Lue keskustelun säännöt.
Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?
Kaipaisin nyt vähän vertaistukea, en keljuilua. Löytyykö palstalta muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen? Tuntuu että nykypäivän deittimarkkinat on yhtä pikku kivan ja seksin hakemista, haaremin keräämistä ja multideittailua. Avoimet suhteet, polysuhteet ja yhdenillanjutut ovat pinnalla ja tulee välillä se olo että arvostaako kukaan enää monogaamista suhdetta. Tämä tuottaa surua koska itse toivoisin seurustella vain sen yhden kanssa, muuttaa ajan kanssa kenties yhteen ja perustaa sen perheenkin, mutta se on vaikeaa kun yksi jos toinenkin etsii vain pikkukivaa tai parin kk:n pikasuhdetta. Mikäli haluan saada lapsen ja perheen tässä elämässä, ei minulla ole loputtomasti aikaa etsiä kumppania saati pettyä kun joku ei sitten suurista sanoistaan huolimatta sitoudukaan tai luovuttaa heti kun tulee vastaan ensimmäinen pieni keskustelu/ongelma. Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan. Tuntuu että nykymaailmassa ei malteta tai edes viitsitä panostaa enää yhteen kerralla ja oikeasti näin rakentaa ja saada jotakin yhteistä aikaan. Kun on aina olemassa se seuraava ja seuraava.
Kommentit (1943)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksisuhteet on se juttu nykyään.
M29
Ihminen on lopulta sama eilen, tänään ja huomenna. Tarve liittyä ja sitoutua ja rakastaa on yhtä lailla voimassa nytkin.
Ihmisten pahoinvointi johtuu juuri tästä kieltämisestä, eli et muka random-seksisuhteet riittäisi ihmiselle.
Ei ole, ihminen on tänään tyhmempi kuin eilen ja huomenna vielä tyhmempi. Ja tämä kaikki ensimmäistä kertaa maailman historiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä kriteerit on niitä ehdottomia? Minä löysin reilusti yli kolmekymppisenä elämäni rakkauden. On kivannäköinen ja liikunnallinen, herkkä, taiteellinen, romanttinen, keskustelutaitoinen yhden naisen mies ja maailman paras rakastaja. Ei ole rikas korkeakoulutettu urahai (no tämä ei kyllä sikäli ole kompromissi että sellaista en olisi halunnutkaan, mutta jos joku toinen haluaisi).
Muistuttaisin myös, että kolmekymppisellä on jo yleensä elämän haavoja, eli sitoutuminen voi vaatia enemmän aikaa kuin parikymppisenä. Jos kuukauden jälkeen pitää pystyä sanomaan että seurustellaan ja puolen vuoden aikana olla esitelty tutuille niin voi olla ettei toinen olekaan valmis omiin ehtoihin. Ihan vaan koska näitä on ennenkin nähty.
Kriteerit ovat ehdottomia silloin, kun ei oikeasti ole vetovoimaa saati ihastumista, ja kun yritetään vain löytää joku seurusteluun, mik
Se on just näin! Kun todella kolahtaa ja kunnolla rakastuu, niin silloin millään ulkoisilla asioilla ei ole väliä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sulle perheen. Hirmu kasa työtä, väsymystä, rahan, ajan ja elämän haaskaamista. Mitä se toinen osapuoli saa tässä diilissä?
Aika kurja asenne sitoutumista ja perhe-elämää kohtaan.
Joo, tuo itsekkyyden asenne on se joka vallitsee kaikessa. "Miksi kukaan haluaisi mahdollistaa sinulle.." on vahingossa oiva kiteytys nykyihmisen tai nykykaupunkilaisen ajattelutavasta.
Luulen, että kaupungeissa pyörii eniten näitä pintaliitäjiä ja itsekkäitä pyrkyreitä, jotka näkevät toisen ihmisen kertakäyttömateriaalina tai itseään hyödyttävänä lisänä, tää ajatusmaailma on perujaan työelämästä; sillä tiettyjen alojen neukkareissa puhutaan juuri noin. Toki o
Anteeksi, mutta vähän ihmettelen, eikö kukaan kolmekymppinen enää rakastu niin totaalisesti, että yhteen muutot ja lisääntymiset hoituvat kuin luonnonvoimaisesti... ? Olen tietty ikivanha mummeli, joka ei itse tunne nykyajan deittailukulttuuria. Kerran olen kuitenkin rakastunut tulisesti, eikä siinä paljon mietitty, ollaanko yhdessä vai ei. Samalla tavalla kävi muutama vuosi sitten kolmekymppiselle lapselleni, joka salamarakastuttuaan meni naimisiin suurin piirtein siltä istumalta.
Tämä. Tää on mulle ainut kriteeri ja syy alkaa olemaan yhdessä yhtään kenenkään kanssa. Toki toisen osapuolen pitää olla tarpeeksi tervepäinen ja hyvätapainen, jotta suhteesta ylipäätään tulisi mitään, mutta kyllä esim. huono elämäntilanne kummasti alkaa aina kääntymään parempaan suuntaan, kun rakastuneena ja rakkautta saavana ihminen piristyy ja saa voimavaroja ja motivaatiota alkaa laittaa elämäänsä kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta vähän ihmettelen, eikö kukaan kolmekymppinen enää rakastu niin totaalisesti, että yhteen muutot ja lisääntymiset hoituvat kuin luonnonvoimaisesti... ? Olen tietty ikivanha mummeli, joka ei itse tunne nykyajan deittailukulttuuria. Kerran olen kuitenkin rakastunut tulisesti, eikä siinä paljon mietitty, ollaanko yhdessä vai ei. Samalla tavalla kävi muutama vuosi sitten kolmekymppiselle lapselleni, joka salamarakastuttuaan meni naimisiin suurin piirtein siltä istumalta.
En ainakaan minä. Kukaan ei ole koskaan osoittanut kiinnostusta, joten en ole koskaan päässyt seurustelemaankaan. Naisia on nykyään vaikea edes tavata missään. Olen kolmekymppinen, mutta minulla ei ole hajuakaan miten seurustelun pitäisi toimia.
Oli ihan h*****n vaikeaa! Ainakin kolme vuotta hakkasin sitä raivostuttavaa tinderiä ja olin jo varautunut yrittämään lasta yksin lahjasoluilla. Luojan kiitos juuri ehdin kuitenkin tavata mieheni ja olen nykyään ikionnellinen äiti. Todellakin symppaan kaikkia ketkä pyörivät siinä limbossa, kaikenlaista tyhjäpäistä seksinvonkaajaa tuli vastaan vuodesta toiseen. Oli niin raastavia vuosia, tsemppiä siskot!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kumppani tarkoitushakuisesti löydy. Se oikea, joka kolahtaa ja vie jalat alta tulee jossain vastaan ja jotta näin kävisi täytyisi lähteä ihmisten ilmoille ja kohdata erilaisia ihmisiä rohkeasti livenä erilaisissa ympäristöissä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se kumppani tarkoitushakuisesti löydy. Se oikea, joka kolahtaa ja vie jalat alta tulee jossain vastaan ja jotta näin kävisi täytyisi lähteä ihmisten ilmoille ja kohdata erilaisia ihmisiä rohkeasti livenä erilaisissa ympäristöissä.
Ihmisten ilmoille lähteminen ja ihmisten kohtaaminenhan on tarkoitushakuista, jos sitä täytyy varta vasten harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksisuhteet on se juttu nykyään.
M29
Ihminen on lopulta sama eilen, tänään ja huomenna. Tarve liittyä ja sitoutua ja rakastaa on yhtä lailla voimassa nytkin.
Ihmisten pahoinvointi johtuu juuri tästä kieltämisestä, eli et muka random-seksisuhteet riittäisi ihmiselle.
Ei ole, ihminen on tänään tyhmempi kuin eilen ja huomenna vielä tyhmempi. Ja tämä kaikki ensimmäistä kertaa maailman historiassa.
Tässä se tulikin. Ihmiset ovat (keskimäärin) entistä huonommin kartalla yhtään mistään, mutta kuvittelevat kuitenkin tietävänsä kaiken. Koska kuvittelevat tietävänsä aina kaiken paremmin, mitään mahdollisuutta ei ole edes tutustua. Kuvittelevat löytävänsä aina paremman. Tottahan tuo onkin. Tavallaan. Aina löytyy joku, joka on parempi jossain, kuin se edellinen. Typerää se on siksi, että sitä täydellistä ihmistä ei ole olemassa missään muualla, kuin siellä omassa mielikuvituksessa. Mutta siihen meitä kuitenkin aina verrataan. Mahdottomaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se kumppani tarkoitushakuisesti löydy. Se oikea, joka kolahtaa ja vie jalat alta tulee jossain vastaan ja jotta näin kävisi täytyisi lähteä ihmisten ilmoille ja kohdata erilaisia ihmisiä rohkeasti livenä erilaisissa ympäristöissä.
Sitähän tässä on tehty vuosia. Vuosikymmeniä. Mutta kukaan ei edes halua yrittää tutustua. Osa siksi, että "toinen pitää ensin tuntea täysin, ennen kuin voi edes moikata (eli stalkata?)", osa siksi, että "taso sitä tai taso tätä". Perseestä revittyjä määritelmiä, jotka perustuvat vain ja ainoastaan mutuun, mutta silti niihin suhtaudutaan, kuin olisivat "se ainoa oikea totuus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman miespuolista näkemystä asiaan:
Olen 36v, korkeasti koulutettu, työelämässä erittäin menestynyt, erittäin urheilullinen jne. Täytän melkein kaikki "unelmamiehen" kriteerit, paitsi että olen keskimittaista lyhyempi ja hyvin introvertti persoona.
Tähän ikään mennessä osa kavereista ja sukulaisista ovat kai vakuuttuneita siitä, että olen homo, mikä ei pidä paikkaansa. Sitten taas osa puolitutuista ilmeisesti luulee, että minulla olisi kovinkin aktiivinen deittailuelämä, vaikka täysin päinvastainen on totta. En ole koskaan harrastanut mitään kevytmielistä deittailua tai avoimia suhteita. Lopetin treffeillä käymisen ja yrittämisen viitisen vuotta sitten, koska tapasin ainoastaan mielenterveys- ja päihdeongelmaisia naisia - he olivat ainoita, jotka lähtivät treffeille deittiappien ja treffisivustojen kautta.
Yritän lähestyä mukavanoloisia naisia kaupassa ja kuntosalilla (baareissa tai illanvietoissa en käy, koska en käytä alkoholia enkä muutenkaan pidä isoista ihmisjoukoista), mutta ainakin nuoret naiset ovat poikkeuksetta hyvin varautuneita, eivätkä halua mitään kontaktia ylipäätään kehenkään. Siis edes viatonta small talkia ei haluta harrastaa. Kehonkieli on sulkeutunut ja monella on nykyään koko ajan kuulokkeet päässä - ei haluta olla missään kontaktissa muihin ihmisiin, ja aina kun poistutaan kotoa, laitetaan kuulokkeet päähän ja selataan puhelinta (vähän kärjistäen).
Koomista kyllä, minua lähestytään aika ajoin miesten toimesta. Se on minusta ihan mukavaa, vaikka tietystikään en ole kiinnostunut. Mutta tuossa huomaa, kuinka erilainen asenne ja yritys homomiehillä on.
Vanhemmilla naisilla on myös asenne kohdallaan, ja joskus 40- ja 50-vuotiaat naiset tulevat omasta aloitteestaan juttelemaan. Ihan mielellään voin jutella heidän kanssaan, mutta en luonnollisestikaan ole kiinnostunut mistään muusta. Oma biologian määrittämä kiinnostukseni kohdistuu lisääntymisikäiseen kumppaniin eikä vaihdevuosia eläviin naisiin, mistä sitten joku vetää herneen nenään. Mutta tämä on luonnon määrittelemä asia, enkä voi miehenä tai yksilönä ottaa siitä syytä niskaani.
Mielestäni nykypäivän nuoret naiset kollektiivisesti eivät ole sisäistäneet, että se kumppani pitää etsiä nuorena, koska mahdollisuudet hupenevat vuosien myötä. Toinen keskeinen juttu mielestäni on, että parisuhdetta etsivät miehet eivät hengaile baareissa tai jossain jännissä tapahtumissa, vaan nimenomaan kontaktia pitäisi yrittää luoda siellä harrastuspaikoissa tai vaikka ruokakaupassa. Toisaalta jos ei ole sisäistä halua löytääkään ketään, niin ei tietystikään ole mikään pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksisuhteet on se juttu nykyään.
M29
Ihminen on lopulta sama eilen, tänään ja huomenna. Tarve liittyä ja sitoutua ja rakastaa on yhtä lailla voimassa nytkin.
Ihmisten pahoinvointi johtuu juuri tästä kieltämisestä, eli et muka random-seksisuhteet riittäisi ihmiselle.
Nuo tarpeet on vain naisilla ja eihän naiset halua kokea olevansa rakastaja vaan ihan jokainen nainen haluaa kokea olevansa rakastettu. Miehen pitää rakastaa naista ihmisenä ilman ehtoja mutta naiset rakastuvat vain miehen tarjoamiin etuihin ehtojen täyttyessä välittämättä ihmisestä. Nainen ei kykene rakastamaan miestä ihmisenä ilman ehtojen täyttymistä niin kuin miehet rakastavat naista ihmisenä ilman ehtoja
Ihmiset eivät ole koiria. Koira rakastaa ehdoitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteet on niitä varten jotka jo alta kaksikymppisinä ovat menneet yhteen ja pysyneet yhdessä. Silloin luonteet ja arvot hitsautuvat yhteen ja yhteiselämästä tulee loppuelämän pituinen ja harmoninen.
Kolmekymopisillä on jo ne mielipiteensä jotka harvoin sopii yhteen ja joita osapuolet eivät yleensä voi sietää. Tällaiset suhteet on tuomittu epäonnistumaan ja ne pysyvät yleensä koossa vain siihen asti kun niiden tavoitteet on saavutettu, esim. lapset on hankittu.
Menin yhteen eksäni kanssa 18 vuotiaana. 20v. päivien aikoihin tuli eka fiilis etten haluakaan pysyä yhdessä. Kaverit hiilosti pysymään. Nyt yli 30:senä uskallan pistää vastaan ja pitäytyä yksinelossa.
Vierailija kirjoitti:
Hieman miespuolista näkemystä asiaan:
Olen 36v, korkeasti koulutettu, työelämässä erittäin menestynyt, erittäin urheilullinen jne. Täytän melkein kaikki "unelmamiehen" kriteerit, paitsi että olen keskimittaista lyhyempi ja hyvin introvertti persoona.
Tähän ikään mennessä osa kavereista ja sukulaisista ovat kai vakuuttuneita siitä, että olen homo, mikä ei pidä paikkaansa. Sitten taas osa puolitutuista ilmeisesti luulee, että minulla olisi kovinkin aktiivinen deittailuelämä, vaikka täysin päinvastainen on totta. En ole koskaan harrastanut mitään kevytmielistä deittailua tai avoimia suhteita. Lopetin treffeillä käymisen ja yrittämisen viitisen vuotta sitten, koska tapasin ainoastaan mielenterveys- ja päihdeongelmaisia naisia - he olivat ainoita, jotka lähtivät treffeille deittiappien ja treffisivustojen kautta.
Yritän lähestyä mukavanoloisia naisia kaupassa ja kuntosalilla (baareissa tai illanvietoissa en käy, koska en
Hyvä kommentti. Olen 32-vuotias, mutta muutoin täysin kaltaisesi. Minäkään en ole "unelmamiehen" statuksestani huolimatta koskaan tavannut yhtäkään puolisoksi sopivaa naista tai päässyt seurustelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tapasin lasteni isän aikoinaan illanvietossa, vähän päälle 20-vuotiaana. Noin 14 v. jälkeen kuitenkin meille tuli ero. Monta vuotta elelin itsekseni lapsineni, kunnes viime kesänä hengellisessä kesätapahtumassa tapasin kivan ikäiseni miehen ja nyt olemme vuoden seurustelleet. Olen nyt 43 v. Toki lapsia emme kumpikaan enää toivo, molemmilla meillä on isot lähes aikuiset lapset.
Jos hengelliset piirit yhtään kiinnostaa, niissä voi tavata sitoutumishaluisia terveen arvomaailman omaavia ihmisiä. Niissä piireissä on paljon naimaikäisiä sinkkuja, jotka eivät varmasti mitään kevyitä suhteita etsi.
"Hieman miespuolista näkemystä asiaan:
Olen 36v, korkeasti koulutettu, työelämässä erittäin menestynyt, erittäin urheilullinen jne. Täytän melkein kaikki "unelmamiehen" kriteerit, paitsi että olen keskimittaista lyhyempi ja hyvin introvertti persoona.
Tähän ikään mennessä osa kavereista ja sukulaisista ovat kai vakuuttuneita siitä, että olen homo, mikä ei pidä paikkaansa. Sitten taas osa puolitutuista ilmeisesti luulee, että minulla olisi kovinkin aktiivinen deittailuelämä, vaikka täysin päinvastainen on totta. En ole koskaan harrastanut mitään kevytmielistä deittailua tai avoimia suhteita. Lopetin treffeillä käymisen ja yrittämisen viitisen vuotta sitten, koska tapasin ainoastaan mielenterveys- ja päihdeongelmaisia naisia - he olivat ainoita, jotka lähtivät treffeille deittiappien ja treffisivustojen kautta.
Yritän lähestyä mukavanoloisia naisia kaupassa ja kuntosalilla (baareissa tai illanvietoissa en käy, koska en käytä alkoholia enkä muutenkaan pidä isoista ihmisjoukoista), mutta ainakin nuoret naiset ovat poikkeuksetta hyvin varautuneita, eivätkä halua mitään kontaktia ylipäätään kehenkään. Siis edes viatonta small talkia ei haluta harrastaa. Kehonkieli on sulkeutunut ja monella on nykyään koko ajan kuulokkeet päässä - ei haluta olla missään kontaktissa muihin ihmisiin, ja aina kun poistutaan kotoa, laitetaan kuulokkeet päähän ja selataan puhelinta (vähän kärjistäen).
Koomista kyllä, minua lähestytään aika ajoin miesten toimesta. Se on minusta ihan mukavaa, vaikka tietystikään en ole kiinnostunut. Mutta tuossa huomaa, kuinka erilainen asenne ja yritys homomiehillä on.
Vanhemmilla naisilla on myös asenne kohdallaan, ja joskus 40- ja 50-vuotiaat naiset tulevat omasta aloitteestaan juttelemaan. Ihan mielellään voin jutella heidän kanssaan, mutta en luonnollisestikaan ole kiinnostunut mistään muusta. Oma biologian määrittämä kiinnostukseni kohdistuu lisääntymisikäiseen kumppaniin eikä vaihdevuosia eläviin naisiin, mistä sitten joku vetää herneen nenään. Mutta tämä on luonnon määrittelemä asia, enkä voi miehenä tai yksilönä ottaa siitä syytä niskaani.
Mielestäni nykypäivän nuoret naiset kollektiivisesti eivät ole sisäistäneet, että se kumppani pitää etsiä nuorena, koska mahdollisuudet hupenevat vuosien myötä. Toinen keskeinen juttu mielestäni on, että parisuhdetta etsivät miehet eivät hengaile baareissa tai jossain jännissä tapahtumissa, vaan nimenomaan kontaktia pitäisi yrittää luoda siellä harrastuspaikoissa tai vaikka ruokakaupassa. Toisaalta jos ei ole sisäistä halua löytääkään ketään, niin ei tietystikään ole mikään pakko."
Erittäin hyvin onnistut avaamaan ongelmaa. Itsekin tulen erittäin hyvin toimeen vanhempien naisten kanssa. Eli juuri sen ikäisten, jotka eivät ole sitä oikeaa kohderyhmää parisuhdetta tai perhettä ajatellen itselleni. Juurikin nuoremmissa naisissa on tuo kontaktien välttely voimissaan. Jos edes yrittää jonkinlaista puheyhteyttä saada, on siinä ja siinä, saako "vastauksena" jonkin ärtyneen murahduksen vai pelkkää hiljaisuutta. Joskus jopa käynyt mielessä, että tämä tyttö/nainen soittaa virkavallan, koska kokee tilanteen (eli keskustelun) niin ahdistavana. Lopputulos on se, että ei enää vaivaudu edes yrittämään. Samalla on saanut haudata kaikki toiveet omasta perheestä.
Kirjoitin tähän ketjuun pari tuntia sitten pitkän, asiallisen vastauksen eikä sitä julkaistu. Mitä ihmettä?
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tähän ketjuun pari tuntia sitten pitkän, asiallisen vastauksen eikä sitä julkaistu. Mitä ihmettä?
Täällä on ihan avointa manipulointia keskusteluissa. En yllättyisi vaikka olisi huvin vuoksi poistettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ikisinkku on kuin negatiivinen tutka. Katsellaan vain mitä toisessa on vialla jotta voidaan juostaa kilpaa pakoon.
Ainakin omalta osaltani asia on juuri näin. Etsin päässäni vikoja treffikumppanin ulkonäöstä, luonteesta ja luoja ties mistä, ja sitten tietoisesti tai alitajuisesti sabotoin homman. Teen tätä kerta toisensa jälkeen.
Itsekin tein tätä, mutta opettelin siitä tietoisesti pois. Pyrin skannaamaan niitä hyviä puolia ja piirteitä potentiaalisesta kumppanista ja yritän löytää ja arvostaa niitä. Toki red flagit pitää nähdä myös ja intuitioonsa luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi vissiin ottaa sellainen joka ei kelpaa kenellekään muullekaan. Kun miehellä ei ole kysyntää, hän tarraa tiukasti kiinni siihen ainoaan mahdollisuuteen joka eteen tulee. Jos miehellä on yhtään enempää kysyntää, voi olla melko varma että kyseessä on joku pelailija, varsinkin jos on tinderissä.
Paras olisi mies joka on ollut yhdessä naisensa kanssa jostain teinistä saakka ja sitten eronnut, eikä koskaan eksynytkään tinderiin tai muihin deittisovelluksiin. Sellaisessa miehessä on ainesta.
No tössä olis sulle senmonen. Ensirakkauden kanssa 16 vuotiaasta, naimisiin 21v. Lapset jo kotia poismuuttaneet mutta oma ikä vielä alle 45v. Puoliso menehtyi äkillisesti teilu vuosi sitten ja siksi yksin. En oo tinderissä enkä muutenkaan altiivisesti kumppania hae vaan harrastan liikuntaa, kulttuuria, matkustelua yms. En vastaan laittais uutta parisuhdetta ja ehkä lapsiakin mutta
Miten ihmiset kykenee jo vuoden jälkeen toisen kuolemasta miettimään uusia suhteita?
Olen tavannut viimeisen 5 vuoden aikana useitakin kilttejä, sitoutumiskykyisiä ja lapsia haluavia miehiä, mutta valitettavasti kaikilla elämänhallinta ja/tai mielenterveys ei riittävä luotettavaksi kumppaniksi ja isäksi. Lähes kaikilla korkeakoulutus ja hyväpalkkaisia töitä, ja joku elämän osa-alue kunnossa (esim. Terveelliset elintavat, rahankäyttö TAI koti), mutta kellään ei kaikki. Joko on burnoutista toiseen puskeva työnarkomaani, tai sitten koukussa vähän kaikkeen pelaamisesta kaljanjuontiin, tai velkaa kymmeniä tuhansia euroja yli 15 % korolla, tai koti kuin läävä. Yksi oli terve ja urheilullinen, muilla sitten terveys alle nelikymppisenä luokkaa hoitamattoman välilevyongelma, esidiabetes, hengenvaarallinen keskivartalolihavuus ja verenpaineen yläpaine lääkitykselläkin 140-150, kunto niin huono että ei jaksa sängyssä lykkiä edes itselleen huippua, vaan naisen pitää olla päällä Päällepäin tavallisen ja kunnollisen oloisia, mutta sitten paljastuu aina jotain.
Olen 30, korkeakoulutettu, raha-asiat ja koti kunnossa, harrastuksia ja sosiaalista elämää, terveelliset elämäntavat ja normaalipainoinen ja nyt 2 lasta itse hankittuna. Kumppani olisi kiva, mutta en voi ottaa tuollaista suomalaista keskivertomiestä riskeeraamaan meidän arjen sujuvuutta tai turvallisuutta ja mun omaa jaksamista, kun eniten siinä kärsisi kuitenkin lapset.