Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni ei koskaan tunnu olevan kiinnostunut siitä, miten minulla menee
21.07.2022 |
Hesarissa oli juuri juttu kuuntelusta parisuhteessa. Tai siitä, miten vaikeaa se joskus on. Ja että yleensä kumpikaan ei tarkoita pahaa olemalla poisasoleva vaan taustalla on usein suojautumismekanismi, kuten riitojen välttely tai pelko kelpaamattomuudesta.
Minä ja aviomieheni olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Olemme asuneet aina välillä erillään, kun olen toisilla paikkakunnilla töissä. Meillä on oikein hyvät välit, keskustelemme ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja hän jakaa auliisti omia asioitaan. Mutta minulla on koko suhteemme ajan ollut olo, että tulen sivuutetuksi ja että hän ei ole kiinnostunut siitä, mitä minulle kuuluu.
Kaikki tärkeät elämäntapahtumat, kuten inssi, työhaastattelut, matkat, hän ei ikinä kysy minulta miten meni tai jos kerron jotain, hän ei koskaan kysy jatkokysymyksiä. Hän ei myöskään muista asioita, kuten inssiä, jota varten olen valmistautunut useamman viikon ja kertonut minä päivänä se on. Ystäväni taas kyselevät heti perään miten meni ja laittavat tsemppiviestejä jo etukäteen. Samoin työhaastattelua olin jännittänyt ihan hulluna ja lopulta itse kerroin hänelle jälkikäteen, että sain työpaikan. Hän ei muistanut kysyä tai oli ehkä unohtanut koko haastattelun, joka oli minulle tosi tosi iso juttu.
En muista koskaan suutahtaneeni tästä miehelleni - en ole koskaan sanonut tätä hänelle. En usko, että tällaista asiaa voi pakottaa, en voi muuttaa häntä toisenlaiseksi. Olen lähinnä niellyt harmitukseni ja ajatellut, että no ehkä asiani eivät ole kovin kiinnostavia. Tai ehkä emme vain ole oikeat ihmiset toisillemme.
Hän kyllä kertoo aina omista asioistaan minulle ja rehellisyyden nimissä en aina itsekään ole mielentilassa jossa kuuntelen tiiviisti, mutta ainakin yritän aina muistaa kysellä miten toisella menee ja minua ihan aidosti kiinnostaa mitä hänelle kuuluu.
Kerran olin lähdössä aikaisin aamulla junalla siskontytön lakkiaisiin toiselle puolelle Suomea. Mieheni tiesi, milloin junani lähtisi ja että minun piti herätä aikaisin, että ehtisin. Tämä oli edellisen illan puheenaihe.
Aamulla en herännyt omaan herätyskellooni, en edes varaherätyksiin. Hän kuuli herätyskelloni soivan mutta ei tullut herättämään. Oli kuulemma ajatellut, että kyllä minä sitten nousen. Myöhästyin junasta enkä päässyt lakkiaisiin. Hän vaikutti lähinnä vähän hämmentyneeltä ja yllättyneeltä, miten en ehtinyt.
Totta kai oli oma vikani, olisi pitänyt laittaa äänekkäämpi herätys tai mennä päivää etukäteen. Silti minua loukkasi, ettei hän huomannut.
Lähinnä pohdin tässä, että onko todella niin, että mieheni pelkää olevansa riittämätön tai suojautuu. Kun minusta ihan oikeasti tuntuu vuodesta toiseen siltä, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Kommentit (139)
Ap, miehesi näkee, että huonosti, koska olet hänen kanssaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on tuollainen ja se on kyllä ihan diagnosoitu narsisti. Tosin se olisi herättänyt minut kyllä jos en olisi herännyt, tuo nyt kuulostaa ihan äärimmäiseltä empatiakyvyttömyydeltä.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on hieman tollainen, hän on niin sanottu nepsy ja entisissä suhteissa narsistiksikin epäilty, koska sen verran itsekeskeinen. Itse kuitenkin selvitin myös miehen lapsuudenperheen vuorovaikutuskuvioita; kummallakin vanhemmalla ollut mt-ongelmia ja kumpikin paljon poissa; joko ihan fyysisesti tai sitten emotionaalisesti, äiti välillä ihan täysin psyyk.poissa. Mieheni on siis joutunut olemaan hyvin paljon yksin. Ei häneltä kyselty juuri mitään. Mitä ei ole itse saanut, ei osaa myöskään toiselle antaa. Se pitäisi tunnistaa ja tietoisesti opetella aikuisena. Mutta jos ei edes tunnista, ei voi opetella.
Itse olen sanonut miehelleni, että kun et vastavuoroisesti kysy mitä minä olen puuhaillut, mulle tulee olo, että mulla ja mun tekemisillä ei ole väliä. Helpottaa kummasti pelkkä sanoittaminen ja mieskin oppii ymmärtämään mua paremmin. Tsemppiä!
No kun ihminen voi opetella uusia taitoja. Mutta jos ei kiinnosta niin ei viitsi.
Olen itsekin perhehelvetistä, mutta en laita vahinkoa kiertämään vaan kannan vastuun omasta käytöksestäni, että se on hyvää ja rakentavaa.
Hienoa, jos sulle riittää sun mies työstämättömine ongelmineen. Mulle ei riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on tuollainen ja se on kyllä ihan diagnosoitu narsisti. Tosin se olisi herättänyt minut kyllä jos en olisi herännyt, tuo nyt kuulostaa ihan äärimmäiseltä empatiakyvyttömyydeltä.
Jostain kumman syystä nämä diagnoosin saaneet on aina paljon kestettävämpiä tapauksia kuin ne jotka tuolla hääräävät ilman diagnoosia.
Itse siedin aivan liikaa mieheltä huonoa käytöstä, hän vetosi aina vaikeaan lapsuuteen ja siihen, että hän nyt vain on tällainen. Ei koskaan kysellyt mitään, ei muistanut merkkipäiviä, tiuski vaan ja oli jatkuvasti muutenkin poissa. Monta vuotta meni ennenkuin tuo suhde tulu päätökseen, huh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on tuollainen ja se on kyllä ihan diagnosoitu narsisti. Tosin se olisi herättänyt minut kyllä jos en olisi herännyt, tuo nyt kuulostaa ihan äärimmäiseltä empatiakyvyttömyydeltä.
Jostain kumman syystä nämä diagnoosin saaneet on aina paljon kestettävämpiä tapauksia kuin ne jotka tuolla hääräävät ilman diagnoosia.
Samaa olen ihmetellyt itsekin. Vaikka puolisollani on diagnoosi, niin hän on kuitenkin pyrkinyt työstämään itseään ja kasvamaan ihmisenä. Näen koko ajan ympärilläni paljon pahempia tapauksia, yleensä miehiä mutta kyllä naisetkin osaa, mutta ei ne ole mitään kun ei ole diagnoosia.
Woke-kultuurin uusi leimakirves on NARSISMI. OIKEUTAAKO se nyt ihan kaikkeen? Ei kyetä näkemään omaa VIALLIsUUTAAN ja vikapäätöksiä?
MAAILMA on nyt kylässä E-Ruotsissa ja osin Suomessa. Ette ENÄÄN uskalla mennä hämärässä Hesan asemalle.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan varmuuden vuoksi: lue ketjut Narsistin keskustelutyyli ja ilmainen nettikirja Why does he do that.
Ja jos sun mies haluaisi käyttäytyä paremmin, hän käyttäytyisi paremmin. Ei ole mitään mystistä väärinkäsitystä tai lapsuustraumaa.
Tässä linkki kirjan ilmaisversioon, jos ei jo tullut vastaan. Ota sinisestä valikosta PDF, niin sun ei tarvii ladata erillistä lukuohjelmaa tietokoneelle/luuriin; https://1lib.sk/book/2326162/192f44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla, että ette sovi yhteen ja miestä kiinnostaisi, jos olisitte toisillenne "ne oikeat". Mä tosin veikkaan, että mies ei välttämättä ole kiinnostunut, koska häntä ei ole lapsena opetettu välittämään siitä, miten muilla menee. Tämän on havaintojeni mukaan aika yleistä. Tytöt opetetaan jo pieninä tarkkailemaan muiden tunteita ja reagoimaan mielipahaan, kun taas pojat saavat koheltaa omiaan irrallisina muiden tarpeista ja vähän omista tunteistaankin. En kuitenkaan jäisi odottamaan, kasvaako tämä poika koskaan, vaan etsisin kumppanin, jota kiinnostaa. Tsemppiä, ap! Kun nyt repäiset itsesi irti, löydät vielä hänet, joka välittää juuri sinusta.
Toinen puoli tästä on myös paljastava: en ikinä tunne tarvetta kertoa miehelleni ensimmäisten joukossa, jos minulle tapahtuu jotain hyvää. Koska yleensä minulle jää reaktiosta lannistunut, latistettu olo. Viime aikoina olen alkanut yhä useammin lakata kertomasta hänelle isojakaan asioita.
Oli aivan ihanaa, kun hyvä ystäväni oli aivan onnessaan kun sain työpaikan, laittoi minulle ääniviestin ja aitoa riemua äänessään sanoi "mun tekee mieli hyppiä täällä sun puolesta mä oon niin innoissani, tää on niin sun juttu". Ja se kun KUULIN hänen äänestään sen, että hän ihan oikeasti ajattelee noin. Se tuntui hyvältä. Kaikkien ei tarvitse hyppiä riemusta, mutta aitous, aito välittäminen on tärkeää.
Ap
Ihmiset ja ihmissuhteet on niin erilaisia. Vertailun vuoksi: tuokaan, että aikuisiällä naispuoliset ystävät hihkuvat onnesta ystävänsä ilon vuoksi, ei ole tosiasiassa kovin tavallista. Rohkenen sanoa, että sinulla on käynyt aivan äärimmäinen onni ystäviesi suhteen, tai ainakin tuon yhden ystävän suhteen. Että hän on vilpittömän iloinen puolestasi ja välittää sinusta JA osaa ilmaista tunteensa yksiselitteisesti ja selkeästi, on aivan ihanaa. Mutta se on myös tosi poikkeuksellista. Ymmärrettävästi vertaat nyt miestäsi ja hänen reaktioitaan tuon ystävän reaktioihin, ja varmasti myös miehesi jäyhyys on poikkeuksellista, mutta sitä koitan tässä sanoa, että nuo ovat nyt kaksi aika lailla ääripäätä. Eli miestä ja hänen reaktioitaan ei ehkä kannata verrata tuohon superihanaan ystävään. Parisuhde on myös niin eri asia kuin ystävyyssuhde, ja inhimillisesti ajateltuna on todella hienoa, että sinulla on lähelläsi hyvin monenlaisia ihmisiä. Toivon, että saat miehesi kanssa asian jotenkin järjestymään. Onko se täysin poissuljettua, että kysyt häneltä joskus sopivana hetkenä suoraan, kiinnostatko sinä ja kiinnostavatko sinun asiasi häntä yhtään. Hesarin sun muiden naistenlehtien oppien mukaisesti kannattaa aloittaa keskustelu minä-muotoisesti, eli että sinusta tuntuu, että hän ei ole kiinnostunut, tällöin ei kuulemma tule ihmiselle sellaista oloa, että häntä suoraan syytettäisiin jostain.
Täällä samanlaisen puoliso. Vaihdoin jo vuosia sitten "minä"-muotoon: minusta tuntuu... Mies vastasi: sinä sinä! Etkö muuta ajattele kuin itseäsi. Hän on itsekäs ja kykenemätön ottamaan aidosti minut huomioon :(
Ei kuuntele, eikä minun nykyään enää edes hirveästi huvita kertoa mitään hänelle. Aivan kuten joku ylempänä kirjoitti, että siitä saa vaan lytätyn olon. Aito jaettu ilo puuttuu.
Eli neuvoni on, ei tule muuttumaan!
Kuin kaikki olisi vain valtataistelua, ehkä hänellä on niin huono itsetunto että pitää olla "pomo" ja tietysti lapsuudenperheensä erittäin huonot roolimallit.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan varmuuden vuoksi: lue ketjut Narsistin keskustelutyyli ja ilmainen nettikirja Why does he do that.
Ja jos sun mies haluaisi käyttäytyä paremmin, hän käyttäytyisi paremmin. Ei ole mitään mystistä väärinkäsitystä tai lapsuustraumaa.
Tässä linkki kirjan ilmaisversioon, jos ei jo tullut vastaan. Ota sinisestä valikosta PDF, niin sun ei tarvii ladata erillistä lukuohjelmaa tietokoneelle/luuriin; https://1lib.sk/book/2326162/192f44
Hah, tiesitkö, että narsistit ovat lähes poikkeuksetta nimenomaan lapsuudessaan traumatisoituneita? Suurimmalla osalla persoonallisuushäiriöisistä on traumatausta.
T. Narsistin lapsi
Täällä on tullut tosi hyvin esiin se, että jos mies haluaa muuttua, hän kykenee siihen. Vaikka se vaatisi vaivaa. Nyt häntä ei huvita eikä hän katso muutosta tarpeelliseksi, koska asiat toimivat näin HÄNELLE. Miehelle on ihan sama, mistä syystä tahansa, että asia ei toimi ap:lle. Normaalia tuo ei ainakaan ole, eikä tosiaankaan mikään rakastava parisuhde. Enemmänkin kaverisuhde, joka ei koskaan syvene parisuhteen vaatimalla henkilökohtaiselle tasolle, kun toista osapuolta ei kiinnosta oma kumppani. AP:han olet kuin joku huonekalu miehen elämässä! Kiva sohva, jolla on mukava istua ja koti on kivempi sen kanssa kuin ilman, ja siltä ei tartte kysyä kuulumisia, ei muistaan mitään sen kertomia asioita eikä sitä tartte huomioida mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on hieman tollainen, hän on niin sanottu nepsy ja entisissä suhteissa narsistiksikin epäilty, koska sen verran itsekeskeinen. Itse kuitenkin selvitin myös miehen lapsuudenperheen vuorovaikutuskuvioita; kummallakin vanhemmalla ollut mt-ongelmia ja kumpikin paljon poissa; joko ihan fyysisesti tai sitten emotionaalisesti, äiti välillä ihan täysin psyyk.poissa. Mieheni on siis joutunut olemaan hyvin paljon yksin. Ei häneltä kyselty juuri mitään. Mitä ei ole itse saanut, ei osaa myöskään toiselle antaa. Se pitäisi tunnistaa ja tietoisesti opetella aikuisena. Mutta jos ei edes tunnista, ei voi opetella.
Itse olen sanonut miehelleni, että kun et vastavuoroisesti kysy mitä minä olen puuhaillut, mulle tulee olo, että mulla ja mun tekemisillä ei ole väliä. Helpottaa kummasti pelkkä sanoittaminen ja mieskin oppii ymmärtämään mua paremmin. Tsemppiä!
No kun ihminen voi opetella uusia taitoja. Mutta jos ei kiinnosta niin ei viitsi.
Olen itsekin perhehelvetistä, mutta en laita vahinkoa kiertämään vaan kannan vastuun omasta käytöksestäni, että se on hyvää ja rakentavaa.
Hienoa, jos sulle riittää sun mies työstämättömine ongelmineen. Mulle ei riittäisi.
Jahas. "Kiva" sävy sulla. Kirjoitin varmaan sitten epäselvästi, mutta mun mies nimenomaan tekee todella paljon töitä kommunikaatio- ja vuorovaikutusongelmiensa suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan varmuuden vuoksi: lue ketjut Narsistin keskustelutyyli ja ilmainen nettikirja Why does he do that.
Ja jos sun mies haluaisi käyttäytyä paremmin, hän käyttäytyisi paremmin. Ei ole mitään mystistä väärinkäsitystä tai lapsuustraumaa.
Tässä linkki kirjan ilmaisversioon, jos ei jo tullut vastaan. Ota sinisestä valikosta PDF, niin sun ei tarvii ladata erillistä lukuohjelmaa tietokoneelle/luuriin; https://1lib.sk/book/2326162/192f44
Hah, tiesitkö, että narsistit ovat lähes poikkeuksetta nimenomaan lapsuudessaan traumatisoituneita? Suurimmalla osalla persoonallisuushäiriöisistä on traumatausta.
T. Narsistin lapsi
Tiedän. Isäni on narsisti, samoin hänen isänsä. Kasvanut hirveissä oloissa, joten kasvatti minutkin hirveissä oloissa. Itse en sentään ole päättänyt jäädä laakereilleni, vaan aktiivisesti työstää itseäni ja traumaani, jotta puoliso ei saa minusta taas vain yhtä uutta narsistia traumaketjuun.
Tuo kirja selvitti niin paljon lapsuuttani ja nuoruuttani, ja auttoi paranemisprosessissa.
Ai joo, exät tietysti olivat nuoruudessani ihan yhtä skitsoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin yhdessä 8v miehen kanssa, joka ei ikinä kysellyt mitään minulta tai minusta. Ei ollut kiinnostunut mistään mikä liittyi minuun.
Erosimme, mutta ei tämän asian takia.
Olin 5v täysin sinkkuna ja tapasin nykyisen mieheni, jonka kanssa olen naimisissa nyt. Tuntui alussa oudolta, että kyseli mites päivä meni ja menikö sun projekti hyvin ja saitko ajettua omat näkemykset asioihin jne jne. Kun tuskailin toisen asian kanssa ja olin lukossa ja mietin, että miten esitän asiani järkevästi, kun aika tulee avaa suu. Mieheni auttoi ja antoi 3 eri näkemystä lähestyä sitä asiaa ja kertoi miten vastaat, kun tietyt kysymykset kysytään etten mene lukkoon. Jännitin sitä juttua paljon ja olin tosi hermostunut. Kun aika koitti ja kerroin asiani siellä kokouksessa ja asiat meni juuri niin kuin mieheni sanoi. Vastasin kaikkii juttuihin ja perustelin asiani ja minun asiani meni läpi. Kun hyppäsin autoon, niin aloin itkemään, koska ilman hänen sparrausta en olisi selviytynyt. Soitin autosta miehelleni ja kerroin uutiset ja sanoin, että tule kotiin myöhemmin, koska mene toimistolle tekemään vielä loppuunvedon. Palasin kotiin, niin koko koti oli siivottu, lakanat vaihdettu, ruoka valmiina ja hyvä viini auki.
Mieheni on keittiömestari ja pyörittää omaa ravintolaa, niin hän sanoi, että bisnes kun bisnes, niin samat asiat käydään läpi, mutta se tavara on eri. Siinä pöydässä mietin, että mulla on maailman paras mies. Tapahtuu maailmassa mitä vain ja mut poljettaisi maahan, niin toi äijä on mun puolella aina eikä millään muulla ole väliä.
Mun exä otti yhteyttä vuosien päästä ja pyys deiteille. Hän sanoi minulle, että oletko jo tarpeeksi kauan leikkinyt kotia, koska me ollaan oikea pari.
Vastasin hänelle, että olet täysi vitsi. Miten edes kehtaat sanoa tollasta ja et tiedä minkälaisen ihmisen kanssa olen naimisissa. Et ole mitään verrattuna mieheeni. Teissä kahdessa ei ole mitään yhteistä. Olen onnellinen ja aion pysyä onnellisena ja estin hänet.
Facebookissa laitto viestin vielä, että oletko varma, koska seksi oli hyvää.
Vastasin, että sulle seksi oli hyvää ja hyvään seksiin tarvitaan kaksi ihmistä. Kurkkaa poika housuus.
Siihen loppui hänen itkut.
Miltä ap susta tuntuu mennä kotiin vaikka töistä tai pieneltä reissulta? Miltä kehossa tuntuu kun palaat kotiin? Millainen sun yleisvire on, tuntuuko yleensä että elämä on ihan kivaa, vai tuntuuko että jotenkin epämääräisesti on huono olla. Mitä sun keho sanoo? Onko helppo olla ja hengittää vai tuntuuko raskaalta. Miten ajattelet että ero muuttais sun elämää? Mikä on tunne jota koet, kun ajattelet vaihtoehtoa, että olet valinnut eron, ja se on jo takanapäin? Nää on sulle mietittäväksi, ei tarvi tänne vastailla ellet halua :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on tuollainen ja se on kyllä ihan diagnosoitu narsisti. Tosin se olisi herättänyt minut kyllä jos en olisi herännyt, tuo nyt kuulostaa ihan äärimmäiseltä empatiakyvyttömyydeltä.
Jostain kumman syystä nämä diagnoosin saaneet on aina paljon kestettävämpiä tapauksia kuin ne jotka tuolla hääräävät ilman diagnoosia.
Samaa olen ihmetellyt itsekin. Vaikka puolisollani on diagnoosi, niin hän on kuitenkin pyrkinyt työstämään itseään ja kasvamaan ihmisenä. Näen koko ajan ympärilläni paljon pahempia tapauksia, yleensä miehiä mutta kyllä naisetkin osaa, mutta ei ne ole mitään kun ei ole diagnoosia.
Miksi ne hoitoon päästyisi kun ovat täydellisiä yli-ihmisiä joiden ympäristö voi huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan varmuuden vuoksi: lue ketjut Narsistin keskustelutyyli ja ilmainen nettikirja Why does he do that.
Ja jos sun mies haluaisi käyttäytyä paremmin, hän käyttäytyisi paremmin. Ei ole mitään mystistä väärinkäsitystä tai lapsuustraumaa.
Tässä linkki kirjan ilmaisversioon, jos ei jo tullut vastaan. Ota sinisestä valikosta PDF, niin sun ei tarvii ladata erillistä lukuohjelmaa tietokoneelle/luuriin; https://1lib.sk/book/2326162/192f44
Hah, tiesitkö, että narsistit ovat lähes poikkeuksetta nimenomaan lapsuudessaan traumatisoituneita? Suurimmalla osalla persoonallisuushäiriöisistä on traumatausta.
T. Narsistin lapsi
Todellakin tiedän, narsistin lapsi itsekin. Käsittääkseni narsismi vaatii syntyäkseen perinnöllisen alttiuden JA lapsuusiän ongelman. Kirjoitin sen siinä mielessä, ettei se ole mikään tekijä, joka tekisi asioista jotenkin hyväksyttyjä tai että niitä pitäisi siksi sietää. Jokaisen omalla vastuulla on hoitaa omat traumansa ja olla satuttamatta niillä muita.
Samantyylisiä kokemuksia omaavana kehotan avaamaan suusi ja kertomaan mikä painaa mieltäsi. Miehelläni kotiolot sellaiset, että toisista ei välitetty. Varsinkin miehen äiti oikea draamakuningatar. Aina oikeassa ja kaikki pitää tehdä juuri niinkuin hän haluaa, muuten seuraa hirveä myrsky. Ei koskaan ajattele muita kuin itseään. Ei edes ilahtunut lapsenlapsista koska hänen mielestään on outoa kun tulee uutta ihan outoa purukkaa. Siis ihan tosi! Monien itkujen ja raivoamisten jälkeen vihdoin mies alkanut ymmärtää että vaimo tosiaankin kaipaa huomiota, on itse tunnustanut että ei ole osannut sitä antaa kun ei lapsuudenperheessäkään kukaan huomioinut muita kuin itseään. Nyt alkaa viimein oppia. Itse olen liiankin empaattinen ja aina mietin miten toisilla, siis miehelläni ja lapsilla menee ja kaikki on hyvin. Jos ei sinulla muu auta niin lähde. Ehkä löydät sen sielunkumppanin muualta.
Täällä oli kerran aivan mahtava neuvo vanhemmalta rouvalta. Se meni jotenkin niin, että rakastunut mies kiipeää vaikka kuuhun naisensa puolesta, älkää siis tyytykö yhtään vähempään. Jos mies ei ole valmis menemään vaikka maailman ääriin rakkaansa vuoksi, he's just not that into you - ei kiinnosta. Sama tietysti naistenkin kanssa. Kyllä sitä itse tekee kaikkensa rakkaansa hyvinvoinnin ja onnellisuuden eteen, joten jos toinen ei panosta saman vertaa, varsinkaan keskusteluista huolimatta, se on soronoo.
Parisuhteen olemassaolon pitää jotenkin parantaa elämänlaatua. Jos se huonontaa sitä, silloin on paras vaihtaa toiseen tai olla sinkkuna.
Alue: Aihe vapaa
Mun mies on hieman tollainen, hän on niin sanottu nepsy ja entisissä suhteissa narsistiksikin epäilty, koska sen verran itsekeskeinen. Itse kuitenkin selvitin myös miehen lapsuudenperheen vuorovaikutuskuvioita; kummallakin vanhemmalla ollut mt-ongelmia ja kumpikin paljon poissa; joko ihan fyysisesti tai sitten emotionaalisesti, äiti välillä ihan täysin psyyk.poissa. Mieheni on siis joutunut olemaan hyvin paljon yksin. Ei häneltä kyselty juuri mitään. Mitä ei ole itse saanut, ei osaa myöskään toiselle antaa. Se pitäisi tunnistaa ja tietoisesti opetella aikuisena. Mutta jos ei edes tunnista, ei voi opetella.
Itse olen sanonut miehelleni, että kun et vastavuoroisesti kysy mitä minä olen puuhaillut, mulle tulee olo, että mulla ja mun tekemisillä ei ole väliä. Helpottaa kummasti pelkkä sanoittaminen ja mieskin oppii ymmärtämään mua paremmin. Tsemppiä!