Tuntuu, että kaikki muut tekee lasten kanssa vaikka mitä, mutta meidän lasten kanssa ei vain onnistu mikään

Toiminnallinen museo, esim. Poliisimuseo

Muutama juttu. Ensimmäinen on se, että mies osallistuu. Toinen on se, että on reissattu ja käyty vaikka missä jo ihan vauvasta alkaen, lapset on siis tottuneet nukkumaan ja olemaan missä vaan. Kolmas on se, että pyritään tekemään niistä reissuista lapsille mielekkäitä. Neljäs on se että lapset on vaan erilaisia, toiset kestää muutoksia paremmin kuin toiset. Toisaalta sun lapset on vielä pieniä, parin vuoden päästä on jo helpompaa.

Ei mekään mitään ulkomaanmatkoja ole tehty tai monen päivän vaelluksia, mutta kotimaan kaupunkilomia ja kylpylälomia on tehty, käyty ravintoloissa, konserteissa ja teatterissakin (no ei kyllä 2v:n kanssa), on retkeilty ja molemmat lapset ovat huiputtaneet ekat tunturinsa jo ennen kuin ovat kunnolla kävelleet. Patikoinnin ja retkeilyn ja oikeastaan kaiken reissaamisen salaisuus on muuten hyvät eväät ja leikkimieli, rusinoitten, välipalakeksien ja retkiruuan voimin 5-6v lapsikin jaksaa kävellä yllättävän pitkän päiväpatikan. Ainakin jos tarvittaessa pääsee reppuselkään :)

Tuo mies on kuin kolmas lapsi.

Onnistuisiko reissut helpommin vain yhden lapsen kanssa kerrallaan? Meillä sisarukset lietsovat toisiaan ja ovat kuin eri ihmisiä yksikseen.

Jospa alkuun retkeksi riittäisi ihan vain bussimatka. Istutte kyydissä kierroksen pillimehun/tikkarin kanssa ja sitten kotiin. Kun bussireissun on toistanut pariin kertaan, se ei tuttuna juttuna enää ole lapsille niin kuormittava, vaan siihen voi lisätä lyhyen puistossa/rannalla/jossain ulkona käynnin. Jne. Lapsenne saattavat olla nepsyjä.

Vaihda miestä nopeasti kyllä kunnollinen isä antaa aikaa ja voimia lapsilleen kaikki muu on sivuseikka... taisit saada varsinaisen luuserin riesaksi... nopeasti vaihtopenkille vain...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä pelkää lasten tunteita. Lapsille voi sanoa ei ja heiltä voi vaatia. Jos mennään museoon niin sinne mennään, piste. Ei aleta jahkailla ovella. Mieti miten puhut lapsille? Puhutko kannustavasti vai motkotatko jo etukäteen ja manailet kuinka huonosti kaikki menee? Silläkin on merkitystä. osallistuuko mies arkeen millään tavoin?

En minä pelkää lasten tunteita ja kyllä vaadin heiltä asioita, joskus mietin, että vaadinko liikaakin siihen nähden mihin oikeasti pystyvät. Ja puhun kannustavasti, kehun joka kerta kun meni hyvin. Etukäteen en motkota, mutta myönnettävä on, että jälkikäteen olen motkottanut, varmaan omaa väsymystäni ja turhautumistani. Ennalta yritän aina selittää mitä tehdään ja vakuuttaa, että hienosti menee.

Mutta kerro minulle mitä tekisit vaikka tässä tilanteessa: bussilla viisivuotiaan kanssa museolle, alkaa sataa, ovella lapsi tekee stopin ja saa hermoromahduksen vaikka miten kannustat, heittäytyy vesilätäkköön makaamaan ja itkee, museon ovi on niin painava, että et pysty avaamaan sitä samalla kun yrität raahata kastunutta huutavaa lasta lätäköstä, lapsi ei suostu kävelemään metriäkään, sinulla alkaa olemaan kova pissahätä ja omat vaatteesikin on jo kastuneet siinä rytäkässä, tiedät että vaikka lähtisitte heti kotiin niin lapsi on jotenkin saatava kävelemään bussipysäkille 200 metriä ja bussiin vaikka ei kävele etkä jaksa kantaa jne.

Ap

Ennakointi. Katso sääennuste. Kaikki käy pissalla ennen lähtöä. Lahjonta, meillä aina rohkeusrusinoita (suklaarusina) mukana. Kerron retkestä mutta en hehkuta liikaa koska silloinkin menee helposti yli, en lataa lapselle liian kovia odotuksia. Oletko kokeillut yllätysretkeä? Joillain ne toimii paremmin?

Veisin lapsen tutkimuksiin. Onko päiväkodissa yhtä hankalaa?

Siten kun ne lapset on tottuneet pienestä pitäen reissaamaan.

Lapset ovat tulleet vanhempien elämään joka jatkuu melko samanlaisena kuin ennen lapsia.

Jos ollaan 5v kotona ja sitten ensimmäiselle reissulle niin on se vaikeaa opettaa kuinka siellä reissussa ollaan kun ei koskaan olla oltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin pienille lapsille jo pelkät matkat jonnekin museoon on iso juttu ja ehkä kuormittavia. Sitten pitää vielä jaksaa kiertää siellä museossa, eikä se välttämättä edes kiinnosta lasta yhtään vielä. Sitten vielä paluumatka. Ehkä olet yliarvioinut lasten voimavarat, jos he aina heittäytyvät "hankaliksi" kun olette päässeet päämäärään.

Voi olla. Ehkä lapsillani on vähäiset voimavarat. Ehkä ne ei sitten riitä kuin bussimatkaan eikä perillä mihinkään. Vaikka meillä on säännöllinen uni- ja ruokarytmi, koskaan ei lähdetä syömättä minnekään jne. Mitenhän lasten voimavaroja voisi lisätä, jitta edes puolipäiväretki onnistuisi?

Ap

Odottamalla. He kasvavat ja kypsyvät ja pystyvät lopulta. Nyt just eivät pysty. Madalla tavoitteita ja pyri mukavaan yhdessäoloon. Ehkä se tarkoittaa nyt sitä, että retket ovat pieniä. Museo voi olla kiva juttu koululaiselle.

Jos olisin ap:n lapsi, olisin ikionnellinen ettei tarvitse jatkuvasti rampata reissussa. Kotioloissa voi todellakin viettää erittäin hyvää ja tasapainoista lomaa. Rutiinit on ihania ja lapsetkin niistä pitäväy, kuten eläimetkin.

Ei lapset tarvitse mitää euroopareissuja tai Haltille kiipeämisiä. Ostakaa maalaustarvikkeet ja pitäkää vaikka taiteilupäivä ulkona. Tai rakentakaa maja ja menkää sinne syömään lettuja. Ole lasten kanssa ja aidosti läsnä. SE on tärkeää.

Kun olin lapsi, matkustimme paljon ja lensin jopa yksin maailmalle sukuloimaan joskus lappu kaulassa. Parhaat muistot ovat kuitenkin niitä, kun ollaan isän kanssa kahdestaan kotona ja paistetaan lettuja. Tai kun mummi opetti miten kala perataan. Tai käytiin lähilammella ruokkimassa sorsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en voi kuin ihmetellä, että miten katselet tuollaista miestä???

Siis en ole aikoihin kuullut mitään noin absurdia kuin tuon *lähden matkalle sitten kun sinä onnistut ensin matkaamaan pari kertaa yksin*, siis mitä??? Millä ihmeellä hän perustelee noin älytöntä lausetta ja miten sinä voit ostaa sen?

Sinäkö ihan yksin hankit lapset vai millä tuo lorvikatarri-miehesi perustelee sitä ettei osallistu mihinkään? Minä laittaisin eron viikossa vireille.

Ei mies tarkoittanut tuota lausetta ihan noin konkreettisesti kuin ajattelit, vaan se oli häneltä enemmän heitto, jolla tarkoitti, että ei aio lähteä reissuun niin kauan kun reissun päällä voi ilmetä ongelmia. Eli että inhoaa tilanteita, joihin voi liittyä ongelmia eikä halua niitä tilanteita.

Mutta joo, olen miettinyt eroa, mutta koska kotona miehestä on kuitenkin jonkun verran apua, enkä usko että tilanteeni helpottuisi erossa, niin asia on jäänyt vielä ajatuksen asteelle. Kysyit miten voin ostaa tuon lauseen. Enhän minä sitä ostanutkaan, vaan mies sai kuulla kunniansa ja oma kunnioitus häntä kohtaan laskee. Mutta olen todennut turhaksi riidellä, ei asiat ole riitelyn avulla muuttuneet.

Ap

Tiedän ihmistyypin. Jos johonkin asiaan voi mahdollisesti liittyä ongelmia, ei tehdä sitä asiaa. Hankaluus tulee siitä, että elämässä aika moneen asiaan voi mahdollisesti liittyä ongelmia, ja silti niitä pitää tehdä, tai on pitemmän päälle kurjaa jättää tekemättä. Varmaan tämä piirre teilläkin näkyy myös muussa kuin lasten kanssa retkeilyssä?

Vierailija kirjoitti:

Jospa alkuun retkeksi riittäisi ihan vain bussimatka. Istutte kyydissä kierroksen pillimehun/tikkarin kanssa ja sitten kotiin. Kun bussireissun on toistanut pariin kertaan, se ei tuttuna juttuna enää ole lapsille niin kuormittava, vaan siihen voi lisätä lyhyen puistossa/rannalla/jossain ulkona käynnin. Jne. Lapsenne saattavat olla nepsyjä.

Jos lapsi vaikuttaa jotenkin levottomalta tai kurittomalta, niin todennäköisesti kyseessä on nepsy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä kutsutaan kasvatukseksi. Sitä harrastamalla saadaan lapsista kelvollisia julkisille paikoille. Jos lapsillasi on diagnoosi, pyydän kommenttiani anteeksi.

Ei ole diagnoosia. Ja parhaani mukaan niitä kasvatan koko ajan. En vain ole keksinyt tapaa millä kasvattaa sellaiseksi, että ei vihaisi muutoksia tai ei yhtäkkiä väsähtäisi niin että heittäytyy kadulle makaamaan eikä siitä liiku jne (en jaksa kantaa väkisin noin isoja, jotka heittäytyvät täysin löysiksi). Ap

Mennään lasten tahtiin ja ehdoilla. Rattaat + seisomalauta/ kantoväline/ potkulauta/ potkupyörä mukaan, mikä nyt tilanteeseen sopiikaan. Vaikka teillä ei enää arjessa tuon ikäiset rattaissa kulkiskaan, ei ole mikään synti ottaa niitä matkalle mukaan ja antaa vielä 5-vuotiaankin niissä levähtää. Pääasia on että kulkeminen on kaikille mieluisaa.

semmoiset olet sitten kasvattanut

Vierailija kirjoitti:

semmoiset olet sitten kasvattanut

Äitien syyllistämisen määrä on kyllä uskomaton. Vaikka lapsi olisi perinyt isältään nepsypiirteet, niin jotenkin sekin on äidin kasvattamisen vika.

Mulla oli tollanen mies. Nimenomaan OLI. Lähti kun lapset oli 4 ja 7v ja sanoi mulle, etten tuu millään pärjäämään yksin heheh. Ei siis osallistunut mihinkään , mutta arvosteli kyllä mun pärjäämistä, ahdistava m**kku.

Oman kokemukseni takia koen, että ongelma on miehen laiskuus ja itsekkyys teilläkin. Minulla on itsellä varmaan taipumusta ADHD tyyppiseen hitaaseen käynnistymisvaiheeseen jne niin menin aina lasten ehdoilla kun ymmärrän että se on tärkeää siitymissä yms. Ennakointia paljon!

Vierailija kirjoitti:

semmoiset olet sitten kasvattanut

Mihin tällä kommentilla oikein pyritään?

Niillä on flegmaattinen temperamentti. Jotkut tykkää menosta ja meiningistä ja toiset ovat ns lahnoja, jotka haluavat vain hengata kotona ja olla kokematta virikkeitä.

Lasten kanssa pitää mennä pienestä pitäen.

Me matkustettiin paljon, kun lapset oli pieniä.

Vanhimmalla ADHD. Meillä mies kyllä auttoi, mutta lapsia 4. Meillä matkustaminen sujui hyvin, koska lapset tykkäsivät siitä. Lisäksi ajattelin ettei kukaan tunne meitä, niin ei tarvinnut hävetä, jos oli vähän levotonta.

Mutta tiedän tuon tunteen, kun kaikilla muilla tuntuu onnistuvan asiat helposti. Meillä kyläilyt oli ihan kauheita vanhimman ADHD-lapsen kanssa, kun hän keksi aina jotain kiellettyä ja olin kireä kuin viulun kieli ja ihan väsynyt vierailun jälkeen. Usein esim.juoksua, tavaroihin koskemista, jotain asiatonta kommentointia, jne. Vaikka etukäteen muistutti asiasta X, Y ja Z niin lapsi keksi asian Ö jota en ollut etukäteen tajunnut ennakoida. Nyt jo aikuinen mies, ihan osaa käyttäytyä ja toimia normaalisti. Kyllä se teilläkin vielä sujuu, kun aikaa kuluu!