Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun parisuhde/perheenlisäys näivettää ystävyyssuhteet
15.07.2022 |
Todella usein käy joku seuraavista:
1) Emma ja Anna ovat olleet kauan ystäviä ja näkevät säännöllisesti, vaikka asuvat välimatkan päässä toisistaan. Emma alkaa seurustella Tommin kanssa. Tästä lähtien Emmalla ei enää löydy Annalle aikaa. Emma ei enää viitsi matkustaa Annan luokse, sillä Emma haluaa viettää kaikki viikonloput ja lomat Tommin kanssa. Jos Anna haluaa nähdä Emman kanssa, täytyy Annan matkustaa Emman luokse. Emman ja Annan näkeminen kutistuu pikaisiksi kahvitteluiksi pari kertaa vuodessa. Mitään takeita ei ole, että parisuhteen ensihuuman mennessä ohi Emma irrottaisi aikaa taas Annan näkemiseen.
2) Minna on alkanut seurustella Mikon kanssa. Jos Minna joskus ehtii näkemään ystäväänsä Hannaa, niin tapaaminen on lyhyt tai pahimmillaan Minna ottaa Mikon mukaan tapaamisiin. Kaikkien mieluiten Minna järjestäisi "pariskuntatapaamisia" muiden pariskuntien kanssa. Toivoisi siis, että Hanna ottaisi myös miehensä mukaan tapaamiseen tai jos Hanna on sinkku, niin Hannalle pitäisi Minnan mukaan "löytää joku mies, jotta pääsemme viettämään aikaa kaikki yhdessä." Kahdenkeskiset syvälliset keskustelut Minnan ja Hannan välillä ovat taaksejäänyttä elämää, koska Minna jakaa asiat Mikon kanssa Hannan sijaan.
3) Tiina on saanut lapsen. Osa Tiinan kavereista on jo raskausaikana etääntynyt Tiinasta, koska eivät pidä lapsista/halua itse lapsia. Yksi Tiinan ystävä kärsii tahattomasta lapsettomuudesta ja on siksi laittanut välit poikki, koska ei ole kestänyt katsoa Tiinan lapsiarkea. Tiina on yrittänyt ehdottaa kavereilleen näkemistä, mutta kaverit kaipaavat matkustelua, baareilua ja aikuisten keskinäistä aikaa sen sijaan, että lähtisivät Tiinan ja hänen lapsensa kanssa Hoploppiin. Tiina on yrittänyt sanoa, että pääsisi kyllä näkemään kavereitaan ilman lasta vaikka kahvittelun merkeissä, mutta kavereille tämä ei riitä. Tiina siis kaipaisi kavereita kuten ennenkin, mutta kaverit ovat päättäneet ottaa Tiinaan etäisyyttä Tiinan saatua lapsen.
4) Laura on mennyt naimisiin ja saanut pari pientä lasta. Laura on niin kiinni perhe-elämässä, että Lauralla ei ole enää aikaa ja mielenkiintoa viettää aikaa kaveriensa kanssa. Jos Laura joskus sattuu pääsemään kahville, puhuu Laura koko ajan vain puolisostaan ja lapsistaan. Todennäköisempää kuitenkin on, että päädyt käymään Lauran kotona ja siellä ette saa olla kahdestaan, kun lapset vaativat koko ajan huomiota ja Lauran puoliso pyörii nurkissa. Ihmettelet mielessäsi, miksi puoliso ei voi lähteä lasten kanssa hetkeksi johonkin, että saisitte olla ihan vain kahden kesken Lauran kanssa.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kavereistani yksi ensimmäisistä lapsen saaneista. Täytyy myöntää, että pitkälti ne lapsettomat kaverit ovat jääneet matkan varrelle. Kyse ei ollut siitä, ettenkö itse olisi halunnut jatkaa heidän kanssaan. Sen sijaan jo raskaudesta kertominen oli kurja tilanne, kun vastaan tuli vaikka mitä typerää kommenttia. "Oliks toi vahinko vai oikeastiko miehesikin halusi myös lapsen?" "Miten sä voit olla raskaana, en olis susta uskonut?!" yms. Mulla ei kävisi mielessäkään kyseenalaistaa kaverin valintoja, jos kaveri vaikka kertoisi muuttavansa ulkomaille. Mua ei ulkomaille muuttaminen henk.koht. kiinnosta, mutta en koskaan pilkkaisi kaverin valintaa, jos se on hänelle tärkeä. Osa taas ei ymmärtänyt sitä, että se vauvavuosi sitoo aika tiiviisti, mutta sen jälkeen aikaa taas paremmin riittää.
Täysin sama kokemus mulla. Tiedän miltä tuntuu. Haluttu, erittäin toivottu lapsi tulossa ja sitten kuulee tälläistä
"Siis suunnittelitteko ton oikeesti"
"Oliks tää joku vahinko"
"En olis kyllä susta uskonut"
"Olisko kannattanut ensin käydä koulu loppuun"
"En ees tiennyt, että yritätte lasta"
En ehkä päin naamaa kysyisi, mutta ihmettelisin suuresti, jos epävakaata elämää ja suhdetta elävä ihminen oikein haluamalla haluisi juuri nyt vauvan keskeneräiseen elämäänsä; koulut kesken jne. Kyllä olen pari tällaista tapausta nähnytkin.
Noh vastaanpa sinulle. Koulua oli pieni puristus jäljellä ja töissä olin ollut jo vuosia, oma asunto ja miehen kanssa suhde hyvällä mallilla. Ennen kuin tytär syntyi, oli jo koulun rästihommat pulkassa.
Tilanteessa ei mielestäni ole mitään kummallista. On mulla muitakin ystäviä, jotka saaneet lapsia opiskelujen välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tekeekö miehet noin? Veikkaan että ei.
Harvemmin varmaan kuin naiset, MUTTA osasyy saattaa olla myös se, että vanhemmuus ei olekaan ihan tasapuolista... Lapsia tulee, mutta mies menee edelleen kuin sinkkumies omia menojaan ja omiin harrastuksiinsa ja nainen jää sinne kotiin lapsikuplaansa... Pitäisi olla omat menot 50/50 ja molemmille mahdollista, jotta toinen ei pääsisi liian helpolla ja toiselle taas kaatuu kaikki niskaan. Ei varmasti kaikilla ole näin ja kaikki ei edes halua enää mennä, kun tulee lapsia, mutta valitettavasti osalla kyllä menee näin.
Olen joskus miettinyt tätä, eikö pariskunnat sovi etukäteen sitä, kuinka se oma aika sitten jaetaan. Omalle miehelle piti kyllä pitää jo vauvan synnyttyä pieni puhuttelu, kun sovittu ei ollut mennyt perille. Vähensi kyllä harrastuksia, mutta ryyppykekkereihin oltiin aina lähdössä. Onneksi otti opiksi, en olisi katsellut sitä, että mä olen kaikki viikonloput kiinni lapsessa. Näistäkin asioista sovitaan.
Mun käy sääliksi yhtä kaveriani, hänen mies ei osallistu lapsen hoitoon. Mies kuulemma koko aika tietokoneella. Lapsi ei viihdy isänsä kanssa. Jos nainen pyytää, että saisi käydä edes suihkussa, niin sekin tuntuu olevan ongelma. Mies käy salilla miten lystää , tapaa kavereita miten lystää. En katselisi tuollaista
En pidä asioita noin lopullisena. Esim. meidän ystäväporukasta yksi katosi pariksi vuodeksi, koska alkoi seurustella, mutta palasi sitten uusi kumppani mukanaan ja ovat nyt tiivis osa meidän porukkaa. Korona pakotti siihen, ettei juuri nähty pariin vuoteen, mutta taas suhteet elpyy. Lasten saannin myötä dynamiikka muuttuu tai menee tauolle hetkeksi, mutta muotoutuu sitten uudestaan.
Mielestäni aidot ystävyyyssuhteet pysyy ja muokkautuu elämän mukana, kaikki muut on vain tuttavia. Mitä tulee lapsuudenystäviin, ne ovat olleet sen aikakauden ystäviä, aikuisuus on eri asia, silloin ollaan täysin uusia ihmisiä, enkä näe mitään perustavanlaatuista arvoa sille, että ollaan tunnettu lapsina.
Vierailija kirjoitti:
En pidä asioita noin lopullisena. Esim. meidän ystäväporukasta yksi katosi pariksi vuodeksi, koska alkoi seurustella, mutta palasi sitten uusi kumppani mukanaan ja ovat nyt tiivis osa meidän porukkaa. Korona pakotti siihen, ettei juuri nähty pariin vuoteen, mutta taas suhteet elpyy. Lasten saannin myötä dynamiikka muuttuu tai menee tauolle hetkeksi, mutta muotoutuu sitten uudestaan.
Mitä tulee lapsuudenystäviin, ne ovat olleet sen aikakauden ystäviä, aikuisuus on eri asia, silloin ollaan täysin uusia ihmisiä, enkä näe mitään perustavanlaatuista arvoa sille, että ollaan tunnettu lapsina.
Näin mäkin ajattelen. Mulla ei ole jäljellä ketään lapsuudenkaveria. Mieheni puhuu aina lapsuudenkavereista, mutta oikeastaan ei ole edes tiiviisti tekemisissä heidän kanssaan. Ovat ns hyvänpäivän tuttuja.
Mun elämästä on hävinnyt ystäviä lapsen saannin myötä . Eräs mm. Omat lapsettomuuden takia ei kestänyt sitä, että mä olen onnellinen lapsestani. Siinä meni se lapsuudenystävä sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kavereistani yksi ensimmäisistä lapsen saaneista. Täytyy myöntää, että pitkälti ne lapsettomat kaverit ovat jääneet matkan varrelle. Kyse ei ollut siitä, ettenkö itse olisi halunnut jatkaa heidän kanssaan. Sen sijaan jo raskaudesta kertominen oli kurja tilanne, kun vastaan tuli vaikka mitä typerää kommenttia. "Oliks toi vahinko vai oikeastiko miehesikin halusi myös lapsen?" "Miten sä voit olla raskaana, en olis susta uskonut?!" yms. Mulla ei kävisi mielessäkään kyseenalaistaa kaverin valintoja, jos kaveri vaikka kertoisi muuttavansa ulkomaille. Mua ei ulkomaille muuttaminen henk.koht. kiinnosta, mutta en koskaan pilkkaisi kaverin valintaa, jos se on hänelle tärkeä. Osa taas ei ymmärtänyt sitä, että se vauvavuosi sitoo aika tiiviisti, mutta sen jälkeen aikaa taas paremmin riittää.
Täysin sama kokemus mulla. Tiedän miltä tuntuu. Haluttu, erittäin toivottu lapsi tulossa ja sitten kuulee tälläistä
"Siis suunnittelitteko ton oikeesti"
"Oliks tää joku vahinko"
"En olis kyllä susta uskonut"
"Olisko kannattanut ensin käydä koulu loppuun"
"En ees tiennyt, että yritätte lasta"
En ehkä päin naamaa kysyisi, mutta ihmettelisin suuresti, jos epävakaata elämää ja suhdetta elävä ihminen oikein haluamalla haluisi juuri nyt vauvan keskeneräiseen elämäänsä; koulut kesken jne. Kyllä olen pari tällaista tapausta nähnytkin.
Aika tuomitseva asenne, että kaikkien pitäisi ensinnäkin valita ja lyödä lukkoon tulevaisuuden alansa ennen lasten saamista ja ettei ole sopivaa kouluttautua lasten synnyttyä. Ihmettelisin suuresti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse koin olevani todella yksinäinen kun lapseni syntyi. Vanhat kaverit jäivät taka-alalle ja sain uusia, sellaisia joilla oli sama tilanne. Sitten lapseton ystäväni alkoi nalkuttaa, kuinka olen aina vain "mamma kavereideni" kanssa. . . Ja missäs hän oli, kun hänen kanssaan olisin halunnut olla...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kavereistani yksi ensimmäisistä lapsen saaneista. Täytyy myöntää, että pitkälti ne lapsettomat kaverit ovat jääneet matkan varrelle. Kyse ei ollut siitä, ettenkö itse olisi halunnut jatkaa heidän kanssaan. Sen sijaan jo raskaudesta kertominen oli kurja tilanne, kun vastaan tuli vaikka mitä typerää kommenttia. "Oliks toi vahinko vai oikeastiko miehesikin halusi myös lapsen?" "Miten sä voit olla raskaana, en olis susta uskonut?!" yms. Mulla ei kävisi mielessäkään kyseenalaistaa kaverin valintoja, jos kaveri vaikka kertoisi muuttavansa ulkomaille. Mua ei ulkomaille muuttaminen henk.koht. kiinnosta, mutta en koskaan pilkkaisi kaverin valintaa, jos se on hänelle tärkeä. Osa taas ei ymmärtänyt sitä, että se vauvavuosi sitoo aika tiiviisti, mutta sen jälkeen aikaa taas paremmin riittää.
Täysin sama kokemus mulla. Tiedän miltä tuntuu. Haluttu, erittäin toivottu lapsi tulossa ja sitten kuulee tälläistä
"Siis suunnittelitteko ton oikeesti"
"Oliks tää joku vahinko"
"En olis kyllä susta uskonut"
"Olisko kannattanut ensin käydä koulu loppuun"
"En ees tiennyt, että yritätte lasta"
En ehkä päin naamaa kysyisi, mutta ihmettelisin suuresti, jos epävakaata elämää ja suhdetta elävä ihminen oikein haluamalla haluisi juuri nyt vauvan keskeneräiseen elämäänsä; koulut kesken jne. Kyllä olen pari tällaista tapausta nähnytkin.
Aika tuomitseva asenne, että kaikkien pitäisi ensinnäkin valita ja lyödä lukkoon tulevaisuuden alansa ennen lasten saamista ja ettei ole sopivaa kouluttautua lasten synnyttyä. Ihmettelisin suuresti...
No, olen vaan nähnyt näitä, kun koulut on jääneet kesken eikä niitä olla jatkettukaan myöhemmin ja herätään jossain vaiheessa siihen harmitukseen ja katumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tekeekö miehet noin? Veikkaan että ei.
Harvemmin varmaan kuin naiset, MUTTA osasyy saattaa olla myös se, että vanhemmuus ei olekaan ihan tasapuolista... Lapsia tulee, mutta mies menee edelleen kuin sinkkumies omia menojaan ja omiin harrastuksiinsa ja nainen jää sinne kotiin lapsikuplaansa... Pitäisi olla omat menot 50/50 ja molemmille mahdollista, jotta toinen ei pääsisi liian helpolla ja toiselle taas kaatuu kaikki niskaan. Ei varmasti kaikilla ole näin ja kaikki ei edes halua enää mennä, kun tulee lapsia, mutta valitettavasti osalla kyllä menee näin.
Olen joskus miettinyt tätä, eikö pariskunnat sovi etukäteen sitä, kuinka se oma aika sitten jaetaan. Omalle miehelle piti kyllä pitää jo vauvan synnyttyä pieni puhuttelu, kun sovittu ei ollut mennyt perille. Vähensi kyllä harrastuksia, mutta ryyppykekkereihin oltiin aina lähdössä. Onneksi otti opiksi, en olisi katsellut sitä, että mä olen kaikki viikonloput kiinni lapsessa. Näistäkin asioista sovitaan.
Mun käy sääliksi yhtä kaveriani, hänen mies ei osallistu lapsen hoitoon. Mies kuulemma koko aika tietokoneella. Lapsi ei viihdy isänsä kanssa. Jos nainen pyytää, että saisi käydä edes suihkussa, niin sekin tuntuu olevan ongelma. Mies käy salilla miten lystää , tapaa kavereita miten lystää. En katselisi tuollaista
Me emme sopineet etukäteen, emmekä todellakaan tienneet mitä tuleman pitää. Yhdessä muotouduttiin perheeksi ja kumpikin hoitaa lasta yhtä paljon. En koe, että ennalta sopiminen on tärkeää, vaan se, että kumpikin ymmärtää, että omat tarpeet joutuu ainakin hetkeksi taka-alalle. Lapsen hoitaminen on tärkeintä, sitten perhe, parisuhde ja vasta viimeiseksi ne omat jutut. Harrastaa ehtii kyllä sitten kun lapset on muutaman vuoden ikäisiä ja alkaa leikkiä toisten lasten kanssa ja mennä kavereilleen. Se odottamisen hetki on loppujen lopuksi todella lyhyt.
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Kuulostat todella katkeralta ja lapsivihamieliseltä ihmiseltä. Ehkä ihan hyvä, ettet kaveeraa sellaisten kanssa, jotka ovat onnellisia perheestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Kuulostat todella katkeralta ja lapsivihamieliseltä ihmiseltä. Ehkä ihan hyvä, ettet kaveeraa sellaisten kanssa, jotka ovat onnellisia perheestään.
Ystäviini kuuluu myös perheestään onnellisia äitejä. Heillä on kuitenkin edelleen myös muita mielenkiinnon kohteita, omia ajatuksia, samankaltaiset arvot kuin minulla jne. ja aikaa ja valua viettää myös muuta kuin vauvakuplaa ja perhe-elämää. Tapaamme ilman heidän lapsiaan, joskus harvakseltaan saattaa jotkut juhlat (esim. nyt kohta hyvän ystävän kolmannen lapsen ristiäiset) tms. olla missä nämä lapsetkin sitten pyörivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Lapsen saaminen ja äidiksi tuleminen ovat sen verran isoja ja mullistavia asioita, että kyllä siinä " ystävä" jää viimiselle sijalle ja syystä. Harmi ettet ymmärrä asioita muiden näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Mutta tekeekö miehet noin? Veikkaan että ei.
Kyllä se hyvin samalla tavalla menee myös miehillä omien kokemusten mukaan. Olen ainoa sinkuksi ja perheettömäksi jäänyt mies hyvin laajassa kaveripiirissäni. Ne entiset hyvät ystävät, joita ennen näin useamman kerran viikossa, ehtivät nykyään nähdä muutaman kerran vuodessa. He tosiaan tapaavat mieluummin toisia pariskuntia joiden kanssa matkustellaan, vietetään juhlapyhät, istutaan iltaa jne. Olenkin viimeiset vuodet ollut esimerkiksi juhannukset ja uudet vuodet kokonaan omassa seurassani juuri tästä syystä.
Ymmärrä tietenkin, että varsinkin lasten saannin myötä aikaa ei enää ole kavereiden näkemiseen. En syytä heitä mistään ja olen iloinen heidän puolestaan, mutta samalla tietenkin tunnen myös suurta surua ja yksinäisyyttä ystävieni menettämisestä, joista monet olen tuntenut lapsesta asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Kuulostat todella katkeralta ja lapsivihamieliseltä ihmiseltä. Ehkä ihan hyvä, ettet kaveeraa sellaisten kanssa, jotka ovat onnellisia perheestään.
Ystäviini kuuluu myös perheestään onnellisia äitejä. Heillä on kuitenkin edelleen myös muita mielenkiinnon kohteita, omia ajatuksia, samankaltaiset arvot kuin minulla jne. ja aikaa ja valua viettää myös muuta kuin vauvakuplaa ja perhe-elämää. Tapaamme ilman heidän lapsiaan, joskus harvakseltaan saattaa jotkut juhlat (esim. nyt kohta hyvän ystävän kolmannen lapsen ristiäiset) tms. olla missä nämä lapsetkin sitten pyörivät.
Hyvin kuvaa asennettasi tuo, että arvostat vain ihmistä, joka on kanssasi samanlainen ja elää samalla tavalla. Erityisesti asenteesi näkyy tuossa kommentissa että lapsetkin sitten pyörii kun on pakko eikä pääse pakoon. Yök mikä tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Kuulostat todella katkeralta ja lapsivihamieliseltä ihmiseltä. Ehkä ihan hyvä, ettet kaveeraa sellaisten kanssa, jotka ovat onnellisia perheestään.
Ystäviini kuuluu myös perheestään onnellisia äitejä. Heillä on kuitenkin edelleen myös muita mielenkiinnon kohteita, omia ajatuksia, samankaltaiset arvot kuin minulla jne. ja aikaa ja valua viettää myös muuta kuin vauvakuplaa ja perhe-elämää. Tapaamme ilman heidän lapsiaan, joskus harvakseltaan saattaa jotkut juhlat (esim. nyt kohta hyvän ystävän kolmannen lapsen ristiäiset) tms. olla missä nämä lapsetkin sitten pyörivät.
Hyvin kuvaa asennettasi tuo, että arvostat vain ihmistä, joka on kanssasi samanlainen ja elää samalla tavalla. Erityisesti asenteesi näkyy tuossa kommentissa että lapsetkin sitten pyörii kun on pakko eikä pääse pakoon. Yök mikä tyyppi.
Ei, nimenomaan elämäntilanne voi olla mitä tahansa, kunhan arvot kohtaavat. Emme ystävien kanssa pitkästi keskustele arjen kuulumisista, koska olemme siltä osin samankaltaisia, että ketään ei niin pinnalliset asiat kiinnosta. Perheellisillä on tosiaan se perhe ja suku, jonka kanssa jauhetaan perheasiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Kuulostat todella katkeralta ja lapsivihamieliseltä ihmiseltä. Ehkä ihan hyvä, ettet kaveeraa sellaisten kanssa, jotka ovat onnellisia perheestään.
Ystäviini kuuluu myös perheestään onnellisia äitejä. Heillä on kuitenkin edelleen myös muita mielenkiinnon kohteita, omia ajatuksia, samankaltaiset arvot kuin minulla jne. ja aikaa ja valua viettää myös muuta kuin vauvakuplaa ja perhe-elämää. Tapaamme ilman heidän lapsiaan, joskus harvakseltaan saattaa jotkut juhlat (esim. nyt kohta hyvän ystävän kolmannen lapsen ristiäiset) tms. olla missä nämä lapsetkin sitten pyörivät.
Hyvin kuvaa asennettasi tuo, että arvostat vain ihmistä, joka on kanssasi samanlainen ja elää samalla tavalla. Erityisesti asenteesi näkyy tuossa kommentissa että lapsetkin sitten pyörii kun on pakko eikä pääse pakoon. Yök mikä tyyppi.
Ei, nimenomaan elämäntilanne voi olla mitä tahansa, kunhan arvot kohtaavat. Emme ystävien kanssa pitkästi keskustele arjen kuulumisista, koska olemme siltä osin samankaltaisia, että ketään ei niin pinnalliset asiat kiinnosta. Perheellisillä on tosiaan se perhe ja suku, jonka kanssa jauhetaan perheasiat.
ja taas, perheasioista puhuminen on jauhamista ja perheet tehkööt niitä keskenään. Kylmä akka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Lapsen saaminen ja äidiksi tuleminen ovat sen verran isoja ja mullistavia asioita, että kyllä siinä " ystävä" jää viimiselle sijalle ja syystä. Harmi ettet ymmärrä asioita muiden näkökulmasta.
On myös niitä, joille ystävätkin pysyvät tärkeänä osana elämää. Kaikki eivät katoa sinne vauvakuplaan vuosiksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri osa raskaana olevista ja äideistä ihan oikeasti puhuu jatkuvasti siitä siunatusta tilastaan tai sitten niistä pennuistaan. Olisi ihan ok käydä lyhyesti läpi kuulumiset niihin liittyen, mutta jos joka välissä pitää ottaa korostaen jokin äitinäkökulma esiin, niin se nyt vaan on rasittavaa. Jotkut vieläpä oikein korostavat puheissaan sitä, miten entinen elämä on nyt mennyttä ja ihana uusi elämänvaihe ja uudet mielenkiinnon kohteet ja prioriteetit. Ja silti ei tajuta, että jos se on se koko todellisuus nykyään, niin ehkä siihen ei sitten mahdu enää ystävät? Ei kukaan jaksa tuollaista oman navan ja sen napanuoran jatkeen ympärillä pyörimistä.
Kuulumisten vaihto on muutenkin sitä tylsintä kanssakäymistä ystävyydessä. Enemmän kiinnostaa syvällisemmät keskustelut, eikä mikään mitä söin tänään, mitä harrastan, mitä sanoja taaperoni on oppinut, mitä mieheni tekee työkseen, boring...
No, minua kiinnostaa ystävieni päänsisältö pääsääntöisesti. Tästä negailusta voisi av-tyyliin päätellä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Mutta päinvastoin, on useita. Pitkäaikaisia, eri elämänvaiheissa mukaan tarttuneita. Kun nimenomaan se elämänvaihe ja arjen kuulumiset ei ole ystävyyden perusta, vaan ihminen itsessään. Ja kyllä, mukana on myös lapsen saaneita. Heidän lapsiaan tosin en tunne, eikä se ketään haittaa puolin eikä toisin.
Kuulostat todella katkeralta ja lapsivihamieliseltä ihmiseltä. Ehkä ihan hyvä, ettet kaveeraa sellaisten kanssa, jotka ovat onnellisia perheestään.
Ystäviini kuuluu myös perheestään onnellisia äitejä. Heillä on kuitenkin edelleen myös muita mielenkiinnon kohteita, omia ajatuksia, samankaltaiset arvot kuin minulla jne. ja aikaa ja valua viettää myös muuta kuin vauvakuplaa ja perhe-elämää. Tapaamme ilman heidän lapsiaan, joskus harvakseltaan saattaa jotkut juhlat (esim. nyt kohta hyvän ystävän kolmannen lapsen ristiäiset) tms. olla missä nämä lapsetkin sitten pyörivät.
Hyvin kuvaa asennettasi tuo, että arvostat vain ihmistä, joka on kanssasi samanlainen ja elää samalla tavalla. Erityisesti asenteesi näkyy tuossa kommentissa että lapsetkin sitten pyörii kun on pakko eikä pääse pakoon. Yök mikä tyyppi.
Ei, nimenomaan elämäntilanne voi olla mitä tahansa, kunhan arvot kohtaavat. Emme ystävien kanssa pitkästi keskustele arjen kuulumisista, koska olemme siltä osin samankaltaisia, että ketään ei niin pinnalliset asiat kiinnosta. Perheellisillä on tosiaan se perhe ja suku, jonka kanssa jauhetaan perheasiat.
ja taas, perheasioista puhuminen on jauhamista ja perheet tehkööt niitä keskenään. Kylmä akka.
Nämä ihmiset ihan itsekin haluavat jauhaa perheasiat keskenään, hyvänen aika! Ei kaikkia arjen asioita tarvitse pitkällisesti jokaisen läheisen kanssa jauhaa.
Alue: Aihe vapaa
Hirveä sanoa näin, mutta omista ystävistä ne pitkään yksinolleet sinkut ovat kaikki menneet miehen löytämisestä ihan sekaisin. Viesteihin vastataan enää viiveellä ja ihan lyhyesti, kiertelevät miehen aiemmasta liitosta olevien lasten kanssa puuhamaat ja muut - kylään luokseni ei tietenkään tulla, vaikka olen sanonut että voivat tulla porukallakin.
Sitä vaihetta odotellessa, kun lapset ovat isoja ja parisuhteet niin tuttua kauraa, että kukaan ei jaksa nysvätä joka ilta puolison kainalossa.