Mieheni kertoi eilen kärsineensä kanssani vuosia

Toivon kipinä kirjoitti:

En ymmärrä, miksi ensimmäinen ohje tällä palstalla on aina eroaminen.

Mitä jos joskus voisi parisuhteessa, loukkaantuneenankin, kuunnella sen toisen osapuolen tarinan? Kuunteleminen ja tarinan ymmärtäminen ei tarkoita, että olisi sen toisen kanssa samaa mieltä tai että se pelastaisi parisuhteen. Se vain antaisi mahdollisuuden jopa korjata tilannetta - joko niin, että parisuhde pelastuu tai sitten niin, että molemmat lähtevät eteenpäin ilman selvittämättä jääneitä asioita.

AP:n mies on havahtunut siihen, että elämä on epätyydyttävää. Hän yrittää etsiä syyllistä omaan tilanteeseensa ja on sellaisessa sokeuden vaiheessa, että ulkoistaa oman pahan olonsa AP:lle. Tajuamme kyllä, että mies on epäkypsä eikä kanna vastuuta omista valinnostaan. Mutta... on ihan järjetöntä neuvoa AP:ta ottamaan miehen tämänhetkinen tarina "totuutena" ja lähteä tekemään sen pohjalta perheen tulevaisuutta koskevia lopullisia ratkaisuja. Eroaminen ei paranna ongelmaa - se ei luo miehelle suhdetta lapsiinsa tai opeta miestä kommunikoimaan paremmin omista tarpeistaan.

Jos olisin AP, lähtisin miehen kanssa jonnekin rauhalliseen paikkaan keskustelemaan asioista. Kysyisin paljon kysymyksiä, kuuntelisin hänen tarinaansa, yrittäisin ymmärtää. Kysyisin nykyhetkeä ja tulevaisuutta koskevia haastavia kysymyksiä lapsiin liittyen: Millä tavalla koet minun estävän suhdettasi lapsiin? Miten voisin jatkossa tukea sitä, että suhteesi lapsiin olisi parempi? Mistä perheen asioista haluaisit kantaa suurempaa vastuuta? Kysyisin myös parisuhteesta: Mikä meidän suhteessamme on ollut hyvää tähän asti? Miltä hyvä parisuhde sinun mielestäsi näyttää? Millainen rooli sinulla on hyvän parisuhteen rakentamisessa? Miten se on näkynyt meidän parisuhteessamme tähän asti? Millä tavalla koet että minä olen estänyt sinua saamasta hyvän parisuhteen? Mitä arvokasta ja hyvää näet minussa ja näissä vuosissa jotka olemme yhdessä olleet?

Samalla kun AP:n ymmärrys tilanteesta kasvaisi, myös miehen oma ymmärrys alkaisi jäsentyä. Tällainen "ei-hyökkäävä" tapa keskustella ja kuunnella auttaa kovasti, päätyvätpä he mihin tahansa ratkaisuun myöhemässä vaiheessa. Keskusteluyhteyden kadottaminen kun ei auta, lasten takia sitä tarvitaan "ikuisesti".

Parisuhteesta täytyy sanoa myös, että asioitten ratkaisemiseen tarvitaan molempien osapuolten muutosta. Jotta AP:n mies voi kasvaa vastuullisemmaksi, AP:n tulee itsensäkin muuttua. Ei ole helppoa antaa miehelle sitä vastuuta jota hän ei vielä osaa kantaa. Tulee tilanteita, joissa AP joutuu muistuttamaan miestä hänen roolistaan/vastuustaan - voi olla, että AP joutuu jopa vääntämään miehelle rautalangasta, mitä vastuu tietyissä tilanteissa tarkoittaa. Niissä tilanteissa olisi helppoa palata vanhoihin toimintamalleihin ja hoitaa asiat miehen puolesta.

Koska tällaisten keskusteluiden käyminen on haastavaa ja tunnetasolla todella kuluttavaa, voisi olla hyvä saada tukea terapiasta. Parasta olisi jos molemmat olisivat mukana - mutta jos mies ei lähde, AP voi ihan hyvin mennä yksin.

Toivotan AP:lle voimia. Ja ai niin - 9 vuotta sitten pelastimme avioliittomme  tällä tavalla. Myös minä jouduin muuttumaan. Nyt tulossa 20 v. hääpäivä.

Nämä olivat hyviä ohjeita terapeutille. Valitettavan usein naiselle sysätään se aikuisen vastuu hoitaa parisuhde ja mies kuntoon, kun miehen itse pitäisi aivan samoin pystyä ehdottamaan vaimolleen, että istutaanpa alas ja jutellaan, mitä hyvää tässä suhteessa on ja mitä parannettavaa. Tuo naisen vastuu vinouttaa jo heti parisuhteen enetisestään pieleen siinä, että vaimo on se aikuinen ja kuin äiti ja mies hänen lapsensa tai terapia-asiakas.

Tottakai sillä on toinen. Ihan klassinen tapaus. Tämä vaihe on nyt se kun hän perustelee itselleen, miksi saa jättää vaimonsa ja lapsensa.

Mies siis ei ole ihan omatunnoton psykopaatti vaan perheen hylkäämisen ajatus hiukan kirpaisee ja tämä on se, mihin hän tässä kohtaa pystyy.

Uusi nainen, huono itsehillintä, rakastuminen, seksi ja hormonihuuru. Klassinen kusipää.

Älä missään nimessä jätä lapsia, se olisi todella iso virhe juridisesti! Sinä ja lapset muutatte yhdessä miehestä erilleen taikka mies lähtee yksin. Ehdottomasti et anna sille nyt sitä asetta käteen ettet välittänyt lapsista.

Sittemmin tietysti kaikki hommat kahtia, vuoroviikot ynnä muu 50-50 vastuunkanto yhteisistä lapsistanne. Tulee miehellekin muuta tekemistä kuin paneminen.

Mies tulee vielä katumaan mutta sinulle hyvä ap tässä kuviossa käy paremmin kuin miten elämäsi nyt on. Sinulla ei nyt ole mitään hävittävää! Tuo ukko joutaakin mennä.

(Vaikka kuinka tekisi mieli häipyä yksin ja jättää vaihteeksi kaikki hommat miehelle, älä tee niin. Voit pahimmillaan menettää huoltajuuden.)

Vierailija kirjoitti:

Nyt kirjoita kaikki ongelmat ylös ja hengitä pari viikkoa. Mieti rauhassa, miten pärjäät, jos sinä tai mies ottaa eron. Siten, että sinulla on suunnitelma kunnossa.

Sitten lapset hoitoon, keskustelu miehen kanssa ja selvitys halutaanko kyseiset ongelmat yrittää korjata vai onko ero ainoa vaihtoehto. Tarjoa pariterapiaa ja yrittäkää miettiä miten miestä vaivaavat ongelmat ratkaistaan. Muista ottaa mukaan myös oma listasi ja rauhallisesti käydä läpi ne sinun kokemat ongelmat suhteessa.

Mikäli rauhallinen ongelmien ratkaisu pitkällä tähtäimellä ei ole miehellesi vaihtoehto, taitaa ainoat vaihtoehdot olla kärsiä tai erota.

Voimia vaikeaan tilanteeseen!

Olet kyllä naiivi jos kuvittelet että noin toimivan ihmisen kanssa olisi mahdollista ratkaista mitään. Mieshän on itse sössinyt aivan kaiken ja nyt syyllistää toista. Luonnehäiriöisen käyttäytymismalli alkaa täysin puskista kaataa toisen niskaan kaikkea mahdollista kun tyytymättömyys menee yli. Avioliitto on yhteispeliä. Yksi osapuoli ei voi sitä pelastaa eikä pilata.

Vierailija kirjoitti:

Tulee niin pahat muistot mieleen, kun oma uhriutuva ja marttyyriäitini sai kuulla vastaavaa 25:n vuoden avioliiton jälkeen. Kuinka isä oli tehnyt erehdyksen. Mitään vikaa ei tietenkään löytänyt itsestään, koskaan, ja ulkopuolisille esitti ihan muuta. Meille lapsille oli karjuva, kiroileva ja mitätöivä tyranni, eikä mikään määrä työtä riittänyt ikinä. Äiti ei koskaan noussut puolustamaan meitä, vaan saimme kukin selvitä omin avuin. Siitä olen ollut eniten vihainen. Omassa perheessäni olen noudattanut ihan toisenlaista taktiikkaa. En ole antanut lasten isän kohdella huonosti lapsiamme, mutta muuten meillä on oltu samaa mieltä perusasioista.

Sanomattakin on selvää, että mitään isäsuhdetta minulla, eikä sisaruksillani ollut olemassa, oli vain yksi ylintä määräysvaltaa käyttävä despootti, jolle ei mikään kelvannut, eikä kiitosta herunut, saati anteeksipyyntöä.

Näitä tarinoita siis riittää. Tämä ihan vinkiksi trollimölyäjille.

Tämä on ihan kun meiltä. Siis miten isä käyttäytyy lapsiaan kohtaan. Minä olen noussut isää vastaan, lapsien puolelle. Vastoin kaikkia oppeja missä vanhempien pitää pysyä yhtenä rintamana. Koska käytös on mennyt niin yli etten vaan ole voinut katsoa/kuunnella vierestä. Olen myös monesti mennyt tilanteesta pois. Kun se on kuulostanut minusta niin kamallalle. Mutta aina en pysty itseäni hillitsemään, ja leijonaemo pääsee pintaan. Ja tästähän mies pillastuu minulle. Miten pilaan kaiken. Ei ollenkaan ymmärrä, että omassa käytöksessä olisi jotain parannettavaa. Vaikka asiasta on monesti yritetty puhua asiallisesti kahden kesken. Hän on oikeassa. Ja hän on todella ehdoton. Ei kestä pienintäkään virhettä, muilta kun itseltään. Ei pyydä anteeksi edes väärinkäsityksiä. Vaan pitää jääräpäisesti omasta kannastaan kiinni. Päättää omassa päässään miten asiat on menneet, ilman näyttöä asioista ja pitää omasta kannastaan kiinni. Haukkuu lapsia todella rumasti. Saattaa jälkikäteen kieltää kaiken.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ero ei lapsiperheessä ole ensisijainen vaihtoehto. Pariterapiasta aloittaisin jos se molemmille sopii. Siellä on ihan hyvin mahdollista että mies tajuaa että on itse vastuussa onnestaan, valinnoistaan ja siitä millaisen suhteen lapsiin rakentaa. Jos mies pystyy osoittamaan nöyryyttä, onnistuu pahojen sanojen anteeksiantaminenkin.

Oikeasti elämä ei ole noin kivaa ja helppoa. Ja ihan oikeesti ap ei todellakaan ole ollut täydellinen puoliso ja voisi myös opetella ottamaan vastaan kritiikkiä ja mennä itseensä. Sitten kun mies pystyy järkevästi syytöksensä jäsentämään.

Voi olla että on toinen nainen, ja sellainenkaan ei hyvinvoivan suhteeseen pompsahda.

Koskaan, ei koskaan voi syyttää vain toista osapuolta siitä että suhde voi huonosti.

Kyllä voi. Jos toinen lähtenyt suhteeseen ajatuksella, että kunhan nyt joku, kuka tahansa, on siinä kumppanina eikä kerro tätä sille toiselle, joka oikeasti sitoutuu. Exäni halusi seurustella kanssani, vaikka rakasti toista. Hänellä meni 9 vuotta, ennen kuin onnistui ketomaan, ettei tästä syystä ollut koskaan rakastanut minua ja suhteemme ei koskaan onnistuisi, vaikka kuin ka yrittäisin.

Moni mies joutuu tyytymään, koska ei saa sitä naista, jonka olisivat halunneet. 

Kuten noista kommenteista näkee, että tyytyminen ei kannata, siitä seuraa vain onneton parisuhde ja ero muutaman vuoden sisään. Mikä siinä yksinolossa pelottaa monia miehiä? Ehdoin tahdoin pilataan oma, puolison ja lasten elämä, mikä järki?

Ei yksinolossa välttämättä pelota yhtään mikään. Mutta hyvin moni kuitenkin toivoo, että elämä nk menisi eteenpäin. Että olisi puoliso, lapsia jne. Sitten jossain vaiheessa todetaan, että ei ollakaan onnellisia. Ei silti, vaikka olisi yritetty olla onnellisia. 

Tunnekylmät ehkä ajattelevat noin. Kannattaa kääntää tämä asia niin päin, että olisit saanut sen unelmiesi naisen ja hän olisi ollut sinun kanssasi vain siksi, että ei saanut alfaa, ja muutaman vuoden kuluttua eroatte onnettomina. Miltäpä tuntuisi, jos olisit panostanut suhteeseenne tosissaan ja toinen vain odottanut parempaa tulevaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee niin pahat muistot mieleen, kun oma uhriutuva ja marttyyriäitini sai kuulla vastaavaa 25:n vuoden avioliiton jälkeen. Kuinka isä oli tehnyt erehdyksen. Mitään vikaa ei tietenkään löytänyt itsestään, koskaan, ja ulkopuolisille esitti ihan muuta. Meille lapsille oli karjuva, kiroileva ja mitätöivä tyranni, eikä mikään määrä työtä riittänyt ikinä. Äiti ei koskaan noussut puolustamaan meitä, vaan saimme kukin selvitä omin avuin. Siitä olen ollut eniten vihainen. Omassa perheessäni olen noudattanut ihan toisenlaista taktiikkaa. En ole antanut lasten isän kohdella huonosti lapsiamme, mutta muuten meillä on oltu samaa mieltä perusasioista.

Sanomattakin on selvää, että mitään isäsuhdetta minulla, eikä sisaruksillani ollut olemassa, oli vain yksi ylintä määräysvaltaa käyttävä despootti, jolle ei mikään kelvannut, eikä kiitosta herunut, saati anteeksipyyntöä.

Näitä tarinoita siis riittää. Tämä ihan vinkiksi trollimölyäjille.

Tämä on ihan kun meiltä. Siis miten isä käyttäytyy lapsiaan kohtaan. Minä olen noussut isää vastaan, lapsien puolelle. Vastoin kaikkia oppeja missä vanhempien pitää pysyä yhtenä rintamana. Koska käytös on mennyt niin yli etten vaan ole voinut katsoa/kuunnella vierestä. Olen myös monesti mennyt tilanteesta pois. Kun se on kuulostanut minusta niin kamallalle. Mutta aina en pysty itseäni hillitsemään, ja leijonaemo pääsee pintaan. Ja tästähän mies pillastuu minulle. Miten pilaan kaiken. Ei ollenkaan ymmärrä, että omassa käytöksessä olisi jotain parannettavaa. Vaikka asiasta on monesti yritetty puhua asiallisesti kahden kesken. Hän on oikeassa. Ja hän on todella ehdoton. Ei kestä pienintäkään virhettä, muilta kun itseltään. Ei pyydä anteeksi edes väärinkäsityksiä. Vaan pitää jääräpäisesti omasta kannastaan kiinni. Päättää omassa päässään miten asiat on menneet, ilman näyttöä asioista ja pitää omasta kannastaan kiinni. Haukkuu lapsia todella rumasti. Saattaa jälkikäteen kieltää kaiken.

Ap

Miksi et ole eronnut jo? 

Miksi petetyn ja maahan poljetun hyvän ja vastuunsa kantaneen äidin ja vaimon pitäisi vielä tässäkin kohtaa ymmärtää (henkistä) pahoinpitelijäänsä ja auttaa häntä ilmaisemaan itseään rakentavasti?

Onko aikuinen mies tosiaan aina joku avuton pikkupoika jota äidin tavoin tulee naisen kaitsea ja ohjata? Eikö aikuisen miehen tule kantaa vastuu kaikesta käytöksestään? Myös perseilystään ja itsekkyydestään?

Ap:n ei tosiaan tule miettiä muuta kuin itseään ja lapsiaan tästä lähtien. Mies on nyt näyttänyt itsensä kokonaan ja se ei ole ollut mikään kaunis kuva.

Mikäli mies haluaa sopua, hänen pitää ihan itse ottaa lusikka rumaan käteensä ja ryhtyä miettimään, mitä on tullut sanottua ja tehtyä vaimolle.

Ennustan että aika paljon pitäisi miehen kypsyä ja muuttua ja paljon hyvää konkreettisesti myös tehdä ja tapahtua että hän voisi tuon kaiken vaimolle sanottuaan jäädä perheeseen.

Varsinkin kun on ihan selvää tällaiselle keski-ikäiselle kaiken jo kokeneelle ja nähneelle heterotädille, että tuo lusmu äijä ja surkea isä on myös uskoton avioliitossaan - nyt ainakin ja ehkä ollut sitä ennenkin.

Sianjättöaika.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai sillä on toinen. Ihan klassinen tapaus. Tämä vaihe on nyt se kun hän perustelee itselleen, miksi saa jättää vaimonsa ja lapsensa.

Mies siis ei ole ihan omatunnoton psykopaatti vaan perheen hylkäämisen ajatus hiukan kirpaisee ja tämä on se, mihin hän tässä kohtaa pystyy.

Uusi nainen, huono itsehillintä, rakastuminen, seksi ja hormonihuuru. Klassinen kusipää.

Älä missään nimessä jätä lapsia, se olisi todella iso virhe juridisesti! Sinä ja lapset muutatte yhdessä miehestä erilleen taikka mies lähtee yksin. Ehdottomasti et anna sille nyt sitä asetta käteen ettet välittänyt lapsista.

Sittemmin tietysti kaikki hommat kahtia, vuoroviikot ynnä muu 50-50 vastuunkanto yhteisistä lapsistanne. Tulee miehellekin muuta tekemistä kuin paneminen.

Mies tulee vielä katumaan mutta sinulle hyvä ap tässä kuviossa käy paremmin kuin miten elämäsi nyt on. Sinulla ei nyt ole mitään hävittävää! Tuo ukko joutaakin mennä.

(Vaikka kuinka tekisi mieli häipyä yksin ja jättää vaihteeksi kaikki hommat miehelle, älä tee niin. Voit pahimmillaan menettää huoltajuuden.)

Muuten juuri näin, mutta ei ole itsestäänselvää, että itsekäs mies suostuu 50-50-vanhemmuuteen. Oma exäni ei suostunut, vaan lapset ovat hänellä vain joka toinen viikonloppu ja lomilla. Eihän sellainen itsekäs ihminen nyt jaksa arki-iltojaan lapsiin käyttää, koska kiva notkua työpaikalla ja omissa harrastuksissa.

Vastuu lapsista on käytännössä aina äidillä ja isä voi halutessaan sluibata käytännön lastenhoidosta (elarit sentään meilläkin maksaa, mutta sanoi itsekin, että enemmän meni hänellä lapsiin rahaa, kun oltiin yhdessä - elarit on Suomessa aika pieniä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ero ei lapsiperheessä ole ensisijainen vaihtoehto. Pariterapiasta aloittaisin jos se molemmille sopii. Siellä on ihan hyvin mahdollista että mies tajuaa että on itse vastuussa onnestaan, valinnoistaan ja siitä millaisen suhteen lapsiin rakentaa. Jos mies pystyy osoittamaan nöyryyttä, onnistuu pahojen sanojen anteeksiantaminenkin.

Oikeasti elämä ei ole noin kivaa ja helppoa. Ja ihan oikeesti ap ei todellakaan ole ollut täydellinen puoliso ja voisi myös opetella ottamaan vastaan kritiikkiä ja mennä itseensä. Sitten kun mies pystyy järkevästi syytöksensä jäsentämään.

Voi olla että on toinen nainen, ja sellainenkaan ei hyvinvoivan suhteeseen pompsahda.

Koskaan, ei koskaan voi syyttää vain toista osapuolta siitä että suhde voi huonosti.

Kyllä voi. Jos toinen lähtenyt suhteeseen ajatuksella, että kunhan nyt joku, kuka tahansa, on siinä kumppanina eikä kerro tätä sille toiselle, joka oikeasti sitoutuu. Exäni halusi seurustella kanssani, vaikka rakasti toista. Hänellä meni 9 vuotta, ennen kuin onnistui ketomaan, ettei tästä syystä ollut koskaan rakastanut minua ja suhteemme ei koskaan onnistuisi, vaikka kuin ka yrittäisin.

Olen tosi pahoillani puolestasi. Oletko jo toipunut suhteesta?

Mulle vain esitettiin rakastunutta, mutta se valhemaailma romahti omaan mahdottomuuteensa aika pian, mutta traumatisoiduin kyllä siitä, ettei mitään oikeaa suhdetta ollutkaan, ainoastaan huijaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ero ei lapsiperheessä ole ensisijainen vaihtoehto. Pariterapiasta aloittaisin jos se molemmille sopii. Siellä on ihan hyvin mahdollista että mies tajuaa että on itse vastuussa onnestaan, valinnoistaan ja siitä millaisen suhteen lapsiin rakentaa. Jos mies pystyy osoittamaan nöyryyttä, onnistuu pahojen sanojen anteeksiantaminenkin.

Oikeasti elämä ei ole noin kivaa ja helppoa. Ja ihan oikeesti ap ei todellakaan ole ollut täydellinen puoliso ja voisi myös opetella ottamaan vastaan kritiikkiä ja mennä itseensä. Sitten kun mies pystyy järkevästi syytöksensä jäsentämään.

Voi olla että on toinen nainen, ja sellainenkaan ei hyvinvoivan suhteeseen pompsahda.

Koskaan, ei koskaan voi syyttää vain toista osapuolta siitä että suhde voi huonosti.

Kyllä voi. Jos toinen lähtenyt suhteeseen ajatuksella, että kunhan nyt joku, kuka tahansa, on siinä kumppanina eikä kerro tätä sille toiselle, joka oikeasti sitoutuu. Exäni halusi seurustella kanssani, vaikka rakasti toista. Hänellä meni 9 vuotta, ennen kuin onnistui ketomaan, ettei tästä syystä ollut koskaan rakastanut minua ja suhteemme ei koskaan onnistuisi, vaikka kuin ka yrittäisin.

Moni mies joutuu tyytymään, koska ei saa sitä naista, jonka olisivat halunneet. 

Miehet on just noin paskoja. Tyytykää rauhassa, kunhan muistatte tehdä sen avoimin kortein.

Uusi nainen valmiina ja ainoa mikä kirpaise on ulkopuolisten ajatukset kun lähtee suhteesta. Täysin tunteeton psyko.

Viimeisenä vielä yrittää pudottaa sinut laidan yli ja kärsimään, kuinka kamala ihminen olet. Edelleen vahvistaa käsitystä miehen tunteettomuudesta.

Otat eron ja aloitat uuden elämän lasten kanssa. Ei tuo mies lapsia ole mukaansa ottamassa, käytöksellään vain vahvistaa otettaisi lapsista ja omaa marttyyriuttaan.

Jos joku puolustaa miestä, voi kertoa miten ihmeessä aikuinen ihminen ei vastaa omista teoistaan ja valinnoistaan. Niinpä, koska on ;)

Miehesi on mieslapsi eikä kykene ottamaan vastuuta tai kommunikoimaan läheistensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ero ei lapsiperheessä ole ensisijainen vaihtoehto. Pariterapiasta aloittaisin jos se molemmille sopii. Siellä on ihan hyvin mahdollista että mies tajuaa että on itse vastuussa onnestaan, valinnoistaan ja siitä millaisen suhteen lapsiin rakentaa. Jos mies pystyy osoittamaan nöyryyttä, onnistuu pahojen sanojen anteeksiantaminenkin.

Oikeasti elämä ei ole noin kivaa ja helppoa. Ja ihan oikeesti ap ei todellakaan ole ollut täydellinen puoliso ja voisi myös opetella ottamaan vastaan kritiikkiä ja mennä itseensä. Sitten kun mies pystyy järkevästi syytöksensä jäsentämään.

Voi olla että on toinen nainen, ja sellainenkaan ei hyvinvoivan suhteeseen pompsahda.

Koskaan, ei koskaan voi syyttää vain toista osapuolta siitä että suhde voi huonosti.

Kyllä voi. Jos toinen lähtenyt suhteeseen ajatuksella, että kunhan nyt joku, kuka tahansa, on siinä kumppanina eikä kerro tätä sille toiselle, joka oikeasti sitoutuu. Exäni halusi seurustella kanssani, vaikka rakasti toista. Hänellä meni 9 vuotta, ennen kuin onnistui ketomaan, ettei tästä syystä ollut koskaan rakastanut minua ja suhteemme ei koskaan onnistuisi, vaikka kuin ka yrittäisin.

Moni mies joutuu tyytymään, koska ei saa sitä naista, jonka olisivat halunneet. 

Kuten noista kommenteista näkee, että tyytyminen ei kannata, siitä seuraa vain onneton parisuhde ja ero muutaman vuoden sisään. Mikä siinä yksinolossa pelottaa monia miehiä? Ehdoin tahdoin pilataan oma, puolison ja lasten elämä, mikä järki?

Ei yksinolossa välttämättä pelota yhtään mikään. Mutta hyvin moni kuitenkin toivoo, että elämä nk menisi eteenpäin. Että olisi puoliso, lapsia jne. Sitten jossain vaiheessa todetaan, että ei ollakaan onnellisia. Ei silti, vaikka olisi yritetty olla onnellisia. 

Mun elämässä on vuodet vierineet ja tapahtumia ollut siinä missä perheellisillä ystävilläkin, ne on vain erilaisia. Toisaalta osa sellaisia, etteivät ole mahdollisia perheelliselle.

Ei elämäni ole valunut hukkaan ja olen ollut pääosin onnellinen viimeiset 22 vuotta sinkkuna. Jos oikeanlainen mies tulee joskus vastaan, on erittäin tervetullut elämääni. Mitään itsetunnonkohotusvirityksiä en tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kautta varmasti rupeaa hankaloittamaan mun elämääni. Ei suostu tekemään tapaamissopimusta, hänellä pitäisi olla oikeus tulla milloin vain katsomaan lapsia. Muuten jos en päästä, olen syyllistynyt vieroittamiseen..

Kannattaa olla asiallinen ja kohtelias, eikä provosoitua.

Tapaamiset pitää sopia kirjallisesti lastenvalvojan luona. Muussa tapauksessa lähivanhempi ja lapset joutuvat koko ajan olemaan saapuvilla, kun etävanhempi yhtäkkiä keksii, että hän haluaa lapset luokseen tunnin päästä.

Juu aivan ehdottomasti. Muuten jää miehelle keinoksi hallita ap:ta kun omaa aikaa ei järkesty epävakaan miehen takia ja uudenkin kumppanin tapaaminen monimutkaistuu. Lastenkaan nimissä ei tarvitse mihin tahansa ehdotukseen suostua.

Vierailija kirjoitti:

No oikeassahan hän on, olet pilannut miehesi ja lastesi elämän. Lähde vetämään, anna miehesi elää rauhassa.

ei sun hiusrajasi täällä vittuilemalla kasva

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee niin pahat muistot mieleen, kun oma uhriutuva ja marttyyriäitini sai kuulla vastaavaa 25:n vuoden avioliiton jälkeen. Kuinka isä oli tehnyt erehdyksen. Mitään vikaa ei tietenkään löytänyt itsestään, koskaan, ja ulkopuolisille esitti ihan muuta. Meille lapsille oli karjuva, kiroileva ja mitätöivä tyranni, eikä mikään määrä työtä riittänyt ikinä. Äiti ei koskaan noussut puolustamaan meitä, vaan saimme kukin selvitä omin avuin. Siitä olen ollut eniten vihainen. Omassa perheessäni olen noudattanut ihan toisenlaista taktiikkaa. En ole antanut lasten isän kohdella huonosti lapsiamme, mutta muuten meillä on oltu samaa mieltä perusasioista.

Sanomattakin on selvää, että mitään isäsuhdetta minulla, eikä sisaruksillani ollut olemassa, oli vain yksi ylintä määräysvaltaa käyttävä despootti, jolle ei mikään kelvannut, eikä kiitosta herunut, saati anteeksipyyntöä.

Näitä tarinoita siis riittää. Tämä ihan vinkiksi trollimölyäjille.

Tämä on ihan kun meiltä. Siis miten isä käyttäytyy lapsiaan kohtaan. Minä olen noussut isää vastaan, lapsien puolelle. Vastoin kaikkia oppeja missä vanhempien pitää pysyä yhtenä rintamana. Koska käytös on mennyt niin yli etten vaan ole voinut katsoa/kuunnella vierestä. Olen myös monesti mennyt tilanteesta pois. Kun se on kuulostanut minusta niin kamallalle. Mutta aina en pysty itseäni hillitsemään, ja leijonaemo pääsee pintaan. Ja tästähän mies pillastuu minulle. Miten pilaan kaiken. Ei ollenkaan ymmärrä, että omassa käytöksessä olisi jotain parannettavaa. Vaikka asiasta on monesti yritetty puhua asiallisesti kahden kesken. Hän on oikeassa. Ja hän on todella ehdoton. Ei kestä pienintäkään virhettä, muilta kun itseltään. Ei pyydä anteeksi edes väärinkäsityksiä. Vaan pitää jääräpäisesti omasta kannastaan kiinni. Päättää omassa päässään miten asiat on menneet, ilman näyttöä asioista ja pitää omasta kannastaan kiinni. Haukkuu lapsia todella rumasti. Saattaa jälkikäteen kieltää kaiken.

Ap

Jos ajattelet lapsia niin mies pitää saada eri osoitteeseen. Mun vanhemmat erosivat kahdesti ja molemmilla kerroilla se oli valtava henkinen helpotus. Sitä tokaa eroa edelsi kymmenen vuoden kituutuskausi samassa asunnossa ja se oli kamalaa aikaa. Cptsd edelleen muistona siitä, onneksi puskee pinnalle enää vain silloin, jos joudun uudelleen huonon kohtelun kohteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen mies. Ei puhu. Sitten oksentaa vuosikausien patoumat kerralla toisen niskaan. Nice!

Ei saisi yleistää. On monenlaisia miehiä kuten on naisiakin. Ainakin minun mieheni puhuu. Yleensä viikonloppuisin istutaan hyvän ruuan ääreen, avataan viinipullo ja puhutaan, mitä mielessä liikkuu.

Poikani (15 v.) kysyi vähän aikaa sitten, että mistä te jaksatte juoruta tuntikausia. Elämästä me puhutaan ja tuntemuksista ja mielipiteistä, joskus suunnitellaan perheen yhteisiä asioita. Meillä on uskallettu sanoa lapsille jo ennen kouluikää, että menkää leikkimään/ ulos/ katsomaan leffaa, isi ja äiti viettää nyt yhteistä aikaa. Kesäisin mökillä jutellaan ruuan ääressä ulkona.

Olemme myös tehneet rajoja, että lapsilla ei voi olla harrastuksia, jotka veisi ison osan viikonlopusta. Me yksinkertaisesti emme ole sellaisia vanhempia, jotka vievät poikiaan futispeleihin ympäri maakuntaa kaikki viikonloput tai korispeleihin tai lätkäpeleihin tai turnauksiin tai kisoihin. Eivätkä meidän lapset ole sitä vaatineetkaan.

Se on ihan sama mitä makuuhuoneessa pariskunnan välillä tapahtuu, jos ei ole mitään puhuttavaa tai aikaa olla ja jakaa ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No oikeassahan hän on, olet pilannut miehesi ja lastesi elämän. Lähde vetämään, anna miehesi elää rauhassa.

ei sun hiusrajasi täällä vittuilemalla kasva

kasvaako sinun sitten? Opettele aukomaan päätä .

Vierailija kirjoitti:

En voi jättää lapsia. En vaan pysty siihen. Jos lähden, lasten kanssa. Olen äiti, joka haluaa elää elämäänsä lastensa kanssa, hyvinä ja huonoina hetkinä.

Tuntuu todella epäreilulta syytökseltä että kaikki on minun vikaani ja syytäni.

Tuntuu niin pahalle, että kaikki on ollut yhtä suurta valhetta.

Hänelle perhe on ollut tärkein, siksi on vuosia kärvistellyt ja pysynyt täällä, eikä ole lähtenyt.

No, se että perhe olisi tärkein ei ole näkynyt hänen käytöksessään arjessa. On ollut hänen jutut, ja muun perheen jutut. Ja tämäkin on minun syytäni, koska ei ole halunnut olla minun kanssani.

No, eikö hän olisi sitten voinut tehdä jotain edes lastensa kanssa, ilman minua? Ainiin, no eihän hän olisi koska minähän se olen aiheuttanut sen, ettei hänellä ole kovin hyvät välit lapsiinsa.

En todellakaan tiedä miten jatkaa tästä eteenpäin. En tiedä mitä tehdä. On kun tikari olisi isketty sydämeen.

Miehesi on nyt siinä toisessa uhmaiässä. Siinä missä on jotenkin sisäisesti huono olo ja kaikki on muka muiden vika. Ihan kuten uhmaiässä lapset syyttävät kenkiään, sukkia tai äitiä tai aurinkoa. Vika on aina muissa. Et voi tehdä mitään, koska se paha olo on hänessä ei sinussa.

Monet miehet tuhoavat tuossa vaiheessa kaiken siinä omassa elämässään ja sitten jälkeenpäin katuvat mitä tuli tehtyä.

Kohtele häntä juuri kuten uhmaikäisiä lasta. Jos ymmärrät häntä liikaa hän pomputtelee sinua ja uhmaa vain enemmän, jos olet liian ankara hän katkeroituu ja oma tahto murtuu. Laita selkeät rajat. Vaadit, että viettää sitten sitä aikaa niiden lasten kanssa. Odotat hyvää käytöstä ja anteeksipyyntöjä.

Mies voi olla esim (piilo)homo tai addikti. Siitä ei parane.

Kokemusta on.

Sama tilanne.

Mitään ei mistään myönnä, ei keskustele.

Eroa suunnittelen yksin.

Mies on ilkeä minulle. Heittää ratkaisun minun tehtäväksi.

Suomi on homolandia.