Aikuinen, älä kysele köyhältä lapselta, mitä kesälomalla on tehty ja mitä kouluun on ostettu

Tuossa on osa varmasti sun huonommuudentunnetta ja vertaat muihin. Mitä lapsi olisi halunnut tehdä? Jäikö jotakin sellaista tekemättä, mitä hän olisi toivonut? Olen kyllä samaa mieltä, ettei tuo missä kävit kesällä ole kovin tahdikasta. Mitä tarkoittaa kotimaanmatka? Yövyittekö jossakin?

Mulla pienet lapset, 2 ja 4v, eikä ole varaa yöpyä missään muualla. Käytiin silti monilla päiväretkillä, välillä eväiden voimin, välillä mun isä tai mies maksoi. Käytiin useamman kerran saaristoristeilyillä Espoon ja Helsingin saarilla, kotieläinpihoilla, museoissa (sain museokortin ilmaiseksi töiden kautta), uimassa ja katsomassa poroja, kiipeilypuistossa ym. Musta me touhuttiin aika paljon kuitenkin ja olen itse aika tyytyväinen. Jos varaa olisi, tottakai haluaisin jonnekin matkalle rentoutumaan, mutta esim. viime vuoden tykkimäki käynnin paras anti oli läheisen ABC:n leikkipaikka. Itse tykkimäellä ilmainen liukumäki. Lapset myös usein tykkää kun voi rauhassa viettää aikaa vanhemman kanssa ilman kiirettä, tykkään itsekin siitä lomalla.

Tarhan alkuun en kyllä ole ostanut mitään mitä en muutenkin olisi ostanut, ei ole varaa. Hyvin harkiten joudutaan meilläkin käyttämään rahaa, mutta siihen nähden kuinka vähän rahaa oli laitettavaksi aktiviteetteihin niin ihan hyvin. Voihan esim suuremman koon vaatteiden ostamisen ajoittaa koulun alkuun jos se siihen mitenkään istuu ja laittaa päälle vasta kun koulu alkaa, tuntuu että ne olisi ostettu koulua varten.

Olen kieltenope ja opetan monia luokkia. Syksyn alussa minulle tulee paljon uusia oppilaita ja eka tunnilla juttelemme tutustuaksemme toisiimme. En kysy mitä teit kesällä tai lomalla, mutta monesti kysyn luokalta käsi ylös kuka nukkui myöhään, kuka kävi uimassa, kuka luki kirjoja, kuka pelasi jotain ulkona jne. Kaikki sellaisia kysymyksiä johon kaikilla on varaa. Vuorotellen kysyn nimiä ja voin kysyä tykkäätkö vaikka pesiksestä, onko sinulla lemmikkiä, miten tulet kouluun, valvotko mielellään myöhään jne.

Vierailija kirjoitti:

Töistä ja lomista kysymisen voisi lopettaa aikuisilta kun en halua koko maailmalle kailottaa, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Sairauteni ei näy päällepäin ja kun sen toiminakykyisen päivän olen pitkän valmistautumisen kautta saavuttanut, että voin hoitaa asioitani niin älä pilaa sitä päivää muistuttamalla että olen sairas tai laita minua selittelemään sairauksiani.

Miksi ylipäätään pitää kysyä omasta elämästä. Maailman tapahtumat, politiikka, filosofia, uskonnot... Maailma on täynnä asioita joista jutella.

Vierailija kirjoitti:

Mä kieltäisin ihmisiä ennemmin kysymästä sitä, että mitä teet työksesi kysymystä uusilta tuttavilta. On tosi kiusallista joutua kiertelemään ja valehtelemaan heti uuden tuttavuuden alkumetreillä.

Mä en kertakaikkiaan kehtaa sanoa suoraan, että olen työtön. Sellaista sanaa en suustani saa ulos vaikka kuinka kakistelisin. Niin paljon sitä häpeän ja suren. Siksi olen jäänytkin ihan syrjään ja yksinäiseksi kaikesta toiminnasta ja odotan, että kun ehkä lopulta joskus saan sen työpaikan voin alkaa minäkin elämään kuten muutkin.

Oon surullinen että oot häpeän vanki ja tuosta syystä syrjäytät itseäsi.

Todella moni on työttömänä, joten se on ihan sitä normaalia elämää mitä jotkut elävät.

Mä en häpeä tätä yhtään. En näe siihen mitään syytä. Tiedän, että olen yrittänyt parhaani niillä resursseilla mitä mulla on ja sillä selvä.

Töitä löytyy sitten kun löytyy ja siihen asti turha surkutella.

Ehkä voisit kokeeksi mennä jonnekin työttömien tapahtumaan ja huomata, että kyseessä on ihan tavalliset ihmiset.

Et ole huonompi kuin muutkaan. Jotkut on töissä joissa voivat huonosti, hengailevat vain eivätkä anna enää mitään siellä. Valittavat ja kiusaavat muita. Se, että heillä on se työpaikka ei automaattisesti tee heistä ahkeria tai hyviä ihmisiä.

Jos sulla on joku ammatti, voithan sanoa että olet se, työpaikkojen välissä, tai että etsit itseäsi, haet ehkä uudelle alalle tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töistä ja lomista kysymisen voisi lopettaa aikuisilta kun en halua koko maailmalle kailottaa, että olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Sairauteni ei näy päällepäin ja kun sen toiminakykyisen päivän olen pitkän valmistautumisen kautta saavuttanut, että voin hoitaa asioitani niin älä pilaa sitä päivää muistuttamalla että olen sairas tai laita minua selittelemään sairauksiani.

Miksi ylipäätään pitää kysyä omasta elämästä. Maailman tapahtumat, politiikka, filosofia, uskonnot... Maailma on täynnä asioita joista jutella.

Ihmiset varmaan haluavat tutustua toisiinsa muuten(kin) kuin poliittisten mielipiteiden tasolla. Politiikka ja uskonnot vasta arkoja ja räjähdysherkkiä aiheita ovatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaa puhut. Se vain jäi ihmetyttämään, että eikö lapsi voi lähellä asuvan isänsä tai isovanhempien kanssakaan mitään erityistä tehdä ? Käydä telttaretkellä ja onkimassa tai fillariretkellä isän kanssa tai mummon ja papan kanssa Tukholmassa tai Kolmårdenissa esimerkiksi ?

Vanhempani ovat toinen hoivakodissa, toinen muuten sairas. Minulla menee energiaa heidän asioidensa hoitoon aika paljon.

Lapsen isä ei katso asiakseen "tuhlata lomaansa" lapsen hoitoon, mikään laki ei siihen pakota.

Käsittämätöntä, että jotkut jaksavat kettuilla asiasta. Miten joku voi oikeasti ajatella, että hei on hyvä idea olla ilkeä äidille, jolla vaikea syöpä erilaisine hoitoineen. Huom hoidan lapseni ja todellakin ostan hänelle jäätelöpuikkoja (jeesus), mutta on päiviä, jolloin en pysty edes liikkumaan kunnolla. Sori siitä, että tää aiheuttaa sinussa ongelmia. Johan kirjoitin, että perusarki meillä on kunnossa ja mukavia kesäasioita tehty, mutta aikuiset kysyvät koko ajan, minne olette matkustaneet ja mitä kaikkea on ostettu kouluun. Lapsen voisi antaa itse kertoa kesästään, mitä haluaa.

YstÄvilläni on mielestäni oikeus viettää omia lomiaan, he auttavat paljon talvella. Siksi he eivät ole kaupungissa täällä koko heinäkuuta.

Ketkä näitä kyselyjä esittää? Asutte ilmeisesti melkoisen varakkaalla alueella? Mä olen "varakkaassa" ammatissa, mutta osin lasten takia joudun tehdä ammatillisesti helppoa mutta kohtuupalkattua työtä. Ei siis matkustella. Kyseleekö näitä naapurit, koulussa vai ketkä? Ja lapsi on taatusti kaikkein eniten tyytyväinen siitä, että hänellä on se välittävä äiti, joka häntä hoitaa. Olet ehkä tottunut erilaiseen ja ympärillä muut ovat poikkeuksellisen hyväosaisia, mutta keskimäärin teilläkin menee tosi kivasti. Siis kiva koti kivalla alueella. Moni ei pääse siihen koskaan. Ainoa neuvo on, että älä välitä kyselyistä ja jos olet tilanteessa paikalla, totea vaikka ettet pysty tällä hetkellä matkustamaan. Eivätkä kaikki haluakaan esim. kaukolomille tai lomille ylipäätään. Nyt lentokentilläkin niin ruuhkaista etten pienten lasten kanssa lähtisi niille ihmettelemään vaan haluan jotakin helppoa kuten risteily tai autoloma. Loma tehdään itselle, ei muille.

Hohhoijaa. Taas joku mukamas köyhä inisee. On kaunis koti, varaa mennä lintsille ja matkailla kotimaassa. Provohan tämä toki on, mutta nykyään näitä ihmisiä riittää. Kaikki puitteet kunnossa, mutta silti kerjätään sääliä ja itkettään köyhyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mä kieltäisin ihmisiä ennemmin kysymästä sitä, että mitä teet työksesi kysymystä uusilta tuttavilta. On tosi kiusallista joutua kiertelemään ja valehtelemaan heti uuden tuttavuuden alkumetreillä.

Mä en kertakaikkiaan kehtaa sanoa suoraan, että olen työtön. Sellaista sanaa en suustani saa ulos vaikka kuinka kakistelisin. Niin paljon sitä häpeän ja suren. Siksi olen jäänytkin ihan syrjään ja yksinäiseksi kaikesta toiminnasta ja odotan, että kun ehkä lopulta joskus saan sen työpaikan voin alkaa minäkin elämään kuten muutkin.

Älä häpeä. Työttömyys on nykyaikana yleistä ja moni huippuammattilainenkin voi olla välillä työttömänä (mieti esim. Nokian romahdusta). Useimmat ymmärtävät, että ei ole pelkästään itsestä kiinni varsinkaan Suomen työmarkkinoilla.

Olen itse kotirouvana ulkomailla. Se vasta järkyttääkin erityisesti suomalaisia tuttaviamme. Aluksi minäkin tavallaan häpeilin tai koin kiusallisesksi tämän kysymyksen. Väistin sitä usein kertomalla lisäksi mitä tein aiemmin työkseni. Tämä vastaus tuntui olevan tyydyttävä kaikille. Ehkä voisit kokeilla samaa? Tai voit jopa sanoa vain koulutuksen tai ammattinimikeen ja jätät kertomatta, että et ole tällä hetkellä töissä. Jos teet näin, kannattaa sen jälkeen vaihtaa aihetta, niin ei tule ikävää tilannetta mahdollisista lisäkysymyksistä. Niihinkin toki yleensä pystyy vastaamaan vähän aiheen vierestä.

Älä tämän asian vuoksi elä puolittaista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häh? Ei tuossa mitään muuta vikaa kuulosta olevan kuin sinun sairaus ja sinun asenne. Asutte kivalla alueella vielä Helsingissä, silti tunnet että elämä on ankeaa kun ette pääse ulkomaille?

Lapseni elämä on ankeaa. Niin hän sanoo joka päivä. Totta hitossa on ankeaa kuumassa kauoungissa ilman kavereita. Ja harva tervekään äiti jaksaa kiipeillä puissa ja leikkiä jotain poliisia kaikki päivät.

En minä kaipaa kuin terveyttäni ja lapsen iloa.

Selkeästi moni teistä ei ole kokenut sitä, että ei voi toteuttaa jotain kivaa arjen juttua, kun oma keho ei pysty siihen.

Lapseni ei tajua vielä hintoja, mutta tajuaa, ettei ole varaa lentää jonnekin ja se ahdistaa häntä. Meidän rahat oikeasti menee tarkkaan arjessa selviämiseen. Minä tingin loppukuusta ruoastani, en lapsen ruoasta. Kiva silti saada täällä ilkeyttä niskaan.

Mikä siinä muuten on, että kun joku nostaa puheeksi asian, joka ei ole tullut itselle mieleen muttei ole mitenkään itseltä poiskaan, niin miksi sitä pitää raivokkaasti vastustaa? Mitä te menetätte myöntämällä, että tällä aikuisella ja lapsella on aika raskas elämäntilanne, joka ei ole heidän syytään ja voin osaltani helpottaa sitä toteuttamalla tämön toiveen eli en kysele lapsilta, että minnekäs sinä olet matkustanut ja joko olette ostaneet sitä ja tätä uutta?

Oon sairauteni aikana muuten huomannut, että osa ihan fiksuista aikuisista provosoituu jonkun toisen syövästä ihan hirveästi ja alkaa etsiä virheitä. Ikään kuin asia pelottaisi niin paljon, että on pakko selittää itselle, että jotenkin tuo tilanne on tuon ihmisen OMAA VIKAA TMS. Ei, syövät vaan tulevat kelle tulevat, myls terveesti aina eläneille ihmisille. Melanooman voi saada ilman rusketus-hulluutta jne.

Nyt eksyin jo pitkälla alkuoeräisestä. Olisi kiva, jos kuuntelisitte, ettekä alkaisi jankuttaa vastaan ja syyllistään mua. Koen vaan, että tollainen julkinen matkojen tiedustelu olisi hyvä jättää muutenkin. Että ei korostettaisi eroja lasten perheiden välillä vaan etsittäisiin yhteisiä ylpeyden ja ilon aiheita lasten välillä.

Olen se, kenen kommenttiin vastasit ja sairastan itsekin kroonista sairautta, olen sairastanut syövän ja minulla on lapsi. Elämä ei ole ollut helppoa eikä mukavaa, eikä minulla ole myöskään mahdollisuutta esimerkiksi asua haluamallani alueella, koska se on liian kallista.

Sinulla tuntuu olevan oletus, että muilla ihmisillä on asiat paremmin, vaikka et tiedä toisten elämäntilanteista mitään. Jos et tiedä mitä toiset ajattelee ja mitä toiset tarkoittaa sanomisillaan, ei kannata aina suoraan olettaa, että se on pelkkää pahaa, ymmärtämättämyyttä ja kiusaa.

Sairastuminen on iso kriisi ja ulkoistat niitä ikäviä tunteita muihin asioihin. Olisi hyvä, jos pystyisit saamaan keskusteluapua ja ehkä myös lääkitystä, koska kuulostat masentuneelta. Avun hakeminen ei välttämättä kuulosta hyvältä idealta, mutta lapsesi lapsuus kuluu tässä myös koko ajan ja myös hänen etunsa olisi äiti, joka yrittää pitää huolta itsestään, kaikista vaikeuksista huolimatta.

Vaikuttaa siltä, että ongelmana on muutos aiempaan, ei se, mitä on tehty. Ap:n lapsi on todennäköisesti tottunut siihen, että kesäisin tehdään paljon kaikkea hienoa ja koulun alkaessa ostetaan uutta. Nyt lisäksi ap:n sairaus tekee koti-ilmapiirin ankeaksi.

Katkeroituminen myrkyttää sinut jos annat kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää myöskään kyslkö köyhältä yksinäiseltä vanhukselta, miten kesä mennyt. Itku tulee kun koko kesän sisällä ikkunasta katsoo.

Oliskohan sun kaupungissa mahdollisuus alkaa vapaaehtoiseksi isovanhemmaksi perheelle jossa biologinen isovanhempi on kuollut, asuu kaukana tai ei muuten ole osallistumassa?

Yh-perheissä varsinkin varaisovanhemmat on tosi tervetulleita.

Tai olisko joku asukaspuisto jonne voisi ilmoittautua vapaaehtoiseksi niin, että kävisit siellä viettämässä aikaa. Voi vaikka neuloa kun lapset leikkii ja jutella vanhempien ja puistotyöntekijöiden kanssa. Rehkiä ei tarvii. Läsnäolokin riittää.

Jos lapset ei oo sun juttu, entä muu vapaaehtoisuus? Olisko lähellä vaikka vanhainkotia jossa voisit käydä seurustelemassa asukkaiden kanssa kun hoitajat eivät ehdi?

Joissain kaupungeissa ja kylissä on myös ilmaisia tiloja kuten kerhotilat joissa voi käydä. Helsingissä on vanhuksille tällaisia, ne järjestävät retkiäkin esim. Lähiluontoon tai museoon ilmaispäivänä.

Jos olet kotiisi sidottu, on myös vapaaehtoisia jotka alkavat kaveriksi esim:

https://www.punainenristi.fi/tilaa-lisatietoa-ystavatoiminnasta/?gclid=…

Sitten on vielä seurakunnat, ei tarvii ees uskoa käydäkseen kirkkokahveilla ym.

Mä käyn mun lapsen kanssa välillä kirkossa kahvilla tai syömässä, ja juttelen siellä vanhuksille yms.

Olin itse yksinäinen vanhempainvapaalla kunnes hakeuduin muiden seuraan. Eikä mullakaan ollut rahaa.

Eikö olisi vielä surullisempaa jos kukaan ei kysy, mitä olet tehnyt? Kyllähän se on välittämisen merkki, minusta kauheinta olisi jos kukaan ei juttelisi eikä kyselisi kuulumisia. Ihan jokaisella on joskus vaikeaa elämässä, on se sitten työttömyys, köyhyys, vaikea perhetilanne, läheisen kuolema.. Kukaan meistä ei voi välttyä vastoinkäymisiltä. Tärkeintä on, että tuemme toisiamme ja muistamme kysyä myös niitä kuulumisia eikä jätetä ketään yksin.

Opettaja, älä kysy mitä kesällä on tehty. Kysy vaikka, että mitä haluaisi ensi kesänä tehdä.

Mitä ihmettä ap?!!!!

Teillähän on ollut jo ylellinen kesä!! Meillä yksi lyhyt kotimaan reissu, ei huvipuistoja.

Koskaan ei ole ostettu uusia koulutarvikkeita koulun alussa, vaan vain tarvittaessa. Edes ekaluokalle ei ostettu uusia reppuja kenellekään lapsista, kun oli jo isot harrastereput. Älä tee ongelmia sinne, missä niitä ei ole!!!

On alueita, joissa lapsi ei halua kertoa ulkomaanmatkoista. Alueella jossa muut ei matkusta. Kannattaa asua siellä missä on muita samassa tilanteessa. Kuuma kaupunkiasunto onkin kurja paikka. Samalla rahalla saa pihan ja jopa järven kävelymatkan päähän jos muuttaa muualle. Jos myy omistusasunnon, voi ostaa vaikka ason ja jää käyttörahaa.

Höpö höpö!!! Älkää nyt ihan tyhmiksi heittäytykö! Voi luoja.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että ongelmana on muutos aiempaan, ei se, mitä on tehty. Ap:n lapsi on todennäköisesti tottunut siihen, että kesäisin tehdään paljon kaikkea hienoa ja koulun alkaessa ostetaan uutta. Nyt lisäksi ap:n sairaus tekee koti-ilmapiirin ankeaksi.

Juuri näin. Lapsi on voinut aiempina kesinä elvistellä kavereilleen, missä kaikkialla on reissattu. Nyt, kun äiti on sairas ja työkyvytön, ei olekaan enää elvistelvää vaan on tipahtanut tavisten joukkoon.  Ja se harmittaa.

Tosi paljon kirjoitusvirheitä. 🥱

Kuka aikuinen kyselee mitä kouluun on OSTETTU? Voi kysyä, että onko reppu valmiina, jos jotain pitää kommentoida.

Ja kesälomakuulumisia on ihan tavallista kysellä, ei kukaan normaali aikuinen oleta, että koko kesä on jossain reissattu. Parhaat tekemiset lasten mielestä on monesti varsin edullisia/ilmaisia. Eiköhän kaverit ja heidän kanssa oleminen ole yksi tärkein asia lomalla.

Kaikki lapset eivät pääse edes sinne Linnanmäelle tai vastaavaan kerran kesässä.

Mun lapsi pääsi jopa lentokoneeseen, mutta mikäs oli parasta? Junamatka mummolaan ja siellä onkiminen, telttailu ja uiminen.

Tuttu teki pyörällä lapsensa kanssa monen päivän retken. Sitä mä ihaile, kun raahaa kaikki kamppeet mukana ja telttailee.

Mä väitän, että sun lapsella on ollut yksinäistä eikä sitä poisteta yhdelläkään ulkomaanmatkalla. Se vähän saattaa unohtua, mutta tähän yksinäisyyteen mä kiinnittäisin huomion.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on muuten rasittavaa, kun lapset palaa kouluun, jossa kysellään, että mitä teit kesällä. :(

Inhosin lapsena tuota yli kaiken ja toisinaan myös häpesin. Yksi ylimääräinen harmitus ja stressi, kun koulu syksyllä alkoi. :(

Tosi asiassa olin ihan tyytyväinen omiin kesälomiini enkä edes kaivannut mitään erityistä. Mutta kun kesästä piti kertoa koulussa (joskus piti kirjoittaa jopa aine kesänvietosta), tuli sellainen tunne, että pitäisi olla jotain erityistä kerrottavaa. Joskus olisi tehnyt mieli sanoa/kirjoittaa, että mitä se kellekään kuuluu, mitä mä kesällä tein. :D

Kuten täällä on jo moneen kertaan todettu, kyseessä on small talk, aineen kohdalla kirjoitetussa muodossa, jossa "paras" ei ole se, jolla on ollut kallein vanhempien tms. kustantama loma vaan se, joka osaa kertoa kiinnostavalla tavalla tekemisistään.

Ihmiset lajina juttelevat toistensa kanssa ja iso osa tästä liittyy tekemisiin. Tämän vuoksi on hyvä oppia keskusteluun muu asenne kuin "mitä se kellekään kuuluu". Itsekö et koskaan kysy mitään "mitä kello on"-tyylistä kysymystä kummempaa?

Nyt on kyse normaalista kanssakäymisestä, ei mistään kilpavarustelusta. Suosittelen opettamaan lapsianne keskustelemaan ja lisäksi iloitsemaan siitä, mitä he ovat tehneet riippumatta siitä mikä sen hinta oli. Elämä on paljon helpompaa ja parempaa silloin.

Ap:lla on haastava tilanne, mutta se ei johdu lomatekemiskyselyistä vaan mm. sairaudesta. Jos ap olisikin terve, kesä olisi voinut tuntua paljon onnistuneemmalta vaikka olisi tehty ihan samat asiat. Ap:n kannattaa myös yrittää saada lapsensa näkemään hyvää pienemmissäkin asioissa ja välttää osattomaksi jäämisen esille tuomista. Ymmärrän, että ei ole helppoa AP:n tilanteessa kun hänellä on paljon huolia, mutta sen lapsen vuoksi kannattaa ainakin yrittää venyä.

Asenne, joka opitaan lapsena usein pysyy läpi elämän. Siksi olisi hyvä oppia pienestä pitäen iloitsemaan siitä mitä on ennemmin kuin suremaan sitä mitä ei ole.

Totta kai kyse on ns. normaalista kanssakäymisestä ja small talkista, ja tiesin sen kyllä jo silloin. Ja ihan hyvä kirjoittajakin olin.

Mutta olin myös ujo, huonoitsetuntoinen lapsi - ja valtavan herkkä. Minua kiusattiin koulussa, yhden opettajankin toimesta. Joten kai siinä oli mukana myös sellaista uhmaa, että kun ette minua muutenkaan hyväksy, niin miksi minun pitäisi kauheasti teille itsestäni ja elämästäni kertoa.

Hyville kavereilleni kerroin hyvinkin avoimesti asioistani, samoin niille aikuisille, jotka olivat mukavia ja aidosti välittäviä ja joihin luotin. Onneksi niitä oli. :)