Olin työhaastattelussa, ja lupauduin aloittamaan työt 4.8, enkä ole nyt varma haluanko sinne
Tunteja 15-30h/vk, ahdistaa jotenkin. En tiedä olenko valmis palaamaan töihin vielä. Tuonne ei myöskään pääse autolla, ja busseja kulkee huonosti.
Kommentit (165)
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos ei pääse autolla eikö vussilla, niin kävellen sitten.
17km kävellen? Kyllä bussilla pääsisi, mutta jättää aika kauas.
Löytyykö pyörälle turvallista säilytyspaikkaa lähelle bussipysäkkiä? Pyörällä loppumatka, jos et jaksa kävellä. Jos teet osa-aikatyötä, voit kai sopia työvuoroja siihen malliin, että pystyt bussilla kulkemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Mihinkäs aikaan nyt vertaat tätä ja vaatimuksiin opiskelussa?
Minä olen elänyt tässä ajassa, joka tarkoitti Helsingissä opiskeltaessa luonnontieteitä, jossa on pakko-osallistumista (mm. labrat, 40% opiskeluista), kuljin kahden kampuksen väliä päivittäin edes taks - aikaa 15minuuttia ennen suraavan luennon alkua ja ja ero kampusten välillä 3km. Sen lisäksi olin vielä iltaisin töissä. luennot/labrat alkoivat klo 8, joten löhdin kotoa kello 7 ja työ päättyi klo 22, joten olin kotona viimeistään klo 23, jonka jälkeen vielä opiskelin ja tein laskareita. Ruokaa en sentäs kasvattanut vaan sen sais ostettua.
Tuhannet ja taas tuhannet opiskelijat tekevät tuota samaa vuosittain. Silti pärjäävät oikein hyvin. Toki valtaosa ei ihan niin hölmöjä ole, että ottaisivat lainaa ja sen lisäksi vielä raataisivat töissä yömyöhällä. Osaavat käyttää rahaa kohtuudella niin ei tarvitse uuvuttaa itseään työllä.
Ruhansilla ja tuhansilla opiskelijoilla ei ole varaa olla ottamatta lainaa. Ymmärräthän sen, että kaikille ei riitä halvat opiskelija-asunnot vaan jotkut maksavat asumisestaan moninkerroin enemmän?
Eihän tuossa lainattomuudesta puhuttu, vaan siitä, että otettuaan lainan ei tarvitse käydä töissä. Se on sitten ihan oma valinta, jos ei kelpuuta halpaa asuntoa, vaan elelee opiskelijana jossain tonnin kuussa maksavassa lukaalissa. Ja olen itsekin Helsingissä opiskellut, joten tiedän vallan hyvin, että siellä pärjää tuilla ja mahdollisesti pienellä lisätyöllä vallan mainosti, jos vain haluaa. Ei ole mikään pakko joka itseään suoraan työkyvyttömyyskortistoon ajaa raatamalla tolkuttomasti.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Hei, otathan yhteyttä em. puhnroon ainakin!
Itkeminen ei koskaan ole hävettävää, ja aina on ok pyytää apua.
Mikä on em. puhro?
Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Hei, otathan yhteyttä em. puhnroon ainakin!
Itkeminen ei koskaan ole hävettävää, ja aina on ok pyytää apua.
Mikä on em. puhro?
Hän tarkoitti varmaan tuota Kriisipuhelinta 09 2525 0111. Siellä voi olla jonoa. Jos on kova hätä ja huoli, soita 112. Tai puhu sille ohjaajalle.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sitä työnantaja parkaa, joka joutuu kaapimaan pohjamutia myöten, että saisi työntekijän, jos joutuu ottamaan töihin aloittajan kaltaisen vetelyksen ja työtä vieroksuvan.
Ap ei ole laiska eikä työtä vieroksuva vaan sairas.
Mistä sinä sen voit tietää? Ethän sinä tunne ap:ta ollenkaan. Hän voi olla vaikka reipas ja terve ihminen, joka vain trollaa.
En ole laiska. Juoksin ennen melkein päivittäin helposti 5-10km lenkkejä, kävin samalla töissä. Asuin yksin, kävelin monesti pakkasessa ja viimassa töihin ja salille. Mutta olen nyt rikkinäinen, ollut vähän aina. Tuntuu, että olen taantunut jonnekin lapsen tasolle. Olen mennyt rikki.
Aloita se juokseminen tai kuntosalilla treenaaminen uudelleen! Se auttaa masennukseen ja ahdistukseen paremmin kuin mikään terapia tai masennuslääkkeet.
Yhdistä huvi- ja hyöty...lenkkeile sinne uudelle työpaikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Mihinkäs aikaan nyt vertaat tätä ja vaatimuksiin opiskelussa?
Minä olen elänyt tässä ajassa, joka tarkoitti Helsingissä opiskeltaessa luonnontieteitä, jossa on pakko-osallistumista (mm. labrat, 40% opiskeluista), kuljin kahden kampuksen väliä päivittäin edes taks - aikaa 15minuuttia ennen suraavan luennon alkua ja ja ero kampusten välillä 3km. Sen lisäksi olin vielä iltaisin töissä. luennot/labrat alkoivat klo 8, joten löhdin kotoa kello 7 ja työ päättyi klo 22, joten olin kotona viimeistään klo 23, jonka jälkeen vielä opiskelin ja tein laskareita. Ruokaa en sentäs kasvattanut vaan sen sais ostettua.
Tuhannet ja taas tuhannet opiskelijat tekevät tuota samaa vuosittain. Silti pärjäävät oikein hyvin. Toki valtaosa ei ihan niin hölmöjä ole, että ottaisivat lainaa ja sen lisäksi vielä raataisivat töissä yömyöhällä. Osaavat käyttää rahaa kohtuudella niin ei tarvitse uuvuttaa itseään työllä.
Ruhansilla ja tuhansilla opiskelijoilla ei ole varaa olla ottamatta lainaa. Ymmärräthän sen, että kaikille ei riitä halvat opiskelija-asunnot vaan jotkut maksavat asumisestaan moninkerroin enemmän?
Eihän tuossa lainattomuudesta puhuttu, vaan siitä, että otettuaan lainan ei tarvitse käydä töissä. Se on sitten ihan oma valinta, jos ei kelpuuta halpaa asuntoa, vaan elelee opiskelijana jossain tonnin kuussa maksavassa lukaalissa. Ja olen itsekin Helsingissä opiskellut, joten tiedän vallan hyvin, että siellä pärjää tuilla ja mahdollisesti pienellä lisätyöllä vallan mainosti, jos vain haluaa. Ei ole mikään pakko joka itseään suoraan työkyvyttömyyskortistoon ajaa raatamalla tolkuttomasti.
Oletko sä oikeasti noin tyhmä?
Helsingissä ei riitä opiskelija-asunnot kaikille. Asuin itsekin toisen henkilön kanssa vuokra-asunnossa, ja koska ei riittänyt opintosisaalisetedut elämiseen, kävin lainan lisäksi töissä sen minkä pystyin ja jaksoin. Tässä lukaalissa oli molemmille oma makuuhuone.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin jossakin ketjussa tänään, että jos Suomen nousu sotien jälkeen olisi ollut teidän, nykyiset nuoret ja työikäiset, vastuulla, Suomea ei enää olisi.
Saattanan luuserit! Prkeleen vätylät!
Missä sodassa sinä olet ollut mukana?
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Jos olet huonossa kunnossa, ei tarvitse hävetä yhtään, vaikka kuka sanoisi mitä. Pääasia, että saat apua. Voimia sinulle!
Pahintahan on se kun en tiedä voinko huonosti vai onko tämä vain asennekysymys. Tällä hetkellä ainakin vaikea edes kirjoittaa, kun kyyneleitä tulee ja tulee. :D Tarvitsen aina jonkun ulkopuolisen sanomaan olenko työkunnossa vai en.
Vierailija kirjoitti:
Mene kokeilemaan työtä. Oliko sopimuksessa millainen koeaika ap? Jos tuntuu ettet voi jatkaa työtä lähdet koeajan puitteissa menemään, Tsemppiä paljon ap sulle!
En ole allekirjoittanut vielä mitään, mutta olettaisin että puoli vuotta niin kuin yleensä.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Jos olet huonossa kunnossa, ei tarvitse hävetä yhtään, vaikka kuka sanoisi mitä. Pääasia, että saat apua. Voimia sinulle!
Pahintahan on se kun en tiedä voinko huonosti vai onko tämä vain asennekysymys. Tällä hetkellä ainakin vaikea edes kirjoittaa, kun kyyneleitä tulee ja tulee. :D Tarvitsen aina jonkun ulkopuolisen sanomaan olenko työkunnossa vai en.
Ole yhteydessä hoitotahoon, mene töihinja ota askeleita pienin eteenpäin. Ei kaikki muutokset tapahdu hetkessä edes niillekään ihmisillä, jotka voimielestään täysin hyvin. Kaikki muutokset vaatii aina aikansa, ja sinun tapauksessa on tärkeää olla yhteydessä sinne hoitotahoon ja keskustella asiasta. Tsemppiä! Hyvin se alkaa =)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Mihinkäs aikaan nyt vertaat tätä ja vaatimuksiin opiskelussa?
Minä olen elänyt tässä ajassa, joka tarkoitti Helsingissä opiskeltaessa luonnontieteitä, jossa on pakko-osallistumista (mm. labrat, 40% opiskeluista), kuljin kahden kampuksen väliä päivittäin edes taks - aikaa 15minuuttia ennen suraavan luennon alkua ja ja ero kampusten välillä 3km. Sen lisäksi olin vielä iltaisin töissä. luennot/labrat alkoivat klo 8, joten löhdin kotoa kello 7 ja työ päättyi klo 22, joten olin kotona viimeistään klo 23, jonka jälkeen vielä opiskelin ja tein laskareita. Ruokaa en sentäs kasvattanut vaan sen sais ostettua.
Tuhannet ja taas tuhannet opiskelijat tekevät tuota samaa vuosittain. Silti pärjäävät oikein hyvin. Toki valtaosa ei ihan niin hölmöjä ole, että ottaisivat lainaa ja sen lisäksi vielä raataisivat töissä yömyöhällä. Osaavat käyttää rahaa kohtuudella niin ei tarvitse uuvuttaa itseään työllä.
Ruhansilla ja tuhansilla opiskelijoilla ei ole varaa olla ottamatta lainaa. Ymmärräthän sen, että kaikille ei riitä halvat opiskelija-asunnot vaan jotkut maksavat asumisestaan moninkerroin enemmän?
Eihän tuossa lainattomuudesta puhuttu, vaan siitä, että otettuaan lainan ei tarvitse käydä töissä. Se on sitten ihan oma valinta, jos ei kelpuuta halpaa asuntoa, vaan elelee opiskelijana jossain tonnin kuussa maksavassa lukaalissa. Ja olen itsekin Helsingissä opiskellut, joten tiedän vallan hyvin, että siellä pärjää tuilla ja mahdollisesti pienellä lisätyöllä vallan mainosti, jos vain haluaa. Ei ole mikään pakko joka itseään suoraan työkyvyttömyyskortistoon ajaa raatamalla tolkuttomasti.
Oletko sä oikeasti noin tyhmä?
Helsingissä ei riitä opiskelija-asunnot kaikille. Asuin itsekin toisen henkilön kanssa vuokra-asunnossa, ja koska ei riittänyt opintosisaalisetedut elämiseen, kävin lainan lisäksi töissä sen minkä pystyin ja jaksoin. Tässä lukaalissa oli molemmille oma makuuhuone.
Ei se ole tyhmyyttä, että on perillä tosiasioista. Menot tulojen mukaan niin pärjää vallan hyvin uuvuttamatta itseään töissä. Jos asuit jaetussa asunnossa, ei siinä asumiskulutkaan voineet isot olla. Minulla oli yksiö, mutta silti pärjäsin olematta joka ilta yömyöhään töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Hei, otathan yhteyttä em. puhnroon ainakin!
Itkeminen ei koskaan ole hävettävää, ja aina on ok pyytää apua.
Mikä on em. puhro?
Hän tarkoitti varmaan tuota Kriisipuhelinta 09 2525 0111. Siellä voi olla jonoa. Jos on kova hätä ja huoli, soita 112. Tai puhu sille ohjaajalle.
Yritän soittaa kaverille tai isosiskolle. Huomenna käyn siellä ohjaajan luona.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene kokeilemaan työtä. Oliko sopimuksessa millainen koeaika ap? Jos tuntuu ettet voi jatkaa työtä lähdet koeajan puitteissa menemään, Tsemppiä paljon ap sulle!
En ole allekirjoittanut vielä mitään, mutta olettaisin että puoli vuotta niin kuin yleensä.
Mulla oli vaan 3kk tai olis ollut....
Tämä iltasatu eskaloitu kohtuu nopeasti. Ensin oli vain vähän laiskuutta, nyt ollaan jo hätäkeskukseen soittamassa. Aika villiä menoa Porvoossa tänään.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Jos olet huonossa kunnossa, ei tarvitse hävetä yhtään, vaikka kuka sanoisi mitä. Pääasia, että saat apua. Voimia sinulle!
Pahintahan on se kun en tiedä voinko huonosti vai onko tämä vain asennekysymys. Tällä hetkellä ainakin vaikea edes kirjoittaa, kun kyyneleitä tulee ja tulee. :D Tarvitsen aina jonkun ulkopuolisen sanomaan olenko työkunnossa vai en.
Ole yhteydessä hoitotahoon, mene töihinja ota askeleita pienin eteenpäin. Ei kaikki muutokset tapahdu hetkessä edes niillekään ihmisillä, jotka voimielestään täysin hyvin. Kaikki muutokset vaatii aina aikansa, ja sinun tapauksessa on tärkeää olla yhteydessä sinne hoitotahoon ja keskustella asiasta. Tsemppiä! Hyvin se alkaa =)
Kiitos, menen huomenna hakemaan apua, tai yritän.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Jos olet huonossa kunnossa, ei tarvitse hävetä yhtään, vaikka kuka sanoisi mitä. Pääasia, että saat apua. Voimia sinulle!
Pahintahan on se kun en tiedä voinko huonosti vai onko tämä vain asennekysymys. Tällä hetkellä ainakin vaikea edes kirjoittaa, kun kyyneleitä tulee ja tulee. :D Tarvitsen aina jonkun ulkopuolisen sanomaan olenko työkunnossa vai en.
Varaa lääkäriaika. Eiköhän se lääkäri osaa arvioida, oletko työkunnossa.
Kaikenlaiset solvaajat nyt tästä keskustelusta pois. On se kumma ettei osata asiallisesti keskustella julkisella alustalla. Asiattomuudet voi ilmoittaa ylläpitoon. Sitä varten on se pieni lause jutun alla. Ne jotka täällä solvaa voivat mennä itse hakemaan mielenterveysongelmiinsa apua, tai opetella hallitsemaan vihaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Jos olet huonossa kunnossa, ei tarvitse hävetä yhtään, vaikka kuka sanoisi mitä. Pääasia, että saat apua. Voimia sinulle!
Pahintahan on se kun en tiedä voinko huonosti vai onko tämä vain asennekysymys. Tällä hetkellä ainakin vaikea edes kirjoittaa, kun kyyneleitä tulee ja tulee. :D Tarvitsen aina jonkun ulkopuolisen sanomaan olenko työkunnossa vai en.
Varaa lääkäriaika. Eiköhän se lääkäri osaa arvioida, oletko työkunnossa.
En saa lääkäriaikoja, ellen mene yksityiseen. Olisiko se parempi? Osaisiko ne paremmin hoitaa asioita, ja katsoa onko tuo Voxra minulle oikea lääke? En ainakaan itse ole huomannut vointia parempaan suuntaan, vaikka olen syönyt sitä kohta kolme viikkoa. Olen kuullut, että yksityiset osaisivat hoitaa paremmin asioita.
Vierailija kirjoitti:
Tämä iltasatu eskaloitu kohtuu nopeasti. Ensin oli vain vähän laiskuutta, nyt ollaan jo hätäkeskukseen soittamassa. Aika villiä menoa Porvoossa tänään.
Asun Oulussa, että oululaisille terveisiä. Ei kukaan tunnista.
Aloita se juokseminen tai kuntosalilla treenaaminen uudelleen! Se auttaa masennukseen ja ahdistukseen paremmin kuin mikään terapia tai masennuslääkkeet.