Kun parisuhde/perheenlisäys näivettää ystävyyssuhteet

Minusta on kohtuutonta vaatia, että lapsen saaminen ei saisi näkyä ystävän elämässä mitenkään. Itsekin törmäsin siihen, että yksi ystävä vaati lapsettomia tapaamisia enkä olisi saanut sanoa lapsesta mitään. En olisi saanut edes kertoa mitään arkista, tyyliin käytiin vaunulenkillä. Ymmärrän, että koko ajan ei pidä puhua lapsesta eikä kaikkea tarvitse jakaa, mutta kyllä isosta elämänmuutoksesta on lupa puhua.

Sama kuin kieltäisin, että eläinrakas ystävä ei saisi puhua hankkimastaan koirasta mitään tai työorientoitunut ystävä ei saisi puhua työstään, jos en itse tykkäisi koirista tai työelämä nyppii. Ystävyyteen kuuluu se, että on valmis kuuntelemaan ystävää sellaisestakin aiheesta, mikä ei itsellä niin kiinnosta. Sama toki vastavuoroisesti, että minä kuuntelen kaikesta siitä, mikä ystävälle on tärkeää.

Aika moni varmasti iän karttuessa katuu, kun on antanut ystävyyssuhteiden lopahtaa parisuhteen ja/tai lasten myötä. 

Minä olen huomannut, että todella moni seurustelun aloittanut odottaa ystäviensä olevan yhtä innoissaan löydetystä miehestä ja haluavan aina tavata porukalla. Rehellisesti voin myöntää, että ystävien kumppaneista suurin osa on ihan ok ja joukossa on myös heitä, keiden seurassa en erityisemmin viihdy. Se, että minulla on yhteistä ystäväni kanssa ei tarkoita, että minulla on yhteistä hänen puolisonsa kanssa. Tottakai joskus voidaan nähdä porukalla, mutta kovin usein ei innosta nähdä, jos ystävän mies on aina tulossa mukaan. 

Parhaan ystäväni kanssa ollaan eletty niin surut kuin ilot, lasten syntymät, erot, rakastumiset, sairastumiset, läheisten kuolemat. Aina ei ole ollut aikaa toiselle, mutta kumpikin tietää, että toinen ymmärtää. Puhumme vähintään viikoittain puhelimessa ja ystävä käy joka päivä mielessä. Mutta; en jaksaisi jos minun pitäisi olla viikoittain menossa johonkin ystäväni kanssa. Yksinhuoltajana minulla on paljon vastuita ja tekemistä kotona ja uusi parisuhde vie aikaa myös. Onneksi olemme löytäneet molemmille sopivan tavan pitää yhteyttä.

Mulla on pari ystävää, joiden kanssa on kestetty muuttuvat elämäntilanteet. Vuosiin on mahtunut mm. eroja, muuttoja eri paikkakunnille, uusia parisuhteita ja lapsien saaminen, mutta yhä ollaan ystäviä. Näitä ystävyyssuhteita yhdistää se, että ollaan haluttu pitää yhteyttä ja nähty, vaikka välillä elämä on muuttunut. Kukaan ei ole pahastunut siitä, että toisen elämä on muuttunut, vaan on oltu toistemme tukena. Sitten taas monien muiden kanssa yhteydenpito on loppunut, kun toisen muuttunut elämäntilanne on ollut toiselle liikaa.

Aika harva on täysin muuttumatta, jos löytää puolison tai lapsen ja aika harva osaa suhtautua täysin neutraalisti, jos oma kaveri löytää puolison tai saa lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävillä on myös itsellään vauva-ja pienten lasten perhe-elåmää, ei se vaikuta mitenkään ystävyyteen, eikä tuttavuuteen.

Päinvastoin, usein lähentää. Käydään yhdessä äitiys ja vanhempain vapaan lasten kanssa, kerhoissa, kirjastostossa ja lasten muissa tapahtumissa.

Useinmiten äitiys lähentää kaikkia äitejä, ei loitonna.

Riippuu tietenkin millaisia ystäviä on, mutta muuttaneena täysin uudelle seudulle, miehen työn vuoksi, sain heti ystäviä toisista äideistä alueellamme. Meillä on kolmevuotias, sekä 7 kuinen vauva.

Ja selväähän se, että jos toinen ystävyksistä rakastuu tosissaan ja alkaa seurustella, se rakkaus vie alussa suurimman osan aikaa ja täyttää koko elämän.

Normaalia molemmilla sukupuolilla.

Kun ensi huuma asettuu ja kumppanista tulee varmuus ja suhde vakintuu, on taas aikaa harrastuksuksille ja ystäville ja muuhunkin.

Te jotka moititte kavereitanne noista asioista, oletteko itse koskaan rakastuneet syvästi ja saaneet siihen vastakaikua toiselta?

Oletteko itse saaneet lapsia, ja kokeneet vauva- ajan elämän?

Minä olen rakastunut, mennyt naimisiin ja saanut lapsen. Rakastuminen ei saanut minua hylkäämään kavereita, vaan näin heitä yhtä usein kuin ennenkin. Raskausaikana ja lapsen saatuani olin pitkään aika eristäytyneenä kotona, kun olin niin huonossa kunnossa. Nyt kun jaksamista kavereille taas olisi, ovat kaverit kaikonneet, kun tarvitsin lepoa huonossa kunnossa ollessani.

Oma kokemus on, että moni rakastuneena kaverinsa hylännyt ei muutu "takaisin omaksi itsekseen" rakastumisvaiheen tasoittuessa. He viettävät kaiken ajan puolisonsa kanssa ja osalla tulevat kuvioihin lapset, jolloin aikaa ei löydy sen enempää kuin aiemminkaan.

Tämä! Kyllä ne pahiten seurusteluun hurahtaneet ovat hurahtaneita myöhemmin. Hurahdetaan häihin, lapsiin, kodin remontointiin...puolison ja lasten kanssa tehdään kaikki mahdollinen yhdessä, eikä jotain speciaalimpia juttuja tehdä kaverien kanssa enää. Tällaisten ihmisten kohdalla tulee olo, että olivatko kanssasi kaikki vuodet vain siksi, että löytäisivät puolison ja sinut voisi sysätä syrjään parisuhteen tieltä...

Naisten, - valitettavasti, oletetaan automaattisesti ottavan isomman hoivaajan ja siivoojaan roolin kotona, varsinkin kun naisesta tulee äiti. Vaikka tämä nainen kävisi palkkatyössä kodin ulkopuolella. Siispä kun naisen oletetaan ottavan päävastuu kodista ja lapsista, jää miehelle/isälle vapaa-aikaa enemmän. Toki ihanteellisin malli olisi se että kumpikin palkkatyöläinen äiti sekä isä ottaisi kotona vastuun puoliksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on kohtuutonta vaatia, että lapsen saaminen ei saisi näkyä ystävän elämässä mitenkään. Itsekin törmäsin siihen, että yksi ystävä vaati lapsettomia tapaamisia enkä olisi saanut sanoa lapsesta mitään. En olisi saanut edes kertoa mitään arkista, tyyliin käytiin vaunulenkillä. Ymmärrän, että koko ajan ei pidä puhua lapsesta eikä kaikkea tarvitse jakaa, mutta kyllä isosta elämänmuutoksesta on lupa puhua.

Sama kuin kieltäisin, että eläinrakas ystävä ei saisi puhua hankkimastaan koirasta mitään tai työorientoitunut ystävä ei saisi puhua työstään, jos en itse tykkäisi koirista tai työelämä nyppii. Ystävyyteen kuuluu se, että on valmis kuuntelemaan ystävää sellaisestakin aiheesta, mikä ei itsellä niin kiinnosta. Sama toki vastavuoroisesti, että minä kuuntelen kaikesta siitä, mikä ystävälle on tärkeää.

Samaa mieltä. Ei kaikkien tietenkään tarvitse olla mitenkään lapsirakkaita, mutta kyllä lapsiperheen kuulumisia pitäisi jossain määrin pystyä sietämään. Sekin vielä menettelisi, että toinen sanoisi ääneen, että "onko ok, jos puhutaan lapsiin liittyvistä aiheista mahdollisimman vähän, kun aihe on minulle lapsettomuuden takia arka/en ole erityisen lapsirakas". Tottakai kuuntelisin tuollaista toivetta. Sen sijaan oma kokemus on, että aika moni joko vinoilee lapsen saaneelle tai suhtautuu vaikeasti kaikkeen lapseen liittyvään. On myös vaikea olla toiselle kovin ymmärtäväinen, jos ei tiedä, mistä kenkä puristaa.

Ne ihmissuhteet on mulla näivettyneet, jotka on jo valmiiks olleet yksipuolisia:

-minä olen se, joka on matkustanut toisen luokse ja välimatkaa on ollut melko paljon

-tapaamiset on sovittu toisen aikataulujen mukaan ja minä olen joustanut

Kun sain lapsen, niin en jaksanut enää samanlaista joustamista eikä se ollut mahdollistakaan pikkulapsiaikana. Heti huomasi, miten osa ei tullut edes siinä vaiheessa luokseni, kun kärsin pitkään synnytysvaurioista ja olin kotona vauvan kanssa. Tiesivät siis voinnistani ja siitä, etten kyennyt matkustamaan itse.

Voin ihan suoraan myöntää, että mä en lapsettomana itse tajunnut, miten iso muutos lapsen saaminen on. En olisi vaikka tajunnut, että vauvaperheeseen mennessä voisin sanoa, että "mä tuon mukana kahvipullat ja keitän teillä koko porukalle kahvit, niin olen avuksi". En itse tajunnut, miten moni asia perheessä on muuttunut ja voimavarat voivat olla vähissä vauvan kanssa valvoessa ja uutta opetellessa. Tai että väsynyt äiti ei ehkä jaksa tuossa elämäntilanteessa ihan sata lasissa keskittyä kuulumisiini, mutta ajan kuluessa helpottaa. Seuraavan kaverin saadessa lapsen aion olla eri tavalla tukena. Joskus voi siis tällaisesta ymmärtämättömyydestä olla kyse.

Näihin varmasti vaikuttaa moni asia. Tiedän ihmisiä, joilla hyvä ystävyyssuhde ei ole kestänyt tällaisia suuria mullistuksia. Usein johtunut huonosta itsetunnosta tai muusta mt ongelmasta.

Se on hassua, itseni kohdalla kaverit kävi katsomassa vauvaa kerran ja sitten ystävyys jäi. Sain uusia kavereita ja ajattelin, että eivät vain halunneet sitten olla kavereita näissä elämän käännekohdissa.

Vierailija kirjoitti:

Näihin varmasti vaikuttaa moni asia. Tiedän ihmisiä, joilla hyvä ystävyyssuhde ei ole kestänyt tällaisia suuria mullistuksia. Usein johtunut huonosta itsetunnosta tai muusta mt ongelmasta.

Se on hassua, itseni kohdalla kaverit kävi katsomassa vauvaa kerran ja sitten ystävyys jäi. Sain uusia kavereita ja ajattelin, että eivät vain halunneet sitten olla kavereita näissä elämän käännekohdissa.

Sama kokemus! Tosin mulla osa kavereista lähetti pikkuvillasukat postissa lapsen synnyttyä ja siinä se. Osa ei edes koskaan nähnyt lastani. 

Vierailija kirjoitti:

En pidä asioita noin lopullisena. Esim. meidän ystäväporukasta yksi katosi pariksi vuodeksi, koska alkoi seurustella, mutta palasi sitten uusi kumppani mukanaan ja ovat nyt tiivis osa meidän porukkaa. Korona pakotti siihen, ettei juuri nähty pariin vuoteen, mutta taas suhteet elpyy. Lasten saannin myötä dynamiikka muuttuu tai menee tauolle hetkeksi, mutta muotoutuu sitten uudestaan. 

Mielestäni aidot ystävyyyssuhteet pysyy ja muokkautuu elämän mukana, kaikki muut on vain tuttavia. Mitä tulee lapsuudenystäviin, ne ovat olleet sen aikakauden ystäviä, aikuisuus on eri asia, silloin ollaan täysin uusia ihmisiä, enkä näe mitään perustavanlaatuista arvoa sille, että ollaan tunnettu lapsina. 

Mä olen ihan samanlainen. En ole koskaan ajatellutkaan, että mulla pitäisi olla kansakoulusta hoivakotiin koko ajan samat kaverit. Mulla on ystäviä, jotka ovat kadonneet vuosiksi elämästäni ja sitten palanneet elämääni takaisin. Nyt viimeisen vuoden aikana kaksi ystävääni, joista en ollut kuullut mitään kahteenkymmeneen vuoteen, ilmaantuivat elämääni takaisin. Yksi lukioaikainen kaverini otti hiljattain somen kautta yhteyttä, vaihdettiin puhelinnumeroita ja soitettiin. Puhuttiin puhelimessa toista tuntia. Sovittiin, että tavataan heti elokuun alussa. Olemme viimeksi tavanneet 42 vuotta sitten yo-juhlissa. 

Toiset ihmiset aikuistuvat toiset pysyy teinix-mein näissä. Seurustele alla, perheellisellä ja eteni n lapsellisella ihmisellä on ihan erilaiset vastuut elämässään kuin sillä sinkkuna velalla, joka tässäkin uhriutuu kun toisten elämä menee eteenpäin. Outoa että olet sekä kateellinen että mustasukkainen "ystävistäsi." Sitä sinkkuahan kaikkien pitää pysyä palvelemassa ja palvomassa.

Vierailija kirjoitti:

Toiset ihmiset aikuistuvat toiset pysyy teinix-mein näissä. Seurustele alla, perheellisellä ja eteni n lapsellisella ihmisellä on ihan erilaiset vastuut elämässään kuin sillä sinkkuna velalla, joka tässäkin uhriutuu kun toisten elämä menee eteenpäin. Outoa että olet sekä kateellinen että mustasukkainen "ystävistäsi." Sitä sinkkuahan kaikkien pitää pysyä palvelemassa ja palvomassa.

Ei ne aina sinkkuja ole, ketä harmittaa ystävien menettäminen. Moni lapsen saatuaan menettää ne sinkkuystävänsä.

Vierailija kirjoitti:

Voin ihan suoraan myöntää, että mä en lapsettomana itse tajunnut, miten iso muutos lapsen saaminen on. En olisi vaikka tajunnut, että vauvaperheeseen mennessä voisin sanoa, että "mä tuon mukana kahvipullat ja keitän teillä koko porukalle kahvit, niin olen avuksi". En itse tajunnut, miten moni asia perheessä on muuttunut ja voimavarat voivat olla vähissä vauvan kanssa valvoessa ja uutta opetellessa. Tai että väsynyt äiti ei ehkä jaksa tuossa elämäntilanteessa ihan sata lasissa keskittyä kuulumisiini, mutta ajan kuluessa helpottaa. Seuraavan kaverin saadessa lapsen aion olla eri tavalla tukena. Joskus voi siis tällaisesta ymmärtämättömyydestä olla kyse.

Allekirjoittaisin saman omalla kohdalla. 

Toki olin seurannut vierestä ja lukenut vanhemmuudesta, mutta oikeasti monet asiat ymmärsi vasta itse ne vanhemman roolissa kokiessaan. Enkä tarkoita tällä sitä, että lapsettomat olisivat jotenkin tyhmiä, vaan ei jotain asiaa voi täysin käsittää, jos sitä ei ole itse kokenut. En itsekään esimerkiksi voi täysin käsittää, millaista on esimerkiksi koiran omistaminen, kun en ole sitä koskaan kokenut. Jotain siitä tiedän, mutta en voi tietää millaista on vaikka pennun opettaminen sisäsiistiksi, miten rakas koira voi olla tai millaista on hoitaa sairastunutta koiraa jne.

Ehkä tällä haluan sanoa sitä, että joskus lapsen saaneita kohtaan ollaan aika vaativia, kun ei käsitetä, miten iso elämänmuutos lapsen syntymä on. Empatia olisi kenelle tahansa uudessa vaativassa elämäntilanteessa tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset ihmiset aikuistuvat toiset pysyy teinix-mein näissä. Seurustele alla, perheellisellä ja eteni n lapsellisella ihmisellä on ihan erilaiset vastuut elämässään kuin sillä sinkkuna velalla, joka tässäkin uhriutuu kun toisten elämä menee eteenpäin. Outoa että olet sekä kateellinen että mustasukkainen "ystävistäsi." Sitä sinkkuahan kaikkien pitää pysyä palvelemassa ja palvomassa.

Ei ne aina sinkkuja ole, ketä harmittaa ystävien menettäminen. Moni lapsen saatuaan menettää ne sinkkuystävänsä.

Varmasti näin, mutta ainakin perheelliset voivat hakea tukea, turvaa ja seuraa aina perheestään. Sinkku voi tosiaan menettää tuossa kaikki itselleen läheisimmät ihmiset.

Sen olen huomannut, että esim. se uudesta kumppanistaan innostunut ja rakkaushuumassa liki kaiken liikenevän ajan kumppanin kanssa viettävä ei tajua käyttäytyvänsä ärsyttävästi. Hänen päänsä on täynnä sitä uuden kumppanin ihanuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset ihmiset aikuistuvat toiset pysyy teinix-mein näissä. Seurustele alla, perheellisellä ja eteni n lapsellisella ihmisellä on ihan erilaiset vastuut elämässään kuin sillä sinkkuna velalla, joka tässäkin uhriutuu kun toisten elämä menee eteenpäin. Outoa että olet sekä kateellinen että mustasukkainen "ystävistäsi." Sitä sinkkuahan kaikkien pitää pysyä palvelemassa ja palvomassa.

Ei ne aina sinkkuja ole, ketä harmittaa ystävien menettäminen. Moni lapsen saatuaan menettää ne sinkkuystävänsä.

Varmasti näin, mutta ainakin perheelliset voivat hakea tukea, turvaa ja seuraa aina perheestään. Sinkku voi tosiaan menettää tuossa kaikki itselleen läheisimmät ihmiset.

Minä olen törmännyt myös siihen, että sinkku etääntyy. Olen pyytänyt useampaan kertaan erästä sinkkuystävää meidän perheen (minä, mies ja taapero) luokse esim. vappuna, juhannuksena, uutena vuotena jne. Ei halua tulla, koska ei halua viettää jotain juhlapäivää minun perheeni kanssa. Ystävälle se olisi ollut ok, että hän viettää tuon juhlapäivän kaksin minun kanssani, mutta mieheni ja lapseni eivät saisi olla läsnä. Tuohon en voinut suostua.