Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?
Kaipaisin nyt vähän vertaistukea, en keljuilua. Löytyykö palstalta muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen? Tuntuu että nykypäivän deittimarkkinat on yhtä pikku kivan ja seksin hakemista, haaremin keräämistä ja multideittailua. Avoimet suhteet, polysuhteet ja yhdenillanjutut ovat pinnalla ja tulee välillä se olo että arvostaako kukaan enää monogaamista suhdetta. Tämä tuottaa surua koska itse toivoisin seurustella vain sen yhden kanssa, muuttaa ajan kanssa kenties yhteen ja perustaa sen perheenkin, mutta se on vaikeaa kun yksi jos toinenkin etsii vain pikkukivaa tai parin kk:n pikasuhdetta. Mikäli haluan saada lapsen ja perheen tässä elämässä, ei minulla ole loputtomasti aikaa etsiä kumppania saati pettyä kun joku ei sitten suurista sanoistaan huolimatta sitoudukaan tai luovuttaa heti kun tulee vastaan ensimmäinen pieni keskustelu/ongelma. Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan. Tuntuu että nykymaailmassa ei malteta tai edes viitsitä panostaa enää yhteen kerralla ja oikeasti näin rakentaa ja saada jotakin yhteistä aikaan. Kun on aina olemassa se seuraava ja seuraava.
Kommentit (1943)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on minun kullanarvoinen vinkkini miehille, jotka eivät saa parisuhdetta tai edes seksisuhdetta. ARVOSTA NAISTA YKSILÖNÄ! Naiset haistavat miehen epätoivon, näkevät silmissä loistavan pillunkiillon ja aistivat, että kyseinen tyyppi näkee naiset homogeenisena massana, jonka riveistä edes jonkun täytyisi kelpuuttaa sinut, koska olethan mies. Yrittäisitte tutustua ihmisiin yksilöinä ja arvostaa heidän henkisiä ominaisuuksiaan. Päästäkää irti toksisesta ja epätoivoisesta ajattelumaailmastanne.
Kuten jotkut komeat miehet joilla nainen vaihtuu päntiönään. Siinäpä vasta naisia arvostava mies. Arvostaa lähes jokaista vuorotellen. Toista on nää parisuhdetta haluavat rumat ikisinkut joilla on pillunkiilto silmissä ja joille kelpaisi kuka vaan. Täysin aukotonta logiikkaa ilman mitään ristiriitoja.
Monet naista jatkuvasti vaihtavat pelimiehet kyllä ihan vilpittömästi rakastavat naisia. He ihan vilpittömästi pitävät naisten seurasta muutenkin kuin seksin osalta, ja he osaavat ja haluavat miellyttää naisia sängyssä.
Näissä miehissä on oikeastaan vain yksi ongelma: yksi nainen ei ikinä riitä heille, vaan aina pitää saada seksuaalista vaihtelua, ja uusia naisia.
Jos ei hae monogaamista suhdetta, niin tuollainen pelimies on oikeasti ihan super hyvä valinta, voin suositella.
Tuon korostetun kohdan kun ne muutkin miehet opettelisivat, niin heistä tulisi heti kiinnostavampia. Voisi aloittaa vaikka siitä, ettei valita että kieli väsyy, vaan opettelee paremman tekniikan.
Tässä on nyt se ajatusharha, että suuri osa miehistä muka pääsisi edes tuohon saakka. Naisille se voi näyttäytyä helppona, kun itse voi vain kävellä kiinnostavan miehen luokse ja hommiin voi ryhtyä vaikka heti.
Niin, no naisillakin tietysti pitää olla jokin syy alkaa harrastaa seksiä tietyn miehen kanssa. Ei mieskään halua seksiä sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa ei halua seksiä, ja sama se on naisillakin. Ja tietenkin kiinnostava mies kiinnostaa enemmän kuin epäkiinnostava. Mikä edes olisi naiselle syy ja motiivi kävellä epäkiinnostavan miehen luo ja alkaa harrastaa seksiä hänen kanssaan?
Eli sen epäkiinnostavan miehen täytyy tehdä itsestään kiinnostava. En ainakaan minä naisena voi mitään sille, jos joku mies ei ole kiinnostava. Ja koska itse harrastan seksiä vain sellaisten miesten kanssa, joita kohtaan tunnen seksuaalista vetoa ja halua, en oikeasti voi auttaa asiaa, jos joku epäkiinnostava mies ei vedä seksuaalisesti puoleensa.
"epäkiinnostavan miehen täytyy tehdä itsestään kiinnostava"
Tässähän se totuus tuli. Juurikin näin.
Tiedän ihmisiä jotka valittavat siitä kuinka eivät saa seksiä tai parisuhdetta, ja aivan poikkeuksetta näitä ihmisiä yhdistää yksi asia: he ovat rumia. Tai vähintäänkin keskimääräistä vähemmän viehättäviä ulkoisesti.
Tehkää nyt hyvät ihmiset jotain sille ulkonäöllenne, jos ei flaksi käy!
Olen kyllä ainakin semikomea. Mutta myös vaalea ja poikamainen, joten kiinnostus kotimaassa on kyllä hyvin alhainen. Turkkilaisia naisia olisi kyllä jonoksi asti ja hyvä ettei portilta saa hätistellä, mutta ne kulttuurierot

Miehet eivät ole naisia; ei ole olemassa mitään semikomeita. On vain rumia tai erittäin komeita, mitä tulee deittailuun. Jos olet keskitasoinen mies, niin menestyksesi Tinderissä on aivan yhtä hyvää, kuin alle vitosen miehillä. Kilpailet täsmälleen samoista naisista.

En kilpaile kun ramppaan mieluummin ulkomailla. Siellä sentään kiinnostusta on.

Ja onko tässä suurinpiirtein se seksuaalista kiinnostusta herättävä mies:
1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, sopivan valkoiset hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet [ei silmälaseja!] 7) Etnisyys kaukasidinen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta
Repesin tälle! Taisit kuvailla oman suosikki miehesi. Eikö olisi aika tulla jo kaapista.
Mitä kohtia noista vaihtaisit, jotta saataisiin naisten mielestä parempi ihannemies?
Olen eri, mutta sehän riippuu naisesta. Ainakin näin 45-vuotiaana sanoisin, että tuo kuvaamasi olisi melkein 20 vuotta liian nuori, ja tässä ikäluokassa lähes kaikilla on silmälasit, eli silmälasittomuus lähinnä tarkoittaisi sitä, että ei ole käynyt optikolla eikä esim. lue koskaan, jolloin ei ole tajunnut lähinäön heikentyneen.
Vierailija kirjoitti:
Naisilla rima on liian korkealla miesten suhteen. Ei kaikki miehet voi olla niitä miesmalleja ja korkeakoulutettuja jotka ovat hyväpalkkaisessa työssä.
Niin, kaikilla meillä palstan naisilla on puolisona korkeakoulutettu hyväpalkkainen miesmalli (joka työskentelee myös kirurgina ja harrastaa lentämistä). Kuten kaikilla palstamiesten tuntemilla naisilla; siskoilla, serkuilla, naapureilla, työkavereilla, lähikaupan kassalla jne.
Minkähänlaista olisi, jos pitäisi joka päivä uudelleen ja uudelleen itselleen vakuutella, että kaikilla naisilla on tuollainen mies, ja samaan aikaan kaikki ympäristöstä tulevat viestit (mm. käynti Prismassa) suorastaan huutaisi sitä vastaan?

Ei voikaan, eikä me sitä odotetakaan. Jos nainen haluaa hyväpalkkaisessa työssä olevan korkeasti koulutetun miesmallin, silloin hänen rimansa on siinä, eikä asiaan vaikuta ollenkaan se, kuinka moni mies jää riman alapuolelle. Esim. minä haluan taiteilijamiehen, eikä ole minun ongelmani, että valtaosa miehistä ei ole taiteilijoita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on minun kullanarvoinen vinkkini miehille, jotka eivät saa parisuhdetta tai edes seksisuhdetta. ARVOSTA NAISTA YKSILÖNÄ! Naiset haistavat miehen epätoivon, näkevät silmissä loistavan pillunkiillon ja aistivat, että kyseinen tyyppi näkee naiset homogeenisena massana, jonka riveistä edes jonkun täytyisi kelpuuttaa sinut, koska olethan mies. Yrittäisitte tutustua ihmisiin yksilöinä ja arvostaa heidän henkisiä ominaisuuksiaan. Päästäkää irti toksisesta ja epätoivoisesta ajattelumaailmastanne.
Kuten jotkut komeat miehet joilla nainen vaihtuu päntiönään. Siinäpä vasta naisia arvostava mies. Arvostaa lähes jokaista vuorotellen. Toista on nää parisuhdetta haluavat rumat ikisinkut joilla on pillunkiilto silmissä ja joille kelpaisi kuka vaan. Täysin aukotonta logiikkaa ilman mitään ristiriitoja.
Monet naista jatkuvasti vaihtavat pelimiehet kyllä ihan vilpittömästi rakastavat naisia. He ihan vilpittömästi pitävät naisten seurasta muutenkin kuin seksin osalta, ja he osaavat ja haluavat miellyttää naisia sängyssä.
Näissä miehissä on oikeastaan vain yksi ongelma: yksi nainen ei ikinä riitä heille, vaan aina pitää saada seksuaalista vaihtelua, ja uusia naisia.
Jos ei hae monogaamista suhdetta, niin tuollainen pelimies on oikeasti ihan super hyvä valinta, voin suositella.
Tuon korostetun kohdan kun ne muutkin miehet opettelisivat, niin heistä tulisi heti kiinnostavampia. Voisi aloittaa vaikka siitä, ettei valita että kieli väsyy, vaan opettelee paremman tekniikan.
Tässä on nyt se ajatusharha, että suuri osa miehistä muka pääsisi edes tuohon saakka. Naisille se voi näyttäytyä helppona, kun itse voi vain kävellä kiinnostavan miehen luokse ja hommiin voi ryhtyä vaikka heti.
Niin, no naisillakin tietysti pitää olla jokin syy alkaa harrastaa seksiä tietyn miehen kanssa. Ei mieskään halua seksiä sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa ei halua seksiä, ja sama se on naisillakin. Ja tietenkin kiinnostava mies kiinnostaa enemmän kuin epäkiinnostava. Mikä edes olisi naiselle syy ja motiivi kävellä epäkiinnostavan miehen luo ja alkaa harrastaa seksiä hänen kanssaan?
Eli sen epäkiinnostavan miehen täytyy tehdä itsestään kiinnostava. En ainakaan minä naisena voi mitään sille, jos joku mies ei ole kiinnostava. Ja koska itse harrastan seksiä vain sellaisten miesten kanssa, joita kohtaan tunnen seksuaalista vetoa ja halua, en oikeasti voi auttaa asiaa, jos joku epäkiinnostava mies ei vedä seksuaalisesti puoleensa.
"epäkiinnostavan miehen täytyy tehdä itsestään kiinnostava"
Tässähän se totuus tuli. Juurikin näin.
Tiedän ihmisiä jotka valittavat siitä kuinka eivät saa seksiä tai parisuhdetta, ja aivan poikkeuksetta näitä ihmisiä yhdistää yksi asia: he ovat rumia. Tai vähintäänkin keskimääräistä vähemmän viehättäviä ulkoisesti.
Tehkää nyt hyvät ihmiset jotain sille ulkonäöllenne, jos ei flaksi käy!
No tätä on yritetty selittää, mutta kyllä sieltä jossain vaiheessa naiset tulevat kertomaan epämääräisiä vinkkejään kaikesta turhasta, mikä ei liity ulkonäköön. "Mene neulontaharrastukseen, ole sosiaalinen, mene festareille ja taidenäyttelyihin". Mutta baari ja Tinder eivät näissä puheissa kuitenkaan vilahda, koska naiset itsekin tietävät, mikä noissa määrää tahdin.
Miksi nuo ovat huonoja vinkkejä? Ideahan on juuri se, että jos ulkonäkö vedä puoleensa, kannattaa yrittää niitä paikkoja, joissa on mahdollista tutustumisen kautta saada joku kiinnostava nainen kiinnostumaan. Näin se menee naistenkin kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla rima on liian korkealla miesten suhteen. Ei kaikki miehet voi olla niitä miesmalleja ja korkeakoulutettuja jotka ovat hyväpalkkaisessa työssä.
Niin, kaikilla meillä palstan naisilla on puolisona korkeakoulutettu hyväpalkkainen miesmalli (joka työskentelee myös kirurgina ja harrastaa lentämistä). Kuten kaikilla palstamiesten tuntemilla naisilla; siskoilla, serkuilla, naapureilla, työkavereilla, lähikaupan kassalla jne.
Minkähänlaista olisi, jos pitäisi joka päivä uudelleen ja uudelleen itselleen vakuutella, että kaikilla naisilla on tuollainen mies, ja samaan aikaan kaikki ympäristöstä tulevat viestit (mm. käynti Prismassa) suorastaan huutaisi sitä vastaan?
Prismassa pariskuntia katsomalla sen kyllä näkee yksiselitteisesti miten pariutuminen OIKEASTI toimii:
Kauniilla ihmisillä on kaunis kumppani kainalossaan, taviksella on toinen tavis vierellään, ja rumat ovat rumien kanssa.

Eli tavis- ja rumat miehetkin pariutuvat? MOT.

Entä sitten? Miksi tämä on ongelma?

En tiedä olenko minä jotenkin poikkeava ihminen, mutta kyllä ainakin mun tapauksessa sen toisen ihmisen ulkonäön pitää vetää puoleensa, muuten ei hommasta vaan tule mitään.
Hyvä luonne ei siis kompensoi huonoa ulkonäköä, vaan sekä ulkonäön että luonteen pitää olla just sitä mitä haen, jotta romanttisessa mielessä voitaisiin edetä.

Mitä tarkoitat? En minä väittänyt että se olisi ongelma.

Valtaosa tuntemistani taviksista on parisuhteessa. Tunnen jopa muutaman ruman ihmisen, jotka ovat parisuhteessa.
Varmaan tää ongelma on ihan jokaisella päälle 30 vuotiaalla. He jotka sitä perhettä halusivat, ovat sellaisen jo tähän ikään mennessä perustaneet ja he jotka etsivät sitä pikasuhdetta eivät koskaan haluakaan mitään perhettä. Toki yksi mahdollisuus on sitten ns. toisella kierroksella olevat, mutta heillä saattaa sitten olla jo ne lapset hankittuna tai vähintään joutuu johonkin uusperhemyllyyn. Hankalaa on.

Näinhän se vähän on. "Aikainen lintu madon nappaa". Jos haluat hyvän kumppanin, niin kannattaa olla aktiivinen 20-30 ikävälillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla rima on liian korkealla miesten suhteen. Ei kaikki miehet voi olla niitä miesmalleja ja korkeakoulutettuja jotka ovat hyväpalkkaisessa työssä.
Niin, kaikilla meillä palstan naisilla on puolisona korkeakoulutettu hyväpalkkainen miesmalli (joka työskentelee myös kirurgina ja harrastaa lentämistä). Kuten kaikilla palstamiesten tuntemilla naisilla; siskoilla, serkuilla, naapureilla, työkavereilla, lähikaupan kassalla jne.
Minkähänlaista olisi, jos pitäisi joka päivä uudelleen ja uudelleen itselleen vakuutella, että kaikilla naisilla on tuollainen mies, ja samaan aikaan kaikki ympäristöstä tulevat viestit (mm. käynti Prismassa) suorastaan huutaisi sitä vastaan?
Prismassa pariskuntia katsomalla sen kyllä näkee yksiselitteisesti miten pariutuminen OIKEASTI toimii:
Kauniilla ihmisillä on kaunis kumppani kainalossaan, taviksella on toinen tavis vierellään, ja rumat ovat rumien kanssa.
Eli tavis- ja rumat miehetkin pariutuvat? MOT.
Valtaosa tuntemistani taviksista on parisuhteessa. Tunnen jopa muutaman ruman ihmisen, jotka ovat parisuhteessa.
Niin minäkin. Ja siksi minua hämmästyttää tällä palstalla ja tässäkin ketjussa jatkuvasti toistuva väite, että vain gigaleukaiset lentäjäkirurgit pariutuvat. Kun meistä ihan jokainen näkee ympärillään, että totuus on toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on minun kullanarvoinen vinkkini miehille, jotka eivät saa parisuhdetta tai edes seksisuhdetta. ARVOSTA NAISTA YKSILÖNÄ! Naiset haistavat miehen epätoivon, näkevät silmissä loistavan pillunkiillon ja aistivat, että kyseinen tyyppi näkee naiset homogeenisena massana, jonka riveistä edes jonkun täytyisi kelpuuttaa sinut, koska olethan mies. Yrittäisitte tutustua ihmisiin yksilöinä ja arvostaa heidän henkisiä ominaisuuksiaan. Päästäkää irti toksisesta ja epätoivoisesta ajattelumaailmastanne.
Kuten jotkut komeat miehet joilla nainen vaihtuu päntiönään. Siinäpä vasta naisia arvostava mies. Arvostaa lähes jokaista vuorotellen. Toista on nää parisuhdetta haluavat rumat ikisinkut joilla on pillunkiilto silmissä ja joille kelpaisi kuka vaan. Täysin aukotonta logiikkaa ilman mitään ristiriitoja.
Monet naista jatkuvasti vaihtavat pelimiehet kyllä ihan vilpittömästi rakastavat naisia. He ihan vilpittömästi pitävät naisten seurasta muutenkin kuin seksin osalta, ja he osaavat ja haluavat miellyttää naisia sängyssä.
Näissä miehissä on oikeastaan vain yksi ongelma: yksi nainen ei ikinä riitä heille, vaan aina pitää saada seksuaalista vaihtelua, ja uusia naisia.
Jos ei hae monogaamista suhdetta, niin tuollainen pelimies on oikeasti ihan super hyvä valinta, voin suositella.
Tuon korostetun kohdan kun ne muutkin miehet opettelisivat, niin heistä tulisi heti kiinnostavampia. Voisi aloittaa vaikka siitä, ettei valita että kieli väsyy, vaan opettelee paremman tekniikan.
Tässä on nyt se ajatusharha, että suuri osa miehistä muka pääsisi edes tuohon saakka. Naisille se voi näyttäytyä helppona, kun itse voi vain kävellä kiinnostavan miehen luokse ja hommiin voi ryhtyä vaikka heti.
Niin, no naisillakin tietysti pitää olla jokin syy alkaa harrastaa seksiä tietyn miehen kanssa. Ei mieskään halua seksiä sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa ei halua seksiä, ja sama se on naisillakin. Ja tietenkin kiinnostava mies kiinnostaa enemmän kuin epäkiinnostava. Mikä edes olisi naiselle syy ja motiivi kävellä epäkiinnostavan miehen luo ja alkaa harrastaa seksiä hänen kanssaan?
Eli sen epäkiinnostavan miehen täytyy tehdä itsestään kiinnostava. En ainakaan minä naisena voi mitään sille, jos joku mies ei ole kiinnostava. Ja koska itse harrastan seksiä vain sellaisten miesten kanssa, joita kohtaan tunnen seksuaalista vetoa ja halua, en oikeasti voi auttaa asiaa, jos joku epäkiinnostava mies ei vedä seksuaalisesti puoleensa.
"epäkiinnostavan miehen täytyy tehdä itsestään kiinnostava"
Tässähän se totuus tuli. Juurikin näin.
Tiedän ihmisiä jotka valittavat siitä kuinka eivät saa seksiä tai parisuhdetta, ja aivan poikkeuksetta näitä ihmisiä yhdistää yksi asia: he ovat rumia. Tai vähintäänkin keskimääräistä vähemmän viehättäviä ulkoisesti.
Tehkää nyt hyvät ihmiset jotain sille ulkonäöllenne, jos ei flaksi käy!
No tätä on yritetty selittää, mutta kyllä sieltä jossain vaiheessa naiset tulevat kertomaan epämääräisiä vinkkejään kaikesta turhasta, mikä ei liity ulkonäköön. "Mene neulontaharrastukseen, ole sosiaalinen, mene festareille ja taidenäyttelyihin". Mutta baari ja Tinder eivät näissä puheissa kuitenkaan vilahda, koska naiset itsekin tietävät, mikä noissa määrää tahdin.
Miksi nuo ovat huonoja vinkkejä? Ideahan on juuri se, että jos ulkonäkö vedä puoleensa, kannattaa yrittää niitä paikkoja, joissa on mahdollista tutustumisen kautta saada joku kiinnostava nainen kiinnostumaan. Näin se menee naistenkin kohdalla.
En tiedä olenko minä jotenkin poikkeava ihminen, mutta kyllä ainakin mun tapauksessa sen toisen ihmisen ulkonäön pitää vetää puoleensa, muuten ei hommasta vaan tule mitään.
Hyvä luonne ei siis kompensoi huonoa ulkonäköä, vaan sekä ulkonäön että luonteen pitää olla just sitä mitä haen, jotta romanttisessa mielessä voitaisiin edetä.
Mutta sitten kun tutustuu ja pitää persoonasta, niin ulkonäössäkin alkaa nähdä ne hyvät puolet, jolloin toinen "komistuu"omissa silmissä.

Tällä palstalla esitetään paljonkin aika älyttömiä väitteitä.
Ne sinkuiksi haluamattaan jääneet ketä mä tunnen, osuu valtaosin näihin kahteen kategoriaan:
1. Rumat: heidän on vaan todella vaikea löytää kumppania, koska juuri kukaan ei heistä kiinnostu.
2. Tavikset, joiden odotukset ovat täysin epärealistiset: nämä ihmiset eivät löydä kumppania, koska oma ulkonäkö ei vaan riitä niihin ihmisiin joita he himoitsevat, eivätkä he kykene kiinnostumaan "oman tasoisistaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on minun kullanarvoinen vinkkini miehille, jotka eivät saa parisuhdetta tai edes seksisuhdetta. ARVOSTA NAISTA YKSILÖNÄ! Naiset haistavat miehen epätoivon, näkevät silmissä loistavan pillunkiillon ja aistivat, että kyseinen tyyppi näkee naiset homogeenisena massana, jonka riveistä edes jonkun täytyisi kelpuuttaa sinut, koska olethan mies. Yrittäisitte tutustua ihmisiin yksilöinä ja arvostaa heidän henkisiä ominaisuuksiaan. Päästäkää irti toksisesta ja epätoivoisesta ajattelumaailmastanne.
Kuten jotkut komeat miehet joilla nainen vaihtuu päntiönään. Siinäpä vasta naisia arvostava mies. Arvostaa lähes jokaista vuorotellen. Toista on nää parisuhdetta haluavat rumat ikisinkut joilla on pillunkiilto silmissä ja joille kelpaisi kuka vaan. Täysin aukotonta logiikkaa ilman mitään ristiriitoja.
Monet naista jatkuvasti vaihtavat pelimiehet kyllä ihan vilpittömästi rakastavat naisia. He ihan vilpittömästi pitävät naisten seurasta muutenkin kuin seksin osalta, ja he osaavat ja haluavat miellyttää naisia sängyssä.
Näissä miehissä on oikeastaan vain yksi ongelma: yksi nainen ei ikinä riitä heille, vaan aina pitää saada seksuaalista vaihtelua, ja uusia naisia.
Jos ei hae monogaamista suhdetta, niin tuollainen pelimies on oikeasti ihan super hyvä valinta, voin suositella.
Tuon korostetun kohdan kun ne muutkin miehet opettelisivat, niin heistä tulisi heti kiinnostavampia. Voisi aloittaa vaikka siitä, ettei valita että kieli väsyy, vaan opettelee paremman tekniikan.
Tässä on nyt se ajatusharha, että suuri osa miehistä muka pääsisi edes tuohon saakka. Naisille se voi näyttäytyä helppona, kun itse voi vain kävellä kiinnostavan miehen luokse ja hommiin voi ryhtyä vaikka heti.
Niin, no naisillakin tietysti pitää olla jokin syy alkaa harrastaa seksiä tietyn miehen kanssa. Ei mieskään halua seksiä sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa ei halua seksiä, ja sama se on naisillakin. Ja tietenkin kiinnostava mies kiinnostaa enemmän kuin epäkiinnostava. Mikä edes olisi naiselle syy ja motiivi kävellä epäkiinnostavan miehen luo ja alkaa harrastaa seksiä hänen kanssaan?
Eli sen epäkiinnostavan miehen täytyy tehdä itsestään kiinnostava. En ainakaan minä naisena voi mitään sille, jos joku mies ei ole kiinnostava. Ja koska itse harrastan seksiä vain sellaisten miesten kanssa, joita kohtaan tunnen seksuaalista vetoa ja halua, en oikeasti voi auttaa asiaa, jos joku epäkiinnostava mies ei vedä seksuaalisesti puoleensa.
"epäkiinnostavan miehen täytyy tehdä itsestään kiinnostava"
Tässähän se totuus tuli. Juurikin näin.
Tiedän ihmisiä jotka valittavat siitä kuinka eivät saa seksiä tai parisuhdetta, ja aivan poikkeuksetta näitä ihmisiä yhdistää yksi asia: he ovat rumia. Tai vähintäänkin keskimääräistä vähemmän viehättäviä ulkoisesti.
Tehkää nyt hyvät ihmiset jotain sille ulkonäöllenne, jos ei flaksi käy!
No tätä on yritetty selittää, mutta kyllä sieltä jossain vaiheessa naiset tulevat kertomaan epämääräisiä vinkkejään kaikesta turhasta, mikä ei liity ulkonäköön. "Mene neulontaharrastukseen, ole sosiaalinen, mene festareille ja taidenäyttelyihin". Mutta baari ja Tinder eivät näissä puheissa kuitenkaan vilahda, koska naiset itsekin tietävät, mikä noissa määrää tahdin.
Miksi nuo ovat huonoja vinkkejä? Ideahan on juuri se, että jos ulkonäkö vedä puoleensa, kannattaa yrittää niitä paikkoja, joissa on mahdollista tutustumisen kautta saada joku kiinnostava nainen kiinnostumaan. Näin se menee naistenkin kohdalla.
En tiedä olenko minä jotenkin poikkeava ihminen, mutta kyllä ainakin mun tapauksessa sen toisen ihmisen ulkonäön pitää vetää puoleensa, muuten ei hommasta vaan tule mitään.
Hyvä luonne ei siis kompensoi huonoa ulkonäköä, vaan sekä ulkonäön että luonteen pitää olla just sitä mitä haen, jotta romanttisessa mielessä voitaisiin edetä.
Mutta sitten kun tutustuu ja pitää persoonasta, niin ulkonäössäkin alkaa nähdä ne hyvät puolet, jolloin toinen "komistuu"omissa silmissä.
Olen kuullut tämän näkemyksen ennenkin, ja pakko sanoa että ei se kyllä minulla vaan toimi noin. Ei ihminen muutu silmissäni yhtään sen paremman näköiseksi, vaikka hän olisi luonteeltaan tosi kiva.
Sinun miehesi ei ratkaise sitä, mistä 95 prosenttia naisista haaveilevat.