Lue keskustelun säännöt.
Miten te perheelliset jaksatte tätä oravanpyöräelämää??
11.08.2022 |
Olen itse vielä lapseton, työssäkäyvä ihminen, enkä voisi kuvitella tähän vielä lapsia päälle. Miten kerkeätte urheilla? Miten jaksatte käydä töissä kun kotona odottaa toinen työ?
Kommentit (70)
Meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Vauva-aikana käytiin lasten kanssa puistojumpassa jne ja isänsä hoiti niitä myös.
Nyt kun lapset on isoja niin ehtii oikein hyvin ihan mitä vaan, varsinkin kun lapset osaa jo tehdä kotitöitä kotona ja pihalla. Mun ei tarvii enää tyhjätä tiskaria, leikata nurtsia ja pyykkääminenkin on harventunut kun 14v hoitaa sen useimmiten. Lapset on tosi mahtavia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin jaksan. Mulla on ihanat lapset ja puoliso. Se on varmaan se paras voiman lähde. Viihdytään yhdessä. Lapset ovat alakoulun viimeisillä luokilla, eli ovat jo kohtalaisen itsenäisiä. Harrastuksiin kuskaillaan puoliksi ja siinähän tulee heti 1-1,5 tuntia odottelu/ omaa-aikaa. Ehtii käydä ihan missä vain; kaupassa, kirjastossa, uimassa, salilla, hiihtämässä, lenkillä,,, tai joskus vain odotellessa luen kirjaa, taikka plärään nettiä. Toinen aikuinen laittaa sillä aikaa kotona ruuan ja tekee kotitöitä. Meillä on molemmilla myös omat harrastukset kerran viikossa.
Työni on mielenkiintoista ja varsinkin nyt etäaikana ollaan oltu paljon kotona. Se on lisännyt jaksamista vielä entisestään. Ei käydä pahemmin juhlimassa ja eletään aika säännöllistä elämää. Se tekee arjesta helppoa. En vaihtaisi tätä mihinkään muuhun.
Olin jokaisen lapsen kanssa kotona sen 3 vuotta. Helpompaa kuin silloin kun olin töissä. Lisäksi teen lyhennettyä työaikaa nyt kun yksi lapsi tokaluokkalainen. Edelleen helpompaa kuin silloin kun tein täysiä päiviä. En tiedä miten jaksan sitten taas täyttäpöivää kun näin monta vuotta päässyt helpolla oli lapsia tai ei. Työelämä on syvältä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No lapsia ja lapsiperheitä on niin monenlaisia. Ei kaikkien lapsiperheiden arki ole samanlaista. Joillekin pikkulapsiaika on kaameaa rasitusta jossa menee vuosikausia sumussa ja totaalisessa väsymyksessä. Toisilla on helpommat tilanteet, on helpot lapset, molemmat puolisot osallistuvat tasaveroisesti, on sukulaisten ja/tai ystävien tukiverkko apuna, hyvä rahatilanne yms yms. Koskaanhan ei vaan tiedä etukäteen mitä siitä sitten lopulta seuraa kun lapsia tulee. Voi olla valtavan rasittavaa tai mahdollisesti ei.
Niimpä! Ja sama pätee myös lapsettoman elämään: koskaan ei tiedä, kenen kohdalle elämä mitäkin vastoinkäymisiä tai onnenkantamoisia heittää. Lapsettoman elämä voi olla yhtä lailla rankkaa esimerkiksi terveydellisten tai sosiaalisten haasteiden kanssa, lapsiperheen elämä voi olla aivan tasaista ja helppoa. Siksi on ihan hölmöä, että jotkut jaksavat vääntää ikuisesti siitä, kumpi on rankempaa tai onnellisempaa tai mitä ikinä. Kukin tehköön omat valintansa ja pyrkiköön mahdollisimman onnelliseen elämään valintojensa kanssa :-)
No kyllä siinä lasten kanssa saa jättää oman ylhäisen aikansa verrattuna lapsettomaan elämään. On se aivan erilaista,ei sitä käy kieltäminen. Tasaista ja helppoa se ei varmaan kellään perheellisellä ole. Mutta totta,kukin tehkööt omat valintansa.
Vierailija kirjoitti:
Itekin ajattelen,että jos tässä olisi yksi lapsi,niin milloin kerkiäis sohvalla makailemaan tai nauttimaan urheilusta,liikunnasta? Lapset tarvitsevat kuitenkin huomiota,peset hampaat,katsot että syö riittävästi jne. jne. Kyllä siinä saa itsensä unohtaa vuosiksi
Ehkä juuri se itsensä unohtaminen on siinä se pointti? Itse olen masentunut ja lapseton. Ei oo kavereita, ei oo parisuhdetta, joten mietin vaan kaiket päivät itseäni ja sitä kuinka paska ihminen olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos elämä pyörii vain työn ja lapsien ympärillä lähinnä, kyllä ihmisen aika silloin riittää ja jaksaa. Karjaa kasvamassa.
En jaksanutkaan. Mies käy töissä, minä olen kotiäitinä, teen kaikki kotihommat (poislukien raskaammat pihatyöt kuten metsurointia pari kertaa talvessa ym) .. ihmettelen kans miten jotkut jaksaa työn ja kaiken sitten siihen päälle. Esim yksinhuoltaja, eipä ole vaihtoehtoa. Toisaalta katselen asiaa erkkalapsen äitinä, värittynein lasein, mutta ei se aina helppoa ole tavallisten lastenkaan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä pyörii vain työn ja lapsien ympärillä lähinnä, kyllä ihmisen aika silloin riittää ja jaksaa. Karjaa kasvamassa.
Minkä tärkeän ja paremman ympärillä sinun elämäsi sitten pyörii? Vissiin oman navan ja negatiivisten ajatusten. Tuollaista kommenttia ei elämäänsä tyytyväinen ihminen kirjoita.
Eihän moni jaksakaan. Mun yhdellä kaverilla on miehensä kanssa jopa 7 lasta! En voi ymmärtää kuinka he jaksavat. Kai se sitten johtuu siitä, että heillä on toimiva parisuhde. Ainakin molemmat sitä sanoo, että heillä menee tosi hyvin, joten pakkohan se on uskoa. Tuskin olisivat noin monta lasta hankkineet jos suhde olisi toimimaton. Koska tämä lapsiluku ei johdu millään tavalla uskonnon pakottamasta ehkäisykiellosta tai sellaisesta, vaan he itse ja yhdessä ovat halunneet ison perheen ja molemmat huolehtivat lapsistaan vielä töidensä päälle. Huhhuh, ei olisi minusta tuohon. Nostan hattua kyllä heille. Siinä on oikein alfapari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänäänkin pyöräilin töihin edestakaisin 30min suuntaansa. Kotiin tultua luin uutiset ja tein ruuan, sitten polskuteltiin lasten kanssa maauimalassa sulkemisaikaan asti. Ei mulla ole mitään valittamista, päinvastoin!
Varmaan jaksaisin, jos ei tarvitsisi käydä töissä. Mutta kun siellä menee jo 30h viikossa hukkaan, niin ei enää toivoakaan. Loppuajan tarvitsen itselleni. M35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen lyhennettyä työaikaa ja päiväni päättyy jo 14.30. Hyvin kerkeää vielä illalla urheilemaan.
Me käydään lapsen kanssa kirjastossa, pyöräretkellä, hampurilaisella, sienimetsässä, kylpylässä, leffassa, jätskillä ja missä milloinkin. Ei ehkä tulis yksin lähdettyä eikä ainakaan huomattua kaikkia hassuja juttuja. Oon oppinut lapselta tosi paljon ja pidän sitä arvokkaana asiana. Lapsen saanti ei ollut mikään itsestäänselvyys joten olen todella kiitollinen ja iloinen hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No lapsia ja lapsiperheitä on niin monenlaisia. Ei kaikkien lapsiperheiden arki ole samanlaista. Joillekin pikkulapsiaika on kaameaa rasitusta jossa menee vuosikausia sumussa ja totaalisessa väsymyksessä. Toisilla on helpommat tilanteet, on helpot lapset, molemmat puolisot osallistuvat tasaveroisesti, on sukulaisten ja/tai ystävien tukiverkko apuna, hyvä rahatilanne yms yms. Koskaanhan ei vaan tiedä etukäteen mitä siitä sitten lopulta seuraa kun lapsia tulee. Voi olla valtavan rasittavaa tai mahdollisesti ei.
Niimpä! Ja sama pätee myös lapsettoman elämään: koskaan ei tiedä, kenen kohdalle elämä mitäkin vastoinkäymisiä tai onnenkantamoisia heittää. Lapsettoman elämä voi olla yhtä lailla rankkaa esimerkiksi terveydellisten tai sosiaalisten haasteiden kanssa, lapsiperheen elämä voi olla aivan tasaista ja helppoa. Siksi on ihan hölmöä, että jotkut jaksavat vääntää ikuisesti siitä, kumpi on rankempaa tai onnellisempaa tai mitä ikinä. Kukin tehköön omat valintansa ja pyrkiköön mahdollisimman onnelliseen elämään valintojensa kanssa :-)
No kyllä siinä lasten kanssa saa jättää oman ylhäisen aikansa verrattuna lapsettomaan elämään. On se aivan erilaista,ei sitä käy kieltäminen. Tasaista ja helppoa se ei varmaan kellään perheellisellä ole. Mutta totta,kukin tehkööt omat valintansa.
Jep, en kieltänytkään sitä, että ne olisivat erilaisia. Mutta erilaisuus ei poissulje yhtäläistä onnellisuutta tai yhtäläistä kurjuutta, mitä kumpikin elämä voi olla.
Oma ylhäinen aika on joillekin se, mistä ei ole valmis luopumaan mistään hinnasta, ja silloin oikea valinta on melko varmasti pysyä lapsettomana. Toisille taas lapsen/lasten mukanaan tuomat positiiviset elämänmuutokset voittavat oman ajan vähenemisen ja muut haasteet ihan 100-0, jolloin heille on varmasti oikea ratkaisu perheellistyä. Kaikki eivät elä pelkästään omasta ajasta vaan meitä on monenlaisia, ja joillekin juuri se toisen ihmisen rakkaudellisen kasvun ja mahdollisimman hyvän ja turvallisen elämän varmistaminen on suurin kiitollisuuden aihe :-)
Vierailija kirjoitti:
Teen lyhennettyä työaikaa ja päiväni päättyy jo 14.30. Hyvin kerkeää vielä illalla urheilemaan.
Joo mutta kun tarvitsisi sen vähintään 6h/pv omaa harrasteaikaa ja sen lisäksi vielä pitäisi ehtiä urheilemaan. Mahdoton yhtälö.
Ei kyllä jaksetakaan. Kaksi uhmaikäisen vie aivan kaikki voimat ja se varsinainen työpäivä tuntuu lastenleikiltä. Toivottavasti tämä joskus helpottaa tai ainakin ennen loppuunpalamista.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä jaksetakaan. Kaksi uhmaikäisen vie aivan kaikki voimat ja se varsinainen työpäivä tuntuu lastenleikiltä. Toivottavasti tämä joskus helpottaa tai ainakin ennen loppuunpalamista.
Tsemppiä! Toivottavasti saatte apua tilanteeseen, jos sitä tarvitsette. Ja kyllä se joskus helpottaa!
En jaksaisi, teen puolta työaikaa, jotta selviän. Lasten kanssa on ihanaa ja haluan että jaksan tehdä heidän kanssa asioita ja nauttia näistä vuosista. Haluan että perheellä on paljon yhteistä aikaa.
Mutta muuten työelämä ja elämä ylipäätään on mennyt ihan kummalliseksi. Tuntuu et katselen maailmaa juuri noin et hullua oravanpyörää, sääntöjä lakeja vailla järjen häivää. Mietin miten ihmiset jaksaa.
Ei mulla ainakaan mikään oravanpyörä ole vaikka on 2 lasta. Mun pelastus on Jyväskylä, sopivan kokoinen kaupunki jossa pääsee pyörällä vartissa melkein minne vaan ja palveluita riittää. Autoilukin on helppoa, kun ruuhkaa ei ole (siten kuin pk-seudulla). Lapsilla on harrastukset lähellä, joten kuskaus ei ole mikään rumba. Ja siinä voi samalla itsekin käydä treenaamassa. Asennekysymys, mun mielestä.
Nyt kyllä pidät palstalaisia tyhmempinä kuin ollaan ;D
M31