Miten neljänkympin kriisisi ratkesi?

Tuli koronakriisi, töissä yt:t, läheinen kuoli ja toinen sairastui vakavasti. Ei ole ehtinyt kriiseilemään.

Vierailija kirjoitti:

Vielä pahempaan viidenkympin kriisiin, alaspäin mennään että kolina käy.

Kriisistä kriisiin

Kuljen pystypäin

Ei ollut ennenvanhaan kriisejä, eikä ole nytkään. Kaikki keksittyä ulinaa. Kun vanhenee, se on normaalia. Jos pohtii elämänsä kaarta, niin se on normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ratkennut vielä. Aloin matkustella yksin ja testasin vetovoimaani muiden miesten kautta. Lähdin opiskelemaan uutta alaa ja rakastuin. En kuitenkaan jättänyt miestäni, vaan nyt olemme jossain tienristeyksessä. En tiedä miten elämä tästä jatkuu.

Lähes sama tilanne täällä. Oon 39.

Vierailija kirjoitti:

En sanoisi, että ikäkriisejä olisi vain niillä, joilla elämä on ollut helppoa. Täytän pian 40, ja olen joutunut jo työkyvyttömyyseläkkeelle. Sairastamiseen on kaatunut niin opiskelut kuin työtkin. Kahden seurustelun jälkeen olen edelleen yksin, ei lapsia. Arki on silkkaa tasapainoilua sairauden kanssa.

Tänä vuonna aloin tajuta, että elämäni meni totaalisen eri rataa kuin naivina teininä ajattelin. Se on ollut vain selviämistä. Nelikymppisenä voin todeta, että parisuhdetta tuskin enää löytyy, lapsia en voi edes saada, en voi mennä töihin, en opiskella. Havahduin siihen, että nuo haaveet on pysyvästi takana, ja jos mielin pysyä järjissäni, on keksittävä uudet tavoitteet. Se, että on missannut tavallisen elämän ja toteaa sitten, että vanhat haaveet on haudattava, se on ollut hyvin vaikeaa. Mistä helskatista löydän sellaisia haaveita, joita kohti voisin mennä, siis sellaisia, jotka terveyteni sallii? Joo, mulla on kriisi, ja se laukesi juuri tuosta luvusta 40, vaikka luulin, etten ikimaailmassa olisi taipuvainen ikäkriiseihin. Naiselle se on jo hälyttävä aika yrittää saada lapsi, ehkä se primitiivinen reaktio syttyi siitä.

Minulla on hyvin samantapainen elämäntilanne ja se on todella haastavaa. Yritän löytää elämälleni jotain merkityksen hippusia, mutta vaikeaa se on kun sairaus rajoittaa niin paljon. Minulla jonkinlainen ikäkriisi alkoi kun täytin 35 (olen nyt jo 45), se vain jotenkin iski lujaa, kun ymmärsi, että minulla ei ole eikä tule lapsia, uraa, matkoja jne.

Näin kesällä on helpompaa ja pystyy jopa nauttimaan hetkittäin elämästä, kun voi istuskella pihalla ja käydä uimassa. Pitkä talvi on aina haastavaa, kun on olosuhteiden pakosta lähinnä kotosalla. 

Tsemppiä kaikille muillekin, joille elämä on antanut niin vähän (+ikäkriisit päälle). 

Minulla oli ikäkriisi 35v, 45v.55v. Olenko epänormaali. 🤣🤣🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ikäkriisi 35v, 45v.55v. Olenko epänormaali. 🤣🤣🤣🤣

Minulle taas ei ole tullut mitään riisioireita edes joulupuurosta.. 🙈

30-kriisi lienee kuitenkin pahempi? Silloin loppuu väkisin nuoruuden naivius, ekat vakavat ongelmat ehditty kokea - ja kolmekymppisenä viimeistään menettää ajatuksen "ikuisesta elämästä". Tietysti lapsikin tietää että joskus kuollaan, mutta tunnetasolla vasta 3kympin korvilla tajutaan kuolevaisuus oikeasti. 30v on toki mahdollisesti fyysisesti elämänsä kunnossa ja kaikki mahdollisuudet vielä auki - mutta elämän realiteetit ja sen mukana pieni alakulo saapuu elämään mukaan. Joten täyttäessään 40v... mitä uutta kriisiä enää olisi odotettavissa. No, sepä jää minulla nähtäväksi. Uskoisin että oikea todellinen kriisi odottaa vasta vähän vanhempana. Eihän näistä toki koskaan tiedä. En uskonut 3kympin kriisiäkään näin pahaksi. Nuoruuden naiivius oli sitä parasta aikaa. Voisiko sitä oppia takaisin palan sitä naiiviutta?

T. M31

Onko pakko muuttaa elämän tyyliä tai jotain kun täyttää 40 tai 50.kun kummankaan aikana en ole oirehtinut mitenkään. Olen tehnyt ratkaisuja koko ikäni tilanteiden mukaan. Miten te parannutte kriisistä. Onko se luokiteltu sairadeksi tai joksikin.

...... Varmaankin se on sitä valaistumista.... Ja naps, elämä oikenee, tai ei okene.. 😇😕

Vierailija kirjoitti:

Ei tullut mitään kriisiä. Elämään kuuluu kaikki vaiheet eikä niistä kannata panikoitua.

Et siis ole trenditietoinen. Lue naistenlehdistä, niin kehityt!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tullut mitään kriisiä. Elämään kuuluu kaikki vaiheet eikä niistä kannata panikoitua.

Et siis ole trenditietoinen. Lue naistenlehdistä, niin kehityt!

Ei ennen ollut pikkujoujakaan. Jos nyt poistettaisiin, niin kaikki masentuisi ja traumatisoituisivat. Naisten keksittyjä taivasteluja on maailma täynnä, kuten kriisikymppiset.

Hautautuu mieheni kriisien alle (hänen läheinen kuoli, hänellä on töissä rankkaa). Ei noiden rinnalla minun kriiseillä ole väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä neljänkympin kriisi, onko se joku yleisempikin ilmiö? Yhden pitkittäistutkimuksen mukaan naiset on onnellisimmillaan 40 ikävuoden jälkeen. Minuun se pätee eikä ole ollut mitään kriisejä. Vanheneminen on ihanaa, helpottavaa ja vapauttavaa. On sisäinen rauhakin, kun on saanut vapautua kaikista aiemmista paineista, odotuksista jne. :)

Suurimmalla osalla on ikäkriisejä varsinkin 40v on se eka kerta kun astutaan ns vanhuusosaston kuistille ja alat huomaamaan kehon rapistumisen. Siinä on monella rauha kaukana.

Ei se rapistuminen ala lähellekään tuota ikää jos pitää itsestään huolta. Useimmilla.

Kasvojen piirteet alkaa vähitellen pehmetä. Liikkuvat ihmiset voi olla silti hyvinkin kuivakkaita kropastaan. Tai tiiviitä.

Ei nuoret ymmärrä sitä henkistä hyvää mitä ikä tuo tullessaan. Ei vaan jaksa enää pingottaa.

30v-kriisi kirjoitti:

30-kriisi lienee kuitenkin pahempi? Silloin loppuu väkisin nuoruuden naivius, ekat vakavat ongelmat ehditty kokea - ja kolmekymppisenä viimeistään menettää ajatuksen "ikuisesta elämästä". Tietysti lapsikin tietää että joskus kuollaan, mutta tunnetasolla vasta 3kympin korvilla tajutaan kuolevaisuus oikeasti. 30v on toki mahdollisesti fyysisesti elämänsä kunnossa ja kaikki mahdollisuudet vielä auki - mutta elämän realiteetit ja sen mukana pieni alakulo saapuu elämään mukaan. Joten täyttäessään 40v... mitä uutta kriisiä enää olisi odotettavissa. No, sepä jää minulla nähtäväksi. Uskoisin että oikea todellinen kriisi odottaa vasta vähän vanhempana. Eihän näistä toki koskaan tiedä. En uskonut 3kympin kriisiäkään näin pahaksi. Nuoruuden naiivius oli sitä parasta aikaa. Voisiko sitä oppia takaisin palan sitä naiiviutta?

T. M31

Lapsenmielisyys avautunut minulle neljänkympin jälkeen. Ei huolta siis. Ei se sinisilmäisyyttä ole, vaan tietynlaista huolettomuutta. Luottamusta.

Ainoa kriisi taitaa olla se kun katsoo teitä muita, että yhä olette niitä tyhmiä ja ahneita mukuloita ettekä ole ihmisinä muuttuneet yhtään paremmaksi Nyt vaan olette rumia ja tyhmiä henkisestiä jälkeenjääneitä. Ja se on jo rikos ihmisyyttä kohtaan olla tuollainen. Kananpersetukkaisethehtaariperseisetläskit ja miehilläkin siirtyy pallit vanhetessa keskelle naamaa ja ne on raskaana 27. kuukaudella vuodesta toiseen haisten kuolemalle.

Kuukupilla näköjään 🤣

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta vuoden etsinyt täältä palstalta jotakuta, joka kertoisi miten pitäisi elää. Siis jotain esikuvaa, jota seurata. Aika epätoivoista kai.

Jokainen saa elää tavallaan, ei siihen ulkopuolisten neuvoja tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta vuoden etsinyt täältä palstalta jotakuta, joka kertoisi miten pitäisi elää. Siis jotain esikuvaa, jota seurata. Aika epätoivoista kai.

Jokainen saa elää tavallaan, ei siihen ulkopuolisten neuvoja tarvita.

Niin saa, mutta tuntuu että en osaa.

T. Tuo esikuvien etsijä täällä taas hakemassa neuvoja

Kehityspsykologian mukaan ihmisellä on jokin siirtymävaihe tai "kehityskriisi" noin 7 vuoden välein.

Miettikääs vaikka. Noin 7-vuotiaana mennään kouluun, 14-vuotiaana ollaan pahimmassa kehonmuutoksessa, 21-vuotiaana astutaan taas uuteen (opinnot, omilleen muutto, intti tms.) 28, 35, 42, 49 tai 50 jne.

Samoin parisuhteessa on 7 vuoden vaiheita. Ensin on 7 vuoden kuherrusvaihe, sitten seuraa 7 vuoden erillistymisvaihe ja sen jälkeen kumppanuusvaihe. Ihmiset eroavat paljon tuossa 7 vuoden kynnyksellä, kun eivät tunnista näitä tunnettuja ihmisen kehitysvaiheita. Ollaan kauhuissaan kun kipinä loppuu ja luullaan että nyt se rakkaus loppui.