Miehet, millaisen seksuaalisen häirinnän, ahdistelun tai väkivallan kohteeksi olet joutunut?
Viime päivinä on puhuttu paljon naisiin kohdistuvasta katuhäirinnästä. Olisi hyvä kuulla myös miesten kokemuksia. Millaista teihin kohdistuva ahdistelu ja häirintä on ollut?
Kommentit (1359)
15v sitten olin eräässä oppilaitoksessa suorittamassa testiä. Ei siis koe, vaan valvottu testitilanne mikä suoritetaan yksin valvojan kanssa.
Asiassa oli teknisiä ongelmia ja minua vanhempi naisvalvoja pyysi minua tarkistamaan liitännät. Samalla kun olin kumartuneena pöydän alle, niin tämä valvoja kouraisi minua perseestä oikein pitkään. Naureskeli vaan ettei voi vastustaa kiusausta.
En tiedä mikä fantasia sillä oli päällä ja kuinka oli suunnitellut, mutta mua vain hämmensi.
Joku tuossa ehdotti että pitäisi kehittää tätinainen nimike vastaamaan estämisestä, mutta ihan yhtä lailla nuoret naiset tekevät tätä - kohderyhmä vain on pienempi kuin käänteisillä sukupuolilla.
Vain pienen pieni vähemmistö saa aktiivista huomiota naisilta, harrastin aikoinani kehonrakennusta ja erotuin varmaankin edellä mainitulla tavalla joukosta. Jatkuvaa tuijottelua, silmieniskuja, vihellyksiä ja paljon röyhkeämpääkin. Ihan sama missä sitä liikkui, jos oli ihonmyötäiset vaatteet tai muuten huoliteltu niin tätä sai kokea. Röyhkein kommentti oli torilla herneitä ostaessa, pidin vuoden ikäistä poikaani sylissä ja vaimo seisoi vieressä niin pari nuorta naista kysyi voisinko tehdä heillekin "tuollaisen".
Naisiin kohdistuu varmasti paljon enemmän tätä, mutta naiset myös yhtä varmasti kokevat herkemmin nämä ahdisteluksi. Meidän tulisi yhteiskuntana määrittää raja mikä on laillista ja mikä ei, loppu on vain huonoa käytöstä joka pitää kestää mutta ei tietenkään hyväksyä. Sitä huonoa käytöstä vastaan meidän tulee kasvattaa lapsemme paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mies ole ikinä samalla tavalla fyysisesti uhattuna kuin nainen. Monet naiset välttelevät pimeällä alikulkuja, huonosti valaistuja bussipysäkkejä sekä puiston läpi meneviä kävelyteitä.
Ketjun aihe ei tällä kertaa ollut naisten kokema uhka
Pitää tuoda mittakaava esille. Ei miehen tarvi pelätä pimeällä pysäkillä raiskatuksi tulemista.
Mutta hakatuksi ja tapetuksi tulemista pitää.
Ja huomattavasti enemmän kuin naisten. Valtaosa julkisilla paikoilla tapahtuvista väkivallan teoista kohdistuu miehiin.
Tää. Ja se että miehet kokonaisuutena on vahvempia ja isompia kuin naiset ei paljoa lämmitä siinä tilanteessa, jos on itse mies ja isompi ja vahvempi tai aseistettu mies käy päälle (ja yleensä asetelma on tämä, harva itse hyökkää selvästi ylivoimaisen vastustajan kimppuun).
Jos mä saan turpaani satakiloiselta karpaasilta niin ihan turha siinä lässyttää mulle että mä olen silti 80-kiloisena vahvempi kuin nainen.
Tämä on kyllä totta. Tietenkin jos ajatellaan kahta kokonaisuutta 'miehet' ja 'naiset' niin melkein kaikki miehet on vahvempia kuin melkein kaikki naiset... Mutta miehet kohtaa enemmän väkivaltaa, se on aivan selvä asia. Ja pienempiä miehiä lätkitään turpaan aivan eri tavalla kuin naisia, se ei ole läheskään yhtä paheksuttavaa lyödä itseään heikompaa jos se on kuitenkin mies.
Tää nyt menee sivuraiteille, mutta olen itse suht' pienikokoinen mies. Laskeskelin, että olen elämässäni saanut turpaan n. 25-30 kertaa, nenäkin on murtunut kolmesti. Kaikki tapaukset toki yöllä ja humalassa, selvin päin saa olla rauhassa kunhan katsoo missä liikkuu. Ikinä ei ole itseäni pienempi tai samankokoinen käynyt kimppuun, aina on ollut huomattavasti isompi.
Niin. Kun puhutaan naisten kokemasta ahdistelusta ja väkivallasta, puhutaan miesten tekemästä väkivallasta ja vallankäytöstä.
Kun puhutaan miesten kokemasta ahdistelusta ja väkivallasta, puhutaan miesten tekemästä väkivallasta ja vallankäytöstä.
Ei kaikki miehet, mutta ikävä kyllä suurimmaksi osaksi miehet.Niin, muutama prosentti miehistä on väkivaltaisia, ja heidän uhreinaan on usein naisia ja vielä useammin miehiä. Auttaako tämä jotenkin sitä valtavaa miesten enemmistöä, joka on siinä uhriasemassa eikä millään tavalla itse osallistu väkivallantekoihin?
Auttaa uhreja ja potentiaalisia sellaisia siinä, että riskitekijät tunnistetaan ja heille voidaan kohdistaa tarvittavia toimenpiteitä.
Vauvat voisi viedä äideiltään pois, naisilla on taipumus tappaa omat vauvansa.
Minne ne vauvat vietäisiin? Isille, joilla on vielä suurempi taipumus tappaa sekä lapset että heidän äitinsä?
Vaikka, taipumus on silti pienempi kuin naisten tappoluku
Tässä sulle tuoreempi:
https://yle.fi/uutiset/3-11330594
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/w_1080,h_1110,ar_0.9733123779296…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kirjoittanut halaamisesta aiemmin. Mutta me nyt vaan ei voida ruveta toimimaan tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa sen erityisherkimmän autismin kirjolla olevan säännöillä, ettei sen tartte avata suutaan. Halaaminen on universaali ystävällisyyden osoitus. Jos ei osaa ja halua ottaa sitä vastaan niin sanoo itse.
Universaalisti monille jopa kättely on liian intiimiä, mutta ok, minäpä tästä ryntään halailemaan musliminaisia.
Ok, kivaa iltaa. Varo ettei vastaan tule ranskatar, joka haluaa antaa poskisuukon. Varovaisuutta peliin.
Olen asunut vuosia Keski-Euroopassa, jossa paikasta riippuen 2-3 poskisuudelmaa on normaalia.
Joskus voin siihen taipua, toisinaan en viitsi. Silloin syntyy tilanne, jossa nainen tarjoaa poskeaan ja minä kättäni. Nainen näytää hetken hämmentyneeltä, mutta osaa kyllä kätellä. Koskaan ei ole kättelyä kummempaa tuosta seurannut, joten varovaisuuteen kehottaminen on melkoisen liioteltua.

Heitäkö kuuluu tuttavapiiriisi? Varmaan se sitten on ihan ok. Ja ellei ole, he varmaan kertovat sen sinulle.
Joku kirjoitti että halaaminen on universaali ystävällisyyden osoitus. Ei puhuttu mitään tuttavapiiristä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä minua ahdistellaan usein töissä, mikä sinänsä on ok, koska materiaali siellä on sellaista ettei oikein olla tässä maailmassa, eli tuota voi odottaakin.
Sen lisäksi minua pussaillaan, halaillaan, puristellaan jne naispuolisten tuttujen toimesta kun he ovat hieman alkoholia nauttineet. En pidä tästä, ene halua vieraita naisia noin lähelle, ja lisäksi minulla on jo oma vaimo jota halailen mielelläni, ja noihin kohtaamisiin liittyy yleensä flirtti naisen puolelta, ja koen hyväksyväni sen ja olevan siinä flirtissä mukana jos en työnnä naista pois välittömästi ja sano jyrkästi että ei. En kuitenkaan osaa noissa tilanteissa tehdä muuta kuin seistä tumput suorina, ja antaa tervehtimishyväilyn ja suukottelun jatkua passiivisena.
Ymmärrän että olen muiden mielestä herkkis, ja että tuonkaltainen kohtaaminen ja tervehtiminen on normaalia.
Silti mietin olisiko se normaalia toisinpäin.
Ei se kyllä ole normaalia. Yleensä ihmiset valitsevat tervehtimistavan kunkin ihmisen mukaan. Aina voi nyökkäysmoikata, jos tietää ettei toinen tykkää iholle menevistä tervehtimistavoista.
Olisko sun mahdollista noissa tilanteissa jotenkin ohjata omalla kädellä sitä etäisyyttä? Eli ottaisit itse naista olkapäästä kiinni, kurotat antamaan nopean puolihalin tervehdykseksi, mutta samalla kuitenkin pidät sillä omalla kädellä vähän etäisyyttä ja työnnät sitten lisää etäisyyttä väliin kun puolihali suoritettu? Teet van jääräpäisesti sitä, niin tulee automaattiseksi reaktioksi jossakin vaiheessa ja tyhmempikin tajuaa, että ei tarvitse tulla lääppimään.
^^ En tarkoittanut ylläolevaa neuvoa kyseisten naisten ahdistavan käytöksen vähättelyksi. Mutta jos on sellainen ihminen, joka kokee vaikeaksi puolustaa omia rajojaan ja "jähmettyy" kuten edellä ollut mies kirjoitti, niin siihen jähmettymiseen auttaa kun etukäteen miettii taktiikan, millä toimii kyseisenkaltaisessa tilanteessa. Tämä pätee ihan kaikenlaisiin tilanteisiin. Ja kyllä, antaisin saman neuvon naiselle, joka kertoo, että lamaantuu kun joutuu epätoivotun lähestymisen kohteeksi.
Kaikkihan me toivottaisiin, että muut ihmiset osaisivat käyttäytyä ja kunnioittaa toisia ilman sanomistakin. Mutta valitettavasti jotkut eivät osaa tai eivät välitä. Koska et pysty kontrolloimaan muiden käytöstä niin mieti, onko jotain miten voit itse vaikuttaa tilanteeseen. Naiset ovat aina opetelleet kikkakolmosia, joilla päästä epätoivotuista tilanteista. Kyllä naisten taktiikoista voi miehetkin jotain oppia.
Minä kun olen koko ajan luullut että tarkoitus on että ihmiset lopettavat toisten seksuaalisen häirinnän, eikä se että uhrit joutuvat kikkaskolmostelemaan.
Tuttavan halaaminen nyt ei lähtökohtaisesti ole seksuaalista häirintää, kuten hyvin tiedät.
paitsi kun sen tekee "vähän limainen eno"
Koska on halaamista ja "halaamista". Kun tapaa kaverin ja halaa tervehdykseksi, se on ok, jos toinen ei ole ilmaissut tuon olevan vääränlaista toimintaa. Kun halaa toista, mahdollisesti vierasta, ja lääppii ja kommentoi limaisuuksia, se ei ole ok.
Ei ole ok. Kysyt luvan, ja saatuasi sen vasta halaat. Ei ole mitenkään ok että sinä määrittelet mikä on kenellekin ok, ja että ihmisen pitää kieltää koskemasta itseensä, vaikka ihmiseen ei saa koskea ennen kuin on lupa siihen.
Eiköhän jokainen määrittele kaveri- ja perhepiirissään nämä rajat ihan kollektiivisesti. Useimmissa porukoissa halaaminen on ok eikä sitä tartte sen kummemmin miettiä. Aikuinen ihminen osaa sanoa ettei halua tulla halatuksi, se nyt ei aikuisten oikeesti ole mikään pelottava ja jäädyttävä seksuaalinen ahdistelutilanne. Ja jos on, niin silloin ongelma on jo ihan muu.
Silloin sinä kirjoitat että kun tapaaT kavereita, niin te haluatte halailla kaikki toisianne, etkä yleismaailmallisesti, että kun tapaa kaverin, niin halaaminen on ok. Erittele puhuvasi itsestäsi, vai kävikö nyt niin että kun viestiisi vastattiin eri meiltä olemalla, niin sisältöä piti muuttaa jälkikäteen selittelemällä ;)
En ole kirjoittanut halaamisesta aiemmin. Mutta me nyt vaan ei voida ruveta toimimaan tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa sen erityisherkimmän autismin kirjolla olevan säännöillä, ettei sen tartte avata suutaan. Halaaminen on universaali ystävällisyyden osoitus. Jos ei osaa ja halua ottaa sitä vastaan niin sanoo itse.
Sen lisäksi minua pussaillaan, halaillaan, puristellaan jne naispuolisten tuttujen toimesta kun he ovat hieman alkoholia nauttineet.
Näin kirjoitettiin. Ei puhuttu autistisesta sinusta, tai kavereistasi. Et voi toimia humalassa noin, joten sinun täytyy lopettaa se nyt. Pitäisi sen verran ymmärtää vaikka oletkin autisti.
Autistit nimenomaan eivät tarjoudu halailemaan. Olet vähän hakoteillä tuon termin sisällön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kirjoittanut halaamisesta aiemmin. Mutta me nyt vaan ei voida ruveta toimimaan tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa sen erityisherkimmän autismin kirjolla olevan säännöillä, ettei sen tartte avata suutaan. Halaaminen on universaali ystävällisyyden osoitus. Jos ei osaa ja halua ottaa sitä vastaan niin sanoo itse.
Universaalisti monille jopa kättely on liian intiimiä, mutta ok, minäpä tästä ryntään halailemaan musliminaisia.
Ok, kivaa iltaa. Varo ettei vastaan tule ranskatar, joka haluaa antaa poskisuukon. Varovaisuutta peliin.
Olen asunut vuosia Keski-Euroopassa, jossa paikasta riippuen 2-3 poskisuudelmaa on normaalia.
Joskus voin siihen taipua, toisinaan en viitsi. Silloin syntyy tilanne, jossa nainen tarjoaa poskeaan ja minä kättäni. Nainen näytää hetken hämmentyneeltä, mutta osaa kyllä kätellä. Koskaan ei ole kättelyä kummempaa tuosta seurannut, joten varovaisuuteen kehottaminen on melkoisen liioteltua.
Tuo halailija on sellainen joka käy vain kiinni. Normaalit ihmiset esimerkiksi avaavat kätensä halaus-asentoon ja toinen tekee saman jonka jälkeen he halaavat. Sama poskisuudelmissa.
Tuo hyökkää kiinni ja poskisuudelmassakin on vähän kieltä mukana, ja se kohdistuu miehen korvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mies ole ikinä samalla tavalla fyysisesti uhattuna kuin nainen. Monet naiset välttelevät pimeällä alikulkuja, huonosti valaistuja bussipysäkkejä sekä puiston läpi meneviä kävelyteitä.
Ketjun aihe ei tällä kertaa ollut naisten kokema uhka
Pitää tuoda mittakaava esille. Ei miehen tarvi pelätä pimeällä pysäkillä raiskatuksi tulemista.
Mutta hakatuksi ja tapetuksi tulemista pitää.
Ja huomattavasti enemmän kuin naisten. Valtaosa julkisilla paikoilla tapahtuvista väkivallan teoista kohdistuu miehiin.
Tää. Ja se että miehet kokonaisuutena on vahvempia ja isompia kuin naiset ei paljoa lämmitä siinä tilanteessa, jos on itse mies ja isompi ja vahvempi tai aseistettu mies käy päälle (ja yleensä asetelma on tämä, harva itse hyökkää selvästi ylivoimaisen vastustajan kimppuun).
Jos mä saan turpaani satakiloiselta karpaasilta niin ihan turha siinä lässyttää mulle että mä olen silti 80-kiloisena vahvempi kuin nainen.
Tämä on kyllä totta. Tietenkin jos ajatellaan kahta kokonaisuutta 'miehet' ja 'naiset' niin melkein kaikki miehet on vahvempia kuin melkein kaikki naiset... Mutta miehet kohtaa enemmän väkivaltaa, se on aivan selvä asia. Ja pienempiä miehiä lätkitään turpaan aivan eri tavalla kuin naisia, se ei ole läheskään yhtä paheksuttavaa lyödä itseään heikompaa jos se on kuitenkin mies.
Tää nyt menee sivuraiteille, mutta olen itse suht' pienikokoinen mies. Laskeskelin, että olen elämässäni saanut turpaan n. 25-30 kertaa, nenäkin on murtunut kolmesti. Kaikki tapaukset toki yöllä ja humalassa, selvin päin saa olla rauhassa kunhan katsoo missä liikkuu. Ikinä ei ole itseäni pienempi tai samankokoinen käynyt kimppuun, aina on ollut huomattavasti isompi.
Niin. Kun puhutaan naisten kokemasta ahdistelusta ja väkivallasta, puhutaan miesten tekemästä väkivallasta ja vallankäytöstä.
Kun puhutaan miesten kokemasta ahdistelusta ja väkivallasta, puhutaan miesten tekemästä väkivallasta ja vallankäytöstä.
Ei kaikki miehet, mutta ikävä kyllä suurimmaksi osaksi miehet.Niin, muutama prosentti miehistä on väkivaltaisia, ja heidän uhreinaan on usein naisia ja vielä useammin miehiä. Auttaako tämä jotenkin sitä valtavaa miesten enemmistöä, joka on siinä uhriasemassa eikä millään tavalla itse osallistu väkivallantekoihin?
Auttaa uhreja ja potentiaalisia sellaisia siinä, että riskitekijät tunnistetaan ja heille voidaan kohdistaa tarvittavia toimenpiteitä.
Vauvat voisi viedä äideiltään pois, naisilla on taipumus tappaa omat vauvansa.
Minne ne vauvat vietäisiin? Isille, joilla on vielä suurempi taipumus tappaa sekä lapset että heidän äitinsä?
Vaikka, taipumus on silti pienempi kuin naisten tappoluku
Tässä sulle tuoreempi:
https://yle.fi/uutiset/3-11330594
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/w_1080,h_1110,ar_0.9733123779296…
Tuosta linkittmästäsi ylen uutisesta:
Kun tarkastellaan 114-vuotiaita henkirikoksen uhreja, isien osuus kasvaa. Alla kouluikäisten lasten surmissa äitien osuus on yhä suuri.
Lehden mukaan tätä selitetään sillä, että tilastollisesti äidit viettävät eniten aikaa tämän ikäisten lasten kanssa.
Kaiken kaikkiaan miehet käyttävät enemmän väkivaltaa kuin naiset, mikä alkaa näkyä tilastoissa, kun lapsi kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kirjoittanut halaamisesta aiemmin. Mutta me nyt vaan ei voida ruveta toimimaan tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa sen erityisherkimmän autismin kirjolla olevan säännöillä, ettei sen tartte avata suutaan. Halaaminen on universaali ystävällisyyden osoitus. Jos ei osaa ja halua ottaa sitä vastaan niin sanoo itse.
Universaalisti monille jopa kättely on liian intiimiä, mutta ok, minäpä tästä ryntään halailemaan musliminaisia.
Heitäkö kuuluu tuttavapiiriisi? Varmaan se sitten on ihan ok. Ja ellei ole, he varmaan kertovat sen sinulle.
Joku kirjoitti että halaaminen on universaali ystävällisyyden osoitus. Ei puhuttu mitään tuttavapiiristä.
Kättely taas on yleinen tervehdystapa länsimaissa. Sinäkö siis olet tähän saakka kätellyt kaikki kadulla vastaantulevat ihmiset, ja nyt haluat siirtyä halailemaan? Jonkin sortin kehitysvamma sinulla ilmaisesti, kun tervehtimiskäyttäytyminen on sinulle näin hankala hahmottaa.

Siellä on ihan se kuvaaja joka kertoo numeroina asian.
Ja toki, naiset selittelevät aina mistä se johtuu, naisille piti oikein keksiä tauti jotta ei tarvitse rangaista oman lapsensa lahtaamisesta.
52 lasta naisten tappamana
28 miesten
Melkoinen ero

Ei ketään tarvitse kätellä, covid19 on osoittanut sen.
Uskokaa nyt, miesten ei tarvitse erikseen kieltää naisia koskettelemasta heitä. Pyydätte luvan halaukselle niin kaikki on hyvin.

Melkoinen ero on myös yksinhuoltajien sukupuolijakaumassa, ja siihen lisäksi parisuhteessa elävien hoitovastuun jakautuminen, niin eiköhän se selittävä tekijä normaalijärjellä varustetulle ole ihan ilmeinen. Mutta toki tätäkin voi käyttää naisvihan levittämiseen, ja kylläpä sitä käytetäänkin, aina kun yhärien haukkumiselta ennätetään.

Lapsivuodepsykoosi ja synnytyksen jälkeinen masennus ovat hirveitä sairauksia. Tukea, palveluja ja puuttumista tarvitaan.

Anna lapsi pois jos et jaksa sitä. Älä asettele sitä junaraiteelle.
Baarissa nainen tunki kätensä housuihini ihan mitään kyselemättä.

Harmi, että joudut vuodesta toiseen käyttämään tuota samaa esimerkkiä. Mielelläsi varmaan vaihtelisit, mutta kun ei taida olla materiaalia?
Asiasta kukkaruukkun, jos tämä on mielestäsi henkirikoksissa se suurin ja keskeisin ongelma, niin sinä varmaan teet kaikkesi auttaaksesi näissä tilanteissa olevia perheitä? Et suinkaan levitä vihaviestejä pitkin nettiä vaan autat ihan konkreettisesti, eikö niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kirjoittanut halaamisesta aiemmin. Mutta me nyt vaan ei voida ruveta toimimaan tavallisissa sosiaalisissa tilanteissa sen erityisherkimmän autismin kirjolla olevan säännöillä, ettei sen tartte avata suutaan. Halaaminen on universaali ystävällisyyden osoitus. Jos ei osaa ja halua ottaa sitä vastaan niin sanoo itse.
Universaalisti monille jopa kättely on liian intiimiä, mutta ok, minäpä tästä ryntään halailemaan musliminaisia.
Heitäkö kuuluu tuttavapiiriisi? Varmaan se sitten on ihan ok. Ja ellei ole, he varmaan kertovat sen sinulle.
Joku kirjoitti että halaaminen on universaali ystävällisyyden osoitus. Ei puhuttu mitään tuttavapiiristä.
Kättely taas on yleinen tervehdystapa länsimaissa. Sinäkö siis olet tähän saakka kätellyt kaikki kadulla vastaantulevat ihmiset, ja nyt haluat siirtyä halailemaan? Jonkin sortin kehitysvamma sinulla ilmaisesti, kun tervehtimiskäyttäytyminen on sinulle näin hankala hahmottaa.
Ei ketään tarvitse kätellä, covid19 on osoittanut sen.
Uskokaa nyt, miesten ei tarvitse erikseen kieltää naisia koskettelemasta heitä. Pyydätte luvan halaukselle niin kaikki on hyvin.
Suomalaismiehet ovat henkisesti muslimeja 😂. Kättelykin on jo liikaa. Voi voi.
Minäkin ihmettelen tätä halailujuttua. Toki jos on hirveän herkkä ja ahdistuu kosketuksesta, niin halaus voi tuntua pahalta, mutta ei se automaattisesti tee siitä seksuaalista ahdistelua vaan kyllä tällainen ihminen voi ahdistua myös samaa sukupuolta olevan henkilön halauksesta. Itsekin olen heteronaisena ollut tilanteissa, joissa huomaan toisen heteronaisen jähmettyvän kiusallisesti halatessa ja ymmärrän että nyt tuli tehtyä virhearvio. Mitään seksuaalista siinä ei kuitenkaan ole ollut. Enemmän tiettyä sosiaalista kömpelyyttä, hitautta lukea ihmisiä ja tilanteita ja ymmärtää millainen läheisyys ja kosketus on missäkin tilanteessa ok. Samalla tavalla voisin mokata myös miespuolisen kaverin kanssa ilman minkäänlaista seksuaalista vivahdetta.
Kovaa peliä Zimbabwessa. Vieläköhän liiga toimii?
https://yle.fi/uutiset/3-5459673