En ole varma haluanko abortin - mitä teen?
Eli tilanne lyhyesti: viikko sitten positiivinen raskaustesti, ehkäisy pettänyt. Lapsen olisin tahtonut vasta joskus myöhemmin, kun on parempi tilanne. Nykyinen suhde hyvin epävakaalla pohjalla, miehellä jo yksi lapsi eikä tiedä haluaako toista. Minulla opiskelut kesken.
Mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä? Voinko soittaa neuvolaan ja kertoa suoraan, että en tiedä vielä mitä haluan? Voinko pyytää ultraa, jossa varmistettaisiin onko kyseessä edes normaali raskaus ennen kuin päätän sen jatkosta? Saako sellaisen jo tässä vaiheessa ja pitääkö se itse maksaa?
Ajatukset on ihan sekaisin ja mielialat heittelee laidasta laitaan.
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Me oltiin miehen kanssa epävakaassa tilanteessa kun tulin raskaaksi. Vielä raskausaikana pahoitin mieltäni, kun mies ei tuntunut todella ymmärtävän, minkälaisia muutoksia olisi ollut edessä.
Suuttui esim. kun en halunnutkaan seksiä, vaan pelkkää läheisyyttä. Läheisyys loppui lyhyen, kun tajusi ettei ole saamassa.
Juoksi ties missä menoillaan, eikä vaikuttanut olevan kiinnostunut musta tai tulevasta lapsesta.
Synnytyksessäkin oli vielä etäinen, ja keskittyi lähinnä nukkumaan. Tuntui, että olen ihan yksin.
Nyt lapsi 16 kk, ja mies on todella hyvä ja läsnäoleva isä lapselleen. Meidänkin suhde paranee pikkuhiljaa. On alkanut huomioimaan minuakin arjessa, ja ymmärtänyt, ettei seksissä olennaisinta ole hänen tuleminen, ja että esileikki ei välttämättä ole pelkkää seksuaalista tyydytystä. Että en mä ala tosta noin vaan haluamaan, jos ei mulla ole sellainen olo, että mua halutaan muunkin kun seksin takia.
Lähti sivuraiteille, mutta meidän tilanteessa mies/isä ryhdistäytyi kaikin puolin, kun näki ihan itsensä näköisen pienen lapsen. Jokin vaisto hänessä heräsi, ja lapsen kautta tajusi myös, millaisena haluaa lapsensa äidille näyttäytyä.
Hieno lopputulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tap tein raskauden keskeytyksen viikolla 32
oletko kaikessa noin samaton, ettet saa mitään tehtyä ajoissa
Otapa nyt rauhassa. En tehnyt mitään väärää, poistin vain kehostani vierasesineeseen verrattavan solukasan
No ei tietenkään kukaan ole saanut aborttia viikolla 32. Joku trollaa. Aivan ehdoton takaraja harvinaisissa poikkeustapauksissa on 24 viikkoa, jos on kehityspoikkeama. Normaali kehityspoikkeama rajakin on 20 viikkoa ja abortin normaali takaraja on 12 viikkoa. Eli ap:lla ei ole hirveästi aikaa tuossa odotella.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisoikeudet alkavat kohdussa
Kaikki ihmisoikeudet alkavat oikeudesta elämään. Abortti riistää tämän oikeuden. Mutta sitä ennen syntymättömältä lapselta on riistettävä hänen ihmisyytensä.
Kaikki abortin puolustajien argumentit perustuvat syntymättömän ihmisyyden kieltämiseen.
No ei kyllä ala. Te hörhöt vastuttatte hedelmöityshoitajakin, koska munasolun pakastaminen on teille murha. Teillä on jotenkin kyllä niin palikat pielessä ja väärin järjestäytyneet tuolla pääkopassa. Kontrolloida te haluatte, haluatte ei toivottuja lapsia ja estää toivottujen lasten saamisen niille jotka ei pysty niitä tavallisen yhdynnän kautta hankkimaan. Ette ole elämän puolesta. Olette kaksinaamaisia kuvotuksia täynnä vihaa ihmisyyttä ja erityisesti naisia ja lapsia kohtaan.
Ja sitten joskus käy "vahinko" joka ei ollut oikeasti vahinko ja tehdään abortti. Tai sitten "pillerit petti" eli jätettiin syömättä... Kiinnostaisi , miten tässä käynyt, unohtuiko laittaa kumi vai mitä, koska silloin ehkäisy ei ole pettänyt.
Ap,llä on aikaa 9kk saada lapsi:).
Siis haluat lapsia, mutta ehkä myöhemmin.
Itse pitäisin jo tämän lapsen.
Olet epävarma. Abortti on lopullinen ratkaisu. Paluuta ei ole.
Eräs naistuttuni teki kauan sitten abortin, kun hänestä tuntui, ettei aika ollut oikea. Ei mennyt kuitenkaan pitkää aikaa, kun hän teki lapsen saman miehen kanssa. Jotenkin tuntui holtittomalta toiminnalta.
Katso nykyistä lastasi silmiin. Jos voisit olla se, joka aiheutti, ettei häntä ole, niin toki tee abortti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräästä blokista:
Kuvittele itsesi kotona tiskialtaan ääressä pesemässä astioita, kun yhtäkkiä kuulet selkäsi takaa pienen 7-vuotiaan lapsesi esittävän sinulle viattomana kysymyksen: ”Äiti / Isä, saanks mä tappaa tän?”
Tämän kysymyksen kuultuasi, mikä on ensimmäinen kysymys, joka sinulle tulee mieleen?
”Mikä se on?”
Haluat luonnollisesti selvittää mikä ”se” on, ennen kuin voit vastata lapsellesi. Niinpä kysyt joko suoraan tai käännyt katsomaan saadaksesi selvyyden siihen ”mikä se on”.
Jos lapsesi pitää kädessään kärpästä, hämähäkkiä tai kastematoa tms., niin vastaus saattaa olla ”Siitä vaan, anna mennä”.
Jos sen sijaan lapsesi pitää 2-vuotiasta naapurin Villeä niskasta kiinni, esitetty kysymys muuttuukin yhtäkkiä vakavammaksi ja ryhdyt välittömästi selvittämään, että sellainen ei sovi alkuunkaan.
Miksi?
Koska niin ei saa tehdä i h m i s i l l e. Viattoman, puolustuskyvyttömän ihmisen elämän riistäminen on väärin. Tämä on elämän puolesta –logiikan eettinen ydin. Jokainen voi ymmärtää tämän eettisen periaatteen ilman uskonnollista tapakasvatusta.
Wtf?
Entä jos kysyjä onkin 7-vuotias tyttölapsesi, joka on raiskauksen seurauksena tullut raskaaksi ja kysyy saman kysymyksen osoittaen vatsassaan olevaa sikiötä?
Se tyttölapsi saisi suomessa abortin ilman mitään vastaväitteitä. Tiedät tämän itsekkin.
Keskustelu ei silti voi pysähtyä tuolle tasolle, suurin osa suomessa tehdyistä aborteista tehdään niin sanotusti sosiaalisista syistä. Eli ei just nyt kiitos, joku toinen kerta...
Ja nainen saa Suomessa abortin ilman vastaväitteitä.
Ihan samanlainen sikiö se on siinäkin tilanteessa.
Suomessa nainen saa itse päättää, haluaako hän käydä läpi raskauden ja synnytyksen ja se oikeus on oltava jokaisella raskaaksi tulleella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidät lapsen, koskaan ei oikeasti tule sellaista ns. täydellistä hetkeä ja voi olla niinkin, että ns. täydellinen hetki tulee ja sitten et voikaan saada lasta. Se mitä nyt pitää tehdä on, että menette pariterapiaan selvittämään ongelmat ennen lapsen tuloa. Te pärjäätte kyllä.
Toivottavasti ap ei lue näitä määräileviä kommentteja, jotka yrittävät päättää ap:n tulevaisuudesta. Ap:n pitää itse pohtia ja päättää tämä asia.
Ap kysyi mitä teen, suoraan kysymykseen suora vastaus. Muuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisoikeudet alkavat kohdussa
Kaikki ihmisoikeudet alkavat oikeudesta elämään. Abortti riistää tämän oikeuden. Mutta sitä ennen syntymättömältä lapselta on riistettävä hänen ihmisyytensä.
Kaikki abortin puolustajien argumentit perustuvat syntymättömän ihmisyyden kieltämiseen.
No ei kyllä ala. Te hörhöt vastuttatte hedelmöityshoitajakin, koska munasolun pakastaminen on teille murha. Teillä on jotenkin kyllä niin palikat pielessä ja väärin järjestäytyneet tuolla pääkopassa. Kontrolloida te haluatte, haluatte ei toivottuja lapsia ja estää toivottujen lasten saamisen niille jotka ei pysty niitä tavallisen yhdynnän kautta hankkimaan. Ette ole elämän puolesta. Olette kaksinaamaisia kuvotuksia täynnä vihaa ihmisyyttä ja erityisesti naisia ja lapsia kohtaan.
Voi rakas ystävä, ketkä me?? Olen paljon elämää nähnyt, lapsettomuuden surun kokenut ja uskova. En kuulu mihinkää ryhmittymään, mutta en myöskään suostu "canceltavaksi" vain kosken ole kanssasi tästä asiasta samaa mieltä. Ap päättää, me täällä keskustelemme, kumpikin nähden asian omalla tavallamme. Osaatko keskustella vai vain lynkata?? Tosi mun on pakko kohta alkaa päivän askareita, joten sanomiseni alkaa olla tässä:).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat omasta lapsestasi eroon? Vain koska tilanne ei nyt ole niin otollinen? Se voi muuttua myös myöhemmin. Ta ppaminen ei ole vaihtoehto, sinulla ei ole mitään oikeutta päättää lapsen elämän päättymisestä, ei nyt eikä myöhemmin.
Mitä höpiset? Kyllä Suomessa on naisella oikeus aborttiin.
Se, että jollain on oikeus tappaa lain mukaan ei tee siitä moraalisesti hyväksyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräästä blokista:
Kuvittele itsesi kotona tiskialtaan ääressä pesemässä astioita, kun yhtäkkiä kuulet selkäsi takaa pienen 7-vuotiaan lapsesi esittävän sinulle viattomana kysymyksen: ”Äiti / Isä, saanks mä tappaa tän?”
Tämän kysymyksen kuultuasi, mikä on ensimmäinen kysymys, joka sinulle tulee mieleen?
”Mikä se on?”
Haluat luonnollisesti selvittää mikä ”se” on, ennen kuin voit vastata lapsellesi. Niinpä kysyt joko suoraan tai käännyt katsomaan saadaksesi selvyyden siihen ”mikä se on”.
Jos lapsesi pitää kädessään kärpästä, hämähäkkiä tai kastematoa tms., niin vastaus saattaa olla ”Siitä vaan, anna mennä”.
Jos sen sijaan lapsesi pitää 2-vuotiasta naapurin Villeä niskasta kiinni, esitetty kysymys muuttuukin yhtäkkiä vakavammaksi ja ryhdyt välittömästi selvittämään, että sellainen ei sovi alkuunkaan.
Miksi?
Koska niin ei saa tehdä i h m i s i l l e. Viattoman, puolustuskyvyttömän ihmisen elämän riistäminen on väärin. Tämä on elämän puolesta –logiikan eettinen ydin. Jokainen voi ymmärtää tämän eettisen periaatteen ilman uskonnollista tapakasvatusta.
Wtf?
Entä jos kysyjä onkin 7-vuotias tyttölapsesi, joka on raiskauksen seurauksena tullut raskaaksi ja kysyy saman kysymyksen osoittaen vatsassaan olevaa sikiötä?
Se tyttölapsi saisi suomessa abortin ilman mitään vastaväitteitä. Tiedät tämän itsekkin.
Keskustelu ei silti voi pysähtyä tuolle tasolle, suurin osa suomessa tehdyistä aborteista tehdään niin sanotusti sosiaalisista syistä. Eli ei just nyt kiitos, joku toinen kerta...
Ja nainen saa Suomessa abortin ilman vastaväitteitä.
Ihan samanlainen sikiö se on siinäkin tilanteessa.
Suomessa nainen saa itse päättää, haluaako hän käydä läpi raskauden ja synnytyksen ja se oikeus on oltava jokaisella raskaaksi tulleella.
Suomessa nainen saa päättää, mutta ap kysyi ja me kukin tavallamme ehdottelemme mikä voisi olla hyvä. Se ei kuitenkaan tarkoita että kaikkien on pakko kannattaa aborttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisoikeudet alkavat kohdussa
Kaikki ihmisoikeudet alkavat oikeudesta elämään. Abortti riistää tämän oikeuden. Mutta sitä ennen syntymättömältä lapselta on riistettävä hänen ihmisyytensä.
Kaikki abortin puolustajien argumentit perustuvat syntymättömän ihmisyyden kieltämiseen.
No ei kyllä ala. Te hörhöt vastuttatte hedelmöityshoitajakin, koska munasolun pakastaminen on teille murha. Teillä on jotenkin kyllä niin palikat pielessä ja väärin järjestäytyneet tuolla pääkopassa. Kontrolloida te haluatte, haluatte ei toivottuja lapsia ja estää toivottujen lasten saamisen niille jotka ei pysty niitä tavallisen yhdynnän kautta hankkimaan. Ette ole elämän puolesta. Olette kaksinaamaisia kuvotuksia täynnä vihaa ihmisyyttä ja erityisesti naisia ja lapsia kohtaan.
Voi rakas ystävä, ketkä me?? Olen paljon elämää nähnyt, lapsettomuuden surun kokenut ja uskova. En kuulu mihinkää ryhmittymään, mutta en myöskään suostu "canceltavaksi" vain kosken ole kanssasi tästä asiasta samaa mieltä. Ap päättää, me täällä keskustelemme, kumpikin nähden asian omalla tavallamme. Osaatko keskustella vai vain lynkata?? Tosi mun on pakko kohta alkaa päivän askareita, joten sanomiseni alkaa olla tässä:).
Ei noi sairaat tappajahullut osaa keskustella, heille vain naisen oikeus tappaa oma lapsi on ainoa oikea tapa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisoikeudet alkavat kohdussa
Kaikki ihmisoikeudet alkavat oikeudesta elämään. Abortti riistää tämän oikeuden. Mutta sitä ennen syntymättömältä lapselta on riistettävä hänen ihmisyytensä.
Kaikki abortin puolustajien argumentit perustuvat syntymättömän ihmisyyden kieltämiseen.
No ei kyllä ala. Te hörhöt vastuttatte hedelmöityshoitajakin, koska munasolun pakastaminen on teille murha. Teillä on jotenkin kyllä niin palikat pielessä ja väärin järjestäytyneet tuolla pääkopassa. Kontrolloida te haluatte, haluatte ei toivottuja lapsia ja estää toivottujen lasten saamisen niille jotka ei pysty niitä tavallisen yhdynnän kautta hankkimaan. Ette ole elämän puolesta. Olette kaksinaamaisia kuvotuksia täynnä vihaa ihmisyyttä ja erityisesti naisia ja lapsia kohtaan.
Sanoo ihminen joka puolustaa kaikkein viattomimman tappamista! Heh... sairasta
Ei tule parempaa hetkeä. Jos haluat lapsen, älä tee aborttia.
Jos et halua lasta tän miehen kanssa, tee abortti
Ja muuten, onko miehesi mihin ikään asti valmis tekemään lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat omasta lapsestasi eroon? Vain koska tilanne ei nyt ole niin otollinen? Se voi muuttua myös myöhemmin. Ta ppaminen ei ole vaihtoehto, sinulla ei ole mitään oikeutta päättää lapsen elämän päättymisestä, ei nyt eikä myöhemmin.
Mitä höpiset? Kyllä Suomessa on naisella oikeus aborttiin.
Se, että jollain on oikeus tappaa lain mukaan ei tee siitä moraalisesti hyväksyttävää.
Asia ei ole noin yksinkertainen. Mielestäni esim. eutanasian pitäisi olla laillista, koska on moraalisesti oikein lopettaa kituvan kärsimys. Tämä meni vähän ohikseksi.
Abortti ei kuitenkaan ole tappo eikä murha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat omasta lapsestasi eroon? Vain koska tilanne ei nyt ole niin otollinen? Se voi muuttua myös myöhemmin. Ta ppaminen ei ole vaihtoehto, sinulla ei ole mitään oikeutta päättää lapsen elämän päättymisestä, ei nyt eikä myöhemmin.
Mitä höpiset? Kyllä Suomessa on naisella oikeus aborttiin.
Se, että jollain on oikeus tappaa lain mukaan ei tee siitä moraalisesti hyväksyttävää.
Paljonko maksat ap;:lle, että hän ei tee aborttia?
Vierailija kirjoitti:
Ei tule parempaa hetkeä. Jos haluat lapsen, älä tee aborttia.
Jos et halua lasta tän miehen kanssa, tee abortti
Ja muuten, onko miehesi mihin ikään asti valmis tekemään lapsia?
Ei tule parempaa hetkeä? Kyllä vaan nimenomaan joskus vuosien päästä saattaa olla se parempi hetki ja vielä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa niitä lapsia haluaa yhteistuumin. Jos on huono hetki lapselle, niin ei se lapsen synnyttäminen asioita ainakaan paranna. Kokemusta on.
Itse tulin raskaaksi kesken opintojen todella epävakaassa suhteessa ja elämäntilanteessa (päihteitä jne.). Pidin lapsen. Olemme aina pärjänneet hyvin. Yksinhuoltajaksi tietenkin jäin. Apua olen aina tarvitessani saanut.
Myöhemmin vakaassa parisuhteessa yritimme vuosia lasta. En enää koskaan tullut uudestaan raskaaksi.
Lapseni on aivan ihana, mahtava ja rakas teini. Elämäni paras päätös ja on olla hänen äitinsä.
Pärjäät kyllä.