää näissä keskusteluissa (ja aina kaikissa tuppautumis/yksinäisyyskeskusteluissa) miten monien mielestä:
- Henkilö tunkee toisen seuraan tyydyttäkseen omia tarpeitaan. Tämä ei ole itsekästä.
- Henkilö tahtoisi, että toinen ei tunkisi hänen seuraansa, koska hän kaipaa omaa rauhaa. Tämä on itsekästä.
Miksi yksinäisyyden tarve, tai tarve valita seuransa, on itsekkyyttä, väkisin toisen seuraan tunkeminen ei?
Kumpikin ihminen vaan yrittää täyttää OMIA tarpeitaan. Se, joka tahtoo olla itsekseen, täyttää tarpeensa itse, eikä vaadi muilta kuin rauhaan jättämistä. Se, joka kaipaa seuraa, nimenomaan vaatii muita täyttämään OMAT tarpeensa.
---------
Itse olen lievästi autistinen, ja minulle on todella raskasta ja kuormittavaa joutua vuorovaikuttamaan yllättäen jonkun ihmisen kanssa. Lapsi tai aikuinen, tuttu tai tuntematon, se että joudun siirtymään kesken kaiken yllättäen vuorovaikutusmoodiin, vie minulta hirveästi energiaa, joka on sitten pois kaikesta muusta.
Eikö voitaisi sopia, että ne meistä, jotka tahtovat olla rauhassa, pitäisivät vaikka punaista lettinauhaa, ihan kuten potkiville hevosille laitetaan punainen nauha häntään? Sitten seurankaipaajat menisivät hölöttämään vaan niille, joilla ei sellaista ole, ja kaikki olisivat tyytyväisiä?
Kuulostaa niin ihanalta, jos kukaan ei tulisi väkisin juttelemaan! Samaistun niin kaikkeen tähän. Itse tykkään ilmaista itseäni pukeutumalla värikkäästi: pukeudun itselleni, en muille. No sitten jopa aamuliikenteessä joku ottaa asiakseen tulla kommentoimaan asujani lähes päivittäin, vaikka minulla on kuulokkeet korvilla ja koitan vain saada tsempattua itseäni työmatkan ajan, että jaksan taas olla yhden päivän "sosiaalinen" työympäristössä, jossa on liikaa hajua, valoja ja ääniä. Miksi pitää väksin pakottaa ihmiset juttelemaan. Sama pätee niin aikuisiin kuin lapsiinkin.
Mun poika on kyllä tuommoinen hypersosiaalinen höpöttäjä, jonka jos päästäisi yksinään puistoon niin varmaan lyöttäytyisi jonkun seuraan selittämään juttujaan. Useimmiten saa positiivista palautetta kun on niin ihanan sosiaalinen ja mummukat tykkää kun lapsi käy heille juttujaan kertomaan, joten ei hän tajua ollenkaan ettei kaikki ehkä tykkää. Ollaan kyllä siitä sanottu ettei saa jutella jos toiset ei vastaa, että kaikki ei aina halua puhua. Ja että esim omaa kotiosoitetta ei ois syytä kertoa kenellekään... Hän on kyllä jatkuvasti äänessä kotonakin ja hänen kanssaan puhutaan että ei ole siitä kiinni. Mutta sinällään voin kuvitella että tämän kaltaisesta lapsesta vois tulla just tuommoinen rasittava liimautuja, jos vanhemmat ei jaksa tai viitsi kasvattaa ja vahtia kunnolla. Ja jos ei ole sisaruksia ja kavereita joitten kanssa purkaa tarmoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää näissä keskusteluissa (ja aina kaikissa tuppautumis/yksinäisyyskeskusteluissa) miten monien mielestä:
- Henkilö tunkee toisen seuraan tyydyttäkseen omia tarpeitaan. Tämä ei ole itsekästä.
- Henkilö tahtoisi, että toinen ei tunkisi hänen seuraansa, koska hän kaipaa omaa rauhaa. Tämä on itsekästä.
Miksi yksinäisyyden tarve, tai tarve valita seuransa, on itsekkyyttä, väkisin toisen seuraan tunkeminen ei?
Kumpikin ihminen vaan yrittää täyttää OMIA tarpeitaan. Se, joka tahtoo olla itsekseen, täyttää tarpeensa itse, eikä vaadi muilta kuin rauhaan jättämistä. Se, joka kaipaa seuraa, nimenomaan vaatii muita täyttämään OMAT tarpeensa.
---------
Itse olen lievästi autistinen, ja minulle on todella raskasta ja kuormittavaa joutua vuorovaikuttamaan yllättäen jonkun ihmisen kanssa. Lapsi tai aikuinen, tuttu tai tuntematon, se että joudun siirtymään kesken kaiken yllättäen vuorovaikutusmoodiin, vie minulta hirveästi energiaa, joka on sitten pois kaikesta muusta.
Eikö voitaisi sopia, että ne meistä, jotka tahtovat olla rauhassa, pitäisivät vaikka punaista lettinauhaa, ihan kuten potkiville hevosille laitetaan punainen nauha häntään? Sitten seurankaipaajat menisivät hölöttämään vaan niille, joilla ei sellaista ole, ja kaikki olisivat tyytyväisiä?
Kuulostaa niin ihanalta, jos kukaan ei tulisi väkisin juttelemaan! Samaistun niin kaikkeen tähän. Itse tykkään ilmaista itseäni pukeutumalla värikkäästi: pukeudun itselleni, en muille. No sitten jopa aamuliikenteessä joku ottaa asiakseen tulla kommentoimaan asujani lähes päivittäin, vaikka minulla on kuulokkeet korvilla ja koitan vain saada tsempattua itseäni työmatkan ajan, että jaksan taas olla yhden päivän "sosiaalinen" työympäristössä, jossa on liikaa hajua, valoja ja ääniä. Miksi pitää väksin pakottaa ihmiset juttelemaan. Sama pätee niin aikuisiin kuin lapsiinkin.
Värikkäissä vaatteissa näyttää pirteältä ekstrovertilta, jopa huomionhakuiselta. Lapset erityisesti tykkää sellaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä tapahtuu usein. Mikäli olet aikuinen ja leikit oman lapsen kanssa, kiinnität huomiota häneen, osallistut jne. niin se vetää muita lapsia kuin valo perhosia.
Mun oma teoria on, että heidän vanhemmat ovat ne nenä kännykässä ihmisiä tai "eivät paikalla" ihmisiä.
Sitä tekee niin pienet kuin isot lapset. Hakee kontaktia, kertoo omasta päivästä, elämästä jne. Välillä on jopa sääli, olen aina neutraalin ystävällinen, mutta omat lapset "jäätyy". Ja he ovat minulle ne tärkeimmät.Tuo tietty lapsityyppi hakee huomiota keneltä hyvänsä aikuiselta, jopa ventovieraalta lapsettomalta taloyhtiön parkkipaikalla -siis sen aikuisen taloyhtiön, ei omansa.
Minä olen sekä edellisessä että nykyisessä taloyhtiössä törmännyt tuollaiseen. Samat lapset on piinanneet lehmänhermoista miestänikin.
Olet siis kaikessa rauhassa tulossa töistä, kaupasta, lenkiltä, omalla parkkiksellasi, ja siihen ryökää ventovieras alakouluikäinen penikka selittämään asioitaan. Alkavat selittää jotain ihan ääliömäistä omasta elämästään, mikä ei liity millään tavalla mihinkään. Tyyliin keskustelu alkaa "Hei arvaa mitä! Meillä oli eilen nakkikastiketta!"
Ja lapsi siis tosiaan asuu viereisessä taloyhtiössä, eli hänellä ei ole meidän parkkipaikalle tai pihaan mitään asiaa.
Ihan turvallisuussyistä vanhempien pitäisi opettaa lapsilleen, että ventovieraita aikuisia ei puhutella, ellei ole joku iso hätä ja tarvitse apua. Ja ihan kohteliaisuussyistä pitäisi jo alakouluikäisen ymmärtää, että ventovieraita ihmisiä ei häiritä!
Miksi teidän naapuruston väki on ventovieraita toisilleen? Isoja kerrostaloja?
Meillä rivitaloyhtiössä ollaan puheväleissä naapuririvarin väen sekä omakotitalo-naapureiden kanssa. Lapsuudessani kerrostaloalueella lapset myös iloisesti leikkivät yhdessä toistensa pihoilla. Yleensä ilman aikuisten valvontaa.
Pienet taloyhtiöt. Mutta ei minulla ole mitään intrenssiä keskustella jonkun kanssa vain siksi että se asuu viereisessä talossa. Minulla on katsos sellainen jännä juttu nimeltä Oma Elämä, eikä se pyöri muiden ihmisten ympärillä.
Tietysti tervehdin nyökkäämällä tutun oloisia ihmisiä, mutta en ihan aidosti näe miksi niille pitäisi puhua? Puhuminen muusta syistä kuin välttämättömän informaation välittämiseksi on vastoin elämänkatsomustani. Kaikissa henkisissä perinteissä kannustetaan ihmisiä vaikenemaan enemmän, ja Iso Kirjakin kannustaa siihen useampaan otteeseen.
En oikein ymmärrä, mistä tämä ylettömän jatkuvan ääntelyn ihannointi on saanut alkunsa. Ilmeisesti niiden ääntelynhalusta, joiden ajukopan kapasiteetti ei riitä siihen, että viihdyttäisi itse itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää näissä keskusteluissa (ja aina kaikissa tuppautumis/yksinäisyyskeskusteluissa) miten monien mielestä:
- Henkilö tunkee toisen seuraan tyydyttäkseen omia tarpeitaan. Tämä ei ole itsekästä.
- Henkilö tahtoisi, että toinen ei tunkisi hänen seuraansa, koska hän kaipaa omaa rauhaa. Tämä on itsekästä.
Miksi yksinäisyyden tarve, tai tarve valita seuransa, on itsekkyyttä, väkisin toisen seuraan tunkeminen ei?
Kumpikin ihminen vaan yrittää täyttää OMIA tarpeitaan. Se, joka tahtoo olla itsekseen, täyttää tarpeensa itse, eikä vaadi muilta kuin rauhaan jättämistä. Se, joka kaipaa seuraa, nimenomaan vaatii muita täyttämään OMAT tarpeensa.
---------
Itse olen lievästi autistinen, ja minulle on todella raskasta ja kuormittavaa joutua vuorovaikuttamaan yllättäen jonkun ihmisen kanssa. Lapsi tai aikuinen, tuttu tai tuntematon, se että joudun siirtymään kesken kaiken yllättäen vuorovaikutusmoodiin, vie minulta hirveästi energiaa, joka on sitten pois kaikesta muusta.
Eikö voitaisi sopia, että ne meistä, jotka tahtovat olla rauhassa, pitäisivät vaikka punaista lettinauhaa, ihan kuten potkiville hevosille laitetaan punainen nauha häntään? Sitten seurankaipaajat menisivät hölöttämään vaan niille, joilla ei sellaista ole, ja kaikki olisivat tyytyväisiä?
Huomaa, että nyt kyse on LAPSESTA. Lapset ei osaa samoja sosiaalisia sääntöjä, eikä voi ajatella että lapsi on itsekäs kun haluaa puhua ihmisille. Ei kyse ole itsekkyydestä vaan taitojen puutteesta. Aikuisen tehtävä on silloin osata olla ystävällinen, vaikka tietenkään ei tarvitse juttuun mukaan lähteä sen enempää, ja voi sanoa että keskityn nyt omaan lapseen, mutta voit leikkiä toisen lapsen kanssa jos haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää näissä keskusteluissa (ja aina kaikissa tuppautumis/yksinäisyyskeskusteluissa) miten monien mielestä:
- Henkilö tunkee toisen seuraan tyydyttäkseen omia tarpeitaan. Tämä ei ole itsekästä.
- Henkilö tahtoisi, että toinen ei tunkisi hänen seuraansa, koska hän kaipaa omaa rauhaa. Tämä on itsekästä.
Miksi yksinäisyyden tarve, tai tarve valita seuransa, on itsekkyyttä, väkisin toisen seuraan tunkeminen ei?
Kumpikin ihminen vaan yrittää täyttää OMIA tarpeitaan. Se, joka tahtoo olla itsekseen, täyttää tarpeensa itse, eikä vaadi muilta kuin rauhaan jättämistä. Se, joka kaipaa seuraa, nimenomaan vaatii muita täyttämään OMAT tarpeensa.
---------
Itse olen lievästi autistinen, ja minulle on todella raskasta ja kuormittavaa joutua vuorovaikuttamaan yllättäen jonkun ihmisen kanssa. Lapsi tai aikuinen, tuttu tai tuntematon, se että joudun siirtymään kesken kaiken yllättäen vuorovaikutusmoodiin, vie minulta hirveästi energiaa, joka on sitten pois kaikesta muusta.
Eikö voitaisi sopia, että ne meistä, jotka tahtovat olla rauhassa, pitäisivät vaikka punaista lettinauhaa, ihan kuten potkiville hevosille laitetaan punainen nauha häntään? Sitten seurankaipaajat menisivät hölöttämään vaan niille, joilla ei sellaista ole, ja kaikki olisivat tyytyväisiä?
Kuulostaa niin ihanalta, jos kukaan ei tulisi väkisin juttelemaan! Samaistun niin kaikkeen tähän. Itse tykkään ilmaista itseäni pukeutumalla värikkäästi: pukeudun itselleni, en muille. No sitten jopa aamuliikenteessä joku ottaa asiakseen tulla kommentoimaan asujani lähes päivittäin, vaikka minulla on kuulokkeet korvilla ja koitan vain saada tsempattua itseäni työmatkan ajan, että jaksan taas olla yhden päivän "sosiaalinen" työympäristössä, jossa on liikaa hajua, valoja ja ääniä. Miksi pitää väksin pakottaa ihmiset juttelemaan. Sama pätee niin aikuisiin kuin lapsiinkin.
Värikkäissä vaatteissa näyttää pirteältä ekstrovertilta, jopa huomionhakuiselta. Lapset erityisesti tykkää sellaisesta.
Vaatteet ei vaikuta asiaan. Minä olen enimmäkseen armeijaylijäämään (kestävää, edullista ja mukavaa) pukeutuva ilmeetön naisenrohjo, ja silti kaikki kuvittelee että tahdon kuunnella niiden juttuja. Mummelit tulevat jopa HALAAMAAN minua, koska luulevat että olemme niin läheisiä tuttuja koska ovat kiduttaneet minua monta kertaa ennenkin.
Avainsana on se kuuntelu: nehän ei tahdo KESKUSTELLA, vaan että joku kuuntelee niiden loputtoman typeriä juttuja.
-se autisti, edellistä edellinen lainaus kai-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää näissä keskusteluissa (ja aina kaikissa tuppautumis/yksinäisyyskeskusteluissa) miten monien mielestä:
- Henkilö tunkee toisen seuraan tyydyttäkseen omia tarpeitaan. Tämä ei ole itsekästä.
- Henkilö tahtoisi, että toinen ei tunkisi hänen seuraansa, koska hän kaipaa omaa rauhaa. Tämä on itsekästä.
Miksi yksinäisyyden tarve, tai tarve valita seuransa, on itsekkyyttä, väkisin toisen seuraan tunkeminen ei?
Kumpikin ihminen vaan yrittää täyttää OMIA tarpeitaan. Se, joka tahtoo olla itsekseen, täyttää tarpeensa itse, eikä vaadi muilta kuin rauhaan jättämistä. Se, joka kaipaa seuraa, nimenomaan vaatii muita täyttämään OMAT tarpeensa.
---------
Itse olen lievästi autistinen, ja minulle on todella raskasta ja kuormittavaa joutua vuorovaikuttamaan yllättäen jonkun ihmisen kanssa. Lapsi tai aikuinen, tuttu tai tuntematon, se että joudun siirtymään kesken kaiken yllättäen vuorovaikutusmoodiin, vie minulta hirveästi energiaa, joka on sitten pois kaikesta muusta.
Eikö voitaisi sopia, että ne meistä, jotka tahtovat olla rauhassa, pitäisivät vaikka punaista lettinauhaa, ihan kuten potkiville hevosille laitetaan punainen nauha häntään? Sitten seurankaipaajat menisivät hölöttämään vaan niille, joilla ei sellaista ole, ja kaikki olisivat tyytyväisiä?
Huomaa, että nyt kyse on LAPSESTA. Lapset ei osaa samoja sosiaalisia sääntöjä, eikä voi ajatella että lapsi on itsekäs kun haluaa puhua ihmisille. Ei kyse ole itsekkyydestä vaan taitojen puutteesta. Aikuisen tehtävä on silloin osata olla ystävällinen, vaikka tietenkään ei tarvitse juttuun mukaan lähteä sen enempää, ja voi sanoa että keskityn nyt omaan lapseen, mutta voit leikkiä toisen lapsen kanssa jos haluat.
Jos lapsi ei osaa sosiaalisia sääntöjä, sitä ei pidä päästää ihmisten ilmoille yksin.
Lapsille kannattaisi muuten ihan oikeasti opettaa, että kaikki aikuiselta näyttävät eivät ole turvallisia aikuisia. Esimerkiksi minä en ole. Silti ihmiset saattavat itse kuvitella, jopa tutut, että voivat jättää lapsensa minun silmälläpitoni alaiseksi.
Jätit ilmeisesti lukematta tekstistäni tuon avainsanan autisti? Minäkään en osaa sosiaalisia sääntöjä, ellen ankarasti ponnistele. Ja jos tarpeeksi joudun ponnistelemaan, saattaapi tulla melttari. Lasten on parempi olla näkemättä sellaista.
Voisin myös olla juoppo tai narkkari, mitä lapsi ei tajuaisi, ja siksi arvaamaton. Tai mitä muuta lapsille vahingollista hyvänsä.
Ihminen, joka ei kasvata lapsiaan jättämään ventovieraat aikuiset rauhaan, ei selvästi välitä lapsensa turvallisuudesta vähääkään.
-se autisti-
Lähe menee, ellet halua syytettä ahdistelusta.
Vierailija kirjoitti:
Tulee kyllä surku tuollaisten lasten puolesta, kun näitä kommentteja lukee. Että se lapsi on jotenkin omituinen, viallinen, en halua että lapseni leikkii tuommoisen "vääränlaisen" lapsen kanssa... Ihan tuommoista koulukiusaaja-juttua jätetään vääränlainen ulkopuolelle tai sanotaan jopa pahasti, tai vähintäänkin selän takana puhutaan rumasti. Kyllä vanhemman pitäisi osata olla se aikuinen, ja hoitaa asia olematta ilkeä. En tarkoita että pitää suostua lapsen pyyntöihin ja lähteä sen juttuihin mukaan, mutta ohjata vaikka se juttu siihen omaan lapseen jonka kanssa puistossa on. Ja lähteä sitten pois jos ei jaksa. Mutta toki voi valita myös olla inhottava ihminen.
Juttelisin diplomaattisesti lapsen kotiasioita. Ei voi tietää millaista hänen kotielämänsä voi olla. Esim. äiti on töissä ja hän on yksin kotona. Toivottavasti ei mitään ikävämpää.
On kyllä ihme ongelmat.
Minä rohkaisin lapsia leikkimään muitten kanssa jos sellaista mahdollisuutta oli. Vanhemmasta tulee helposti lapsen tärkeä leikitysautomaatti. On parempi vaikka katsella sitä kännykkää kun ryhtyä leikitysautomaatiksi. Lapsen on hyvänoppiq tekemään muiden kanssa.
Kotona sitten jakamatonta aikaa lapselle - silloin kännykkä hetkeksi pois.
Ai että vihasin itse alle kouluikäisenä aina sitä jos joku toinen lapsi lyöttäytyi seuraani kuin takiainen. En pidä tuollaisesta myöskään nyt 3- vuotiaan poikani kanssa. Siis jos ollaan pojan kans ulkona ja siihen tulee toinen lapsi, jonka seura alkaa selkeästi vaivaannuttaa omaa poikaani.
Ei siinä tietenkään mitään jos yhteinen sävel löytyy ja lapsilla on mukava leikkiä. Silloinhan asia on ok.
Mutta mikäli mun poika tulee vaivaantuneena halimaan mua ja kertomaan, että ei ihan tykkää tästä tilanteesta nyt niin pyrin luomaan mun ja pojan välille sellasen kahdenkeskeisen oman kuplan ja alan leikittää poikaa. Jos ulkopuolinen lapsi tulee tähän mukaan niin joko hymyilen hänelle ja kiinnitän huomioni heti sen jälkeen omaan lapseen ja leikin hänen kans kuin tätä ulkopuolista ei olisikaan. En tiedä onko korrektisto tehty, mutta hymyni takana mulla kiehuu ja sapettaa aivan tajuttoman paljon (tulee sama fiilis kuin silloin kun olin itse lapsena vastaavassa tilanteessa). Tätä kiukkuani en tietenkään ulospäin näytä.
Eikö lasta ole opetettu, ettei vieraiden aikuisten kanssa sovi olla tekemisissä?
Kysyisin, missä sen vanhempi on. Jos ei mailla halmeilla, soittaisin 112, koska lapsen heitteillepano on rikos.