Miten te perheelliset jaksatte tätä oravanpyöräelämää??

Vierailija kirjoitti:

Eihän moni jaksakaan. Mun yhdellä kaverilla on miehensä kanssa jopa 7 lasta! En voi ymmärtää kuinka he jaksavat. Kai se sitten johtuu siitä, että heillä on toimiva parisuhde. Ainakin molemmat sitä sanoo, että heillä menee tosi hyvin, joten pakkohan se on uskoa. Tuskin olisivat noin monta lasta hankkineet jos suhde olisi toimimaton. Koska tämä lapsiluku ei johdu millään tavalla uskonnon pakottamasta ehkäisykiellosta tai sellaisesta, vaan he itse ja yhdessä ovat halunneet ison perheen ja molemmat huolehtivat lapsistaan vielä  töidensä päälle. Huhhuh, ei olisi minusta tuohon. Nostan hattua kyllä heille. Siinä on oikein alfapari.

Jep, mun miehen veljellä ja sen vaimolla on viisi lasta ja sanoivat juuri että viiden kanssa on itse asiassa helpompaa kuin niiden kahden ensimmäisen kanssa. Eivät oikein itsekään tienneet miksi, mutta sen olivat huomanneet että ne kaksi vaati koko ajan huomiota, ne viisi menee jo joukkueena ja pitää jöötä toinen toisilleen. Kun on useita sisaruksia niin joihinkin asioihin ei tarvita isää ja äitiä.

Hyvin jaksaa ja oravanpyörä nyt ei tule mieleen 3 lapsen kanssa. Lasten ollessa ihan pieniä niissä on enemmän kiinni ja riippuu tosi paljon myös lapsesta. Isompana sitten uudet asiat mielessä, mutta hyvin mahdollista ottaa itselle omaa aikaa ja lapset sen myös ymmärtävät. Nauttikaa!

Kai jotkut on vain tarkoitettu elämään perheessä. Sehän on tosiaan sitä itsensä unohtamista. Joudun myöntämään, että minusta ei siihen olisi. Esimerkiksi äitini sanoi tienneensä jo lapsena, että hänestä tulee äiti, tai ainakin haluaa olla äiti. Mulla ei ole koskaan, lapsenakaan ollut mitään halua tulla äidiksi. En edes leikkinyt nukeilla, siis vauvasellaisilla. Barbeilla kyllä, mutta nehän olikin aikuisia. 

Nykyajassa on hienoa se, ettei kaikkia pakoteta samaan laariin. Niin kauheita kohtaloita saanut kuulla tälläkin palstalla ja muuallakin kuinka vanhemmat ovat suorastaan vihanneet lapsiaan ja vanhemmuutta, koska ennen vanhaan oli vaan pakko tehdä lapsia, halusi niitä tai ei.

Lapset, lasten ilo, heidän rakkaus on suuri voimavara. Sitä ei voi tietää, ennenkuin kokee. Lapsiperhearki on oma osa-alue, työ omansa. Molemmat ovat lepoa toisesta, on nautinto päästä töihin ja nautinto päästä töistä kotiin - vaikka molemmista osa-alueista pidänkin. Ja miksei olisi aikaa urheilla tai tehdä muuta itselleen tärkeää. Pienet lapset menee nukkumaan aikaisin, isot pärjää jo tunnin/pari keskenään sillävälin kun käy lenkillä/salilla. Ja urheilla voi myös lasten kanssa. Esim pyörälenkki pienet lapset pyöräkärryssä, kahvakuulatreeni hiekkalaatikon vieressä.

Ihan tekosyitä niillä, jotka ei pysty lasten takia mitään tekemään, tuskin saisivat aikaiseksi ilmankaan lapsia.

Ei tarvitse käydä töissä. Otimme 4 sijoitusperhe lasta ja jätimme omat tekemättä. Näistä tienaa 2000 euroa per lapsi. Nyt meillä on 8000 euron tulot ilman töissä käyntiä.

Onhan tää aikamoista...yksi pk ikäinen ja yksi koululainen. Itsellä raskas vuorotyö hoitoalalla. Mies tekee ma-pe aamuvuoroa. Lapset harrastavat paljon. Itselle ei kyllä jää aikaa ja välillä tää masentaa. Mutta ehkä tää helpottaa vielä! Ja oma valinta tämä on ollut.. 😅 Ja lapsiani rakastan ylikaiken vaikka välillä meinaa hautautua tähän oravanpyörään. Kyllä ne lapset myös osaavat kirkastaa päivän eikä ole ainakaa ikinä tylsää !!!

Omilla valinnoilla voi vaikuttaa. Olin kotona kahdesta lapsesta 4 vuotta, sitten tein 50% työaikaa 2 vuotta. Sen jälkeen kokopäiväiseen työhön, jossa liukuva työaika. Eli lapset olivat 4v ja 6v, kun aloin tehdä täyttä työaikaa, sekin työ liukuvalla työajalla ja minä vein lapset hoitoon ja mies haki. Vasta tuolloin otimne asuntolainan eli pikkulapsivaiheessa ei ollut lainaa eikä isoa taloa pihoineen hoidettavana.Nyt lapset isoja, pärjäävät kotona kahden ja asuntolainaa on maksettu puolet pois. Omaa aikaa jää paljon.

Harrastamme miehen kanssa urheilua yhdessä 3-4 kertaa viikossa. Ja meillä on terveet elämäntavat, ei kuitenkaan nipottamista.

Eli ohjeeni on se, että kannattaa tehdä rohkeasti ratkaisuja oman perheen parhaaksi.

Itsekkäät ihmiset eivät pärjääkään. Mutta harvoin itsekkäillä muutkaan sosiaaliset ympyrät on kunnossa. Joustoa ja epäitsekkyyttä se oravanpyörä vaati. Nyt näutin aikuisten lasteni seurasta ja miten kiitollinen voikaan olla heistä, heidän puolisoistaan ja siitä elämänrikkaudesta, jota he tuovat arkeeni. Lapsettomat ikäiseni ovat katkeria ja yrittävät elää nuorekasta elämäänsä. Ei kyllä kateeksi käy, enää. Olkaa onnellisia lapsistanne, tulee päivä, jolloin he ovat tärkeimpiä ihmissuhteita elämässänne. Jos siis olette jaksaneet olla äitejä ja isiä.

Igorhullu eli se kuka väittää kaikkien olevan igoreita, hän on jokaisessa ukraina,venäjä ja nato viestiketjuissa.

Toinen kuka nyt tulee mieleen on se hemmo joka selittää aina kuinka lyhyt mies on ja se tekee välillä useita viestiketjuja tänne päivässä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse käydä töissä. Otimme 4 sijoitusperhe lasta ja jätimme omat tekemättä. Näistä tienaa 2000 euroa per lapsi. Nyt meillä on 8000 euron tulot ilman töissä käyntiä.

Tuleeko tuohon vielä lapsilisät päälle?

Vierailija kirjoitti:

Itsekkäät ihmiset eivät pärjääkään. Mutta harvoin itsekkäillä muutkaan sosiaaliset ympyrät on kunnossa. Joustoa ja epäitsekkyyttä se oravanpyörä vaati. Nyt näutin aikuisten lasteni seurasta ja miten kiitollinen voikaan olla heistä, heidän puolisoistaan ja siitä elämänrikkaudesta, jota he tuovat arkeeni. Lapsettomat ikäiseni ovat katkeria ja yrittävät elää nuorekasta elämäänsä. Ei kyllä kateeksi käy, enää. Olkaa onnellisia lapsistanne, tulee päivä, jolloin he ovat tärkeimpiä ihmissuhteita elämässänne. Jos siis olette jaksaneet olla äitejä ja isiä.

Juuri näin. Elämää voi ajatella laajemmalla perspektiivillä, kuin pikkulapsi-ajan kuormittavuudella, rahanmenolla ja vapaa-ajan vähenemisellä.

Lapset voivat olla sijoitus, jotka tuovat elämään rikkautta ja rakkautta pitkällä aikavälillä.

Vierailija kirjoitti:

Igorhullu eli se kuka väittää kaikkien olevan igoreita, hän on jokaisessa ukraina,venäjä ja nato viestiketjuissa.

Toinen kuka nyt tulee mieleen on se hemmo joka selittää aina kuinka lyhyt mies on ja se tekee välillä useita viestiketjuja tänne päivässä. 

Mutta kuinka Igor jaksaa lapsiperheen oravanpyörää?

Vierailija kirjoitti:

Itsekkäät ihmiset eivät pärjääkään. Mutta harvoin itsekkäillä muutkaan sosiaaliset ympyrät on kunnossa. Joustoa ja epäitsekkyyttä se oravanpyörä vaati. Nyt näutin aikuisten lasteni seurasta ja miten kiitollinen voikaan olla heistä, heidän puolisoistaan ja siitä elämänrikkaudesta, jota he tuovat arkeeni. Lapsettomat ikäiseni ovat katkeria ja yrittävät elää nuorekasta elämäänsä. Ei kyllä kateeksi käy, enää. Olkaa onnellisia lapsistanne, tulee päivä, jolloin he ovat tärkeimpiä ihmissuhteita elämässänne. Jos siis olette jaksaneet olla äitejä ja isiä.

Vaikkei mulla lapsia olekaan ja tiedostan ettei minusta koskaan olisi lapsiperhe-arkeen, en silti sanoisi olevani noin pelkistetysti vain itsekäs. Itsekäs olisin, jos olisin vaan väen väkisin tehnyt lapsia vaikka tiesin jo pienenä ettei se ei ole just mun juttu. Olen kuitenkin paljon hoidellut lapsia esimerkiksi kummilapsiani eli veljeni lapsia, olen ollut meidän suvussa se "kiva täti jolla ei ole omia lapsia, mutta jolla on kivoja lemmikkejä", jollainen muistan itsellänikin olleen kun olin lapsi.

Ja minulla on myös hyvät muistot ja välit kunnossa näihin jo aikuisiin lapsiin, joita silloin aikanaan hemmottelin. Testamentinkin olen tehnyt heille. Enkä minä todellakaan yritä elää nuorekasta elämää, oon ihan tyytyväinen täti-ihminen. Vähän nyt yleistät tekstissäsi. Jos jossain asiassa olen katkera, niin se mies olisi ollut kiva löytää, mutta ei kaikille vaan sopivaa löydy. Lapsettomuudesta en kuitenkaan ole katkera, kun en sellaisia koskaan tahtonutkaan. Silti elämäni on ollut hyvin lapsirikasta, tätinä. Kyllä mä sen silti myönnän, että olisi aika surullista jos ei mulla olisi noita veljeni lapsiakaan ja muistoja heistä kun olin nuori. Kyllä ne lapset jotenkin kuuluu sinne nuoruuteen. On ne sitten omia tai muiden. Ihminen on sillä tavalla yhteisöllinen laji, että sinne nuoruusaikaan kuuluu jotenkin olla lasten kanssa tekemisissä. Eikä esimerkiksi vain istua tietokoneella parikymppisestä lähtien. 

Jäin aikoinaan kahden lapsen (tuolloin 3 ja 5 v) totaaliyh:ksi kun lasten isä päätti, ettei perhe-elämä ollutkaan hänen juttunsa. Kahden päiväkoti-ikäisen ja täyspäivätyön lisäksi omat harrastukset jäivät kyllä tauolle. Osasta ajasta en muista mitään, varsinkin kun nuorimmainen oli korvatulehduskierteessä. Oma äitini auttoi töiltään ehtiessään, että pääsin välillä yksin kauppaan tai lenkille.

Kun lapset kasvoivat, alkoi helpottaa ja ehdin töiden ohessa jopa opiskelemaan. Lapset harrastivat sellaisia, minne pääsivät itse pyörillä (jalista ja korista), minä käytin sen ajan siivoamiseen ja pyykkäämiseen. Toki silloin ei ollut somea, ainoa ajanviete oli lukea naistenlehtiä. Jälkikäteen muistellen kovin äkkiä meni se 15-20 vuotta lasten ehdoilla ja sen jälkeen ehtii sitten itse harrastamaan vaikka mitä.

Nyt ovat jo aikuisia ja odotan kovasti lapsenlapsia, kun itse muistan miten tiukilla olin, niin haluan heille antaa tukea ja apua lastenhoitoon. 

Mä myös sairaan puolison, erityislapsen ja vuorotyön kanssa olin yksinkertaisesti niin kovilla että menin automaatilla. Lapsen valokuvien perusteella on useampi vuosi, joista en muista mitään. Hän on nuori aikuinen ja maailmalla jo, puoliso kuntoutui eläkkeelle ja minä leikkasin työnteosta ison siivun pois heti asuntolainan jälkeen, joten selvittiin.

Uusi elämä alkoi nelikymppisenä, kohensin ryhdin, pyyhin irtohiukset olkapäältä ja aloin muistaa pikkuhiljaa kuka olin ja mitä tykkäsin tehdä. Kolme vuotta myöhemmin nautin elämästä ihan täysillä.

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa tää on yksi niistä syistä miksi en lapsia aio tehdä tähän maahan koska lapsen jos teen niin se sekottaa aivan liikaa mun normaalia elämää eli työelämää ja vapaa-aikaani. 

M31

Vanhemmuus ei olekaan heikkoja ihmisiä varten.

Osa-aikatyö, kuntoilu olohuoneessa kahvakuulalla ja vanteella, kävelyitä päivittäin vähintään tunti. 2 koululaista ja minä. Viikonloppuisin omaa aikaa kun lapset isällään. Aika mukavaa vaikka tulot onkin pienet, ei ole oravanpyörää.

Toki mietin miten vapaata onkaan silloin kun lapset aikuistuvat eikä tarvitse olla vanhemmuuden valmiustilassa enää vaan on sitä omaa aikaa todella paljon. Sitten voisi töitäkin tehdä enemmän jos kunto vielä yli 50veenä sallii.

Ainoastaan toisen lapsen vauvavuosi oli meillä sellainen, ettei oikeasti jaksanut. Ja olin kotona. Siihen liittyy lasten vuoden ikäero, mikä on tuossa vaiheessa kyllä älyttömän raskas.

Muuten elämä on sitä 6.00 herätys, että saadaan tiputettua keskimmäinen eskariin ja nuorin päiväkotiin. Isoin selviää kouluun itse. Sitten töihin 7.30 ja siitä eteenpäin 8h siellä.

Töistä hakemaan kaikki tenavat ja yleensä jonkun treeneihin, josta sitten kotiin.

Se on tuota rutiinia. Siihen tottuu. Lapset menee meillä nukkumaan 19-20 aikaan, joten on siinä pari ihan rauhallista tuntia aikaa.

Omat treenit järjestetään joko lasten treenien aikaan tai sitten illalla niin, että toinen vanhempi on lasten kanssa. Suunnittelu on se juju.

Sopeutuminen taitaa tosiaan olla se miten onnistuu. Omaa aikaa ei jossain kohtaa kauheasti ole, mutta sitäkin tulee taas enemmän kun lapset kasvaa. Mä en esimerkiksi ole moneen vuoteen enää oikeastaan katsonut telkkaria tms, uutisia seuraan ja joskus jonkun sarjan miehen kanssa Netflixistä. Harrastuksena lenkkeily, sitä voi tehdä milloin vaan ja missä vaan. Esim kun lapset (4) harrastuksissa. Meillä on aikaa vievät harrastukset jääkiekko ja lentopallo, joten viikonloput menee peleissä, mutta nautin niistä kyllä itsekin todella paljon. Ennen lapsia minulla oli hevonen ja kilpailin tavoitteellisesti, lasten synnyttyä tein päätöksen luopua siitä, koska aika ei olisi riittänyt, mutta se oli oma tahtoni, halusin lapsia. Ja tosiaan molemmat käydään päivätöissä.

Tällä hetkellä tosin meillä on isovanhemmat jo avun tarpeessa ja siihen ei oikein tahdo olla riittävästi aikaa, varsinkin viime vuosi isäni saattohoitoaika oli raskasta. 

Ja hyvä parisuhde on myös se, mikä auttaa jaksamaan, kun tuntuu ettei jaksaisi. Meillä ei ole mahdollisuuksia mihinkään lemmenlomiin, mutta arjessa huomioiminen on meidän juttu.

Ei ollut mitään oravanpyörää. Lapsia tuli vain yksi, ja oikein mukava sellainen. Ei elämä ole meitäkään kohdellut aina hyvin, on ollut työttömyyttä ja rahavaikeuksia, tulevaisuuden huolta. Silti elämä on ollut suuri seikkailu. Paljon riippuu omasta asenteesta, miten suhtautuu vastoinkäymisiin ja haasteisiin. Rikkauteni on se, että olen synnynnäinen optimisti ja jotenkin onnistun aina näkemään synkkien aikojen tuolle puolen. Aina ne paremmat ajat on lopulta koittaneet. Lapsesta on ollut paljon iloa ja apuakin, kun hän kasvaessaan on ottanut tehdäkseen osuutensa kotitöistä. Esimerkiksi olen jo vuosia saanut töiden jälkeen mennä suoraan ruokapöytään, kun teini on valmistanut kaiken.