Miten neljänkympin kriisisi ratkesi?

Tuli 50 kriisi.

Kyllä mäkeä alas on uusi suunta.

Ei tullut mitään kriisiä. Elämään kuuluu kaikki vaiheet eikä niistä kannata panikoitua.

43v pelottaa viisikymppisyys. :D

Mikä neljänkympin kriisi, onko se joku yleisempikin ilmiö? Yhden pitkittäistutkimuksen mukaan naiset on onnellisimmillaan 40 ikävuoden jälkeen. Minuun se pätee eikä ole ollut mitään kriisejä. Vanheneminen on ihanaa, helpottavaa ja vapauttavaa. On sisäinen rauhakin, kun on saanut vapautua kaikista aiemmista paineista, odotuksista jne. :)

Vierailija kirjoitti:

Mikä neljänkympin kriisi, onko se joku yleisempikin ilmiö? Yhden pitkittäistutkimuksen mukaan naiset on onnellisimmillaan 40 ikävuoden jälkeen. Minuun se pätee eikä ole ollut mitään kriisejä. Vanheneminen on ihanaa, helpottavaa ja vapauttavaa. On sisäinen rauhakin, kun on saanut vapautua kaikista aiemmista paineista, odotuksista jne. :)

Suurimmalla osalla on ikäkriisejä varsinkin 40v on se eka kerta kun astutaan ns vanhuusosaston kuistille ja alat huomaamaan kehon rapistumisen. Siinä on monella rauha kaukana.

Ainoa ikäkriisini kesti noin yhden illan. Olin juuri täyttämässä 30 ja kerroin puolisolleni kriisiajatuksistani. Hän sanoi, että täytin 30 jo edellisenä vuonna. Kriisi loppui siihen ja nauratti.

N41

En tiedä vielä.

Laihduttamalla.

kyllä se etukäteen vähän pelotti toi 40 ja jonkinasteista kriiseilyäkin oli, sitten vain tuli synttärit ja elämä jatkui samaan malliin. Toki huomaan että tiettyä tervettä hällä väliä asennetta saanut tässä lisää aiemman mitä kukin tästäkin tulee ajattelemaan sijaan. Maailma ei toki vieläkään tullut valmiiksi eikä taida tullakaan :)

Kriisi alkoi joskus 38 vuoden ikäisenä, kun miehelläni ja minulla oli epäsopuisampi aika. Aloin oikeasti miettiä mitä haluan ja miten sen tavoitan. Katselin muita miehiä ja mietin mitä teen oman mieheni kanssa, mutta en tehnyt mitään typeryyksiä, mietin vain.

Miehellä osui siihen saumaan myös testosteronitason lasku ja hän oli haluton, rähisevä ja saamaton, joten kotona ei ollut kivaa. Lapset olivat noin 7-12 vuotiaita ja heidänkin kanssaan oli välillä vähän enemmän puuhaa kuin aikaisemmin.

Ostin aika paljon kauniita alusvaatteita ja vaatteitteita yleensäkin, muutin tyylini äitimäisestä naisellisemmaksi ja aloin harrastamaan liikuntaa. Siinäkään en tehnyt mitään överiä, vaan aloin vain hieman huolehtia enemmän itsestäni. Treffiehdotuksia tuli jopa kaupassa ja olin niistä iloinen, mutta päätin satsata energiani perheeseeni ja mieheeni. Saimme miehen asiat kuntoon ja hänestä tuli mitä parhain mies taas. Rakastuimme uudelleen ja sillä tiellä olemme vieläkin, olen nyt 48 vuotias.

Muutama ystävä päätyi neljänkympin ikävaiheilla eroon ja ehkä se oli hyvä heille, mutta eivöt he vihreämpää ruohoa sitten löytäneetkään. He yrittivät yllyttää minuakin eroamaan ja valitettavasti sen takia välimme viilenivät kaveruudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä neljänkympin kriisi, onko se joku yleisempikin ilmiö? Yhden pitkittäistutkimuksen mukaan naiset on onnellisimmillaan 40 ikävuoden jälkeen. Minuun se pätee eikä ole ollut mitään kriisejä. Vanheneminen on ihanaa, helpottavaa ja vapauttavaa. On sisäinen rauhakin, kun on saanut vapautua kaikista aiemmista paineista, odotuksista jne. :)

Suurimmalla osalla on ikäkriisejä varsinkin 40v on se eka kerta kun astutaan ns vanhuusosaston kuistille ja alat huomaamaan kehon rapistumisen. Siinä on monella rauha kaukana.

Höpsistä. Nelikymppisenä naiset ovat usein parhaimmillaan. Lapset on yleensä tehty, on hyvä työ, koti ja vanhemmatkin vielä ihan terveitä hyväkuntoisia seitsemänkymppisiä.

En tunne yhden yhtä naista, joka olisi alkanut nelikymppisenä rapistumaan ja vanhuutta miettimään. Tunnen hyvin paljon sen ikäisiä naisia, sillä olen itsekin samaan ikäluokkaan kuuluva nainen.

40 kriisi loppui kun alkoi olla 50 kriisi jo.Nyt sitten onkin jo 60 kriisi menossa.

Vierailija kirjoitti:

40 kriisi loppui kun alkoi olla 50 kriisi jo.Nyt sitten onkin jo 60 kriisi menossa.

Juu. Aina voi siirtyä uuteen kriisiin joka kymmenellä. Ja pitää välillä lomaa kriiseistä ja jatkaa taas kriisiä. 90v jonkun pitää uskoa että on kriisi.

Sain vauvan 42- vuotiaana.

Hyväksymällä, että ratkaisua ei ole eikä tule.

Harkitsin lisäkoulutusta, mutta tajusin että sitten vasta ketuttaisikin istua peruskursseilla puolta nuorempien kanssa.

Poikani sairastui ja tuli oikeita ongelmia elämään. Nämä ikäkriisit ovat ihmisille, joiden elämä on helppoa. Olkaa iloisia, jos suurin murheenne on se että olette 40 tai 50.

Ei ole ollut neljänkympin kriisiä.

Niin on koronakriisiä, Ukrainan -kriisiä ja talouskriisiä.

Nyt kun on itellä 4 - kymppisenä lievä korona päällä, niin kai sitä pitää olla tyytyväinen, et on hengissä.

Tulevaisuudesta kuin ei tiedä.

Ois kyl kiva, jos löytyis viel hyvä työpaikka ja toimenkuva.