Lue keskustelun säännöt.
En näe mitään hyvää suurperheessä varttumisessa!
08.08.2022 |
Luin tuon HS:n kolumnin ainoana lapsena kasvamisesta ja pala nousi kurkkuun. Allekirjoitan joka sanan, mutta päinvastaisesta näkökulmasta.
Viisilapsisessa perheessä kasvamisessa en näe mitään etuja. Siinä jäi saamatta vanhemmilta rakkaus, tuki ja kannustus sekä ne aikuiselämässä tärkeät sosiaaliset taidot. Koulunkäyntiä ei tuettu, harrastuksia ei juurikaan ollut ja äiti oli tyytyväinen, jos juoksimme ulkona kaikki vapaa-ajat. Mitä siellä rintamamiestalon pihalla keskisuomalaisen tehdaspaikkakunnan liepeillä oppii? Ei mitään, ja tiedän tämän kokemuksesta.
Viidestä lapsesta olen ainoa, koka onnistui hankkimaan koulutuksen ihan yliopistoa myöten. Ja siitä on kiittäminen ei omaa perhettäni, vaan kunnan yhden silmäätekevän perheen panosta. Luokkatoverini ja hänen perheensä kannusti minua koulunkäynnissä ja harrastuksissa, järjesti kesätyöpaikan, otti lomille mukaan ja lohdutti kun kotona oli vaikeaa. Tästä olen ikuisesti kiitollinen ja meillä on edelleen hyvin läheinen suhde.
Omat sisarukseni sen sijaan olivat ja ovat edelleen kateellisia, koska olen menestynyt heitä paremmin. Minun pitäisi maksaa vanhempieni lääkärit ja remontit, pitää perhejuhlat ja auttaa kaikin tavoin.
En tästä syystä jaksa pitää yhteyksiä perheeseeni. Sisarukset ja äitini haukkuvat minua ylpeäksi ja saidaksi. Kun olen sanonut suoraan mitä lapsuudestani ajattelen, olen saanut kuulla vieläkin pahempia solvauksia. Pahinta on, että perheemme ei ollut suoranaisesti köyhä. Molemmat vanhemmat kävivät töissä ja ansaitsivat ihan hyvin. Meillä oli autot ja videot, eikä ruuasta koskaan ollut pulaa. Mutta vanhempien aika ei vaan riittänyt viidelle lapselle, ihan perustarpeiden hoitaminenkin oli vaikeaa. Me lapset saimme elää kuin pellossa.
Ei ne sisarukset ole tae hyvästä lapsuudesta.
Kommentit (63)
Ainoan lapsen osan huonot puolet tulevat esiin viimeistään sitten kun on vanhempien aika jättää tämä elämä: olet vastuussa yksin kaikesta ja mikäli omaa puolisoa ja lapsia ei satu olemaan olet vieläpä jäänyt yksin tänne.
Sisarukset ovat iso rikkaus elämässä ja heitä oppii arvostamaan viimeistään sitten keski-ikäisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en näe myöskään sisasuksissa mitään niin hyvää, että se olisi jollain tavalla tavoiteltava asia. Itsellä 2 veljeä, kummankaan kanssa en ole tekemisissä syystä jos toisesta. Toinen mm. alisti lapsena ja oli todella huono "isoveli". Minusta olisi tullut vahvempi ihminen ja itsevarmenpi, jos minulla ei olisi ollut sisaruksia. Tuohon aikaan lapset vietti paljon keskenäänkin aikaa, eikä vanhemmat tiennyt kaikkea. Ei tietysti nytkään, mutta tuollainen henkinen alistaminen on aivan sairasta ja pitäisi saman tein torpata.
Perheitä on monenlaisia, mutta harvemmin suurperheiden lapset pitää sisaruksia huonona juttuna.
Teillä on ollut tuollaista, mutta monet suurperheet voivat hyvin ja lapset saavat tukea ja rakkautta kotoa.
Itse olen suurperheen lapsi (yli 10 lasta) ja ainokaisen äiti. Onhan minun ja lapseni lapsuudet aika erilaisia, mutta en osaa laittaa järjestykseen kummalla olisi parempi tai huonompi - molemmissa puolensa.
Lapseni on kyllä kaivannut sisarusta aina, varmaan kun näkee ympärillä niin paljon tiiviitä sisaruslaumoja ja -kaksikkoja.
En ymmärrä, miten tuo ap:n kirjoittama liittyy nimenomaan suurperheeseen. Jos koulunkäyntiä ei tuettu, eikä harrastaakaan saanut, olisiko tuo tilanne sitten ollut toinen, jos lapsia olisi ollut vähemmän. En usko, että lapsiluku vaikuttaa mitenkään siihen, arvostavatko vanhemmat esim. koulutusta vai ei.
Viisi lasta ei muutenkaan ole mikään erityinen suurperhe (määritellään juu niin) varsinkin, jos lapsilla on ikäeroa. Kyllä kahdelta aikuiselta riittää aikaa useammalle lapselle, jos he ovat suurperheeseen sitoutuneita. Tottakai silloin ei voi olla sellainen, jonka pitää itse huidella koko ajan jossakin, ja vaatia loputtomasti aikaa itselleen, vaan pitää olla tehokas ajankäytössä ja jaksavainen, ja orientoitua lapsiinsa.
Seuraan läheltä useampaakin suurperhettä, joissa lapset alkavat olla jo nuoria aikuisia. Kaikilla on ollut omat harrastukset, kaikilla on opiskeluhaaveita ja osa on jo ammateissaan. Lämpimät välit on sisaruksilla keskenkään, eikä kukaan ole jäänyt mistään paitsi. Joten ei nyt ainakaan kannata yleistää, jos omalle kohdalle on sattunut toisenlaisia kokemuksia.
Mulle tulee aina ihan sanomattoman paha mieli näistä jutuista ja puheista, joissa ainoan lapsen elämän kurjuutta ja vaikeutta kauhistellaan.
Olisin itse halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta en saanut. Keskenmenot ja sekundäärinen lapsettomuut ovat tosi arkoja paikkoja, elämäni surullisimpia asioita. Olen tietysti onnellinen siitä yhdestä lapsesta, kaikki eivät saa sitäkään.
Kun sitten luen näitä juttuja siitä, kuinka se ainoa lapsi joutuu kärsimään elämässään ainoutensa takia, niin olo on tosi syyllinen ja tuntuu, että olen pilannut keskenmenoilla sen ainoan lapsenikin elämän ja huoli hänen pärjäämisestään on valtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän suurperheitä, joissa kaikki lapset korkeasti koulutettuja. Se riippuu ihan vanhempien omasta koulutusmyönteisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee aina ihan sanomattoman paha mieli näistä jutuista ja puheista, joissa ainoan lapsen elämän kurjuutta ja vaikeutta kauhistellaan.
Olisin itse halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta en saanut. Keskenmenot ja sekundäärinen lapsettomuut ovat tosi arkoja paikkoja, elämäni surullisimpia asioita. Olen tietysti onnellinen siitä yhdestä lapsesta, kaikki eivät saa sitäkään.
Kun sitten luen näitä juttuja siitä, kuinka se ainoa lapsi joutuu kärsimään elämässään ainoutensa takia, niin olo on tosi syyllinen ja tuntuu, että olen pilannut keskenmenoilla sen ainoan lapsenikin elämän ja huoli hänen pärjäämisestään on valtava.
Mutta tuo Hesarin toimittaja Johanna Malinen päinvastoin hehkutti sitä, miten hyvä oli olla ainoana lapsena, kun ei tarvinnut riidellä "nallekarkeista". Hän näki sisarussuhteet pelkästään riidanlähteinä ei muuna. En kyllä ymmärrä, miksi tällaisia kärjistyksiä tarvitaan. Miksi ko toimittaja halusi nostaa tuon asian jutun aiheeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurperhe onkin yleensä vain äidin/isän/vanhempien pätemistä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee aina ihan sanomattoman paha mieli näistä jutuista ja puheista, joissa ainoan lapsen elämän kurjuutta ja vaikeutta kauhistellaan.
Olisin itse halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta en saanut. Keskenmenot ja sekundäärinen lapsettomuut ovat tosi arkoja paikkoja, elämäni surullisimpia asioita. Olen tietysti onnellinen siitä yhdestä lapsesta, kaikki eivät saa sitäkään.
Kun sitten luen näitä juttuja siitä, kuinka se ainoa lapsi joutuu kärsimään elämässään ainoutensa takia, niin olo on tosi syyllinen ja tuntuu, että olen pilannut keskenmenoilla sen ainoan lapsenikin elämän ja huoli hänen pärjäämisestään on valtava.
Olet hyvä äiti ja se kyllä riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurperhe onkin yleensä vain äidin/isän/vanhempien pätemistä.
Ainoan lapsen kanssa ei? Outo väite. Jos jollain on tarve päteä omalla erinomaisuudellaan lastensa kautta, se ei ole sidoksissa lapsimäärään.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee aina ihan sanomattoman paha mieli näistä jutuista ja puheista, joissa ainoan lapsen elämän kurjuutta ja vaikeutta kauhistellaan.
Olisin itse halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta en saanut. Keskenmenot ja sekundäärinen lapsettomuut ovat tosi arkoja paikkoja, elämäni surullisimpia asioita. Olen tietysti onnellinen siitä yhdestä lapsesta, kaikki eivät saa sitäkään.
Kun sitten luen näitä juttuja siitä, kuinka se ainoa lapsi joutuu kärsimään elämässään ainoutensa takia, niin olo on tosi syyllinen ja tuntuu, että olen pilannut keskenmenoilla sen ainoan lapsenikin elämän ja huoli hänen pärjäämisestään on valtava.
Tue lapsen muita sosiaalisia suhteita. Onko serkkuja? Ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoan lapsen osan huonot puolet tulevat esiin viimeistään sitten kun on vanhempien aika jättää tämä elämä: olet vastuussa yksin kaikesta ja mikäli omaa puolisoa ja lapsia ei satu olemaan olet vieläpä jäänyt yksin tänne.
Sisarukset ovat iso rikkaus elämässä ja heitä oppii arvostamaan viimeistään sitten keski-ikäisenä.
Minulla on sisaruksia, mutta ihan yksin olin silti vastuussa kaikesta vanhempien sairauden ja kuoleman ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee aina ihan sanomattoman paha mieli näistä jutuista ja puheista, joissa ainoan lapsen elämän kurjuutta ja vaikeutta kauhistellaan.
Olisin itse halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta en saanut. Keskenmenot ja sekundäärinen lapsettomuut ovat tosi arkoja paikkoja, elämäni surullisimpia asioita. Olen tietysti onnellinen siitä yhdestä lapsesta, kaikki eivät saa sitäkään.
Kun sitten luen näitä juttuja siitä, kuinka se ainoa lapsi joutuu kärsimään elämässään ainoutensa takia, niin olo on tosi syyllinen ja tuntuu, että olen pilannut keskenmenoilla sen ainoan lapsenikin elämän ja huoli hänen pärjäämisestään on valtava.
Mutta tuo Hesarin toimittaja Johanna Malinen päinvastoin hehkutti sitä, miten hyvä oli olla ainoana lapsena, kun ei tarvinnut riidellä "nallekarkeista". Hän näki sisarussuhteet pelkästään riidanlähteinä ei muuna. En kyllä ymmärrä, miksi tällaisia kärjistyksiä tarvitaan. Miksi ko toimittaja halusi nostaa tuon asian jutun aiheeksi?
Juuri näin. Mielestäni koko kolumni oli vähän lapsellinen. Olen itsekin sitä mieltä, että lähtökohtaisesti sisarukset ovat hyvä juttu. Niiden kautta myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus laajempaan sukukäsitteeseen mihin kuuluvat myös enot, tädit ja ehkä pari serkkuakin. Omaa lapsuuttaa voi kukin katua oli sisarusluku mikä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Serkkuni on yksi 5-lapsisen perheen lapsista.
Kaikilla yliopistotutkinto ja kolmella 2 yliopistotutkintoa. Ne kolme on hyvin varakkaita.
Koulunkäyntiä tuettiin hyvin paljon ja siihen kannustettiin. Perheen isä oli akateeminen ja hän auttoi.
Asuivat vuokralla keskustassa 5 huonetta ja keittiö. Mökki meren rannalla myös. Kaikki onnellisia lapsuudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni on yksi 5-lapsisen perheen lapsista.
Kaikilla yliopistotutkinto ja kolmella 2 yliopistotutkintoa. Ne kolme on hyvin varakkaita.
Koulunkäyntiä tuettiin hyvin paljon ja siihen kannustettiin. Perheen isä oli akateeminen ja hän auttoi.
Asuivat vuokralla keskustassa 5 huonetta ja keittiö. Mökki meren rannalla myös. Kaikki onnellisia lapsuudestaan.
Lisään, että heidän isänsä siis kustansi asumisen. Ei ne tuilla asuneet.
Oli hyvä työpaikka. Perheen äiti oli kotirouva.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tulee aina ihan sanomattoman paha mieli näistä jutuista ja puheista, joissa ainoan lapsen elämän kurjuutta ja vaikeutta kauhistellaan.
Olisin itse halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta en saanut. Keskenmenot ja sekundäärinen lapsettomuut ovat tosi arkoja paikkoja, elämäni surullisimpia asioita. Olen tietysti onnellinen siitä yhdestä lapsesta, kaikki eivät saa sitäkään.
Kun sitten luen näitä juttuja siitä, kuinka se ainoa lapsi joutuu kärsimään elämässään ainoutensa takia, niin olo on tosi syyllinen ja tuntuu, että olen pilannut keskenmenoilla sen ainoan lapsenikin elämän ja huoli hänen pärjäämisestään on valtava.
Minullakin sekundäärinwn lapsettomuus ja yksi lapsi.
Keskenmenoja monta. Nyt ikää liikaa.
Itse olen ainoa, mies on ainoa. Kurjaa, että lapsellamme ei ole setiä, tätejä tai serkkuja, kun ei sisaruksia saanut.
Itsekin olen viisilapsisesta perheestä ja meistä on kaikki lapset yliopiston käyneitä. Vapaa-aikaa vietettiin perheenä paljon.
Vanhemmilla vuorotyöt, että tuli se vapaa-aika erityisen tärkeäksi. Kummatkin ovat olleet perhekeskeisiä. Aina kun vähänkin oli vapaata, niin pakkasivat auton ja mukulat ja edes päiväpatikoinnille johonkin mettään. Museot ja maaseutupaikat ovat hyvin kaluttu.
Meillä oli myös harrastuksemme ja ystävät.
Monesti ihmetellyt, että miten noi saivatkin kaiken toimimaan. Olivatko vaan taitavia peittämään ongelmat. Itsellä on toistuvasti pakka leviimässä kahden mukulan kanssa, niin aina voi soittaa sisarukselle tämän puolisolle tai omille vanhemmilleen, että apua! Koskaan mua ei ole jätetty yksin.
Ollaan nyt keski-ikäistymässä kovaa vauhtia ja tekis mieli vähän jututtaa sisaruksia, että oliko se lapsuus niin ruusuinen kuin mä sen muistan. Ollaan synnytty kymmenen vuoden sisään, että kyllä esikoisella on varmasti erilaiset mielikuvat kuin kuopuksella jne.
Minä olen täysin traumatisoitunut suurperhelapsuudesta. En tunne yhtään suurperhettä jossa kaikki perheenjäsenet olisivat sitä mieltä, että suurperhe olisi hyvä juttu.
Pelottaa, että tämä olisi oma sisarusteni ajatusmaailma 10 vuoden päästä. Minulla 5 sisarusta iskäni puolelta ja ikäeroa vanhimman kanssa se 12 vuotta. itse tällä hetkellä 21 v ja ''koko'' sisarukseni 19 v.
Noista lapsista huomaa kyllä jo miten suurperhe elämä ja siitä tulevat äänet ärsyttävät. Huomiostakin joka kerta kun menemme käymään niin kauhea riita. Paljoa kahdenkeskeistä huomiota kerkeä itsekkään antamaan, kun eri paikkakunnalla asun. Tietysti pelailen heidän kanssaan videopuhelun välityksellä Roblox ja Fortnitee jolloin huomion antaminen onnistuu myös kauvempanta.
Kaikkia rakastan, mutta en ymmärrä mikä älynväläys oli 5 lasta hankkia, kun aikaa/rahaa/tilaa ole tarpeeksi.
Jos vinkkejä on antaa tukevalle isosiskolle niin mielelläni niitä otan vastaan.
Seuraan sivusta erään tuttavani suurperhe-elämää. Tässä vielä erotuksena, että vanhemmat ovat elämäntapatyöttömiä. Lapset (7kpl) moniongelmaisia ja vanhempien vanhemmuus ja elämänhallinta todella haparoivaa, omien mt-ongelmien sävyttämää.
Yhteiskunnan varoja syydetään ja lopputulos on silti lähinnä säälittävä näiden lasten osalta.
Ei todellakaan mikään unelmien alkutaival elämälle, vaikka sisaruksia piisaakin.