Kun parisuhde/perheenlisäys näivettää ystävyyssuhteet

Vierailija kirjoitti:

Voin ihan suoraan myöntää, että mä en lapsettomana itse tajunnut, miten iso muutos lapsen saaminen on. En olisi vaikka tajunnut, että vauvaperheeseen mennessä voisin sanoa, että "mä tuon mukana kahvipullat ja keitän teillä koko porukalle kahvit, niin olen avuksi". En itse tajunnut, miten moni asia perheessä on muuttunut ja voimavarat voivat olla vähissä vauvan kanssa valvoessa ja uutta opetellessa. Tai että väsynyt äiti ei ehkä jaksa tuossa elämäntilanteessa ihan sata lasissa keskittyä kuulumisiini, mutta ajan kuluessa helpottaa. Seuraavan kaverin saadessa lapsen aion olla eri tavalla tukena. Joskus voi siis tällaisesta ymmärtämättömyydestä olla kyse.

Tää on mulle jotenkin mysteeri miten se muka niin yllätyksenä tulee :D varmaan jos ei ole lähipiirissä esim sisaruksilla vauvoja/lapsia ja niitä ei ole tottunut hoitamaan niin sitä ei ehkä sitten ymmärrä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin ihan suoraan myöntää, että mä en lapsettomana itse tajunnut, miten iso muutos lapsen saaminen on. En olisi vaikka tajunnut, että vauvaperheeseen mennessä voisin sanoa, että "mä tuon mukana kahvipullat ja keitän teillä koko porukalle kahvit, niin olen avuksi". En itse tajunnut, miten moni asia perheessä on muuttunut ja voimavarat voivat olla vähissä vauvan kanssa valvoessa ja uutta opetellessa. Tai että väsynyt äiti ei ehkä jaksa tuossa elämäntilanteessa ihan sata lasissa keskittyä kuulumisiini, mutta ajan kuluessa helpottaa. Seuraavan kaverin saadessa lapsen aion olla eri tavalla tukena. Joskus voi siis tällaisesta ymmärtämättömyydestä olla kyse.

Tää on mulle jotenkin mysteeri miten se muka niin yllätyksenä tulee :D varmaan jos ei ole lähipiirissä esim sisaruksilla vauvoja/lapsia ja niitä ei ole tottunut hoitamaan niin sitä ei ehkä sitten ymmärrä. 

Nykyään on pieniäkin sukuja ja kaikilla ei ole suvussa/kaveripiirissä pieniä lapsia. Ja onhan se eri asia nähdä lapsiperhearkea vaikka muutaman tunnin pätkänä kuin elää sitä itse päivästä toiseen vuorokauden ympäri.

Ystäväni tiesi, että toivoin lasta kovasti. Halusi tulla kummiksi, puhui kuinka hän on niin onnellinen. Sitten kun ristiäiset oli ohi hän oikeastaan katosi. En tiedä vieläkään miksi. En puhunut hänelle vain vauvasta tai raskaudesta odotusaikana

En minä olisi halunnut että näivettää! Mutta seurustelusta kerrottuani en juuri kaveristani kuullut enää. Oli hän vähän happaman oloinen ollut jo aiemminkin mutta tuo oli kai jonkinlainen viimeinen niitti. En ymmärrä. Ei yksipuolisesti voi yhteyksiä ylläpitää.

Nuo missä ihmiset möläyttää "ai SINÄ raskaana", "en olisi uskonut", ne on kiusaajia eikä mitään aitoja ystäviä. Tapa latistaa toista. Toista pidetty vähän jotenkin alempiarvoisena tai kykenemättömänä, sitten muka "yllätytään". Näissä ei menetä mitään tosiystävää kun välit kuihtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmintä on jättää kaverit miehen takia. Parisuhde kestää sen minkä kestää ja kohta joutuukin olemaan yksin.

Pikkulapsivaihe ei kestä kauaa ja lapsi on nopeasti koululainen. Tietenkin jos tulee useampi lapsi niin sitten voi ollakin, mutta harvemmalle suomalaiselle tulee.

Ei niitä kavereita jätetä.

Parisuhteessa olevan ihmisen on pakostakin erilaista, kuin sinkkuna.

On muutakin elämää kuin kaverit ja heidän kanssaab hengailu ja tapaamiset ja menemiset vapaa- aikana.

Miksi vain seurustelevan ja vauvan saaneen pitäisi ymmärtää ja huolehtia sinkku kavereistaan ja muistaa heitä jatkuvasti?

Miksi sinkku kaverit ei halua käsittää ja tottua siihen, että nyt kavereistamme on sitoutunut ja elää erilaista elämää, kuin ennen.

Eikö teistä yksikään ole milloinkaan rakastunut todella perusteellisesti ja sitotunut toiseen ihmiseen.

Aivan sama se on suhteen alussa miehillä ja vauva arjessa.

Ei muuten ole miehillä sama. Mulla on harrastuksen kautta paljon miehiä ystävinä. Yksikään, ei yksikään, mies ole vähentänyt yhteydenpitoaan, kun on rakastunut tai saanut lapsen.

Sama. Ainoa,  mikä vähensi pitkäaikaisen miespuolisen ystävän yhteydenpitoa oli, kun hän sai ylennykset töissä ja sen myötä melkeinpä liikaa töitä. Unohti jopa kerran tulla tapaamiseen, kun oli kädet täynnä töitä. Muutoin on seurustelun ja avioliiton aikana ehtinyt näkemään minua ihan normaalisti.

Äidiksi tullut ystäväni sanoi, että olisi ihanaa tavata kunhan vauva vähän vanhenee. Sanoin, että toki, ilmoittele, kun tuntuu sille, että jaksat ja pääset istumaan kahvilaan hetkeksi. Vauva on nyt 8 vuotta, edelleen odottelen, että milloin äidille passaa se tapaaminen :'D

Ghostasi "raskaan" kaverin. 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin ihan suoraan myöntää, että mä en lapsettomana itse tajunnut, miten iso muutos lapsen saaminen on. En olisi vaikka tajunnut, että vauvaperheeseen mennessä voisin sanoa, että "mä tuon mukana kahvipullat ja keitän teillä koko porukalle kahvit, niin olen avuksi". En itse tajunnut, miten moni asia perheessä on muuttunut ja voimavarat voivat olla vähissä vauvan kanssa valvoessa ja uutta opetellessa. Tai että väsynyt äiti ei ehkä jaksa tuossa elämäntilanteessa ihan sata lasissa keskittyä kuulumisiini, mutta ajan kuluessa helpottaa. Seuraavan kaverin saadessa lapsen aion olla eri tavalla tukena. Joskus voi siis tällaisesta ymmärtämättömyydestä olla kyse.

Tää on mulle jotenkin mysteeri miten se muka niin yllätyksenä tulee :D varmaan jos ei ole lähipiirissä esim sisaruksilla vauvoja/lapsia ja niitä ei ole tottunut hoitamaan niin sitä ei ehkä sitten ymmärrä. 

Nykyään on pieniäkin sukuja ja kaikilla ei ole suvussa/kaveripiirissä pieniä lapsia. Ja onhan se eri asia nähdä lapsiperhearkea vaikka muutaman tunnin pätkänä kuin elää sitä itse päivästä toiseen vuorokauden ympäri.

Tämä. Mä olin ottanut paljon selvää pikkulapsiajasta, lukenut tieteellistä tutkimusta, kirjallisuutta jne. Kavereiden ja sukulaisten lapsia näin ohimennen.

En ainakaan itse tuon kokemuksen perusteella tiennyt, miten psyykkisesti kuormittavaa parin vuoden huonosti nukkuminen ja allergisen vauvan huudon kuunteleminen on. Toki tiesin, että tuollaista voi olla, mutta käytännössä sen vasta näkee, miten itse tuota kestää.

No minulla kolme ystävää loukkaantui, kun en pyytänyt kummeiksi. Kerroin, että voihan läheinen olla ilman kummin titteliäkin, mutta ei riittänyt heille. No, olen miettinyt, että tällaiset henkilöt olisivat olleet epäsopivia kummeja muutenkin. Nykyään en tiedä yhtään mitä heille kuuluu. Viesteihini ei ole vastattu

Tämä puuttuu:

Miisa on raskaana mutta ei kerro asiasta ystävälleen Senjalle, koska olettaa lapsettoman Senjan kahdehtivan häntä.

Raskauden loppuvaiheessa Senjakin saa kuulla asiasta joltain yhteiseltä ystävältä. Senja on sinkku eikä harrasta baarielämää. Hän ostaa töppöset vauvalle ja kysyy voisiko mennä katsomaan vauvaa tai nähtäisiinkö vaikka jossain kahvilassa. Miisa ei ehdi eikä jaksa. Vauva vie voimat.

Kuitenkin Senja kuulee, että Miisa on ollut Pirren ja Hansun kanssa kahvilla, mutta Pirre ja Hansu ovatkin molemmat perheellisiä.

Miisa katkaisee välit Senjaan kun ei ole "mitään" yhteistä. Senja jatkaa sinkkuelämäänsä, suunnistus- ja tennisharrastuksiaan, saa uusia ystäviä.

Vuosien kuluttua Senja kuulee, että Miisa on kertonut yhteisille ystäville, miten holtitonta sinkkuelämää aikuistumaton Senja on kaikki nämä vuodet viettänyt ja Senjalla kaverit vaihtuvat ja elämä ei näytä löytäneen Senja-rassulla suuntaa.

Parhaan kaverini kanssa keskustelimme minun odottaessa esikoistani. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että mikään ei muutu meidän välillä. Tiesin, että asia ei ole niin. Miksi ei muuttuisi? Äidiksi tulo olisi minulle valtava mullistus. Tiedän, että yritimme parhaamme, mutta meillä liian erilainen elämäntilanne muutti ystävyyttä. Ajattelin, että ehkä hän sitten ymmärtää, kun hänestä tulee äiti. Kun hän tuli äidiksi, otin häneen yhteyttä. Kuitenkaan hän ei halunnut enään olla kanssani tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Voin ihan suoraan myöntää, että mä en lapsettomana itse tajunnut, miten iso muutos lapsen saaminen on. En olisi vaikka tajunnut, että vauvaperheeseen mennessä voisin sanoa, että "mä tuon mukana kahvipullat ja keitän teillä koko porukalle kahvit, niin olen avuksi". En itse tajunnut, miten moni asia perheessä on muuttunut ja voimavarat voivat olla vähissä vauvan kanssa valvoessa ja uutta opetellessa. Tai että väsynyt äiti ei ehkä jaksa tuossa elämäntilanteessa ihan sata lasissa keskittyä kuulumisiini, mutta ajan kuluessa helpottaa. Seuraavan kaverin saadessa lapsen aion olla eri tavalla tukena. Joskus voi siis tällaisesta ymmärtämättömyydestä olla kyse.

Rehellistä ja arvostettavaa itsetutkiskelua. Se lisää yhteisymmärrystä, kun yrittää nähdä asiat toistenkin näkökulmasta ja elämäntilanteista käsin.

Ystävyyssuhteista parhaat (ja usein pisimmät) ovat niitä, jotka eivät värity erilaisilla vaatimuksilla. Välissä voi olla hiljaisempia kausia elämäntilanteiden muuttuessa, puolin ja toisin, mutta kuinka paljon antaakaan yksi puhelu "pitkän" tauon jälkeen! Ei katkeruutta tai vaatimuksia, vaan puhdasta ystävyyttä, ymmärrystä ja luottamusta.

Näistä (harvoista, aidoista, pysyvistä) ystävyyssuhteista haluaa pitää kiinni. Ne eivät kuitenkaan ehdi muodostua ja kestäviksi vahvistua, jos toinen/molemmat ei ymmärrä, että sama ajallinen panostus ei joka elämäntilanteessa ole mahdollista.

Muita kokemuksia?

Mä ainakin koin, että vauvavuonna osa kavereista ajatteli, että vauvan syntymästä huolimatta mun pitäisi jaksaa kaikkea kuten ennenkin.

Jos nähtiin kaverien kanssa, niin odottivat musta kuuntelijaa. Olin väsynyt allergisen vauvan valvomisista. Muistan eräänkin kerran, kun pääsin vauvan ollessa 6 kk näkemään perheellistä kaveriani parin tunnin ajan ilman vauvaa. Mitä kävi? Kaveri kertoi koko tuon ajan mulle huolistaan ja hänen lapsensa halusivat leikkiä kanssani. Olin kaverin luota lähtiessä paljon väsyneempi kuin sinne mennessä. 

Reilua olisi, että molempien kuulumisille olisi tilaa. Vaikka ne perheellistyneen kuulumiset vauvavuonna voisivat olla tylsiä ja yksitoikkoisia, niin antaisi toisen kertoa niistä.

Tässä omia kokemuksia:

Lapsen saatuani ystävä lakkasi kuuntelemasta. Näimme melkein yhtä usein kuin ennenkin, hän kyseli kyllä mitä kotiin kuuluu, mutta oleellista oli se, että hän halusi määritellä mistä puhutaan ja millä tavalla. Jos aloin puhua jostain minua vaivanneesta asiasta, hän vaihtoi puheenaihetta. Olen miettinyt, että onko hänellä jonkinlainen ihannekuva perhe-elämästämme, jota avautumiseni ei saa rikkoa, vai mitä ihmettä? Hänen juttujaan olen kyllä aina kuunnellut kohteliaasti, oli ne mistä aiheesta tahansa. Vähensin yhteydenpitoa, koska tapaamisen jälkeen jäi vain typerä ja yksinäinen olo.

Toinen ystävä priorisoi aina miehensä. Mikä on toki yleisesti ottaen normaalia, mutta tämä saattaa lopettaa esimerkiksi harvoin onnistuvan illanvieton kesken, koska mies pyytää johonkin. Itse olen järjestellyt itselleni vapaaillan, ja kaveri häippäisee kymmeneltä nyhjäämään miesystävän luo. Jos tämä miesystävä on mukana, niin sitten voi olla vaikka aamuun asti. Eikä ole kyse kuherruskuukaudesta, vaan kaveri on aina miestensä suhteen tuollainen.