Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea? Muita, joilla on ollut järkyttävän rankka vauvavuosi?
22.07.2022 |
Meidän pojalla oli koliikki ja syömisongelmia. Lapsi on myös todella vilkas ja kovaääninen. Ekan kerran nukkui yli 2 tuntia putkeen, kun oli 8 kk ikäinen. (Olisi tietenkin voinut olla vielä TODELLA paljon rankempaakin, koska lapsi on kuitenkin terve, eikä hänellä ole mitään vammoja. Ymmärrän sen täysin.)
Kaikilla kavereilla on kuitenkin hyvin nukkuvia ja rauhallisia lapsia. En jaksa enää kuunnella rakkauskuplalässytystä yhtään. Alan oikeasti itkeä. Olis kelvannut mullekin tuollainen vauvavuosi, mutta sitäpä ei oikeasti saa itse valita. Kaverit vinkuu, kun lapsi heräsi yhtenä aamuna liian aikaisin tai tuli ilmavaivoja linssisoseesta, tai joku pikku asia ei menekään täydellisesti, joten nyt on kaikki pilalla, kun oli niin tarkasti suunniteltu, miten rakkauspakkausluomusoseillaan ja kiintymysvanhemmoidaan tämäkin mussukka kuten isosisaruksensa, mutta sitten olikin kerran pakko antaa purkista ruokaa kun luomuosastolta oli biodynaamiset turnipsit loppu.
Meillä realiteetit on olleet lähinnä ne, että yritetään jotenkin selvitä päivästä toiseen järjissämme. Itkettäisi vähän koko ajan, jos enää edes jaksaisi itkeä.
Lisää lapsia ei tule, koska en pysty. Kaverit tekee neljänsiään, kun vanhempana on niin mukavaa. Huomaan että nyt kun poika on reilun vuoden, alkaa oikeesti jotenkin purkautua tämä vauvavuoden traumaattisuus. Olin kyllä täysin varautunut siihen, että voi olla ihan hemmetin rankkaa, mutta kyllä se ero todella korostuu tässä, kun kenelläkään omassa lähipiirissä ei ole.
Kommentit (131)
Suomessa on nämä tukiverkostot niin olemattomia meillä monella kun joissakin maissa koko suku on huolehtimassa vauvoista tarvittaessa. Itsellä vaikuttaa myös välimatka sukulaisiin, joilta kyllä varmaan saisin apua vauvanhoidossa, jos lähellä asuttaisiin.
Sitten jos sattuu, että puolisokaan ei voi tai ei ymmärrä auttaa riittävästi, niin on äidit kovilla vauvavuotena. Olisipa edes ystäviä, jotka auttaisivat hetken vauvan kanssa, jotta itse voisi nukkua parin tunnin päiväunet joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi inhota mitään muita kommentteja kuin tyytyväinen vauva, helppo vauva jne. Ärsyttävää lässyttämistä. Mitä se edes tarkoittaa? Samat äitylit kuitenkin ovat myös valittaneet lapsistaan, mutta aina pitää mainostaa sellaisella ärsyttävällä lässytysäänellä "Pirkko-Petteri oli niin helppo vauva".
En tiedä millainen on ärsyttävä lässytysääni, mutta kyllä minä ainakin ihan rehellisesti sanon että kuopus oli helppo vauva. Se tosin heräili paljon ja oli pahasti atooppinen, mutta ei itkenyt ja viihtyi hyvin missä vaan. Esikoinen nukkui paremmin mutta oli muuten vaativampi ja tarvitsevampi. En siis todellakaan tiedä miten olisin selvinnyt kuopuksen vauva-ajasta jos hän olisi ollut heräilyn lisäksi itkuinen ja kaivannut syliä, kun piti jotenkin pystyä huolehtimaan se isompi lapsi ja mies oli aina poissa, vauvavuosi oli siis rankka vaikka vauva sinänsä oli helppohoitoinen. Mikä ihme on tämä juttu ettei lapsistaan saisi puhua positiiviseen sävyyn ikinä, heti tulee tuomituksi "lässyttäjänä"?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on nämä tukiverkostot niin olemattomia meillä monella kun joissakin maissa koko suku on huolehtimassa vauvoista tarvittaessa. Itsellä vaikuttaa myös välimatka sukulaisiin, joilta kyllä varmaan saisin apua vauvanhoidossa, jos lähellä asuttaisiin.
Sitten jos sattuu, että puolisokaan ei voi tai ei ymmärrä auttaa riittävästi, niin on äidit kovilla vauvavuotena. Olisipa edes ystäviä, jotka auttaisivat hetken vauvan kanssa, jotta itse voisi nukkua parin tunnin päiväunet joskus.
Niin ja siis kaikillahan ei todellakaan ole mitään puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on nämä tukiverkostot niin olemattomia meillä monella kun joissakin maissa koko suku on huolehtimassa vauvoista tarvittaessa. Itsellä vaikuttaa myös välimatka sukulaisiin, joilta kyllä varmaan saisin apua vauvanhoidossa, jos lähellä asuttaisiin.
Sitten jos sattuu, että puolisokaan ei voi tai ei ymmärrä auttaa riittävästi, niin on äidit kovilla vauvavuotena. Olisipa edes ystäviä, jotka auttaisivat hetken vauvan kanssa, jotta itse voisi nukkua parin tunnin päiväunet joskus.
Joo tai jos tukiverkot on, ne on vaan näennäiset. Piti meilläkin olla terve ja juuri eläkkeelle siirtynyt anoppi, joka oikein puhkui intoa mummoiluun ja piti jopa toppuutella.
Hyvässä fyysisessä kunnossa on ja vetää kymmenen kilsan lenkkejä.
Osteli kaikkea kamaa vauvakirjasta lähtien.
Loppupeleissä ei uskaltanut edes syliin nostaa saati vaippaa vaihtaa, koko ajan pitäis olla näkemässä mutta vauva ojennetaan hälle syliin.
Ja ei jaksa pitää edes istualtaan sylissä viittä minsaa.
Ihan keskenämme on oltu ja kärvistelty, ystävätkään eivät yllättäen ole käyneet sen jälkeen kun lapsen allergiat ja itkuherkkyys on tullut ilmi.
Ja juu kutsutaan kylään meitä, viiden jälkeen kuulemma aina pääsee! Hankalo yhtälö vauvan kanssa, joka huutaa väsymyksestä jo seiskalta ja kuudelta viimeistän on iltapala.
En ole katkera, mutta tämä tukiverkostojen puute Suomessa on hälyttävä. Sekä yhteiskunnassa että muuten.
Vanhemmuus on kyllä niin eri laji riippuen siitä millaisen lapsen sattuu saamaan ja millaiset ovat olosuhteet muuten. Se voi olla tosi ihanaa ja helppoa ja suloista tai sitten maanpäällinen helvetti. Kaikista vanhemmista ei todellakaan ole toisilleen vertaistueksi. Hyvin nukkuvan, syövän ja terveen lapsen vanhempi ei tiedä mitään siitä miten vaikeaa oikeasti voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäville se heidän tilanne tuntuu raskaalta, kun lapsella nyt on ollut pari huonoa päivää, koska heillä ei ole samanlaista kokemusta kuin sinulla, mitä oikeasti on olla väsynyt.
Mä koittasin tehdä jotain mikä vie ajatukset muualle kuin vaan lapsiin, menkää vaikka leffaan ystävien kanssa ja vauva hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on kyllä niin eri laji riippuen siitä millaisen lapsen sattuu saamaan ja millaiset ovat olosuhteet muuten. Se voi olla tosi ihanaa ja helppoa ja suloista tai sitten maanpäällinen helvetti. Kaikista vanhemmista ei todellakaan ole toisilleen vertaistueksi. Hyvin nukkuvan, syövän ja terveen lapsen vanhempi ei tiedä mitään siitä miten vaikeaa oikeasti voi olla.
Myös vanhemmilla voi olla vaikeaa esim. masennus, silloin ei auta että lapsi on helppo, sitä kun ei vaan jaksa itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on nämä tukiverkostot niin olemattomia meillä monella kun joissakin maissa koko suku on huolehtimassa vauvoista tarvittaessa. Itsellä vaikuttaa myös välimatka sukulaisiin, joilta kyllä varmaan saisin apua vauvanhoidossa, jos lähellä asuttaisiin.
Sitten jos sattuu, että puolisokaan ei voi tai ei ymmärrä auttaa riittävästi, niin on äidit kovilla vauvavuotena. Olisipa edes ystäviä, jotka auttaisivat hetken vauvan kanssa, jotta itse voisi nukkua parin tunnin päiväunet joskus.
Joo tai jos tukiverkot on, ne on vaan näennäiset. Piti meilläkin olla terve ja juuri eläkkeelle siirtynyt anoppi, joka oikein puhkui intoa mummoiluun ja piti jopa toppuutella.
Hyvässä fyysisessä kunnossa on ja vetää kymmenen kilsan lenkkejä.
Osteli kaikkea kamaa vauvakirjasta lähtien.
Loppupeleissä ei uskaltanut edes syliin nostaa saati vaippaa vaihtaa, koko ajan pitäis olla näkemässä mutta vauva ojennetaan hälle syliin.
Ja ei jaksa pitää edes istualtaan sylissä viittä minsaa.
Ihan keskenämme on oltu ja kärvistelty, ystävätkään eivät yllättäen ole käyneet sen jälkeen kun lapsen allergiat ja itkuherkkyys on tullut ilmi.
Ja juu kutsutaan kylään meitä, viiden jälkeen kuulemma aina pääsee! Hankalo yhtälö vauvan kanssa, joka huutaa väsymyksestä jo seiskalta ja kuudelta viimeistän on iltapala.
En ole katkera, mutta tämä tukiverkostojen puute Suomessa on hälyttävä. Sekä yhteiskunnassa että muuten.
Joo mulla vähän sama tilanne. Olisi kaksi isovanhempaa samassa kaupungissa. Etukäteen oli puhetta, että auttavat, mutta todellisuudessa ovat käyneet kylässä vajaan kahden vuoden aikana viidesti. Olen pyytänyt suoraan apua ihan konkreettisiin asioihin (esim. voisitteko katsoa lasta että pääsisin käymään lääkärissä), mutta ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Ystäville se heidän tilanne tuntuu raskaalta, kun lapsella nyt on ollut pari huonoa päivää, koska heillä ei ole samanlaista kokemusta kuin sinulla, mitä oikeasti on olla väsynyt.
Mä koittasin tehdä jotain mikä vie ajatukset muualle kuin vaan lapsiin, menkää vaikka leffaan ystävien kanssa ja vauva hoitoon.
Kukahan sitä vauvaa hoitaisi, jos on yksinhuoltaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole puolisoa, ja olen hoitanut erittäin huonosti nukkuvan lapsen yksin. Ajatuskin siitä, että pääsisi jonnekin leffaan tai edes suihkuun tai kauppaan on täysin utopistinen. Saatika että joku ottaisi joskus jonkun nukutusvuoron. Ihan itse vedän aamusta iltaan vailla taukoa. En valita, mutta sen verran huomauttaisin, että kaikilla ei todellakaan ole mitään leffataukomahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäville se heidän tilanne tuntuu raskaalta, kun lapsella nyt on ollut pari huonoa päivää, koska heillä ei ole samanlaista kokemusta kuin sinulla, mitä oikeasti on olla väsynyt.
Mä koittasin tehdä jotain mikä vie ajatukset muualle kuin vaan lapsiin, menkää vaikka leffaan ystävien kanssa ja vauva hoitoon.Kukahan sitä vauvaa hoitaisi, jos on yksinhuoltaja?
Kotiin voi vaikka palkata hoitajan. Esim. MLL noin 9e/h ja todella kannattaa, koska silloin kun itse saa hetken jotain muutakin elämää kuin sitä oman lapsen seuraa, se auttaa jaksamaan. Tai vaa nukkua sen ajan kun hoitaja vie vauvan vaunukävelylle. Myös neuvolasta ja lastensuojelusta voi pyytää apua, mikä on todella järkevää, eikä näännyttää itseään väsymykseen, koska pidemmän päälle se alkaa vaikuttaa mielenterveyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on, koliikkivauva, erittäin ärtyisä ja epäiltiin jotain nepsyäkin (jota ei sitten kuitenkaan diagnosoitu). Vauvan kanssa ei voinut mennä mihinkään, kirkui vaunussa, kirkui liinassa, ärtyi kaikesta (äänet, valot, tärinä, hajut) joten EI PUHETTAKAAN että olisin kertaakaan päässyt lattekahvilaan manmakahville niinkuin tutut kävivät jatkuvasti hyvin nukkuvien vauvojen kanssa.
Mä silti totuin kurjuuteen ja tein sen jälkeen usemman lapsen. Niidenkään kanssa en päässyt lattekahville kun se vaativa esikoinen oli mahdoton vielä monta vuotta syntymänsä jäkkeen.
Rankkaa oli, ei mitään tukiverkkoa, isovanhempia ei kiinnosta edes tavata tai soitelle, yksin ilman apua rämmitty vuosikaudet.
Mutta! Erotuksena ap:hen - en ole asiasta katkera. Elämässä mikään ei mene tasan. Elämässä mikään ei mene reilusti. Toisilla on helppoa, toisilla rankkaa, toisilla on apua valtavasti ja osalla ei ollenkaan. Toisilla käy tuuri vauvan luonteen kanssa, toisilla ei. Elämä ei ole mitään velkaa kellekään eikä missään ole luvattu että sinulla on oikeus vaatia samaa helppoutta kuin muilla.
Siksi osaan olla kiitollinen ihanista lapsistani ja niistä rankoista ja vaikeistakin ajoista, ne oli lasteni lapsuus, ainutlaatuista aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on nämä tukiverkostot niin olemattomia meillä monella kun joissakin maissa koko suku on huolehtimassa vauvoista tarvittaessa. Itsellä vaikuttaa myös välimatka sukulaisiin, joilta kyllä varmaan saisin apua vauvanhoidossa, jos lähellä asuttaisiin.
Sitten jos sattuu, että puolisokaan ei voi tai ei ymmärrä auttaa riittävästi, niin on äidit kovilla vauvavuotena. Olisipa edes ystäviä, jotka auttaisivat hetken vauvan kanssa, jotta itse voisi nukkua parin tunnin päiväunet joskus.
Joo tai jos tukiverkot on, ne on vaan näennäiset. Piti meilläkin olla terve ja juuri eläkkeelle siirtynyt anoppi, joka oikein puhkui intoa mummoiluun ja piti jopa toppuutella.
Hyvässä fyysisessä kunnossa on ja vetää kymmenen kilsan lenkkejä.
Osteli kaikkea kamaa vauvakirjasta lähtien.
Loppupeleissä ei uskaltanut edes syliin nostaa saati vaippaa vaihtaa, koko ajan pitäis olla näkemässä mutta vauva ojennetaan hälle syliin.
Ja ei jaksa pitää edes istualtaan sylissä viittä minsaa.
Ihan keskenämme on oltu ja kärvistelty, ystävätkään eivät yllättäen ole käyneet sen jälkeen kun lapsen allergiat ja itkuherkkyys on tullut ilmi.
Ja juu kutsutaan kylään meitä, viiden jälkeen kuulemma aina pääsee! Hankalo yhtälö vauvan kanssa, joka huutaa väsymyksestä jo seiskalta ja kuudelta viimeistän on iltapala.
En ole katkera, mutta tämä tukiverkostojen puute Suomessa on hälyttävä. Sekä yhteiskunnassa että muuten.
Tämä. Meilläkin oli kahdet terveet eläkkeellä olevat isovanhemmat, rahaa ja aikaa. Kertaakaan eivät auttaneet, hoitaneet, leikkineet, ottaneet syliin, käyneet synttäreillä, köyneet jouluna. Ristiäsiin loppui into. Eivät pidä edes yhteyttä.
Ei siis ole mitään riitaa, mutta he vaan elää itselleen. Golfia, karaokea, reissua jne. Siiheb toki on oikeus mutta NORMAALI isovanhempi edes kerta vuoteen auttaa vähän. Nämä ei sitäkään. Koskaan ei ole edes minuuttia saatu apua, siis vuosikymmeneen.
Tämä pitäisi päättäjien tajuta. Että TÄMÄ on syy miksi lapsia ei synny. Ja TÄMÄ on asia mikä ajaa lapsiperheet tosi eriarvoiseen asemaan (jotkut saa apua paljon ja toiset ei yhtään)
On RAKENNETTAVA yhteiskunnan järjestelmä tasaamaan tätä puutetta eli vanhan ajan kodinhoitoapu takaisin. Nyt sitä ei saa ns normaalit perheet, ainoastaan lasu-sakki saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla muuta lisättävää kuin että tsemppiä! Esikoisen vauvavuosi ja seuraavatkin vuodet olivat todella haastavia. Ensimmäisestä vuodestaan ei ole juurikaan muistikuvia. Onneksi on valokuvia todisteena, ettei se ollut aina itkemistä.
Saimme vielä kaksi lasta, joiden lapsuusaika meni ihan eri merkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on, koliikkivauva, erittäin ärtyisä ja epäiltiin jotain nepsyäkin (jota ei sitten kuitenkaan diagnosoitu). Vauvan kanssa ei voinut mennä mihinkään, kirkui vaunussa, kirkui liinassa, ärtyi kaikesta (äänet, valot, tärinä, hajut) joten EI PUHETTAKAAN että olisin kertaakaan päässyt lattekahvilaan manmakahville niinkuin tutut kävivät jatkuvasti hyvin nukkuvien vauvojen kanssa.
Mä silti totuin kurjuuteen ja tein sen jälkeen usemman lapsen. Niidenkään kanssa en päässyt lattekahville kun se vaativa esikoinen oli mahdoton vielä monta vuotta syntymänsä jäkkeen.
Rankkaa oli, ei mitään tukiverkkoa, isovanhempia ei kiinnosta edes tavata tai soitelle, yksin ilman apua rämmitty vuosikaudet.Mutta! Erotuksena ap:hen - en ole asiasta katkera. Elämässä mikään ei mene tasan. Elämässä mikään ei mene reilusti. Toisilla on helppoa, toisilla rankkaa, toisilla on apua valtavasti ja osalla ei ollenkaan. Toisilla käy tuuri vauvan luonteen kanssa, toisilla ei. Elämä ei ole mitään velkaa kellekään eikä missään ole luvattu että sinulla on oikeus vaatia samaa helppoutta kuin muilla.
Siksi osaan olla kiitollinen ihanista lapsistani ja niistä rankoista ja vaikeistakin ajoista, ne oli lasteni lapsuus, ainutlaatuista aikaa.
En ole katkera. Se, että sanoo joskus, että voi hitto kun on raskasta, tai että toivoisi asioiden menneen toisin, ei ole katkeruutta. Se, että aina feikkaa kaiken olevan hyvin, on toksista positiivisuutta. Kyllä saa myös sanoa, että on jaksaminen koetuksella. Se on sitten eri asia, jääkö siihen loppuelämäkseen kiinni sitä suremaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäville se heidän tilanne tuntuu raskaalta, kun lapsella nyt on ollut pari huonoa päivää, koska heillä ei ole samanlaista kokemusta kuin sinulla, mitä oikeasti on olla väsynyt.
Mä koittasin tehdä jotain mikä vie ajatukset muualle kuin vaan lapsiin, menkää vaikka leffaan ystävien kanssa ja vauva hoitoon.Kukahan sitä vauvaa hoitaisi, jos on yksinhuoltaja?
Kotiin voi vaikka palkata hoitajan. Esim. MLL noin 9e/h ja todella kannattaa, koska silloin kun itse saa hetken jotain muutakin elämää kuin sitä oman lapsen seuraa, se auttaa jaksamaan. Tai vaa nukkua sen ajan kun hoitaja vie vauvan vaunukävelylle. Myös neuvolasta ja lastensuojelusta voi pyytää apua, mikä on todella järkevää, eikä näännyttää itseään väsymykseen, koska pidemmän päälle se alkaa vaikuttaa mielenterveyteen.
Noin voi varmasti tehdä. Itse en kykene antamaan vieraalle ihmiselle aivan pientä vauvaa hoitoon.
Kyllä! Meidän toinen lapsi oli todella herkkävatsainen ja itkuinen. Jouduin karsimaan omaa ruokavaliotani ihan järkyttävästi, jotta vauva ei huutaisi vatsakipuaan. Samalla oli hoidettavana 2-vuotias vilkas esikoinen. Laihduin aivan anorektiseksi tuon vuoden aikana.
Jälkeenpäin tuntuu ihan tyhmältä, etten vaan lopettanut imettämistä ja pyytänyt enemmän isovanhempia meidän avuksi. Olin vaan niin sekaisin ja tavallaan uupunut, että en saanut aikaiseksi alkaa tuumasta toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä! Meidän toinen lapsi oli todella herkkävatsainen ja itkuinen. Jouduin karsimaan omaa ruokavaliotani ihan järkyttävästi, jotta vauva ei huutaisi vatsakipuaan. Samalla oli hoidettavana 2-vuotias vilkas esikoinen. Laihduin aivan anorektiseksi tuon vuoden aikana.
Jälkeenpäin tuntuu ihan tyhmältä, etten vaan lopettanut imettämistä ja pyytänyt enemmän isovanhempia meidän avuksi. Olin vaan niin sekaisin ja tavallaan uupunut, että en saanut aikaiseksi alkaa tuumasta toimeen.
Joo mä tiedän ton! Mä laihduin 15 kiloa. Sitä menee vaan automaattiohjauksella, ei siinä pysty välttämättä enää edes ajattelemaan järkevästi. Sitä menee ihan sekaisin, suorittaa vaan ja yrittää yrittämistään. Kun ei tule koskaan sellaista taukoa, että pystyisi lepäämään sen verran, että mieli kirkastuisi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei mielestäni ollut mitään odotuksia vauvavuoden suhteen, tiesin kyllä, että voi olla tosi rankkaakin. Nyt kuitenkin alkaa pikku hiljaa näköjään purkautua tässä joku trauma, kun kuuntelee kavereiden onnellisia vauvajuttuja. Tuntuu tosi surulliselta, että meidän vauvavuosi meni näin. Tajuan kyllä järjellä, että turha sitä on surra, kun ei asialle mitään voi, ja pääasia on, että ollaan hengissä ja lapsesta on pidetty niin hyvää huolta kuin on pystytty. Myöhemmissä vaiheissa voi sitten tulla hienoja ja ihania juttuja. Näköjään silti surettaa, tuntuu niin kuin olisi menettänyt jotain, jonka kokemiseen oli vain yksi mahdollisuus. En liiottele, kun sanon, että oikeasti tuntuu, kuin olisi käynyt lähellä kuolemaa. Siitä on äitiyden onni ja hehku kaukana, kun ei nuku vuoteen. Siis oikeasti, ei silleen "taas se herätti kuudelta, voi ei." Ap
Ne, joilla on ollut helppo vauvavuosi, valittavat usein, kuinka lapsi on muuttunut hankalaksi vuoden iässä, me, joilla vauvavuosi oli maanpäällinen helvetti, ihmetellään jossain vaiheessa, kuinka lapsesta on tullut helppo. Mikään ei tunnu enää niin kamalalta (vrt helppoihin vaivoihin) kun sen vauvavuoden unettomuuden ja sekoamisen on kokenut. Kaiken ottaa vastaan jotenkin eri tavalla.
Meillä oli pienet kaksoset, toisella koliikki, refluksi ja atopia, toisella vatsavaivoja ja refluksi. Jatkuvaa valvomista öisin ja päivisin nukkuivat täysin eri rytmissä, yleensä 20 min unia liikkuvissa vaunuissa. Kävelin sateessa, rännässä, lumessa, pakkasessa. Heilutin vaunuja sisällä koko unien ajan. Öisin olin seota ja sain paniikkikohtauksia kun kello lähenteli aamua enkä ollut nukkunut vielä koko yönä. Muistan kun joku yö itkin kylppärissä miehelle että tapan itseni. Muistan kun mietin että hakkaan kalloni kylppärin seinään. Tainnutan itseni tai ikiuneen, aivan sama. Huh, se oli ihan hirveää. En pystynyt nukkumaan edes silloin kun lapset nukkui yliväsymykseni vuoksi. Päivisin en nukkunut kertaakaan. Nyt lapset on reilu vuoden ja toisen lapsen heräilyt helpotti 7 kk iässä, toisen 12 kk iässä. Kummankin unet helpotti eniten siirrosta omaan huoneeseen. Perhetyöntekijä neuvoi uniasioissa ja tärkeintä oli hänen rohkaisunsa siirtää lapset omiin huoneisiin. Lapset ovat äärimmäisen herkkiä heräämään ja oma rauha on heille toiminut. Vatsavaivat ovat ajan kanssa hellittäneet, mutta ei loppuneet.
Toisinaan on vielä öitä, että herätään pariksi tunniksi tai useita kertoja, mutta pääosin yksi herätys yöllä. Mies hoitaa jokaisen yöheräämisen. Hän osaa nukahtaa heti uudestaan, kun minä jään tunti kausiksi hereille. Päiväunet ovat edelleen surkeat. Valvoin jo raskausaikana viimeiset 6 kk kauheiden liitoskipujen vuoksi ja heräsin 45 min välein. Eli jo raskausaikana sain univelat niskaani. Kun lapsen täyttivät vuoden, muisteltiin miehen kanssa mennyttä ja totesin sen olleen ihan järkyttävän rankkaa ja olin surullinen, etten kokenut ihanaa vauvavuotta, kerroin kokeneeni sen traumaattiseksi, kuten ap. Tarvitsisin varmasti keskusteluapua asian purkamiseen, mutta puhuminen asiasta on hankalaa. Muutenkin minulla on voimakkaat defenssit päällä. En pysty ääneen toteamaan, kuinka kamalaa on ollut ilman itkua. Kerroin aina neuvolassakin, että meillä menee "ihan mukavasti".
Voimia AP ja muut samaa kokevat. Minulle on helpottanut se että suuntaan vaikeina hetkinä ajatukseni tulevaan ja ajattelen siitä toiveikkaasti. Koliikki oli kauheaa, muuta laskin päiviä, että vauva on kolme kk. No ei se heti silloin loppunut mutta helpotti kyllä.
Meillä keskoslapsi, jota syötettiin kolmen tunnin välein. Kaikki kirjattiin ylös ja maito valmistettiin itse jauheesta. Se oli aikaa vievää, koska vesi piti keittää ja sitten vielä jäähdyttää. Unta itselle syöttöjen väleissä kertyi n. tunti korkeintaan. Joskus ei ollenkaan tai epämääräistä torkkumista. Päivällä nukkui 20 min. pätkiä, mutta vain kovan nukuttamisen seuraksena. Hieman vanhempana, n. puolen vuoden ja vuoden ikäisenä nukkui jo muutaman tunnin putkeen. Univäli alkuillasta sinne n. viiteen. Itsellä unta kertyi kokonaisuudessaan pari muutaman tunnin pätkää yössä. Se oli rankkaa, koska kokonaista yötä en ollut nukkunut siihen mennessä moneen kuukauteen, ihan pikkupätkiä vain. Siitä sitten töihin kuitenkin heti vuoden päästä ja on ollut aivan järkyttävän raskasta. Lapsi oli ihan kiinni meissä vanhemmissa koko ajan. Ei viihtynyt itsekseen missään. Ei ole ollut helppoa. Onneksi nuo ajat ovat ohi. Tämä lapsi oli hyvin toivottu ja odotettu. Toista lasta ei ole tullut, eikä edes yritetty.