Tuntuu, että kaikki muut tekee lasten kanssa vaikka mitä, mutta meidän lasten kanssa ei vain onnistu mikään

Vierailija kirjoitti:

Aloitatte lyhyemmistä matkoista. Ei ole pakko kiivetä heti Haltille, tehkää lyhyt retki lähimetsään tai kaupungille, missä nyt haluaisittekaan reissata. Eivät lapset osaa, jos eivät ole tottuneet.

Olen tietenkin paljonkin ollut lasten kanssa kaupungilla, puistoissa, lähimetsissä jne. Harjoittelusta huolimatta ei tunnu oppia tapahtuvan, ja minä olen aivan rättipoikki jokaisen reissun jälkeen. Siksikin, että jos itselleni yllättää vaikka vessahätä, niin voi olla mahdotonta saada nämä kaksi mukaan vessaan, jotta itse pääsisi käymään. Ja sellaista. Ap

Jos äiti/isä on itse adhd tms?

Voi ap, tiedän mistä puhut, vaikka ongelma on hieman erilainen. Omat lapseni ovat ns. nepsylapsia, eikä heitä KIINNOSTA juuri mikään, mikä kiinnostaa tavallisia lapsia. Kateellisena kuuntelen kuinka muissa perheissä on käyty vaikkapa harrastamassa jotain liikunnallista yhdessä tai menty kyläilemään useamman kerran viikon aikana. Omani ovat kiinnostuneita lähinnä pelaamisesta ja kiinnostuksenkohteisiinsa liittyvistä videoista- nyt kesälomallakin heidät saa pakottaa ulos, joka helvetin päivä osoittavat mieltään tästäkin. Kun olivat pienempiä, vein heitä milloin minnekin ja yritin pitää tätä yllä mutta vuosien mittaan kävi selväksi että heitä ei vaan kiinnosta! Ei nappaa eläintarhat, huvipuistot, leirit, kylpylät...lomalla eivät halua tehdä mitään muuta kuin pelata ja katsoa niitä videoitaan. Puhuvat taukoamatta omia juttujaan, hermostuvat jossen muista ulkoa niihin liittyviä erikoisuuksia (esim. jonkun hahmon historia) ja mitälie. 

Meidän ADHD-lapsi nautti matkustelusta. Olemme aina tehneet lasten kanssa paljon. Mutta toki minulla on hyvä ja osallistuva isä miehenä. Jos on yksin vastuussa, tilanne on ihan toinen.

Mutta vinkkejä. Menette vaan, ette murehdi etukäteen, mikä voi mennä pieleen. Ettekä lähde mihinkään kiukutteluihin mukaan. Kolmevuotiaalle voi ottaa kevyet rattaat mukaan, isompi jaksaa kyllä. Välillä kivoja herkkuja ja muuta. Ja toki pääosa kohteista lapsia kiinnostavia. Luonto on kiva, meillä on pienenäkin jaksettu luontopolkuja.

Mutta älä pelkää lapsen tunteita. Ei lapsi mene rikki vaikka välillä vähän väsyy.

Vierailija kirjoitti:

Kiipeää Haltille 3-vuotiaana? Eli siis kävelee 110 km jos menee Suomen puolelta, tai sitten sitä saatnan jyrkkää Norjan reunaa? Ootko nyt ihan varma ap?

Se oli vain sellainen kuvainnollinen esimerkki, ymmärsitte varmaan. Ystäväperhe on käynyt neljävuotiaan kanssa Kilpisjärvellä ja katsoin facesta kuvia miten siellä vaeltavat, en tunne aluetta itse enkä tiedä kuinka pitkiä matkoja siellä on, se halti oli vertauskuva. Ap

Entä jos harjoittelet yhden lapsen kanssa kerrallaan? Muistathan kiittää ja kehua silloin, kun asiat sujuvat?

Mikä heitä oikeasti kiinnostaa ? Ja voisiko ottaa vain toisen lapsen mukaan, niin saisi sitä laatuaikaa. Rauhottaisi tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitatte lyhyemmistä matkoista. Ei ole pakko kiivetä heti Haltille, tehkää lyhyt retki lähimetsään tai kaupungille, missä nyt haluaisittekaan reissata. Eivät lapset osaa, jos eivät ole tottuneet.

Olen tietenkin paljonkin ollut lasten kanssa kaupungilla, puistoissa, lähimetsissä jne. Harjoittelusta huolimatta ei tunnu oppia tapahtuvan, ja minä olen aivan rättipoikki jokaisen reissun jälkeen. Siksikin, että jos itselleni yllättää vaikka vessahätä, niin voi olla mahdotonta saada nämä kaksi mukaan vessaan, jotta itse pääsisi käymään. Ja sellaista. Ap

Tämän takia just se kaksi aikuista auttaisi. Lapset ei teillä ole ongelma, vaan mies. Pystyykö hänen kanssaan puhumaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi ap, tiedän mistä puhut, vaikka ongelma on hieman erilainen. Omat lapseni ovat ns. nepsylapsia, eikä heitä KIINNOSTA juuri mikään, mikä kiinnostaa tavallisia lapsia. Kateellisena kuuntelen kuinka muissa perheissä on käyty vaikkapa harrastamassa jotain liikunnallista yhdessä tai menty kyläilemään useamman kerran viikon aikana. Omani ovat kiinnostuneita lähinnä pelaamisesta ja kiinnostuksenkohteisiinsa liittyvistä videoista- nyt kesälomallakin heidät saa pakottaa ulos, joka helvetin päivä osoittavat mieltään tästäkin. Kun olivat pienempiä, vein heitä milloin minnekin ja yritin pitää tätä yllä mutta vuosien mittaan kävi selväksi että heitä ei vaan kiinnosta! Ei nappaa eläintarhat, huvipuistot, leirit, kylpylät...lomalla eivät halua tehdä mitään muuta kuin pelata ja katsoa niitä videoitaan. Puhuvat taukoamatta omia juttujaan, hermostuvat jossen muista ulkoa niihin liittyviä erikoisuuksia (esim. jonkun hahmon historia) ja mitälie. 

Mitä jos ottaisit pojilta näin kesälomalla pelit ja videot vähäksi aikaa pois niin niiden on pakko kehittää itselleen jotain muuta tekemistä ja varmaan kehittävät ensimmäisenä jotain sellaita, mikä on heistä itsestään kivaa?

Vierailija kirjoitti:

Et tee mitään väärää. Päinvastoin teet oikein kun et rasita lapsia muutoksilla joita he eivät ole vielä valmiita kohtaamaan. Matkustaa ehtii myöhemminkin. Lapset kasvavat ja kyllä he sitten siinä noin 10v iässä rupeaa jo itse haluaa huvipuistoon ja muuta mitä muutkin lapset tekevät.

Komppaan tätä ihan täysin. Tarkalla korvalla jos seuraat, mikä niille lapsille olisi mukavaa, niin se tuskin on ne stressaavat muutokset. Jos he eivät niistä nauti, anna olla, anna ajan kulua. Yleensä kun lapsi kypsyy ja kasvaa, jaksaa paremmin muutoksia ja reissaamisia ja uusia tilanteita. 

Mikään pakko se ei tuossa iässä ole. 

Lapsen jaksamisen mukaan on ihan ok olla ja elää, hehän ovat vielä alle kouluikäisiä. Ihmisvilinään tunkeminen ei ole "kasvatusta" jos kukaan ei siitä nauti. Esim nyt pöytätapoja voi opetella myös kotona. Ja pitääkin opetella ensin kotona. Toisen huomioonottamista voi opetella vanhempien kanssa. Jos haluaa että lapsi "oppii olemaan ihmisten ilmoilla" niin aloittaa voi jostain helposta josta varmasti selviytyy. Ravintolat ja kirjastot voi olla hankalia. Mutta entä vaikka puisto, pienillä eväillä, tai jäätelökioskilla käyminen. Jotain lyhytkestoista ja palkitsevaa (=pääset kehumaan lapsia onnistumisesta). 

Meillä myös kaksi tosi huliviliä ja vasta 8-9 vuotiaana alkoivat jaksaa muutoksia arjessa. (on diagnoositkin, mutta ei aina tarvi olla diag. asti oireileva, että lapsi oikeasti vaan rasittuu ja saa hermoromahduksen joistain asioista).  Ja vaikka tuntui aivan toivottomalta tuolloin alle kouluiässä, siis oli sula mahdottomuus että olisivat odottaneet ruokaa ravintolassa - nyt 10- ja 11-vuotiaina yhtäkkiä osaavat sen. Taidot karttuu kun lapsi on siihen kypsä. Ja kypsymistä ei oikein voi ulkopuolelta nopeuttaa. 

Anna ajan kulua, teette jotain joka on kaikille mukavaa yhdessäoloa. Yhteinen aika on tärkeää, eikä hampaat irvessä reissaaminen tai "elämysten" hakeminen. :)

Onnistuu kun

1) ohjelma suunnitellaan etukäteen

2) siinä pystyttään

3) 2-3 aikuista reissuun, esim kummi jos miestä ei saa patistettua

4) lapsille kerrotaan mitä tulee

5) ipadit auttaa - en nipota lomalla jos pelaavat vähän enemmän tai katsovat leffan illassa

6) Aku ankkojen lukeminen

7) kivaa lapsia kiinnostavaa ohjelmaa

8) ruokatoiveet lasten tahdon mukaa

9) välipalat aina mukana ja vähän karkkiakin voi löytyä laukkuni pohjalta. Verensokeri ei saa laskea liikaa

Hyvää matkaa

Minulla on kaksoset ja vuoden vanhempi sisarus. Joskus siinä 2-3v iässä hieman hikoilutti liikkua heidän kanssaan, mutta sen jälkeen on kaikki sujunut aina hyvin. Lasten isä oli myös sellainen näennäisesti osallistuva, mutta kaikki kaatui kuitenkin aina minun hoidettavaksi.

Nyt olemme eronneet, lapset ovat siinä 10v iän tienoilla ja olen nyt reissannut eron jälkeen muutamia kertoja ihan yksin heidän kanssa ja on sujunut tosi hienosti. Se että se yksi aikuinen lapsi ei ollut mukana matkassa ei ole tehnyt hommista yhtään vaikeampia. Ilmapiiri on ollut jopa rennompi.

Mutta suosittelen samaa kuin muut, että aloittakaa pienistä reissuista ja kun ne sujuu niin sitten uskaltaa lähteä pidemmälle. Joskus pieni lahjonta auttaa, jos homma alkaa vaikuttaa vaikealta. Esim että kierretään museo ja mennään sitten sen jälkeen jätskille, jos museokierros sujui hyvin jne. Ja tosiaan kannattaa varmistaa että nälkäisenä/väsyneenä ei lähde, silloin kerjää verta nenästä.

Ihan sikana helpottaa kaikkien arkea, että jakaudutte välillä yhden lapsen ja yhden vanhemman pareihin. Silloin voit tehdä yhden lapsen ehdoilla kivan retken ja seuraavalla kerralla meet sitten toisen lapsen kanssa. Mieskin varmaan selviää yhden kanssa kotona.

Ap, osui aloitus silmään ja nyt kuulostaa liian tutulta muutama vuosi takaperin. Itse yh ja 2 vilkasta poikaa. Juuri tuossa teidän lapsen iässä pohdin, miten kaikki on vaan niin vaikeaa. Jotain kertoo esim se, että joku suositteli että menisin kuntosalille ja veisin lapset lapsiparkkiin.. En missään tilanteessa koskaan ikinä olisi voinut heitä sinne viedä, siitä ei vaan olisi tullut mitään. Ovat mm. saaneet porttikiellon Ikean lapsiparkkiin. Pojat on kilttejä ja herkkiä, mutta vaarantaju katoaa kun tyhmyys kaksin tiivistyy. Molemmat ovat älykkäitä, sosiaalisesti rajottuneita ja erittäin taitavia liikunnallisesti. Tää on sellanen yhtälö, että oksat pois. 

Nyt pojat onkin jo vanhempia ja meillä on nuo ajat menneitä. Toisella lapsella on todettu asperger ja adhd ja toisella selektiivinen mutistmi ja aistiherkkyydet päälle. Nykyään menee monin verroin paremmin kaikki, mutta edelleen vaikeita tilanteita tulee. Ennakointi, kaksi askelta edellä pitää olla koko ajan. 

Muutama vinkki:

- varaudu kaikkeen (henkisesti)

- käytä niin pitkään kun mahdollista rattaita, meillä joskus molemmat istui niissä kun tuli vaikeita tilanteita

- tee pieniä reissuja, älä lähde tavoittelemaan isoja reissuja vielä

- jos mies auttaa niin sopikaa, että toinen katsoo toista ja toinen toista

- odotustilanteisiin ja vaikeisiin hetkiin olen keksinyt antaa tikkarit kouraan niin heillä on jotain "tekemistä". Ei tietystikään joka päiväinen juttu

- osta kuulosuojaimet ja muita aistileluja, jos tuntuu että sellaista häikkää on

Listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta varmasti sinulla on kaikki niksit jo tiedossa. Mutta sen haluan sanoa ja isosti, älä vertaile muihin. Itse tein näin pitkään ja ihmettelin, miksi en onnistu ja miksi en saa lapsia toimimaan ihan normaalilla tavalla. Älä syytä itseäsi mistään, et tee mitään väärin. Ajattele vaikka niin, että säästä rahasi nyt kun ette käy missään, koska olen aivan varma että kun pojat saavuttaa kouluiän niin pystytte jo reissaamaan. Näin meilläkin on käynyt. Ei meidän matkat edelleenkään aina hyvin mene, adhd/asperger yleensä ylivirittyy ja hölmöilee tai lähtee omille teilleen jne. Mutta kun valitsee reissut, missä ei tarvitse olla ruuhkissa ja ihmispaljouden keskellä niin yleensä jo aika kivasti menee. 

Tsemppiä sinulle! Ja jos lapsesi ovat liikunnallisia niin tarjoa heille paljon liikuntaan liittyviä kokemuksia.

Niin ja sitten jaksamisen mukaan

Ei se lapsi jaksa shoppailuja kaupunkikohteessa koko päivää

Vierailija kirjoitti:

Onnistuu kun

1) ohjelma suunnitellaan etukäteen

2) siinä pystyttään

3) 2-3 aikuista reissuun, esim kummi jos miestä ei saa patistettua

4) lapsille kerrotaan mitä tulee

5) ipadit auttaa - en nipota lomalla jos pelaavat vähän enemmän tai katsovat leffan illassa

6) Aku ankkojen lukeminen

7) kivaa lapsia kiinnostavaa ohjelmaa

8) ruokatoiveet lasten tahdon mukaa

9) välipalat aina mukana ja vähän karkkiakin voi löytyä laukkuni pohjalta. Verensokeri ei saa laskea liikaa

Hyvää matkaa

Ei minulla ole ketään muuta aikuista kuin mies, joka lähtisi. Muut ovat niin kiireisinä kiinni omassa elämässään tai työssään tai liian huonokuntoisia/vanhoja. Mies on sanonut, että harkitsee lähtevänsä vasta sitten mukaan, kun minä olen ensin saanut pari reissua onnistumaan itse. Eli ei koskaan siis. Kiitos silti vinkeistä.

Ap

Älä stressaa. Tilanne voi muuttua vuodessakin jo paljon ja ensi kesänä saatatte olla niitä lasten kanssa menijöitä, joita sitten taas jo muut kadehtivat. Siihen asti tehkää niitä asioita, jotka ovat mukavia. Museoitakin on niin monia erilaisia. Kokeilkaa jotain sellaista museota, jossa kaikkeen saa koskea. Tai käykää jossain ihan muualla.

Voi ei, kuulostaa kyllä hankalalta. Ovatko lapsesi tulleet isäänsä? Löytyisikö hänen lapsuudestaan jotain keinoja joita voisi soveltaa. Ehkä jotain pikkuhiljaa uusiin asioihin siedättämistä, kuten joku jo sanoikin. Epäreilua, että joudut yksin yrittämään.

Me ei edes yritetty mitään päiväreissuja tai mummolamatkoja kummempaa ennen kuin nuorempi noin 4-v. Ja meidän lapsilla noin 5v ikäeroa. Esikoisen kanssa tehtiin vähän isompia juttuja ennen kuopuksen syntymää.

Eli itse unohtaisin kaikki hienot reissut ap:n tapauksessa ihan suosiolla, ja tekisin vain päiväreissuja tai muita helppoja juttuja. Todellakin niin että päivässä on itsellekin on lepoa, eli lapset nukahtavat helposti omiin sänkyihinsä tms.

Parin vuoden päästä jo helpottaa. Muiden elämä näyttää aina hienommalta kuin oma:)

Samaa kun monet yllä: yksi aikuinen ja kaksi tuon ikäistä lasta on hankala kombo vaikka molemmat lapset olisi neurotyypillisiä. Ongelma on siis se, että "hoitajamitoitus" ei ole riittävä arjesta poikkeaviin tilanteisiin. Kun jopa äiti+sosiaalinen ja mukautuva 3-vuotias reissussa on sellainen kombo joka väsyttää äidin, ainakin oman kokemukseni mukaan.

Tiedän riittävästi näitä isiä jotka eivät suostu perhelomailuun, koska se on liian kuormittavaa heille. Äiti sitten yrittää väkisin järjestää lapsille jotain aktiviteettia ettei olla joka päivä kotona. Ehkä puoliso perustelee, että "eihän se ole lomaa jos on rankkaa hoitaa lasten kiukutteluja aamusta iltaan". Ei tarvinne selittää enempää tätä.

Ap teet viisaasti kun suunnittelet perheenne menemiset ja reissut oman jaksamisen ja lasten kykyjen mukaan. Teidän perhe (eli sinä ja lapset) nyt ei johonkin vuoteen tule menemään Kilpisjärven reissulle, mutta teette jotain muuta kivaa, josta lapset nauttivat varmasti paljon enemmän. Somekuvat ehkä yksinkertaisempia,mutta ei ne lapset niitä kaipaa vaan mukavia hetkiä ja sopivasti uusia kokemuksia.