Tuntuu, että kaikki muut tekee lasten kanssa vaikka mitä, mutta meidän lasten kanssa ei vain onnistu mikään

Miten mies perustelee sen, että hän voi pestä kätensä hankalista tilanteista samalla kun sinun on selviydyttävä yksin? Ja perusteluksi ei nyt riitä mikään mies ei suostu. Ihan oikeasti, vaadi mieheltä kunnon vastaus siihen, että miksi hän voi noin vain olla auttamatta sinua lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Älä pelkää lasten tunteita. Lapsille voi sanoa ei ja heiltä voi vaatia. Jos mennään museoon niin sinne mennään, piste. Ei aleta jahkailla ovella. Mieti miten puhut lapsille? Puhutko kannustavasti vai motkotatko jo etukäteen ja manailet kuinka huonosti kaikki menee? Silläkin on merkitystä. osallistuuko mies arkeen millään tavoin?

En minä pelkää lasten tunteita ja kyllä vaadin heiltä asioita, joskus mietin, että vaadinko liikaakin siihen nähden mihin oikeasti pystyvät. Ja puhun kannustavasti, kehun joka kerta kun meni hyvin. Etukäteen en motkota, mutta myönnettävä on, että jälkikäteen olen motkottanut, varmaan omaa väsymystäni ja turhautumistani. Ennalta yritän aina selittää mitä tehdään ja vakuuttaa, että hienosti menee.

Mutta kerro minulle mitä tekisit vaikka tässä tilanteessa: bussilla viisivuotiaan kanssa museolle, alkaa sataa, ovella lapsi tekee stopin ja saa hermoromahduksen vaikka miten kannustat, heittäytyy vesilätäkköön makaamaan ja itkee, museon ovi on niin painava, että et pysty avaamaan sitä samalla kun yrität raahata kastunutta huutavaa lasta lätäköstä, lapsi ei suostu kävelemään metriäkään, sinulla alkaa olemaan kova pissahätä ja omat vaatteesikin on jo kastuneet siinä rytäkässä, tiedät että vaikka lähtisitte heti kotiin niin lapsi on jotenkin saatava kävelemään bussipysäkille 200 metriä ja bussiin vaikka ei kävele etkä jaksa kantaa jne.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli nautinto eräässä taidemuseossa, jossa oli perheitä, kaikki kulkivat hiljaa rauhassa ihastellen taidetta, ne lapsetkin siis. Sai keskittyä taiteeseen, vaikka tiesin, että siellä oli muitakin.

Aloittaja, ruvetkaa harjoittelemaan rauhallisuutta vähän kerrallaan paikoissa, joista pääsette nopeasti ulos tarvittaessa. Esim. reissu lähikirjastoon, jossa pitää olla hiljaa ja asioida rauhallisesti. Opeta säännöt kotona valmiiksi. Jos menee hulinaksi, heti ulos, sääntöjen kertaaminen ja sitten uusi yritys.

Muutosten sietämiseen auttaa se, että kerrot etukäteen, mitä tänään tapahtuu ja miten pitää olla esim. siellä kirjastossa ja mitä seuraa, jos ei tottele.

Lapseni eivät juokse ja riehu kirjastossa tai taidemuseossa vaan ensimmäinen haaste on edes saada heidät sinne. Näkevät ovelta että jotenkin outo tai vääränlainen paikka heidän mielestä eivätkä suostu millään houkuttelulla edes sisälle. Tai siis toinen, vähän vaihtelee kumpi. Ja samalla toista alkaa kiukuttamaan, koska toinen hankaloittaa. Siinä olen sitten yksin museon ovella täyden stopin tehneen tenavan ja siitä suuttuneen toisen tenavan kansaa miettimässä miten selviän tästäkin yksin. Lopulta molemmat vain itkee, eri syistä tosin. Ja minä pidättelen omaa itkua, kun kaikki on niin vaikeaa. Ap

Kuulostaa sille, että molemmilla on varmastikin jokin neuropoikkeavuus. Normaalisti lapsille on ihan OK mennä vanhempien mukana vähän vieraampiinkin paikkoihin. Onko mies samanlainen muutoksia inhoava ja helposti väsyvä, joka näyttäytyy nyt niin, että jättää sinut selviämään yksikseen, koska hän ei jaksa?

Väsyminen on tyypillistä ADHD:lle ja autismille, mutta varmasti muutkin neurologiset ongelmat väsyttävät. Netti on pullollaan ADHD-aikuisten vinkkejä toisille miten siivotaan fiksusti ja järjestetään elämä niin, että se kuormittaa mahdollisimman vähän, koska arkiset asiat väsyttävät toisin kuin normaaleja.

Vierailija kirjoitti:

Älä pelkää lasten tunteita. Lapsille voi sanoa ei ja heiltä voi vaatia. Jos mennään museoon niin sinne mennään, piste. Ei aleta jahkailla ovella. Mieti miten puhut lapsille? Puhutko kannustavasti vai motkotatko jo etukäteen ja manailet kuinka huonosti kaikki menee? Silläkin on merkitystä. osallistuuko mies arkeen millään tavoin?

Minä olen eri mieltä pakottamisesta johonkin vapaa-ajan toimintaan. Mitä tarkoitusta se palvelee, että vastentahtoisen lapsen vie vaikka museoon/teatteriin/eläintarhaan? Lapsi oppii vaan että aikuinen määrää eikä hänen mielipidettään kuunnella.

On eri asia vaatia hyviä käytöstapoja, ja on eri tilanne, jos on pakko käydä lääkärissä tai ruokakaupassa.

-ei ap-

Olisiko edes yläaste-lukiolaissukulaistyttöä tai -poikaa, joka korvausta vastaan lähtisi kaveriksi? Ensin parin tunnin reissu sim. HopLopiin, seuraava Korkeasaareen ja kolmas Lintsille. Mll? Srk:sta apumummo?

Surku tuli sun ja lastenkin puolesta. Itsellä 1 poika jo 12 v, aina ollut mukautuvainen reissaaja ja paljon ollaan kuljettu, minä ja varsinkin isä yksinkin, mutta useimmiten yhdessä. Tämän kanssa pystyi jo 2 kk iässä kulkemaan 2,5 h mummolaan ja 1v lounaalla hienommissakin ravintoloissa (ne juuri parhaita, kun ei lasten leikkipaikkoja villitsemässä) ja 3 v istui jo 3 ruokalajin illallisen ongelmitta. Serkun lapset olleet meillä joskus seurana, kun ollut useampia lapsia ja siksi tuli mieleen tuo sukulaisnuoren pyytäminen avuksi.

Ja tuosta miehestä: onko siitä sulle enemmän haittaa vai hyötyä?

Tuon ikäisethän eivät kaipaa mitään erityistä ohjelmaa. Piknik omalla pihalla tai lähipuistossa riittää heille. He eivät osaa kaivata vielä lintsille ja Ähtäriin. Kivat eväät, pillimehut ja vaikka saippuakuplien puhaltelu on ihan tosi kivaa kesätekemistä, tai kahlaaminen jossain pikku altaassa.

Mieti, kenen tarpeesta käytte (haluaisit että te kävisitte) reissuilla.

Ja sitten lähtisin ensin isomman kanssa harjoittelemaan haastavampiin olosuhteisiin (elokuviin tai jonnekin mikä oikeasti lapselle mukavaa). Pienempi jää isän kanssa viettämään laatuaikaa. Sekin on tärkeää. Älä haukkaa liian isoja paloja vaan vain sellaisia että saat onnistumisen kokemuksia ja itseluottamusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onnistuu kun

1) ohjelma suunnitellaan etukäteen

2) siinä pystyttään

3) 2-3 aikuista reissuun, esim kummi jos miestä ei saa patistettua

4) lapsille kerrotaan mitä tulee

5) ipadit auttaa - en nipota lomalla jos pelaavat vähän enemmän tai katsovat leffan illassa

6) Aku ankkojen lukeminen

7) kivaa lapsia kiinnostavaa ohjelmaa

8) ruokatoiveet lasten tahdon mukaa

9) välipalat aina mukana ja vähän karkkiakin voi löytyä laukkuni pohjalta. Verensokeri ei saa laskea liikaa

Hyvää matkaa

Ei minulla ole ketään muuta aikuista kuin mies, joka lähtisi. Muut ovat niin kiireisinä kiinni omassa elämässään tai työssään tai liian huonokuntoisia/vanhoja. Mies on sanonut, että harkitsee lähtevänsä vasta sitten mukaan, kun minä olen ensin saanut pari reissua onnistumaan itse. Eli ei koskaan siis. Kiitos silti vinkeistä.

Ap

Onpa, sori vaan, ihan toope mies. Ala-arvoinen kommentti. Et sinä saa reissua yksin onnistumaan kahden, mitä todennäköisimmin, nepsylapsen kanssa ilman kohtauksia. Siihen tarvitaan iskä mukaan. Isä ei voi noukkia rusinoita pullasta, että äiti ensin "kouluttaa" lapset "kilteiksi" ja sen jälkeen isä lähtee mukaan vaan hengailemaan, kun ei tartte itse tehdä mitään lasten eteen,kunhan on siinä samassa seuruessa äidin mukana kuin yksi lapsi itsekin.

JÖSSES. Miehelle kunnon kovistelu tai monoa.

Ja lapset tutkimuksiin ihan kaiken varalta, koska se on lapsille itselleen parasta, JOS siellä onkin jokin poikkeama taustalla.

Lähde kerrallaan vain yhden lapsen kanssa. Muutama kerta vain yhden lapsen kanssa ja sitten kahden. Ei ne lapset aina hyvin käyttäydy. Se ei haittaa ei kaikki aikuisetkaan osaa olla aina nätisti.

Minä en voi kuin ihmetellä, että miten katselet tuollaista miestä???

Siis en ole aikoihin kuullut mitään noin absurdia kuin tuon *lähden matkalle sitten kun sinä onnistut ensin matkaamaan pari kertaa yksin*, siis mitä??? Millä ihmeellä hän perustelee noin älytöntä lausetta ja miten sinä voit ostaa sen?

Sinäkö ihan yksin hankit lapset vai millä tuo lorvikatarri-miehesi perustelee sitä ettei osallistu mihinkään? Minä laittaisin eron viikossa vireille.

Vierailija kirjoitti:

Hulluinta tässä on se, että olen itse ennen lapsia ollut kova matkustamaan. Olen reissannut yksin useita kertoja vieraissa maissa, viihtynyt matkoilla, joissa yöpymispaikat on aika alkeellisia tai niistä ei tiedä etukäteen ja sellaista. Eli olen kokenut matkailija, myös yksinmatkustaja. Silti lasten kanssa en selviä edes päiväretkestä lintsille. Ap

No lasten kanssa ei toi toimi eikä sinun kokemus auta

Sitten tulee mieleen että vanhempien olisi hyvä opetella erilaisia keinoja rauhoittaa lasta, kun hän on saanut hermoromahduksen (tms). Näitä ohjeita on netissä ja on kirjoja, täällä varmaan jotain kasvatusalan ammattilaisia jotka osaa vinkata. Esim tuossa esimerkkitilanteessa museon ovella hermoileva lapsi: lapsen rauhoittaminen on se juttu. Tai jopa tilanteen ennakointi niin että hermoromahdusta ei tule. Tiedän, että kuulostaa vittuilulta, mutta oikeasti huomio pitää kohdistaa omiin taitoihin tukea ja ohjata lasta. Sitä kautta lapsikin oppii keinoja selvitä.

Kerro asioista lapsille riittävästi etukäteen, monta kertaa. Esim. Viikkoa ennen, kolme päivää ennen, edellisenä päivänä.

Ja varoita aina etukäteen kaikista lähdöistä ja siirtymistä. Monta kertaa . Esim. "Vartin päästä lähdetään". Pidä lupauksesi, jos sanot että 5 min päästä on lähtö, niin silloin myös on lähtö. Eikä enää vetkuilua.

Ota evästä mukaan.

Kehu ja palkitse kun lapsi onnistuu, saa vaikka kengät jalkaan / on lähtövalmis.

Retkellä saa nauttia herkkujakin.

Neuvo nämä samat myös miehellesi.

Me on alusta asti opetettu lapset tekemään, menemään ja reissaamaan.

Sekä ulkomailla että kotimaassa. Eri paikoissa. Museoissa, näyttelyissä, ravintoloissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli nautinto eräässä taidemuseossa, jossa oli perheitä, kaikki kulkivat hiljaa rauhassa ihastellen taidetta, ne lapsetkin siis. Sai keskittyä taiteeseen, vaikka tiesin, että siellä oli muitakin.

Aloittaja, ruvetkaa harjoittelemaan rauhallisuutta vähän kerrallaan paikoissa, joista pääsette nopeasti ulos tarvittaessa. Esim. reissu lähikirjastoon, jossa pitää olla hiljaa ja asioida rauhallisesti. Opeta säännöt kotona valmiiksi. Jos menee hulinaksi, heti ulos, sääntöjen kertaaminen ja sitten uusi yritys.

Muutosten sietämiseen auttaa se, että kerrot etukäteen, mitä tänään tapahtuu ja miten pitää olla esim. siellä kirjastossa ja mitä seuraa, jos ei tottele.

Lapseni eivät juokse ja riehu kirjastossa tai taidemuseossa vaan ensimmäinen haaste on edes saada heidät sinne. Näkevät ovelta että jotenkin outo tai vääränlainen paikka heidän mielestä eivätkä suostu millään houkuttelulla edes sisälle. Tai siis toinen, vähän vaihtelee kumpi. Ja samalla toista alkaa kiukuttamaan, koska toinen hankaloittaa. Siinä olen sitten yksin museon ovella täyden stopin tehneen tenavan ja siitä suuttuneen toisen tenavan kansaa miettimässä miten selviän tästäkin yksin. Lopulta molemmat vain itkee, eri syistä tosin. Ja minä pidättelen omaa itkua, kun kaikki on niin vaikeaa. Ap

Väsyminen on tyypillistä ADHD:lle ja autismille, mutta varmasti muutkin neurologiset ongelmat väsyttävät. Netti on pullollaan ADHD-aikuisten vinkkejä toisille miten siivotaan fiksusti ja järjestetään elämä niin, että se kuormittaa mahdollisimman vähän, koska arkiset asiat väsyttävät toisin kuin normaaleja.

Olen itse kroonisesti sairas ja mulla ei ole paukkuja elää arkea samoin kuin muilla. Olen etsinyt just ADHD-vinkkejä helpompaan arkeen. Just tänään törmäsin mm. seuraavaan

- Osta kaupasta valmiiksi pilkottuja vihanneksia. Niitä kokonaisia ei tule pilkottua kuitenkaan (vie liikaa energiaa), joten ne jää syömättä. Jos vihannekset pilkkoo alusta lähtien itse, sitten ei jaksa enää tiskata ja viikonloppuna odottaa 1h tiskivuori, jonka jälkeen ei jaksa tehdä enää muuta.

- Osta valmisruokia aina, kun mahdollista.

- Jos ostat isoja pakkauksia esim. lihaa, pilko ne heti pienempiin osiin pusseihin ja pakasta. Isosta klöntistä on väsyttävämpää tehdä ruokaa.

- Jos tiskaaminen väsyttää eikä tiskikonetta ole, osta kertakäyttöasioita.

- Jos et saa pyykkejä kylppärin pyykkikoriin tai roskia  keittiöön roskiin, laita joka huoneeseen pyykkikori ja roskis.

Kaikenlaista sellaista, jota normaali ihminen edes ajattele että se voisi jotenkin muka väsyttää ja viedä energiaa.

Eli nepsylapsi voi olla jo aivan tuutissa bussimatkasta, kun mennään nyt vaikka sinne museoon, ettei enää riitä yhtään panoksia mennä sinne museon sisälle, vaan se tuntematon paikka on ihan liian vaativa ja väsyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en voi kuin ihmetellä, että miten katselet tuollaista miestä???

Siis en ole aikoihin kuullut mitään noin absurdia kuin tuon *lähden matkalle sitten kun sinä onnistut ensin matkaamaan pari kertaa yksin*, siis mitä??? Millä ihmeellä hän perustelee noin älytöntä lausetta ja miten sinä voit ostaa sen?

Sinäkö ihan yksin hankit lapset vai millä tuo lorvikatarri-miehesi perustelee sitä ettei osallistu mihinkään? Minä laittaisin eron viikossa vireille.

Ei mies tarkoittanut tuota lausetta ihan noin konkreettisesti kuin ajattelit, vaan se oli häneltä enemmän heitto, jolla tarkoitti, että ei aio lähteä reissuun niin kauan kun reissun päällä voi ilmetä ongelmia. Eli että inhoaa tilanteita, joihin voi liittyä ongelmia eikä halua niitä tilanteita.

Mutta joo, olen miettinyt eroa, mutta koska kotona miehestä on kuitenkin jonkun verran apua, enkä usko että tilanteeni helpottuisi erossa, niin asia on jäänyt vielä ajatuksen asteelle. Kysyit miten voin ostaa tuon lauseen. Enhän minä sitä ostanutkaan, vaan mies sai kuulla kunniansa ja oma kunnioitus häntä kohtaan laskee. Mutta olen todennut turhaksi riidellä, ei asiat ole riitelyn avulla muuttuneet.

Ap

Ei se kyllä mitään lomaa ole. Meillä on yksi ekaluokkalainen nepsy (autismi+kehitysvamma) ja yksi tosi vilkas (diagnoosia odotellaan) viisivuotias. Matkustaa voi (just oltiin kolme viikkoa etelä-Euroopassa), mutta ruoka, päivälepo, nukkumaanmeno ym. täytyy olla täsmälleen samaan aikaan kuin kotona. Majoitus täytyy valita niin, että on omaa tilaa ja oma allas + selkeästi oma piha ym.  Museoita ja nähtävyyksiä ei edes yritetä, olan surf & sand -meiningillä, koska se on lapsille jees.

Usein tulee jumeja ja raivareita + itkukohtauksia, mutta on toisaalta on lämmin, halvempaa kuin kotona ja ihan ok vetää valkkaria lounaallakin, koska ollaan etelässä.  Lisäksi ekaluokkalainen on opetellut itse englannin kielen, koska haluaa pystyä kysymään ja kommunikoimaan itselleen tärkeitä asioita myös reissussa. Nuorempi taas on oppinut uimaan tosi hyvin, ja snorklaa ihan suvereenisti äidin kanssa ja nauttii siitä. Kotiolot voittaa mennen tullen siis. Tsemppaan vain valitsemaan kohteet lasten mukaan (kaiken rehellisyyden nimissä ei museot ym. puolisoakaan nappaa, 1999 jouduin houkuttelemaan hänet The Metin (maailman parhaaksi mainittuun) Van Gogh-näyttelyyn kaljapalkalla). 

Vierailija kirjoitti:

Sitten tulee mieleen että vanhempien olisi hyvä opetella erilaisia keinoja rauhoittaa lasta, kun hän on saanut hermoromahduksen (tms). Näitä ohjeita on netissä ja on kirjoja, täällä varmaan jotain kasvatusalan ammattilaisia jotka osaa vinkata. Esim tuossa esimerkkitilanteessa museon ovella hermoileva lapsi: lapsen rauhoittaminen on se juttu. Tai jopa tilanteen ennakointi niin että hermoromahdusta ei tule. Tiedän, että kuulostaa vittuilulta, mutta oikeasti huomio pitää kohdistaa omiin taitoihin tukea ja ohjata lasta. Sitä kautta lapsikin oppii keinoja selvitä.

Ei kuulosta vittuilulta, vaan olet oikeassa. Ja olen yrittänyt, kirjojakin lukenut. Laihoin tuloksin. Ap

Erosin lasten isästä joka oli yhtä saamaton ja osallistumaton kuin täälläkin moni. Arvatkaa kuinka suuni loksahti auki, kun olin reissussa lasteni ja uuden miesystäväni kanssa ja kun lapselle tuli ongelma, niin miesystäväni muina miehinä vain lähti sitä ongelmaa selvittämään lapsen kanssa. Se tuntui oikeasti niin oudolta, hän otti vastuulleen selvittää asiaa vaikka hänen ei olisi edes tarvinnut. Vastaavassa tilanteessa aiemmassa elämässä lasten isä olisi vain kääntänyt selän ja jättänyt minut hoitamaan ongelmat.

Noin pienille lapsille jo pelkät matkat jonnekin museoon on iso juttu ja ehkä kuormittavia. Sitten pitää vielä jaksaa kiertää siellä museossa, eikä se välttämättä edes kiinnosta lasta yhtään vielä. Sitten vielä paluumatka. Ehkä olet yliarvioinut lasten voimavarat, jos he aina heittäytyvät "hankaliksi" kun olette päässeet päämäärään.

Vierailija kirjoitti:

Noin pienille lapsille jo pelkät matkat jonnekin museoon on iso juttu ja ehkä kuormittavia. Sitten pitää vielä jaksaa kiertää siellä museossa, eikä se välttämättä edes kiinnosta lasta yhtään vielä. Sitten vielä paluumatka. Ehkä olet yliarvioinut lasten voimavarat, jos he aina heittäytyvät "hankaliksi" kun olette päässeet päämäärään.

Voi olla. Ehkä lapsillani on vähäiset voimavarat. Ehkä ne ei sitten riitä kuin bussimatkaan eikä perillä mihinkään. Vaikka meillä on säännöllinen uni- ja ruokarytmi, koskaan ei lähdetä syömättä minnekään jne. Mitenhän lasten voimavaroja voisi lisätä, jitta edes puolipäiväretki onnistuisi?

Ap