Hei te 50/60/70-vuotiaat!!! Miten ihmiset ovat muuttuneet siitä minkälaisia ihmiset olivat "ennen"???? Siis olivatko ihmiset ennen oikeasti ...

Nykyään nuoret aikuiset ovat sinkkuja, masentuneita, ahdistuneita, ylipainoisia.  Esim.1980-luvulla ylipainoisia oli vähän. Psyykkisenä sairautena oli joillakin harvoilla skitsofrenia. Lapset hankittiin suht nuorena. Mies oli perheen pääelättäjä.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään nuoret aikuiset ovat sinkkuja, masentuneita, ahdistuneita, ylipainoisia.  Esim.1980-luvulla ylipainoisia oli vähän. Psyykkisenä sairautena oli joillakin harvoilla skitsofrenia. Lapset hankittiin suht nuorena. Mies oli perheen pääelättäjä.

Missä sinä olit 1980-luvulla? Minä olin yliopistossa. Sain esikoiseni 28-vuotiaana 1987. Vuonna 1955 syntyneellä miehelläni oli vaikea masennus, ollut 1970-luvulta lähtien.

Eihän tässä tarvitse kuin verrata omaa elämää esim äitiin ja isoäitiin. 

- 63v mun isoäiti (köyhä kotiäiti) oli ollut vuoden leskenä, asui yksiössä Helsingissä ja hoiti minua 1. lastenlastaan. Meitä syntyi sitten 4 hoidettavaa lisää 5v sisällä. Elämä rajoittui 4 seinän  ja oman asuinkadun sisälle 2 vkon lomia lukuunottamatta. Silloin olin mummoni kanssa lomakodissa Hämeessä täysihoidossa. Muistan mummollani kotitakit ja pitsikäsineet kun lähdimme kaupungille.

- äitini jäi tehtaasta eläkkeelle 63v:na. Väsynyt mutta rakastava isoäiti mun 3 lapselleni. Köyhä hänkin, ei ollut varaa matkustaa kuin pari kertaa Tallinnaan. Kuoli 68v koska lääkärit eivät tutkineet kunnolla ja sairaus jäi löytymättä

- minä 63v. Kipusairauksien takia eläkkeellä 1. vuotta virallisesti, kolmen onnellinen mummo. Tehnyt lähes 40v uran, saanut elää ja kokea paljon!  Asun osan vuodesta ulkomailla. Pelkään kuollakseni voimieni ehtymistä ja muistisairautta

Ihmiset oli hoikempia. Farkut oli kunnollista kangasta. Vaatteet muutenkin käytettiin loppuun ja niitä ei ostettu kovin usein. Paljon käveltiin ja ajettiin pyörällä. Kotiruokaa syötiin.

 

Teininä 70-luvulla oli huulikiiltoa ja kakkumaskaraa, siinä se. Piippaussaksilla laitettiin kiharoita. Hiukset oli oman väriset. Levyjä kuunneltiin ja kavereille nauhoitettiin niitä kasetille. 

 

Vierailija kirjoitti:

Oliko narkkareita ja puliukkoja vähemmän? Olivatko he piilossa vai joka paikassa kuten nykyään?

Narkkareita oli paljon vähemmän ja pultsareita enemmän. Puliukot kaivautuivat keväällä koloistaan ja parveilivat puistoissa, kuten pulutkin. Nykyään ei ole oikein kumpiakaan. Syksyllä taas katosivat jonnekin, en tiedä minne. Ehkä ne nukkuivat talviunta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko narkkareita ja puliukkoja vähemmän? Olivatko he piilossa vai joka paikassa kuten nykyään?

 

Koko sana puliukko syntyi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Puli on lyhenne pulituurasta, joka oli korvikealkoholina käytettyä spriitä.

Heti sotien jälkeen miesten alkoholismi räjähti. Asunnottomuutta oli paljon. Ongelma näkyi suuremmissa kaupungeissa. Kaikilla veteraaneilla ei ollut kotia johon palata ja suuri osa kärsi ptsd:stä, johon ei ollut muuta hoitoa kuin viina.

Jälkipolville kerrotaan vain sankaritarinoita, ei totuutta siitä, mikä oli sodan todellinen hinta.

Niinpä. Nyt tuntuu olevan vallalla hirmuinen uhoaminen ja jopa tietynlainen sotamania, ihan kuin porukka suorastaan toivoisi sotaa. Luulevat varmaan, että se on kuin tietokonepeliä tai jotain paintball-mitänäitäsotaleikkejänyton. Ilmeisesti sodasta on kulunut liian kauan. Sen kokeneet ovat suurin osa jo kuolleet ja jäljellä olevat eivät ole kuunnelleet veteraanien kertomuksia. Ihan oikeasti ne, jotka siellä olivat, eivät uhoa ja pitävät sitä pahimpana asiana mitä voi olla. Ei ollut sotahulluutta veteraaneilla, korkeintaan sodanjälkeistä, sen aiheuttamaa hulluu.tta, kuten omallakin isoisälläni.

Olen 55v.

Ennen oli ehkä enemmän sellaista yhteisöllistä toimintaa.

Lapsia komennettiin ja kukaan ei suuttunut siitä.

Vanhat ihmiset eivät juurikaan harrastaneet liikuntaa.

Ruoka-annokset ja karkkipussit olivat pienempiä. Lihavia lapsia ei olut yleisesti katukuvassa.

Ihmiset olivat ahdasmielisempiä ja keskimäärin väkivaltaisempia. Tarkoitan, että koko väestö oli väkivaltaisempaa. Lapsia kuritettiin ihan fyysisesti. Homoja hakattiin jne. Toisaalta maassa makaavaa ei enää potkittu. Oi herrasmiestavat tappeluissakin.

Oli rasismia.

Minusta nykyihminen on mukavampi,  henkisempi ja valaistunermpi keskimäärin, mutta rinnalla kulkee myös erittäin pahoinvoivia ihmisiä.

Nykyään ihminen on aika paljon avuttomampi, mitä tulee poikkeustilanteisiin.  Työkalujen käsittely ja sellainen heikompaa.

Narkkareita oli paljon sotien jälkeen. Monissa lääkkeissä oli amfetamiinia, kodeiinia tms.

Monilla lääkäreillä oli paha päihdeongelma. He saivat lääkepirtua ja huumaavia lääkkeitä helposti.

Huumeongelma oli kuitenkin aika hyvin piilossa yleisen häveliäisyyden vuoksi.

80-luvulla oli hökkelikyliä -slummeja- jossa asui mm sotaveteraaneja.

Olen kotoisin Espoosta ja muistan paikallisjunan ikkunasta talvella - lehdettömänä aikana - katselleeni  sellaista riepu-teltta-aaltopelti-kylää.

Oli kova pakkastalvi joskus n -85. Muistan olleeni kauhuissani, kun junan ikkunasta näin kodittomia pienten nuotioiden äärellä lämmittelemässä.

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli köyhän pirtin maalaisemäntä. Hän oli viisikymppisenä jo ihan täysi mummo. Hampaita puuttui ja huulet sen takia vanhustyyliin "rullalla", hiukset harmaat ja ohuet ja huivilla sitten niitä peitti, ryppyinen ja ennen kirkkaan siniset silmät haalistuneet, kumara ryhti ja paljon kipuja ja väsymystä ja vaivoja. Pukeutui lähinnä pitkiin mekkoihin, essuun ja johonkin paitaan, kuten hänen nuoruudessaan "rouvat" pukeutuivat. Itse oon nyt 48 enkä kyllä vielä ole ihan hampaattoman kiikkustuolimummon tasolla :D

Turha naureskella yhtään. Vuosikymmeniä sitten elämä oli kaikin puolin paljon fyysisempää kuin nykyään, eikä terveydenhuolto ollut nykypäivän tasolla. Ei ihme, että ihmiset olivat huonommassa kunnossa kuin nykyään. Ainakaan vielä 1980-luvulla ei ollut mitenkään tavatonta, että 50-vuotias pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Toisten ihmisten kunnioittaminen oli itsestäänselvyys nuoruudessani, vaikka ei olisikaan ollut samaa mieltä kaikista asioista. Ihmiset olivat aivan yhtä fiksuja, kuin nykyäänkin, vaikkakin tietämättömyys  oli suurempaa. Tietolähteitä kun ei ollut niin paljon, kuin nykyään.

Minä en allekirjoita sitä, että ennen oli enemmän kunnioitusta. Ennen oli auktoriteetteja, vallankäyttöä, luokkaeroja ja sosiaalista painetta. Nuoren tytön ulkonäköä sai kommentoida julkisesti ja oma isäkin saattoi nauraa räkättää ukkolauman mukana kommenteille, koska se oli tapa. Koko suku saattoi pokkuroida jotain vanhaa sekopäätä kääkkää, jolla ei ollut ymmärrystä mistään, koska hän oli vanha ja istui perinnön päällä. Siitä oli kysymys, vaikka puhuttiin kuinka kuuluu kunnioittaa vanhoja. Herroja pokkuroitiin ja herroja vihattiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko narkkareita ja puliukkoja vähemmän? Olivatko he piilossa vai joka paikassa kuten nykyään?

 

Koko sana puliukko syntyi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Puli on lyhenne pulituurasta, joka oli korvikealkoholina käytettyä spriitä.

Heti sotien jälkeen miesten alkoholismi räjähti. Asunnottomuutta oli paljon. Ongelma näkyi suuremmissa kaupungeissa. Kaikilla veteraaneilla ei ollut kotia johon palata ja suuri osa kärsi ptsd:stä, johon ei ollut muuta hoitoa kuin viina.

Jälkipolville kerrotaan vain sankaritarinoita, ei totuutta siitä, mikä oli sodan todellinen hinta.

 

Niinpä. Nyt tuntuu olevan vallalla hirmuinen uhoaminen ja jopa tietynlainen sotamania, ihan kuin porukka suorastaan toivoisi sotaa. Luulevat varmaan, että se on kuin tietokonepeliä tai jotain paintball-mitänäitäsotaleikkejänyton. Ilmeisesti sodasta on kulunut liian kauan. Sen kokeneet ovat suurin osa jo kuolleet ja jäljellä olevat eivät ole kuunnelleet veteraanien kertomuksia. Ihan oikeasti ne, jotka siellä olivat, eivät uhoa ja pitävät sitä pahimpana asiana mitä voi olla. Ei ollut sotahulluutta veteraaneilla, korkeintaan sodanjälkeistä, sen aiheuttamaa hulluu.tta, kuten omallakin isoisälläni.

Alapeukku siitä, että syyllistät niitä, jotka eivät sodan yksityiskohdista tienneet. Tuohon aikaan miesten piti olla suu kiinni ja kestää. Naisten piti kestää mykät ja jöröt miehet. Lapsien piti olla hiljaa ja kestää, eikä kysellä mitään, vaikka kotona oli kylmä tunnelma. Kaikki veteraant eivät vuosikymmentenkään jälkeen ole suostuneet puhumaan sodasta. 

Isä oli tehtaassa töissä ja kun täytti 50, tehtaan miehiä tuli puvut päällä ja kravatti kaulassa tosi virallisesti, jonossa kättelemään. Olivat keränneet yhdessä lahjan, taisi olla joku maljakko. Kahvit ja kakku. Isä oli vain yksi tehtaan miehistä, noin kävivät toistensa luona kunkin merkkipäivänä.

Puvut taisi olla teryleeniä, paidan kaulukset pitkiä kuin linnun siivet. Otettiin valokuva. Oli aivan jäätävän virallista.

Kun 60-luvulla elin lapsuudessa, lehdissä ja jopa radiossa haukuttiin nuorisoa, pitkätukkia huligaaneja. Samaan syssyyn meni kaikki 50-luvun Elviksestä Beatleseihin asti. Koulun yläluokkalaiset kertoi opettajien narinasta pitkästä tukasta ja muusta kamalasta. Itse 70-luvun nuorena kasvatin pitkän parran, tukka oli vain olkapäille. Kaikkein eniten minua haukkuivat kaljut miehet, risuparta, partajeesus. Tytöillä oli silloinkin minihameet ja huorittelea saivat kuulla. Olin työpaikassa jossa osastopäällikkö oli 30v ja me alaiset n22-25, siellä ei ehtinyt vinoilua kuulla.

Perhenormit oli tärkeitä, menimme naimisiin 21 vuotiaina ja heti epäiltiin pakkoliittoa. Sen jälkeen aloitettiin hopotus, missä se lapsi viipyy. Päätimme että n24-25 annamme vauvalle mahdollisuuden ja sieltähän se ensimmäinen syntyi. Toisen vauvan jälkeen alkoi sitten, älkää nyt enempää tehkö. Halusimme kolme lasta ja sellainenkin syntyi.

Olin töissä joissa aina oli nuoriakin töissä ja kosketus heihin säilyi, enkä kokenut että minun tarvitsee nuoria haukkua. Lapsenlapset on kohta aikuisia, ja upeita nuoria ovatkin.

Mistä tämä vanhojen ihmisten kateus oikein tulee? Täälläkin on haukuttu kaikilla tavoilla nuoria, kännyköistä huonoihin oppilaisiin. Onko teillä jäänyt nuoruus elämättä? Oletteko katkeria että olette elämänne loppusuoralla? Älkää purkako vihaanne nuoriin. He ovat ihania ihmisiä. Terveisin 70-vuotias raihnainen mutta elämään tyytyväinen pappa.

Ennen naiset olivat vielä hoikkia, naisellisia ja uskalsivat puhua naisen äänellä. Nykyään ovat lihavia, ei-naisellisia ja puhuvat matalalla äänellä tai ainakin narisevat.

Uskonnosta on tullut hyljeksittyä ja sitä pilkataan. En ole kovin uskovainen itsekään, mutta perinteiset kirkolliset rituaalit ja hartaat juhlapyhät toivat elämään rauhaa ja turvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset oli hoikempia. Farkut oli kunnollista kangasta. Vaatteet muutenkin käytettiin loppuun ja niitä ei ostettu kovin usein. Paljon käveltiin ja ajettiin pyörällä. Kotiruokaa syötiin.

 

Teininä 70-luvulla oli huulikiiltoa ja kakkumaskaraa, siinä se. Piippaussaksilla laitettiin kiharoita. Hiukset oli oman väriset. Levyjä kuunneltiin ja kavereille nauhoitettiin niitä kasetille. 

Höpö höpö.Siskollani ja hänen kavereillaan oli mustat ripset ja paksun tummat luomet, taisi olla kajaliakin välillä, ei mitään huulikiiltoa vaan kunnon huulipunaa. Tukkansa siskoni hoiti lämpörullilla ja föönillä.

Koulussa lukion tytöillä oli lähes kaikilla suorat pitkät tukat, meikit näkyvät ja minihameet päällä.

 

Miksi vanhat ihmiset ovat monesti kateellisia nuorille? Olihan ennenkin mahdollisuus muuttaa kotikylältä pois. Vai painostivatko isät niin ankarasti, ettei olisi tullut kuulonkaan? Äitini oli harkinnut muuttamista Helsinkiin 70-luvulla, mutta isänsä oli järkännyt työpaikan pankista kotikylältä. Vasta 10 vuotta nuoremmat sisarukset muuttivat opiskelemaan muualle. 

Tarkoitin juuri tätä kun arvostellaan ylpeäksi, kun muutti esimerkiksi Helsinkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen ihmisillä oli käytöstapoja.

Osattiin otttaa muut huomioon.

Miehet osasi jo nuorina perustanssien askeleet ja viennin.

Minä-minä -asennetta ei ollut eikä se ollut hyväksyttyä.

Toisen omaisuutta, aikaa, perhettä kunnioitettiin.

Toisaalta nykyisin myös mahdollisuus elää omannäköistä elämää on hyväksytympää myös vanhana. Mitä nyt meitä iäkkäämpiä naisia muistutetaan välillä miten "tuossa iässä" pitäisi pukeutua/käyttäytyä/laittaa tukkansa/meikata...

 

Nykyään edes 50+-ikäiset miehet eivät osaa auttaa kohteliaasti takkia naisen päälle tai tarjota kättään pitämällä sitä koukussa on on vaikka liukasta. En tiedä, vaikuttaako 1970-luvulla omaksuttu käytöstapojen muutos sitten asiaan ja kuinka nykyään nuoremmat naiset suhtautuvat asiaan eli pitävätkö sitä naista alistavana käytöksenä aivan kuin ove

Nykyään on metoo eikä taatusti yksikään mies uskalla moista tehdä. Saa vain hullun maineen tai creepy lähentelijän leiman. Ei jatkoon nykypäivänä kun on voimaantuneet naiset. 

Nyt kun on hinnat nousseet ja ollaan palattu takaisin 70- luvulle niin ihan kuin menis lapsuuteen. Käytetään yksiä ja samoja vaatteita loppuun asti. Kierrätys on muotia, vaikka se oli ihan normia 70-luvulla. Ruokakin alkaa olla samaa kuin 70-luvulla, eli ei mitään turhan hienoa, vaan yksinkertaista missä ei ole turhan montaa osaa. Ihmiset ei enää ostaa taloja, vaan muuttavat halpoihin röttelöihin tai tekevät remonttia. Autojakaan ei enää osteta, vaan ajellaan sillä vanhalla rämällä loppuun asti. Tervetuloa 70-luku! Näin Suomi palaa lapsuuteeni. Alanpa kuuntelemaan Abbaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen 56v ja paljon on toki tapahtunut hyvää muutosta. Se, mikä on mielestäni nykyisin huonoa entiseen verrattuna, on sellainen yhteisöllisyyden ja velvollisuuden tunteen katoaminen, mikä on muuttunut itsekkääksi asenteeksi. Monet tuntuvat olevan kovin tietoisia oikeuksistaan, mutta velvollisuuksille ei korvaa lotkauteta. Ei siis esim. auteta läheistä ihmistä, joka apua tarvitsee, vaan ajatellaan vaan, että ostakoon rahalla itselleen apua jos kerran tarvitsee, ei kuulu minulle.

Samaa mieltä olen. Omaetua tavoittelevia, itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä on nykyisin enemmän, kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan puuttuu. Aikoinaan oli häpeä puhua rumasti vanhemmille ihmisille, mummot ja vaarit olivat arvostettuja vieraita. Kerran veljeni sanoi rumasti äidillemme ja sai siitä muista sisaruksilta isot moitteet. Auttamisen halu ja naapuriapua ei enää ole, hyvä että tuntevat naapurit toisiaan. Ei haluta puuttua. Lapsuudessani naapureilta käytiin lainaamassa kaikenlaista, jos puuttui ja vietiin takaisin, kun saatiin ostettua. Naapurit auttoivat toisiaan, käytiin kylässä ( aikaa ei tarvinnut sopia), hoidettiin lapsia yhdessä, leivontapäiviä vietettiin jne. Ja lapsia sai naapuri kieltää, jos oltiin nujakassa toisten kanssa. Yksinäisyyttä ei oikeastaan kärsitty, koska jos ei naapuria tai tuttavaa kuulunut, lähdettiin katsomaan ja tervehtimään. Sairaalassa käytiin tuttavaa tervehtimässä. Yhteisöllisyys ja toisesta välittäminen oli aikoinaan päivän selvää. Kovasti saatiin aikaan, kun ei ollut Suomea eikä tv:ssä pitkin päivää ohjelmaa.