Pelottaako kuolema?

Ennen uskoontuloa oli mieletön helvetin pelko. Ajatus ikuisesta kärsimyksestä pelotti. Olisin vaan halunnut lakata olemasta kokonaan kuoltuani, pappi sanoi ettei se vaan ole mahdollista, ihminen on iänkaikkisuusolento.

Mitä tulee kuoleman jälkeiseen todellisuuteen, Jeesukseen turvautuminen tuo rauhan.

Kuoleminen, siis tapahtumat ja kokemukset kuoleman edellä, huolestuttavat jonkin verran. Siinä auttaa kun ajattelen lääketieteen suomia mahdollisuuksia kivunhallinnassa yms.

Minua rauhoittaa ajatus että kuolen sitten kun on aikani kuolla eli että kuolemani on Jumalan käsissä. Sitten kun kuolemani hetki koittaa, minulle ei enää ole täällä maailmassa mitään. Raamatussa kohta jossa kerrotaan lyhyesti Abrahamin kuolemasta on rauhoittava tällä tavalla: Abraham "kuoli elämästä kyllänsä saaneena".

Vierailija kirjoitti:

Jeesukseen turvautuen en pelkää kuolemaa.

Jeesukseen turvautujat ovat pahimpia pelkureita.

Kuolema ei pelota. Työni kautta näin monenlaisia kuolemia ja pystyin niissä auttamaankin.

Kun joskus itse kuolen niin minusta varmasti tuntuu, että olen saanut elää tarpeekseni.

 

Jäin joku aika sitten eläkkeelle, olen perusterve.

Mitä nyt tällä hetkellä olen Koronassa 🥴, lievässä, olen jo saanut 4 rokotetta.

Tässä joutessani ole miettinyt syntyjä syviä.

Mietin että , jos kuolisin just tänään, niin onko minulla joiltakin anteeksi pyydettävää ?

Olenko ollut epärehellinen ?

Valehdellut ( isoja asioita ) ?

Tai haukkunut jotakin epäasiallisesti ?

Niin. Kun noita mietin, niin ei tullut oikeesti mieleen mitään asiaa, riitaa, huutoa tai rikollista toimintaa, joita minun pitäisi pyytää anteeksi joltakin.

Toki onhan niitä tiuskimisia ja äksyilyjä mullakin , kuten jokaisella kontollaan.

Olen pitänyt yhteyttä ystäviini ja sukulaisiini ehkä enemmän kuin he ovat pitäneet minuun.

Kuoleman kohdatessa, minä voin suhtautua siihen avoimin ja rehellisellä mielellä.

Yritä elää niin että voisin kuolla vaikka heti, eikä minulla ole synnintuskia mielessä.

Eikä omallatunnolla. Tähän kannattaa pyrkiä.

Mutta, tietysti se lähtö jännittää hieman, siitä ei pääse mihinkään.

Ei pelota. Olen 51v.

Kun maailman tilanne nykyään on, mitä on niin kuolema voisi olla helpotuskin. Ainakin näillä kymmenillä.

- n67v -

Itse asiassa odotan kuolemaa ja sitä, että kuolema lopettaa kaiken tietoisuuden ja tuntoisuuden. Tiedän kyllä, että maatuessaan ruumis lähtee tavallaan uudelle kierrokselle imeytyessään lähimaastoon ja ötököiden elimistöön. Energia kiertää ikuisesti. Lähinnä tarvitsen lohduketta siihen, että kuolema ei ole täydellinen loppu, vaan jatkuu maatumisesta tai polttohautauksesta huolimatta... Vaikkakin muoto vaihtuu madon kakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeesukseen turvautuen en pelkää kuolemaa.

Jeesukseen turvautujat ovat pahimpia pelkureita.

Olen pelkuri ja turvaan Jeesukseen.

En pelkää kuolemaa. Haluaisin sen kuitenkin olevan nopea ja kivuton. Lähinnä surettaa lasten puolesta. Samoin olen miettinyt miten erikoista tulee olemaan, jos mieheni kuukahtaa ennen minua. Miten vuosikymmenten jälkeen oppii olemaan hiljaisessa talossa ja yksin nukkumassa?

Kuoleman jälkeisiä tapahtumia oli kyllä kiva lukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pelkää. Olen sairastellut pitkään ja parantumattonasti, opin jossain vaiheessa ns irtaantumaan ruumiista. Pahimpina päivinä pystyn katsomaan itseäni ruumiin ulkopuolelta, se on varsin jännä olotila. Kuin että olen vain ruumiini vanki, että sielu on jotain muutakin kuin aivot.

Kuolemassa pääsen irti tästä kropasta, loppuu kivut ja kolotukset. Ja olen vapaa.

Itse katson että tietoisuus = sielu. Ainakin jollain tapaa. Jos miettii asioita molekyylitasolla, niin missä kohtaa aivoja ja atomeja, tietoisuus sijaitsee? Kaikki on kuitenkin vain atomeja vierivieressä, jotka pyörittävät energiaa ees taas. Reagoivat keskenään sen mukaan mihin elektronit sinkoilevat ja muodostavat uusia sidoksia tai katkaisevat niitä.

Mutta onko tietoisuus niiden välissä? Sen kokonaisuuden eli aivojen väleissä? Onko tietoisuus energiaa ? Onko tietoisuus itse molekyyleissä ? Mitä se on?

Ja kun ihminen kuolee, mitä tietoisuudelle tapahtuu ?

Elävä olento, sielu  itse on tietoisuus.

Bhagavad Gita 2.

TEKSTI 23 :

Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.

________________________________________

Sielua kutsutaan syntymättömäksi, mutta koska se on aineellisessa kehossa, se näyttää siltä kuin se olisi syntynyt kehon mukana.

Itse asiassa KEHOSSA OLEVA SIELU EI SYNNY EIKÄ KUOLE.

Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. KOSKA SIELU EI OLE SYNTYNYT, SILLÄ EI OLE MENNEISYYTTÄ, NYKYISYYTTÄ EIKÄ TULEVAISUUTTA.

SE ON AINA OLEMASSA OLEVA JA ALKUPERÄINEN. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ON MAHDOTONTA määrittää.

________________________________________

Käsitys siitä, että ruumiimme kuoleman myötä kaikki loppuu, ei pidä paikkaansa. Tieto jälleensyntymisestä eli siitä, että sielu siirtyy lopulta toiseen kehoon, oli olemassa jo varhaisessa kristinuskossa.

Yksittäinen sielu siirtyy siis aineellisesta kehosta toiseen, ja sen nykyinen keho sekä sen toiminta tässä elämässä määräävät, mikä on sen seuraava keho. Yksinkertaisesti sanottuna ihmisen elämäntapa, hänen tekonsa ja toimintansa muodostavat uudet halut ja tavoitteet, tietyt luonteenominaisuudet ja uuden tietoisuuden eli hänen hienojakoisen kehonsa. Ja se määrää, mihin kehoon hän joutuu seuraavassa elämässään.

Mistä seuraava keho riippuu? Se riippuu olennosta itsestään: aivan kuten tämä päivä muokkaa huomisen tapahtumia. Toisin sanoen tietoisuus, jonka ihminen on muodostanut tässä elämässä, siirtää hänet kuoleman hetkellä uuteen rkehoon, joka vastaa hänen tietoisuuttaan kuoleman hetkellä.

Olisikin hienoa syntyä uudelleen. Ja tavata uudelleen ihmisiä edellisestä elämästä.

Älkää peljätkö. Katsokaa tämä ja olkaa rauhassa. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pelkää. Olen sairastellut pitkään ja parantumattonasti, opin jossain vaiheessa ns irtaantumaan ruumiista. Pahimpina päivinä pystyn katsomaan itseäni ruumiin ulkopuolelta, se on varsin jännä olotila. Kuin että olen vain ruumiini vanki, että sielu on jotain muutakin kuin aivot.

Kuolemassa pääsen irti tästä kropasta, loppuu kivut ja kolotukset. Ja olen vapaa.

Itse katson että tietoisuus = sielu. Ainakin jollain tapaa. Jos miettii asioita molekyylitasolla, niin missä kohtaa aivoja ja atomeja, tietoisuus sijaitsee? Kaikki on kuitenkin vain atomeja vierivieressä, jotka pyörittävät energiaa ees taas. Reagoivat keskenään sen mukaan mihin elektronit sinkoilevat ja muodostavat uusia sidoksia tai katkaisevat niitä.

Mutta onko tietoisuus niiden välissä? Sen kokonaisuuden eli aivojen väleissä? Onko tietoisuus energiaa ? Onko tietoisuus itse molekyyleissä ? Mitä se on?

Ja kun ihminen kuolee, mitä tietoisuudelle tapahtuu ?

Elävä olento, sielu  itse on tietoisuus.

Bhagavad Gita 2.

TEKSTI 23 :

Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.

________________________________________

Sielua kutsutaan syntymättömäksi, mutta koska se on aineellisessa kehossa, se näyttää siltä kuin se olisi syntynyt kehon mukana.

Itse asiassa KEHOSSA OLEVA SIELU EI SYNNY EIKÄ KUOLE.

Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. KOSKA SIELU EI OLE SYNTYNYT, SILLÄ EI OLE MENNEISYYTTÄ, NYKYISYYTTÄ EIKÄ TULEVAISUUTTA.

SE ON AINA OLEMASSA OLEVA JA ALKUPERÄINEN. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ON MAHDOTONTA määrittää.

________________________________________

Käsitys siitä, että ruumiimme kuoleman myötä kaikki loppuu, ei pidä paikkaansa. Tieto jälleensyntymisestä eli siitä, että sielu siirtyy lopulta toiseen kehoon, oli olemassa jo varhaisessa kristinuskossa.

Yksittäinen sielu siirtyy siis aineellisesta kehosta toiseen, ja sen nykyinen keho sekä sen toiminta tässä elämässä määräävät, mikä on sen seuraava keho. Yksinkertaisesti sanottuna ihmisen elämäntapa, hänen tekonsa ja toimintansa muodostavat uudet halut ja tavoitteet, tietyt luonteenominaisuudet ja uuden tietoisuuden eli hänen hienojakoisen kehonsa. Ja se määrää, mihin kehoon hän joutuu seuraavassa elämässään.

Mistä seuraava keho riippuu? Se riippuu olennosta itsestään: aivan kuten tämä päivä muokkaa huomisen tapahtumia. Toisin sanoen tietoisuus, jonka ihminen on muodostanut tässä elämässä, siirtää hänet kuoleman hetkellä uuteen rkehoon, joka vastaa hänen tietoisuuttaan kuoleman hetkellä.

Olisikin hienoa syntyä uudelleen. Ja tavata uudelleen ihmisiä edellisestä elämästä.

Ihan varmasti synnyt uudelleen. Ja usein tapaa samoja ihmisiä, samoja perheenjäseniä, karman mukaan.

Vaikka me monet muut emme halua enää jälleensyntyä.

Me emme ole kehoja, joilla "on" sielu. Olemme sieluja, joilla on keho. Sielut eivät tarvitse

elääkseen kehoa. Ruumiita, joissa ei ole sielua, kutsutaan "kuolleiksi".

Sielut ovat todellisia eläviä olentoja, joilla on ainutlaatuisia henkilökohtaisia ominaisuuksia -

tunteet, mieli, äly. Sielut eivät kuole, eivät vanhene, eivät koskaan lakkaa olemasta ja säilyttävät

aina yksilöllisyytensä.

"Niin kuin ihminen pukeutuu uusiin vaatteisiin ja hylkää vanhat, niin sielu pukeutuu uuteen

kehoon ja jättää vanhan ja hyödyttömän kehon taakseen".

On suuri harhakuvitelma samaistua aineelliseen kehoon.

Sielu on elävä tietoisuushiukkanen, yksilöllisen tietoisuuden kantaja, kun taas aineellinen keho on

kuollutta ainetta, materiaa. Sielu on ikuinen ja muuttumaton, ja aineellinen keho on väliaikainen.

Tästä aiheesta lisää ”Bhagavad Gitasta”.

Minä pelkään. Rakastan elämää ja olen älykäs ja lahjakas, ihana ihminen. Olisi sääli lopettaa näin hyvä elämä kesken.

Ihminen on fyysisen kehon , hienojakoisen kehon tai psyyken tai yksilöllisen tietoisuuden tai sielun yhdistelmä, tai kuten me määrittelemme sen tieteellisellä termillä spiriton. Ja tässä ruumiissa on myös ylitietoisuus, joka on sellaisten yliluonnollisten ilmiöiden lähde kuin ennakoinnin lahja, intuitio jne. Tänään puhumme yksityiskohtaisemmin siitä, mitä hienojakoinen keho on, koska on hyvin tärkeää ymmärtää erot, nähdä ero sielun ja hienojakoisen kehon välillä. Valitettavasti ihmiset sekoittavat usein nämä käsitteet. Esimerkiksi kun he sanovat "sieluun sattuu", tai "sielu on tuskissaan"... he tarkoittavat sisäistä minäänsä. Mutta se ei ole sielu. Näyttää siltä, että psykologian on tarkoitus tutkia sielua - psykologia on käännetty "sielun tietämykseksi" - mutta sanan kirjaimellisessa merkityksessä se ei tutki sielua vaan hienojakoista kehoa, psyykeä. Hienoainekehon henkisen ja materialistisen käsityksen välillä on tietenkin perustavanlaatuinen ero.

Jos henkilöllä on esimerkiksi jonkinlainen mielenterveyshäiriö, he suosittelevat esimerkiksi kemiallisia valmisteita tai injektioita, jotka joko stimuloivat häntä, jos hän on hyvin estynyt, tai päinvastoin rauhoittavat häntä, jos hän on liian innostunut. Tämä on meidän käsityksemme psyykestä, että se on aineellisen ruumiin tuote. Niinpä vaikutus siihen, psyykeen, tulee myös aineellisten asioiden kautta. Hengelliset lähteet, samat Vedet, joihin luotamme, kertovat meille jotain muuta: hienojakoinen keho ei ole aivojen tuote vaan sielun varjo. Se on tämän henkisen hiukkasen varjo, kun sielu heijastaa tietoisuutensa aineeseen. Tämä sielun tietoisuus on siis hieman, aineen saastuttama tai täynnä aineellisia ideoita, haluja, käsityksiä, tämä on hienojakoinen keho. Hienojakoinen keho ei tule fyysisestä elimestä, ei aivoista, vaan sielusta; se on juuri päinvastainen ajatus. Ja siksi vaikutus hienojakoiseen psyykeemme, hienojakoiseen kehoon, tulee luonnollisesti toiselta puolelta. Se ei tapahdu joidenkin fyysisten komponenttien tai kemiallisten elementtien kautta, vaan itse sieluun kohdistuvan vaikutuksen kautta: henkisen tiedon ja henkisen harjoituksen kautta tietoisuudessa, rakenteen syvyydessä, tapahtuu tiettyjä korjauksia. Ja sen seurauksena tämän psyyken alueella tapahtuu pintatasolla myönteisiä muutoksia.

Vierailija kirjoitti:

Luulin, ettei pelota pätkääkään. Mutta kun mulle sanottiin, ettei syöpääni pysty enää hoitamaan, ajatukset muuttuivat. Valta ahdistus, suru ja pelkokin kohtasi.

Otan osaa suruusi ja pelkoihisi! Toivon sinulle kivuttomia päiviä..........

Tunnen tilanteen. 

Kun ihminen kuolee, sanomme: "Hän on poissa." Mutta kuka on poissa? Loppujen lopuksi ruumis on jäänyt tähän maailmaan. Sielu, elämän lähde, on poistunut ruumiista, ja siksi henkilöä pidetään kuolleena.

Elävällä olennolla on TIETOISUUS. Aivan kuten aurinko levittää lämpöä ja valoa kaikkialle, sielu levittää tietoisuutta kaikkialle kehoon.

Kliinisen kuoleman kokemukseen kuuluu niin sanottu ruumiista poistumisen kokemus. Ihmiset, joilla on ollut kehon ulkopuolinen kokemus, kertovat meille, kuinka he ovat nähneet fyysisen kehonsa ja kaiken, mitä on tapahtunut...

Sielulla on muoto. Sielu ei ole persoonatonta valoa tai tyhjyyttä, kuten jotkut virheellisesti luulevat. Sielu on kaunis persoonallisuus, jonka keho koostuu ikuisuudesta, tiedosta ja autuudesta. Sielu ei ole pelkkää energiaa: sielu on persoona.