En jaksa enää mieheni masennusta

Vierailija kirjoitti:

Ap, eron jälkeen olet päättänyt irti. Silloin sinä vastaat lapsista omalta osaltasi ja hän vastaa kuten vastaa omalla tavallaan. Voihan sitä olla, että eron jälkeen hänkin löytää elämänilon. Joskus parisuhde ei ole terve ja sen loppuminen vapauttaa.

Rajoitatko miehesi persoonaa? Saako hän olla oma itsensä ja tehdä asioita joita haluaa?

Mies ei välttämättä edes ymmärrä tällaisia asioita ennenkuin ne loppuvat

Minä en ainakaan miestäni rajoita, en persoonaa enkä menemisiä. Saa tehdä juuri sitä mitä huvittaa. En nalkuta, en käskytä, en kysele perään missä on ollut. Voihan kaikki syy tietenkin olla minussa, mutta en vain keksi miten. Mitä sellaista saattaisin olla (tai olla tehnyt), että mieheni elämä on niin kamalaa, että kaikki on pielessä? Hän tietenkin minua kyllä syyttää monenlaisesta hänen elämän pilaamisesta, mutta ei suostu sanoa mitä olen sitten tehnyt pilatakseni sen. Jotain vaan. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkkeetkin on sen verran rajua kamaa, että ei niitä lievään masennukseen määrätä. Oireina voi olla mm. vapina ja huimaus, ahdistuksen pahentuminen alussa ja tämä vasta pitkän listan alkua. Onko teillä paikkakunnalla esim. perheterapiaa? Jos aloittaisi sieltä. Sanot että joko sinne mennään, tai sinä muutat lasten kanssa muualle. Valitse. 

En jäisi kyllä pitkään katsomaan, mutta mietin samaa kuin sinä ap, että kun lapset pitäisi laittaa miehelle tapaamisiin, minkälaista niissä tapaamisissa olisi, jos isä istuu sohvalla eikä tee mitään lasten kanssa? Entä jos masennus pahenee eron myötä? Ovatko lapset vaarassa tapaamisissa? 

Miten olisi asumusero? 

Ei suostu asumuseroon. Ehdotin. Sanoi syyksi, että se pahentaisi hänen tilannetta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkkeetkin on sen verran rajua kamaa, että ei niitä lievään masennukseen määrätä. Oireina voi olla mm. vapina ja huimaus, ahdistuksen pahentuminen alussa ja tämä vasta pitkän listan alkua. Onko teillä paikkakunnalla esim. perheterapiaa? Jos aloittaisi sieltä. Sanot että joko sinne mennään, tai sinä muutat lasten kanssa muualle. Valitse. 

En jäisi kyllä pitkään katsomaan, mutta mietin samaa kuin sinä ap, että kun lapset pitäisi laittaa miehelle tapaamisiin, minkälaista niissä tapaamisissa olisi, jos isä istuu sohvalla eikä tee mitään lasten kanssa? Entä jos masennus pahenee eron myötä? Ovatko lapset vaarassa tapaamisissa? 

Miten olisi asumusero? 

Ei lapset kai missään vaarassa varsinaisesti olisi. Mutta ovat molemmat vielä pieniä. Ja tarvitsevat aikuisen seuraa ja huolenpitoa, nuorempi ihan melkein koko ajan vahtimistakin ja perään katsomista. Tarvitsevat ajallaan järkevää syötävää jne. Pelkään, että nämä ei toteutuisi. Ap

Eropaperit vetämään. Kuulostat aina oikeassaolevalta besserwisseriltä joka käyttää passiivisaggressiivisuutta ja umpimielisyyttä silloin kun ihmiset eivät toimi halujesi mukaan. Miehesi vaikuttaa ahdostuneelta tilanteesta ja toivoisi että sinä ottaisit oman vastuusi asiain tilasta, mutta ethän sinä ota, syyttelet vain miestä omankin osuutesi puolesta. Äitini on ihan samanlainen, myös meitä lapsia kohtaan. 

Rakkaudesta ei voi teidän välillä puhuakaan.

Ymmärrän hyvin pelon lasten puolesta, itsekin sinnittelin avioliitossa niin pitkään, että uskoin lasten pärjäävän isänsä kanssa. Lopulta olin tilanteessa, jossa ajattelin lasten hyötyvän enemmän siitä, että ainakin toinen koti on rauhallinen ja itse pystyn olemaan läsnä ja tukena, en vain puremaan hammasta yhteen ja selviytymään päivästä toiseen. 

Olisi tärkeää saada mies lääkärille ja jonkinlaista selkeyttä ja tietä eteenpäin. Jos hän ei silti yksin asuessaan pysty huolehtimaan lapsista, ei sinun tarvitse heitä isälleen päästää. Tai oikeastaan et SAA päästää. 

Vaikeissa tilanteissa minua auttaa, kun yritän miettiä, mikä on velvollisuuteni lasten vanhempana. Ei mikä on reilua ex-puolisolle tai miten vältellä konflikteja, vaan mikä on aidosti lasten etu. Aina se ei ole selvää, mutta näkökulman tarkentaminen vie pohdintaan parempaan suuntaan. 

HSEn adonis kirjoitti:

Aika empaattisia vastauksia täällä? Jos olisi roolit tosin päin niin vastaukset olisi varmaan vähän eri tasoa.

Eikä olisi, koska miehet eivät mieti miten auttaa masentunutta vaimoaan. Kukaan ei siis tekisi aloitusta joten ei olisi vastauksiakaan.

Kuulostaa enemmän ja enemmän hyvin huominhakuiselta ja takertuvalta persoonalta. Kaikki hunosti ja mikään ehdotettu ei kelpaa, kun hän viisaana tietää että ei toimi. 

Paha virtahepo nyt teidän nurkissa. Jäljet tulee näkymään lapsissa, tavalla tai toisella.

Puoliksi ymmärrän kirjoittajia ja puoliksi järkytyin ikävistä kommenteista. Se ei ole oikein, että masentunut odottaa puolisonsa toimivan terapeuttina ja dramaattisesti huokailee saadakseen myötätuntoa asioihin, jotka on puhuttu läpi monta kertaa. Sekin on huono merkki, ettei vastaanoteta apua tai vaikutetaan katkerilta muille, ikään kuin syytetään heitä ei-masentuneisuudesta. Lisäksi on ihan oikein miettiä lasten hyvinvointia, heille masentuneen aikuisen synkkien puheiden kuunteleminen voi olla traumaattista.

Toisaalta on kamalaa lukea, kuinka täällä avoimesti haukutaan masentuneen "lahnana makaamista", "itsesääliä" tai ikäviin asioihin juuttumista. Ei-masentuneen asenne on sellainen, että piristyisi tuokin ja päättäisi olla onnellinen. Se ei mene niin, masennus on sairaus ja masentunut elää yleensä helvetissä, josta itse ei pääse pakoon.

Masentunut voi vaikuttaa joihinkin asioihin elämässään, toisiin ei. Sille ei voi mitään, jos asioita ei saa tehtyä, ei kykene olemaan iloinen, innostumaan mistään tai pysymään positiivisena. Masentuneelle itselleenkin on todella rankkaa se, etteivät vanhat intohimot tunnu enää miltään ja elämä tuntuu suurelta virheeltä, siltä ettei olisi pitänyt syntyä.

Sille taas voi jotain, yrittääkö edes hakea apua. Aina sekään ei paranna toimintakykyä tai mielialaa. Usein keskusteluapu auttaa vain siihen, että negatiiviset ajatukset välitetään ammattilaisille eikä kaadeta puolison niskaan (välillä vaivaavista asioista haluaa tietenkin puhua läheisilleen, mutta jatkuvan toistelun sijaan niistä keskustellaan kerta tai kaksi).

Jos masentuneen puolison elämänilon puute vaikuttaa myös avun hakemisen jälkeen arkeen, voidaan alkaa miettimään eroa tai muita vaihtoehtoja (kuten erillään asumista). Eron miettiminen on kuitenkin eri asia kuin sairaudesta syyllistäminen, sairastuneen halveksunta ja väheksyntä. Näitä tilanteita ei tarvitse ymmärtää loputtomasti tai olla täysin ymmärtämättä, asiat ovat harvoin mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin pelon lasten puolesta, itsekin sinnittelin avioliitossa niin pitkään, että uskoin lasten pärjäävän isänsä kanssa. Lopulta olin tilanteessa, jossa ajattelin lasten hyötyvän enemmän siitä, että ainakin toinen koti on rauhallinen ja itse pystyn olemaan läsnä ja tukena, en vain puremaan hammasta yhteen ja selviytymään päivästä toiseen. 

Olisi tärkeää saada mies lääkärille ja jonkinlaista selkeyttä ja tietä eteenpäin. Jos hän ei silti yksin asuessaan pysty huolehtimaan lapsista, ei sinun tarvitse heitä isälleen päästää. Tai oikeastaan et SAA päästää. 

Vaikeissa tilanteissa minua auttaa, kun yritän miettiä, mikä on velvollisuuteni lasten vanhempana. Ei mikä on reilua ex-puolisolle tai miten vältellä konflikteja, vaan mikä on aidosti lasten etu. Aina se ei ole selvää, mutta näkökulman tarkentaminen vie pohdintaan parempaan suuntaan. 

Millä minä voisin olla päästämättä lapsia isälleen? Siis ihan käytännössä? Jos asiasta tulee riitaa. Kun kirjoitit, että en saa päästää lapsia isälleen, niin millä se tehdään?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi myös olla, että miehesi haluaisi erota ja eroon sinusta, mutta ei halua tehdä sitä lasten takia.

Se mies

Jatkokysymys tähän vielä, että jos kaikki syy on vain minussa, niin miksi vuodattaa minulle jotain nuoruuden ajan ongelmiaan ja asioita mitkä jo silloin oli pielessä?

Ap

Kysy tämä häneltä.

- Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkkeetkin on sen verran rajua kamaa, että ei niitä lievään masennukseen määrätä. Oireina voi olla mm. vapina ja huimaus, ahdistuksen pahentuminen alussa ja tämä vasta pitkän listan alkua. Onko teillä paikkakunnalla esim. perheterapiaa? Jos aloittaisi sieltä. Sanot että joko sinne mennään, tai sinä muutat lasten kanssa muualle. Valitse. 

En jäisi kyllä pitkään katsomaan, mutta mietin samaa kuin sinä ap, että kun lapset pitäisi laittaa miehelle tapaamisiin, minkälaista niissä tapaamisissa olisi, jos isä istuu sohvalla eikä tee mitään lasten kanssa? Entä jos masennus pahenee eron myötä? Ovatko lapset vaarassa tapaamisissa? 

Miten olisi asumusero? 

Ei suostu asumuseroon. Ehdotin. Sanoi syyksi, että se pahentaisi hänen tilannetta.

Ap

Jos ei suostu terapiaan eikä asumuseroon, niin joudut puolestasi tekemään ratkaisun yksin itseäsi ja lapsiasi ajatellen. Nää vaihtoehdot kun kertoo puolisolle, niin luulisi halua löytyvän ongelmien selvittämiseksi. Näin yleensä käy.

Jos mies kiistää ongelman olevan vakava, kun kerran jaksaa töissä käydä, niin ei siitä kannata vängätä. Pitäköön mielipiteensä.

Oletko jo ehdottanut, että hankkisi keskusteluapua, että voisi purkaa noita "kaikki on huonosti" -ongelmiaan. Eihän sitä tarvitse kutsua terapiaksi. Sano, että haluat että hän saa puhua ongelmistaan, mutta että sinulla ei ole enää uusia näkökulmia tarjottavana, eli kannattaisi kokeilla puida asioita ulkopuolisen kanssa.

Tilanne vaikuttaa kuormittavalta koko perheelle. Itse olisin valmis uhkaamaan, että jos ei mene keskustelemaan asioistaan (ei kannata kutsua terapiaksi, eikä takertua siihen, onko kyseessä masennus vai ei), niin sitten ero harkintaan.

Voimia, ap!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi myös olla, että miehesi haluaisi erota ja eroon sinusta, mutta ei halua tehdä sitä lasten takia.

Se mies

Jatkokysymys tähän vielä, että jos kaikki syy on vain minussa, niin miksi vuodattaa minulle jotain nuoruuden ajan ongelmiaan ja asioita mitkä jo silloin oli pielessä?

Ap

Kysy tämä häneltä.

- Eri

Olenhan minä tätä häneltä jo monesti kysynytkin. Ei vastaa oikein mitään. Jatkaa vain vuodatusta siitä mikä kaikki hänen elämässä on pielessä. Tai sanoo, että jos minä vain olisin jotenkin erilainen, jotenkin parempi, niin hänen elämänsä olisi parempaan. Kun kysyn millä tavalla parempi niin tuntuu loukkaantuvan, kun en ymmärrä häntä, turhautuvan siihen kun en ymmärrä häntä ja mitä yrittää sanoa. Vaikka minusta hän ei sano mitään mitä voisi ymmärtää, kun ei sano oikein mitään muuta kuin että kaikki on huonosti.

Ap

Haet yksinhultajuutta ja sen jälkeen sinä päätät lasten hoidosta.

juristi kirjoitti:

Haet yksinhultajuutta ja sen jälkeen sinä päätät lasten hoidosta.

Jos olisit oikea juristi, niin tietäisit, että asia ei ole aivan noin yksinkertainen. Huoltajuus ja tapaamisoikeus ei suoraan riipu toisistaan.

Ap

Siis syyttää sinua omasta tilastaan?

Mitä ihmettä sä edes vielä mietit?

Jätä se SIKA.

Mies 45 kirjoitti:

Siis syyttää sinua omasta tilastaan?

Mitä ihmettä sä edes vielä mietit?

Jätä se SIKA.

Hän syyttää myös monia muita siinä missä minuakin. Itseäänkin. 

Mitä minä vielä mietin kysyt. No lasten elämää eron jälkeen. Olen siitä useammassa kommentissani jo tarkemmin kirjoittanut. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin pelon lasten puolesta, itsekin sinnittelin avioliitossa niin pitkään, että uskoin lasten pärjäävän isänsä kanssa. Lopulta olin tilanteessa, jossa ajattelin lasten hyötyvän enemmän siitä, että ainakin toinen koti on rauhallinen ja itse pystyn olemaan läsnä ja tukena, en vain puremaan hammasta yhteen ja selviytymään päivästä toiseen. 

Olisi tärkeää saada mies lääkärille ja jonkinlaista selkeyttä ja tietä eteenpäin. Jos hän ei silti yksin asuessaan pysty huolehtimaan lapsista, ei sinun tarvitse heitä isälleen päästää. Tai oikeastaan et SAA päästää. 

Vaikeissa tilanteissa minua auttaa, kun yritän miettiä, mikä on velvollisuuteni lasten vanhempana. Ei mikä on reilua ex-puolisolle tai miten vältellä konflikteja, vaan mikä on aidosti lasten etu. Aina se ei ole selvää, mutta näkökulman tarkentaminen vie pohdintaan parempaan suuntaan. 

Millä minä voisin olla päästämättä lapsia isälleen? Siis ihan käytännössä? Jos asiasta tulee riitaa. Kun kirjoitit, että en saa päästää lapsia isälleen, niin millä se tehdään?

Ap

Et avaa ovea miehelle, jos tulee sinun luota hakemaan. Jos taas ovat sen ikäisiä, että liikkuvat itse, tuskin haluavat mennä miehen luokse edes viikonlopuksi. 

Todennäköisesti mieskin jollain ymmärtää kyvyttömyytensä vanhemmuuteen, ettäkä ajaudu ihan noin pitkälle. Lapsilla on oikeus, ei velvollisuus, tavata molempia vanhempiaan. 

Varmuuden vuoksi kannattaa pitää kommunikaatio kirjallisena (jo nyt) ja osoittaa olevansa yhteistyökykyinen niin kauan kuin lasten etu toteutuu. Eli lähetä miehelle tekstari/whatsupp/sähköposti, jossa ehdotat terapiaa ja lääkärissä käyntiä. Kerro asioita lasten tarpeiden näkökulmasta ja ehdota muutoksia.

Pidä itselläsi päiväkirjaa arjen tapahtumista: kuka vei lapset päiväkotiin/kouluun/harrastukseen, kuka laittoi ruokaa jne., miten sinä osallistuit lasten elämään, miten mies. Tuntuu hassulta, mutta nämä unohtuvat nopeasti. Vaikka et tarvitsisi tietoa kenellekään muulle "todistukseksi", niistä voi olla hyötyä sinulle itsellesi. 

Sanotaan nyt näin. Olemme kuulleet yhden puolen ja kuulisin mielelläni sen toisenkin. Vasta sitten voisin edes kommentoida tähän mitään, jotta voisin muodostaa edes jonkinlaisen objektiivisen näkemyksen tästä.

Yleisellä tasolla voi vaan todeta että elämässä voi tehdä päätöksiä tunteen ja/tai järjen perusteella, mutta ihminen voi päätyä silti tekemään oikeiksi tai huonoiksi osoittautuvia päätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei suostu asumuseroon. Ehdotin. Sanoi syyksi, että se pahentaisi hänen tilannetta.

Ap

Entä jos mieheltä ei kysytä, suostuuko hän? Jos vain ilmoitat, että nyt tehdään näin ja ratkaisu on koko perheen parhaaksi?