Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että kaikki muut tekee lasten kanssa vaikka mitä, mutta meidän lasten kanssa ei vain onnistu mikään
15.07.2022 |
Meillä 3- ja 5-vuotiaat pojat. Olisi kiva matkustaa, vuokrata vaikka mökki, käydä tapahtumissa ja kaikkea, mutta mikään ei onnistu. Kateellisena kuuntelen kun muut kiertävät lasten kanssa Eurooppaa, kiipeävät jonnekin Haltille, kiertävät museot, teatterit ja vaikka mitkä. Meidän lapset on aika hulivilejä, nopeasti väsähtäviä ja muutoksia vihaavia, joiden kanssa mistä vain yhtäkkiä voi tulla niin iso ongelma, että en vain selviä. Ja miestä ei edes kiinnosta osallistua mihinkään, mihin voi liittyä ongelmia. Miten te muut saatte vaikkapa matkustelun oikein onnistumaan? Mitä teen väärin, kun mikään meno ei vain onnistu?
Kommentit (138)
Harjoittelemalla. Tehkää aktiivisesti pieniä retkiä ja vaikkapa luontoseikkailuja lähimaastoissa ensin. Totuttelulla asioista alkaa tulla helpompia. Jos lapsenne eivät ole tottuneet tällaisiin tekemisiin niin heti ei voi siirtyä vaativuustasossa ääripäähän. Ensin pitää opetella ja tottua, antaa lasten oppia tekemällä ja kokemalla.
Kun otatte lapset aktiivisesti mukaan erilaisiin tekemisiin ja heillä on lupa kokeilla, "seikkailla" niin, ettei kielletä koko ajan kielletä, vaikka meno olisi vähän raisuakin. Siellä se energia kuluu hyvällä tavalla. Toinen juttu, mikä pitää ottaa huomioon, että jollei mies osallistu näihin ollenkaan, eikä ole mukana aktiivisesti niin kannattaa valita tekemiset myös sen mukaan, mihin yhdellä aikuisella on rahkeita tuon ikäisten lasten kanssa keskenään. Voisiko miestä mitenkään aktivoida myös osallistumaan: onhan tämä myös hänelle kuuluva kasvatustehtävä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä pelkää lasten tunteita. Lapsille voi sanoa ei ja heiltä voi vaatia. Jos mennään museoon niin sinne mennään, piste. Ei aleta jahkailla ovella. Mieti miten puhut lapsille? Puhutko kannustavasti vai motkotatko jo etukäteen ja manailet kuinka huonosti kaikki menee? Silläkin on merkitystä. osallistuuko mies arkeen millään tavoin?
En minä pelkää lasten tunteita ja kyllä vaadin heiltä asioita, joskus mietin, että vaadinko liikaakin siihen nähden mihin oikeasti pystyvät. Ja puhun kannustavasti, kehun joka kerta kun meni hyvin. Etukäteen en motkota, mutta myönnettävä on, että jälkikäteen olen motkottanut, varmaan omaa väsymystäni ja turhautumistani. Ennalta yritän aina selittää mitä tehdään ja vakuuttaa, että hienosti menee.
Mutta kerro minulle mitä tekisit vaikka tässä tilanteessa: bussilla viisivuotiaan kanssa museolle, alkaa sataa, ovella lapsi tekee stopin ja saa hermoromahduksen vaikka miten kannustat, heittäytyy vesilätäkköön makaamaan ja itkee, museon ovi on niin painava, että et pysty avaamaan sitä samalla kun yrität raahata kastunutta huutavaa lasta lätäköstä, lapsi ei suostu kävelemään metriäkään, sinulla alkaa olemaan kova pissahätä ja omat vaatteesikin on jo kastuneet siinä rytäkässä, tiedät että vaikka lähtisitte heti kotiin niin lapsi on jotenkin saatava kävelemään bussipysäkille 200 metriä ja bussiin vaikka ei kävele etkä jaksa kantaa jne.
Ap
Älä kuuntele niitä neuvoja, joissa käsketään vaan sanomaan lapselle ei ja nyt mennään ja piste. Jos lapsi kuormittuu muutoksista (tyypillistä adhd, asperger ym lapsille JA myös hyvin nuorille lapsille, jotkut kypsyvät hitaammin) niin mitä siinä auttaa kovistella lasta? Nämä neuvojat tekevät vain hallaa, niin lapsen itsetunnolle kuin sinun ja lapsen suhteelle.
Kaksivuotiaan uhma on eri asia, ja nämä neuvojat luulevat, että kyse on uhmasta. Ei ole, kun kyse on isommista, kun viisivuotias romahtaa jostain muutoksesta. Esimerkissäsi viisivuotias ei kestänyt, muutos oli bussista museoon. Lapsi menee sellaiseen tilaan että siinä ei mitkään ei:t tai järkipuheet mene läpi, täysin jumissa.
Meillä se kuormittumisen ääripiste on usein ollut että pitäisi lähteä kotoa reissuun, nykyään kotoa kouluun voi aiheuttaa tätä yms.
Sitä sanotaan kuormittumiseksi. Lapsi kyllä yrittää ja tsemppaa mutta "kuppi tulee täyteen". Liikaa informaatiota, liikaa kaikkea, ei pysty käsittelemään. Liian monta muuttuvaa tekijää kerralla.
Jollain videolla oli, kun ilmeisesti autistinen lapsi romahti huvipuiston jonossa, ja työntekijä kävi siihen maahan lapsen viereen, ja jutteli rauhassa kunnes hermot taas tasaantuivat. Tämä on auttanut meilläkin. Mennään lapsen viereen, ollaan rauhassa. Hän on silloin "romahtaneena" täysin ylivirittyneessä tilassa, ei pysty käsittelemään oloaan. Rauhallinen aikuinen auttaa siitä tunnetilasta yli.
En sano että teidän on välttämättä nepsyjä, monella pienellä lapsella on vastaavaa, voi mennä iän myötä lievemmäksi tai kokonaan ohi. Mutta se ei haittaa ketään, että ehkä, mahdollisesti, kohtelisit heitä hieman kuten nepsyjä. Ainakaan ei lapsi siitä mene rikki. :)
https://erityisvoimia.fi/kuormittunut-lapsi/
t. nro 30
Tunteita, nepsyjä, erityisyyksiä. Siinä on nykykasvatuksen muoti-ilmiöt paketissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä pelkää lasten tunteita. Lapsille voi sanoa ei ja heiltä voi vaatia. Jos mennään museoon niin sinne mennään, piste. Ei aleta jahkailla ovella. Mieti miten puhut lapsille? Puhutko kannustavasti vai motkotatko jo etukäteen ja manailet kuinka huonosti kaikki menee? Silläkin on merkitystä. osallistuuko mies arkeen millään tavoin?
En minä pelkää lasten tunteita ja kyllä vaadin heiltä asioita, joskus mietin, että vaadinko liikaakin siihen nähden mihin oikeasti pystyvät. Ja puhun kannustavasti, kehun joka kerta kun meni hyvin. Etukäteen en motkota, mutta myönnettävä on, että jälkikäteen olen motkottanut, varmaan omaa väsymystäni ja turhautumistani. Ennalta yritän aina selittää mitä tehdään ja vakuuttaa, että hienosti menee.
Mutta kerro minulle mitä tekisit vaikka tässä tilanteessa: bussilla viisivuotiaan kanssa museolle, alkaa sataa, ovella lapsi tekee stopin ja saa hermoromahduksen vaikka miten kannustat, heittäytyy vesilätäkköön makaamaan ja itkee, museon ovi on niin painava, että et pysty avaamaan sitä samalla kun yrität raahata kastunutta huutavaa lasta lätäköstä, lapsi ei suostu kävelemään metriäkään, sinulla alkaa olemaan kova pissahätä ja omat vaatteesikin on jo kastuneet siinä rytäkässä, tiedät että vaikka lähtisitte heti kotiin niin lapsi on jotenkin saatava kävelemään bussipysäkille 200 metriä ja bussiin vaikka ei kävele etkä jaksa kantaa jne.
Ap
Älä kuuntele niitä neuvoja, joissa käsketään vaan sanomaan lapselle ei ja nyt mennään ja piste. Jos lapsi kuormittuu muutoksista (tyypillistä adhd, asperger ym lapsille JA myös hyvin nuorille lapsille, jotkut kypsyvät hitaammin) niin mitä siinä auttaa kovistella lasta? Nämä neuvojat tekevät vain hallaa, niin lapsen itsetunnolle kuin sinun ja lapsen suhteelle.
Kaksivuotiaan uhma on eri asia, ja nämä neuvojat luulevat, että kyse on uhmasta. Ei ole, kun kyse on isommista, kun viisivuotias romahtaa jostain muutoksesta. Esimerkissäsi viisivuotias ei kestänyt, muutos oli bussista museoon. Lapsi menee sellaiseen tilaan että siinä ei mitkään ei:t tai järkipuheet mene läpi, täysin jumissa.
Meillä se kuormittumisen ääripiste on usein ollut että pitäisi lähteä kotoa reissuun, nykyään kotoa kouluun voi aiheuttaa tätä yms.
Sitä sanotaan kuormittumiseksi. Lapsi kyllä yrittää ja tsemppaa mutta "kuppi tulee täyteen". Liikaa informaatiota, liikaa kaikkea, ei pysty käsittelemään. Liian monta muuttuvaa tekijää kerralla.
Jollain videolla oli, kun ilmeisesti autistinen lapsi romahti huvipuiston jonossa, ja työntekijä kävi siihen maahan lapsen viereen, ja jutteli rauhassa kunnes hermot taas tasaantuivat. Tämä on auttanut meilläkin. Mennään lapsen viereen, ollaan rauhassa. Hän on silloin "romahtaneena" täysin ylivirittyneessä tilassa, ei pysty käsittelemään oloaan. Rauhallinen aikuinen auttaa siitä tunnetilasta yli.
En sano että teidän on välttämättä nepsyjä, monella pienellä lapsella on vastaavaa, voi mennä iän myötä lievemmäksi tai kokonaan ohi. Mutta se ei haittaa ketään, että ehkä, mahdollisesti, kohtelisit heitä hieman kuten nepsyjä. Ainakaan ei lapsi siitä mene rikki. :)
https://erityisvoimia.fi/kuormittunut-lapsi/
t. nro 30
Tunteita, nepsyjä, erityisyyksiä. Siinä on nykykasvatuksen muoti-ilmiöt paketissa.
Nimenomaan. Jos pelkästä bussimatkasta museon ovelle saa hermoromahduksen, niin mitähän mahtaa tulla elämästä myöhemmin? Ja tällaisten nepsykukkasten ehdoilla pitäisi koko yhteiskunnan pyöriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnistuu kun
1) ohjelma suunnitellaan etukäteen
2) siinä pystyttään
3) 2-3 aikuista reissuun, esim kummi jos miestä ei saa patistettua
4) lapsille kerrotaan mitä tulee
5) ipadit auttaa - en nipota lomalla jos pelaavat vähän enemmän tai katsovat leffan illassa
6) Aku ankkojen lukeminen
7) kivaa lapsia kiinnostavaa ohjelmaa
8) ruokatoiveet lasten tahdon mukaa
9) välipalat aina mukana ja vähän karkkiakin voi löytyä laukkuni pohjalta. Verensokeri ei saa laskea liikaaHyvää matkaa
Ei minulla ole ketään muuta aikuista kuin mies, joka lähtisi. Muut ovat niin kiireisinä kiinni omassa elämässään tai työssään tai liian huonokuntoisia/vanhoja. Mies on sanonut, että harkitsee lähtevänsä vasta sitten mukaan, kun minä olen ensin saanut pari reissua onnistumaan itse. Eli ei koskaan siis. Kiitos silti vinkeistä.
Ap
Miehelle yksin hoitovastuu viikonlopuksi, ja menkööt kodin ulkopuolelle. Sä otat lapsivapaata ja rentoudut kotona tai muualla. Oppii ehkä arvostamaan sitä että on toinen aikuinen lapsia hoitamassa.
"kiertävät lasten kanssa Eurooppaa, kiipeävät jonnekin Haltille, kiertävät museot, teatterit ja vaikka mitkä"
Höpsis! En tunne ketään joka olisi jossain Haltilla kiipeillyt noin pienten lasten kanssa, tai museoissa ja teattereissa olisi pyörinyt. Yhden perheen tiedän jotka ovat kiertäneet euroopaa kolmen lapsen kanssa joista nuorin oli ihan vauva, mutta heille se oli luonteva elämäntapa.
Muuten me normaalit ihmiset käydään ensimmäiset vuodet lasten ehdoilla paikoissa, me kierrettiin silloin kun kaksospojat oli pieniä kaikki ne kaupungit joissa oli joku angry birds huvipuisto. Just tuossa mietin, että oli se kiva kun käytiin Muumimaassa silloin kun pojat oli pieniä, vaikka pelkäsivät niitä pukeutuneita tyyppejä jonkin verran, mutta tulipa itsekin koettua kerran elämässä sekin paikka, ja vaikka lapset ei enää muista mitään siitä reissusta, niin kuvista ja videoista näkevät että heidät on otettu huomioon pikkulapsena ja viety iän mukaisiin huvipaikkoihin eikä johonkin aikuisten juttuun tai kiipeämään vuorelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"kiertävät lasten kanssa Eurooppaa, kiipeävät jonnekin Haltille, kiertävät museot, teatterit ja vaikka mitkä"
Höpsis! En tunne ketään joka olisi jossain Haltilla kiipeillyt noin pienten lasten kanssa, tai museoissa ja teattereissa olisi pyörinyt. Yhden perheen tiedän jotka ovat kiertäneet euroopaa kolmen lapsen kanssa joista nuorin oli ihan vauva, mutta heille se oli luonteva elämäntapa.
Muuten me normaalit ihmiset käydään ensimmäiset vuodet lasten ehdoilla paikoissa, me kierrettiin silloin kun kaksospojat oli pieniä kaikki ne kaupungit joissa oli joku angry birds huvipuisto. Just tuossa mietin, että oli se kiva kun käytiin Muumimaassa silloin kun pojat oli pieniä, vaikka pelkäsivät niitä pukeutuneita tyyppejä jonkin verran, mutta tulipa itsekin koettua kerran elämässä sekin paikka, ja vaikka lapset ei enää muista mitään siitä reissusta, niin kuvista ja videoista näkevät että heidät on otettu huomioon pikkulapsena ja viety iän mukaisiin huvipaikkoihin eikä johonkin aikuisten juttuun tai kiipeämään vuorelle.
Kaikissa vähänkin isommissa museoissa on yleensä leikkipaikka lapsia varten.
Meillä ainakin onnistuu tekeminen kun pakotetaan lapset siihen.
Meidän lapset valittaa kaikesta. Siis se että tehdään sitä mitä he ovat itse halunneet , jos vanhemmat ehdottaa, lapset valittaa.
Lapset valittaa ihan vaan siitä jos eivät saa tehdä kaikkea oman pään mukaan. Se ei ole mitenkään mahdollista . Joten on otettu linja että ei ruokita sitä piirrettä yhtään vaikka lapsethan vaan valittaa lisää ja lisää.
Paljon tehdään kivoja asioita. Ja puhutaan suoraan miksi jotain ei tehdä, esim jos joku asia on liian kallis. Sanotaan että pitää olla kiitollinen siihen mitä on. Minä olen tiukempi kuin mies mutta jonkun on oltava se bad cop. Lapsi sanoi minulle ihan vasta että minä pelaan good cop ja bad cop samaan aikaan, kun yritin taas ratkaista yhtä valitusta.
Mutta sitä se on, valitusta.
Mutta kyllä niillä kivaakin on, sitten kun ollaan tekemässä ja tehty kaikkea. Muistelevat hyvällä. Kiva päivä Särkänniemessä kun ensin saaneet 2 tuntia valittaa matkalla miten kaikki on mälsää, eväät pahoja, kävelymatka ja automatka liian pitkä, kuuma, liian vähän karkkirahaa, liian vähän peliaikaa jne .
Sama homma luonnossa retkeillessä. Siinä ne ensin 2-3h valittaa ja sitten tykkäävät .
Se on huomattu, että jos lapsilla on kaveri mukana niin vähemmän valitusta. Onneksi jo 9ja 11 v niin voi ottaa kaverin mukaan yön yli reissullekin joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö voisi tehdä asioita aluksi vain yhden lapsen kanssa. Kerrot jo etukäteen, että teille tulee kiva kahdenkeskinen päivä ja selostat mitä sen aikana teette. Aloita helpoista jutuista. Menette vaikka pyörällä kirjastoon, sitten ostatte pikku eväät ja menette johonkin nurtsille retkelle ja luette sitä kirjaa. Sen jälkeen käytte uimahallissa ja pysähdytte vielä kotimatkalla johonkin vaikka keinumaan. Sillä aikaa toinen lapsi on käynyt isän kanssa kaupassa, leikkipuistossa ja auttanut ruuanlaitossa. Syötte koko perhe yhdessä ja illalla puuhaatte lapsille tuttuja kivoja asioita. Ja seuraavana viikonloppuna vaihdatte lapsia. Kyllä ne pikkuhiljaa tottuu erilaisiin paikkoihin, ja isäkin oppii toimimaan paremmin lastensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kiertävät lasten kanssa Eurooppaa, kiipeävät jonnekin Haltille, kiertävät museot, teatterit ja vaikka mitkä"
Höpsis! En tunne ketään joka olisi jossain Haltilla kiipeillyt noin pienten lasten kanssa, tai museoissa ja teattereissa olisi pyörinyt. Yhden perheen tiedän jotka ovat kiertäneet euroopaa kolmen lapsen kanssa joista nuorin oli ihan vauva, mutta heille se oli luonteva elämäntapa.
Muuten me normaalit ihmiset käydään ensimmäiset vuodet lasten ehdoilla paikoissa, me kierrettiin silloin kun kaksospojat oli pieniä kaikki ne kaupungit joissa oli joku angry birds huvipuisto. Just tuossa mietin, että oli se kiva kun käytiin Muumimaassa silloin kun pojat oli pieniä, vaikka pelkäsivät niitä pukeutuneita tyyppejä jonkin verran, mutta tulipa itsekin koettua kerran elämässä sekin paikka, ja vaikka lapset ei enää muista mitään siitä reissusta, niin kuvista ja videoista näkevät että heidät on otettu huomioon pikkulapsena ja viety iän mukaisiin huvipaikkoihin eikä johonkin aikuisten juttuun tai kiipeämään vuorelle.
Kaikissa vähänkin isommissa museoissa on yleensä leikkipaikka lapsia varten.
Ja nykyään myös huomioitu lapsikävijät, on jotain kivaa erikoista lapsille, että lapsetkin tykkää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorin poikani on ollut aina hiukan haasteellinen, hyvin temperamenttinen ja helposti suuttuva. Mutta niinpä vain hänestäkin kasvoi kiva matkakumppani. Kiinnostui historiasta 10v ja sen jälkeen ollaan koluttu erilaisia matkakohteita niin Suomessa kuin ulkomailla. Ja mukavaa on ollut, toki pieniin erimielisyyksiin pitää aina varautua 😊.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kiertävät lasten kanssa Eurooppaa, kiipeävät jonnekin Haltille, kiertävät museot, teatterit ja vaikka mitkä"
Höpsis! En tunne ketään joka olisi jossain Haltilla kiipeillyt noin pienten lasten kanssa, tai museoissa ja teattereissa olisi pyörinyt. Yhden perheen tiedän jotka ovat kiertäneet euroopaa kolmen lapsen kanssa joista nuorin oli ihan vauva, mutta heille se oli luonteva elämäntapa.
Muuten me normaalit ihmiset käydään ensimmäiset vuodet lasten ehdoilla paikoissa, me kierrettiin silloin kun kaksospojat oli pieniä kaikki ne kaupungit joissa oli joku angry birds huvipuisto. Just tuossa mietin, että oli se kiva kun käytiin Muumimaassa silloin kun pojat oli pieniä, vaikka pelkäsivät niitä pukeutuneita tyyppejä jonkin verran, mutta tulipa itsekin koettua kerran elämässä sekin paikka, ja vaikka lapset ei enää muista mitään siitä reissusta, niin kuvista ja videoista näkevät että heidät on otettu huomioon pikkulapsena ja viety iän mukaisiin huvipaikkoihin eikä johonkin aikuisten juttuun tai kiipeämään vuorelle.
Kaikissa vähänkin isommissa museoissa on yleensä leikkipaikka lapsia varten.
Ja nykyään myös huomioitu lapsikävijät, on jotain kivaa erikoista lapsille, että lapsetkin tykkää
Lapsille on ihan omiakib museoita. On myös pieniä museoita jotka ei ole liian rasittavia lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
semmoiset olet sitten kasvattanut
Äitien syyllistämisen määrä on kyllä uskomaton. Vaikka lapsi olisi perinyt isältään nepsypiirteet, niin jotenkin sekin on äidin kasvattamisen vika.
nepsy on laiskojen vapaakasvattajien tekosyy huonolle kasvatukselle
Ap:n lapset ovat ilmeisrn deprivoituneita. Normaaleja tekemisiä ei ole heidän kanssaan tehty ja nyt ei osata suhtautua enää edes uuteen. Ei auta kuin altistaa tekemisille. Lähdette niille autoreissuille vsikka. Ei ne enää muutMan reissun jälkeen pidä sitä huudon väärtinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää jaksako vääntää tuosta asiasta, jos on NEPSY lapsi niin kyllä se eroaa aika tavalla ns. normaalista lapsesta. Kaikkien lasten kanssa on omat hankaluudet ja ajoittaiset kiukut ja hermostumiset, mutta nepsyn kanssa niitä hankaluuksia on moninkertaisesti. Lasta ei voi opettaa ja pakottaa tekemään yhtään mitään, jos on voimakas nepsy. Ainoa keino on hitaasti suodattaa asioihin ja erilaisiin tilanteisiin.
Toivon aloittajalle jaksamisia. Hän tietää kyllä äitinä parhaiten minkälaisia omat lapsensa on. Anna ajan kulua ja teette matkoja ym sitten kun lapset on isompia. Ole kiinnostunut lasten kiinnostuksen kohteista, vie heitä paikkoihin, jossa lapset viihtyy. On se sitten kumisaappaissa seisomista ojassa tutkimassa ja tonkimassa. Teidän lapset on niin pieniä, ettei he kaipaa muuta kuin yhdessä oloa, ruokaa ja hyvin nukuttuja öitä.
Vierailija kirjoitti:
Älkää jaksako vääntää tuosta asiasta, jos on NEPSY lapsi niin kyllä se eroaa aika tavalla ns. normaalista lapsesta. Kaikkien lasten kanssa on omat hankaluudet ja ajoittaiset kiukut ja hermostumiset, mutta nepsyn kanssa niitä hankaluuksia on moninkertaisesti. Lasta ei voi opettaa ja pakottaa tekemään yhtään mitään, jos on voimakas nepsy. Ainoa keino on hitaasti suodattaa asioihin ja erilaisiin tilanteisiin.
Toivon aloittajalle jaksamisia. Hän tietää kyllä äitinä parhaiten minkälaisia omat lapsensa on. Anna ajan kulua ja teette matkoja ym sitten kun lapset on isompia. Ole kiinnostunut lasten kiinnostuksen kohteista, vie heitä paikkoihin, jossa lapset viihtyy. On se sitten kumisaappaissa seisomista ojassa tutkimassa ja tonkimassa. Teidän lapset on niin pieniä, ettei he kaipaa muuta kuin yhdessä oloa, ruokaa ja hyvin nukuttuja öitä.
Onko ap:n lapset nepsylapsia?
Onko noin pienten lasten kanssa pakko tehdä mitään reissuja? Eivät edes juuri muista niistä mitään. Eikä tuon ikäisten tarvi olla nepsyjä tms. Musta tuntuu että mua on lapsena jouduttu aina hoputtamaan ja lopulta raahaamaan vieraissa paikoissa. Sisko ei suostunut syömään vieraissa paikoissa. Oli varmaan niin stressaantunut. Eikä me sitten reissattu. Muistan, ku ootin aina mummolassakin, että lähdettäisiin pois ja partioleirillä itkin, kun siellä tuntui niin rankalta. 12-vuotiaana, ei ollut eka leiri eikä mitään erikoisen ikävää tapahtunut.
Koulu meillä molemmilla meni sitten hyvin eikä tullut mitään käytösoireita siellä. Kerron tän tarinani ihan siksi, että musta tuntuu että lapset on erilaisia. Me siskoni kanssa oltiin varmasti huonosti muutoksia sietäviä ja kouluun mennessä aivomme olivat kypsyneet tarpeeksi eikä mitään tutkimuksia tehty.
Voihan tämä olla luonnekysymyskin. En nyt aikuisenakaan ole kiinnostunut matkustelusta, koska minua kuormittaa tilanteet, joissa pitää olla varuillaan, tarkkaavainen tai muuten oudot tilanteet.
Jos katsot vain somea niin varmasti näyttää että muilla sujuu hienosti.
Meillä autistinen lapsi, enkä hänen haasteita somessa tietenkään jaa. Käydään reissuilla, lapsen ehdoilla eli hyvin tarkkaan mietitään tekemiset. Lisäksi vaatii vanhemmilta täydellistä joustamista ja ennakointia. Täytyy hyväksyä esim se että vaikka ollaan kreikassa niin lapsi saattaa olla yhtenä päivänä kykenemätön lähtemään hotellista ulos. Sitten istutaan sisällä. Muina päivinä normaalia hankaluutta jonka kanssa sumplitaan.
Mutta ei kukaan sitä somesta nää kun laitan lomakuvia. Siellä hymyilee koko perhe.
Vaatii siis vanhemmalta pärjäämistä täysin epämukavuusalueella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"kiertävät lasten kanssa Eurooppaa, kiipeävät jonnekin Haltille, kiertävät museot, teatterit ja vaikka mitkä"
Höpsis! En tunne ketään joka olisi jossain Haltilla kiipeillyt noin pienten lasten kanssa, tai museoissa ja teattereissa olisi pyörinyt. Yhden perheen tiedän jotka ovat kiertäneet euroopaa kolmen lapsen kanssa joista nuorin oli ihan vauva, mutta heille se oli luonteva elämäntapa.
Muuten me normaalit ihmiset käydään ensimmäiset vuodet lasten ehdoilla paikoissa, me kierrettiin silloin kun kaksospojat oli pieniä kaikki ne kaupungit joissa oli joku angry birds huvipuisto. Just tuossa mietin, että oli se kiva kun käytiin Muumimaassa silloin kun pojat oli pieniä, vaikka pelkäsivät niitä pukeutuneita tyyppejä jonkin verran, mutta tulipa itsekin koettua kerran elämässä sekin paikka, ja vaikka lapset ei enää muista mitään siitä reissusta, niin kuvista ja videoista näkevät että heidät on otettu huomioon pikkulapsena ja viety iän mukaisiin huvipaikkoihin eikä johonkin aikuisten juttuun tai kiipeämään vuorelle.
Kaikissa vähänkin isommissa museoissa on yleensä leikkipaikka lapsia varten.
Se kertoo jo siitä, että ei kukaan oletakaan sen museon kiinnostavan niitä lapsia. Niihin museoihin on parempi mennä vasta sitten kun ne oikeasti kiinnostaa. Alle kouluikäinen lapsi ei edes muista niitä enää teininä, niin mitä järkeä muutenkaan? Lapselle jää muistikuvia vain todella innostavista ja erikoisista asioista joita kokevat pienenä, museo voi jäädä mieleen vain negatiivisena kokemuksena kun sinne väkisin raahataan.
Me tehtiin vauvavuonna 3 ulkomaan matkaa. On kierretty museot, huvipuistot, kiipeilypuistot muut aktiviteetit. On syöty ravintoloissa ja ajeltu autoreissuja. Lapsi on nyt 7 ja kivuton matkakaveri, uusiin paikkoihin tutustuja. Mikä ihmeen idea tuo on, että pienten lasten kanssa ei mentäisi ja tehtäisi asioita? Ihan kummaa nysväämistä.
Älä kuuntele niitä neuvoja, joissa käsketään vaan sanomaan lapselle ei ja nyt mennään ja piste. Jos lapsi kuormittuu muutoksista (tyypillistä adhd, asperger ym lapsille JA myös hyvin nuorille lapsille, jotkut kypsyvät hitaammin) niin mitä siinä auttaa kovistella lasta? Nämä neuvojat tekevät vain hallaa, niin lapsen itsetunnolle kuin sinun ja lapsen suhteelle.
Kaksivuotiaan uhma on eri asia, ja nämä neuvojat luulevat, että kyse on uhmasta. Ei ole, kun kyse on isommista, kun viisivuotias romahtaa jostain muutoksesta. Esimerkissäsi viisivuotias ei kestänyt, muutos oli bussista museoon. Lapsi menee sellaiseen tilaan että siinä ei mitkään ei:t tai järkipuheet mene läpi, täysin jumissa.
Meillä se kuormittumisen ääripiste on usein ollut että pitäisi lähteä kotoa reissuun, nykyään kotoa kouluun voi aiheuttaa tätä yms.
Sitä sanotaan kuormittumiseksi. Lapsi kyllä yrittää ja tsemppaa mutta "kuppi tulee täyteen". Liikaa informaatiota, liikaa kaikkea, ei pysty käsittelemään. Liian monta muuttuvaa tekijää kerralla.
Jollain videolla oli, kun ilmeisesti autistinen lapsi romahti huvipuiston jonossa, ja työntekijä kävi siihen maahan lapsen viereen, ja jutteli rauhassa kunnes hermot taas tasaantuivat. Tämä on auttanut meilläkin. Mennään lapsen viereen, ollaan rauhassa. Hän on silloin "romahtaneena" täysin ylivirittyneessä tilassa, ei pysty käsittelemään oloaan. Rauhallinen aikuinen auttaa siitä tunnetilasta yli.
En sano että teidän on välttämättä nepsyjä, monella pienellä lapsella on vastaavaa, voi mennä iän myötä lievemmäksi tai kokonaan ohi. Mutta se ei haittaa ketään, että ehkä, mahdollisesti, kohtelisit heitä hieman kuten nepsyjä. Ainakaan ei lapsi siitä mene rikki. :)
https://erityisvoimia.fi/kuormittunut-lapsi/
t. nro 30