Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mieheni ei koskaan tunnu olevan kiinnostunut siitä, miten minulla menee
21.07.2022 |
Hesarissa oli juuri juttu kuuntelusta parisuhteessa. Tai siitä, miten vaikeaa se joskus on. Ja että yleensä kumpikaan ei tarkoita pahaa olemalla poisasoleva vaan taustalla on usein suojautumismekanismi, kuten riitojen välttely tai pelko kelpaamattomuudesta.
Minä ja aviomieheni olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta. Olemme asuneet aina välillä erillään, kun olen toisilla paikkakunnilla töissä. Meillä on oikein hyvät välit, keskustelemme ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja hän jakaa auliisti omia asioitaan. Mutta minulla on koko suhteemme ajan ollut olo, että tulen sivuutetuksi ja että hän ei ole kiinnostunut siitä, mitä minulle kuuluu.
Kaikki tärkeät elämäntapahtumat, kuten inssi, työhaastattelut, matkat, hän ei ikinä kysy minulta miten meni tai jos kerron jotain, hän ei koskaan kysy jatkokysymyksiä. Hän ei myöskään muista asioita, kuten inssiä, jota varten olen valmistautunut useamman viikon ja kertonut minä päivänä se on. Ystäväni taas kyselevät heti perään miten meni ja laittavat tsemppiviestejä jo etukäteen. Samoin työhaastattelua olin jännittänyt ihan hulluna ja lopulta itse kerroin hänelle jälkikäteen, että sain työpaikan. Hän ei muistanut kysyä tai oli ehkä unohtanut koko haastattelun, joka oli minulle tosi tosi iso juttu.
En muista koskaan suutahtaneeni tästä miehelleni - en ole koskaan sanonut tätä hänelle. En usko, että tällaista asiaa voi pakottaa, en voi muuttaa häntä toisenlaiseksi. Olen lähinnä niellyt harmitukseni ja ajatellut, että no ehkä asiani eivät ole kovin kiinnostavia. Tai ehkä emme vain ole oikeat ihmiset toisillemme.
Hän kyllä kertoo aina omista asioistaan minulle ja rehellisyyden nimissä en aina itsekään ole mielentilassa jossa kuuntelen tiiviisti, mutta ainakin yritän aina muistaa kysellä miten toisella menee ja minua ihan aidosti kiinnostaa mitä hänelle kuuluu.
Kerran olin lähdössä aikaisin aamulla junalla siskontytön lakkiaisiin toiselle puolelle Suomea. Mieheni tiesi, milloin junani lähtisi ja että minun piti herätä aikaisin, että ehtisin. Tämä oli edellisen illan puheenaihe.
Aamulla en herännyt omaan herätyskellooni, en edes varaherätyksiin. Hän kuuli herätyskelloni soivan mutta ei tullut herättämään. Oli kuulemma ajatellut, että kyllä minä sitten nousen. Myöhästyin junasta enkä päässyt lakkiaisiin. Hän vaikutti lähinnä vähän hämmentyneeltä ja yllättyneeltä, miten en ehtinyt.
Totta kai oli oma vikani, olisi pitänyt laittaa äänekkäämpi herätys tai mennä päivää etukäteen. Silti minua loukkasi, ettei hän huomannut.
Lähinnä pohdin tässä, että onko todella niin, että mieheni pelkää olevansa riittämätön tai suojautuu. Kun minusta ihan oikeasti tuntuu vuodesta toiseen siltä, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Kommentit (139)
Mulla oli hetken puoli vuotta sitten tuollainen suhde. Se tuntui tosi pahalta. Olen kasvanut huonossa lapsuuskodissa, mutta sittemmin saanut itsetuntoni ja omanarvontintoni kuntoon. Olen mielummin sinkku kuin suhteessa, jossa en tule kohdatuksi toivomallani tasolla.
Mulla alkoi myös tulla tuossa suhteessa näitä, että minusta tuntuu kuin.... x/y/z... sitten suhteen jälkeen otin niistäsen tuntuu pois. Jos seksi tuntui siltä, ettei se ole kahden rakastuneen seksiä, se johtuu siitä, ettei se ollut kahden rakastuneen seksiä. Jos musta tuntui, ettei mies pidä mua erityisenä, mies ei pitänyt mua erityisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli hetken puoli vuotta sitten tuollainen suhde. Se tuntui tosi pahalta. Olen kasvanut huonossa lapsuuskodissa, mutta sittemmin saanut itsetuntoni ja omanarvontintoni kuntoon. Olen mielummin sinkku kuin suhteessa, jossa en tule kohdatuksi toivomallani tasolla.
Mulla alkoi myös tulla tuossa suhteessa näitä, että minusta tuntuu kuin.... x/y/z... sitten suhteen jälkeen otin niistäsen tuntuu pois. Jos seksi tuntui siltä, ettei se ole kahden rakastuneen seksiä, se johtuu siitä, ettei se ollut kahden rakastuneen seksiä. Jos musta tuntui, ettei mies pidä mua erityisenä, mies ei pitänyt mua erityisenä.
Kiitos, ihan älyttömän hyvä tuo, että tiputtaa "minusta tuntuu kuin..." pois lauseiden alusta.
Sanotaan nyt siis, että miestäni ei kiinnosta, miten minulla menee.
Ja jos olemme puoli vuottakin kerrallaan eri osoitteissa, eikä häntä edelleenkään kiinnosta kysyä mitä kuuluu, niin kyse ei ole siitä että hän pitää minua itsestään selvyytenä. Jos ei kiinnostus toisen asioita kohtaan herää silloinkaan, niin mitä varten sitä edes ollaan yhdessä.
Kyllä ystäväni ja perheeni ovat innoissaan kun minulla menee hyvin ja kiinnostuneena seuraavat elämääni. Ja valitsevat olla siinä vierellä, kuuntelemassa. Eli tuollaisetkin ihmissuhteet ovat ihan mahdollisia.
Ap
Häntä ei tunnu kiinnostavan, mitä sulle tapahtuu.
Mutta ei ole hänen vastuullaan, että sä heräät omaan herätyskelloosi.
Sä et siis itse herännyt herätyskelloosi mutta miehen olisi pitänyt herätä ja herättää sutkin? Tiesikö mies että hänellä on tuo vastuu olillaan?
Onhan tuo outoa. Kerroit, miksi sinä olet silti hänen kanssaan. Osaatko sanoa, tai mitä arvelet, että miksi mies on kanssasi, jos oletettaisiin että asiasi eli sinä persoonana et varsinaisesti kiinnosta häntä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
analysoit hyvin tilannetta. nyt sinun täytyy pohtia onko suhteenne plussat sen arvoisia että ne kattavat ne miinukset eli tuon ettei vaikuta järin kiinnostuneelta. vain sinä tiedä siihen vastauksen.
itselleni kaikissa ihmissuhteissani on tosi tärkeää että kuullaan mitä toiselle kuuluu jollain tavalla.
joko mitä kuuluu? tai miten olet voinut mikä meinkinki mitä olet puuhaillut jne?
niin itsekin kuulen ystäviltä miten heillä menee
Vierailija kirjoitti:
Sä et siis itse herännyt herätyskelloosi mutta miehen olisi pitänyt herätä ja herättää sutkin? Tiesikö mies että hänellä on tuo vastuu olillaan?
No come on, ihan normaalia huomaavaisuutta tuollainen, normaalisti ei tarvitsisi edes ajatella vaan jos tietää että toisen pitää herätä klo 7 eikä herää niin se herätetään. Jos olisin vaikka jonkun ventovieraan kanssa samassa junahytissä ja hänen herätyskello soisi koska hänen pitää vaikka jäädä asemalla x pois eikä heräisi niin herättäisin. Vaikka ei ole minun 'vastuullani' mutta olenkin normaali ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä et siis itse herännyt herätyskelloosi mutta miehen olisi pitänyt herätä ja herättää sutkin? Tiesikö mies että hänellä on tuo vastuu olillaan?
Kirjoitin viestissäni, että herätyskelloon herääminen on minun vastuullani. Ei mieheni.
Lähinnä olisi ollut mukavaa perushuomaavaisuutta, että hän olisi tajunnut tulla herättämään minut jossain vaiheessa, kun tiesi milloin juna lähtee sen sijaan, että pari tuntia odottelee ja kuuntelee, kun kelloni soi. Se oli lähinnä esimerkki monista, monista vastaavista esimerkeistä vuosien varrelta - ei mikään yksittäinen pinttynyt pakkomielle "silloin kerran vuosia sitten hän ei tajunnut herättää...!".
Mielestäni tämä on lähinnä jatketta sille, että ei tsemppaa ennen työhaastattelua, ei kysy miten päivä meni, ei kysy oliko reissussa kivaa, ei ikään kuin ole perillä tai huomioi koskaan, vaan on lähinnä omassa kuplassaan.
Pahantahtoinen hän ei ole. Luulen, että emme yksinkertaisesti ole oikeat ihmiset toisillemme.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Häntä ei tunnu kiinnostavan, mitä sulle tapahtuu.
Mutta ei ole hänen vastuullaan, että sä heräät omaan herätyskelloosi.
Olisi se kuitenkin ystävällistä ja normaalia käydä kysymässä, että olitko lähdössä vai peruitko menon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oivoi kuulostaa tutulta. En tiedä tekikö exäni tarkoituksella, mutta jos olin reissussa esimerkiksi niin ei kysellyt miten menee/pääsinkö turvallisesti perille tai muuta, kaiken huippu oli kun eräältä reissulta palatessa oli ettei edes muista missä olen ollut. Jälkikäteen vasta huomasin kuinka välinpitämätön ja itsekäs mies oli.
Vierailija kirjoitti:
Häntä ei tunnu kiinnostavan, mitä sulle tapahtuu.
Mutta ei ole hänen vastuullaan, että sä heräät omaan herätyskelloosi.
Jos ollaan yhdessä ja perhettä, niin aika perus asia huolehtia toisen puolesta, että herää ajoissa. Kukaan ei ole aina täydellinen ja mokia sattuu. Minusta oli todella typerää mieheltä olla herättämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oivoi kuulostaa tutulta. En tiedä tekikö exäni tarkoituksella, mutta jos olin reissussa esimerkiksi niin ei kysellyt miten menee/pääsinkö turvallisesti perille tai muuta, kaiken huippu oli kun eräältä reissulta palatessa oli ettei edes muista missä olen ollut. Jälkikäteen vasta huomasin kuinka välinpitämätön ja itsekäs mies oli.
Kaverini aina huomauttelivat mieheni käytöksestä, itse näin miehen kilttinä ja ihanana, jollain tapaa aina tiesin ettei hän ollut yhtä kiinnostunut kun itse olin.
Voihan olla, että ette sovi yhteen ja miestä kiinnostaisi, jos olisitte toisillenne "ne oikeat". Mä tosin veikkaan, että mies ei välttämättä ole kiinnostunut, koska häntä ei ole lapsena opetettu välittämään siitä, miten muilla menee. Tämän on havaintojeni mukaan aika yleistä. Tytöt opetetaan jo pieninä tarkkailemaan muiden tunteita ja reagoimaan mielipahaan, kun taas pojat saavat koheltaa omiaan irrallisina muiden tarpeista ja vähän omista tunteistaankin. En kuitenkaan jäisi odottamaan, kasvaako tämä poika koskaan, vaan etsisin kumppanin, jota kiinnostaa. Tsemppiä, ap! Kun nyt repäiset itsesi irti, löydät vielä hänet, joka välittää juuri sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me miehet olemme aika varovaisia naisten puhumisen suhteen. On kuin avaisi patoluukun ja sieltä tulee supertulva puhetta vastaan, kun toivoi pikku puroa. Se kumpuilee ja poikii miljoona uutta aihetta. Minä ainakin olen hiukan lakoninen luonnepuhuja. Oma tyttis ei osaa puhua niistä asioista joista itse olen kiinnostunu esim valokuvaus, vulkanologia ja laattatektoniikka, pikkuisensosiaalipsykologiaa, historia jne. Yritän AINA karata vaateostoksilta. jne,,..,.
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla, että ette sovi yhteen ja miestä kiinnostaisi, jos olisitte toisillenne "ne oikeat". Mä tosin veikkaan, että mies ei välttämättä ole kiinnostunut, koska häntä ei ole lapsena opetettu välittämään siitä, miten muilla menee. Tämän on havaintojeni mukaan aika yleistä. Tytöt opetetaan jo pieninä tarkkailemaan muiden tunteita ja reagoimaan mielipahaan, kun taas pojat saavat koheltaa omiaan irrallisina muiden tarpeista ja vähän omista tunteistaankin. En kuitenkaan jäisi odottamaan, kasvaako tämä poika koskaan, vaan etsisin kumppanin, jota kiinnostaa. Tsemppiä, ap! Kun nyt repäiset itsesi irti, löydät vielä hänet, joka välittää juuri sinusta.
Toinen puoli tästä on myös paljastava: en ikinä tunne tarvetta kertoa miehelleni ensimmäisten joukossa, jos minulle tapahtuu jotain hyvää. Koska yleensä minulle jää reaktiosta lannistunut, latistettu olo. Viime aikoina olen alkanut yhä useammin lakata kertomasta hänelle isojakaan asioita.
Oli aivan ihanaa, kun hyvä ystäväni oli aivan onnessaan kun sain työpaikan, laittoi minulle ääniviestin ja aitoa riemua äänessään sanoi "mun tekee mieli hyppiä täällä sun puolesta mä oon niin innoissani, tää on niin sun juttu". Ja se kun KUULIN hänen äänestään sen, että hän ihan oikeasti ajattelee noin. Se tuntui hyvältä. Kaikkien ei tarvitse hyppiä riemusta, mutta aitous, aito välittäminen on tärkeää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et siis itse herännyt herätyskelloosi mutta miehen olisi pitänyt herätä ja herättää sutkin? Tiesikö mies että hänellä on tuo vastuu olillaan?
Kirjoitin viestissäni, että herätyskelloon herääminen on minun vastuullani. Ei mieheni.
Lähinnä olisi ollut mukavaa perushuomaavaisuutta, että hän olisi tajunnut tulla herättämään minut jossain vaiheessa, kun tiesi milloin juna lähtee sen sijaan, että pari tuntia odottelee ja kuuntelee, kun kelloni soi. Se oli lähinnä esimerkki monista, monista vastaavista esimerkeistä vuosien varrelta - ei mikään yksittäinen pinttynyt pakkomielle "silloin kerran vuosia sitten hän ei tajunnut herättää...!".
Mielestäni tämä on lähinnä jatketta sille, että ei tsemppaa ennen työhaastattelua, ei kysy miten päivä meni, ei kysy oliko reissussa kivaa, ei ikään kuin ole perillä tai huomioi koskaan, vaan on lähinnä omassa kuplassaan.Pahantahtoinen hän ei ole. Luulen, että emme yksinkertaisesti ole oikeat ihmiset toisillemme.
Ap
ethän säkään herännyt siihen kelloon, miksi miehesi olisi?
Luin HS:n otsikon eilen puolisolleni ääneen "Mitä tehdä, jos kumppani ei tunnu kuuntelevan? Asiantuntija neuvoo". Puoliso totesi: "Puhu kovempaa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä et siis itse herännyt herätyskelloosi mutta miehen olisi pitänyt herätä ja herättää sutkin? Tiesikö mies että hänellä on tuo vastuu olillaan?
Kirjoitin viestissäni, että herätyskelloon herääminen on minun vastuullani. Ei mieheni.
Lähinnä olisi ollut mukavaa perushuomaavaisuutta, että hän olisi tajunnut tulla herättämään minut jossain vaiheessa, kun tiesi milloin juna lähtee sen sijaan, että pari tuntia odottelee ja kuuntelee, kun kelloni soi. Se oli lähinnä esimerkki monista, monista vastaavista esimerkeistä vuosien varrelta - ei mikään yksittäinen pinttynyt pakkomielle "silloin kerran vuosia sitten hän ei tajunnut herättää...!".
Mielestäni tämä on lähinnä jatketta sille, että ei tsemppaa ennen työhaastattelua, ei kysy miten päivä meni, ei kysy oliko reissussa kivaa, ei ikään kuin ole perillä tai huomioi koskaan, vaan on lähinnä omassa kuplassaan.Pahantahtoinen hän ei ole. Luulen, että emme yksinkertaisesti ole oikeat ihmiset toisillemme.
Ap
ethän säkään herännyt siihen kelloon, miksi miehesi olisi?
Hän siis oli hereillä tuon koko ajan ja hänellä oli vapaapäivä, hän istui olkkarissa syömässä aamupalaa jne.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Ja jos joku kysyy miksi sitten olemme yhdessä: hänellä on loistava huumorintaju, hän on tosi herkkä, lojaali, rehellinen, parhaimmillaan hyvin huomaavainen ja lämmin, ja meidän keskustelut on tosi hyviä - silloin kun ne ei koske minua :D
Itse taas olen vähän jämähtänyt tähän tilaan, koska olen kasvanut sellaiseksi supermiellyttäjäksi, jossa omilla tunteillani ei ole niin kauheasti väliä. Sain lapsuudenkodistani sellaisen ajatusmallin, että olen onnekas, jos ylipäätään joku minusta joskus kiinnostuu ja haluaa olla kanssani, koska minussa ei ole mitään mielenkiintoista sisäisesti ja ulkoisesti, eli en ole sitten osannut enempää vaatiakaan. Vasta nyt olen pääsemässä tästä uskomuksesta irti, ja alan huomata, miten pahalta tuo sivuuttaminen tuntuu.
Ap