Lue keskustelun säännöt.
Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?
Kaipaisin nyt vähän vertaistukea, en keljuilua. Löytyykö palstalta muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen? Tuntuu että nykypäivän deittimarkkinat on yhtä pikku kivan ja seksin hakemista, haaremin keräämistä ja multideittailua. Avoimet suhteet, polysuhteet ja yhdenillanjutut ovat pinnalla ja tulee välillä se olo että arvostaako kukaan enää monogaamista suhdetta. Tämä tuottaa surua koska itse toivoisin seurustella vain sen yhden kanssa, muuttaa ajan kanssa kenties yhteen ja perustaa sen perheenkin, mutta se on vaikeaa kun yksi jos toinenkin etsii vain pikkukivaa tai parin kk:n pikasuhdetta. Mikäli haluan saada lapsen ja perheen tässä elämässä, ei minulla ole loputtomasti aikaa etsiä kumppania saati pettyä kun joku ei sitten suurista sanoistaan huolimatta sitoudukaan tai luovuttaa heti kun tulee vastaan ensimmäinen pieni keskustelu/ongelma. Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan. Tuntuu että nykymaailmassa ei malteta tai edes viitsitä panostaa enää yhteen kerralla ja oikeasti näin rakentaa ja saada jotakin yhteistä aikaan. Kun on aina olemassa se seuraava ja seuraava.
Kommentit (1943)
Opiskelin suht miesvaltaista alaa ja tunnen useita 30 vuoden kieppeillä olevia nuoria miehiä. Jotenkin tuntuu, että useilla heillä on vielä nuoruus menossa ja toisaalta itseänikin kun katson, niin mietin miksei olisi. Yliopistosta on valmistuttu vasta pari vuotta sitten, riippuen miten on intin käynyt ja onko heti päässyt opiskelemaan. Työuraa ei ole ehditty siis paljoakaan vielä tekemään ja on vasta muutettu opiskelijasäätiön asunnoista yksityiselle vuokralle. Tosi harvat esim omistaa asuntoa. Osalla on vasta eka parisuhde menossa, toki on joukossa niitäkin joilla on opiskeluaikoina ollut sutinaa ja muutamia pysyviä suhteitakin. En kutsuisi heitä mitenkään poikamiehiksi tai jotenkin bilettäjiksi, jotka eivät pystyisi sitoutumaan. Heillä vain yksinkertaisesti elämä on vasta alkamassa opiskelujen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan monogaaminen parisuhde on vanhanaikaista nykyään.
Useampi ns. vanhanaikainen asia tekee ihmisen kuitenkin onnelliseksi, eli en näe sitä ollenkaan negatiivisena sanana tai asiana.
sitoutumiskykyisen miehen onnellinen puoliso
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin suht miesvaltaista alaa ja tunnen useita 30 vuoden kieppeillä olevia nuoria miehiä. Jotenkin tuntuu, että useilla heillä on vielä nuoruus menossa ja toisaalta itseänikin kun katson, niin mietin miksei olisi. Yliopistosta on valmistuttu vasta pari vuotta sitten, riippuen miten on intin käynyt ja onko heti päässyt opiskelemaan. Työuraa ei ole ehditty siis paljoakaan vielä tekemään ja on vasta muutettu opiskelijasäätiön asunnoista yksityiselle vuokralle. Tosi harvat esim omistaa asuntoa. Osalla on vasta eka parisuhde menossa, toki on joukossa niitäkin joilla on opiskeluaikoina ollut sutinaa ja muutamia pysyviä suhteitakin. En kutsuisi heitä mitenkään poikamiehiksi tai jotenkin bilettäjiksi, jotka eivät pystyisi sitoutumaan. Heillä vain yksinkertaisesti elämä on vasta alkamassa opiskelujen jälkeen.
Jotenkin vain hassua, että nykyisin se "elämän alkaminen" alkaa paljon myöhempään kuin ennen.. Toki tässä oli pari vuotta ns. koronataukoa, mutta vain pari vuotta.
Itse mentiin opiskeluaikana naimisiin ja niin teki monet ystävätkin. Miten me pystyttiin "elämään" myös opiskeluaikana? Sehän ei vaadi vakityöpaikkaa tai omistusasuntoa, ihan opintotuella ja kesätöilläkin pärjättiin, oudot kriteerit nykynuorilla-aikuisilla.
Sama kuin lottovoittaja ihmettelisi eikö kaikki olekaan miljonäärejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin suht miesvaltaista alaa ja tunnen useita 30 vuoden kieppeillä olevia nuoria miehiä. Jotenkin tuntuu, että useilla heillä on vielä nuoruus menossa ja toisaalta itseänikin kun katson, niin mietin miksei olisi. Yliopistosta on valmistuttu vasta pari vuotta sitten, riippuen miten on intin käynyt ja onko heti päässyt opiskelemaan. Työuraa ei ole ehditty siis paljoakaan vielä tekemään ja on vasta muutettu opiskelijasäätiön asunnoista yksityiselle vuokralle. Tosi harvat esim omistaa asuntoa. Osalla on vasta eka parisuhde menossa, toki on joukossa niitäkin joilla on opiskeluaikoina ollut sutinaa ja muutamia pysyviä suhteitakin. En kutsuisi heitä mitenkään poikamiehiksi tai jotenkin bilettäjiksi, jotka eivät pystyisi sitoutumaan. Heillä vain yksinkertaisesti elämä on vasta alkamassa opiskelujen jälkeen.
Jotenkin vain hassua, että nykyisin se "elämän alkaminen"
Ennen maailma oli pienempi.
Itse tuntemistani kolmikymppisistä noin puolella on etäsuhde ja puolella yhteisesti jaettu talous.
"Aikuisten elämän" aloittaminen on inasen vaikeaa, jos nainen asuu Jyväskylässä, mies Lahdessa eikä kummallekaan löydy työtä toisen asuinpaikkakunnalta.
Sen järjestämisessä, että molemmille on kohtuullinen työpaikka kohtuullisen matkan päässä kotoa samassa kaupungissa, on pahimmillaan vuosien työ. Etenkin nyt, kun uudelleen kouluttautumista vaikeutettiin.
Nuokin kolmikymppiset miehet jäävät muuten lapsettomiksi. He alkavat etsiä "vaimomatskua" kolmevitosina ja saavat asunnon, naisen, työpaikan ja naisen työpaikan järjestymään saman halkaisijaltaan 25 km olevan ringin sisälle vasta nelikymppisinä.
Yhä useamman mielestä on vaan helpompi haudata perhehaaveet kuin yrittää saada koko paletti kasaan. Ne jotka saavat paletin kasaan, painivat taloudellisesti ja/tai sosiaaliselta pääomaltaan korkeammissa sarjoissa, joissa yllä mainitun kaltaisia harmeja ei tarvitse ottaa huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkki elävästä elämästä, miesnäkökulma.
Nuorempana heikohko menestys naismaailmassa, ei kuitenkaan mitenkään toivoton. Osa naisista tykkäsi ja oli aika pitkiäkin seksisuhteita. Ei kuitenkaan varsinaista seurustelua ennen kuin joskus 25-vuotiaana, silloinkin aika lyhytaikaista. Ihan hauskaa oli, ainakin suurimman osan aikaa.
Ensimmäinen lapsi syntyi entisen sihteerini/kollegani kanssa, olin yli 40-vuotias. Ehkä minua käytettiin siinä hyväksi ja annettiin hiukan väärää tietoa ehkäisystä jne., mutta en ole siitä ollenkaan pahoillani, etenkään nyt. En ole koskaan seurustellut ko. naisen kanssa, mutta olemme hyvissä väleissä ja ainakin ammatillisesti tämä nainen pärjää erinomaisesti.
Seuraavat kaksi lasta syntyivät nykyisen puolison kanssa, olin noin viisikymppinen ja lapset siis nyt aika pieniä. Arki sujuu helposti ja hyvin puolison kanssa, mutta tietysti pienet lapset voivat olla raskaita. Mutta hyvin tässä pärjää.
Nuoruudessa meni toistakymmentä vuotta "hukkaan" yhden tytön perässä juostessa, mutta hän ei sitten ollut innostunut perhe-elämästä. Ei hankkinut koskaan lapsia. Huipputyyppi ja olemme hyviä ystäviä edelleen.
Miehillä on tämä etu, että voimme kypsyä hitaammin. Sille ei oikein voi mitään. Sen ohjeen, jos mitään, voisin antaa, että sivuuttaa pariutumishaluttomat. Madaltaa kynnystä "kokeilla" ihmisiä. Aika ihmisetkin punnitsee ja "ihmisissä on enemmän kuin päälle näkyy", kuten Esa Saarinen sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin suht miesvaltaista alaa ja tunnen useita 30 vuoden kieppeillä olevia nuoria miehiä. Jotenkin tuntuu, että useilla heillä on vielä nuoruus menossa ja toisaalta itseänikin kun katson, niin mietin miksei olisi. Yliopistosta on valmistuttu vasta pari vuotta sitten, riippuen miten on intin käynyt ja onko heti päässyt opiskelemaan. Työuraa ei ole ehditty siis paljoakaan vielä tekemään ja on vasta muutettu opiskelijasäätiön asunnoista yksityiselle vuokralle. Tosi harvat esim omistaa asuntoa. Osalla on vasta eka parisuhde menossa, toki on joukossa niitäkin joilla on opiskeluaikoina ollut sutinaa ja muutamia pysyviä suhteitakin. En kutsuisi heitä mitenkään poikamiehiksi tai jotenkin bilettäjiksi, jotka eivät pystyisi sitoutumaan. Heillä vain yksinkertaisesti elämä on vasta alkamassa opiskelujen jälkeen.
Jotenkin
Ymmärrän. Sitoutuminen ei kuitenkaan vaadi sitä että "koko paletti on kasassa", vaan ihan voidaan olla naimisissa ja vaikka asua eri paikkakunnilla.
Nykykolmekymppiset ovat tavattoman turvallisuushakuisia. Elämän riskejä pelätään, ja koitetaan pedata ja varmistella kaikki täydelliseksi ennen kuin muka voi sitoutua toiseen ihmiseen. Yhdessäkin voidaan ratkoa elämän haasteita, se on aika paljon mukavampaakin seurassa kuin yksin.
Rohkeutta elämiseen <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin suht miesvaltaista alaa ja tunnen useita 30 vuoden kieppeillä olevia nuoria miehiä. Jotenkin tuntuu, että useilla heillä on vielä nuoruus menossa ja toisaalta itseänikin kun katson, niin mietin miksei olisi. Yliopistosta on valmistuttu vasta pari vuotta sitten, riippuen miten on intin käynyt ja onko heti päässyt opiskelemaan. Työuraa ei ole ehditty siis paljoakaan vielä tekemään ja on vasta muutettu opiskelijasäätiön asunnoista yksityiselle vuokralle. Tosi harvat esim omistaa asuntoa. Osalla on vasta eka parisuhde menossa, toki on joukossa niitäkin joilla on opiskeluaikoina ollut sutinaa ja muutamia pysyviä suhteitakin. En kutsuisi heitä mitenkään poikamiehiksi tai jotenkin bilettäjiksi, jotka eivät pystyisi sitoutumaan. Heillä vain yksinkertaisesti elämä on vasta alkamassa opiskelujen jälkeen.
Jotenkin vain hassua, että nykyisin se "elämän alkaminen"
Ehkä nykypäivänä ollaan sitten oikeasti jotenkin uraorientoituneita. Perhe ei muutenkaan tunnu enään olevan samanlainen itseisarvo kuin aiemmin. Naisetkin tänä päivänä kouluttautuvat oikeasti pitkälle ja havittelevat uraa. Esimerkiksi puolisoni isä oli itse vielä opiskelijana, kun menivät naimisiin ja puolison äiti sen sijaan kouluttautui vasta joskus lasten jälkeen. Ja nyt kun minä ja puoliso ollaan kolmekymppisiä, niin kummallakaan ei ole lapset käyneet edes mielessäkään. Puolisolla itse asiassa oli 10 v sitten ajatus, että hän haluaa 30 vuotiaana olla isä ja aviomies. Noh, kumpaakaan hänestä ei tullut ja eipä hän ole siitä sen jälkeen enää puhunut. Eli siis kyllä se muu kuin perhe-elämä voi viedä mennessään. Voihan se olla ihan sattumastakin kiinni. Tulee hyviä työtarjouksia, menee opiskelaan useamman kuin yhden tutkinnon, välillä ollaan oltu etäsuhteessa vuosia ja sitten pitänyt harjoitella taas sitä yhdessäasumista. Sanoisin, että ihan teinejä ollaan vielä! Rypyt kasvoissa sen kun lisääntyy, mutta mikään muu ei.
Sitten kannattaa laskea standardeja, voi olla, että joudut tyytymään aivan tavalliseen mieheen. Niitä monimiljonäärejä ei riitä kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin suht miesvaltaista alaa ja tunnen useita 30 vuoden kieppeillä olevia nuoria miehiä. Jotenkin tuntuu, että useilla heillä on vielä nuoruus menossa ja toisaalta itseänikin kun katson, niin mietin miksei olisi. Yliopistosta on valmistuttu vasta pari vuotta sitten, riippuen miten on intin käynyt ja onko heti päässyt opiskelemaan. Työuraa ei ole ehditty siis paljoakaan vielä tekemään ja on vasta muutettu opiskelijasäätiön asunnoista yksityiselle vuokralle. Tosi harvat esim omistaa asuntoa. Osalla on vasta eka parisuhde menossa, toki on joukossa niitäkin joilla on opiskeluaikoina ollut sutinaa ja muutamia pysyviä suhteitakin. En kutsuisi heitä mitenkään poikamiehiksi tai jotenkin bilettäjiksi, jotka eivät pystyisi sitoutumaan. Heillä vain yksinkertaisesti elämä on vasta alkamassa opiskelujen jälkeen
Tässä puhutaan nyt kolmekymppisistä. He ovat jo setä- ja täti-ikäisiä ihmisiä, eivät mitään "nuoria". Jos puolet pariskunnista ei onnistu löytämään edes työpaikkaa samalta paikkakunnalta, niin miten kuvittelet yhdessä asumisen saati perheen perustamisen onnistuvan? Nainen heittäytyy työttömäksi, kiksautetaan tiineeksi ja vasta sitten aletaan miettiä, tullaanko edes toimeen keskenään yhteisen katon alla ja miten rahat saadaan riittämään?
Joo-o, älkää ihmetelkö ettei kolmikymppisillä riitä rohkeus tuommoiseen :D
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki elävästä elämästä, miesnäkökulma.
Nuorempana heikohko menestys naismaailmassa, ei kuitenkaan mitenkään toivoton. Osa naisista tykkäsi ja oli aika pitkiäkin seksisuhteita. Ei kuitenkaan varsinaista seurustelua ennen kuin joskus 25-vuotiaana, silloinkin aika lyhytaikaista. Ihan hauskaa oli, ainakin suurimman osan aikaa.
Ensimmäinen lapsi syntyi entisen sihteerini/kollegani kanssa, olin yli 40-vuotias. Ehkä minua käytettiin siinä hyväksi ja annettiin hiukan väärää tietoa ehkäisystä jne., mutta en ole siitä ollenkaan pahoillani, etenkään nyt. En ole koskaan seurustellut ko. naisen kanssa, mutta olemme hyvissä väleissä ja ainakin ammatillisesti tämä nainen pärjää erinomaisesti.
Seuraavat kaksi lasta syntyivät nykyisen puolison kanssa, olin noin viisikymppinen ja lapset siis nyt aika pieniä. Arki sujuu helposti ja hyvin puolison kanssa, mutta tietysti pienet lapset voivat olla raskaita. Mutta hyvin tässä pärjä
"Osa naisista tykkäsi", siis mitä.. Eikö enää riitä, että yksi tykkää ja hänen kanssaan sitoudutaan? Näin meillä 80-luvulla, ja edelleen saman kanssa.
Muuten, mikä pointti oli kertoa, miten ekan lapsesi äiti pärjää ammatillisesti? Millä ihmeen tavalla tämä liittyy mihinkään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin suht miesvaltaista alaa ja tunnen useita 30 vuoden kieppeillä olevia nuoria miehiä. Jotenkin tuntuu, että useilla heillä on vielä nuoruus menossa ja toisaalta itseänikin kun katson, niin mietin miksei olisi. Yliopistosta on valmistuttu vasta pari vuotta sitten, riippuen miten on intin käynyt ja onko heti päässyt opiskelemaan. Työuraa ei ole ehditty siis paljoakaan vielä tekemään ja on vasta muutettu opiskelijasäätiön asunnoista yksityiselle vuokralle. Tosi harvat esim omistaa asuntoa. Osalla on vasta eka parisuhde menossa, toki on joukossa niitäkin joilla on opiskeluaikoina ollut sutinaa ja muutamia pysyviä suhteitakin. En kutsuisi heitä mitenkään poikamiehiksi tai jotenkin bilettäjiksi, jotka eivät pystyisi sitoutumaan. Heillä vain yksinkertaisesti elämä on vasta alkamassa opiskelujen jälkeen.
Jotenkin
Elämä on joo paljon valintoja. Jos haluaa olla teini vielä kolmekymppisenä, niin sitten on.
En muuten osta ajatusta, etteikö itsensä teiniksi tunteva voi kasvaa vanhemmuuteen. Aika harva on valmis vanhempi ennen kuin saa lapsia. Jos jää odottamaan kypsää fiilistä, niin sitähän saa odottaa.
Mutta ihan sama, ei lapsia ole pakko haluta. Jos maallinen mammona ja urakunnianhimo merkkaa eniten, niin parempi onkin ettei mieti lapsia.
yli 50v kolmen äiti, muttei välttämättä silti sen kypsempi
Parisuhteet on niitä varten jotka jo alta kaksikymppisinä ovat menneet yhteen ja pysyneet yhdessä. Silloin luonteet ja arvot hitsautuvat yhteen ja yhteiselämästä tulee loppuelämän pituinen ja harmoninen.
Kolmekymopisillä on jo ne mielipiteensä jotka harvoin sopii yhteen ja joita osapuolet eivät yleensä voi sietää. Tällaiset suhteet on tuomittu epäonnistumaan ja ne pysyvät yleensä koossa vain siihen asti kun niiden tavoitteet on saavutettu, esim. lapset on hankittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole mummisi tosiaankaan, mutta tämä kysymys vaivaa minua: teitä ihania,sitoutumiskykyisiä, kivoja ja kunnollisia kolmekymppisiä on paljon, mutta missä ovat ne vaimoihmiset? Kuten aloittaja toteaa; haluaa parisuhteen, lapsia ja perheen, mutta ei löydä siihen halukasta miestä. Mitä muuta vielä voi vaatia kuin mitä tuossa oman lapsenlapseni listassa kerroin? Pitääkö kaikilla olla se akateeminen tutkinto ja pituutta 180 cm ennen kuin kelpaa?
Jos osaisin yhtään IT - hommia, niin alkaisin rakentaa sovellusta, jossa olisivat vain ne henkilöt, jotka haluavat näitä samoja asioita: mahdollisimman vakaan parisuhteen ja perheen, jossa on yhteisiä lapsia. Ja halua sitoutua toiseen myös vaikeuksien ja vastoinkäymisten keskellä. Ja myös silloin, kun rakkautta on hetkellisesti vähemmän. Ja jonne eivät menisi lainkaan ne, joilla on vaikeita mielenterveyden sairauksia, sairaalloista mustasukkaisuutta tai päihdeongelmia. Eli ihan tavalliset, työssäkäyvät itsestään huolehtivat ihmiset, joilla on halua, kykyä, terveyttä ja resursseja elää normaalia ja kunnollista perhe-elämää.
Tosin lapsenlapseni olisi oikein iloinen myös hyväntuulisesta, lempeästä, älykkäästä ja toimeliaasta yksinhuoltajaäidistäkin. Hän osaa olla lasten kanssa tosi kivasti oli ne sitten omia tai vieraita. Uskoisin, että hänestä tulisi oikein kiva ja lempeä isäpuoli. On itsekin sanonut, että ei näe tätä esteenä. Kunhan muutoin sopiva puoliso löytyisi.
Miten tämä puolison löytäminen on yhtäkkiä muuttunut muutamassa vuosikymmenessä niin vaikeaksi? En muista tällaista keskustelua kasarilla tai ysärillä vielä tässä mittakaavassa olleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni vastaan tullut kolmikymppinen mies sanoo että tahtoo parisuhteen ja lapsia, jotkut jopa että ovat vauvakuumeisia, ja silti parissa kuussa huomaakin että tyyppi on sitoutumiskammoinen ja yhteenmuutto- ja lapsipuheet pelottaa.
En todellakaan olisi kahdessa kuukaudessa valmis muuttamaan yhteen ja hankkimaan lapsia. Sitten, kun on seurusteltu muutama vuosi, voidaan katsoa asiaa tarkemmin.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, minne voi tällainen nuori mies, parisuhdetta, lapsia ja perhe-elämää haluava kolmekymppinen mennä tätä vaimoa etsimään? Ei ole alkoholiongelmaa, ei tupakoi, on suht hyväpalkkaisessa työssä, 175 cm, lihaksiakin on, soittaa useita soittimia, lukee kirjoja, on kavereita, pitää lapsista tosi hyvää huolta, kokkaa, pyykkää, siivoaa ja hoitaa mallikkaasti raha-asiansa. On lemmikkejä, on autoa, on vene. Hyväntuulinen, hausk
+ 30 v nainen on osunut jo "seinään". 25- 40 v miehet valkkaavat alle 30v. naisia lastensa äideiksi. Ja jos vielä vanhemmat miehet ovat tikissä fyysis+taloudelliesti ja naisseura kiinnostaa niin nämäkin ottavat mielummin nuoremman kuin 30v. Näillä ei ole vielä painolastia ex suhteista + lapsista ja ovat vielä elämänmyönteisiä ilman katkeruutta. Ja kauneus kiinnostaa aina.....Tästähän voi loukkaantua, mutta se on faktaa ja sinun tunteesi epäreiluudesta yms. ei tätä muuta.
" Nykykolmekymppiset ovat tavattoman turvallisuushakuisia. Elämän riskejä pelätään, ja koitetaan pedata ja varmistella kaikki täydelliseksi ennen kuin muka voi sitoutua toiseen ihmiseen. Yhdessäkin voidaan ratkoa elämän haasteita, se on aika paljon mukavampaakin seurassa kuin yksin. "
Mulla on se käsitys että iso osa miehistä hakee juuri sellaista naista, jolla on elämä täydellisesti mallillaan. Kerro siinä sitten ettei sulla ole mitään omaisuutta, kadut alaa jota opiskelit melkein kymmenen vuotta ja nyt mietit mitä teet elämälläsi. Mulle olisi unelma löytää mies joka vielä hakisi sitä omaa paikkaansa ja jonka kanssa oltaisiin näin samalla viivalla, mutta en mä mistään ole tuollaista löytänyt. Paras vaihtoehto olisi jos löytyisi joku elämänsä läpi haahuileva taivaanrannanmaalari jonka kanssa ei tarvitsisi tuntea alemmuutta siitä millainen oma elämä on.
Vierailija kirjoitti:
+ 30 v nainen on osunut jo "seinään". 25- 40 v miehet valkkaavat alle 30v. naisia lastensa äideiksi. Ja jos vielä vanhemmat miehet ovat tikissä fyysis+taloudelliesti ja naisseura kiinnostaa niin nämäkin ottavat mielummin nuoremman kuin 30v. Näillä ei ole vielä painolastia ex suhteista + lapsista ja ovat vielä elämänmyönteisiä ilman katkeruutta. Ja kauneus kiinnostaa aina.....Tästähän voi loukkaantua, mutta se on faktaa ja sinun tunteesi epäreiluudesta yms. ei tätä muuta.
Toisaalta kokonaan eri asia on se, kuinka suurella osalla miehistä on mahdollisuuksia kauheasti valkata.
Ihmiset vaan ovat tosi erilaisia. Olin aiemmin tekniikan alalla töissä. Siellä miehet ja naiset aika uraorientoituneita, ei puhuttu perheistä työpaikalla ja vain +50v ihmiset olivat naimisissa. Vaihdoin alaa luonnontiedepuolelle ja siellä taas oli 25 vuotiaat jo sormukset sormessa niin miehet kuin naisetkin ja puhuttiin enemmän perhe-elämästä, niin miehet kuin naisetkin.
Eli vinkkini olisi, että ne lapsia haluavat miehet ja naiset löytyy todennäköisemmin "kevyimmiltä" aloilta kuin jostain IT/tekniikka puolelta. Kyllä, tämä on todella yleistävä käsitys ihmisistä ja poikkeuksia on, mutta kun tämän geneerisen erottelun näkee ihan oikeassa elämässä, niin suurin osa ihmisistä käyttäytyy näiden tilastojen mukaan.
Naiset ovat väärässä paikassa väärään aikaan sitten jos on vaikea löytää miestä joka haluaa perustaa perheen.
Minä en halua lapsia, en ole ikinä halunnut, mutta parisuhteeni ovat aina päättyneet siihen, kun mies haluaakin lapsia. Parisuhteen alussa olen tehnyt selväksi sen ja silti vuosia myöhemmin löydän itseni uudestaan siinä tilanteessa, kun mies kyselee milloin perustetaan perhe tai oletko miettinyt joko olisi aika tehdä lapsia. Siis mitä? No koska mies kuvitteli etten ollut tosissani tai sanoin etten halua lapsia huvin vuoksi koska "kaikki" naiset niin väittävät. Ero siinä aina on tullut. Nyt vuosia sinkkuna koska en enää luota miesten ymmärrykseen että ei tarkoittaa ei, eikä "myöhemmin".
Mitä vingutte?! Mun ex-puoliso voi siittää teidät kaikki. Hän se on myös vinkunut perhe-elämän perään jatkuvalla syötöllä. On koulutettu ja hyväpalkkainen, mutta myös mustasukkainen ja huomionkipeä.