Lue keskustelun säännöt.
Mieheni kertoi eilen kärsineensä kanssani vuosia
27.07.2022 |
Miten hänellä ei ole ollut hyvä olla vuosiin. Miten meni kanssani naimisiin hammasta purren, jos se viimeisenä keinona pelastaisi suhteemme. Miten minä olen pilannut hänen ja lasten välit.
Olipa karua kuultavaa. Kaikelta, aivan kaikelta lähti pohja. Kaikki on ollut pelkkää valhetta.
Sekin että hän on lapsille tyly, ilkeä ja ikävä on minun syyni. Minä olen vienyt häneltä mahdollisuuden isyyteen.
En ymmärrä tätä lausetta ollenkaan. Miten minä olen sen voinut viedä tai estää? Miten minä olen aiheuttanut sen, että hän ei ole halunnut itse tehdä lastensa kanssa mitään? Ei hän kysy lasten kuulumisia tai ole kiinnostunut heidän asioistaan. Miten se on minun vika? Hän on todella tiukka ja ehdoton, ja silloin olen kyllä noussut puolustamaan lapsia, koska mielestäni rangaistukset suhteessa tekoihin on olleet kohtuuttomia. Tämäkö on se syy, mihin hän on menettänyt isyytensä?
Mutta. Ilmeisesti syy kaikkeen pahaan olen minä. Jos minua ei olisi, mies ei riitelisi lastensa kanssa. Haluaisi olla heidän kanssa. Viettäisi enemmän aikaansa kotona lastensa kanssa. Nyt hän on muualla, koska minä aiheutan kaiken pahan.
Kyllä voi kuulkaa olla ihmisellä iso paino rinnan päällä ja ahdistus kaikesta aiheuttamastaan tällä hetkellä.
Ehkä olisi parasta pakata kamppeensa ja häipyä.
Kommentit (479)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan pysty ymmärtämään tätä, että roikutaan epätoivoisesti sellaisessa suhteessa, joka on täysin pskaa ja huonoa ja toinen vielä pilaa kaiken :D ei jestas... Vai pilaakohan sittenkään oikeasti..?
Kun on lapsia, ei se ole niin yksinkertaista vain erota. Mä mietin eropäätöstäni useamman vuoden. En halunnut tehdä hätiköityä päätöstä. Päätöstä, jota olisin katunut myöhemmin.
Jos mies sanoo, ettei koskaan ole ollut onnellinen tuossa suhteessa, niin miten voisit edes kuvitella, että suhteella olisi jotain tulevaisuutta?
Ei sillä olekaan tulevaisuutta. Mutta silti - kun on lapsia - ainakin minä jouduin tarkkaan ja pitkään harkitsemaan, jaksanko - ja kuinka kauan - lasteni vuoksi olla parisuhteessa. Lapsille kun vanhempien ero ei yleensä ole mikään helppo juttu ja jos siinä samassa rytäkässä sitten vaihtuu koulut ja kaveripiirit, niin se tekee asiasta lapselle vieläki haastavamman. Joskus on hyvä odottaa esim siihen asti, että lapsi muutenkin vaihtaisi koulua siirtyessään alakoulusta yläkouluun. Kun eropäätökseni alkoi varmistua, halusin myös hoitaa käytännön asiat niin, etten sitten jääyt sormi suussa ihmettelemään, mitäs mä nyt teen.
Älä nyt tee olettamia siitä, miten lasten asiat järjestetään. Tiedämmekö edes, minkä ikäiset lapset on kyseessä? Itse esimerkiksi erosin, kun lapset oli 3- ja 1-vuotiaat. Ostin exän ulos meidän asunnosta, eli ainoa muutos oli, että isä muutti pois ja käyvät isän luona joka toinen viikonloppu (isä ei vieläkään halua lapsia useammin luokseen, vaikka on mennyt jo vuosia). Ei mun lapset kärsineet nähdäkseni mitenkään. Enemmän kärsi varsinkin tuo vanhempi, kun oli rajuja riitoja, kun olimme yhdessä. Ei ollut lapsille sopivaa sivusta seurattavaa se. Nyt menee hyvin ja ovat iloisia ja fiksuja lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ajatellut, että miehesi on saattanut sairastua masennukseen?
Meillä oli samantyyppinen tilanne menneinä vuosina. Mies ei nähnyt mitään hyvää perhe-elämässä ja kaikki syy oli minussa. Tein epäterveellistä ruokaa, en antanut hänen kasvattaa lapsia oikein, vein elämänilon. Minunkin alkoi olla vaikea olla kotona ja koin syyllisyyttä. Sitten hän joutui menemään lääkäriin sydämen rytmihäiriöiden takia. Olin tietysti huolissani, että jään vielä nuoreksi leskeksi nelikymppisenä. Mies tuli kotiin masennuslääkityksen kanssa. Keskivaikea masennus. Lääkkeet alkoivat nopeasti lieventää kireyttä, vaikka hän olikin kauhean väsynyt ja saikulla. Lääkkeet pystyttiin lopettamaan noin 8 kk jälkeen.
Muutaman kerran masennus on uusinut, mutta ei ole päässyt pahaksi eikä lääkkeitäkään ole enää määrätty. Parin viikon sairausloma ja se että hän saa olla omissa oloissaan, on nyt myöhemmin auttanut.
Olin samankaltaisessa tilanteessa. Kun mies oli työmatkalla, pakkasin sen kaikki vaatteet ja henk. koht. tavarat eteiseen valmiiksi. Siinä ei enää keskusteltu.
Vierailija kirjoitti:
Kysy siltä ukoltasi nyt ihan suoraan, että mitä peliä tämä oikein on? Haluaako hän erota? Onko hänellä uusi ihmissuhde? Sano ettet kerta kaikkiaan kuuntele enää mitään paskaa, vaan haluat selvät vastaukset selviin kysymyksiin!
Jos on paha olla, ei ehkä osaa sanoittaa, mistä on kyse. Oma mieheni ei sairastuttuaan masennukseen olisi voinut missään nimessä ymmärtää itse, että hänellä oli masennus. Epämääräinen paha olo, jatkuva kiukkuisuus, pinna kireällä, toisten syyttely kaikesta ja näköalattomuus tulevaisuuden suhteen ovat tyypillisiä miesten masennysoireita.
Eli hänen käytöksensä on seurausta sinun käytöksestä. Sehän kuulostaa ihan normaalilta tavalta naisille tarkastella parisuhteen ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan pysty ymmärtämään tätä, että roikutaan epätoivoisesti sellaisessa suhteessa, joka on täysin pskaa ja huonoa ja toinen vielä pilaa kaiken :D ei jestas... Vai pilaakohan sittenkään oikeasti..?
Kun on lapsia, ei se ole niin yksinkertaista vain erota. Mä mietin eropäätöstäni useamman vuoden. En halunnut tehdä hätiköityä päätöstä. Päätöstä, jota olisin katunut myöhemmin.
Jos mies sanoo, ettei koskaan ole ollut onnellinen tuossa suhteessa, niin miten voisit edes kuvitella, että suhteella olisi jotain tulevaisuutta?
Jos kyseessä on masennus, kuten arvelen, masentunut ihminen sanoo asioita, joita ei tarkoita. Hän ei ehkä pysty olemaan onnellinen ja uudet tunteet kietoutuvat vanhoihin muistoihin. Saattaa alkaa värittää historiaa negatiivisesti, selittää itselleen, etten ole ikinä ollut onnellinen. Masennus syö ilon. Se on sairaus, jota kannattaa hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan pysty ymmärtämään tätä, että roikutaan epätoivoisesti sellaisessa suhteessa, joka on täysin pskaa ja huonoa ja toinen vielä pilaa kaiken :D ei jestas... Vai pilaakohan sittenkään oikeasti..?
Kun on lapsia, ei se ole niin yksinkertaista vain erota. Mä mietin eropäätöstäni useamman vuoden. En halunnut tehdä hätiköityä päätöstä. Päätöstä, jota olisin katunut myöhemmin.
Jos mies sanoo, ettei koskaan ole ollut onnellinen tuossa suhteessa, niin miten voisit edes kuvitella, että suhteella olisi jotain tulevaisuutta?
Ei sillä olekaan tulevaisuutta. Mutta silti - kun on lapsia - ainakin minä jouduin tarkkaan ja pitkään harkitsemaan, jaksanko - ja kuinka kauan - lasteni vuoksi olla parisuhteessa. Lapsille kun vanhempien ero ei yleensä ole mikään helppo juttu ja jos siinä samassa rytäkässä sitten vaihtuu koulut ja kaveripiirit, niin se tekee asiasta lapselle vieläki haastavamman. Joskus on hyvä odottaa esim siihen asti, että lapsi muutenkin vaihtaisi koulua siirtyessään alakoulusta yläkouluun. Kun eropäätökseni alkoi varmistua, halusin myös hoitaa käytännön asiat niin, etten sitten jääyt sormi suussa ihmettelemään, mitäs mä nyt teen.
Hyvin monet ystäväni ovat kertoneet samaa, mitä itsekin lapsena toivoin: Voi kun olisivat eronneet! Se hampaat irvessä yhdessä roikkuminen on kauheinta ikinä. Ei todellakaan mikään ihana ydinperheilmapiiri lapsille kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakkaa ja häivy? Miten ajattelette.Ei sitän noin vaan häivytä , kun on lapsetkin. Ukon pitäisi häipyä.Lasten ei tarvisi kärsiä vanhempien väleistä.
Niin naiivia. Aika usein ydinperhe asuu isommassa ja kalliimmassa kodissa ja pitää olla jo ylempää keskiluokkaa että pystyy lunastamaan yhden tuloilla kodin toiselle vanhemmalle.
Mä jäin ok taloon äitini varojen riskeeraamisella, koska mullekin oli tärkeää et muutokset lapsille on minimissä mutta vaikka minulla on hyvät tulot, en olisi pystynyt jäädä ilman äitini takuita.
Totuus on sitä paitsi ettei kumpikaan häivy kun on lapsia. Jos isä on etäinen nahjus, edessä on sille kova koulu ja äidille paljon sietämistä kun isä alkaa vasta eron jälkeen opetella vanhemmuutta mutta lopputulos voi olla todella hienoa kun isä joutuu sit tutustuu lapsiinsa vihdoin kunnolla ja kantaa vastuun, niin kävi itselläni.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Minä olen ollut jo jonkin aikaa melko varma siitä, että hänellä on toinen nainen. Että hänen tunteensa ovat toisaalla.
Onnea sille toiselle naiselle, melkoisen kultakimpaleen on itselleen napannut... Tuollaista pazgaa ei tarvi eikä pidä kenenkään kuunnella, paitsi ehkä sen toisen naisen, jos se ymmärrä lähteä ajoissa karkuun. Minä alkaisin järjestellä eroa kylmän viileästi. Miettisin taloudelliset asiat, asumisen, lastenhoidon ym. kuviot niin selviksi kuin mahdollista ja sitten lähtö. Toivoa tietysti sopii, että mulqwisti häipyy ensin vaikka sen uuden naisen luokse, niin olisi helpompi vaihdattaa vaan lukot ja saisi enemmän aikaa järjestelyille.
Takaisin parisuhteeseen ja perheeksi ei tuollaisen jälkeen ole enää mitään paluuta, ellet ole menettänyt itsekunnioitustasi aivan täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"miehet eivät puhu tunteistaan"
No nyt puhui eikä näköjään kelvannut. Miehiä vihaavien naisien lynkkausjoukko on "neuvomassa" naista joka ei tekstistään päätellen kykene päättämään edes haluaako aamiaisella mehua, teetä, vai kupin kahvia.
Ehdottomasti kahvia. Kiitos. Maidolla. 2 isoa kuppia.
Olitko ap?
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut, että miehesi on saattanut sairastua masennukseen?
Meillä oli samantyyppinen tilanne menneinä vuosina. Mies ei nähnyt mitään hyvää perhe-elämässä ja kaikki syy oli minussa. Tein epäterveellistä ruokaa, en antanut hänen kasvattaa lapsia oikein, vein elämänilon. Minunkin alkoi olla vaikea olla kotona ja koin syyllisyyttä. Sitten hän joutui menemään lääkäriin sydämen rytmihäiriöiden takia. Olin tietysti huolissani, että jään vielä nuoreksi leskeksi nelikymppisenä. Mies tuli kotiin masennuslääkityksen kanssa. Keskivaikea masennus. Lääkkeet alkoivat nopeasti lieventää kireyttä, vaikka hän olikin kauhean väsynyt ja saikulla. Lääkkeet pystyttiin lopettamaan noin 8 kk jälkeen.
Muutaman kerran masennus on uusinut, mutta ei ole päässyt pahaksi eikä lääkkeitäkään ole enää määrätty. Parin viikon sairausloma ja se että hän saa olla omissa oloissaan, on nyt myöhemmin auttanut.
Vähän ohis, mutta huomioitiinko sinua mitenkään miehen parannuttua? Eli ymmärsikö hän tuhonneensa sunkin itsetuntoa masentuneena ja boostasiko sitä ylemmäs parannuttuaan? Saatko itse tuosta suhteesta nyt jotain hyvää vai elätkö loppuelämäsi tasoitellen miehesi tietä ja uhraten omat toiveesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, kimpsut kasaan ja häivy. Lappu pöydälle "Läksin ostamaan maitoa, tulen kun kerkeän".
Mene vaikka huoneistohotelliin tms ja ala järkkäämään vuokra-asuntoa. Isä pitäköön lapset.
Ehkä herää asioihin!
Ikäsi oli?
Jos ap hakee empatiaa, niin sitten aloitus on ok mutta jos hakee neuvoja, niin tämä pallinmurskaajien palsta on vihoviimeinen paikka sille.
ap hakee sukupuolien välistä vihamielisyyttä. Tämä palsta on täysin oikea sille.
Mun ex-vaimo teki saman. Oli kuulemma "joutunut" vuosia elämään kuten häneltä odotettiin ei kuten halusi. Minulle jäi epäselväksi mikä osuus odotuksista oli minun ja mikä yhteiskunnan. Minun niskaan ne kuitenkin kaadettiin kaikki.
Vuosikymmenen oli hiljaa kun yritin kysellä ja jopa ehdottelin parisuhdeterapiaa. Sitten pari vuotta avautui kaikesta, ihastui työkaveriin ja petti. Sitten vika olikin huonossa kommunikaatiossa. Voihan sen niinkin muotoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteessa on niin helppo kaataa kaikki ongelmat puolison syyksi. Jos itsellä on paha olla niin helposti kaiken projisoi siihen toiseen.
Sitten kun muutetaan erilleen niin hetken päästä on ihan samat ongelmat vaikka puoliso ei enää ole siinä. Silloin voikin tajuta että ne ongelmat onkin olleet koko ajan siellä omien korvien välissä.
On niin paljon helpompi syyttää toista, kun tehdä se työ oman pään sisällä.
Älä siis usko miehesi syytöksiä vaan anna hänen kantaa omat ongelmansa ihan itse. Aikuinen päättää omista tekemisistään joten on ihan itse vastuussa elämästään.
Tee se hänelle selväksi.
Sitten mietit haluatko vetää tuollaista ihmistä perässäsi, jonka vastuun kantaminen on vähän kyseenalaista.
Ihan samanlainen tilanne kuin meillä. Olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin pois lasten kanssa.
Syyttää mua aivan kaikesta. Oon pilannut koko hänen elämänsä. Estänyt häntä menemästä töihin, koska ei voi mennä töihin koska siivoan niin huonosti. Kaikkeen löytyy aina susta syy.
Hän ei löydä avaimiaan? Se on sun syytä, koska masennat häntä niin että hänestä on tullut hajamielinen.
Hän ei muistanut kaupasta ostaa leipää itselleen? Se on sun syytä ettet huolehtinut, vaikka soittamalla kauppaan hänelle että muistaa ostaa.
Sanon omasta kokemuksesta ettei tule muuttumaan miksikään toi sun syyttely. Menee vaan pahemmaksi.
Mulle oli viimeinen niitti se, kun lasten mentyä nukkumaan sanoi mies että onkohan tolle kaksivuotiaallemme tullut jo nyt mielenterveysongelmia. Pitäisköhän hakea apua, kun hän kuitenkin tietää miten huonot geenit tullut mun puolelta. Pitäisi hänen mielestään miettiä lääkitystä mulle ja lapsellemme.
Nyt onneksi tulee ero. Ei suostu mies yhteistyöhön, koska olen rikkonut ydinperheen. Ero on hänen mielestään täysin mun syytä. Mut pääsen eroon tästä syyttelystä!
Mun isä otti ja häipyi, kun olin neljän. Äiti ja minä muutettiin kaksioon. Muistan, miten se koti oli musta kiva. Siellä oli hyvä ja lämmin tunnelma ja henkisesti paljon kivempaa kuin aiemmassa neljä huonetta + keittiö asunnossa.
Ole armelias ja vapauta se kärsimyksistään.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samanlainen tilanne kuin meillä. Olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin pois lasten kanssa.
Syyttää mua aivan kaikesta. Oon pilannut koko hänen elämänsä. Estänyt häntä menemästä töihin, koska ei voi mennä töihin koska siivoan niin huonosti. Kaikkeen löytyy aina susta syy.
Hän ei löydä avaimiaan? Se on sun syytä, koska masennat häntä niin että hänestä on tullut hajamielinen.
Hän ei muistanut kaupasta ostaa leipää itselleen? Se on sun syytä ettet huolehtinut, vaikka soittamalla kauppaan hänelle että muistaa ostaa.Sanon omasta kokemuksesta ettei tule muuttumaan miksikään toi sun syyttely. Menee vaan pahemmaksi.
Mulle oli viimeinen niitti se, kun lasten mentyä nukkumaan sanoi mies että onkohan tolle kaksivuotiaallemme tullut jo nyt mielenterveysongelmia. Pitäisköhän hakea apua, kun hän kuitenkin tietää miten huonot geenit tullut mun puolelta. Pitäisi hänen mielestään miettiä lääkitystä mulle ja lapsellemme.Nyt onneksi tulee ero. Ei suostu mies yhteistyöhön, koska olen rikkonut ydinperheen. Ero on hänen mielestään täysin mun syytä. Mut pääsen eroon tästä syyttelystä!
Tolkuton listaus narsistista toimintaa. Sääli, ettet pääse hänestä lopullisesti eroon.
Sun miehellä taitaa olla toinen nainen, joka pitää häntä erityisen hyvänä. Ellei tätä faktaa ole jo kymmeneen kertaan täällä kerrottu.
Pakkaa ja häivy? Miten ajattelette.Ei sitän noin vaan häivytä , kun on lapsetkin. Ukon pitäisi häipyä.Lasten ei tarvisi kärsiä vanhempien väleistä.