Onko täällä muita, jotka eivät enää viihdy Suomessa?
Nyt viimeisen parin vuoden aikana olen menettänyt isänmaallisuuteni lähes kokonaan. Ennen olin todella isänmaallinen ja Suomi oli parasta.
Nyt en enää koe niin. Tämä maa ei ole enää entisellään ja pahoin pelkään että alas mennään.
Tekisi mieli lähteä ja kokeilla asumista muualla. Tiedän ettei mikään maa ole paratiisi, mutta lähtemisen kynnys Suomesta on kohdallani todella laskenut.
Surettaa sotaveteraanit ja sukupolvi, joka sodan jälkeen rakensi tämän maan uudelleen. Eivät he varmasti tätä halunneet.
Kommentit (195)
Itseäni ihmetyttää tietynlainen uhriutuminen ja kauna Suomea kohtaan. Elämässä on paljon asioita, joihin voi vaikuttaa vain rajallisesti, epäsuorasti tai ei ollenkaan. Noita asioita on turha vatvoa tai pilata omaa elämää niiden takia. Kannattaa keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa ja joiden kautta voi parantaa omaa elämää.
Joskus törmää esimerkiksi siihen, että oma elämä pilataan negatiivisuudella kantamalla kaunaa poliitikkoja kohtaan ja omasta ahdingosta syytetään politiikkaa. Kyseisestä asenteesta kärsii vain henkilö itse, ne poliitikot jatkaa elämäänsä ihan normaalisti eikä se yhden ihmisen kauna pilaa niiden elämää millään tavalla.
Et ole ainoa. Yksi perkeleen murjotuslandia täynnä suomijuntteja ja rasisteja jopa toisia suomalaisia kohtaan. Ei sellaisilla ole varaa edes puhua mistään "isänmaallisuudesta".
Vierailija kirjoitti:

Ne murjottaa, jotka ovat tyytymättömiä elämäänsä. Niillä, jotka ovat tyytyväisiä, ei ole tarvetta murjottaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen yrittänyt juo vuoden löytää töitä melkein mistä tahansa etelämmästä kuin Suomi. Mulla siis pääsyy lähtöön ilmasto, VIHAAN ja olen aina vihannut talvea, lunta ja pakkasta. Toinen ihmiset, joka paikka täynnä nipottavia kyyliä (saksankielisissä maissa tämä ongelma on tosin kuulemma vielä pahempi).
Ikävä kyllä ikää on jo lähes 50 v, eikä näytä enää töitä irtoavan ulkomailta tämän ikäiselle. Olen teknisellä alalla ja on käynyt muutenkin ilmi, että suuressa osassa kiinnostavia maita naisia ei alallani juuri ole joten myös naiseuteen suhtaudutaan skeptisesti, pidetään miesten hommina. Ainoa toivo lienee saada sellainen etätyö Suomesta, jossa saa tehdä töitä ulkomailta. Nyt mulla on myös 100% etätyö, mutta firman säännöt määrää että työ pitää tehdä Suomen rajojen sisäpuolelta.
Mutta kyllä vituttaa, jos joudun eläkkeelle asti kärvistelemään täällä.
Kuulostaa siltä, että noissa maissa ei sittenkään ole niin hienoa kuin ajattelet. Eivähän ne edes huoli sinua sinne töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmastonmuutoshumppa, kolmas sukupuoli -utopia ja siihen lapsien värvääminen, EU:n ja koko maailman sosiaalitoimistona toimiminen sinisilmäkansan vuoksi ja ylipäätään kaiken maailman turhuuden perässä sopulilaumana vaeltaminen saa oksentamaan ja inhoamaan periaatteessa rakasta isänmaata.
"EU:n ja koko maailman sosiaalitoimistona toimiminen"
5,5 milj. asukkaan Suomi? Moisille lausahduksille ei voi muuta kuin hymyillä :)))Mietipä jos osaat, mihin tulokseen päädytään, kun pikkulintu elättää käenpoikaa. Joo poikanen pöyhistyy, kun pikkulintu kutistuu. Niinhän on käynyt Suomellekin!!!!
Katsokaa niitä taulukoita kuka eussa maksaa eniten. Ei nyt taida ihan Suomi olla.
Jos nyt katsotaan ne maksut + kotimaan verot, kartellihinnat ja muut kulut niin kylläpä vaan taitaa suomalainen maksaaeniten paskoista palkoistaan.
Katso nyt samalla sitten verovertailutkin eu-maiden kesken. Ei ole sielläkään Suomi kärkipäässä.
En tiedä, haluanko muuttaa Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta kotiseutuni Pohjois-Pohjanmaa on muuttumassa asuinkelvottomaksi järkyttävän massiivisen tuulivoimarakentamisen takia.
Miksi tuulivoimarakentamisessa ei ole mitään rajoja?
Miksi sallitaan jopa 300 m korkeiden tuulivoimaloiden rakentaminen asumusten läheisyyteen?
Tunnen aika hyvin tilanteen Kalajokilaaksossa. Siihen kuuluvat mm. Kalajoki, Ylivieska ja Sievi. Tällä hetkellä näissä kunnissa on meneillään lukuisia tuulivoimahankkeita. Asukkaat voivat vain voimattomina seurata vierestä tapahtumien kulkua.
Summa summarum: Suomessa kukaan ei välitä, ellei asia koske juuri sitä omaa pientä elämää. Tämä on kylmäkiskoisten omaa napanöyhtää kaivavien ihmisten maa.
Jep samat ajatukset. Meillä päättäjät luulevat, että keskituloiset suomalaisetveronmaksajat ovat se imbesilli taho, jota voi loputtomasti kupata ilman seuraamuksia. Olen loputtoman kyllästynyt:
- korkeaan veroasteeseen, johon ei enää saa vastiketta
- kalliisiin hintoihin
- kansalle valehteluun. Meillä kuulemma korkeiden hintojen kompensaatiot eivät menisi kuluttajahintoihin, vaikka esim. Saksassa menee.
- terveydenhoitoon. Haluan Omalääkäri systeemin, joka on monessa maassa. Esim. Tanskassa. Toimii hyvin, eikä ole kallis.
- haluan tämänkin sanoa, vaikka ei saisi: Maa han muuttajiin. Heillä on ohituskaistat joka paikkaan ja etuihin. Aiheuttavat suhteessa kantaväestöön paljon huume, rais kaus yms. ongelmia.
- olemaan EU:n kuppauksen kohde. Päättäjämme ovat liikaan kallellaan EU:n. Ajavat itselleen huippuvirkaa, kun ura on ohi Suomessa.
- EU:n ylipäätään. Ei aja kansalaisten etuja, (ainakaan suomalaisten) vaan pienen eliitin. Kansainväliset yritykset käyvät lobbaamassa (lue: voitelemassa) meppejä. Esimerkkinä rikkaruohomyrkky Roundup. Saa joka vuosi lisäaikaa, vaikka tuhoaa pölyttäjiä ja aiheuttaa syöpää. Sitten ollaan olevinaan huolissaan pölyttäjistä.
- Sinilevään, jota pystyttäisi vähentämään huomattavasti vähentämäällä fosfori kuormitusta. Tämä kyllä tiedetään, mutta kun ...
- Valkoposkihanhiin. Pilaavat uimarantani, syövät maanviljelijöiden satoa, tällaisen aikana, kun pelätään osaan maapalloa nälänhätää. Naurettavaa pelleilyä! Saa EU:n ja päättäjät näyttämään tyhmiltä despooteilta, jotka testaavat meneekö naurettavuus kansassa läpi.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää tietynlainen uhriutuminen ja kauna Suomea kohtaan. Elämässä on paljon asioita, joihin voi vaikuttaa vain rajallisesti, epäsuorasti tai ei ollenkaan. Noita asioita on turha vatvoa tai pilata omaa elämää niiden takia. Kannattaa keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa ja joiden kautta voi parantaa omaa elämää.
Joskus törmää esimerkiksi siihen, että oma elämä pilataan negatiivisuudella kantamalla kaunaa poliitikkoja kohtaan ja omasta ahdingosta syytetään politiikkaa. Kyseisestä asenteesta kärsii vain henkilö itse, ne poliitikot jatkaa elämäänsä ihan normaalisti eikä se yhden ihmisen kauna pilaa niiden elämää millään tavalla.
Sinäpä sen sanoit, haha. Eihän poliitikko usein kanna huolta muuta kuin siitä, että hänet valitaa uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää tietynlainen uhriutuminen ja kauna Suomea kohtaan. Elämässä on paljon asioita, joihin voi vaikuttaa vain rajallisesti, epäsuorasti tai ei ollenkaan. Noita asioita on turha vatvoa tai pilata omaa elämää niiden takia. Kannattaa keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa ja joiden kautta voi parantaa omaa elämää.
Joskus törmää esimerkiksi siihen, että oma elämä pilataan negatiivisuudella kantamalla kaunaa poliitikkoja kohtaan ja omasta ahdingosta syytetään politiikkaa. Kyseisestä asenteesta kärsii vain henkilö itse, ne poliitikot jatkaa elämäänsä ihan normaalisti eikä se yhden ihmisen kauna pilaa niiden elämää millään tavalla.
Mutta aika moni voi vaikuttaa siihen missä maassa asuu. Ja moni myös tarvitsee lähteäkseen "valitusjakson" jona vasta haudotaan ja suunnitellaan muuttoa.
Ja politiikka kyllä vaikuttaa ihmisten arkeen. Kyllä yhteiskunnallisia epäkohtia on ihan ok ajatella ja niistä kirjoittaa ja puhua. Jos oikein aktiivinen on, voi pyrkiä itse vaikka mukaan sinne politiikkaan muuttamaan asioita.
En kannata ollenkaan sellaista näkökulmaa, että ongelmat vaan kielletään ja sopeudutaan kaikkeen, yrittämättä muuttaa asioita.
Suomi on tekopyhä maa. Paljon teeskentelyä, viattomaksi tekeytymistä, vastuun pakoilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen yrittänyt juo vuoden löytää töitä melkein mistä tahansa etelämmästä kuin Suomi. Mulla siis pääsyy lähtöön ilmasto, VIHAAN ja olen aina vihannut talvea, lunta ja pakkasta. Toinen ihmiset, joka paikka täynnä nipottavia kyyliä (saksankielisissä maissa tämä ongelma on tosin kuulemma vielä pahempi).
Ikävä kyllä ikää on jo lähes 50 v, eikä näytä enää töitä irtoavan ulkomailta tämän ikäiselle. Olen teknisellä alalla ja on käynyt muutenkin ilmi, että suuressa osassa kiinnostavia maita naisia ei alallani juuri ole joten myös naiseuteen suhtaudutaan skeptisesti, pidetään miesten hommina. Ainoa toivo lienee saada sellainen etätyö Suomesta, jossa saa tehdä töitä ulkomailta. Nyt mulla on myös 100% etätyö, mutta firman säännöt määrää että työ pitää tehdä Suomen rajojen sisäpuolelta.
Mutta kyllä vituttaa, jos joudun eläkkeelle asti kärvistelemään täällä.
Kuulostaa siltä, että noissa maissa ei sittenkään ole niin hienoa kuin ajattelet. Eivähän ne edes huoli sinua sinne töihin.
Niin yksi asia missä Suomi on loistava, on naisen asema. Monessa maassa on vielä kotirouvakulttuuria, ja/tai naiset on töissä lähinnä perinteisillä naisten aloilla. Mulla riittää kyllä kanttia taistella työpaikassa asemani ja osoittaa että pärjään vaikka olen nainen, jos vaan johonkin pääsen. Mutta tosiaan joo, se pääseminen on vaikeaa vaikka alalla on valtava työvoimapula.

Suomessa ammatillinen segregaatio on erityisen jyrkkää. On mies- ja naisvaltaiset alat.
Mitä ihmettä sinä surkuttelet veteraaneja, kun kaikki elossa olevat kilvan kehuvat "kuinka hyvä on Suomessa tänä päivänä asua".
https://sotaveteraanit.fi/ihantalan-veteraani-kaarlo-manelius-tana-paiv…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ihmetyttää tietynlainen uhriutuminen ja kauna Suomea kohtaan. Elämässä on paljon asioita, joihin voi vaikuttaa vain rajallisesti, epäsuorasti tai ei ollenkaan. Noita asioita on turha vatvoa tai pilata omaa elämää niiden takia. Kannattaa keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa ja joiden kautta voi parantaa omaa elämää.
Joskus törmää esimerkiksi siihen, että oma elämä pilataan negatiivisuudella kantamalla kaunaa poliitikkoja kohtaan ja omasta ahdingosta syytetään politiikkaa. Kyseisestä asenteesta kärsii vain henkilö itse, ne poliitikot jatkaa elämäänsä ihan normaalisti eikä se yhden ihmisen kauna pilaa niiden elämää millään tavalla.
Mutta aika moni voi vaikuttaa siihen missä maassa asuu. Ja moni myös tarvitsee lähteäkseen "valitusjakson" jona vasta haudotaan ja suunnitellaan muuttoa.
Ja politiikka kyllä vaikuttaa ihmisten arkeen. Kyllä yhteiskunnallisia epäkohtia on ihan ok ajatella ja niistä kirjoittaa ja puhua. Jos oikein aktiivinen on, voi pyrkiä itse vaikka mukaan sinne politiikkaan muuttamaan asioita.
En kannata ollenkaan sellaista näkökulmaa, että ongelmat vaan kielletään ja sopeudutaan kaikkeen, yrittämättä muuttaa asioita.
Minustakin yhteiskunnallisia asioita on ihan ok ajatella, mutta jos niiden ajattelu alkaa pilata omaa elämää, kannattaa ainakin vähentää niiden ajattelua tai ryhtyä parantamaan yhteiskunnallisia asioita. Tai sitten muuttaa sellaiseen maahan, missä yhteiskunnalliset asiat ovat sellaisella tolalla kuin haluaa. Mä kirjoitin yhteen kommenttiini, että en ole yhteiskunnallisesti kovinkaan aktiivinen. Jätän ihan mielelläni yhteiskunnalliset asiat niiden heiniksi, jotka ovat kiinostuneita niistä ja haluavat olla aktiivisia. Mä sopeudun mieluummin kuin lähden mukaan politiikkaan tai muuhun toimitaan, jolla voisi muuttaa yhteiskunnallisia asioita. Olen elänyt 1970-luvun energiakriisin, vuoden 1984 inflaation, 1990-luvun laman jne eikä mikään, mitä mä olisin tehnyt toisin, olisi muuttanut mitään miksikään. Mutta multa tosiaan puuttuu tarve olla muuttamassa yhteiskunnallisia asioita. Muutan tarvittaessa asioita omassa elämässäni, mutta en ole kiinnostunut osallistumaan muiden ihmisten elämän muuttamiseen.
- eri -
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä surkuttelet veteraaneja, kun kaikki elossa olevat kilvan kehuvat "kuinka hyvä on Suomessa tänä päivänä asua".
https://sotaveteraanit.fi/ihantalan-veteraani-kaarlo-manelius-tana-paiv…
Mutta aina ei veteraaneihin olla suhtauduttu hyvin. Taistolais-Suomessa asenne oli todella negatiivinen. Suomi oli rähmällään itään ja taistolaiset ym. nuoleskelivat kotir*******n.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ilmastonmuutoshumppa, kolmas sukupuoli -utopia ja siihen lapsien värvääminen, EU:n ja koko maailman sosiaalitoimistona toimiminen sinisilmäkansan vuoksi ja ylipäätään kaiken maailman turhuuden perässä sopulilaumana vaeltaminen saa oksentamaan ja inhoamaan periaatteessa rakasta isänmaata.
"EU:n ja koko maailman sosiaalitoimistona toimiminen"
5,5 milj. asukkaan Suomi? Moisille lausahduksille ei voi muuta kuin hymyillä :)))Mietipä jos osaat, mihin tulokseen päädytään, kun pikkulintu elättää käenpoikaa. Joo poikanen pöyhistyy, kun pikkulintu kutistuu. Niinhän on käynyt Suomellekin!!!!
Katsokaa niitä taulukoita kuka eussa maksaa eniten. Ei nyt taida ihan Suomi olla.
Jos nyt katsotaan ne maksut + kotimaan verot, kartellihinnat ja muut kulut niin kylläpä vaan taitaa suomalainen maksaaeniten paskoista palkoistaan.
Katso nyt samalla sitten verovertailutkin eu-maiden kesken. Ei ole sielläkään Suomi kärkipäässä.
En puhunut pelkästään veroista. Sanotaan nyt, että ostovoima.
Suomessa on paljon korruptiota. Se vaikuttaa huomattavasti mm. kuntapolitiikassa. Asiat sovitaan pikkupiireissä. Tavalliset ihmiset eivöt edes huomaa, kuinka jutut menevät tietyn porukan tahdon mukaan. Päättäjät eivät tietenkään halua muuttaa mitään, koska nykytila tuo heille paljon etuja.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yksi niitä harvoja, joka voisi lähteä vaikka huomenna. Työ kulkee 100% mukana läppärillä, freelancerin palkka ei muuttuisi miksikään, mutta leveämmin sillä eläisi esim. Espanjassa.
Mutta en ole lähdössä. Miksi lähtisin? Täällä on ystävät ja suku, johon haluan pitää yhteyttä, tärkeät harrastukset, jotka ei välttämättä onnistuisi lainkaan niin hyvin muualla, rakas koti, joka on rakennettu huolella ja laadukkaasti (eniten olen sisällä palellut Espanjassa ja Briteissä).
Jos elämäsi on kamalaa ja sisällyksetöntä ja Suomi tuntuu paskalta maalta, miksi kuvittelet että jossain toisessa maassa elämä olisi automaattisesti jotenkin autuaampaa? Koska pystyt ostamaan enemmän bensaa? Koska aurinko paistaa pikkaisen enemmän?
Kirjoitat asiaa! Näin se vain on.
Vierailija kirjoitti:
Onko suurin osa tätä palstaa seuraavista todellakin kaikesta jatkuvasti ruikuttavia surkimuksia? Tehkää jotain ja lopettakaa muiden syyttely ja itsesäälissä piehtarointi. Muuttakaa sinne ulkomaiseen paratiisiinne sen sijaan, että makaatte vuodesta toiseen sohvalla vauvapalstalla omaa täydellistä elämässä epäonnistumistanne itkemässä.
Samaa mieltä. Tuollainen ruikutus on henkistä vallankäyttöä, manipulaatiota, muiden syyllistämistä. Jos on tyytymätön täytyy tehdä jotain eikä valittaa. Joko muuttaa pois, mikä onnistuu hyvin kiitos Suomen kansalaisuuden tai muuttaa asioita Suomessa.
Olitko Etelä-Italiassa?