Olin työhaastattelussa, ja lupauduin aloittamaan työt 4.8, enkä ole nyt varma haluanko sinne
Tunteja 15-30h/vk, ahdistaa jotenkin. En tiedä olenko valmis palaamaan töihin vielä. Tuonne ei myöskään pääse autolla, ja busseja kulkee huonosti.
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Mene kokeilemaan, jos vaikka piristyisit. Jos taas alkaa ahdistamaan enemmän niin lopetat. Älä liikaa mieti etukäteen
Niin. Tuntuu, että menen nykyään kaikesta rikki ennen siedin paljon esim. kiusaamista ja lastenkodissa oloa, mutta nyt menen joka asiasta rikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsit kuitenkin työhaastatteluun. Miksi se työpaikan sijainti kulkuyhteyksien nyt tuli yllätyksenä?
Luulin, että sinne pääsee autolla. ':D
Pääseehän sinne. Joudut vain kävelemään sen noin 10min. Ei ole paha rasti. Hyvin harvalla työpaikalla on mahdollista ihan oven eteen päästä ajamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Kuolemia on ollut kaikilla elämässään aina. Silti on pärjätty töissä.
Tuo on sitten toinen tarina, jos tarkoituksella ajaa itseensä loppuun hukuttamalla itsensä töihin. Sellaiseen ei kukaan pakota. Se on oma valinta.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sitä työnantaja parkaa, joka joutuu kaapimaan pohjamutia myöten, että saisi työntekijän, jos joutuu ottamaan töihin aloittajan kaltaisen vetelyksen ja työtä vieroksuvan.
Ap ei ole laiska eikä työtä vieroksuva vaan sairas.
Mistä sinä sen voit tietää? Ethän sinä tunne ap:ta ollenkaan. Hän voi olla vaikka reipas ja terve ihminen, joka vain trollaa.
En ole laiska. Juoksin ennen melkein päivittäin helposti 5-10km lenkkejä, kävin samalla töissä. Asuin yksin, kävelin monesti pakkasessa ja viimassa töihin ja salille. Mutta olen nyt rikkinäinen, ollut vähän aina. Tuntuu, että olen taantunut jonnekin lapsen tasolle. Olen mennyt rikki.
Seli seli seli...
Tottahan se aluksi ahdistaa, jos olet tottunut makaamaan kotona, mutta kuukaudessa olet jo tottunut ja luultavasti tyytyväinen, että uskalsit mennä töihin. Tsemppiä nyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Kuolemia on ollut kaikilla elämässään aina. Silti on pärjätty töissä.
Tuo on sitten toinen tarina, jos tarkoituksella ajaa itseensä loppuun hukuttamalla itsensä töihin. Sellaiseen ei kukaan pakota. Se on oma valinta.
Juu, eihän se aikuiselle ole niin raskasta kuin nuorelle opiskelijalle menettää vanhempansa. Mutta kyllä kuoleman kanssa elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Kuolemia on ollut kaikilla elämässään aina. Silti on pärjätty töissä.
Tuo on sitten toinen tarina, jos tarkoituksella ajaa itseensä loppuun hukuttamalla itsensä töihin. Sellaiseen ei kukaan pakota. Se on oma valinta.
Juu, eihän se aikuiselle ole niin raskasta kuin nuorelle opiskelijalle menettää vanhempansa. Mutta kyllä kuoleman kanssa elää.
Opiskelijatkin ovat aikuisia. Totta kai hetki menee pahimman suruvaiheen kanssa olemiseen, mutta ei kuolemien varjolla voi kokonaan työttömäksi heittäytyä. Yhteiskunta kaatuu, jos niin teemme.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin ei pääse autolla? Onko se työpaikka jossain metsän keskellä?
Voit toki sanoa, että sait muualta töitä.
Keskustassa, niin ei ole autopaikkoja. :D
Niin, voisinhan sanoa. Ahdistaa kun pitää ahdistua ihmisistä ja töistä.
No jo on kumma, jos ei keskustaan pääse bussilla. Paljonko se on se "kauas"?
Kilometri, mietin vain niitä tulevia pakkasia.
No voi yhyy. Monet lapset kävelee pitemmän matkan kouluun pakkasella. Asenneongelma, ei mitään muuta. Keskustassa tuo ole matka eikä mikään, kun tiet pidetään kunnossa talvellakin. Kävelet vähän nopeemmin niin ei tule kylmä. Jaksat varmaan shoppaillessa kävellä helposti tuon matkan.
Menet sinne töihin vaikka vähän jännittäisi tai ahdistaisi ja kulkeminen hankalaa. Jatkat samalla töiden hakemista ja jos saat paremman paikan muualta niin ilmoitat vain että lähdet. On kai kahden viikon irtisanomisaika mutta sen jälkeen voit lähteä. Tyhjän päälle ei kannata jäädä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Tsemppiä töihin.
En tiedä minkälaisiin asp hommiin olet menossa, mutta omissa hommissa ihmiset ovat olleet aina asiallisia ja ystävällisiä yhtä raivoajaa lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Tottahan se aluksi ahdistaa, jos olet tottunut makaamaan kotona, mutta kuukaudessa olet jo tottunut ja luultavasti tyytyväinen, että uskalsit mennä töihin. Tsemppiä nyt!
Kirjoitin tämän ennen kuin huomasin mt-ongelmasi, mutta kun olet nyt päässyt töihin, kokeile rennolla otteella, jos se kuitenkin tekisi hyvää. Jos ahdistaa liikaa, niin harkitse sitten uudestaan.
Jos liikaa ahdistaa niin käy lääkärissä. Suosittelen kuitenkin töihin menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Vertaat vakavissasi luennoilla istumista raskaaseen peltotyöhön :D:D:D:D:D:D Torpanviljelijä olisi luullut päätyneensä taivaaseen, jos olisi saanut 8h päivässä vain istua pehmeällä tuolilla kuuntelemassa, kun joku puhuu läpiä päähänsä.
Luulin, että sinne pääsee autolla. ':D