Lue keskustelun säännöt.
Mitä pitäisi tehdä kun leikkipuistossa vieras isompi lapsi tulee kiehnäämään viereen?
Käyn kolmevuotiaani kanssa läheisessä leikkipuistossa ja usein sinne ilmaantuu yksin eräs ekaluokkalainen tai eräs eskarilainen tyttö. Ja molemmat ovat sellaisia, että tulevat jotenkin kiehnäämään siihen minun ja lapseni viereen. Hivuttautuvat lähemmäksi pyörimään ympärillemme, kyselevät koko ajan mitä te teette jne. Eivätkä millään lähde, vaikka miten sanoisi, että meillä on nyt oma juttu tässä kesken. Kaipaavat varmaan aikuista ja seuraa ja sellaista, mutta muutamastakin syystä en pysty sitä heille tarjoamaan vaan haluan olla kahden lapseni kanssa. Eilenkin toinen näistä roikkui tunnin vieressämme ja kun lähdimme puistosta kotiin niin lähti perässä kulkemaan.
Mitä tällaiselle oikein pitäisi tehdä?
Kommentit (1230)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäidit on älyttömän hankalia. Vieras lapsi on vihollinen jota ei pidä päästää lähelle. Melkein toivon ettei omat pojat tee lapsia kun muistelen näitä ihania äitejä. Olihan siellä joukossa muutama normaali.
Nykyään on ihailtavaa, jos persoonallisuuspiirteesi sattuu olemaan epäsosiaalinen introvertti. On vain ymmärrettävää, että vanhemmat pyrkivät lapsistaan sellaisia muovaamaan, koska tällä hetkellä ajatellaan introverttien olevan muita ylempänä ja viisaita, kun taas ekstrovertit on typeriä kovaäänisiä kälättäjiä.
Kukapa tuota jälkimmäistä haluaisi, joten pyritään välttämään ettei omassa lapsessa pääse moinen persoonallisuus esiin ja ahdistutaan, jos jonkun tosien lapsi vaikuttaa sellaiselta alhaiselta persoonallisuustyypiltä
Jos tietää että oma lapsi on epänormaalin sosiaalinen, sille pitää vanhempien itse pitää seuraa eikä olettaa että muut jossain puistossa sitä jatkuvasti viihdyttää.
No tuohan pätee sitten toiseenkin suuntaan: Jos tietää että oma lapsi on epänormaalin epäsosiaalinen, niin vanhempien pitäisi kannustaa häntä olemaan sosiaalisempi, eikä pitää jossain tynnyrissä eristyksissä kaikesta.
Itseasiassa satuit osumaan juurikin naulan kantaan kommentillasi: Yhteiskuntaan sopeutuminen vaatii sellaista tietynlaista särmien hiomista, meiltä jokaiselta, vaikka meistä jokainen onkin uniikki lumihiutale, niin valitettavasti yhteiskunta ei vain voi pyöriä jokaisen uniikin lumihiutaleen ympärillä, on tehtävä kompromisseja etenkin kaikenlaisten persoonallisuuden ääripiirteiden suhteen. Muuten tulee olemaan todella hankala elämä, kun joutuu ne asiat opettelamaan vasta aikuisena, mikäli enää kykenee sellaisia oppimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on taas sellainen suomalaisen ongelma. Muiden kanssa ei uskalleta olla eikä jutella.
Ap myös kommentoi että hänellä on rankka tilanne kotona. Meillä on myös yhdellä lapsellamme syöpä, ja koitan toisen lapsemme kanssa välillä tehdä normaaleita asioita kuten mennä puistoon jotta hän saa kokea jotain kivaa kaiken tämän kaaoksen keskellä. Muuten olen sairaalassa ja tämä lapsi jota vien puistoon viettää aikaa isänsä tai isovanhempien luona. Minulla ei tasan ole yhtään ylimääräistä energiaa, hyvällä tsägällä omalle lapselleni. Joten ei, en todellakaan jaksaisi alkaa leikittämään toisten lapsia tai juttelemaan edes niitä näitä. Joo puistoissa ei tarvis käydä jos pelkää muita lapsia, mut niin se vaan on että sinne päätyy myös äitejä lapsineen jotka haluavat omalle lapselleen antaa hetken omaa aikaa eri ympäristössä. Eli koitetaan silti opettaa näille meidän pienille että voi aina kysyä jos joku haluaa leikkiä, mutta jos heille kauniisti ilmaistaan että nyt ei tarvita leikkikavereita, niin sitten jätetään ne muut ihmiset rauhaan.
Perusuomalaista jöröyttä. Totta kai otat lapset mukaan leikkeihin, jos vaan osaavat käyttäytyä
Minäkin menin lapseni kanssa avoimeen päiväkotiin ja ahdisti ihan hirveästi, kun siellä oli lapsia jotka tuli puhumaan minulle ja yrittivät saada lastani leikkimään, vaikka ihan selvästi näkivät, ettei lastani huvittanut leikkiä tai puhua kenellekkään.
Sitten alkoi ihan todella ärsyttämään, kun myös paikalla olevat vanhemmat ja työntekijätkin puhuivat minulle. Oikeasti? Mitä voin tehdä, että saisin olla rauhassa siellä lapseni kanssa?
Minun lapseni olivat molemmat näitä seuraan lyöttäytyjiä puistossa, varsinkin vanhempi. Vaikka siis itse olin mukana.
Lapseni vaan olivat pienestä asti tosinkiinnostuneita muista lapsista ja etsivät kaveria. Seuraksi kelpasi itseä pienempi ja mukana oleva vanhempi tai oman ikäiset ja isommatkin.
Meillä sai kyllä kotona huomiota, mutta ne vaan tykkäsi otta kontaktia.
Itsekin helposti aloitin juttua puistossa jos oli muita aikuisia paikalla. Eli me ollaan vaan kai aika sosiaalista porukkaa.
Vinkkinä niille jotka kyselee mitä pitäisi tehdä jos ei tykkää seurasta: Yleensä nämä tuppautuivat lapset ovat reipasta ja ulospäinsuuntautuvaa sorttia . Ja siksi mun mielestä ainakin omille lapsilleni olisi voinut vaan sanoa vaikka tämä meidän Maija tykkää mieluummin leikkiä yksin , se on aika ujo. Menisitkö kauemmaksi leikkimään Ja ystävällinen hymy päälle. Joka arka ja herkkä lapsi voisi pahoittaa mielensä, mutta nämä reippaat yleensä ottavat tällaisen ihan vaan. Omani varmaan olisivat vaan juosseet sanomaan minulle, että myötätuntoisesti että tuolla on joku arka pieni jonka lähelle ei saa mennä ettei se pelkää tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni olivat molemmat näitä seuraan lyöttäytyjiä puistossa, varsinkin vanhempi. Vaikka siis itse olin mukana.
Lapseni vaan olivat pienestä asti tosinkiinnostuneita muista lapsista ja etsivät kaveria. Seuraksi kelpasi itseä pienempi ja mukana oleva vanhempi tai oman ikäiset ja isommatkin.
Meillä sai kyllä kotona huomiota, mutta ne vaan tykkäsi otta kontaktia.
Itsekin helposti aloitin juttua puistossa jos oli muita aikuisia paikalla. Eli me ollaan vaan kai aika sosiaalista porukkaa.Vinkkinä niille jotka kyselee mitä pitäisi tehdä jos ei tykkää seurasta: Yleensä nämä tuppautuivat lapset ovat reipasta ja ulospäinsuuntautuvaa sorttia . Ja siksi mun mielestä ainakin omille lapsilleni olisi voinut vaan sanoa vaikka tämä meidän Maija tykkää mieluummin leikkiä yksin , se on aika ujo. Menisitkö kauemmaksi leikkimään Ja ystävällinen hymy päälle. Joka arka ja herkkä lapsi voisi pahoittaa mielensä, mutta nämä reippaat yleensä ottavat tällaisen ihan vaan. Omani varmaan olisivat vaan juosseet sanomaan minulle, että myötätuntoisesti että tuolla on joku arka pieni jonka lähelle ei saa mennä ettei se pelkää tms.
Sinun lapsi ei kyllä kuulosta ollenkaan samanlaiselta kuin ap:n kuvaama takertuja.
No siis oikeasti, 22 sivua tällaisesta aiheesta. Tässä vaihdoehdot:
1) Sanot ihan suoraan lapsille että nyt annat meidän olla rauhassa kiitos.
2) Lähde pois puistosta ja älä mene sinne jos kaipaat rauhaa.
Kunhan muistat, että puistosta et voi ketään komentaa pois. Ja 1 vaihtoehto vaatii sen, että sun pitää vaan olla piittaamatta siitä jos ne lapset pahoittaa mielensä, sille nyt vain ei aina voi mitään. Luultavasti alkavat ajanmyötä pitämään sua ikävänä tyyppinä ja eivät enää yritä ottaa teihin mitään kontaktia: Ongelma ratkaistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaistuin! Kerran puistossa oman taaperoni kanssa tapasin vastaavan noin 6-vuotiaan tarrautujaan. Aika pian juttujen perusteella ajattelin, että lapsella todennäköisesti melko haastavat kotiolot ("mun isosisko on jo saanut uuden kodin"). Ajattelin, että perhe todennäköisesti jo sosiaalihuollon piirissä, juttelin mukavasti hetken ja sitten siirryin oman lapseni kanssa muualle. Tälläiset lapset on kyllä kinkkinen juttu, toisaalta tekisi mieli olla empaattinen, mutta toisaalta juuri ei halua olla liian mukava, että lapsi ei saa ikäänkuin käsitystä, että tässä ollaan jotenkin läheisiä. Koska satunnaiset puistokohtaamiset eivät sitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäidit on älyttömän hankalia. Vieras lapsi on vihollinen jota ei pidä päästää lähelle. Melkein toivon ettei omat pojat tee lapsia kun muistelen näitä ihania äitejä. Olihan siellä joukossa muutama normaali.
Nykyään on ihailtavaa, jos persoonallisuuspiirteesi sattuu olemaan epäsosiaalinen introvertti. On vain ymmärrettävää, että vanhemmat pyrkivät lapsistaan sellaisia muovaamaan, koska tällä hetkellä ajatellaan introverttien olevan muita ylempänä ja viisaita, kun taas ekstrovertit on typeriä kovaäänisiä kälättäjiä.
Kukapa tuota jälkimmäistä haluaisi, joten pyritään välttämään ettei omassa lapsessa pääse moinen persoonallisuus esiin ja ahdistutaan, jos jonkun tosien lapsi vaikuttaa sellaiselta alhaiselta persoonallisuustyypiltä
Et tiedä mitä introvertti tarkoittaa, joten opiskele hieman ennen kuin tulet kommentoimaan. Introvertti ihminen voi olla erittäin sosiaalinen ja esimerkiksi puhelias. Epäsosiaalisuus on aivan eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäidit on älyttömän hankalia. Vieras lapsi on vihollinen jota ei pidä päästää lähelle. Melkein toivon ettei omat pojat tee lapsia kun muistelen näitä ihania äitejä. Olihan siellä joukossa muutama normaali.
Nykyään on ihailtavaa, jos persoonallisuuspiirteesi sattuu olemaan epäsosiaalinen introvertti. On vain ymmärrettävää, että vanhemmat pyrkivät lapsistaan sellaisia muovaamaan, koska tällä hetkellä ajatellaan introverttien olevan muita ylempänä ja viisaita, kun taas ekstrovertit on typeriä kovaäänisiä kälättäjiä.
Kukapa tuota jälkimmäistä haluaisi, joten pyritään välttämään ettei omassa lapsessa pääse moinen persoonallisuus esiin ja ahdistutaan, jos jonkun tosien lapsi vaikuttaa sellaiselta alhaiselta persoonallisuustyypiltä
Et tiedä mitä introvertti tarkoittaa, joten opiskele hieman ennen kuin tulet kommentoimaan. Introvertti ihminen voi olla erittäin sosiaalinen ja esimerkiksi puhelias. Epäsosiaalisuus on aivan eri asia.
Minä tiedän, mutta valtaosa ihmisistä ei tiedä, vaan vääntää introvertin ja ekstrovertin tuollaisiksi täysin vääristyneiksi persoonallisuuden piirteiksi, missä tulkinta on sävytetty selvästi jollain omilla mieltymyksillä, joita sitten näihin tulkintoihin heijastetaan, ei esim. tykätä paljon puhuvista ja kovaäänisistä ihmisistä joten tehdään heistä olkiukko jota kutsutaan ekstrovertiksi ja itse taas halutaan nostaa omaa statusta hiljaisena ja epäsosiaalisena ihmisenä, joten ryhdytään kutsumaan tätä introvertiksi.
Tieteen kanssa näillä kansanomaisilla nimityksillä ei ole mitään tekemistä, tieteessä nämä termit määritellään aivan eri tavalla.
Osa meidän lapsista tekee tuota. Se on minusta jokseenkin kiusallista, mutta kun lapsia on monta niin en pysty koko ajan pitämään jokaista kädestä. En myöskään halua ikäänkuin lähteä siitä oletuksesta, ettei lapseni seura ole kaivattua, koska sekin on kiusallista. Useimmiten kyllä näkee, että muut lapset ovat selvästi mukana mutta vanhemmista on välillä vaikeampi tulkita. Varmasti vähän outo tilanne, kun vieras lapsi haluaa tulla esim. yhdessä keinumaan tai leikkimään hiekkalaatikolla ilman omaa aikuista, mutta minä olen aika sidottu siihen pienimpään. Lähdetään kyllä pois jos tulee sellainen olo että selvästi häiritsee, mutta kyllä minä ajattelen niin, ettei minun tarvitse julkisessa leikkipuistossa koko ajan kytätä ettei minun lapseni vaan puhu kenellekään. Jos haluaa olla ihan omissa oloissaan niin ei ehkä kannata tulla yleiseen leikkipuistoon. Itse siis yritän vähän edes katsoa, mutta kouluikäiset liikkuu jo ilman vanhempia eikä joltain 6-10 v lapselta voi odottaa täydellistä sosiaalista silmää. Minusta on tavallaan ihan hyvä tilanne, ettei lapsella käy edes mielessä ettei hänestä ehkä tykätä. Aikuisena ehtii sitten jatkuvasti märehtiä sitä omaa kelpaamista muille. Tarvitseeko tuon ikäisenkin oikeasti jatkuvasti varautua torjuntoihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivan kamalia ihmisiä tässä ketjussa. Miten voi jollakulla aina olla oikea ratkaisu ihan kaikkeen, joko lapsi on mielisairas tai ap on mielisairas tai jotain muuta kamalaa. Miten olisi vähän ymmärrystä kanssakulkijoita kohtaan. Joku voi olla ihan vaan niin uupunut, että haluaa sen pienen jaksamisen hetkensä antaa vain omalle lapselleen. Se on ihan ok eikä kenelläkään meistä ole oikeutta alkaa sitä kritisoimaan. Ja toisaalta lapset on lapsia, osa tykkää olla aikuisten kanssa, takertujalla voi olla kurjat kotiolot mutta voi olla olemattakin. Puistossa käy luultavasti päivän aikana myös muita aikuisia, joiden kanssa hengailla. Oikeesti tyypit, nyt vähän ajatusta mukaan tähän olemiseen.
jos haluaa olla yksin lapsensa kanssa, niin silloin järkevä valinta ei ole mennä leikkipuistoon. Silloin mennään paikkaan, jossa on todennäköisintä ettei sinne tule muita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyäidit on älyttömän hankalia. Vieras lapsi on vihollinen jota ei pidä päästää lähelle. Melkein toivon ettei omat pojat tee lapsia kun muistelen näitä ihania äitejä. Olihan siellä joukossa muutama normaali.
Nykyään on ihailtavaa, jos persoonallisuuspiirteesi sattuu olemaan epäsosiaalinen introvertti. On vain ymmärrettävää, että vanhemmat pyrkivät lapsistaan sellaisia muovaamaan, koska tällä hetkellä ajatellaan introverttien olevan muita ylempänä ja viisaita, kun taas ekstrovertit on typeriä kovaäänisiä kälättäjiä.
Kukapa tuota jälkimmäistä haluaisi, joten pyritään välttämään ettei omassa lapsessa pääse moinen persoonallisuus esiin ja ahdistutaan, jos jonkun tosien lapsi vaikuttaa sellaiselta alhaiselta persoonallisuustyypiltä
Jos tietää että oma lapsi on epänormaalin sosiaalinen, sille pitää vanhempien itse pitää seuraa eikä olettaa että muut jossain puistossa sitä jatkuvasti viihdyttää.
No tuohan pätee sitten toiseenkin suuntaan: Jos tietää että oma lapsi on epänormaalin epäsosiaalinen, niin vanhempien pitäisi kannustaa häntä olemaan sosiaalisempi, eikä pitää jossain tynnyrissä eristyksissä kaikesta.
Itseasiassa satuit osumaan juurikin naulan kantaan kommentillasi: Yhteiskuntaan sopeutuminen vaatii sellaista tietynlaista särmien hiomista, meiltä jokaiselta, vaikka meistä jokainen onkin uniikki lumihiutale, niin valitettavasti yhteiskunta ei vain voi pyöriä jokaisen uniikin lumihiutaleen ympärillä, on tehtävä kompromisseja etenkin kaikenlaisten persoonallisuuden ääripiirteiden suhteen. Muuten tulee olemaan todella hankala elämä, kun joutuu ne asiat opettelamaan vasta aikuisena, mikäli enää kykenee sellaisia oppimaan.
Ei, vaan sanoin että homma en ensisijaisesti lapsen omien vanhempien käsissä, ei jonkun kenen tahansa joka puistossa sattuu olemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kamalia ihmisiä tässä ketjussa. Miten voi jollakulla aina olla oikea ratkaisu ihan kaikkeen, joko lapsi on mielisairas tai ap on mielisairas tai jotain muuta kamalaa. Miten olisi vähän ymmärrystä kanssakulkijoita kohtaan. Joku voi olla ihan vaan niin uupunut, että haluaa sen pienen jaksamisen hetkensä antaa vain omalle lapselleen. Se on ihan ok eikä kenelläkään meistä ole oikeutta alkaa sitä kritisoimaan. Ja toisaalta lapset on lapsia, osa tykkää olla aikuisten kanssa, takertujalla voi olla kurjat kotiolot mutta voi olla olemattakin. Puistossa käy luultavasti päivän aikana myös muita aikuisia, joiden kanssa hengailla. Oikeesti tyypit, nyt vähän ajatusta mukaan tähän olemiseen.
jos haluaa olla yksin lapsensa kanssa, niin silloin järkevä valinta ei ole mennä leikkipuistoon. Silloin mennään paikkaan, jossa on todennäköisintä ettei sinne tule muita ihmisiä.
Apn ongelma ei ollut että kukaan muu ei saisi tulla puistoon, vaan se että jotkut vanhemmat ovat selvästi ulkoistaneet (ehkä hieman epänormaalien ja siksi rasittavien) lastensa kasvatuksen.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni olivat molemmat näitä seuraan lyöttäytyjiä puistossa, varsinkin vanhempi. Vaikka siis itse olin mukana.
Lapseni vaan olivat pienestä asti tosinkiinnostuneita muista lapsista ja etsivät kaveria. Seuraksi kelpasi itseä pienempi ja mukana oleva vanhempi tai oman ikäiset ja isommatkin.
Meillä sai kyllä kotona huomiota, mutta ne vaan tykkäsi otta kontaktia.
Itsekin helposti aloitin juttua puistossa jos oli muita aikuisia paikalla. Eli me ollaan vaan kai aika sosiaalista porukkaa.Vinkkinä niille jotka kyselee mitä pitäisi tehdä jos ei tykkää seurasta: Yleensä nämä tuppautuivat lapset ovat reipasta ja ulospäinsuuntautuvaa sorttia . Ja siksi mun mielestä ainakin omille lapsilleni olisi voinut vaan sanoa vaikka tämä meidän Maija tykkää mieluummin leikkiä yksin , se on aika ujo. Menisitkö kauemmaksi leikkimään Ja ystävällinen hymy päälle. Joka arka ja herkkä lapsi voisi pahoittaa mielensä, mutta nämä reippaat yleensä ottavat tällaisen ihan vaan. Omani varmaan olisivat vaan juosseet sanomaan minulle, että myötätuntoisesti että tuolla on joku arka pieni jonka lähelle ei saa mennä ettei se pelkää tms.
Meillä sama juttu, tosi sosiaaliset lapset ja aina tutustumassa. Esikoisella ADHD-piirteitäkin jotka joku saattaa kokea raskaana. Ja keskimmäinen 3,5 v rakastaa erityisesti vauvoja, haluaa aina mennä leikittämään jos on joku alle 1,5 v lapsi puistossa. Toki leikkii myös omanikäisten kanssa. Ja molemmat hakee siis kovasti seuraa vaikka saavat sitä myös kotona.
Meidän lapsiin toimisi varmasti hyvin tuo, että sanotaan että lapsi on arka ja leikkii mieluummin yksin. En usko että lapseni jäisivät jankkaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalinen muihin lapsiin ja vaikka äiteihinkin kontaktia ottava lapsi on ihan kiva puistossa kohdattavaksi. Rajaton takertuja ei ole kiva. Aloituksessa puhutaan jälkimmäisestä.
Nimenomaan.
Vierailija kirjoitti:
Osa meidän lapsista tekee tuota. Se on minusta jokseenkin kiusallista, mutta kun lapsia on monta niin en pysty koko ajan pitämään jokaista kädestä. En myöskään halua ikäänkuin lähteä siitä oletuksesta, ettei lapseni seura ole kaivattua, koska sekin on kiusallista. Useimmiten kyllä näkee, että muut lapset ovat selvästi mukana mutta vanhemmista on välillä vaikeampi tulkita. Varmasti vähän outo tilanne, kun vieras lapsi haluaa tulla esim. yhdessä keinumaan tai leikkimään hiekkalaatikolla ilman omaa aikuista, mutta minä olen aika sidottu siihen pienimpään. Lähdetään kyllä pois jos tulee sellainen olo että selvästi häiritsee, mutta kyllä minä ajattelen niin, ettei minun tarvitse julkisessa leikkipuistossa koko ajan kytätä ettei minun lapseni vaan puhu kenellekään. Jos haluaa olla ihan omissa oloissaan niin ei ehkä kannata tulla yleiseen leikkipuistoon. Itse siis yritän vähän edes katsoa, mutta kouluikäiset liikkuu jo ilman vanhempia eikä joltain 6-10 v lapselta voi odottaa täydellistä sosiaalista silmää. Minusta on tavallaan ihan hyvä tilanne, ettei lapsella käy edes mielessä ettei hänestä ehkä tykätä. Aikuisena ehtii sitten jatkuvasti märehtiä sitä omaa kelpaamista muille. Tarvitseeko tuon ikäisenkin oikeasti jatkuvasti varautua torjuntoihin?
Tarvitset selvästi lisäapua lastesi valvontaan. Et voi olettaa että joku tuntematon puistossa on lapsenvahtisi. Lasten toisiin aikuisiin liimautuminen on outoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan kamalia ihmisiä tässä ketjussa. Miten voi jollakulla aina olla oikea ratkaisu ihan kaikkeen, joko lapsi on mielisairas tai ap on mielisairas tai jotain muuta kamalaa. Miten olisi vähän ymmärrystä kanssakulkijoita kohtaan. Joku voi olla ihan vaan niin uupunut, että haluaa sen pienen jaksamisen hetkensä antaa vain omalle lapselleen. Se on ihan ok eikä kenelläkään meistä ole oikeutta alkaa sitä kritisoimaan. Ja toisaalta lapset on lapsia, osa tykkää olla aikuisten kanssa, takertujalla voi olla kurjat kotiolot mutta voi olla olemattakin. Puistossa käy luultavasti päivän aikana myös muita aikuisia, joiden kanssa hengailla. Oikeesti tyypit, nyt vähän ajatusta mukaan tähän olemiseen.
jos haluaa olla yksin lapsensa kanssa, niin silloin järkevä valinta ei ole mennä leikkipuistoon. Silloin mennään paikkaan, jossa on todennäköisintä ettei sinne tule muita ihmisiä.
Apn ongelma ei ollut että kukaan muu ei saisi tulla puistoon, vaan se että jotkut vanhemmat ovat selvästi ulkoistaneet (ehkä hieman epänormaalien ja siksi rasittavien) lastensa kasvatuksen.
Ala-asteikäiset liikkuu välillä myös ilman vanhempia. Jos ei kestä kohdata sellaisia, niin ei kannata mennä yleiseen puistoon.
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton parikymppinen nainen ja kiinnittänyt samaan asiaan huomiota omalla kotipihallani. Pihapiirissä on siis muutama alle kouluikäinen lapsi, jotka hortoilevat usein pihalla yksin ja hakevat seuraa erityisesti pihan aikuisista. Ja seuraa haetaan siis myös niistä aikuisista, joilla ei lapsia ole. Välillä lapset ovat esimerkiksi hakeutuneet minun ja mieheni seuraan.
Lasten kanssa on ihan kiva jutella, mutta itseäni tuo selkeä aikuisten hyväksynnän hakeminen ja vieraiden aikuisten seuraan hakeutuminen hirvittää. Lapset selkeästi luottavat kaikkiin aikuisiin ja hakeutuvat hyväuskoisina hyvinkin lähelle heitä, esim. kiipeävät tuntemattomien syliin.
Ei ole minun asiani mennä valistamaan ja pelottelemaan lapsia sillä, ettei tuntemattomille kannata puhua ja että kaikkiin ei kannata luottaa. Toivoisin, että vanhemmat tekisivät sen itse kotona.
Nyt tämän ketjun myötä tajusin, että tässä meidän kotikadulla on myös samanlaisia lapsia. Olemme myös lapseton pariskunta ja eräästä talosta tulee usein sama pikkupoika juttelemaan ja kyselemään kaikenlaista. Saattaa ajaa edes takaisin pyörällä sellaista 50 metrin matkaa. En ole kovin sosiaalinen, ja olen hyvä pyristelemään pois ei-toivotusta seurasta, mutta pari kertaa olen kohteliaasti jutellut lapselle. Ajatuksena, että lapsiakin kohtaan pitää osata käyttäytyä. Olin hyvin iloinen kun bongasin tämän tenavan vihdoinkin toisen samanikäisen lapsen kanssa! Meni todella innoissaan toisen lapsen perässä ja aivan hengästyneenä selitti asioita. Luulen, että hän oli ollut jotenkin yksin.
Odotappa Ap kun se lapsesi kasvaa ja toivon mukaan alkaa saamaan kavereita jotka ravaa teillä ja voivat olla hyvinkin kovia pälättämään ja keksimään kaikenmaailman typeryyksiä :D Mitenhän mahdat selvitä siitä, jos nyt jo olet tuollaisesta leikkipuistososiaalisuudesta noin stressaantunut ja ahdistunut?