Onko ok erota, jos mies ei haluakaan perhettä ja lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ette vielä ole naimisissa, niin erotkaa. Uskon, että niin on parempi. Perheen ja lasten toivominen on iso asia, niiden puuttuminen harmittaisi loppuiän.

Miksi jos ette vielä ole naimisissa...?

Miten se avioliitto tässä kohtaa vaikuttaa? Avioliitto on juridinen sopimus, jonka voi purkaa

Aviolupaus, myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema erottaa. Avioliitto on liitto, ei sopimus. Seurustelu tai ns. avo"liitto" on eri asia. Ei olla luvattu olla loppuun asti.

Kuka vaan voi lupailla mitä haluaa mutta avioliitto on sopimus. Siinä pistetään nimiä paperiin ja on ehtoja.

Ja sen voi purkaa omasta halustaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ette vielä ole naimisissa, niin erotkaa. Uskon, että niin on parempi. Perheen ja lasten toivominen on iso asia, niiden puuttuminen harmittaisi loppuiän.

Miksi jos ette vielä ole naimisissa...?

Miten se avioliitto tässä kohtaa vaikuttaa? Avioliitto on juridinen sopimus, jonka voi purkaa

Aviolupaus, myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema erottaa. Avioliitto on liitto, ei sopimus. Seurustelu tai ns. avo"liitto" on eri asia. Ei olla luvattu olla loppuun asti.

Eli naimisiin mennään juttelematta lainkaan tällaisista asioista kuten tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet sekä kuuluuko niihin perheenperustaminen..

Kyllä on.

Vierailija kirjoitti:

Ei halua... sinun kanssasi. Eroa niin on nopeasti pullat uunissa uuden kanssa.

Kävimme vuosia sitten pitkäaikaisen tyttöystäväni kanssa keskustelun lapsien saamisesta. Kerroin hänelle rehellisesti, että en ole ikinä kokenut halua saada omia lapsia, ja etten osaa sanoa muuttuuko tunteeni myöskään tulevaisuudessa. Sanoin kuitenkin rakastavani häntä koko sydämestäni ja toivovani että voimme viettää loppuelämämme yhdessä.

Alle kuukausi tästä keskustelusta olimme eronneet hänen päätöksestään. Pakko myöntää, että särjin itseni sen johdosta todella pahasti, vaikka koitinkin kaikkeni ymmärtää sitä kuinka tärkeä asia oli hänelle. Erostamme on nyt kulunut jo seitsemän vuotta, ja vaikka emme ole olleet minkäänlaisessa yhteydessä toisiimme, niin tiedän hänen olevan edelleen lapseton sinkku. Minäkään en ikinä onnistunut löytämään uutta kumppania, ja nyt olemme molemmat jo keski-iän puolella.

Vaikea ja kipeä kipeä asia käsitellä varmasti monelle. Meillä asiat menivät nyt näin.

M42

On ihan ok erota ihan mistä syystä vaan.

Kaipa näistä pitäisi keskustella aika aikaisessa vaiheessa. Hieman oudolta se tietenkin tuntuu alkaa tenttaamaan toiselta mielipidettä oman elämän suurimpiin tuleviin päätöksiin, kun ollaan vasta tutustumisvaiheessa.

Oma näppituntumani on että miehet joustavat ja myötäilevät tässä asiassa naisen tahtoa hieman enemmän kuin toisinpäin. Jos siis vaihtoehtona on suhteen loppuminen. Ehkä se sitten näkyy myöhemmin suurina avioerolukuina pikkulapsiaikana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ette vielä ole naimisissa, niin erotkaa. Uskon, että niin on parempi. Perheen ja lasten toivominen on iso asia, niiden puuttuminen harmittaisi loppuiän.

Miksi jos ette vielä ole naimisissa...?

Miten se avioliitto tässä kohtaa vaikuttaa? Avioliitto on juridinen sopimus, jonka voi purkaa

Aviolupaus, myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema erottaa. Avioliitto on liitto, ei sopimus. Seurustelu tai ns. avo"liitto" on eri asia. Ei olla luvattu olla loppuun asti.

Eli naimisiin mennään juttelematta lainkaan tällaisista asioista kuten tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet sekä kuuluuko niihin perheenperustaminen..

Naimisiin mennessä mies halusi vielä ehdottomasti lapsia. Vuosien myötä tajusi olevansa erityisherkkä ja aloitti päihteilyn, ei halunnutkaan enää lasta enkä minä halunnut lasta miehen kanssa, joka päihteilee liikaa eikä kestä lapsia ollenkaan. Suvussani on sukupolvien ketju poissaolevista, päihteilevistä isistä ja ainakin sen kierteen halusin katkaista. Erosimme, tapasin toisen miehen jolla lapsia jo ennestään. Huomasin että sen lisäksi, että olin viehättynyt miehestä kovin, hän on aivan loistava, läsnäoleva ja rakastava isä. Olemme naimisissa ja odotan esikoistani, meidän yhteistä lastamme.

Että ei ne keskustelutkaan aina auta. Ero ei kaduta pätkääkään.

No mitäs luulet palstan vastaavan, jos lause alkaa "onko ok erota?"-sanoilla. Ihan riippumatta lauseen lopusta.

On ihan oikein erota vaikkei sinulla olisi mitään syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ette vielä ole naimisissa, niin erotkaa. Uskon, että niin on parempi. Perheen ja lasten toivominen on iso asia, niiden puuttuminen harmittaisi loppuiän.

Miksi jos ette vielä ole naimisissa...?

Miten se avioliitto tässä kohtaa vaikuttaa? Avioliitto on juridinen sopimus, jonka voi purkaa

Aviolupaus, myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema erottaa. Avioliitto on liitto, ei sopimus. Seurustelu tai ns. avo"liitto" on eri asia. Ei olla luvattu olla loppuun asti.

Eli naimisiin mennään juttelematta lainkaan tällaisista asioista kuten tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet sekä kuuluuko niihin perheenperustaminen..

Naimisiin mennessä mies halusi vielä ehdottomasti lapsia. Vuosien myötä tajusi olevansa erityisherkkä ja aloitti päihteilyn, ei halunnutkaan enää lasta enkä minä halunnut lasta miehen kanssa, joka päihteilee liikaa eikä kestä lapsia ollenkaan. Suvussani on sukupolvien ketju poissaolevista, päihteilevistä isistä ja ainakin sen kierteen halusin katkaista. Erosimme, tapasin toisen miehen jolla lapsia jo ennestään. Huomasin että sen lisäksi, että olin viehättynyt miehestä kovin, hän on aivan loistava, läsnäoleva ja rakastava isä. Olemme naimisissa ja odotan esikoistani, meidän yhteistä lastamme.

Että ei ne keskustelutkaan aina auta. Ero ei kaduta pätkääkään.

Juuri näin. Entinen avopuolisoni oli suhteen alusta jo samaa mieltä kanssani, että vakavalla mielellä ollaan liikenteessä ja toiveena perheen perustaminen. Nämä asiat puhuttiin halki itseasiassa jo ennen kuin varsinaisesti edes seurustelimme, sanoinkin miehelle että ihan ookoo jos hän ei halua, mutta itse olen sillä mielellä etsimässä kumppania. Meni yli kolme vuotta ja kun alkoi olla ajankohtaista kaikki perhe-asiat, mies alkoikin perua sanojaan, ei sittenkään ollut varma. Lopulta myönsi, ettei koskaan ole oikeastaan halunnut lapsia vaan suhteen alusta lupaili vain siitä syystä, etten jättäisi. No, kolme vuotta hukkasin mutta eron jälkeen löysin miehen joka oikeasti halusi perustaa perheen.

Juu on Ok. Kerroin vaimolleni heti suhteen alussa, että lapsia en tule koskaan hankkimaan. Jos hän olisi niitä väkisin ryhtynyt myöhemmin tuottamaan, olisin ehdottomasti eronnut hänestä.

Riippuu kumpi on tärkeämpää, lisääntyminen vai rakkaus.

Senkus eroat ja lähet ettiin itselles siementäjää, joka leikkii kotia sun kanssas ...

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kumpi on tärkeämpää, lisääntyminen vai rakkaus.

Mitä jos käykin ilmi, että mies ei halustaan huolimatta pysty saamaan lapsia ollenkaan? Lentääkö hän pihalle samantien ja nainen etsii uuden kumppanin?

Vierailija kirjoitti:

Kaipa näistä pitäisi keskustella aika aikaisessa vaiheessa. Hieman oudolta se tietenkin tuntuu alkaa tenttaamaan toiselta mielipidettä oman elämän suurimpiin tuleviin päätöksiin, kun ollaan vasta tutustumisvaiheessa.

Kai näistä keskustellaankin. Minä olin ollut mieheni kanssa jo yli 10 vuotta kun hän yhtäkkiä alkoi miettiä että mitä jos sittenkin haluaisi lapsen. Lopulta tuli tulokseen, että ei edelleenkään halua lasta samaan talouteen, tuli vain jokin mielenhäiriö geenien laittamisesta eteenpäin. Itse lapsi tai sen kasvattaminen ei kiinnostanut, kunhan olisi vain suku jatkunut. Meillä kävi niin, että kummankaan mieli ei ole muuttunut. Asia on kuitenkin sen verran iso ja vakava, että mielensä muuttaminen on ihan ok ja sallittua. Silloin vain sen toisen osapuolen täytyy miettiä myös asiat uudestaan, ja jokainen tekee ratkaisunsa omista lähtökohdistaan. Meille olisi tullut ero jos mies oikeasti olisi lapsen halunnut. Nyt olemme olleet yhdessä jo puolet tähänastisesta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kumpi on tärkeämpää, lisääntyminen vai rakkaus.

Mitä jos käykin ilmi, että mies ei halustaan huolimatta pysty saamaan lapsia ollenkaan? Lentääkö hän pihalle samantien ja nainen etsii uuden kumppanin?

Riippuu varmaan pariskunnasta. Voihan sen lapsen tehdä jonkun muun siemenilläkin. Oikeasti parempi erota jos toinen vaihtoehto on ikuinen katkeruus.

Et tarvitse palstan lupaa eroon.

Vierailija kirjoitti:

Ei halua... sinun kanssasi. Eroa niin on nopeasti pullat uunissa uuden kanssa.

Näitä on paljon. Kaverin eksä ei kuulemma halunnut sitoutua jne. Eron jälkeen n 1,5 vuoden kuluttua tuli someen kuva missä hän oli oman lapsensa ristiäisiä juhlimassa.

Se saattaa haluta lapsia, mutta ei halua sun kanssa. Eikä tilanne tule muuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaipa näistä pitäisi keskustella aika aikaisessa vaiheessa. Hieman oudolta se tietenkin tuntuu alkaa tenttaamaan toiselta mielipidettä oman elämän suurimpiin tuleviin päätöksiin, kun ollaan vasta tutustumisvaiheessa.

Me kyllä keskustelimme ja molemmat olimme sitä mieltä, että emme halua jälkikasvua. 15 vuoden jälkeen mies, kuitenkin yllättäen halusikin lapsia. Olin jo 39-vuotias. Erosimme. Jokunen vuosi sitten kuulin hänestä tuttavalta, että lapsettomana sinkkuna on yhä ja siirtynyt päihteisiin. Ikääkin kohta viidenkymmenen. En ole katkera, koska ymmärrän, että tuo lapsi asia on merkittävä. Hänen oli yritettävä tai olisi muuten syyttänyt minua loppuelämänsä. Samalla oli kuitenkin selvää, että emme enää palaisi yhteen, vaikka jäisimme lopulta sinkuiksi.