Tuntuu, että kaikki muut tekee lasten kanssa vaikka mitä, mutta meidän lasten kanssa ei vain onnistu mikään

Hulluinta tässä on se, että olen itse ennen lapsia ollut kova matkustamaan. Olen reissannut yksin useita kertoja vieraissa maissa, viihtynyt matkoilla, joissa yöpymispaikat on aika alkeellisia tai niistä ei tiedä etukäteen ja sellaista. Eli olen kokenut matkailija, myös yksinmatkustaja. Silti lasten kanssa en selviä edes päiväretkestä lintsille. Ap

Mä sanin että se mies tässä on isompi ongelma kuin lapset. Miksi mies halusi lapsia, jos ei kykene kohtaamaan ristiriitoja? Niitä tulee lasten kanssa väistämättä.

Eli ongelma ei ole lapset, vaan mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnistuu kun

1) ohjelma suunnitellaan etukäteen

2) siinä pystyttään

3) 2-3 aikuista reissuun, esim kummi jos miestä ei saa patistettua

4) lapsille kerrotaan mitä tulee

5) ipadit auttaa - en nipota lomalla jos pelaavat vähän enemmän tai katsovat leffan illassa

6) Aku ankkojen lukeminen

7) kivaa lapsia kiinnostavaa ohjelmaa

8) ruokatoiveet lasten tahdon mukaa

9) välipalat aina mukana ja vähän karkkiakin voi löytyä laukkuni pohjalta. Verensokeri ei saa laskea liikaa

Hyvää matkaa

Ei minulla ole ketään muuta aikuista kuin mies, joka lähtisi. Muut ovat niin kiireisinä kiinni omassa elämässään tai työssään tai liian huonokuntoisia/vanhoja. Mies on sanonut, että harkitsee lähtevänsä vasta sitten mukaan, kun minä olen ensin saanut pari reissua onnistumaan itse. Eli ei koskaan siis. Kiitos silti vinkeistä.

Ap

Olen pahoillani. Mieheltä inhottavasti sanottu. Mutta pieniä juttuja voitte tehdä jos haluat. Oman paikkakunnan alueella teemapuistoja, lemmikkipihoja ym. Varaa mukaan kivoja juttuja ja herkkuja evääksi, ja jos tulee jotain riehumista, ajattele, että lapset ovat lapsia, ja et ainakaan murehdi, mitä muut ajattelevat.

Olen lomalla tehnyt pieniä reissuja samanikäisten lasten kanssa. Käytiin esimerkiksi yhdessä paikallisessa museossa. Reissu meni hyvin ja kaikilla oli kivaa. Minä tein niin että kerroin lapsille etukäteen, mitä tehdään milloinkin. Lähdettiin heti lounaan jälkeen mahat täynnä. Matka kohteeseen oli myös lyhyt, joten eivät väsähtäneet matkalla. Museossa katsottiin sellaisia juttuja, joista ajattelin lasten innostuvan. Olin itse siis vähän kuin oppaana lapsille. Liikuttiin lasten tahtiin ja en edes yrittänyt katsoa kaikkea, mitä museosta löytyi. Lupasin, että lopuksi käydään jätskillä, jos reissu menee hyvin. Vesipullo myös mukaan. Vinkkeinä siis hyvä nesteytys ja ruokinta, lyhyt matka kohteeseen, keskittyminen lapsiin ja selkeä ja tarpeeksi pieni kohde, eli ei liikaa tekemistä yhteen päivään. Ja apua en ole saanut mieheltä.

Vierailija kirjoitti:

Hulluinta tässä on se, että olen itse ennen lapsia ollut kova matkustamaan. Olen reissannut yksin useita kertoja vieraissa maissa, viihtynyt matkoilla, joissa yöpymispaikat on aika alkeellisia tai niistä ei tiedä etukäteen ja sellaista. Eli olen kokenut matkailija, myös yksinmatkustaja. Silti lasten kanssa en selviä edes päiväretkestä lintsille. Ap

Älä ole liian kriittinen itsellesi. Päivä lintsillä noin pienten kanssa on raskas kenelle vaan ilman toista aikuista. Siksi jotkut parin tunnin retket voisi olla teidän nykyisessä kokoonpanossa paras juttu. Ja parin vuoden päästä on hurjan paljon helpompaa.

Miehesi toiminta vaan suututtaa.

Vierailija kirjoitti:

Hulluinta tässä on se, että olen itse ennen lapsia ollut kova matkustamaan. Olen reissannut yksin useita kertoja vieraissa maissa, viihtynyt matkoilla, joissa yöpymispaikat on aika alkeellisia tai niistä ei tiedä etukäteen ja sellaista. Eli olen kokenut matkailija, myös yksinmatkustaja. Silti lasten kanssa en selviä edes päiväretkestä lintsille. Ap

Jatkan tähän vielä, että tämän vuoksi tunnen itseni epäonnistuneeksi, oudoksi ja itselleni vieraaksi. Hävettää niin paljon, että en edes läheisille kehtaa kertoa koko totuutta, osan tietävät ja sitä niin päivittelevät ja kritisoivat, etten halua tietää mitä kävisi jos kertoisin kaiken. Olen ihmisenä aika monesta vaikeasti tilanteesta selvinnyt ja nyt olen kuin rampautunut, kun en saa edes normaaleja asioita onnistumaan. Ap

Luin huolella kaikki kommentit ja rupesin kuvittelemaan mielessäni tilannetta, jossa vaikka päiväretkellä olisi mukana toinen aikuinen, joka oikeasti osallistuisi lapsiin puolet. Joku joka auttaisi kun toinen lapsista tekee täyden stopin tai toinen lapsista saa hermoromahduksen. Tai joku joka olisi viisi minuuttia lasten kanssa, että pääsisin yksin vessaan. Tuli melkein kyyneleet silmiin pelkästä ajatuksesta. Uskon, että silloin selvittäisiin päiväretkestä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Luin huolella kaikki kommentit ja rupesin kuvittelemaan mielessäni tilannetta, jossa vaikka päiväretkellä olisi mukana toinen aikuinen, joka oikeasti osallistuisi lapsiin puolet. Joku joka auttaisi kun toinen lapsista tekee täyden stopin tai toinen lapsista saa hermoromahduksen. Tai joku joka olisi viisi minuuttia lasten kanssa, että pääsisin yksin vessaan. Tuli melkein kyyneleet silmiin pelkästä ajatuksesta. Uskon, että silloin selvittäisiin päiväretkestä. Ap

Tottakai selviäisit, ja onhan tuo nyt oikeasti ihan kohtuullinen toive. Ongelma ei ole sinussa. Puhu nyt miehellesi tosissasi.

Itse jo 6-vuotiaana ensimmäisellä Italian matkallani käyneenä ja siitä eteenpäin joka vuosi joskus kahdestikin vuodessa ympäri Eurooppaa ja sen ulkopuolella reissanneena, en voi ymmärtää, miksi on niin vaikeaa ottaa sitä lasta mukaan sinne matkalle? Tuleeko pikku mirkku-petterille paha mieli ja pipi sieluun, jos elämä onkin tarkoitettu myös muiden nautittavaksi kuin hänen itsensä ja pitäisi oppia Käyttäytymään ja kasvaa henkisesti,hui kamala, oppia jopa jotain uutta? Vanhemmille toivoisi vähän enemmän omanarvontuntoa ja paitsi kuria, myös avartumista elämän todellisuudesta kersoille-ne eivät mene siitä rikki, vaikka jonkun kyylä-ämmän pumpulissa kasvatettu sielu menisikin. 

Niiden kauniiden instakuvien takana on hyvin todennäköisesti useita raivokohtauksia, mökötystä, erikoisesta ruoasta tms. johtuvaa oksennusreaktiota ja muuta säätämistä. Instassa on helppo feikata täydellinen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin huolella kaikki kommentit ja rupesin kuvittelemaan mielessäni tilannetta, jossa vaikka päiväretkellä olisi mukana toinen aikuinen, joka oikeasti osallistuisi lapsiin puolet. Joku joka auttaisi kun toinen lapsista tekee täyden stopin tai toinen lapsista saa hermoromahduksen. Tai joku joka olisi viisi minuuttia lasten kanssa, että pääsisin yksin vessaan. Tuli melkein kyyneleet silmiin pelkästä ajatuksesta. Uskon, että silloin selvittäisiin päiväretkestä. Ap

Tottakai selviäisit, ja onhan tuo nyt oikeasti ihan kohtuullinen toive. Ongelma ei ole sinussa. Puhu nyt miehellesi tosissasi.

Olen minä puhunut miehelleni tilanteesta monta kertaa. Kyllä hän tietää mitä ajattelen. Ja että olen ajatellut jopa eroa joskus. Enpä ole miestäni pystynyt muuttamaan vaikka miten puhuisin. Eikä toisaalta eron jälkeenkään olisi yhtään helpompaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse jo 6-vuotiaana ensimmäisellä Italian matkallani käyneenä ja siitä eteenpäin joka vuosi joskus kahdestikin vuodessa ympäri Eurooppaa ja sen ulkopuolella reissanneena, en voi ymmärtää, miksi on niin vaikeaa ottaa sitä lasta mukaan sinne matkalle? Tuleeko pikku mirkku-petterille paha mieli ja pipi sieluun, jos elämä onkin tarkoitettu myös muiden nautittavaksi kuin hänen itsensä ja pitäisi oppia Käyttäytymään ja kasvaa henkisesti,hui kamala, oppia jopa jotain uutta? Vanhemmille toivoisi vähän enemmän omanarvontuntoa ja paitsi kuria, myös avartumista elämän todellisuudesta kersoille-ne eivät mene siitä rikki, vaikka jonkun kyylä-ämmän pumpulissa kasvatettu sielu menisikin. 

Mahdoitkohan sinä lukea ketjua ennen kuin kommentoit?

Sinun lapsesi ovat varmaan temperamentiltaan hitaasti lämpiäviä ? Minulla on myös lapsi, jonka kanssa kaikki uusi tuntuu hankalalta.

Hän odottaa uusia asioita innoissaan, mutta sitten kun johonkin lopulta lähdetään, hän pelkää ja on hankala, ujous purkautuu kiukkuna tai itkuna. Olen antanut sitten itkeä mutta kotiin en ole lähtenyt Siinä hän on pikkuhiljaa lämmennyt ja tottunut.

Olen kyllä joskus kieltäynyt reissusta koska en saa itse yhtään rentoutua lapsen roikkuessa minussa kiinni ujona. Mieluummin olen kotona jossa asiat sujuvat helpommin. Ulkomailla ei vielä olla käyty, lapsi 3v.

Älä pelkää lasten tunteita. Lapsille voi sanoa ei ja heiltä voi vaatia. Jos mennään museoon niin sinne mennään, piste. Ei aleta jahkailla ovella. Mieti miten puhut lapsille? Puhutko kannustavasti vai motkotatko jo etukäteen ja manailet kuinka huonosti kaikki menee? Silläkin on merkitystä. osallistuuko mies arkeen millään tavoin?

Hei ei meillä kaikilla muillakaan onnistu. Mutta ei se mua haittaa, tehdään enemmän juttuja sitten kun lapset kasvaa.

Reissattiin paljon kun lapset olivat pieniä. Ei olisi kannattanut. Hirveästi piti roudata tavaraa, kestää kiukuttelua ja väsymystä ja lapset eivät enää aikuisena muista matkoista mitään.

Olkaa rauhassa kotona. Ehditte vielä matkustella, kun lapset ovat isompia. 3- ja 5- vuotiaille riittää eväsretki lähimetsään tai käynti uimarannalla.

Oma äitini ihmetteli, että kuinka jaksatte lasten kanssa matkustella. No joo, nuorempana jaksoi mutta ei olisi kannattanut.

Nyt ne samat lapset eivät aikuisina halua enää minnekään, kun ovat jo kuulemma nähneet riittävästi, kun pöhköt vanhemmat raahasivat vauvasta saakka ympäri palloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ap, tiedän mistä puhut, vaikka ongelma on hieman erilainen. Omat lapseni ovat ns. nepsylapsia, eikä heitä KIINNOSTA juuri mikään, mikä kiinnostaa tavallisia lapsia. Kateellisena kuuntelen kuinka muissa perheissä on käyty vaikkapa harrastamassa jotain liikunnallista yhdessä tai menty kyläilemään useamman kerran viikon aikana. Omani ovat kiinnostuneita lähinnä pelaamisesta ja kiinnostuksenkohteisiinsa liittyvistä videoista- nyt kesälomallakin heidät saa pakottaa ulos, joka helvetin päivä osoittavat mieltään tästäkin. Kun olivat pienempiä, vein heitä milloin minnekin ja yritin pitää tätä yllä mutta vuosien mittaan kävi selväksi että heitä ei vaan kiinnosta! Ei nappaa eläintarhat, huvipuistot, leirit, kylpylät...lomalla eivät halua tehdä mitään muuta kuin pelata ja katsoa niitä videoitaan. Puhuvat taukoamatta omia juttujaan, hermostuvat jossen muista ulkoa niihin liittyviä erikoisuuksia (esim. jonkun hahmon historia) ja mitälie. 

Mitä jos ottaisit pojilta näin kesälomalla pelit ja videot vähäksi aikaa pois niin niiden on pakko kehittää itselleen jotain muuta tekemistä ja varmaan kehittävät ensimmäisenä jotain sellaita, mikä on heistä itsestään kivaa?

En ole tuo, jolle vastasit, mutta nepsylapsen äiti ja nepsy itsekin.

Pelejä on turha demonisoida. Se intohimo voi suuntautua mihin tahansa. Vaikka kaloihin, neulomiseen tai maalaamiseen. Sen kun otat nepsyltä pois, olet hankaluuksissa. Ei sitä lasta kiinnosta tehdä mitään muuta. Ei se muutu reippaaksi sienestäjäksi tai lue kirjahyllyä läpi, jos se ei ole se juttu hänelle.

Anteeksi, kun meni ohi aloituksen.

Vierailija kirjoitti:

Kouluta se vetelä mies ensin auttamaan lasten kanssa ja sitten lähdette reissuun

Niinpä miten voi odottaa lapsilta muunlaista käytöstä jos isä näyttää mallia. Juu kyllä ne lapset ottaa mallia siitä vaikka et uskoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse jo 6-vuotiaana ensimmäisellä Italian matkallani käyneenä ja siitä eteenpäin joka vuosi joskus kahdestikin vuodessa ympäri Eurooppaa ja sen ulkopuolella reissanneena, en voi ymmärtää, miksi on niin vaikeaa ottaa sitä lasta mukaan sinne matkalle? Tuleeko pikku mirkku-petterille paha mieli ja pipi sieluun, jos elämä onkin tarkoitettu myös muiden nautittavaksi kuin hänen itsensä ja pitäisi oppia Käyttäytymään ja kasvaa henkisesti,hui kamala, oppia jopa jotain uutta? Vanhemmille toivoisi vähän enemmän omanarvontuntoa ja paitsi kuria, myös avartumista elämän todellisuudesta kersoille-ne eivät mene siitä rikki, vaikka jonkun kyylä-ämmän pumpulissa kasvatettu sielu menisikin. 

Mahdoitkohan sinä lukea ketjua ennen kuin kommentoit?

Aloittaja on itse kokenut reissailija- se on hyvä. Otin kantaa vain siihen, että nykyään lapsilta ei odoteta enää mitään. Jos mies on sysi-pa..ka, se on aloittajan oma ongelma. Hankkiutuu eroon miehestä, eikö vain? Kokemuksesta voin kertoa, että elämä myös lasten suhteen tulee helpottamaan hel..tisti, kun ei ole miesvauvaa riesana enää ja se matkailukin tulee muuttumaan radikaalisti helpommaksi sen jälkeen. Asumusero vähintään kuvauksista päätellen, jotta aloittaja saa aikaa ja tilaa koota oman ajatusmaailmansa ja löytää jaksamisensa LASTEN kanssa uudelleen. Ongelma on selvästi tökerössä vastuuttomassa miehessä joka vie aloittajan energian, ei tue häntä, ei auta/pärjää lasten kanssa sekä aloittajassa, joka on liian heikko(?) tehdäkseen sitä muutosta, joka toisi varmasti helpotuksen myös lapsille-onko tullut mieleen, että oireilevat isänsä ja äitinsä parisuhteen tuomia tunnetiloja käytöksellään? Eli joo, luin kyllä tarpeeksi tajutakseni, mistä kenkä puristaa. Matkalle lähtö on henkinen ja energeettinen tila-jos on henkisesti heikoilla, ei tietenkään jaksa matkustaa varsinkaan kun olet "matkanjohtajana" vastuussa toisista ja ap tottakai käsittää tämän, toisin kuin ikävän vätystelevä miehensä.