Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?
Kaipaisin nyt vähän vertaistukea, en keljuilua. Löytyykö palstalta muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen? Tuntuu että nykypäivän deittimarkkinat on yhtä pikku kivan ja seksin hakemista, haaremin keräämistä ja multideittailua. Avoimet suhteet, polysuhteet ja yhdenillanjutut ovat pinnalla ja tulee välillä se olo että arvostaako kukaan enää monogaamista suhdetta. Tämä tuottaa surua koska itse toivoisin seurustella vain sen yhden kanssa, muuttaa ajan kanssa kenties yhteen ja perustaa sen perheenkin, mutta se on vaikeaa kun yksi jos toinenkin etsii vain pikkukivaa tai parin kk:n pikasuhdetta. Mikäli haluan saada lapsen ja perheen tässä elämässä, ei minulla ole loputtomasti aikaa etsiä kumppania saati pettyä kun joku ei sitten suurista sanoistaan huolimatta sitoudukaan tai luovuttaa heti kun tulee vastaan ensimmäinen pieni keskustelu/ongelma. Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan. Tuntuu että nykymaailmassa ei malteta tai edes viitsitä panostaa enää yhteen kerralla ja oikeasti näin rakentaa ja saada jotakin yhteistä aikaan. Kun on aina olemassa se seuraava ja seuraava.
Kommentit (1943)
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut ottaa jonkun ruman/lyhyen miehen? Ainakaan ei voi olla polyamorinen, kun he eivät saa sitä ensimmäistäkään naista. Jos välttämättä haluat komean ja pitkän, niin kannattaisi etsiä joku viisikymppinen, joka on juuri tajunnut, että haluaisi perustaa perheen vielä elämänsä aikana. Tosin hekin etsivät ensisijaisesti parikymppistä naista, mutta on sinullakin mahdollisuus.
Harhaisin viesti jonka olen tällä palstalla nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen 29v ja en voi saada lapsia, 8 vuotta vietin vaikeassa parisuhteessa, sinne meni nuoruus enkä kelpaa kenellekään joka haluaa perhettä kun en voi lapsia saada. Ennen oli vientiä paljon, nyt ei yhtään. Pilasin mahdollisuuteni tuon miehen kanssa . Olen jo luovuttanut .
Ei tietenkään lapsia haluavan kanssa yhteen, mutta on paljon vela miehiä. Heidät pitää vaan löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverin Tinder-suhteita seuranneena en usko, että Tinderistä kannattaa etsiä vakavia suhteita ollenkaan. Tuuripeliä, että löytyy joku vakavasti otettava. Ihmeellisiä kuvioita joka miehellä. Pitää hyväksyä, että heillä on myös muita Tinder-suhteita koeajalla. Pitävät löysässä hirressä kunnes löytyy taas joku parempi.
Tuo ei eroa mitenkään naisten käytöksestä tinderissä.
Olen ollut kaksi vuotta Tinderissä, ja se on ollut aivan hämmästyttävää tajuta miten räikeästi naiset tapailevat ja "kilpailuttavat" useita miehiä samaan aikaan ja ghostailevat täysin tunnekylmästi.
M38
Pari kolme tuollaista suhdetta, eikä enää uskalla sitoutua tai uskoa rakkauteen itsensä suojelemiseksi. Pelinaiset/-miehet eivät tajua, miten rikkoo toista.
Todellisuudessa nykyään asumiskulut on niin järkyttäviä ettei nuoret enää perusta perheitä. Ja työttömyys on jatkuvasti nurkan takana.
Onneksi nainen ei tarvitse parisuhdetta saadakseen lapsia. Itse olen kolmekymppinen nainen ja päättänyt, että mikäli sopivaa puolisoa ei löydy hakeudun hedelmöityshoitoihin yksin. Tämän päätettyäni oloni on vapautunut huomattavasti, koska olen sitä tyyppiä että ihastun erittäin harvoin enkä pysty olemaan suhteessa josta puuttuu oikeanlainen tunne. Ei tarvitse tyytyä epäsopivalta tuntuvaan suhteeseen tai hakata päätä seinään deittimarkkinoilla vaan voi rennoin mielin katsoa mitä tapahtuu, kun lapsen saaminen ei ole parisuhteesta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa nykyään asumiskulut on niin järkyttäviä ettei nuoret enää perusta perheitä. Ja työttömyys on jatkuvasti nurkan takana.
Minulla olisi varaa maksaa kaikki omat ja puolisoni asumiskulut omassa talossani, mutta ensin pitäisi löytää se puoliso, jota tällainen asetelma kiinnostaisi.

Nainen ei ehkä tarvitse miestä, mutta lapsi tarvitsee isän, jotta ei kasva kieroon, kuten minä.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan.
Seuranhakupaikkoja on muitakin kuin älypuhelinsovellukset, ja niistä löytyy paljon hyviäkin miehiä. Sinun täytyy päivittää tutkasi, jos et sellaisia pysty tunnistamaan. Suomessa on 50 000 naimaikäistä miestä enemmän kuin naista, mikä vielä korostuu sinkuissa, joten tilastollisestikin seuran löytämisen pitäisi olla helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa nykyään asumiskulut on niin järkyttäviä ettei nuoret enää perusta perheitä. Ja työttömyys on jatkuvasti nurkan takana.
Minulla olisi varaa maksaa kaikki puolisoni asumiskulut, mutta ensin pitäisi löytää se puoliso. Kun naisia ei kiinnosta edes tutustua, niin perheen perustaminen on aika vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan.
Seuranhakupaikkoja on muitakin kuin älypuhelinsovellukset, ja niistä löytyy paljon hyviäkin miehiä. Sinun täytyy päivittää tutkasi, jos et sellaisia pysty tunnistamaan. Suomessa on 50 000 naimaikäistä miestä enemmän kuin naista, mikä vielä korostuu sinkuissa, joten tilastollisestikin seuran löytämisen pitäisi olla helppoa.
Naiset tykkäävät älypuhelinsovelluksista ja käyttävät mielellään niitä seuranhakuun muiden seuranhakupaikkojen sijaan, koska sovelluksissa on helppo suodattaa pois rumat miehet ja estää heitä lähettämästä viestejä. Sen voi vieläpä tehdä tavalla, joka on helppo ja sosiaalisesti hyväksyttävä. Toinen vaihtoehto olisi itse etsiä seuranhakuilmoituksia, ottaa yhteyttä ja olla aloitteellinen, mikä ei tietenkään sovi naisille.
Itse ollut saman kanssa kohta 15v. Kaksi lasta, 14v. ja 10v. Eka sytyi kun olin hieman päälle 20v. Nyt vähän kaduttaa että tekikö sitä oikeat valinnat. Olisko pitänyt pysyä lapsettomana. Tai löytää varakas mies jolloin vuodet olis olleet helpompia. Rakkaus edellä oon aina mennyt, häiden perään kyselin 5v. sitten ja ei nyt kuulemma sellaiseen oo varaa vaikka en erityisiä juhlia olis vaatinut. Alkoholin käytöstä on saanut aina vähän jäkättää ja pelaaminenkin oli hänellä joskus ongelmana..
Joskus 10v sitten miehen kaveri tokas " miks et valinnut jotain muuta, olisit saanut kenen vain" Niinpä.. mitä jos niin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan.
Seuranhakupaikkoja on muitakin kuin älypuhelinsovellukset, ja niistä löytyy paljon hyviäkin miehiä. Sinun täytyy päivittää tutkasi, jos et sellaisia pysty tunnistamaan. Suomessa on 50 000 naimaikäistä miestä enemmän kuin naista, mikä vielä korostuu sinkuissa, joten tilastollisestikin seuran löytämisen pitäisi olla helppoa.
Naiset tykkäävät älypuhelinsovelluksista ja käyttävät mielellään niitä seuranhakuun muiden seuranhakupaikkojen sijaan, koska sovelluksissa on helppo suodattaa pois rumat miehet ja estää heitä lähettämästä viestej
Minä en tykkää älypuhelinsovelluksista kumppaninetsimismielessä ja olen kolmekymppinen lapseton nainen. Mistä niitä vapaita, fiksuja ja asiallisia miehiä kannattaa etsiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan.
Seuranhakupaikkoja on muitakin kuin älypuhelinsovellukset, ja niistä löytyy paljon hyviäkin miehiä. Sinun täytyy päivittää tutkasi, jos et sellaisia pysty tunnistamaan. Suomessa on 50 000 naimaikäistä miestä enemmän kuin naista, mikä vielä korostuu sinkuissa, joten tilastollisestikin seuran löytämisen pitäisi olla helppoa.
Naiset tykkäävät älypuhelinsovelluksista ja käyttävät mielellään niitä seuranhakuun muiden seuranhakupaikkojen sijaan, koska sovelluksissa on helppo suodattaa pois rum

Täällä keskustellaan tasaisin väliajoin siitä, mistä voisi löytää kunnollisen miehen, ja harmitellaan sitä, kun vastaan tulee vain huonokäytöksisiä ehdokkaita, jos ketään. Sen sijaan että yrittäisin jakaa neuvoja asian korjaamiseksi, kasasin tämän listan paikoista, joissa voi tavata miehiä luonnollisesti.
Yksi vaihtoeho on kokeilla joitain näistä erittäin miesvaltaisista harrastuksista: frisbeegolf, puu- ja metallityöt, seinäkiipeily, maastopyöräily, laitteistoläheinen ohjelmointi, vanhojen autojen korjaaminen, suurriistan metsästys, elektroniikan näpertely, lukkopaini, pienpanimotoiminta, kitaran tai rumpujen soittaminen, retrovideopelit. Harrastuksista ei tarvitse olla kiinnostunut kokeillakseen niitä, mutta positiivisin ja avoimin mielin vastaanotto on varmasti parempi. Sukupuolten tasa-arvo ei toteudu tässä, sillä sinua ei katsota pahalla, jos menet harrastuksiin vain etsimään seuraa. Jos kerrot millä paikkakunnalla asut, voin ehkä suositella joitain paikallisia seuroja, joissa on paljon sinkkumiehiä.
Jos ei halua kokeilla uusia harrastuksia, mutta ei myöskään kiinnosta etsiä seksiseuraa Tinderistä, OkCupidista tai muista Match Groupin omistamista treffipalveluista (vaikka niistä voi löytää muutakin), niin toinen vaihtoehto on lähestyä miehiä joillain näistä treffipalstoista: Suomi24 Treffit, Ylilauta (erityisesti Deittailu-alalaudan seuranhakulanka), Reddit (joko r/r4r kaikille tai r/foreveralonedating ikisinkuille). Palstoille ei tarvitse laittaa itsestään juuri mitään henkilötietoja, mutta siinä tapauksessa täytyy olla itse aloitteellinen, koska kukaan, kuka tietää mitä haluaa, ei kiinnostu tyhjästä kuvattomasta profiilista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellisuudessa nykyään asumiskulut on niin järkyttäviä ettei nuoret enää perusta perheitä. Ja työttömyys on jatkuvasti nurkan takana.
Minulla olisi varaa maksaa kaikki omat ja puolisoni asumiskulut omassa talossani, mutta ensin pitäisi löytää se puoliso, jota tällainen asetelma kiinnostaisi.
On aika vaikea päästä esittelemään mitään tällaisia hyviä puolia, kun ei pääse läpi alustavasta ulkonäkökarsinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan.
Seuranhakupaikkoja on muitakin kuin älypuhelinsovellukset, ja niistä löytyy paljon hyviäkin miehiä. Sinun täytyy päivittää tutkasi, jos et sellaisia pysty tunnistamaan. Suomessa on 50 000 naimaikäistä miestä enemmän kuin naista, mikä vielä korostuu sinkuissa, joten tilastollisestikin seuran löytämisen pitäisi olla helppoa.
Naiset tykkäävät älypuhelinsovelluksista ja käyttävät mielellään niitä seuranhakuun muiden seuranhakupaikkojen sijaan, koska sovelluksissa on helppo suodattaa pois rum
Minä en tykkää älypuhelinsovelluksista kumppaninetsimismielessä ja olen kolmekymppinen lapseton nainen. Mistä niitä vapaita, fiksuja ja asiallisia miehiä kannattaa etsiä?
Mitä olet kokeillut?
Siinä taas yksi "minä minä minä". Elämme historian helpointa aikaa. Eikun vain lapsen tekoon. T. mies ja on liuta lapsia
Lainaus ei toimi, mutta vastaus nro 1917:lle. Oon koittanut etsiä kaverien kautta, baareista ja yökerhoista (mutta näitä kahta ei enää) ja yhdestä miesvaltaisesta harrastuksesta jota harrastaisin kyllä muutenkin.

No onko sitten ihmekään, kun ei ole löytynyt...