Lue keskustelun säännöt.
Asiat joita ei halua kuulla kun on menettänyt läheisen
27.07.2022 |
"Jumala on tarkoittanut näin tapahtuvan" tai jotain vastaavaa
tekee mieli repiä kappaleiksi tuollaiset ihmiset
Kommentit (82)
Kuulemma pahinta on se, jos se läheisensä menettänyt joutuu lohduttamaan niitä "kanssasurijoita" ja "myötäeläjiä". Sitäkin kuulemma tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanon "osanottoni" ja ryhdyn sen jälkeen keskustelemaan Ukraina tilanteesta tai ruuan hinnasta. Minun elämäni jatkuu, vaikka joku joutui jo lähtemään.
Mua ainakaan ei kiinnostaisi tuossa tilanteessa keskustella sun kanssa sua kiinnostavista aiheista. Koska mua ne ei just silloin kiinnostaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset yrittävät sanoa jotain lohduttaakseen. Joskus se voi vaikeassa tilanteessa tulla kömpelösti esitettyä.
Ei pidä olla läheisen menettäneenä niin armoton niitä kohtaan, jotka haluavat osoittaa myötätuntoa sanomalla edes jotain lohdutukseksi.
Kuinka monta läheistä olet itse menettänyt ja tiedätkö miltä se tuntuu? Älä jumalauta tule jakamaan käytösohjeita surun murtamalle ihmiselle.
Minä olen menettänyt enkä ymmärrä armottomuutta . En myöskään laistanut omaa vastuuta käyttäytymisestäni vaikka olin surun murtama ja maailma romahti . Tätä ketjua kun lukee, tulee käsitys että paras on jättää mitenkään huomiotta asia ja toisen menetys ettei vaan sano väärin, sen tekee kuitenkin jos yrittää. Ei sekään kuitenkaan kelpaa ettei huomioi.
Todellisuudessa on näin aina tapahtunut eli ihmisiä kuolee.
En halua poistua satumaailmastani ikinä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Typerimmät kohdalle osuneet: 1) itse en sairastuisi y, koska elämäntapani ovat x. 2) kesken kuuluu elää ja tuntea näin ja näin.
Vierailija kirjoitti:
Typerimmät kohdalle osuneet: 1) itse en sairastuisi y, koska elämäntapani ovat x. 2) kesken kuuluu elää ja tuntea näin ja näin.
Siis 2) Lesken kuuluu elää ja tuntea näin ja näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon "osanottoni" ja ryhdyn sen jälkeen keskustelemaan Ukraina tilanteesta tai ruuan hinnasta. Minun elämäni jatkuu, vaikka joku joutui jo lähtemään.
Mua ainakaan ei kiinnostaisi tuossa tilanteessa keskustella sun kanssa sua kiinnostavista aiheista. Koska mua ne ei just silloin kiinnostaisi.
Se on kuule sun ongelma, ei mun. En ryhdy valittelemaan kohtaloasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole olemassa mitään tiettyä oikeaa tekemistä tai sanomista, koska surevat ihmiset käyttäytyy niin eri tavoin. Se mikä on yhden mielestä parasta ikinä, voi saada jonkun toisen raivostumaan.
Kun siskoni kuoli, isä oli ekasta päivästä lähtien tosi energinen, hommasi kaikki kuolemaan ja hautajaisiin liittyvät asiat, ilmoitteli kaikille sukulaisille ja tutuille, järjesti siskon asiat ja oikeastaan järjesti kaiken. Se vaan kulki jatkuvasti to do -lista mukana ja puhelin kädessä tai korvalla. Hautajaisten jälkeen sitten tapahtui käänne, isä vaan istui yksin, eikä oikein puhunut mitään, itki joskus. En todellakaan tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa, koska olin silloin aika nuori. Yritin tarjota ruokaa ja puhua kaikista asioista, mutta mikään ei oikein toiminut. Menin vaan isän viereen istumaan ja halasin. Olin siinä varmaan jotain pari tuntia. Myöhemmin isä sanoi, että se oli parasta juuri silloin, että joku oli vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset yrittävät sanoa jotain lohduttaakseen. Joskus se voi vaikeassa tilanteessa tulla kömpelösti esitettyä.
Ei pidä olla läheisen menettäneenä niin armoton niitä kohtaan, jotka haluavat osoittaa myötätuntoa sanomalla edes jotain lohdutukseksi.
Kuinka monta läheistä olet itse menettänyt ja tiedätkö miltä se tuntuu? Älä jumalauta tule jakamaan käytösohjeita surun murtamalle ihmiselle.
Kyllä keskivertonormaali osaa käyttäytyä vaikka on surua, ja pitääkin osata. Ei menetykset oikeuta huonoon käytökseen. Ja kyllä, olen menettänyt läheisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanon "osanottoni" ja ryhdyn sen jälkeen keskustelemaan Ukraina tilanteesta tai ruuan hinnasta. Minun elämäni jatkuu, vaikka joku joutui jo lähtemään.
Mua ainakaan ei kiinnostaisi tuossa tilanteessa keskustella sun kanssa sua kiinnostavista aiheista. Koska mua ne ei just silloin kiinnostaisi.
Se on kuule sun ongelma, ei mun. En ryhdy valittelemaan kohtaloasi.
Ei se oo mukaan ongelma, kun poistun paikalta enkä jää kuuntelemaan typeriä juttujasi.
Minua ärsyttää ylenpalttinen kauhistelu ja voivottelu ihmisiltä, jotka eivät ole vainajaan yhtä läheisiä kuin minä olen. Vainajan lähimmät omaiset joutuvat raskaaseen pyöritykseen paperitöiden, perinnönjaon ja surun kanssa. Ei sen lisäksi jaksa olla terapeutti joillekin kaukaisille sukulaisille, jotka muistelevat lapsuutensa mökkikesiä. Lähimpien taakkaa pitää keventää, ei kaataa omaa surua heidän niskaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää ylenpalttinen kauhistelu ja voivottelu ihmisiltä, jotka eivät ole vainajaan yhtä läheisiä kuin minä olen. Vainajan lähimmät omaiset joutuvat raskaaseen pyöritykseen paperitöiden, perinnönjaon ja surun kanssa. Ei sen lisäksi jaksa olla terapeutti joillekin kaukaisille sukulaisille, jotka muistelevat lapsuutensa mökkikesiä. Lähimpien taakkaa pitää keventää, ei kaataa omaa surua heidän niskaansa.
Kuka sen päättää, kuka on lähin? Ei ne aina mee sen perintökaaren mukaan tunteet.
Muistan kun anoppi aina kertoi miten yksi kommentti oli jäänyt erityisesti mieleen, kun hänen puoliso kuoli yllättäen 40-vuotiaana sydänkohtaukseen. Oli just muutama vuosi sitten valmistunut omakotitalo, 3 pientä lasta etc... Joku anopin työkaveri totes että "Niin, mun setäkin sai juuri diabetesdiagnoosin". Anoppi oli ollu "hieman" hämmentynyt.
No hei ajattele että jotain positiivistakin voi seurata, mun ja äitini välit tulivat paljon läheisemmiksi kun isäni kuoli!
Tiedän miltä menetys tuntuu. Hukkasin kerran nahkahansikkaani baariin.