"Sellaista se nyt vaan synnyttäneillä naisilla on" - mitä raskauden/synnytyksen jälkeistä vaivaa sinulta on vähätelty?

Ei mitään ole vähätelty, asun pikkukaupungissa ja kaikkiin sain avun. Kuopusta synnyttäessäni repesin todella pahoin ja minut kursittiin kokoon 26 tikillä. Tikit eivät minulla sula, joten ne kirrasivat ulkosynnyttymissä pahoin, siihen sain puuduttavat kapselit ja heti kun mahdollista tikit poistettiin, emättimestäkin tikit piti poistaa käsin, kun kehoni ei niitä sulattanut, vaikka nk. sulavia tikkejä olivatkin. Sain apua aina, kun lääkäriin menin. Ja sivumennen sanoen minut kokoon kursinut kätilö teki loistavaa työtä, pimpuni toimii hyvin ja on, mieheni mielestä, edelleen ihana.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että tämä synnyttäneiden naisten ongelmien vähättely liittyy paljonkin siihen, että ylipäätään naisen oireita ei tutkita yhtä innolla mitä miehen. Onhan siitä monia tutkimuksiakin, että miehet saavat parempaa hoitoa mitä naiset ja miesten oireita tutkitaan enemmän kun naisten.

Ehkä miesten vaivoihin suhtaudutaan sen takia vakavammin, kun "mies menee lääkärille vasta pää kainalossa" ja "naiset nyt valittavat kaikesta". Nämä siis niitä kuuluisia stereotypioita. 

Meidän perheessä nuo yllä mainitut stereotypiat ovat ylösalaisin. Mies ramppaa lääkärissä joka aivastuksesta, minä taas en halua lääkäriin mennä millään (ehkä liian monta vähättelevää kokemusta takana?).

Viimeksi en voinut kun nauraa... Miehellä polvi kipeä pari viikkoa, menee lääkäriin, samantien magneettiin ja hoito. Minulla puolestani oli muutama vuosi sitten noin kaksi vuotta käsi todella kipeä vähän väliä. Neuvoksi sain vain, että ota buranaa kuurina. Puolitoista vuotta meni, että pääsin tutkimuksiin.

Tämä! Mun exä meni hakemaan perusteetta saikkua ja keksi tekosyyksi, että oli kaatunut rappusissa ja satuttanut selkänsä. Näin ei siis ollut käynyt todellisuudessa ja silti lääkäri näki selässä "lievän mustelman, selkeästi portaan aiheuttaman". Naispuoleinen tuttavani taas sai pitkällisen lääkärillä ramppaamisen jälkeen diagnoosiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriöän, joka paljastui myöhemmin ms-taudiksi...

Ihan järkyttyneenä luen tätä ketjua. Itse olen vela, joten nämä asiat ovat minulle täysin vieraita. Miten te äidit jaksatte tuon kaiken p*skan kun on vielä pieni vauva huolehdittavana?

Hieman ohis, mutten hankkinut lapsia, koska minulla ei ole varaa lähteä ulkomaille yksityiselle hoidattamaan mahdollisia jälkitauteja. Esimerkiksi vatsalihasten erkaumaleikkaukset ovat muualla ihan yleisiä. Mahtaako Suomessa kukaan edes osata tehdä niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että tämä synnyttäneiden naisten ongelmien vähättely liittyy paljonkin siihen, että ylipäätään naisen oireita ei tutkita yhtä innolla mitä miehen. Onhan siitä monia tutkimuksiakin, että miehet saavat parempaa hoitoa mitä naiset ja miesten oireita tutkitaan enemmän kun naisten.

Ehkä miesten vaivoihin suhtaudutaan sen takia vakavammin, kun "mies menee lääkärille vasta pää kainalossa" ja "naiset nyt valittavat kaikesta". Nämä siis niitä kuuluisia stereotypioita. 

Meidän perheessä nuo yllä mainitut stereotypiat ovat ylösalaisin. Mies ramppaa lääkärissä joka aivastuksesta, minä taas en halua lääkäriin mennä millään (ehkä liian monta vähättelevää kokemusta takana?).

Viimeksi en voinut kun nauraa... Miehellä polvi kipeä pari viikkoa, menee lääkäriin, samantien magneettiin ja hoito. Minulla puolestani oli muutama vuosi sitten noin kaksi vuotta käsi todella kipeä vähän väliä. Neuvoksi sain vain, että ota buranaa kuurina. Puolitoista vuotta meni, että pääsin tutkimuksiin.

Tämä! Mun exä meni hakemaan perusteetta saikkua ja keksi tekosyyksi, että oli kaatunut rappusissa ja satuttanut selkänsä. Näin ei siis ollut käynyt todellisuudessa ja silti lääkäri näki selässä "lievän mustelman, selkeästi portaan aiheuttaman". Naispuoleinen tuttavani taas sai pitkällisen lääkärillä ramppaamisen jälkeen diagnoosiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriöän, joka paljastui myöhemmin ms-taudiksi...

Ihan järkyttyneenä luen tätä ketjua. Itse olen vela, joten nämä asiat ovat minulle täysin vieraita. Miten te äidit jaksatte tuon kaiken p*skan kun on vielä pieni vauva huolehdittavana?

Hyvä kysymys. Ei sitä jaksakaan, mutta koska on se pieni vauva hoidettavana, ei kerta kaikkiaan pysty tekemään asialle mitään. En minä silloin pahimmassa kohdassa pystynyt kirjoittamaan edes vauvapalstalle avautumista, koska ei vaan ollut käsiä vapaana ja tarvitsin jokaisen sekunnin unta, jota silloin oli mahdollista saada, että edes avohaavat parantuisi. Tämä on varmaankin se syy, miksi tästä "ei puhuta" ja tätä hoitoa ei ole saatu taisteltua kuntoon. Tuoreilla äideillä ei ole mitään kanavia eikä resursseja hakea oikeutta silloin kun tilanne päällä, ja vielä pitkään myöhemminkin.

Ei ole tainnut kukaan vielä kehottaa puhumaan läheisille, mutta se nyt on yksi vitsi. Harva ihan oikeasti haluaa toimia kaikkien vauvaa ihastelemaan tulevien sukulaisten edessä mannekiinina sille, että ei pysty enää pidättelemään ulostetta ja pilde on kuin tulessa tms. Itsekin avasin jollekin läheisemmälle aiheesta suuni ja vastaus oli luokkaa "eikö se nyt ole tärkeintä, että vauva on kuitenkin terve".

Niin, se on tärkeintä, mutta en käsitä mitä tekemistä sillä on kenenkään mielestä sen kanssa, että tuore äiti ei ole terve ja tarvitsisi hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että tämä synnyttäneiden naisten ongelmien vähättely liittyy paljonkin siihen, että ylipäätään naisen oireita ei tutkita yhtä innolla mitä miehen. Onhan siitä monia tutkimuksiakin, että miehet saavat parempaa hoitoa mitä naiset ja miesten oireita tutkitaan enemmän kun naisten.

Ehkä miesten vaivoihin suhtaudutaan sen takia vakavammin, kun "mies menee lääkärille vasta pää kainalossa" ja "naiset nyt valittavat kaikesta". Nämä siis niitä kuuluisia stereotypioita. 

Meidän perheessä nuo yllä mainitut stereotypiat ovat ylösalaisin. Mies ramppaa lääkärissä joka aivastuksesta, minä taas en halua lääkäriin mennä millään (ehkä liian monta vähättelevää kokemusta takana?).

Viimeksi en voinut kun nauraa... Miehellä polvi kipeä pari viikkoa, menee lääkäriin, samantien magneettiin ja hoito. Minulla puolestani oli muutama vuosi sitten noin kaksi vuotta käsi todella kipeä vähän väliä. Neuvoksi sain vain, että ota buranaa kuurina. Puolitoista vuotta meni, että pääsin tutkimuksiin.

Tämä! Mun exä meni hakemaan perusteetta saikkua ja keksi tekosyyksi, että oli kaatunut rappusissa ja satuttanut selkänsä. Näin ei siis ollut käynyt todellisuudessa ja silti lääkäri näki selässä "lievän mustelman, selkeästi portaan aiheuttaman". Naispuoleinen tuttavani taas sai pitkällisen lääkärillä ramppaamisen jälkeen diagnoosiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriöän, joka paljastui myöhemmin ms-taudiksi...

Ihan järkyttyneenä luen tätä ketjua. Itse olen vela, joten nämä asiat ovat minulle täysin vieraita. Miten te äidit jaksatte tuon kaiken p*skan kun on vielä pieni vauva huolehdittavana?

Eihän me jaksetakaan ja äidin pahoinvoinnilla voi olla vakavat yhteiskunnalliset vaikutukset. Se vaikuttaa ainakin mielenterveyteen, parisuhteisiin, lapsiin ja työhön.

Minulla kuitattiin monenlaiset terveysvaivat raskaudesta ja synnytyksestä johtuviksi. Todellisuus oli toinen: olin sairastunut pysyvästi. Että oli muuten vaikea saada tutkimuksia ja hoitoa, kun oli sairas, monella tavoin oireileva pienen lapsen väsynyt äiti.