Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitä teen enää :(
23.07.2022 |
Moi. Olen 20-vuotias nuori nainen, nuori, muttei tunnu siltä, makaan vanhempien kotona ilman töitä, tai ilman mitään oikeasti. En saa mistään mielihyvää, tuntuu että tukehdun tähän elämään, ja hirvittää ajatus, että olisi vielä hyvin monta elinvuotta jäljellä. Olin aikaisemmin grillillä töissä, mutta jouduin lopettamaan sen, koska minulla on hieman couperosaa, joten naamaan alkoi sattumaan se rasvan käry.
Minulla on ollut nuoresta asti mielialalääkkeet, jotka ilmeisesti on vaikuttaneet siihen, etten tunne sellaisia normaaleja asioita, en tiedä mistä ihmiset puhuvat, kun puhuvat vaikka seksistä tai rakkaudesta. Nuo asiat eivät ole minua varten tehty, syytän siitä lääkkeitä ja masennusta. Haluaisin rakkautta, mutten tunne sitä. Eikä tämä mene ohi välttämättä koskaan.
Ei oikein enää edes kiinnosta huolehtia itsestäni, en välttämättä enää edes käy ollenkaan ulkoilemassa, tai harrasta liikuntaa joka joskus piti jotenkin mielen kasassa, istun ja olen puhelimella. Stressaan omasta ulkonäöstä silti hyvin paljon, varsinkin tästä couperosasta ja muutenkin ihosta, mistä kuultaa kaikki isot suonet läpi. Ehkä se on joku sijaistoiminto jollekin suuremmalle murheelle mitä on olemassa varmasti ja paljon.
Nyt viimeaikoina olen vain odottanut, että saisin tuota terapia-asiaa eteenpäin vietyä, koska olisi vielä vuosi aikaa käyttää sitä. Olen myös yrittänyt alkaa siivoaamaan jo monta viikkoa, mutten saa aikaiseksi sitä millään. Surettaa aamuisin herätä tänne uudelleen ja uudelleen.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.puhti.fi/tietopaketit/ferritiini/#raudanpuuteanemian-oireet
Oikeastaan ei ole mitään noista oireista, paitsi kalpea iho, joka on aina ollut.
-ap
Väsymys, saamattomuus, masennus, ne on raudanpuutteen oireita myös, tietysti myös jonkin muunkin esim. kilpirauhasen toimintahäiriön. Usein nämä voi olla samaan aikaankin, jos kilpirauhanen on tulehtunut, tulehdus kuluttaa elimistön rautaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.mehilainen.fi/ihotaudit/couperosa
On hoidettavissa esim. laserilla. Malliksi yllä linkki, mutta löydät itsekin hakemalla hoitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei olen aika samassa tilanteessa! Olen muutaman vuoden vanhempi kyllä. Aloitin ssri-lääkkeet vähän aikaa sitten.
Elämäni on junnannut pakoillaan, mitään hyvää ei ole tapahtunut ikinä. Paitsi vähän aikaa sitten, mutta sekin meni lopulta v*tuiksi, eikä tullut mitään. Sen takia olenkin nyt entistä masentuneempi. Olen todella yksinäinen, minulla ei ole ketään oikeita kavereita. Nyt alkanut myös tuntua että kaipaisin seurustelusuhdetta, mutta eihän kukaan halua olla kanssani, enkä löydä koskaan ketään. Olen täysin hukassa elämäni kanssa. En ymmärrä tunteitani, ja ne ovat ihan sekavia aina, en saa selvää niistä ja ne ovat aina ristiriitaisia.Onko sinulla mitään koulutusta tai töitä? Ja onko noista lääkkeistä ollut apua? En sano että ne ovat täysin pahasta, mutta itse en halua enää koskea noihin kyseisiin. Ehkä puhuminen auttaisi myös sinun kohdallasi, toki sitä on vaikea saada mistään.
Ap
Opiskelen kyllä. Töihin en ole pystynyt. Käyn terapiassa ja minulla on sosiaaliohjauksia. On niistä ollut suuri apu, mutta olen silti tosi yksinäinen ja ahdistunut. En onnistu ikinä missään ihmissuhteissa:( ssri-lääkkeistäkin ehkä ollut vähän apua olooni, mutta olen huomannut että kaikki on kuitenkin vaan kiinni tästä elämäntilanteestani ja itsestäni. Lääkkeet ei poista sitä minkä takia olen masentunut ja surullinen. Lääkkeet on ehkä kuitenkin auttaneet saamaan motivaatiota yrittää muuttaa asioita, joten aion syödä niitä nyt jatkossakin. Kun en ole huomannut niistä mitään haittavaikutuksiakaan
Pääsetkö minnekään juttelemaan?
Ap
Pääsisin muuten, mutta tällä hetkellä terapeutti on lomalla:( ja juuri nyt häntä todella tarvitsisin
Olen muuten miettinyt että voisin soittaa vaikka johkin kriisipuhelimeen, mutten ole vielä uskaltautunut
Entä laittaa viestiä johonkin kriisichattiin?
-ap
Niin kyllä voisi, mulla on vaan niin kauheesti kaikkea asiaa, varmaan tosi sekavaa tekstiä tulisin😅 toisaalta olen tosi huono puhumaan ja kirjoittaminen luonnistuu ehkä helpommin. Mutta asiani on niin tyhmä että tuntuu tyhmältä edes puhua siitä 😅
Ei se haittaa. Minullakin on erittäin tyhmältä kuulostavia ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat mielenterveyteen ja masentavat päivästä toiseen. :/ Laita vain viestiä, kyllä varmasti tottuneet kaikkeen.
-ap
Niin, nolottaa vaan. On kriisi koska olen tosi ihastunut, mutta siitä ei tule mitään :(
Minullakin on muuten ohut iho ja läpikuultavat verisuonet :D joka paikassa kehoa. Sen lisäksi on paljon luomia, mitä vihaan. Mutta kasvoissa ne suonet näkyy eniten silmienympärysiholla. Saa ne onneksi aika hyvin meikillä peitettyä. Mulla on ollut sitä joe blasco meikkivoidetta, se on tosi hyvää. Nyt ei ole sitä, mutta pitäisi käydä ostamassa.
No miksei siitä voisi tulla mitään? Ainakin pystyt ihastumaan, se on hieno asia, vaikka ymmärrän ja muistan, että joskus itsekin kriiseilin siitä. Ei ole kiva, jos sydän särjetään.
Kiva tietää etten ole ainut läpikuultava, mulla on myös melkein mustat silmänaluset, hieman couperosaa ja tosiaan niitä suonia, olen myös tosi valkoinen, ellei tuota couperosaa huomioida.
-ap
Joo se olikin todella outoa että ihastuin niin. Tuntui siltä, että heräsin eloon monen vuoden koomasta:D Olen vaan varma, ettei hän tunne samoin, joten en ole tehnyt asialle mitään. Olen vaan nyt entistä masentuneempi. :(
Et ole tosiaan ainoa:D mulla näkyy suonet joka paikassa. Sitten olen myös lihonut tosi paljon mikä harmittaa:(
Saanko kysyä minkä ikäinen olitkaan ja mistä tunnet tämän ihastuksen?
Ja niin, olisi helppoa sanoa, että kannattaa liikkua ja syödä terveellisesti, mutta tiedän itsekin miten vaikeaa se on, joten en jaksa antaa sellaisia vinkkejä. Pelkään kyllä itsekin lihovani, kun istun vain ja odotan jotain helkkarin parannusta jota ei tule näin. ':D
-ap
Olet syönyt mielialalääkkeitä ilmeisesti viisi vuotta, joten siihen nähden sanoisin, ettei vielä tarvitse heittää pyyhettä kehään mitä tulee normaalin tunnemaailman palautumiseen. Monilla ystävillä, joilla on noin pitkä psyykelääkeenkäyttö taustalla on mennyt jopa useampi vuosi, että tunteet ovat palautuneet tavallisiksi, mutta se on kuitenkin tapahtunut. Se voi siis olla pitkä ja aika raskaskin prosessi, kun myös negatiiviset tunteet palautuvat täydellä voimalla takaisin elämään.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli juuri sama tilanne aikoinaan, 9 vuotta sitten. Lopulta sain jonkinlaisen hermoromahduksen, viikon verran ryyppäsin, narkkasin ja olin itsetuhoinen. Olin niin pohjalla että koin jonkun valaistumisen siitä, miten asiat todellisuudessa ovat ja miten turhaa murhetta oma mieleni oli minulle aiheuttanut. Myin lähes kaiken omaisuuteni ja lähdin töihin ausseihin, reppureissasin muuallakin eteläisellä pallon puoliskolla ja kun tulin kotiin, äitini kuoli hyvin pian ja yllättäen sen jälkeen. En kuitenkan vajonnut takaisin masennukseen ja apatiaan, päin vastoin. Pikakelauksella tuosta äitini kuolemasta tähän päivään; hain oikeustieteelliseen samana keväänä kun äitini kuoli, pääsin sisään, löysin miehen oikiksesta, vietin hyvää opiskelijaelämää, sain lapsen opiskelujen loppuvaiheessa ja olen sen jälkeen elänyt hyvää ja mukavaa elämää perheeni ja ystävieni kanssa. Ainoa lyhyt masennuskausi tuli tyttären syntymän jälkeen, mutta se meni liikunnalla, miehen tuella ja oman itseni kanssa työskentelyllä ohi.
En tiedä mikä viestini pointti on, paitsi se, että toivoa on ja älä ikinä luovuta. En myöskään suosittele että tahallasi sukellan pohjamutiin. Skippaa se, ja harkitse vaikka sitä ulkomailla työskentelyä. Ja ehdottomasti haet opiskelemaan jtn! Kun muuttaa opiskelukaupunkiin ja aloittaa ne hommat, uusi elämä urkenee kuin itsestään. Mieti, voisitko ehkä jossain vaiheessa lopettaa masennuslääkityksen. Itselle myös voxra oli todella huono, aiheutti apatiaa ja toivottomuutta, onttouden tunnetta.
Tsemppiä kovasti, olet vielä nuori. Muista myös, että edistys ei sitten ole lineaarista! Jos ulkomailla työskentely kuulostaa liian hurjalta, niin yritä ainakin harrastaa jtn liikuntaa säännöllisesti (kliseistä mutta se oikeasti auttaa, ihan tutkitusti) ja se opiskelupaikka on ihan ehdoton!
Kiitos tsemppauksesta. Tässä vaiheessa olisi liian radikaalia lähteä ulkomaille ilman tukea, varmaan tekin jotsin itselleni siellä. Mutta pitää jossain vaiheessa vaihtaa ammattia ja lähteä vaikka kotikaupungista, ja aloittaa taas liikkuminen.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet syönyt mielialalääkkeitä ilmeisesti viisi vuotta, joten siihen nähden sanoisin, ettei vielä tarvitse heittää pyyhettä kehään mitä tulee normaalin tunnemaailman palautumiseen. Monilla ystävillä, joilla on noin pitkä psyykelääkeenkäyttö taustalla on mennyt jopa useampi vuosi, että tunteet ovat palautuneet tavallisiksi, mutta se on kuitenkin tapahtunut. Se voi siis olla pitkä ja aika raskaskin prosessi, kun myös negatiiviset tunteet palautuvat täydellä voimalla takaisin elämään.
Ei kannattaisi, mutta välillä tuntuu toivottomalta. Haluan silti uskoa, että terapian avulla pääsisin normaaliin elämään, otan kyllä avoimin sylin vastaan negatiivisen jos saan vastapainoksi positiivisen. Luulen että yksi syy siihen miksei terapia onnistunut halutulla tavalla pari vuotta sitten oli se, ettei minulla ollut tunteita mistä puhua, joita olisi voinut käsitellä, puhuttiin liibalaabaa ja käänneltiin kortteja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei olen aika samassa tilanteessa! Olen muutaman vuoden vanhempi kyllä. Aloitin ssri-lääkkeet vähän aikaa sitten.
Elämäni on junnannut pakoillaan, mitään hyvää ei ole tapahtunut ikinä. Paitsi vähän aikaa sitten, mutta sekin meni lopulta v*tuiksi, eikä tullut mitään. Sen takia olenkin nyt entistä masentuneempi. Olen todella yksinäinen, minulla ei ole ketään oikeita kavereita. Nyt alkanut myös tuntua että kaipaisin seurustelusuhdetta, mutta eihän kukaan halua olla kanssani, enkä löydä koskaan ketään. Olen täysin hukassa elämäni kanssa. En ymmärrä tunteitani, ja ne ovat ihan sekavia aina, en saa selvää niistä ja ne ovat aina ristiriitaisia.Onko sinulla mitään koulutusta tai töitä? Ja onko noista lääkkeistä ollut apua? En sano että ne ovat täysin pahasta, mutta itse en halua enää koskea noihin kyseisiin. Ehkä puhuminen auttaisi myös sinun kohdallasi, toki sitä on vaikea saada mistään.
Ap
Opiskelen kyllä. Töihin en ole pystynyt. Käyn terapiassa ja minulla on sosiaaliohjauksia. On niistä ollut suuri apu, mutta olen silti tosi yksinäinen ja ahdistunut. En onnistu ikinä missään ihmissuhteissa:( ssri-lääkkeistäkin ehkä ollut vähän apua olooni, mutta olen huomannut että kaikki on kuitenkin vaan kiinni tästä elämäntilanteestani ja itsestäni. Lääkkeet ei poista sitä minkä takia olen masentunut ja surullinen. Lääkkeet on ehkä kuitenkin auttaneet saamaan motivaatiota yrittää muuttaa asioita, joten aion syödä niitä nyt jatkossakin. Kun en ole huomannut niistä mitään haittavaikutuksiakaan
Pääsetkö minnekään juttelemaan?
Ap
Pääsisin muuten, mutta tällä hetkellä terapeutti on lomalla:( ja juuri nyt häntä todella tarvitsisin
Olen muuten miettinyt että voisin soittaa vaikka johkin kriisipuhelimeen, mutten ole vielä uskaltautunut
Entä laittaa viestiä johonkin kriisichattiin?
-ap
Niin kyllä voisi, mulla on vaan niin kauheesti kaikkea asiaa, varmaan tosi sekavaa tekstiä tulisin😅 toisaalta olen tosi huono puhumaan ja kirjoittaminen luonnistuu ehkä helpommin. Mutta asiani on niin tyhmä että tuntuu tyhmältä edes puhua siitä 😅
Ei se haittaa. Minullakin on erittäin tyhmältä kuulostavia ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat mielenterveyteen ja masentavat päivästä toiseen. :/ Laita vain viestiä, kyllä varmasti tottuneet kaikkeen.
-ap
Niin, nolottaa vaan. On kriisi koska olen tosi ihastunut, mutta siitä ei tule mitään :(
Minullakin on muuten ohut iho ja läpikuultavat verisuonet :D joka paikassa kehoa. Sen lisäksi on paljon luomia, mitä vihaan. Mutta kasvoissa ne suonet näkyy eniten silmienympärysiholla. Saa ne onneksi aika hyvin meikillä peitettyä. Mulla on ollut sitä joe blasco meikkivoidetta, se on tosi hyvää. Nyt ei ole sitä, mutta pitäisi käydä ostamassa.
No miksei siitä voisi tulla mitään? Ainakin pystyt ihastumaan, se on hieno asia, vaikka ymmärrän ja muistan, että joskus itsekin kriiseilin siitä. Ei ole kiva, jos sydän särjetään.
Kiva tietää etten ole ainut läpikuultava, mulla on myös melkein mustat silmänaluset, hieman couperosaa ja tosiaan niitä suonia, olen myös tosi valkoinen, ellei tuota couperosaa huomioida.
-ap
Joo se olikin todella outoa että ihastuin niin. Tuntui siltä, että heräsin eloon monen vuoden koomasta:D Olen vaan varma, ettei hän tunne samoin, joten en ole tehnyt asialle mitään. Olen vaan nyt entistä masentuneempi. :(
Et ole tosiaan ainoa:D mulla näkyy suonet joka paikassa. Sitten olen myös lihonut tosi paljon mikä harmittaa:(
Saanko kysyä minkä ikäinen olitkaan ja mistä tunnet tämän ihastuksen?
Ja niin, olisi helppoa sanoa, että kannattaa liikkua ja syödä terveellisesti, mutta tiedän itsekin miten vaikeaa se on, joten en jaksa antaa sellaisia vinkkejä. Pelkään kyllä itsekin lihovani, kun istun vain ja odotan jotain helkkarin parannusta jota ei tule näin. ':D
-ap
No en voi oikein kertoa, kun en halua että tunnistetaan 😂 vaikka tuskin minua tuntevat ihmiset tätä lukeekaan. Mutta olen parikymppinen.
Ja olen kanssa yrittänyt välillä tuota liikkumista ja terveellistä syömistä, ei siitä ikinä tule mitään 😅 varsinkaan nyt, viime päivät on menneet vaan masistellessa kotona, tuntuu ettei tästä pääse enää eteenpäin millään. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tämmöistä ihastusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enkä halua valittaa, mutta tuntuu, että elämä on jo nyt ohitse ihan kokonaan, saisimpa sitä apua ja terapeutin nopeasti tai en oikeasti enää jaksa elämää. Haluaisimpa herätä aamuisin edes.
Ap
Joka kaupungilla/kunnalla on mt-palveluiden kriisipäivystys. Ota sinne rohkeasti yhteyttä ja kerro kaunistelematta tilanteesi ja se että odotat terapiakäyntien alkamista. Väliaikaista keskusteluapua saat kyllä ja luultavammin kiirehdintää asioidesi käsittelyssä. Yksikkö, jonne puhelut ohjautuu, on käytössä myös lääkäripalvelut. Palvelu on sinulle maksutonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei olen aika samassa tilanteessa! Olen muutaman vuoden vanhempi kyllä. Aloitin ssri-lääkkeet vähän aikaa sitten.
Elämäni on junnannut pakoillaan, mitään hyvää ei ole tapahtunut ikinä. Paitsi vähän aikaa sitten, mutta sekin meni lopulta v*tuiksi, eikä tullut mitään. Sen takia olenkin nyt entistä masentuneempi. Olen todella yksinäinen, minulla ei ole ketään oikeita kavereita. Nyt alkanut myös tuntua että kaipaisin seurustelusuhdetta, mutta eihän kukaan halua olla kanssani, enkä löydä koskaan ketään. Olen täysin hukassa elämäni kanssa. En ymmärrä tunteitani, ja ne ovat ihan sekavia aina, en saa selvää niistä ja ne ovat aina ristiriitaisia.Onko sinulla mitään koulutusta tai töitä? Ja onko noista lääkkeistä ollut apua? En sano että ne ovat täysin pahasta, mutta itse en halua enää koskea noihin kyseisiin. Ehkä puhuminen auttaisi myös sinun kohdallasi, toki sitä on vaikea saada mistään.
Ap
Opiskelen kyllä. Töihin en ole pystynyt. Käyn terapiassa ja minulla on sosiaaliohjauksia. On niistä ollut suuri apu, mutta olen silti tosi yksinäinen ja ahdistunut. En onnistu ikinä missään ihmissuhteissa:( ssri-lääkkeistäkin ehkä ollut vähän apua olooni, mutta olen huomannut että kaikki on kuitenkin vaan kiinni tästä elämäntilanteestani ja itsestäni. Lääkkeet ei poista sitä minkä takia olen masentunut ja surullinen. Lääkkeet on ehkä kuitenkin auttaneet saamaan motivaatiota yrittää muuttaa asioita, joten aion syödä niitä nyt jatkossakin. Kun en ole huomannut niistä mitään haittavaikutuksiakaan
Pääsetkö minnekään juttelemaan?
Ap
Pääsisin muuten, mutta tällä hetkellä terapeutti on lomalla:( ja juuri nyt häntä todella tarvitsisin
Olen muuten miettinyt että voisin soittaa vaikka johkin kriisipuhelimeen, mutten ole vielä uskaltautunut
Entä laittaa viestiä johonkin kriisichattiin?
-ap
Niin kyllä voisi, mulla on vaan niin kauheesti kaikkea asiaa, varmaan tosi sekavaa tekstiä tulisin😅 toisaalta olen tosi huono puhumaan ja kirjoittaminen luonnistuu ehkä helpommin. Mutta asiani on niin tyhmä että tuntuu tyhmältä edes puhua siitä 😅
Ei se haittaa. Minullakin on erittäin tyhmältä kuulostavia ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat mielenterveyteen ja masentavat päivästä toiseen. :/ Laita vain viestiä, kyllä varmasti tottuneet kaikkeen.
-ap
Niin, nolottaa vaan. On kriisi koska olen tosi ihastunut, mutta siitä ei tule mitään :(
Minullakin on muuten ohut iho ja läpikuultavat verisuonet :D joka paikassa kehoa. Sen lisäksi on paljon luomia, mitä vihaan. Mutta kasvoissa ne suonet näkyy eniten silmienympärysiholla. Saa ne onneksi aika hyvin meikillä peitettyä. Mulla on ollut sitä joe blasco meikkivoidetta, se on tosi hyvää. Nyt ei ole sitä, mutta pitäisi käydä ostamassa.
No miksei siitä voisi tulla mitään? Ainakin pystyt ihastumaan, se on hieno asia, vaikka ymmärrän ja muistan, että joskus itsekin kriiseilin siitä. Ei ole kiva, jos sydän särjetään.
Kiva tietää etten ole ainut läpikuultava, mulla on myös melkein mustat silmänaluset, hieman couperosaa ja tosiaan niitä suonia, olen myös tosi valkoinen, ellei tuota couperosaa huomioida.
-ap
Joo se olikin todella outoa että ihastuin niin. Tuntui siltä, että heräsin eloon monen vuoden koomasta:D Olen vaan varma, ettei hän tunne samoin, joten en ole tehnyt asialle mitään. Olen vaan nyt entistä masentuneempi. :(
Et ole tosiaan ainoa:D mulla näkyy suonet joka paikassa. Sitten olen myös lihonut tosi paljon mikä harmittaa:(
Saanko kysyä minkä ikäinen olitkaan ja mistä tunnet tämän ihastuksen?
Ja niin, olisi helppoa sanoa, että kannattaa liikkua ja syödä terveellisesti, mutta tiedän itsekin miten vaikeaa se on, joten en jaksa antaa sellaisia vinkkejä. Pelkään kyllä itsekin lihovani, kun istun vain ja odotan jotain helkkarin parannusta jota ei tule näin. ':D
-ap
No en voi oikein kertoa, kun en halua että tunnistetaan 😂 vaikka tuskin minua tuntevat ihmiset tätä lukeekaan. Mutta olen parikymppinen.
Ja olen kanssa yrittänyt välillä tuota liikkumista ja terveellistä syömistä, ei siitä ikinä tule mitään 😅 varsinkaan nyt, viime päivät on menneet vaan masistellessa kotona, tuntuu ettei tästä pääse enää eteenpäin millään. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tämmöistä ihastusta
Aivan, ei ole pakko kertoa. 🤔
Mutta jännää, miltä tuntuu tuo ihastuminen? Ja oletko sen takia masentunut?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä halua valittaa, mutta tuntuu, että elämä on jo nyt ohitse ihan kokonaan, saisimpa sitä apua ja terapeutin nopeasti tai en oikeasti enää jaksa elämää. Haluaisimpa herätä aamuisin edes.
Ap
Joka kaupungilla/kunnalla on mt-palveluiden kriisipäivystys. Ota sinne rohkeasti yhteyttä ja kerro kaunistelematta tilanteesi ja se että odotat terapiakäyntien alkamista. Väliaikaista keskusteluapua saat kyllä ja luultavammin kiirehdintää asioidesi käsittelyssä. Yksikkö, jonne puhelut ohjautuu, on käytössä myös lääkäripalvelut. Palvelu on sinulle maksutonta.
Onkohan ne sunnuntaisin auki. En tiedä onko tilanteeni, niin kiireellinen. Luulen, että se sairaanhoitaja vastaa huomenna viestiini, jos ei vastaa, niin soitan hänelle, ja VAADIN terapiaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei olen aika samassa tilanteessa! Olen muutaman vuoden vanhempi kyllä. Aloitin ssri-lääkkeet vähän aikaa sitten.
Elämäni on junnannut pakoillaan, mitään hyvää ei ole tapahtunut ikinä. Paitsi vähän aikaa sitten, mutta sekin meni lopulta v*tuiksi, eikä tullut mitään. Sen takia olenkin nyt entistä masentuneempi. Olen todella yksinäinen, minulla ei ole ketään oikeita kavereita. Nyt alkanut myös tuntua että kaipaisin seurustelusuhdetta, mutta eihän kukaan halua olla kanssani, enkä löydä koskaan ketään. Olen täysin hukassa elämäni kanssa. En ymmärrä tunteitani, ja ne ovat ihan sekavia aina, en saa selvää niistä ja ne ovat aina ristiriitaisia.Onko sinulla mitään koulutusta tai töitä? Ja onko noista lääkkeistä ollut apua? En sano että ne ovat täysin pahasta, mutta itse en halua enää koskea noihin kyseisiin. Ehkä puhuminen auttaisi myös sinun kohdallasi, toki sitä on vaikea saada mistään.
Ap
Opiskelen kyllä. Töihin en ole pystynyt. Käyn terapiassa ja minulla on sosiaaliohjauksia. On niistä ollut suuri apu, mutta olen silti tosi yksinäinen ja ahdistunut. En onnistu ikinä missään ihmissuhteissa:( ssri-lääkkeistäkin ehkä ollut vähän apua olooni, mutta olen huomannut että kaikki on kuitenkin vaan kiinni tästä elämäntilanteestani ja itsestäni. Lääkkeet ei poista sitä minkä takia olen masentunut ja surullinen. Lääkkeet on ehkä kuitenkin auttaneet saamaan motivaatiota yrittää muuttaa asioita, joten aion syödä niitä nyt jatkossakin. Kun en ole huomannut niistä mitään haittavaikutuksiakaan
Pääsetkö minnekään juttelemaan?
Ap
Pääsisin muuten, mutta tällä hetkellä terapeutti on lomalla:( ja juuri nyt häntä todella tarvitsisin
Olen muuten miettinyt että voisin soittaa vaikka johkin kriisipuhelimeen, mutten ole vielä uskaltautunut
Entä laittaa viestiä johonkin kriisichattiin?
-ap
Niin kyllä voisi, mulla on vaan niin kauheesti kaikkea asiaa, varmaan tosi sekavaa tekstiä tulisin😅 toisaalta olen tosi huono puhumaan ja kirjoittaminen luonnistuu ehkä helpommin. Mutta asiani on niin tyhmä että tuntuu tyhmältä edes puhua siitä 😅
Ei se haittaa. Minullakin on erittäin tyhmältä kuulostavia ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat mielenterveyteen ja masentavat päivästä toiseen. :/ Laita vain viestiä, kyllä varmasti tottuneet kaikkeen.
-ap
Niin, nolottaa vaan. On kriisi koska olen tosi ihastunut, mutta siitä ei tule mitään :(
Minullakin on muuten ohut iho ja läpikuultavat verisuonet :D joka paikassa kehoa. Sen lisäksi on paljon luomia, mitä vihaan. Mutta kasvoissa ne suonet näkyy eniten silmienympärysiholla. Saa ne onneksi aika hyvin meikillä peitettyä. Mulla on ollut sitä joe blasco meikkivoidetta, se on tosi hyvää. Nyt ei ole sitä, mutta pitäisi käydä ostamassa.
No miksei siitä voisi tulla mitään? Ainakin pystyt ihastumaan, se on hieno asia, vaikka ymmärrän ja muistan, että joskus itsekin kriiseilin siitä. Ei ole kiva, jos sydän särjetään.
Kiva tietää etten ole ainut läpikuultava, mulla on myös melkein mustat silmänaluset, hieman couperosaa ja tosiaan niitä suonia, olen myös tosi valkoinen, ellei tuota couperosaa huomioida.
-ap
Joo se olikin todella outoa että ihastuin niin. Tuntui siltä, että heräsin eloon monen vuoden koomasta:D Olen vaan varma, ettei hän tunne samoin, joten en ole tehnyt asialle mitään. Olen vaan nyt entistä masentuneempi. :(
Et ole tosiaan ainoa:D mulla näkyy suonet joka paikassa. Sitten olen myös lihonut tosi paljon mikä harmittaa:(
Saanko kysyä minkä ikäinen olitkaan ja mistä tunnet tämän ihastuksen?
Ja niin, olisi helppoa sanoa, että kannattaa liikkua ja syödä terveellisesti, mutta tiedän itsekin miten vaikeaa se on, joten en jaksa antaa sellaisia vinkkejä. Pelkään kyllä itsekin lihovani, kun istun vain ja odotan jotain helkkarin parannusta jota ei tule näin. ':D
-ap
No en voi oikein kertoa, kun en halua että tunnistetaan 😂 vaikka tuskin minua tuntevat ihmiset tätä lukeekaan. Mutta olen parikymppinen.
Ja olen kanssa yrittänyt välillä tuota liikkumista ja terveellistä syömistä, ei siitä ikinä tule mitään 😅 varsinkaan nyt, viime päivät on menneet vaan masistellessa kotona, tuntuu ettei tästä pääse enää eteenpäin millään. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tämmöistä ihastusta
Aivan, ei ole pakko kertoa. 🤔
Mutta jännää, miltä tuntuu tuo ihastuminen? Ja oletko sen takia masentunut?
Ap
Aluksi oli ihanaa ja elin jossain pilvilinnoissa, se oli asia joka sai mut motivoitumaan elämään😂😂 no, nopeasti se romahti. Nyt on enää vaan kauheeta, enkä halua enää ikinä ihastua, koska mun ihastukset ei ikinä kuitenkaan tykkää musta ja mistään ei tule mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei olen aika samassa tilanteessa! Olen muutaman vuoden vanhempi kyllä. Aloitin ssri-lääkkeet vähän aikaa sitten.
Elämäni on junnannut pakoillaan, mitään hyvää ei ole tapahtunut ikinä. Paitsi vähän aikaa sitten, mutta sekin meni lopulta v*tuiksi, eikä tullut mitään. Sen takia olenkin nyt entistä masentuneempi. Olen todella yksinäinen, minulla ei ole ketään oikeita kavereita. Nyt alkanut myös tuntua että kaipaisin seurustelusuhdetta, mutta eihän kukaan halua olla kanssani, enkä löydä koskaan ketään. Olen täysin hukassa elämäni kanssa. En ymmärrä tunteitani, ja ne ovat ihan sekavia aina, en saa selvää niistä ja ne ovat aina ristiriitaisia.Onko sinulla mitään koulutusta tai töitä? Ja onko noista lääkkeistä ollut apua? En sano että ne ovat täysin pahasta, mutta itse en halua enää koskea noihin kyseisiin. Ehkä puhuminen auttaisi myös sinun kohdallasi, toki sitä on vaikea saada mistään.
Ap
Opiskelen kyllä. Töihin en ole pystynyt. Käyn terapiassa ja minulla on sosiaaliohjauksia. On niistä ollut suuri apu, mutta olen silti tosi yksinäinen ja ahdistunut. En onnistu ikinä missään ihmissuhteissa:( ssri-lääkkeistäkin ehkä ollut vähän apua olooni, mutta olen huomannut että kaikki on kuitenkin vaan kiinni tästä elämäntilanteestani ja itsestäni. Lääkkeet ei poista sitä minkä takia olen masentunut ja surullinen. Lääkkeet on ehkä kuitenkin auttaneet saamaan motivaatiota yrittää muuttaa asioita, joten aion syödä niitä nyt jatkossakin. Kun en ole huomannut niistä mitään haittavaikutuksiakaan
Pääsetkö minnekään juttelemaan?
Ap
Pääsisin muuten, mutta tällä hetkellä terapeutti on lomalla:( ja juuri nyt häntä todella tarvitsisin
Olen muuten miettinyt että voisin soittaa vaikka johkin kriisipuhelimeen, mutten ole vielä uskaltautunut
Entä laittaa viestiä johonkin kriisichattiin?
-ap
Niin kyllä voisi, mulla on vaan niin kauheesti kaikkea asiaa, varmaan tosi sekavaa tekstiä tulisin😅 toisaalta olen tosi huono puhumaan ja kirjoittaminen luonnistuu ehkä helpommin. Mutta asiani on niin tyhmä että tuntuu tyhmältä edes puhua siitä 😅
Ei se haittaa. Minullakin on erittäin tyhmältä kuulostavia ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat mielenterveyteen ja masentavat päivästä toiseen. :/ Laita vain viestiä, kyllä varmasti tottuneet kaikkeen.
-ap
Niin, nolottaa vaan. On kriisi koska olen tosi ihastunut, mutta siitä ei tule mitään :(
Minullakin on muuten ohut iho ja läpikuultavat verisuonet :D joka paikassa kehoa. Sen lisäksi on paljon luomia, mitä vihaan. Mutta kasvoissa ne suonet näkyy eniten silmienympärysiholla. Saa ne onneksi aika hyvin meikillä peitettyä. Mulla on ollut sitä joe blasco meikkivoidetta, se on tosi hyvää. Nyt ei ole sitä, mutta pitäisi käydä ostamassa.
No miksei siitä voisi tulla mitään? Ainakin pystyt ihastumaan, se on hieno asia, vaikka ymmärrän ja muistan, että joskus itsekin kriiseilin siitä. Ei ole kiva, jos sydän särjetään.
Kiva tietää etten ole ainut läpikuultava, mulla on myös melkein mustat silmänaluset, hieman couperosaa ja tosiaan niitä suonia, olen myös tosi valkoinen, ellei tuota couperosaa huomioida.
-ap
Joo se olikin todella outoa että ihastuin niin. Tuntui siltä, että heräsin eloon monen vuoden koomasta:D Olen vaan varma, ettei hän tunne samoin, joten en ole tehnyt asialle mitään. Olen vaan nyt entistä masentuneempi. :(
Et ole tosiaan ainoa:D mulla näkyy suonet joka paikassa. Sitten olen myös lihonut tosi paljon mikä harmittaa:(
Saanko kysyä minkä ikäinen olitkaan ja mistä tunnet tämän ihastuksen?
Ja niin, olisi helppoa sanoa, että kannattaa liikkua ja syödä terveellisesti, mutta tiedän itsekin miten vaikeaa se on, joten en jaksa antaa sellaisia vinkkejä. Pelkään kyllä itsekin lihovani, kun istun vain ja odotan jotain helkkarin parannusta jota ei tule näin. ':D
-ap
No en voi oikein kertoa, kun en halua että tunnistetaan 😂 vaikka tuskin minua tuntevat ihmiset tätä lukeekaan. Mutta olen parikymppinen.
Ja olen kanssa yrittänyt välillä tuota liikkumista ja terveellistä syömistä, ei siitä ikinä tule mitään 😅 varsinkaan nyt, viime päivät on menneet vaan masistellessa kotona, tuntuu ettei tästä pääse enää eteenpäin millään. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tämmöistä ihastusta
Aivan, ei ole pakko kertoa. 🤔
Mutta jännää, miltä tuntuu tuo ihastuminen? Ja oletko sen takia masentunut?
Ap
Aluksi oli ihanaa ja elin jossain pilvilinnoissa, se oli asia joka sai mut motivoitumaan elämään😂😂 no, nopeasti se romahti. Nyt on enää vaan kauheeta, enkä halua enää ikinä ihastua, koska mun ihastukset ei ikinä kuitenkaan tykkää musta ja mistään ei tule mitään.
Aivan. No eihän sitä voi tietää tykkäisikö tuo ihastus sinusta. 🤷🏼 Olisi kiva ihastua itsekin joku päivä, vaikka se olisi kamalaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos kaikista tsemppiviesteistä. Arvostan niitä kyllä todella.
En tiedä onko asenteessani jotain vikaa, kun tuntuu etten mitenkään pärjää tässä elämässä, olen luultavasti hyvin herkkä, ja hyvin rikkinäinen. Yritin eilen illalla myöhään käydä lenkillä, mutta sielläkin vain aloin itkemään. Minä itse syön itseni elävältä, ei ole enää sellaista asennetta kuin nuorena, että kaikki kyllä järjestyy jotenkin. Olen vain alkanut ottamaan selvää onko olemassa seuraavia elämiä. Joskus tuntuu, että elän enemmän unissani, kuin täällä maan päällä, että se olisi jopa arvokkaampaa ja rikkaampaa aikaa.
Luulen että tähän huonoon oloon vaikuttaa myös paljon se, että minulla saattaa olla kehonkuvanvääristymä, esimerkiksi pidän epätavallisena sitä, ja inhottavana ainakin omalla kohdallani, että isot valtimot kuultavat otsasta selkeästi läpi, ja mietin kuinka kamalalta se näyttää vaikka 10 vuoden päästä, että jos tulevat vielä enemmän pintaan, niin näytän alienilta. Sen takia en koe pystyväni seurustelemaan, koska jos "huijaan" meikillä, niin en ole oikeasti nätti/kaunis, vain se on yksi iso valhe.
Tänä yönä näin unta, että minulla oli kolmas silmä.
Ap
Voin samaistua tuohon epävarmuuteen ulkonäöstä. Siis olet varmasti viehättävä, vaikka et niin ajattele. Minä tunsin itseni nuorena tosi epävarmaksi, jopa niin, että tilasin ajan plastiikkakirurgille ja pyysin laittamaan kadvot aivan uuteen kuosiin. No, kirurgi ei tietenkään suostunut. Vieläkin hirvittää miettiä sitä, kun istuin kirurgin vastaanotolla.
Mutta meikkaamaan aloitin ja sain siitä itsevarmuutta. Ja joissakin kasvolymfahoidoissa kävin. Sain ajatukseni ulkonäöstäni muuttumaan myönteiseen suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaatko miten ulkoista oman hyvinvointisi muille!
Hoet kokoajan että sitten kun pääset terapeutille, ennen sitä ET VOI TEHDÄ MITÄÄN.
Psyykesiraudet ja vakava masennus on vaikea asia. Niistä harvoin selviäkään yksin. En vähättele vaan herättelen.
Mutta sinun on autettava itse itseäsi.
Senkin ajan kun makaat siellä sängyn pohjalla lue netistä miten voit aloittaa pikkuhiljaa itse toipumista ja edes vähän virkistyä jotta sitten jaksaisit taas eteenpäin.
Jos et liiku yhtään, et ulkoile ja saa raitista ilmaa etkä syö terveellisesti puhdasta ruokaa ja huolehdi että saat kaikkia vitamiineja / kivennäisaineita ym niin ei aivosi voikaan toimia.
Oletko koskaan tehnyt ajatusleikkiä mitä tapahtuisi jos lopettaisit vinkumisen ja itsesäälissä ja sairaudessa vellomisen. Minkälainen sinusta tulisi, mitä tekisit ja miltä elämäsi näyttäisi. Think!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei olen aika samassa tilanteessa! Olen muutaman vuoden vanhempi kyllä. Aloitin ssri-lääkkeet vähän aikaa sitten.
Elämäni on junnannut pakoillaan, mitään hyvää ei ole tapahtunut ikinä. Paitsi vähän aikaa sitten, mutta sekin meni lopulta v*tuiksi, eikä tullut mitään. Sen takia olenkin nyt entistä masentuneempi. Olen todella yksinäinen, minulla ei ole ketään oikeita kavereita. Nyt alkanut myös tuntua että kaipaisin seurustelusuhdetta, mutta eihän kukaan halua olla kanssani, enkä löydä koskaan ketään. Olen täysin hukassa elämäni kanssa. En ymmärrä tunteitani, ja ne ovat ihan sekavia aina, en saa selvää niistä ja ne ovat aina ristiriitaisia.Onko sinulla mitään koulutusta tai töitä? Ja onko noista lääkkeistä ollut apua? En sano että ne ovat täysin pahasta, mutta itse en halua enää koskea noihin kyseisiin. Ehkä puhuminen auttaisi myös sinun kohdallasi, toki sitä on vaikea saada mistään.
Ap
Opiskelen kyllä. Töihin en ole pystynyt. Käyn terapiassa ja minulla on sosiaaliohjauksia. On niistä ollut suuri apu, mutta olen silti tosi yksinäinen ja ahdistunut. En onnistu ikinä missään ihmissuhteissa:( ssri-lääkkeistäkin ehkä ollut vähän apua olooni, mutta olen huomannut että kaikki on kuitenkin vaan kiinni tästä elämäntilanteestani ja itsestäni. Lääkkeet ei poista sitä minkä takia olen masentunut ja surullinen. Lääkkeet on ehkä kuitenkin auttaneet saamaan motivaatiota yrittää muuttaa asioita, joten aion syödä niitä nyt jatkossakin. Kun en ole huomannut niistä mitään haittavaikutuksiakaan
Pääsetkö minnekään juttelemaan?
Ap
Pääsisin muuten, mutta tällä hetkellä terapeutti on lomalla:( ja juuri nyt häntä todella tarvitsisin
Olen muuten miettinyt että voisin soittaa vaikka johkin kriisipuhelimeen, mutten ole vielä uskaltautunut
Entä laittaa viestiä johonkin kriisichattiin?
-ap
Niin kyllä voisi, mulla on vaan niin kauheesti kaikkea asiaa, varmaan tosi sekavaa tekstiä tulisin😅 toisaalta olen tosi huono puhumaan ja kirjoittaminen luonnistuu ehkä helpommin. Mutta asiani on niin tyhmä että tuntuu tyhmältä edes puhua siitä 😅
Ei se haittaa. Minullakin on erittäin tyhmältä kuulostavia ongelmia, jotka kuitenkin vaikuttavat mielenterveyteen ja masentavat päivästä toiseen. :/ Laita vain viestiä, kyllä varmasti tottuneet kaikkeen.
-ap
Niin, nolottaa vaan. On kriisi koska olen tosi ihastunut, mutta siitä ei tule mitään :(
Minullakin on muuten ohut iho ja läpikuultavat verisuonet :D joka paikassa kehoa. Sen lisäksi on paljon luomia, mitä vihaan. Mutta kasvoissa ne suonet näkyy eniten silmienympärysiholla. Saa ne onneksi aika hyvin meikillä peitettyä. Mulla on ollut sitä joe blasco meikkivoidetta, se on tosi hyvää. Nyt ei ole sitä, mutta pitäisi käydä ostamassa.
No miksei siitä voisi tulla mitään? Ainakin pystyt ihastumaan, se on hieno asia, vaikka ymmärrän ja muistan, että joskus itsekin kriiseilin siitä. Ei ole kiva, jos sydän särjetään.
Kiva tietää etten ole ainut läpikuultava, mulla on myös melkein mustat silmänaluset, hieman couperosaa ja tosiaan niitä suonia, olen myös tosi valkoinen, ellei tuota couperosaa huomioida.
-ap
Joo se olikin todella outoa että ihastuin niin. Tuntui siltä, että heräsin eloon monen vuoden koomasta:D Olen vaan varma, ettei hän tunne samoin, joten en ole tehnyt asialle mitään. Olen vaan nyt entistä masentuneempi. :(
Et ole tosiaan ainoa:D mulla näkyy suonet joka paikassa. Sitten olen myös lihonut tosi paljon mikä harmittaa:(
Saanko kysyä minkä ikäinen olitkaan ja mistä tunnet tämän ihastuksen?
Ja niin, olisi helppoa sanoa, että kannattaa liikkua ja syödä terveellisesti, mutta tiedän itsekin miten vaikeaa se on, joten en jaksa antaa sellaisia vinkkejä. Pelkään kyllä itsekin lihovani, kun istun vain ja odotan jotain helkkarin parannusta jota ei tule näin. ':D
-ap
No en voi oikein kertoa, kun en halua että tunnistetaan 😂 vaikka tuskin minua tuntevat ihmiset tätä lukeekaan. Mutta olen parikymppinen.
Ja olen kanssa yrittänyt välillä tuota liikkumista ja terveellistä syömistä, ei siitä ikinä tule mitään 😅 varsinkaan nyt, viime päivät on menneet vaan masistellessa kotona, tuntuu ettei tästä pääse enää eteenpäin millään. Minulla ei ole koskaan ennen ollut tämmöistä ihastusta
Aivan, ei ole pakko kertoa. 🤔
Mutta jännää, miltä tuntuu tuo ihastuminen? Ja oletko sen takia masentunut?
Ap
Aluksi oli ihanaa ja elin jossain pilvilinnoissa, se oli asia joka sai mut motivoitumaan elämään😂😂 no, nopeasti se romahti. Nyt on enää vaan kauheeta, enkä halua enää ikinä ihastua, koska mun ihastukset ei ikinä kuitenkaan tykkää musta ja mistään ei tule mitään.
Aivan. No eihän sitä voi tietää tykkäisikö tuo ihastus sinusta. 🤷🏼 Olisi kiva ihastua itsekin joku päivä, vaikka se olisi kamalaa.
Ap
Niin, tuntuu vaan että pää hajoaa, enkä kestä tätä 😭 tunnen myös itseni rumaksi ja tyhmäksi, joten ei kukaan minusta pidä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos kaikista tsemppiviesteistä. Arvostan niitä kyllä todella.
En tiedä onko asenteessani jotain vikaa, kun tuntuu etten mitenkään pärjää tässä elämässä, olen luultavasti hyvin herkkä, ja hyvin rikkinäinen. Yritin eilen illalla myöhään käydä lenkillä, mutta sielläkin vain aloin itkemään. Minä itse syön itseni elävältä, ei ole enää sellaista asennetta kuin nuorena, että kaikki kyllä järjestyy jotenkin. Olen vain alkanut ottamaan selvää onko olemassa seuraavia elämiä. Joskus tuntuu, että elän enemmän unissani, kuin täällä maan päällä, että se olisi jopa arvokkaampaa ja rikkaampaa aikaa.
Luulen että tähän huonoon oloon vaikuttaa myös paljon se, että minulla saattaa olla kehonkuvanvääristymä, esimerkiksi pidän epätavallisena sitä, ja inhottavana ainakin omalla kohdallani, että isot valtimot kuultavat otsasta selkeästi läpi, ja mietin kuinka kamalalta se näyttää vaikka 10 vuoden päästä, että jos tulevat vielä enemmän pintaan, niin näytän alienilta. Sen takia en koe pystyväni seurustelemaan, koska jos "huijaan" meikillä, niin en ole oikeasti nätti/kaunis, vain se on yksi iso valhe.
Tänä yönä näin unta, että minulla oli kolmas silmä.
Ap
Voin samaistua tuohon epävarmuuteen ulkonäöstä. Siis olet varmasti viehättävä, vaikka et niin ajattele. Minä tunsin itseni nuorena tosi epävarmaksi, jopa niin, että tilasin ajan plastiikkakirurgille ja pyysin laittamaan kadvot aivan uuteen kuosiin. No, kirurgi ei tietenkään suostunut. Vieläkin hirvittää miettiä sitä, kun istuin kirurgin vastaanotolla.
Mutta meikkaamaan aloitin ja sain siitä itsevarmuutta. Ja joissakin kasvolymfahoidoissa kävin. Sain ajatukseni ulkonäöstäni muuttumaan myönteiseen suuntaan.
Olen joidenkin mukaan ihan sievä, mutta surullisinta on se, että käännän kaikille kasvoni. Meikkaan kyllä, mutta se ei poista sitä ongelmaa, kuinka alieniksi tunnen kasvojen ihon. Laitoin jollekin kosmetologille sähköpostia, että voitaisiinko tavata, ja voisiko hän kertoa, että ihoni ei ole ihan järkyttävä.
Muistan kaihoilla niitä aikoja, kun olin 16-vuotias ja koin ja tunsin itseni kauniiksi tytöksi, kun opettelin meikkaamisen. :)
Tuo kuulostaa surulliselta mitä olit valmis tekemään "vikojesi" eteen, vaikka niitä tuskin edes oli. Onneksi kirurgi oli ammattitaitoinen eikä suostunut, jossain muualla olisi varmaan suostunut. Vähän aikaa sitten itsekin katsoin jotain nenäleikkauksia, muttei nenäni ole edes ongelma.
Onneksi sait taas itsevarmuutesi takaisin. :)
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enkä halua valittaa, mutta tuntuu, että elämä on jo nyt ohitse ihan kokonaan, saisimpa sitä apua ja terapeutin nopeasti tai en oikeasti enää jaksa elämää. Haluaisimpa herätä aamuisin edes.
Ap
Joka kaupungilla/kunnalla on mt-palveluiden kriisipäivystys. Ota sinne rohkeasti yhteyttä ja kerro kaunistelematta tilanteesi ja se että odotat terapiakäyntien alkamista. Väliaikaista keskusteluapua saat kyllä ja luultavammin kiirehdintää asioidesi käsittelyssä. Yksikkö, jonne puhelut ohjautuu, on käytössä myös lääkäripalvelut. Palvelu on sinulle maksutonta.
Onkohan ne sunnuntaisin auki. En tiedä onko tilanteeni, niin kiireellinen. Luulen, että se sairaanhoitaja vastaa huomenna viestiini, jos ei vastaa, niin soitan hänelle, ja VAADIN terapiaa.
Ap
Hyvä! Toivon, että nyt asiat luistaa!
Olet vielä tosi nuori, ehdit vielä vaikka mitä :)
-Pahoinvointi kannattaa kohdata ja hoitaa vähän kerrallaan tarvittaessa esim. Kelan kautta terapeutilla.
-Päiväohjelma kannattaa olla, mutta myös lepäillä ja rentoutua tarpeeksi.
-Tehdä jotain, josta tykkää edes vähän.
-Pienikin kävelylenkki piristää edes vähän.
-Lukeminen rentouttaa illalla.
-Jos löydät edes yhden aidon ihmissuhteen, sekin auttaa jaksamaan.
Tsemppiä! T. Mies41v
Vierailija kirjoitti:
Huomaatko miten ulkoista oman hyvinvointisi muille!
Hoet kokoajan että sitten kun pääset terapeutille, ennen sitä ET VOI TEHDÄ MITÄÄN.
Psyykesiraudet ja vakava masennus on vaikea asia. Niistä harvoin selviäkään yksin. En vähättele vaan herättelen.Mutta sinun on autettava itse itseäsi.
Senkin ajan kun makaat siellä sängyn pohjalla lue netistä miten voit aloittaa pikkuhiljaa itse toipumista ja edes vähän virkistyä jotta sitten jaksaisit taas eteenpäin.Jos et liiku yhtään, et ulkoile ja saa raitista ilmaa etkä syö terveellisesti puhdasta ruokaa ja huolehdi että saat kaikkia vitamiineja / kivennäisaineita ym niin ei aivosi voikaan toimia.
Oletko koskaan tehnyt ajatusleikkiä mitä tapahtuisi jos lopettaisit vinkumisen ja itsesäälissä ja sairaudessa vellomisen. Minkälainen sinusta tulisi, mitä tekisit ja miltä elämäsi näyttäisi. Think!
Olet oikeassa. Täysin oikeassa. Tiedän että ryven itsesäälissä, en olisi uskonut tätä itsestäni joskus kuukausia sitten. Tuntui vain, että tuli liian monta iskua vastaan, ja koin helpommaksi vain rypeä itsesäälissä, kuin lähteä ulos.
Kuitenkin tämä rypeminenkin on joskus paikallaan, kunhan se ei jäisi pysyväksi olotilaksi. Jos tarpeeksi rypee, niin ehkä jossain vaiheessa ei ole missä rypeä.
Olin vielä jokin aika sitten sellainen, josta koulussa ajateltiin, että tulisin menestymään, mutta nuo iho-ongelmat nyt ainakin vaikuttaa siihen, etten voi olla oikein keittiössä työskentelemässä. Ehkä jossain muualla.
-ap
Mulla oli juuri sama tilanne aikoinaan, 9 vuotta sitten. Lopulta sain jonkinlaisen hermoromahduksen, viikon verran ryyppäsin, narkkasin ja olin itsetuhoinen. Olin niin pohjalla että koin jonkun valaistumisen siitä, miten asiat todellisuudessa ovat ja miten turhaa murhetta oma mieleni oli minulle aiheuttanut. Myin lähes kaiken omaisuuteni ja lähdin töihin ausseihin, reppureissasin muuallakin eteläisellä pallon puoliskolla ja kun tulin kotiin, äitini kuoli hyvin pian ja yllättäen sen jälkeen. En kuitenkan vajonnut takaisin masennukseen ja apatiaan, päin vastoin. Pikakelauksella tuosta äitini kuolemasta tähän päivään; hain oikeustieteelliseen samana keväänä kun äitini kuoli, pääsin sisään, löysin miehen oikiksesta, vietin hyvää opiskelijaelämää, sain lapsen opiskelujen loppuvaiheessa ja olen sen jälkeen elänyt hyvää ja mukavaa elämää perheeni ja ystävieni kanssa. Ainoa lyhyt masennuskausi tuli tyttären syntymän jälkeen, mutta se meni liikunnalla, miehen tuella ja oman itseni kanssa työskentelyllä ohi.
En tiedä mikä viestini pointti on, paitsi se, että toivoa on ja älä ikinä luovuta. En myöskään suosittele että tahallasi sukellan pohjamutiin. Skippaa se, ja harkitse vaikka sitä ulkomailla työskentelyä. Ja ehdottomasti haet opiskelemaan jtn! Kun muuttaa opiskelukaupunkiin ja aloittaa ne hommat, uusi elämä urkenee kuin itsestään. Mieti, voisitko ehkä jossain vaiheessa lopettaa masennuslääkityksen. Itselle myös voxra oli todella huono, aiheutti apatiaa ja toivottomuutta, onttouden tunnetta.
Tsemppiä kovasti, olet vielä nuori. Muista myös, että edistys ei sitten ole lineaarista! Jos ulkomailla työskentely kuulostaa liian hurjalta, niin yritä ainakin harrastaa jtn liikuntaa säännöllisesti (kliseistä mutta se oikeasti auttaa, ihan tutkitusti) ja se opiskelupaikka on ihan ehdoton!