Olin työhaastattelussa, ja lupauduin aloittamaan työt 4.8, enkä ole nyt varma haluanko sinne
Tunteja 15-30h/vk, ahdistaa jotenkin. En tiedä olenko valmis palaamaan töihin vielä. Tuonne ei myöskään pääse autolla, ja busseja kulkee huonosti.
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Vertaat vakavissasi luennoilla istumista raskaaseen peltotyöhön :D:D:D:D:D:D Torpanviljelijä olisi luullut päätyneensä taivaaseen, jos olisi saanut 8h päivässä vain istua pehmeällä tuolilla kuuntelemassa, kun joku puhuu läpiä päähänsä.
Sori mutta olen fm (luonnontieteet) ammatiltani ja läpiä ei puhuttu päähän vaan silkkaa työtä oli opiskella ja vapaa-ajat meni tehdessä laskareita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Ennen näitä ongelmia "hoidettiin" viinalla ja varmaan sinusta homma toimi silloin oikein hyvin...
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Vertaat vakavissasi luennoilla istumista raskaaseen peltotyöhön :D:D:D:D:D:D Torpanviljelijä olisi luullut päätyneensä taivaaseen, jos olisi saanut 8h päivässä vain istua pehmeällä tuolilla kuuntelemassa, kun joku puhuu läpiä päähänsä.
Sori mutta olen fm (luonnontieteet) ammatiltani ja läpiä ei puhuttu päähän vaan silkkaa työtä oli opiskella ja vapaa-ajat meni tehdessä laskareita.
Voimia sinulle, kun ihan istumaan jouduit! Kyllä on täytynyt olla paljon rankempaa kuin torpanviljelijällä joka ehti istua ehkä paskahuussissa ja ruokapöydässä jos hyvin kävi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Ennen näitä ongelmia "hoidettiin" viinalla ja varmaan sinusta homma toimi silloin oikein hyvin...
Niin, nykyisinhän kukaan ei onneksi viinaa juo....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Mihinkäs aikaan nyt vertaat tätä ja vaatimuksiin opiskelussa?
Minä olen elänyt tässä ajassa, joka tarkoitti Helsingissä opiskeltaessa luonnontieteitä, jossa on pakko-osallistumista (mm. labrat, 40% opiskeluista), kuljin kahden kampuksen väliä päivittäin edes taks - aikaa 15minuuttia ennen suraavan luennon alkua ja ja ero kampusten välillä 3km. Sen lisäksi olin vielä iltaisin töissä. luennot/labrat alkoivat klo 8, joten löhdin kotoa kello 7 ja työ päättyi klo 22, joten olin kotona viimeistään klo 23, jonka jälkeen vielä opiskelin ja tein laskareita. Ruokaa en sentäs kasvattanut vaan sen sais ostettua.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Ootko jo ilmoittanut työkkäriin että meet töihin? Jos oot niin karenssi voi paukahtaa. Muuten se on ihan sama. Ei kannattais hakea työpaikkaan, joka ei sitten kiinnostakkaan.
Ja tuo torpanviljelijä on trolli ihan oikeasti, ei siihen kannata tuhlata aikaa. Ei kukaan voi olla noin yksinkertaisesti ajatteleva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Mihinkäs aikaan nyt vertaat tätä ja vaatimuksiin opiskelussa?
Minä olen elänyt tässä ajassa, joka tarkoitti Helsingissä opiskeltaessa luonnontieteitä, jossa on pakko-osallistumista (mm. labrat, 40% opiskeluista), kuljin kahden kampuksen väliä päivittäin edes taks - aikaa 15minuuttia ennen suraavan luennon alkua ja ja ero kampusten välillä 3km. Sen lisäksi olin vielä iltaisin töissä. luennot/labrat alkoivat klo 8, joten löhdin kotoa kello 7 ja työ päättyi klo 22, joten olin kotona viimeistään klo 23, jonka jälkeen vielä opiskelin ja tein laskareita. Ruokaa en sentäs kasvattanut vaan sen sais ostettua.
Miksi ketään pitäisi kiinnostaa sinun opiskelusi? Kaikille ne on samat samalla alalla.
Vierailija kirjoitti:
Ootko jo ilmoittanut työkkäriin että meet töihin? Jos oot niin karenssi voi paukahtaa. Muuten se on ihan sama. Ei kannattais hakea työpaikkaan, joka ei sitten kiinnostakkaan.
En ole edes ilmoittanut työnhakijaksi, kun oli epävarmaa menenkö tuohon entiseen työpaikkaan.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Hei, otathan yhteyttä em. puhnroon ainakin!
Itkeminen ei koskaan ole hävettävää, ja aina on ok pyytää apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Mihinkäs aikaan nyt vertaat tätä ja vaatimuksiin opiskelussa?
Minä olen elänyt tässä ajassa, joka tarkoitti Helsingissä opiskeltaessa luonnontieteitä, jossa on pakko-osallistumista (mm. labrat, 40% opiskeluista), kuljin kahden kampuksen väliä päivittäin edes taks - aikaa 15minuuttia ennen suraavan luennon alkua ja ja ero kampusten välillä 3km. Sen lisäksi olin vielä iltaisin töissä. luennot/labrat alkoivat klo 8, joten löhdin kotoa kello 7 ja työ päättyi klo 22, joten olin kotona viimeistään klo 23, jonka jälkeen vielä opiskelin ja tein laskareita. Ruokaa en sentäs kasvattanut vaan sen sais ostettua.
Tuhannet ja taas tuhannet opiskelijat tekevät tuota samaa vuosittain. Silti pärjäävät oikein hyvin. Toki valtaosa ei ihan niin hölmöjä ole, että ottaisivat lainaa ja sen lisäksi vielä raataisivat töissä yömyöhällä. Osaavat käyttää rahaa kohtuudella niin ei tarvitse uuvuttaa itseään työllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Mihinkäs aikaan nyt vertaat tätä ja vaatimuksiin opiskelussa?
Minä olen elänyt tässä ajassa, joka tarkoitti Helsingissä opiskeltaessa luonnontieteitä, jossa on pakko-osallistumista (mm. labrat, 40% opiskeluista), kuljin kahden kampuksen väliä päivittäin edes taks - aikaa 15minuuttia ennen suraavan luennon alkua ja ja ero kampusten välillä 3km. Sen lisäksi olin vielä iltaisin töissä. luennot/labrat alkoivat klo 8, joten löhdin kotoa kello 7 ja työ päättyi klo 22, joten olin kotona viimeistään klo 23, jonka jälkeen vielä opiskelin ja tein laskareita. Ruokaa en sentäs kasvattanut vaan sen sais ostettua.
Miksi ketään pitäisi kiinnostaa sinun opiskelusi? Kaikille ne on samat samalla alalla.
Aikai, koska tuossa verrataan johonkin, että ennen pitä tehdä sitä sun tätä ja nykyäön ei tartte tehdä mitään.
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Jos olet huonossa kunnossa, ei tarvitse hävetä yhtään, vaikka kuka sanoisi mitä. Pääasia, että saat apua. Voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten laiska voi ihminen olla ettei jaksa mennä edes osa-aikatyöhön? Totuit jo raapimaan peppua sohvalla ja nt ei jaksa mennä töihin?
No mut täähän on just ongelma Suomes, kun oletetaan nuoren ja ulkoapäin terveen olevan täysin terve. Ja sitten ihmetellään kun ei kykene töihin ja tästä hyvästä potkitaan häntä vielä lisää, mikä varmasti tekee pirun hyvää terveydelle...
Minusta tuntuu, että ongelma on siinä, että meillä ihan liikaa hyysätään ihmisiä. Totta kai on sairauksia, jotka oikeasti estävät työnteon tai rajoittavat sitä, mutta aika monessa tapauksessa tuntuu, että se työkyvyttömyys on sitä, ettei vaan viitsitä yrittää. Heti kun tulee pienikin takapakki niin ollaan ahdistumassa ja saikuttamassa. Sillä tavalla ei nyt vaan elämässä pärjää.
Ahdistus ja masennus eivät ole valittuja olotiloja, kuka vaan voi sairastua.
Jännä juttu, kun nämä sairaudet tai "sairaudet" ovat vasta tällä vuosituhannella räjähtäneet käsiin. Ennen ei jääty kotiin, vaikka miten olisi v'tuttanut töihin mennä. Ei voinut jäädä, koska rahaa piti saada eikä ollut Kelan taikaseinää mistä sitä hakea.
Omasta kokemusta voin sanoa, että kahdesti tästä kärsinyt tällä vuosituhannella. Ensimmäisellä kerralla omien opiskelujeni ja työnohella perheessä tapahtui muutoksia (kuolemia), jotka lopulta ajoi siihen toimettomaan tilaan. Toisella kerralla työelämässä loputon työ, jossa olet koko ajan kiinni vailla vapaata. Vastaat puhelimeen aamusta iltaan myös viikonloppuisin. En tosin ole ollut pois työelämästä, koska tunnistan nämä oireet vaan pyrin niitä jollakin tapaa kompensoimaan muussa arjessa.
Niin, onneksi jossain torpanviljelijän perheessä elämä oli paljon helpompaa. Ei ollut kuolemia kuin hyvällä tuurilla kerran vuoteen omassa perheessä. Töistäkin sai hyvällä tuurilla edes yön olla pois (ellei lehmä poikinut tms.) Silti ei masennuttu, koska ei voinut jäädä kotiin makaamaan Kelan rahoilla. Nykyisin pääsee liian helposti ilmaiselle lomalle.
Olen opiskellut tällä vuosituohannella ja nostanut opintolaina täysimääräisenä sekä käynnyt opintojen ohessa töissä. Olin noin. 8-16 luennoilla ja töissä 16/17-22 ja kesät. Mitä vielä olisi siihen torpanviljelijän ammattiin vaadittu?
Esimerkiksi se, että sinun olisi pitänyt kasvattaa käytännössä kaikki ruokasi itse eikä kukaan olisi maksanut sinulle siitä, että istut koulunpenkillä. Et olisi sinne kouluun ehtinytkään, kun työtä olisi ollut aamunkoitteesta iltamyöhään. Ruokaa ehkä kaksi kertaa päivässä, jos niinkään usein.
Mihinkäs aikaan nyt vertaat tätä ja vaatimuksiin opiskelussa?
Minä olen elänyt tässä ajassa, joka tarkoitti Helsingissä opiskeltaessa luonnontieteitä, jossa on pakko-osallistumista (mm. labrat, 40% opiskeluista), kuljin kahden kampuksen väliä päivittäin edes taks - aikaa 15minuuttia ennen suraavan luennon alkua ja ja ero kampusten välillä 3km. Sen lisäksi olin vielä iltaisin töissä. luennot/labrat alkoivat klo 8, joten löhdin kotoa kello 7 ja työ päättyi klo 22, joten olin kotona viimeistään klo 23, jonka jälkeen vielä opiskelin ja tein laskareita. Ruokaa en sentäs kasvattanut vaan sen sais ostettua.
Tuhannet ja taas tuhannet opiskelijat tekevät tuota samaa vuosittain. Silti pärjäävät oikein hyvin. Toki valtaosa ei ihan niin hölmöjä ole, että ottaisivat lainaa ja sen lisäksi vielä raataisivat töissä yömyöhällä. Osaavat käyttää rahaa kohtuudella niin ei tarvitse uuvuttaa itseään työllä.
Ruhansilla ja tuhansilla opiskelijoilla ei ole varaa olla ottamatta lainaa. Ymmärräthän sen, että kaikille ei riitä halvat opiskelija-asunnot vaan jotkut maksavat asumisestaan moninkerroin enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 20 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen eli et voi enää perua ilman, että kyseessä on sopimusrike.
No niin, pakko kai siellä on ainakin käväistä.
Hyvää se tekee. Menet vaan muutenkin kuin käväisemään. Alkuun voi tuntua pahalta, kun olet tottunut makaamaan kotona, mutta pian huomaat, että se työnteko tekee itse asiassa oikein hyvää mielelle.
Niin, en tiedä mistä saisin apua, olen epätoivoinen, kun sitä luvattua apua ei tule. 😔
No, sulla on luulatasti joku terapiakontakti ja voin sanoa omasta puolestani kärsiessäni masennuksesta, että tuo palaaminen normiarkeen palautti takas normaaliin. Ei tietenkään hetkessä, aikaa siihen kului mutta ihan eri tavalla kuin se, että olisin joka pöivä vain maannut sängyssä.
Tsemppiä sinne! Kaikki tuntuu raskaalta, mutta kun jaksat yrittää, niin tilanne muuttuu pikkuhiljaa pienin askelin,
Ei ole vielä terapiaa, eikä sh vastaa, vaikka tarvitsisin sitä terapiaa aika kipeästi nyt.
Kiitos.
Hei, ota oikeasti nyt yhteyttä sinne lääkäriin uudestaan!
Soitan huomenna uudestaan, tai t*pan itseni.
Kuka tämän kirjoitti, sinäkö ap? Jos on itsetuhoisia ajatuksia, soita Kriisipuhelin 09 2525 0111 tai soita 112.
Jos olet ap, et taida olla työkunnossa. Älä ota ihmisten ymmärtämättömiä moitteita itseesi. Hae apua.
Menen huomenna käymään varmaan kysymässä joltain ohjaajalta apua, jos sh ei vastaa. Hävettää itkeä bussissa, mutta toisaalta olen tottunut siihen. En tiedä mitä teen. Hävettää myöskin elää Kelan tuilla, mutta ennen sitä olin kyllä töissä.
Hei, otathan yhteyttä em. puhnroon ainakin!
Itkeminen ei koskaan ole hävettävää, ja aina on ok pyytää apua.
Mikä on em. puhro?
Mene kokeilemaan työtä. Oliko sopimuksessa millainen koeaika ap? Jos tuntuu ettet voi jatkaa työtä lähdet koeajan puitteissa menemään, Tsemppiä paljon ap sulle!
Ja älkää väitelkö tämän trollin kanssa, innostuu vain entisestään.