Hei te 50/60/70-vuotiaat!!! Miten ihmiset ovat muuttuneet siitä minkälaisia ihmiset olivat "ennen"???? Siis olivatko ihmiset ennen oikeasti ...

Kerran katselin vanhoja valokuvia ja löysin vanhempieni valokuvia heideän viiskymppispäiviltään. Molemmat näytti vähintään kuin kasikymppiset tänä päivänä. Ja sen verran muistaan molemmista niistä juhlista, että oli nykypäivään verrattuna melkoisia pönötysjuhlia. Monissa hautajaisissakin nykyään taitaa olla rennompi tunnelma..

Mun 1910-l syntyneillä mummoilla oli aina papiljottikiharat, ei mitään huiveja päässä. Toisella oli kyllä aina essu mekon päällä, enkä koskaan nähnyt heillä housuja.tekohampaat oli kummallakin jo ennen kuin olivat 60v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai ihmiset ole miksikään muuttuneet, mutta hampaissa on iso ero. Olen 58 v ja minun ikäluokka on ensimmäisten joukossa niistä, joilla oli esikoulusta asti hammashoito ja jotka ei enää pyrkineet oppikouluun, vaan käytiin peruskoulu.

Vanhempieni sukupolvessa on paljon niitä, jotka saivat rippikoululahjaksi tekohampaat. Heissä on myös paljon niitä, joiden koulunkäynti jäi kansakouluun, koska heidän vanhemmilla ei ollut rahaa tai ymmärrystä kouluttaa pitemmälle. 

Olen vanhemoiesi sukupolvea ja meillä oli ekasta luokasta lähtien kouluhammaslääkäri.

En tunne ketään omaikäistäni, jolla olisi tekohampaat. Nuorempia jokusen.

Sotasukupolvilla monella oli tekohamapaat.

Mitään eskareita ei silloin toki ollutkaan

Totta. Minullakin (-45 syntynyt) oli hammashoito ekasta luokasta lähtien. Eroa tuli siitä että silloin ei hirveesti hyssytelty. Minultakin vedettiin ensi käynnillä poskihammas. Hammaslääkäri tökkäsi puudutuspiikin, tuuppasi mut käytävään kävelylle odottamaan aineen vaikutusta. Sitten vaan pihdeillä hammas irti Ei puhettakaan että siellä olisi äitiä ollut mukana tukemassa.  Ei tosiaan edes keskusteltu että 7-vuotiasta voisi pelottaa. Käsittelyn jälkeen takaisin tunnille poski paksuna.

No ainakin sillä lailla, että nykyään ihmiset ovat tosi pinnallisia. Siksi tässäkin ketjussa keskitytään ulkoisiin asioihin eikä siihen minkälainen ihminen oikeasti on...

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset eivät ole muuttuneet, vaan ajat, trendit, aatteet jne

Ihmiset ovat kovasti muuttuneet. Ei ennen jokaisesta puolesta sanasta loukkaannuttu vaan naapurinkin kanssa keskusteltiin joskus kovaäänisesti ja jopa sätittiin toinen toisiaan, muttei se ikuiseksi ajaksi ollut tarkoitettu, jo seuraavana päivänä saatettiin juoda kahvit yhdessä. Nykyisin ei puhuta vaan heippalappuja kirjoitellaan ja naristaan tällä palstalla. Kaikenlaista ruokarajoitetta löytyy ynnä muuta diagnoosia. Rahaa palvotaan enemmän kuin ennen, koska sitä on nykyään kaikilla ja jos ei ole Kelasta saa. Raha ratkaisee kaiken. Statussymboli "matkustelu" on aivan naurettavissa sfääreissä, sitä pitää joka paikassa korostaa. Lääkkeiden syönti ja väärinkäyttö yleistynyt miljoona prosenttia. Ennen vanhatkin olivat osa yhteiskuntaa ja heitä kunnioitettiin kuten muitakin ihmisiä, nykyään vanhat ovat ongelmajätettä joista olisi paras päästä mahdollisimman nopeasti eroon, tämä sanotaan ja kirjoitetaan ihan julkisesti. 70 v. plus.

Ennen ihmiset tiesi olevansa miehiä tai naisia, eikä sekoilleet jostain siitä väliltä. Menivät töihin eivätkä valittaneet koko ajan eläkkeistä. Sellainen oli kaukana tulevaisuudessa, vanhemman iän juttu.

Olen seitsemänkymppinen, eikä mielestäni ihmiset ole miksikään muuttuneet. Samat arvot ovat tärkeitä ja aina lapset ja nuoriso on ollut samanlaisia, oli sukupolvi mikä tahansa. Tietysti kodin arvot ja perinne vaikuttavat.

Tyttäreni ja tyttärentytär jakaa ihan ne samat arvot ja heille samat asiat ovat tärkeitä, kuin äidilleni, joka oli syntynyt v. 1918. Luulen äitini olleen ensimmäinen naissukupolvi, joka sai nauttia naisten oikeuksista esim. koulutuksesta ja perheen tasa-arvosta.

Vierailija kirjoitti:

Ennen ihmiset tiesi olevansa miehiä tai naisia, eikä sekoilleet jostain siitä väliltä. Menivät töihin eivätkä valittaneet koko ajan eläkkeistä. Sellainen oli kaukana tulevaisuudessa, vanhemman iän juttu.

Muu sukupuolisuudesta puhuttiin kyllä jo 60-70-luvulla, mutta silloin erilaisuus hyväksyttiin ja saivat olla rauhassa, ihan samalla tavalla kuin taiteilija sielut ja kylähullut. He kuuluivat yhteisöön ja heitä kunnioitettiin.

Eipä oikeastaan mitenkään, vaan ympäristö on muuttunut esim. nyt tuijotetaan kännykkään, sitä ennen tuijotettiin sanoma- ja iltapäivälehtiin. Jopa kadulla kävellessä tai bussissa, kaikkien naamat oli sanomalehtien peitossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama kärjistys lisää, mutta ehkä avaavina esimerkkeinä kuitenkin:

Ennen kaikki lapset opetettiin siihen, että toisen omaa ei ilman lupaa oteta, ei edes hiekkalapiota tai jotain muuta vähäpätöistä, ja omistakin tavaroista pidetään huolta - edes sitä hiekkalapiota ei saanut hukata, koska uutta ei niin vaan saatu. Nykyään tavaraa on niin paljon, että niitä toisaalta jätetään minne sattuu ja toisaalta otetaan omaksi, kun satutaan löytämään, koska "mitä välii?!".

Edellisestä johtuen entisajan polkupyörävaras häpesi - häpesi paitsi sitä, että jäi kiinni, mutta ihan vaan varkauttaankin. Nykyään varastetaan ihan surutta - mitä välii?! - koska luvatta ottaminen ei ole kasvatuksessa enää niin paha juttu. Sama koskee mm. juopuneena hölmöilyä - juoppoja on ollut aina, mutta entisaikojen juoppo häpesi tekemiään tyhmyyksiä. Nykyään - hmmm, no niin.

Ihan sama kaava pätee toisten huomioimiseen mm. busseissa, kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Entisaikaan vanhemmat huomauttivat, jos seistiin keskellä väylää eikä väistetty, kehottivat olemaan hiljempaa, jos huudettiin jne. jne. Nykyään monikaan ei edes ymmärrä, mitä esimerkilläni tarkoitan, koska muiden huomioimiseen ei enää opeteta, vaan on "normaalia" keskittyä vain itseensä ja omiin menemisiinsä.

Hmm, jotenkin tuntuu että nuo menneet kokemukset on vähän "korkeamman yhteiskuntaluokan" parista kuin nykyiset. Kun itse olin siellä pohjalla vanhoina aikoina, ei siellä tuommoisista tavoista piitattu tai mitään huomioimista opetettu. Mukulat kasvoivat miten kasvoivat siinä itsekseen, ei niitä kasvatettu. Nykyäänkin ne on usein niitä vähän huonompiosaisia, joiden lapset pääosin on noita jotka ei välitä esim. varastamisesta kunhan ei kiinni jäisi eikä osaa huomioida muuta. Yhtä lailla nykyaikana hyväosaiset tai sivistyneet kodit opettaa niitä kuin vanhoinakin aikoina, ja yhtä lailla niin nyt kuin ennen on koteja joissa ei välitetä.

Nämä yhteiskunnalliset erot ovat kyllä tärkeä pointti. Itsellänikin on ketjua lukiessa ollut tunne, että moni entisajan hyviä tapoja ja kohteliaisuutta muisteleva taitaa olla ollut keskiluokkaisen porvarisperheen kasvatti.

Perheitä on erilaisia. Mun isovanhemmat olivat ihan työläisluokkaa, mutta siisteys ja hyvät tavat olivat tärkeät. Olivat uskonnollisia, ehkä se vaikutti jotain.

Vierailija kirjoitti:

No ainakin sillä lailla, että nykyään ihmiset ovat tosi pinnallisia. Siksi tässäkin ketjussa keskitytään ulkoisiin asioihin eikä siihen minkälainen ihminen oikeasti on...

Juuri samaa mietin. Kysytään millaisia ihmiset olivat, niin aletaan puhua jostain lskisoosista ja jääkapeista, papiljoteista ja nutturoista, huoh.

Nykyään ollaan tosi pinnallisia. Esimerkiksi television lihavuusohjelmissa keskitytään siihen miten monta kymmentä kiloa laihduttajan kropasta lähti eikä yhtään siihen muuttuiko hän ihmisenä sellaiseksi joka pysyy hoikkana. Tietysti television on helpompi välittää vain pinnallisia juttuja.

Ennen tehtiin töitä eikä itketty miksi lapsilisät, asumistuki ja elarit riittää vain yhteen ravintolakertaan viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Nuoriso on nykyään paljon fiksumpaa kuin ennen, tai ainakin silloin kun itse oli nuori. Sääli että maailma on muuttunut hankalammaksi pärjätä.

T. mies 62v jolla on 19v tytär.

Luulet vain.  Ei nykynuoret ole yhtään sen fiksumpia kuin ennenkään eläneet.  Kaikkina aikoina on ollut äärettömän fiksuja ja teräväpäisiä, järkeviä ja osaavia nuoria.  Niin oli ennen ja niin on nytkin.

Nykynuorilla on vain enemmän mahdollisuuksia.  Maailma on heille auki aivan eri tavalla kuin aiempina aikoina. 

Viisautta ja fiksuutta on se, miten käyttää ne mahdollisuudet, lahjat ja taipumukset, mitä on saanut siinä ajassa ja yhteiskunnassa, missä elää.  Meistä nykynuoret on niin viisaita, kun he osaavat näppärästi käyttää tietokoneita ja elää digimaailmassa.  Ei siinä kuitenkaan mitään sen suurempaa fiksuutta tarvita, mitä nuorilla ihmisillä ei olisi ollut ennenkin.  Ei vain ollut tietokoneita ja somea.  Mutta viisaita ihmisiä oli, hyvinkin nuoresta.   Esimerkkejä olisi varmasti vaikka miljoonittain.  Joskus sitä oikein hämmästyy elämänkertoja lukiessaan, miten nuorina monetkin on aloittaneet uransa ja kirjoittaneet nimensä historiaan.

Eikös Aleksanteri Suurikin ollut antiikin ajan suurin sotapäällikkö, oli alaikäinen aloittaessaan kuninkuutensa ja kuoli 33-vuotiaana.  Ei hän nyt ihan tyhmäkään voinut olla.

Meillä on pitkän linjan poliitikkoja, jotka on aloittaneet uransa hyvinkin nuorina, ei sinne eduskuntaankaan ihan suoraan mennä ilman aiempia meriittejä,  esim.  Zyskowiccz aloitti eduskunnassa 25-vuotiaana, Erkki Tuomioja 24 -vuotiaana.  Sitä ennen heidän on täytynyt jo olla rahkeensa hankkinut, siis hyvin nuorina alottaneet.  

Aina on ollut viisautta ja aina on ollut tyhmyyttä.  Niin on tänä päivänäkin.  Niin nuorissa kuin vanhoissakin.  Sama suhdeluku siinä pätee edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Eipä oikeastaan mitenkään, vaan ympäristö on muuttunut esim. nyt tuijotetaan kännykkään, sitä ennen tuijotettiin sanoma- ja iltapäivälehtiin. Jopa kadulla kävellessä tai bussissa, kaikkien naamat oli sanomalehtien peitossa.

No ei nyt sentään kadulla kävellessä kukaan sanomalehteä ole lukenut.  Ikinä en ole elämäni päivänä sellaista nähnyt.  (Olen 70 v.)  Bussissa tietysti on voinut joku lukea, siinä ei ole mitään ihmeellistä.

Sanomalehti vain oli sellainen, että kun se oli luettu, se oli luettu.  Siitä et enempää ammentanut.  Älykännykkä tarjoaa sitä ohjelmaa sen sijaan määrättömyyksiin asti.  Siksi kai siitä on tullut nin koukuttava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 61 v ja mun mielestä ihmiset ovat ihan samanlaisia kuin ennenkin. Tosin olen asunut koko ikäni pääkaupunkiseudulla eikä siten ole kokemusta edes lapsuudessani sellaisesta yhteisöllisyydestä, jota ehkä oli maaseudulla. Ja saattaahan sellaista yhteisöllisyyttä olla maaseudulla edelleenkin, en tiedä.

Se mikä on muuttunut, on yhteiskunta ja ylipäätään maailma. Mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita on paljon enemmän. 

Tuo ero kaupunki/maaseutu oli vaikka 1950-luvulla ihan valtava. Maalla varsinkin köyhissä tölleissä asui niitä resuisia hampaattomia mummoja, aikaisin lukemattomista raskauksista kropaltaan väsyneitä ja vanhentuneita (esim. mun isoäidillä oli 9 lasta, ihan vaan siksi kun ei ehkäisyä ollut ja lapsia vaan tuli kun mies halusi seksinsä). Eikä ne naiset välttämättä koskaan edes lähteneet kotoa mihinkään, tuo minun mummokin oli aiina kotona, vain mies kävi kaupassa tms. kylillä (jonne oli lähes 10 km) ja toi tavarat kotiin. Joskus isoäidin ollessa vanha ja miehen jo kuoltua olisin halunnut hänet tuoda meille Turkuun kylään mutta hän ei ollut lähtenyt nuoruuden jälkeen sieltä talosta ja pelkäsi liikaa kodin ulkopuolista maailmaa, ei halunnut. 

Ja sitten tosiaan ne kaupunkilaissukulaiset olivat kuin eri rotua. Ei risuisia vanhoja vaatteenriepuja, ei hampaattomia, hiukset laitettu eikä vaan emännänhuivi päässä, niillä oli lapsiakin yleensä vähemmän ja naisetkin oli itsenäisiä usein työ joko tehtaassa tai toimistossa siinä missä töllinakka vaan hoisi kotieläimiä ja vähän viljeli hyötykasveja perheen tarpeisiin, ja olisi ollut täysin tyhjän päällä jos mies olisi jättänyt (ei naisille tuollaisissa paikoissa ollut töitäkään, koska oli niin maaseutuvaltaisia ja tiloja hoiti isäntä/emäntä/lapset).

Isoin ero taisi olla tulotasossa - tuloerot olivat nimittäin aivan järjettömät. 

Omat isovanhempani asuivat kaikki maaseudulla, mutta eivät olleet ollenkaan huonosti toimeentulevia tai varattomia, vaan isohkojen maatilojen omistaja-viljelijöitä, joilla oli vielä lisäksi sivubisneksiä. Ja työllistivät oman perheen lisäksi muitakin ihmisiä.

Sen sijaan etenkin isäni kertoi sodanjälkeisistä ajoista, miten hänen kotikylässään oli todella riipaisevaa köyhyyttä - esimerkiksi eräs yh-äiti asui lapsineen saunassa - ei siis missään saunakamarissa, vaan ihan silkassa saunassa, jossa oli vain pieni, kylmä eteinen. Moni pukeutui resuisesti ja/tai kotona oli ruokapöydässä heikot eväät. Kaupungissa asuvia ihmisiä suorastaan pakeni nälkää maalle, sukulaisten hoiviin. Kaupunkilaisilla ja teollisuustaajamien asukkailla oli ehkä hivenen paremmat vaatteet ja lapsilla muutama lelu enemmän, mutta ruoasta oli kovaa puutetta. Maaseudun köyhillä oli puutetta sekä vaatteista että ruoasta.

Vierailija kirjoitti:

Olen seitsemänkymppinen, eikä mielestäni ihmiset ole miksikään muuttuneet. Samat arvot ovat tärkeitä ja aina lapset ja nuoriso on ollut samanlaisia, oli sukupolvi mikä tahansa. Tietysti kodin arvot ja perinne vaikuttavat.

Tyttäreni ja tyttärentytär jakaa ihan ne samat arvot ja heille samat asiat ovat tärkeitä, kuin äidilleni, joka oli syntynyt v. 1918. Luulen äitini olleen ensimmäinen naissukupolvi, joka sai nauttia naisten oikeuksista esim. koulutuksesta ja perheen tasa-arvosta.

Juuri näin.  Ei ihmiset ole sen älykkäämpiä kuin koskaan ennenkään.  Ennenkin on ollut huippuälykkäitä ihmisiä ja neroja siinä kuin tyhmiä tumpuloitakin.  Nuoret tekee ajattelemattomuuttaan ja kokemattomuuttaan nykyään ihan samoja virheitä kuin kaikkina aikoina, se kiertokulku ei katkea.  Tätä ajattelin ihan äskettäin, kun ensin olin kuullut, miten nuori sukulaistyttö valitti seurustelukumppaninsa hankaluutta, ja seuraavan kerran kun hänestä kuulin, niin odottaakin jo tälle nuorelle miehelle lasta.  Koska haluaa kuitenkin niin kovasti yrittää, kun on niin rakastunut.

Niinpä niin.  Samat tarinat toistuvat sukupolvesta toiseen. 

Tokihan niitä on, jotka on hyvinkin järkeviä ja suunnittelevat elämänsä tarkemmin, mutta olihan heitä ennenkin, ihan samassa suhteessa.  Iso osa nuorista elää kuitenkin vielä hyvinkin haavemaailmassa, ja edelleen nuoret on sellaisia, että eivät ota opikseen eivätkä halua kuunnella vanhempiensa neuvoja, koska pitävät näitä vain tyhminä ja vanhanaikaisina.  Sitten tulee päivä, jolloin ainakin itselleen tunnustavat, että olisi sittenkin kannattanut tehdä, niin kuin kotona neuvottiin.  Mutta tässä sitä nyt ollaan. 

Kuinka monta kertaa olemmekaan uutisista ja lehdistä saaneet lukea nuorten miesten järjettömistä autolla kaahailemisista, jotka on johtaneet kolariin ja kuolemaan.  Näitä on ollut niin kauan kuin on ollut autoja ja nuorilla niihin mahdollisuus.  Missä se järki ja fiksuus oikein piileskelee?   

Vierailija kirjoitti:

Ennen otettiin toiset paremmin huomioon, auttavaisempia, talkoohenkisiä, ei oltu näin pinnallisia. Väkivaltaa vähemmän.

Viimeinen lause on ihan höpöhöpöä, en tiedä miten tuo myytti pitää sitkeästi pintansa. Henki- ja väkivaltarikoksia on nykyään huomattavasti vähemmän kuin muutama vuosikymmen sitten. Puhumattakaan siitä, ettei kotona tapahtuvaa väkivaltaa aiemmin oikein edes pidetty rikoksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutama kärjistys lisää, mutta ehkä avaavina esimerkkeinä kuitenkin:

Ennen kaikki lapset opetettiin siihen, että toisen omaa ei ilman lupaa oteta, ei edes hiekkalapiota tai jotain muuta vähäpätöistä, ja omistakin tavaroista pidetään huolta - edes sitä hiekkalapiota ei saanut hukata, koska uutta ei niin vaan saatu. Nykyään tavaraa on niin paljon, että niitä toisaalta jätetään minne sattuu ja toisaalta otetaan omaksi, kun satutaan löytämään, koska "mitä välii?!".

Edellisestä johtuen entisajan polkupyörävaras häpesi - häpesi paitsi sitä, että jäi kiinni, mutta ihan vaan varkauttaankin. Nykyään varastetaan ihan surutta - mitä välii?! - koska luvatta ottaminen ei ole kasvatuksessa enää niin paha juttu. Sama koskee mm. juopuneena hölmöilyä - juoppoja on ollut aina, mutta entisaikojen juoppo häpesi tekemiään tyhmyyksiä. Nykyään - hmmm, no niin.

Ihan sama kaava pätee toisten huomioimiseen mm. busseissa, kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Entisaikaan vanhemmat huomauttivat, jos seistiin keskellä väylää eikä väistetty, kehottivat olemaan hiljempaa, jos huudettiin jne. jne. Nykyään monikaan ei edes ymmärrä, mitä esimerkilläni tarkoitan, koska muiden huomioimiseen ei enää opeteta, vaan on "normaalia" keskittyä vain itseensä ja omiin menemisiinsä.

Hmm, jotenkin tuntuu että nuo menneet kokemukset on vähän "korkeamman yhteiskuntaluokan" parista kuin nykyiset. Kun itse olin siellä pohjalla vanhoina aikoina, ei siellä tuommoisista tavoista piitattu tai mitään huomioimista opetettu. Mukulat kasvoivat miten kasvoivat siinä itsekseen, ei niitä kasvatettu. Nykyäänkin ne on usein niitä vähän huonompiosaisia, joiden lapset pääosin on noita jotka ei välitä esim. varastamisesta kunhan ei kiinni jäisi eikä osaa huomioida muuta. Yhtä lailla nykyaikana hyväosaiset tai sivistyneet kodit opettaa niitä kuin vanhoinakin aikoina, ja yhtä lailla niin nyt kuin ennen on koteja joissa ei välitetä.

Nämä yhteiskunnalliset erot ovat kyllä tärkeä pointti. Itsellänikin on ketjua lukiessa ollut tunne, että moni entisajan hyviä tapoja ja kohteliaisuutta muisteleva taitaa olla ollut keskiluokkaisen porvarisperheen kasvatti.

Minä olen enkä sitä häpeä. Päinvastoin saan muilta hyvää kohtelua olemalla kaikille kohtelias. Joskus joku jää haavi auki, kun sanon kiitos :DDD

Olen syntynyt 1960-luvulla pk-seudulla. Selkeä muutos silloiseen aikaan on se, miten paljon ihmiset puuttuivat naapureiden ja toistensa asioihin kenenkään kokematta sitä uteliaisuudeksi tai röyhkeydeksi. Jos naapurin vekara pomppi junaraiteilla hänet vain käskettiin sieltä pois selkäsaunan uhalla, jolloin lapsi myös uskoi. Tai miten äitini vei ruokaa naapuriin vaikeasti alkoholisoituneelle sotaveteraanille. Naapureita piti tervehtiä ja jos joku aikuinen  valitti minusta se piti selvittää sekä mennä pyytämään anteeksi omaa käytöstään(olin tosi villi). Myös aikuiset sopivat kanssani, eikä se tuntunut mitenkään nöyryyttävältä pyytää anteeksi. Huonosta käytöksestäni ei tehty numeroa ja raahattu heti tutkimuksiin, mikähän minussa on vikana.

Kyllä koulussakin kiusattiin joitakin reppanoita, mutta jos autoin reppanaa ja vedin turpaan kiusaajaa saattoi opettaja kääntää vaan selkänsä vähin äänin. En tiedä oliko se opelta oikein, mutta tein parhaani karsiakseni kiusaajia reppanoiden ympäriltä. Harmi, miten vähän kiusatut eivät muista niitä, jotka koettivat auttaa. 

Törmään joskus lapsuutemme  lähikauppamme mukavaan kauppiastätiin, joka oli siihen aikaan kylläkin nuori nainen. Hän muistaa minun nimeni yhä ja iloisesti juttelee, jos vastaan tulee. Siitä tulee hyvä, turvallinen olo, mutta uskon että yksi syy muistaa meitä lapsia  nimeltä yhä oli myös se, miten meidät käskettiin sanomaan päivää, pyytämään apua tarvittaessa ja käyttäytyä nätisti kaupassa. 

Sain kerran selkääni naapurilta, mutta äiti kävi vain kiittämässä häntä. Olin taas tehnyt jotakin typerää ja leikkinyt hengelläni, niin äidin mielestä oli vaan hyvä kun joku auttoi kasvatustyössä. Kai se olisi tänä päivänä rikos?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen seitsemänkymppinen, eikä mielestäni ihmiset ole miksikään muuttuneet. Samat arvot ovat tärkeitä ja aina lapset ja nuoriso on ollut samanlaisia, oli sukupolvi mikä tahansa. Tietysti kodin arvot ja perinne vaikuttavat.

Tyttäreni ja tyttärentytär jakaa ihan ne samat arvot ja heille samat asiat ovat tärkeitä, kuin äidilleni, joka oli syntynyt v. 1918. Luulen äitini olleen ensimmäinen naissukupolvi, joka sai nauttia naisten oikeuksista esim. koulutuksesta ja perheen tasa-arvosta.

Juuri näin.  Ei ihmiset ole sen älykkäämpiä kuin koskaan ennenkään.  Ennenkin on ollut huippuälykkäitä ihmisiä ja neroja siinä kuin tyhmiä tumpuloitakin.  Nuoret tekee ajattelemattomuuttaan ja kokemattomuuttaan nykyään ihan samoja virheitä kuin kaikkina aikoina, se kiertokulku ei katkea.  Tätä ajattelin ihan äskettäin, kun ensin olin kuullut, miten nuori sukulaistyttö valitti seurustelukumppaninsa hankaluutta, ja seuraavan kerran kun hänestä kuulin, niin odottaakin jo tälle nuorelle miehelle lasta.  Koska haluaa kuitenkin niin kovasti yrittää, kun on niin rakastunut.

Niinpä niin.  Samat tarinat toistuvat sukupolvesta toiseen. 

Tokihan niitä on, jotka on hyvinkin järkeviä ja suunnittelevat elämänsä tarkemmin, mutta olihan heitä ennenkin, ihan samassa suhteessa.  Iso osa nuorista elää kuitenkin vielä hyvinkin haavemaailmassa, ja edelleen nuoret on sellaisia, että eivät ota opikseen eivätkä halua kuunnella vanhempiensa neuvoja, koska pitävät näitä vain tyhminä ja vanhanaikaisina.  Sitten tulee päivä, jolloin ainakin itselleen tunnustavat, että olisi sittenkin kannattanut tehdä, niin kuin kotona neuvottiin.  Mutta tässä sitä nyt ollaan. 

Kuinka monta kertaa olemmekaan uutisista ja lehdistä saaneet lukea nuorten miesten järjettömistä autolla kaahailemisista, jotka on johtaneet kolariin ja kuolemaan.  Näitä on ollut niin kauan kuin on ollut autoja ja nuorilla niihin mahdollisuus.  Missä se järki ja fiksuus oikein piileskelee?   

Hyvä kirjoitus! Nykyään autot ovat tehokkaampia ja kiihtyvät nopeasti eikä ajokortiton tai juuri kortin saanut hallitse autoa.