Väitän että ihmiset olivat onnellisempia ennen älypuhelimia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin. Mikään ei oikeasti v*tuta niin paljon kuin se, että menet mihin tahansa, ihan joka paikassa kaikki ihmiset ympärillä ovat jatkuvasti naama kiinni puhelimessaan.

Olin lomalla Espanjassa ja pisti silmään että minä ja puolisoni oli ainoita jotka oli kaikkialla puhelin kädessä. Tehtiin retkiä missä oli paljon ihmisiä ja olimme ainoita joiden piti kokoajan kuvata muistiin loman kohokohdat.

Ja kuinka monta sekuntia tai peräti minuuttia elämästäsi tulet viettämään niitäkin kuvia katsellen ja kuinka moni painuu bittiunholan perukoille ilman että koskaan palaat niihin?

Vierailija kirjoitti:

Totta. Olen eronnut kahdesta pidemmästä suhteesta ja jälkeenpäin katsottuna älypuhelin on ollut isoin syy eroihin. Valitettavasti kohdalleni on osunut kaksi ihmistä, joiden elämän suurin asia oli istua puhelin kädessä sen sijaan että olisi tehty asioita yhdessä. Silloin kun tehtiin, tärkeintä oli kuvata kaikki somea varten. Nyt mietin haluanko enää kolmatta suhdetta. Tai tiedän että haluan, mutta mistä löytää ihminen jolle puhelimen käyttö ei ole ongelma. Yleensä se paljastuu vasta siinä kohtaa kun arki tulee vastaan ja jaetaan yhteinen koti. Ihmiset tuhlaavat elämäänsä huomaamattaan.

Meillä kumppanin kanssa  on niin, että vastataan tärkeisiin puheluihin, kun olemme yhdessä.  Tai haetaan jotain tarvittavaa tietoa nopeasti. Muuten ei  puhelinta aina edes  pidetä  taskussa, eikä sitä selailla turhaan

Vierailija kirjoitti:

Miksi te tihrustatte älypuhelimen pientä ruutua? Ihan älytöntä. Puhelin on puhumiseen ja tekstiviesteihin. (Operaattorin tekstareihin, ei kannata olla Whatsapissa, sen omistaa Meta eli Zuckerberg.)

Sosiaaliset suhteet kannattaa hoitaa tapaamalla kasvokkain tai korkeintaan puheluilla.

Tietokonehommat hoidetaan läppärillä ja pöytäkoneella.

Tabletilla ei tee mitään!

NÄin juuri. Mulla älypuhelin vähän kuin pakon vuoksi. Käytän pöytäkonetta ja nettiä. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä tälle (omalle älypuhelin riippuvaisuudelle) sitten voisi tehdä? Yritin muutaman päivän elää ilman älypuhelinta tavallisen ei-älypuhelimen kanssa, mutta totesin sen käytännössä mahdottomaksi, sillä puhelimessa ovat nykyään kaikki aikataulut, varausjärjestelmät, pankkiasiat, matkaliput, lasten harrastusjoukkueiden keskustelut&tiedotukset aikatauluineen..

Otan hyvät vinkit vastaan, kuinka omaa puhelimen käyttöään voisi suitsia?

Pakollisten asioiden hoitamista ei tietystikään tarvitse suitsia yhtään mitenkään, vaan silloin puhelin on kätevä työkalu.

Mutta kaikkeen siihen muuhun turhanpäiväiseen roikkumiseen voi ja kannattaa puuttua, varsinkin jos tuntuu että sitä voisi tehdä vähemmänkin. Viittaan tässä listauksessa niihin ns. ylimääräisiin hupijuttuihin, en tarpeellisten ja pakollisten asioiden hoitamiseen tarkoitettuihin työkaluihin:

- Applikaatioiden hälytysäänet pois päältä (jokainen kilahdus aiheuttaa dopamiiniryöpsähdyksen joka ylläpitää riippuvuutta)

- Applikaatioiden pikavalinnat pois päänäytöltä, että joudut näkemään erikseen enemmän vaivaa mennäksesi riippuvuutta aiheuttavan tekemisen pariin

- Näyttö mustavalkoiseksi (kirkkaat värit stimuloivat palkitsemisjärjestelmää - miettikää miksi Las Vegas on yhtä väriloistoa, vilkettä ja palkintoäänien pimputusta, ei todellakaan sattumalta)

- Lataa puhelimen ja appien käytön määrän laskuri; näin tulet tietoiseksi siitä kuinka monta sataa (!!!) kertaa päivässä saatat avata jonkun applikaation ja kauanko vietät sen parissa aikaa. Silmiä avaavaa tietoa.

Näistä voi aloittaa. Ja tutustua dopamiiniriippuvuuteen ja sen mekanismeihin. Aluksi mielihyvän taso tietysti laskee, mutta se kuuluu asiaan. Voit alkaa korvata dopamiinin lähdettä jollain terveemmällä tavalla. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä bussiaikataulujen ulkoaopettelu oli aivan mahtavaa aikaa. Tykkäsin myös kalliiden tekstarien lähettelystä verrattuna nykyajan ilmaisiin viestiohjelmiin.

Niinpä. Nykynuorille alkaa olla liian haastavaa painaa työmuistiinsa "bussi tulee tasalta tunnin välein" ja muita asiakokonaisuuksia kiitos älyn ulkoistamisen.

Ehkä jossain skutsissa pärjää, mutta stadissa ei ole ihan niin helppoa. 

Onhan se tärkeä ja yhteisöllinen juttu, että kun ulkona on hieno auringonlasku, 50 ihmistä menee 15 sekunniksi pihalleen ottamaan siitä kuvan, ja sen jälkeen jokainen postaa sen oman auringonlaskukuvansa paikalliseen puskaradioon, joka täyttyy näistä kuvista. Parhaassa tapauksessa myös paikallinen lehti on asialla: "Saitko hienon kuvan auringonlaskusta? Postaa se meille!"

Samoin jokainen sekunti perheen lomamatkasta pitää raportoida someen. Ketä kiinnostaa? Ymmärrän jos joku laittaa muutaman kohokohdan joskus. Mutta satoja kuvia itsestä ja perheenjäsenistä jokaisena lomapäivänä ei mene jakeluun. Kuka noita jaksaa seurata, kun ihmisillä on kuitenkin omat reissut ja elämät? Vai onko ihmisiä jotka eivät tee mitään muuta kuin seuraa toisten postauksia?

Kylläpä jääkin paljosta paitsi, jos ei osallistu tähän kummalliseen "tuplatodellisuuteen", jossa asioita tehdään ja hankitaan vain sen takia että siitä saadaan jakaa kuvia someen. Valikoiko nämä ihmiset puolisonsa, työnsä, kaverinsa ja asuinpaikkansakin somekelpoisuuden mukaan? Entä omat lapset, poistetaanko kuvista jos on väärä ilme tai tykkää oudoista vaatteista, tai saa vaikka jonkun vamman?

Itse olen elänyt aikaa ennen älypuhelimia. Elämä oli paljon rauhallisempaa, kun ei tarvinnut olla kokoajan saatavilla.

Ennen kännyköitä ja tietokonetta porukka harrasti ulkona kaikkee kivaa ja jännää. Luojan kiitos että sain elää nuoruuteni 90-luvulla. Oli ns sikamageeta. Vähän hurjaakin. Vuoden tuhlasin netissä ja pelien äärellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä bussiaikataulujen ulkoaopettelu oli aivan mahtavaa aikaa. Tykkäsin myös kalliiden tekstarien lähettelystä verrattuna nykyajan ilmaisiin viestiohjelmiin.

Niinpä. Nykynuorille alkaa olla liian haastavaa painaa työmuistiinsa "bussi tulee tasalta tunnin välein" ja muita asiakokonaisuuksia kiitos älyn ulkoistamisen.

Ehkä jossain skutsissa pärjää, mutta stadissa ei ole ihan niin helppoa. 

Ei mulla ole koskaan ollut noiden suhteen ongelmaa, kun katson reittioppaan kotona etukäteen. Sitten menen pysäkille ja odotan bussia numero X ja toisella pysäkillä bussia numero Y. Ne tulee kuitenkin sitten kun tulee, ei se mun tieto siitä onko se pysäkillä 1 vai 3 minuutin päästä asiaa muuta mihinkään suuntaan. Jos missaan bussin niin sitten tulee kuitenkin tietyn ajan päästä se seuraava, niitä kuitenkin kulkee monta kertaa tunnissa. Mulla nyt ei ole tapana juosta kulkuneuvojen perään ja pitää mitään 30 sekunnin vaihtovälejä muutenkaan, että ehkä tämä ei sitten vaan ole hätäisten hommaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta. Olen eronnut kahdesta pidemmästä suhteesta ja jälkeenpäin katsottuna älypuhelin on ollut isoin syy eroihin. Valitettavasti kohdalleni on osunut kaksi ihmistä, joiden elämän suurin asia oli istua puhelin kädessä sen sijaan että olisi tehty asioita yhdessä. Silloin kun tehtiin, tärkeintä oli kuvata kaikki somea varten. Nyt mietin haluanko enää kolmatta suhdetta. Tai tiedän että haluan, mutta mistä löytää ihminen jolle puhelimen käyttö ei ole ongelma. Yleensä se paljastuu vasta siinä kohtaa kun arki tulee vastaan ja jaetaan yhteinen koti. Ihmiset tuhlaavat elämäänsä huomaamattaan.

Meillä kumppanin kanssa  on niin, että vastataan tärkeisiin puheluihin, kun olemme yhdessä.  Tai haetaan jotain tarvittavaa tietoa nopeasti. Muuten ei  puhelinta aina edes  pidetä  taskussa, eikä sitä selailla turhaan

Hyvä periaate. Harmi kun useimmat mun tutavat pitää kaikenlaista nippelipaskaa "tärkeänä tietona" joka pitää saada selvittää välittömästi. Että oliko se jonkun näyttelijän sukunimi yhdellä vai kahdella L-kirjaimella, aivan se ja sama, kun keskustelu jatkuu sekunnin päästä kuitenkin muihin aiheisiin. Mutta kiva että yhdessä vietetty aika katkesi siihen että saa taas monennenko kerran katsoa kun toinen hiplaa luuriaan...

Oma vikanne, kasvattajat. Ei 6-vuotias itse puhelintaan ostanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parin, kolmen viime vuoden aikana työssäni olen yhä enemmän ruvennut tapaamaan lapsia, joiden taitoihin, terveyteen ja ajatteluun jatkuva puhelimella/tabletilla istuminen vaikuttaa.

Nämä lapset voivat olla esim. motorisesti kömpelöitä, kädentaidoissa on vaikeuksia eli saksilla leikkaaminen tai piirtäminen on vaikeaa, lukutaito edistyy kovin hitaasti, ajatukset pyörivät pelaamisessa ja peleissä koko ajan... Kysyttäessä vanhemmat eivät osaa sanoa, mitä ja miten lapsi kotona päivittäin leikkii. Selviää, ettei oikeastaan juuri mitään. Leikki onkin tabletin katselua.

Vanhempien kanssa jutellessa selviää lopulta, että lapsi saattaa istua tabletti tai puhelin kourassa useita tunteja päivässä. Se vie ajan kaikilta muilta taidoilta ja niiden kehittymiseltä.

Korostan, että tällaiset lapset eivät työssäni ole mitään harvinaisia poikkeuksia eivätkä perheet mitään moniongelmaisia, vaan aivan tavallisia kivoja perheitä. Arki on mennyt kuin huomaamatta tällaiseksi ja kun osa mediassa esiintyvistä tutkijoista vastustaa ruutuajan käsitettä, vanhemmat ovat siitä saaneet perusteen olla sen kummemmin huolestumatta, vaikka 8-vuotias istuisi 6 tuntia päivässä puhelin kädessä.

Jotakin pitäisi tehdä.

Olet kyllä oikeassa, mutta ei kotona tarvitse saksilla leikata mitään monimutkaisia kuvioita eikä leikkimisen tarvitse olla jotain pedagogisesti laadukasta. Kömpelyys on toisilla ihan sisäänrakennettua.

Lapset seuraa vanhempien esimerkkiä ja toisaalta myös kiristyvä työelämä asettaa vanhemmat hankalaan paikkaan, kun pitäisi järjestää lapselle tekemistä ruutuajan tilalle. Kun olet itse töissä ja lapset kaverit roikkuvat ruudulla, niin miten sen oman lapsen pitäisi viihtyä yksinään?

En usko ruutuajan rajoituksiin. Yksikään tuntemani lapsi, jolla nämä rajoitukset on, eivät kykene itse säätelemään puhelimen käyttöään. Lapsen kaveri oli meillä yötä ja heräsi ennen 7:ää. Meillä nukutaan vielä silloin. No, tämä kaveri otti puhelimensa heti klo 7 ja alkoi pelata. Heräsin sanomaan, että meillä ei yleensä pelata näin aikaisin, niin hän sanoi ettei illalla saa pelata. Aivan hullua.

Meillä lapsilla ei ole ruutuaikaa. Sen sijaan me pidämme huolen, että koulu sujuu, ulkoillaan, on kavereita, nukutaan tarpeeksi ja ollaan sovussa. Sitten saa katsoa youtubea tai pelata. Mukava seurata, kun lapset puhuvat englantia pelikavereiden kanssa. En siis demonisoisi kaikkea lasten pelaamista.

Anteeksi, mutta tämä oli jotenkin älytön viesti. Mitä ihmettä on pedagogisesti laadukas leikki? Ei sellaista käsitettä ole. Kaikki ja kaikenlainen leikki on lapsen fyysisille ja henkisille taidoille tärkeää ja "laadukasta", ja ne taidot ovat yhä suuremmalla osalla lapsista heikot, koska ruutu vie leikiltä aikaa.

Henkilökohtaisesti en tunne yhtäkään lasta, joka osaisi itse säädellä ruutuaikaansa. Pelit on tehty koukuttaviksi, tämähän on ihan puhdasta aivokemiaa, ja kaikenlaista itsesäätelyä opettelevat lapset kyllä pelaisivat vaikka 10 tuntia päivässä, jos sitä ei joku ulkopuolinen / aikuinen rajoita. Osa ei rajoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä bussiaikataulujen ulkoaopettelu oli aivan mahtavaa aikaa. Tykkäsin myös kalliiden tekstarien lähettelystä verrattuna nykyajan ilmaisiin viestiohjelmiin.

Niinpä. Nykynuorille alkaa olla liian haastavaa painaa työmuistiinsa "bussi tulee tasalta tunnin välein" ja muita asiakokonaisuuksia kiitos älyn ulkoistamisen.

Ehkä jossain skutsissa pärjää, mutta stadissa ei ole ihan niin helppoa. 

Stadissa riittää kun menee pysäkille ja odottaa seuraavaa autoa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kännyköitä ja tietokonetta porukka harrasti ulkona kaikkee kivaa ja jännää. Luojan kiitos että sain elää nuoruuteni 90-luvulla. Oli ns sikamageeta. Vähän hurjaakin. Vuoden tuhlasin netissä ja pelien äärellä. 

Silloin 90-luvulla lapsena oli kyllä tavallaan hienoa kun ei ollut nettiä, pystyi istumaan vaikka 12 tuntia putkeen koodaamassa ilman että ajatus katkesi joutavaan selaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä bussiaikataulujen ulkoaopettelu oli aivan mahtavaa aikaa. Tykkäsin myös kalliiden tekstarien lähettelystä verrattuna nykyajan ilmaisiin viestiohjelmiin.

Niinpä. Nykynuorille alkaa olla liian haastavaa painaa työmuistiinsa "bussi tulee tasalta tunnin välein" ja muita asiakokonaisuuksia kiitos älyn ulkoistamisen.

Ehkä jossain skutsissa pärjää, mutta stadissa ei ole ihan niin helppoa. 

Ei mulla ole koskaan ollut noiden suhteen ongelmaa, kun katson reittioppaan kotona etukäteen. Sitten menen pysäkille ja odotan bussia numero X ja toisella pysäkillä bussia numero Y. Ne tulee kuitenkin sitten kun tulee, ei se mun tieto siitä onko se pysäkillä 1 vai 3 minuutin päästä asiaa muuta mihinkään suuntaan. Jos missaan bussin niin sitten tulee kuitenkin tietyn ajan päästä se seuraava, niitä kuitenkin kulkee monta kertaa tunnissa. Mulla nyt ei ole tapana juosta kulkuneuvojen perään ja pitää mitään 30 sekunnin vaihtovälejä muutenkaan, että ehkä tämä ei sitten vaan ole hätäisten hommaa.

Kaikki matkat eivät ala kotoa. Saatan istua iltaa puistossa, ravintolassa tai missä ikinä ja olisi kiva ajoittaa lähteminen niin, etten joudu odottamaan pysäkillä puolta tuntia.

Olen huomannut saman.

Eikö tästä ollut jokin tutkimuskin, että some oikeastaan lisää yksinäisyyttä? Vai muistanko väärin?

Eniten älypuhelimissa ärsyttää se, että niitä pitää ladata koko ajan. Ennen saatoin unohtaa puhelimen reppuun tai pöytälaatikkoon ja 2 viikon kuluttua siinä oli hyvin akkua jäljellä. Muistaakseni puhelimissa kesti akku jopa 3vkoa.

Opiskelin nuoriso/kasvatusalalle ja sekin ärsyttää että töissä kannustettiin koko ajan käyttämään puhelinta - sekä nuorten kanssa että työkavereiden kanssa ajantasalla pysymiseen. Esim. Kerran lisättiin uutena työntekijänä whatsapp-ryhmään kysymättä haluanko siihen. Ja siellä harvoin oli edes mitään työasiaa... en olis halunnut antaa puhelinnumeroani työkaverien nähtäväksi.

Asioihin perehtynyt sähköinsinööri ,ei pidä koskaan puhelinta korvalla. ette tiedä edes riskeistä.

Vierailija kirjoitti:

Asioihin perehtynyt sähköinsinööri ,ei pidä koskaan puhelinta korvalla. ette tiedä edes riskeistä.

Ei niin, kun ei niistä ole tutkimuksia.

Eipä puhelin sitä onnettomuutta aiheita vaan some ja tykkäyksien kalastelu muokatuilla valheellisella kulissilla

Kaikkea voi väärinkäyttää.

En enää vastaile puheluihin ja soittelenkin todella harvoin. Käytän puhelinta lähinnä kaksivaiheisen tunnistuksen välineenä, navigoinnissa ja musiikin kuunteluun.

Ei mitään ongelmia asiassa.