"Sellaista se nyt vaan synnyttäneillä naisilla on" - mitä raskauden/synnytyksen jälkeistä vaivaa sinulta on vähätelty?

seksi sattuu ja ei tunnu läheskään niin kivalta kuin aiemmin

Nukuin huonosti raskausajan ja lapsi oli alusta asti huono nukkumaan. Siinä vaiheessa, kun muilla nukuttiin täysiä öitä, heräiltiin meillä vielä useampaan kertaan. Mulla meni kyky nukkua, nukahtaminen on vaikeaa ja öisin saatan yhä pahimmillaan valvoa parikin tuntia, jos lapsi sattuu herättämään edes hetkeksi. Aamuisin lapsi herää todella aikaisin ja ei auta muu kuin nousta itse samaan aikaan ylös. Tämä on kuitattu terveydenhuollossa ja muutenkin sellaisena "kaikkia vanhempia väsyttää" aiheena. 

Synnärillä yksi kätilö naureskeli ivallisesti, kun itkeskelin baby bluesin kourissa pari päivää synnytyksen jälkeen. Kätilö totesi vauvalle, että yritäs nyt syödä äitisi mieliksi, jotta äitisi ei tarvitse itkeä.

Aika sairaalassa synnytyksen jälkeen oli aivan hirveää muutenkin.

Rektoseele ja ulostamisongelmat. Virtsanpidätys ponnistaessa ei vaan onnistu, eli hyvästi raskaampi liikunta.

Raskauskiloni eivät lähteneet imettämällä ja tätä asiaa ihmeteltiin niin neuvolassa kuin muutamien sukulaisten toimesta. Ekat kehotukset raskauskilojen karistamiseen tuli lapsen ollessa hieman yli 1 kk. Yritin sanoa, että mulla imetys ei vaan näytä laihduttavan ja söin ihan samalla tavalla kuin ennen raskauttakin eli ruokavalio ei ollut muuttunut. Imetyksen loputtua karistin nuo kilot ja painoin vähemmän kuin ennen raskautta. Eiköhän eräs urpo sukulainen tullut kommentoimaan, miten kiva on, kun olen karistanut raskauskilot ja näytän taas paremmalta. Toinen minut pitkästä aikaa nähnyt tuttu totesi, miten kiva on, kun en antanut raskauskilojen jäädä. Oli vähän muuta mielessä sairastelleen lapsen vanhempana kuin oma painoni. Ärsyttää tuo raskauskilojen kyttäys ja kommentointi!

Laskeumat ja emättimen löysyys. Värkki on kuulemma "normaalin rajoissa" ei tarvitse tehdä mitään, vaikka on päivittäisiä ulostamisongelmia ja seksi ei tunu miltään entiseen verrattuna

Minä kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Hain apua neuvolasta. Minun laitettiin miettimään sitä, miten voisin tukea vauva-arjesta väsynyttä miestäni, jotta hän jaksaisi paremmin.

Olisin kaivannut sitä, että neuvolasta oli sanottu, että nyt on tärkeintä saada mut kuntoon ja mies ottakoon sillä aikaa vauva-arjesta isomman kopin.

Perussairauteni paheni lapsen synnyttyä. Hoitoa oli vaikea saada, kun oireet kuitattiin raskauden jälkeisiin vaivoihin kuuluviksi, vaikka eivät sitä olleet.

Ei ole fyysinen asia, vaan henkinen:

Olin todella yksinäinen vauvavuonna, kun vauvavuosi oli vauvan sairauden takia raskasta aikaa. Meillä ei ollut uudella asuinpaikkakunnalla tukiverkkoja eikä kavereita, kaukana asuvat kaverit lakkasivat kyselemästä kuulumisia ja työkavereistakaan kukaan ei kysellyt perään, että mites jakselet. Yritin somessa avautua tästä yksinäisyydestä kertoen, että olen ollut vauvavuonna yksinäinen ja kaivannut sitä, että edes joku kysyisi, mitä minulle kuuluu. En saanut tuon julkaisun jälkeen ainuttakaan viestiä kavereilta/työkavereilta/sukulaisilta, jotka olivat tuon julkaisun nähneet.

Yhä on kurja olo tuosta ja jos joku kaverini/työkaverini vielä saa lapsen, niin taatusti laitan viestiä ja kyselen kuulumisia. Oli raskasta olla yksin.

Mihinkään synnyttäneen vaivoihin ei saanut apua neuvolasta, kun lapsi oli maailmassa. Kehottivat äitiä menemään kunnalliselle. Kunnallisella taas ei esimerkiksi gynelle päässyt, kun "et ole tarpeeksi vaikea tapaus" ja lähetettä ei kirjoitettu. Työterveyshuoltokin oli tauolla vanhempainvapaalla ja hoitovapaalla, joten ei siitäkään apua ollut. Lopulta kävin yksityisellä gynellä, kun jälkitarkastus oli luokkaa "vastavalmistunut yleislääkäri kurkkaa nopeasti jalkoväliisi ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa ilman sen suurempaa tutkimista". 

Pönttöön tippui kimpale jotain tosi outoa. Tätä ei meinattu uskoa, sillä papereissa luki, että istukka oli tullut synnytyksen jälkeen kokonaan pois. Joo-o, niin varmaan. Kirjoittaa voi mitä vain sinne papereihin. Seuraavaksi otan vastaavassa tilanteessa valokuvan ja kaivan kimpaleen pakkaseen näytteeksi.

Vatsalihasten erkauma. Näytän ikuisesti 7 kk raskaanaolevalta, virtsanpidätysvaivoja, selkäkipuja. Näihin en saa mitään apua.

Roikkuva vatsanahka. Minulla oli todella iso raskausvatsa (olen lyhyt ja mieheni pitkä, joten pojalla oli pituutta syntyessään). Tähän ei mitään apuja ole luvassa, kun on kuulemma ihan normaalia. Tosi kiva, kun vatsalla roikkuu kengurupussi.

Hormonitoiminta meni sekaisin synnytyksen jälkeen. Enkä tarkoita mitään muutaman kuukauden pituista aikaa, vaan ihan vuosiksi.

Osa vaivoista on sellaisia, että ehkä niille ei vaan voi mitään. Luulen, että nykyinen lääketiedekin on aika voimaton monien naisten vaivojen suhteen.

Joitakin juttuja voisi kai korjata leikkauksella. Joitakin ei.

Aika kylläkin onneksi parantaa paljon.

En minäkään saanut koskaan apua runsaisiin kuukautisiin. Vasta kun ne loppuivat, niin se oli se apu sitten.

En saanut ymmärrystä henkiseen kuormitukseen, josta kärsin vauvavuonna. Sain vaikeita vaurioita synnytyksestä, vauvalla oli koliikki, refluksi ja allergioita, puoliso sairastui vaikeasti vauvan ollessa reilun kuukauden ikäinen ja minä kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja olin tulla psykoottiseksi unenpuutteen kanssa. Yöt oli lyhyitä ja rikkonaisia vauvan huudon takia ja vauva ei nukkunut päiväunia ensimmäiseen 4 kuukauteen lainkaan, joten lepoa ei päivälläkään ollut. Tukiverkkoja ei ollut ja isovanhemmilta ja neuvolasta tuli sellaista "voi voi, mutta sellaista se vauva-arki vaan on, koittakaa jaksaa". En usko, että kaikilla oli vauvavuonna noin paljon haasteita samaan syssyyn. Yhä muistelen kauhulla tuota aikaa ja lapsiluku jää luultavasti yhteen siksi, kun raskaana vauvavuonna jäätiin niin yksin.

Tuulimunaraskauden toteamisen jälkeen lääkkeellinen keskeytys, josta viikkoja jatkuneet runsaat menkat.

Naisen kuuluu nyt vaan sopeutua sanoi sh halveksuvasti, kun kävin itkemässä voimattomuuttani.

Onneksi samalla otettiin hb ja se oli 60. Soitti töihin perään ja pyysi tarkastusmittaukseen, minkä jälkeen sain heti pari pussia verta.

Olin pari vuotta tuon jälkeen kuin zombie, eikä vieläkään ole rautaarvot kohdillaan, vaikka menkat loppui jo 5 vuotta sitten.

Naisen osa juu....

Vierailija kirjoitti:

Osa vaivoista on sellaisia, että ehkä niille ei vaan voi mitään. Luulen, että nykyinen lääketiedekin on aika voimaton monien naisten vaivojen suhteen.

Joitakin juttuja voisi kai korjata leikkauksella. Joitakin ei.

Aika kylläkin onneksi parantaa paljon.

En minäkään saanut koskaan apua runsaisiin kuukautisiin. Vasta kun ne loppuivat, niin se oli se apu sitten.

Suomessa ei juuri hoideta/leikata mitään synnytysvaivoihin liittyviä ongelmia, koska ajatellaan erkaumien ja löystyneiden mirrien kuuluvan vaan kuvioon. Esim. Ruotsissa on paljon parempi jälkihuolto kuin Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vatsalihasten erkauma. Näytän ikuisesti 7 kk raskaanaolevalta, virtsanpidätysvaivoja, selkäkipuja. Näihin en saa mitään apua.

Tämä! Navan kohdalla vatsalihakset on n. 5 cm erillään ja siitä raosta voi vapaasti kokeilla suolia yms kamaa mitä nahan alla vatsan sisällä onkaan. Välillä jumpatessa nämä jutskut tursuaa raosta ulos.

Vierailija kirjoitti:

Mihinkään synnyttäneen vaivoihin ei saanut apua neuvolasta, kun lapsi oli maailmassa. Kehottivat äitiä menemään kunnalliselle. Kunnallisella taas ei esimerkiksi gynelle päässyt, kun "et ole tarpeeksi vaikea tapaus" ja lähetettä ei kirjoitettu. Työterveyshuoltokin oli tauolla vanhempainvapaalla ja hoitovapaalla, joten ei siitäkään apua ollut. Lopulta kävin yksityisellä gynellä, kun jälkitarkastus oli luokkaa "vastavalmistunut yleislääkäri kurkkaa nopeasti jalkoväliisi ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa ilman sen suurempaa tutkimista". 

Jälkitarkastuksessa lääkäri googlasi mitä synnytyskertomukseen kirjatut termit tarkoittavat... Eikä löytänyt vastausta.