Pelottaako kuolema?
Mihin ajatukseen tai näkemykseen turvaudut torjuaksesi pelon, kun ajattelet omaa kuolemaasi?
Kommentit (74)
Sinua pelottaa koska siitä täälläkin jankkaat.
Mua pelottaa ainoastaan se että kuolen ennen kuin lapseni pärjäävät omillaan, tai että joudun kärsimään paljon kipua ennen kuolemaani. Itse kuoleminen ei pelota.
En pelkää. Olen sairastellut pitkään ja parantumattonasti, opin jossain vaiheessa ns irtaantumaan ruumiista. Pahimpina päivinä pystyn katsomaan itseäni ruumiin ulkopuolelta, se on varsin jännä olotila. Kuin että olen vain ruumiini vanki, että sielu on jotain muutakin kuin aivot.
Kuolemassa pääsen irti tästä kropasta, loppuu kivut ja kolotukset. Ja olen vapaa.
Toivon todella, että tietoisuus päättyy kuolemaan, eikä minkäänlaista kuolemanjälkeistä elämää olisi. Jostain syystä pelkään sitä, että jos teen itsemurhan, ja viimeiset hetkeni olisivat kivuliaita, niin se kipu olisi ainoa asia mitä tuntisin siinä mahdollisessa elämässä kuoleman jälkeen.
Ei todellakaan - sehän on Armo! Elämä on kauheaa!
Jeesukseen turvautuen en pelkää kuolemaa.
En pelkää kuolemaa, mutta haluan elää.
Ei. Sitä vain palaa sinne mistä tulikin, olemattomaksi. Jotenkin hirmu kiva ja lohdullinen ajatus. Onneksi tämä ei kestä loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella, että tietoisuus päättyy kuolemaan, eikä minkäänlaista kuolemanjälkeistä elämää olisi. Jostain syystä pelkään sitä, että jos teen itsemurhan, ja viimeiset hetkeni olisivat kivuliaita, niin se kipu olisi ainoa asia mitä tuntisin siinä mahdollisessa elämässä kuoleman jälkeen.
Ihminen menee shokkiin eikä tunne kipua. Tämä ei silti ollut mikään suositus. Totesin vain, että niin käy. Kivun tunteet ei ole todellisia, ne on aivokemiallisia ilmiöitä. Oikeasti me emme tunne yhtään mitään.
Eri ikäkaudet kuolemaa ajattelee erin lailla.Joskus se on pelottanutkin. Joskus ajattele kuolema on ainakin minulle helpotus.Rippuen elämän tilanteesta myös ajatus kuolemasta,
En pelkää kuolemaa, vain kipua ennen sitä. Itse kuolema on tervetullut koska vaan.
Olisin varmaan kauhuissani, jos saisin kuulla kuolevani pian. Nykyisellään nimittäin torjun pelon ajattelemalla, että ei se kuolema vielä pitkään aikaan tule.
Minä olen aina pelännyt kuolemaa. En omaani, mutta rakkaitteni. Sitten äitini kuoli. Ja kumma kyllä, pelkoni hälveni. Tunnen vahvasti, että äiti on edelleen lähelläni. Läheisen kuolema aiheuttaa hirveää surua ja ikävää, mutta jossain vaiheessa se helpottaa. Tämän tietäen on helpompi olla. Oma kuolema ei varsinaisesti pelota, mutta toivon, että pysyn elossa vielä pitkään, sillä lapseni ja muut läheiseni tarvitsevat minua vielä.
En pelkää kuolemaa, koska toivon että saan herätä eloon paratiisissa jonka Jehova on luvannut.
Juuri eilen mietin, että olisi hauska kuolla.
Pääsisi viimein tästä ikuisesta työnteosta työnantajan tai perheen hyväksi.
En tee elämässäni juuri asioita joita itse haluaisin, vaan muiden hyväksi.
Kuolema on parempi, kuin orjuus ja pakkotyö.
Luulin, ettei pelota pätkääkään. Mutta kun mulle sanottiin, ettei syöpääni pysty enää hoitamaan, ajatukset muuttuivat. Valta ahdistus, suru ja pelkokin kohtasi.