Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun parisuhde/perheenlisäys näivettää ystävyyssuhteet
15.07.2022 |
Todella usein käy joku seuraavista:
1) Emma ja Anna ovat olleet kauan ystäviä ja näkevät säännöllisesti, vaikka asuvat välimatkan päässä toisistaan. Emma alkaa seurustella Tommin kanssa. Tästä lähtien Emmalla ei enää löydy Annalle aikaa. Emma ei enää viitsi matkustaa Annan luokse, sillä Emma haluaa viettää kaikki viikonloput ja lomat Tommin kanssa. Jos Anna haluaa nähdä Emman kanssa, täytyy Annan matkustaa Emman luokse. Emman ja Annan näkeminen kutistuu pikaisiksi kahvitteluiksi pari kertaa vuodessa. Mitään takeita ei ole, että parisuhteen ensihuuman mennessä ohi Emma irrottaisi aikaa taas Annan näkemiseen.
2) Minna on alkanut seurustella Mikon kanssa. Jos Minna joskus ehtii näkemään ystäväänsä Hannaa, niin tapaaminen on lyhyt tai pahimmillaan Minna ottaa Mikon mukaan tapaamisiin. Kaikkien mieluiten Minna järjestäisi "pariskuntatapaamisia" muiden pariskuntien kanssa. Toivoisi siis, että Hanna ottaisi myös miehensä mukaan tapaamiseen tai jos Hanna on sinkku, niin Hannalle pitäisi Minnan mukaan "löytää joku mies, jotta pääsemme viettämään aikaa kaikki yhdessä." Kahdenkeskiset syvälliset keskustelut Minnan ja Hannan välillä ovat taaksejäänyttä elämää, koska Minna jakaa asiat Mikon kanssa Hannan sijaan.
3) Tiina on saanut lapsen. Osa Tiinan kavereista on jo raskausaikana etääntynyt Tiinasta, koska eivät pidä lapsista/halua itse lapsia. Yksi Tiinan ystävä kärsii tahattomasta lapsettomuudesta ja on siksi laittanut välit poikki, koska ei ole kestänyt katsoa Tiinan lapsiarkea. Tiina on yrittänyt ehdottaa kavereilleen näkemistä, mutta kaverit kaipaavat matkustelua, baareilua ja aikuisten keskinäistä aikaa sen sijaan, että lähtisivät Tiinan ja hänen lapsensa kanssa Hoploppiin. Tiina on yrittänyt sanoa, että pääsisi kyllä näkemään kavereitaan ilman lasta vaikka kahvittelun merkeissä, mutta kavereille tämä ei riitä. Tiina siis kaipaisi kavereita kuten ennenkin, mutta kaverit ovat päättäneet ottaa Tiinaan etäisyyttä Tiinan saatua lapsen.
4) Laura on mennyt naimisiin ja saanut pari pientä lasta. Laura on niin kiinni perhe-elämässä, että Lauralla ei ole enää aikaa ja mielenkiintoa viettää aikaa kaveriensa kanssa. Jos Laura joskus sattuu pääsemään kahville, puhuu Laura koko ajan vain puolisostaan ja lapsistaan. Todennäköisempää kuitenkin on, että päädyt käymään Lauran kotona ja siellä ette saa olla kahdestaan, kun lapset vaativat koko ajan huomiota ja Lauran puoliso pyörii nurkissa. Ihmettelet mielessäsi, miksi puoliso ei voi lähteä lasten kanssa hetkeksi johonkin, että saisitte olla ihan vain kahden kesken Lauran kanssa.
Kommentit (134)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt jaksa lukea kaikkea, anteeksi :)
Mutta , sain lapseni 19-vuotaiaana. Lapsen isä oli kuollut
Nyt minä jo reilusti yli 40, lapseni reilusti yli 20
Meillä on hyvät suhteet heihin, jotka olivat tuolloin lapseni ollessa vauva, läheisiämme
Ehkä mies on käskenyt katkaista välit naispuolisiin kavereihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävillä on myös itsellään vauva-ja pienten lasten perhe-elåmää, ei se vaikuta mitenkään ystävyyteen, eikä tuttavuuteen.
Päinvastoin, usein lähentää. Käydään yhdessä äitiys ja vanhempain vapaan lasten kanssa, kerhoissa, kirjastostossa ja lasten muissa tapahtumissa.
Useinmiten äitiys lähentää kaikkia äitejä, ei loitonna.
Riippuu tietenkin millaisia ystäviä on, mutta muuttaneena täysin uudelle seudulle, miehen työn vuoksi, sain heti ystäviä toisista äideistä alueellamme. Meillä on kolmevuotias, sekä 7 kuinen vauva.
Ja selväähän se, että jos toinen ystävyksistä rakastuu tosissaan ja alkaa seurustella, se rakkaus vie alussa suurimman osan aikaa ja täyttää koko elämän.
Normaalia molemmilla sukupuolilla.
Kun ensi huuma asettuu ja kumppanista tulee varmuus ja suhde vakintuu, on taas aikaa harrastuksuksille ja ystäville ja muuhunkin.
Te jotka moititte kavereitanne noista asioista, oletteko itse koskaan rakastuneet syvästi ja saaneet siihen vastakaikua toiselta?
Oletteko itse saaneet lapsia, ja kokeneet vauva- ajan elämän?
Oma kokemus on, että moni rakastuneena kaverinsa hylännyt ei muutu "takaisin omaksi itsekseen" rakastumisvaiheen tasoittuessa. He viettävät kaiken ajan puolisonsa kanssa ja osalla tulevat kuvioihin lapset, jolloin aikaa ei löydy sen enempää kuin aiemminkaan.
Onhan täällä monessa kaverikeskustelussa saatu lukea, että "En mä tartte kavereita, kun mulla on jo mies ja lapset seurana".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmintä on jättää kaverit miehen takia. Parisuhde kestää sen minkä kestää ja kohta joutuukin olemaan yksin.
Pikkulapsivaihe ei kestä kauaa ja lapsi on nopeasti koululainen. Tietenkin jos tulee useampi lapsi niin sitten voi ollakin, mutta harvemmalle suomalaiselle tulee.
Ei niitä kavereita jätetä.
Parisuhteessa olevan ihmisen on pakostakin erilaista, kuin sinkkuna.
On muutakin elämää kuin kaverit ja heidän kanssaab hengailu ja tapaamiset ja menemiset vapaa- aikana.Miksi vain seurustelevan ja vauvan saaneen pitäisi ymmärtää ja huolehtia sinkku kavereistaan ja muistaa heitä jatkuvasti?
Miksi sinkku kaverit ei halua käsittää ja tottua siihen, että nyt kavereistamme on sitoutunut ja elää erilaista elämää, kuin ennen.
Eikö teistä yksikään ole milloinkaan rakastunut todella perusteellisesti ja sitotunut toiseen ihmiseen.
Aivan sama se on suhteen alussa miehillä ja vauva arjessa.
Ei muuten ole miehillä sama. Mulla on harrastuksen kautta paljon miehiä ystävinä. Yksikään, ei yksikään, mies ole vähentänyt yhteydenpitoaan, kun on rakastunut tai saanut lapsen.
Sama. Ainoa, mikä vähensi pitkäaikaisen miespuolisen ystävän yhteydenpitoa oli, kun hän sai ylennykset töissä ja sen myötä melkeinpä liikaa töitä. Unohti jopa kerran tulla tapaamiseen, kun oli kädet täynnä töitä. Muutoin on seurustelun ja avioliiton aikana ehtinyt näkemään minua ihan normaalisti.
Äidiksi tullut ystäväni sanoi, että olisi ihanaa tavata kunhan vauva vähän vanhenee. Sanoin, että toki, ilmoittele, kun tuntuu sille, että jaksat ja pääset istumaan kahvilaan hetkeksi. Vauva on nyt 8 vuotta, edelleen odottelen, että milloin äidille passaa se tapaaminen :'D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävillä on myös itsellään vauva-ja pienten lasten perhe-elåmää, ei se vaikuta mitenkään ystävyyteen, eikä tuttavuuteen.
Päinvastoin, usein lähentää. Käydään yhdessä äitiys ja vanhempain vapaan lasten kanssa, kerhoissa, kirjastostossa ja lasten muissa tapahtumissa.
Useinmiten äitiys lähentää kaikkia äitejä, ei loitonna.
Riippuu tietenkin millaisia ystäviä on, mutta muuttaneena täysin uudelle seudulle, miehen työn vuoksi, sain heti ystäviä toisista äideistä alueellamme. Meillä on kolmevuotias, sekä 7 kuinen vauva.
Ja selväähän se, että jos toinen ystävyksistä rakastuu tosissaan ja alkaa seurustella, se rakkaus vie alussa suurimman osan aikaa ja täyttää koko elämän.
Normaalia molemmilla sukupuolilla.
Kun ensi huuma asettuu ja kumppanista tulee varmuus ja suhde vakintuu, on taas aikaa harrastuksuksille ja ystäville ja muuhunkin.
Te jotka moititte kavereitanne noista asioista, oletteko itse koskaan rakastuneet syvästi ja saaneet siihen vastakaikua toiselta?
Oletteko itse saaneet lapsia, ja kokeneet vauva- ajan elämän?
Oma kokemus on, että moni rakastuneena kaverinsa hylännyt ei muutu "takaisin omaksi itsekseen" rakastumisvaiheen tasoittuessa. He viettävät kaiken ajan puolisonsa kanssa ja osalla tulevat kuvioihin lapset, jolloin aikaa ei löydy sen enempää kuin aiemminkaan.
Onhan täällä monessa kaverikeskustelussa saatu lukea, että "En mä tartte kavereita, kun mulla on jo mies ja lapset seurana".
Mä en käsitä näitä. Ei mulla mies ja lapsi korvaa ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Mä voin suoraan myöntää, että mua surettaa miten kaverit katosi, kun sain lapsen. En etukäteen osannut ajatella, että kaverini suhtautuisivat noin nihkeästi lapsiin. Tiesin toki, että nuo kaverit eivät itse halunneet lapsia, mutta en olisi uskonut, että he jättävät lapsen saaneen kaverinsa. Ehkä osa oletti, että elämäni olisi muuttunut lapsen takia täysin ja mitään yhteistä ei enää olisi. Ei se lapsiarki tarkoita sitä, että minua ei enää kiinnostaisi ystävien kuulumiset tai en osaisi puhua muusta kuin perheasioista. Ihan sama ihminen olen kuin ennen lastakin, samat mielenkiinnonkohteet yms.
Sama!
En olisi koskaan uskonut, miten monet ihmiset katosivat elämästä raskauden aikana tai lapsen syntymän jälkeen. Enkä siis dokaillut kaverien kanssa, vaan käytiin kahvilla yms. Kaikki tuo loppui kuin seinään. On ollut yksinäinen olo nyt hoitovapaalla, kun uusia kavereita ei ole löytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmintä on jättää kaverit miehen takia. Parisuhde kestää sen minkä kestää ja kohta joutuukin olemaan yksin.
Pikkulapsivaihe ei kestä kauaa ja lapsi on nopeasti koululainen. Tietenkin jos tulee useampi lapsi niin sitten voi ollakin, mutta harvemmalle suomalaiselle tulee.
Ei niitä kavereita jätetä.
Parisuhteessa olevan ihmisen on pakostakin erilaista, kuin sinkkuna.
On muutakin elämää kuin kaverit ja heidän kanssaab hengailu ja tapaamiset ja menemiset vapaa- aikana.Miksi vain seurustelevan ja vauvan saaneen pitäisi ymmärtää ja huolehtia sinkku kavereistaan ja muistaa heitä jatkuvasti?
Miksi sinkku kaverit ei halua käsittää ja tottua siihen, että nyt kavereistamme on sitoutunut ja elää erilaista elämää, kuin ennen.
Eikö teistä yksikään ole milloinkaan rakastunut todella perusteellisesti ja sitotunut toiseen ihmiseen.
Aivan sama se on suhteen alussa miehillä ja vauva arjessa.
Ei muuten ole miehillä sama. Mulla on harrastuksen kautta paljon miehiä ystävinä. Yksikään, ei yksikään, mies ole vähentänyt yhteydenpitoaan, kun on rakastunut tai saanut lapsen.
No minä voin miehenä sanoa, että ihan sama tapahtuu miesten keskuudessa. Kaverit häviää ja itse hävisin aikanaan parisuhteeseen. Kun parisuhde loppui, mitään ei jäänyt jäljelle. Ei ollut sitä parisuhdetta, eikä kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä osa ihmettelee, että miksi äidiksi tulon jälkeen kaverit ei oikein pidä yhtyettä. Tässä muutamia syitä:
- olet (ymmärrettävästi!) niin pahasti vauvakuplassa, että sinua ei välttämättä jakseta kuunnella. Tai et itse jaksa kuunnella muita ja silloin tapaaminen ei ole tasapainoinen ja vuorovaikutteinen.
- tuot vauvan / lapsesi mukaan tapaamisiin, joka jo itsessään droppaa tunnelman.
- tapaamisia on todella vaikea järjestää, koska sinun pitää saada sovittua miehesi/ jonkun muun kanssa lastenhoitovuoro. Tämä on ihan ymmärrettävää realismia mutta rasittavaa. Sellainen tietynlainen joustavuuden tunne puuttuu ja se saattaa pidemmän päälle saada ihmiset luovuttamaan tapaamisten suhteen.
- edelliseen hieman liittyen; tapaamiset ovat tiukasti aikataulutettuja (tasan tunti aikaa tms)
Joskus on ihan hyvä katsoa itseä ja miettiä miten olet itse muuttunut. Äidiksi tuleminen on maailman mullistava tapahtuma mutta omalla tavalla myös vedenjakaja. Joko sinusta tulee äitimamma tai sitten jatkat omana itsenäsi mutta myös äitinä.
Täällä joku epäili myös kateutta ja varmasti siitäkin saattaa joskus olla kyse! Mun mielestä on kuitenkin aika ylimielistä ajatella omista kavereistaan ja ystävistään sillä tavalla. Ehkä tuo ajattelumalli kertoo myös siitä, miksi ko. henkilön kanssa olla haluttu enää olla tekemisissä.
Ihan totta ap kirjoittaa. Voin samaistua. Teini-iässä aloin seurustella ensimmäistä kertaa ja parhaan ystävän kanssa meni välit poikki moneksi vuodeksi. Vaikka aikaa kyllä edelleen löytyi myös tälle ystävälle.
Sitten, kun aloin odottaa esikoista, niin paras kaverini ei pitänyt siitä. Huomasin jo raskausaikana, kuinka hän alkoi eristää itseään minusta. Viime tipassa hän perui aina tapaamiset verukkeella "ajattelin, että sun kannattaa nyt ottaa ihan rauhassa" , "oot varmaan tosi väsynyt, ehkä parempi kun siirretään kahvitteluja". Hetken oltiin vauvan synnyttyä väleissä, vaan ei enään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan totta ap kirjoittaa. Voin samaistua. Teini-iässä aloin seurustella ensimmäistä kertaa ja parhaan ystävän kanssa meni välit poikki moneksi vuodeksi. Vaikka aikaa kyllä edelleen löytyi myös tälle ystävälle.
Sitten, kun aloin odottaa esikoista, niin paras kaverini ei pitänyt siitä. Huomasin jo raskausaikana, kuinka hän alkoi eristää itseään minusta. Viime tipassa hän perui aina tapaamiset verukkeella "ajattelin, että sun kannattaa nyt ottaa ihan rauhassa" , "oot varmaan tosi väsynyt, ehkä parempi kun siirretään kahvitteluja". Hetken oltiin vauvan synnyttyä väleissä, vaan ei enään!
Ai että kahden parhaan kaverin kanssa mennyt välit poikki, koska poikaystävä ja vauva? Valitset ehkä vähän huononlaisesti kaverisi?
Aion sanoa nyt jotain todella arkaluontoista ja saan tästä hyvästä varmasti koko palstan kimppuuni.
Alustan tätä sanomalla : raskaus on maailman luonnollisin juttu. Ilman raskaana olevia naispuoleisia olentoja ei tässä maailmassa olisi elämää.
Mutta silti isomahaisen vaappuvan ystävän näkeminen ei välttämättä kaikille ole se best thing ever. Tätä voi olla monen vaikea käsittää mutta kaikki eivät pidä raskaana olevaa naista viehättävänä ja saattaa kokea jopa epämukavuutta raskaana olevan naisen seurassa.
Tämähän on vain ja ainostaan tätä epämukavuutta kokevan henkilön ongelma mutta voi osaltaan selittää tätä ilmiötä. Varsinkin jos itse tietää, että lasta ei halua; isosti raskaana oleva, lasta ja raskautta hehkuva hitaasti liikkuva ystävä, vaikka hetkellisestikin, voi olla vähän 😝
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävillä on myös itsellään vauva-ja pienten lasten perhe-elåmää, ei se vaikuta mitenkään ystävyyteen, eikä tuttavuuteen.
Päinvastoin, usein lähentää. Käydään yhdessä äitiys ja vanhempain vapaan lasten kanssa, kerhoissa, kirjastostossa ja lasten muissa tapahtumissa.
Useinmiten äitiys lähentää kaikkia äitejä, ei loitonna.
Riippuu tietenkin millaisia ystäviä on, mutta muuttaneena täysin uudelle seudulle, miehen työn vuoksi, sain heti ystäviä toisista äideistä alueellamme. Meillä on kolmevuotias, sekä 7 kuinen vauva.
Ja selväähän se, että jos toinen ystävyksistä rakastuu tosissaan ja alkaa seurustella, se rakkaus vie alussa suurimman osan aikaa ja täyttää koko elämän.
Normaalia molemmilla sukupuolilla.
Kun ensi huuma asettuu ja kumppanista tulee varmuus ja suhde vakintuu, on taas aikaa harrastuksuksille ja ystäville ja muuhunkin.
Te jotka moititte kavereitanne noista asioista, oletteko itse koskaan rakastuneet syvästi ja saaneet siihen vastakaikua toiselta?
Oletteko itse saaneet lapsia, ja kokeneet vauva- ajan elämän?
Oma kokemus on, että moni rakastuneena kaverinsa hylännyt ei muutu "takaisin omaksi itsekseen" rakastumisvaiheen tasoittuessa. He viettävät kaiken ajan puolisonsa kanssa ja osalla tulevat kuvioihin lapset, jolloin aikaa ei löydy sen enempää kuin aiemminkaan.
Onhan täällä monessa kaverikeskustelussa saatu lukea, että "En mä tartte kavereita, kun mulla on jo mies ja lapset seurana".
Mä en käsitä näitä. Ei mulla mies ja lapsi korvaa ystäviä.
Mä tarvitsen niin paljon omaa aikaa ja rauhaa, että parisuhteessa sitä energiaa ei vain enää riitä ystäville. Mies ja työkaverit, kiintiö täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa ihmettelee, että miksi äidiksi tulon jälkeen kaverit ei oikein pidä yhtyettä. Tässä muutamia syitä:
- olet (ymmärrettävästi!) niin pahasti vauvakuplassa, että sinua ei välttämättä jakseta kuunnella. Tai et itse jaksa kuunnella muita ja silloin tapaaminen ei ole tasapainoinen ja vuorovaikutteinen.
- tuot vauvan / lapsesi mukaan tapaamisiin, joka jo itsessään droppaa tunnelman.
- tapaamisia on todella vaikea järjestää, koska sinun pitää saada sovittua miehesi/ jonkun muun kanssa lastenhoitovuoro. Tämä on ihan ymmärrettävää realismia mutta rasittavaa. Sellainen tietynlainen joustavuuden tunne puuttuu ja se saattaa pidemmän päälle saada ihmiset luovuttamaan tapaamisten suhteen.
- edelliseen hieman liittyen; tapaamiset ovat tiukasti aikataulutettuja (tasan tunti aikaa tms)
Joskus on ihan hyvä katsoa itseä ja miettiä miten olet itse muuttunut. Äidiksi tuleminen on maailman mullistava tapahtuma mutta omalla tavalla myös vedenjakaja. Joko sinusta tulee äitimamma tai sitten jatkat omana itsenäsi mutta myös äitinä.
Täällä joku epäili myös kateutta ja varmasti siitäkin saattaa joskus olla kyse! Mun mielestä on kuitenkin aika ylimielistä ajatella omista kavereistaan ja ystävistään sillä tavalla. Ehkä tuo ajattelumalli kertoo myös siitä, miksi ko. henkilön kanssa olla haluttu enää olla tekemisissä.
Mä en ihan ymmärrä tätä aikatauluasiaa. Aikana ennen lasta piti kaverien kanssa sopia tapaamisista yhtä lailla kalenteri kourassa: kaikilla oli töitä ja muita menoja, jotka vaikuttivat. Ei silloinkaan lähdetty tällaisille "hei mennäänkö vartin päästä kahville" menoihin, vaan kysyttiin toiselta, että käykö sulle tiistai tai torstai. Onhan sinkuilla/lapsettomillakin menoja, eikä heidän kalenterinsa ole kaikelle auki. En ainakaan itse oleta, että sinkkukaverini olisi valmis tapaamaan milloin vain - hänellä on muutakin elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan totta ap kirjoittaa. Voin samaistua. Teini-iässä aloin seurustella ensimmäistä kertaa ja parhaan ystävän kanssa meni välit poikki moneksi vuodeksi. Vaikka aikaa kyllä edelleen löytyi myös tälle ystävälle.
Sitten, kun aloin odottaa esikoista, niin paras kaverini ei pitänyt siitä. Huomasin jo raskausaikana, kuinka hän alkoi eristää itseään minusta. Viime tipassa hän perui aina tapaamiset verukkeella "ajattelin, että sun kannattaa nyt ottaa ihan rauhassa" , "oot varmaan tosi väsynyt, ehkä parempi kun siirretään kahvitteluja". Hetken oltiin vauvan synnyttyä väleissä, vaan ei enään!
Ai että kahden parhaan kaverin kanssa mennyt välit poikki, koska poikaystävä ja vauva? Valitset ehkä vähän huononlaisesti kaverisi?
Aion sanoa nyt jotain todella arkaluontoista ja saan tästä hyvästä varmasti koko palstan kimppuuni.
Alustan tätä sanomalla : raskaus on maailman luonnollisin juttu. Ilman raskaana olevia naispuoleisia olentoja ei tässä maailmassa olisi elämää.
Mutta silti isomahaisen vaappuvan ystävän näkeminen ei välttämättä kaikille ole se best thing ever. Tätä voi olla monen vaikea käsittää mutta kaikki eivät pidä raskaana olevaa naista viehättävänä ja saattaa kokea jopa epämukavuutta raskaana olevan naisen seurassa.
Tämähän on vain ja ainostaan tätä epämukavuutta kokevan henkilön ongelma mutta voi osaltaan selittää tätä ilmiötä. Varsinkin jos itse tietää, että lasta ei halua; isosti raskaana oleva, lasta ja raskautta hehkuva hitaasti liikkuva ystävä, vaikka hetkellisestikin, voi olla vähän 😝
Musta on ihan hirveää, jos joku ajattelee, ettei halua nähdä ystäväänsä tuollaisen takia. Minustakaan raskaana olevat eivät "hehku" ihanasti, mutta en todellakaan jättäisi näkemättä kaveria raskauden takia. Sama kuin kieltäytyisin näkemästä vaikka syöpäsairasta kaveria, kun hänen riutunut ulkomuotonsa häiritsisi.
Elämäntilanteen muuttuessa voi vain olla, että yhteistä ei enää toinen osapuolen mielestä ole. Jos kumpikin on aikaisemmin asunut vaikka Kalliossa ja elänyt menevää elämää, niin jo se voi olla liikaa, että toinen päättää muuttaa viljelemään luomutilaa Mäntyharjulle. Arki ja puheenaiheet voi olla niin erilaisia toisen mielestä, ettei hän koe enää yhteydenpitoa järkeväksi ja välimatkakin voi tuntua turhan suurelta.
Ystävillä ei kai lopulta ole ollut minulle hirveästi väliä. Niitä on tottakai pitänyt olla, ettei tarvitse olla yksin, mutta en ole kauheasti pitänyt heistä. En edes lapsuudenystävistä. Mielestäni vähän väärin myös ystävää kohtaan tavata häntä vastentahtoisesti vain siksi, että ei jäisi ihan yksin, jos parisuhde joskus tulee tiensä päähän.
Ymmärrän, että osa kokee esimerkiksi lapsen saaneen ystävän muuttuneen: ystävä ei puhu muusta kuin lapsesta, kaikki pyörii lapsen ympärillä, lapsi otetaan mukaan kaikkiin tapaamisiin jne. Omalla kohdalla muutama kaveri hylkäsi minut jo kertoessani raskaudesta. En siis ollut ehtinyt sanoa muuta kuin "jos kaikki menee hyvin, niin meille syntyy vauva kesällä." Heti tuon ilmoituksen jälkeen yhteydenpito lakkasi täysin/väheni merkittävästi. Eli nämä ystävät tekivät sen johtopäätöksen, että koska saan lapsen niin minä varmasti ottaisin lapsen tapaamisiin, puhuisin koko ajan lapsesta jne. Tuo ei kuitenkaan pitänyt kohdallani paikkaansa, ystävät eivät vain tienneet sitä, koska lakkasivat pitämästä yhteyttä jo raskausaikana. Harmittaa, että tuollaisen yleistämisen takia yhteydenpito näivettyy. Eiväthän kaikki rakastuneetkaan katoa sinne parisuhteen uumeniin, osalla jatkuu muu elämä kuten ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa ihmettelee, että miksi äidiksi tulon jälkeen kaverit ei oikein pidä yhtyettä. Tässä muutamia syitä:
- olet (ymmärrettävästi!) niin pahasti vauvakuplassa, että sinua ei välttämättä jakseta kuunnella. Tai et itse jaksa kuunnella muita ja silloin tapaaminen ei ole tasapainoinen ja vuorovaikutteinen.
- tuot vauvan / lapsesi mukaan tapaamisiin, joka jo itsessään droppaa tunnelman.
- tapaamisia on todella vaikea järjestää, koska sinun pitää saada sovittua miehesi/ jonkun muun kanssa lastenhoitovuoro. Tämä on ihan ymmärrettävää realismia mutta rasittavaa. Sellainen tietynlainen joustavuuden tunne puuttuu ja se saattaa pidemmän päälle saada ihmiset luovuttamaan tapaamisten suhteen.
- edelliseen hieman liittyen; tapaamiset ovat tiukasti aikataulutettuja (tasan tunti aikaa tms)
Joskus on ihan hyvä katsoa itseä ja miettiä miten olet itse muuttunut. Äidiksi tuleminen on maailman mullistava tapahtuma mutta omalla tavalla myös vedenjakaja. Joko sinusta tulee äitimamma tai sitten jatkat omana itsenäsi mutta myös äitinä.
Täällä joku epäili myös kateutta ja varmasti siitäkin saattaa joskus olla kyse! Mun mielestä on kuitenkin aika ylimielistä ajatella omista kavereistaan ja ystävistään sillä tavalla. Ehkä tuo ajattelumalli kertoo myös siitä, miksi ko. henkilön kanssa olla haluttu enää olla tekemisissä.
Tää oli aika hyvä.
Kun kyselen yhden vauva-arkea elävän ystävän kuulumisia, saan vastaukseksi joka kerta vauvan kuulumiset. Ihan sama mitä tai miten kysyn, saan tietää mitä vauvalle kuuluu. Olen aidosti onnellinen ystävien puolesta, mutta valitettavasti en vaan jaksa puhua vauvoista jatkuvasti. On hyväksyttävä, että ystävyydet väkisin väljähtävät.
Olen ainoa ystäväpiiristämme, jolla ei ole lapsia (eikä niitä tule). Tekee hirveästi mieli lähteä tapaamisiin mukaan, kun asia ilmaistaan näin: "voit säki tulla vaikka sulla ei oo lapsia".
Kiitos, en tule.
Alue: Aihe vapaa
Usein nainen sopeutuu miehen elämään e emmän kuin mies naisen.