Muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen?
Kaipaisin nyt vähän vertaistukea, en keljuilua. Löytyykö palstalta muita kolmekymppisiä joiden on vaikea löytää sitoutumiskykyistä kumppania seurusteluun ja mahdolliseen perheen perustamiseen? Tuntuu että nykypäivän deittimarkkinat on yhtä pikku kivan ja seksin hakemista, haaremin keräämistä ja multideittailua. Avoimet suhteet, polysuhteet ja yhdenillanjutut ovat pinnalla ja tulee välillä se olo että arvostaako kukaan enää monogaamista suhdetta. Tämä tuottaa surua koska itse toivoisin seurustella vain sen yhden kanssa, muuttaa ajan kanssa kenties yhteen ja perustaa sen perheenkin, mutta se on vaikeaa kun yksi jos toinenkin etsii vain pikkukivaa tai parin kk:n pikasuhdetta. Mikäli haluan saada lapsen ja perheen tässä elämässä, ei minulla ole loputtomasti aikaa etsiä kumppania saati pettyä kun joku ei sitten suurista sanoistaan huolimatta sitoudukaan tai luovuttaa heti kun tulee vastaan ensimmäinen pieni keskustelu/ongelma. Tuntuu että deittisovelluksia käyttävät ovat pahimpia: vastassa on sitoutumiskammoinen ihminen joka on saanut jo paljon takkiinsa tai ihminen joka nirsoaa ja etsii aina vain parempaa ja parempaa ja on selkeästi jäänyt koukkuun deittiappiin loputtomaan tarjontaan. Tuntuu että nykymaailmassa ei malteta tai edes viitsitä panostaa enää yhteen kerralla ja oikeasti näin rakentaa ja saada jotakin yhteistä aikaan. Kun on aina olemassa se seuraava ja seuraava.
Kommentit (1943)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
Viime vkl juuri kaverin kanssa pohdittiin samaa! Missään ei ole hyvännäköisiä ja hauskoja miehiä kertapanoon.
On toki, mutta ne saa teitä paremmat naiset panoonsa.
Oletko kokeillut nostaa tasoasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät miehet ja naiset menee ennen kuin ne on 30
Sä et luulunut siihen porukkaan, elämä on.
Kumman paljon siinäkin porukassa on mm. n@rsistisia kiusaajaluonteita, mutta onhan se kiva, että osaavat edes läheisilleen esittää hyviä ja pyhiä ihmisiä.
ja ajatella... sä et kelvannu edes niille
Oikeasti. 🖤 Kelvannut ihan tarpeeksi muualla, kuin synnyinseuduillani.
Niille kun ei kukaan fiksu ihminen edes haluaisi avioloukkuun jäädä. 🙂🙃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin perheen, ja haluaisin parisuhteen jonkun naisen kanssa, joka on kanssani samoilla linjoilla elämästä. Naisen luonne ja elämäntavoitteet merkitsevät minulle paljon enemmän kuin esimerkiksi mikään naisen ulkonäköön liittyvä. Ihastun naisessa luonteeseen ja olemukseen, en ulkonäköön.
Näistä huolimatta en ole löytänyt naista, joka haluaisi oikeasti sitoutuneen parisuhteen ja tehdä lapsia. En ole ilmeisesti riittävän tasokas mies, en ole komea enkä isotuloinen. Olisin kyllä valmis tekemään kotona paljon, sekä "naisten töitä" että "miesten töitä", ja tuomaan pöytään rahaa sen minkä pystyn, mutta ilmeisesti minussa on vikana se, ettei nainen saa minulla ystävättäriään kateelliseksi ja sukulaisiaan haltioituneeksi.
Naiset sanovat haluavansa perhettä ja oikean parisuhteen, mutta teot puhuu sen puolesta että halutaan kipinää, jännää sekä luksusta.
M39
Tämän olen itsekin tavismiehenä huomannut. Kerran kävin treffeillä yhden naisen kanssa joka oli erityisen vaikuttunut cheekistä ja porscheista. Pitäisi ilmeisesti muuttua rikkaaksi julkkikseksi joka ajelisi jollain 200t luksusautoilla.
No jos haluat sen 20 v instamissin niin sitten varmaan joo, mutta käykö esim ikäisesi luokanopettaja?
Tuo Instamissi-horina on jo niin väsynyttä. Oikeasti, tuollaiselta instamissiltä (mikä se edes on?) voi irrota jopa helpommin, kuin tavalliselta 36-vuotiaalta naiselta, joka on jo rakentanut tukevan kyynisyyden ja miesvihan. Ja mitä naiset selittävät mitään mistään Instamisseistä, kun olympialaisissa pyörii joku öljytty tongalainen, niin 5 miljoonaa naista ympäri maailmaa ovat varaamassa jo lentolippuja, kun kerrankin tulee omaa tasoa oleva mies esille.
Instamissi on naispuolinen vastine tälle lentäjäkirurgi-alffamies pleijerille joka näissä ketjuissa vie kaikki naiset. Eli täydellisen kaunis nuori nainen. Kuten vaikka tuo ylempänä esiintyvä Alizee.
Eli summa summarum: muilla eu varaa valittava vaan otettava se mikä vastaan tulee. Alfat vie misut, ei voi mitään.
No turha sitä on naisille näissä ketjuissa valittaa. Emme mekään nuoreksi alizeeksi voi muuttua, ei edes alizee itse.
Ei tietenkään. Monella kommentoijalla vaan on niin kovat luulot itsestään. Jos on oikeasti hyvännäköinen (eikä vaan mikään ok) ei oo mitään ongelmaa kumppanin löytymisessä. Useimmat ei oo. Valitettavasti.
Niin siis onko niin että *kaikki* miehet haluaisi tyyliin 25 v alizeen, mutta realistisina ratonalisteina tyytyvät myös vähempään vitos kutos vaihtoehtoon, ja naisille pitäisi olla ok että heihin on paremman puutteessa tyydytty, koska heidän pitäisi itsekin tajuta tyytyä? Ja molemmatko sitten lilluu siinä laimeassa liemessä kunnes käy ehkä flaxi joskys paremman kanssa? Vai mitä te oikein haluatte?
On. Juurikin näin. Toiveet ja realismi harvoin kulkevat käsi kädessä. Onnellisia ovat ne, jotka sitten huomaavatkin löytäneensä kultaa tuosta viitos-kuutosvaihtoehdosta. Silloin se liemi on kunnolla marinoitu eikä ulkopuolelle vilkuilla. Tähän voi mennä aikaa mutta kysypä joiltakin pitkässä parisuhteessa olevilta (yli 30v) niin se on juurikin näin. Kärsivällisyys on valttia ja se oma ukko- tai eukkokulta on kuitenkin mitä maailmasta just mulle olisikaan voinut löytyä.
Aika monet kuitenkin vaikuttaa ihan rakastavansa sitä puolisoa jo aiemmin kuin 30 v päästä. Jos tämä on molemmille osapuolille ok niin miksi pariutuminen on niin vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen välttyisi pelimiehen loukulta jos ei rupeaisi seksihommiin niin nopeasti. Kumma homma, että voidaan pidättäytyä seksistä pitkäänkin, mutta sitten pelimiehelle annetaan heti. Ei kukaan pelimies jaksa odottaa "palkintoaan" jos se se vie esim viikkoja tai vaikka muutaman kuukaudenkin. Edellyttäen toki, että näette myös säännöllisesti ja pelimies joutuu käyttämään sinuun oikeasti aikaansa. Jos kaikki pohjautuu taasen enimmäkseen viesteilyyn, niin sitä pelimies kyllä jaksaa tehdä, kun se ei niin maksa vaivaa. Aidosti kiinnostunut ja mahan pohjassa kutinaa tunteva mies taas kyllä jaksaa odottaa, eikä halua kusta asioita.
Jep, pelimiehelle annetaan heti, mutta sille parisuhteen perässä olevalle ei anneta ikinä.
Sieltä tulee vain se pakkiviesti kipinän puutteesta.
Niin on se kovin jännä miksi haluamalla parisuhteen ei muutu toisten silmissä haluttavaksi. Sinulle se riittää?
kerro tuo ap:lle joka vinkuu palstalla
Ap ei vikinut siitä ettei toiset ala seksiin sellaisten kanssa joita ei halua. Yllä joku (sinä?) vinkui.
Vinkuja siis itse antaa seksiä sellaisille joita ei halua vai?

Tuon saman pystyy kääntämään yhtä lailla naisille osoitetuksi. Tottahan minäkin haluaisin jonkun biologisesti parhaassa iässään olevan nuoren misun, siis jos vain ja ainoastaan ulkonäköä arvioitaisiin, ja minulla olisi rajaton voima ja valta. Ihan samoin ikäiseni nainen ottaisi parikymppisen urheilija-atleetti miehen, jos vain ja ainoastaan ulkonäköä painotettaisiin, ja hänellä olisi rajaton voima ja valta. Tämä on puhdasta biologiaa, parhaat ja elinvoimaisimmat geenit miellyttävät silmää eniten. Venäjän entinen keisarinna Katariina Suurella oli mahdollisuus saada sänkyynsä kuka tahansa mies, ja yllätys-yllätys, keski-ikäisen Katariinan sänkyä lämmitti parikymppinen nuori luutnantti, joita Katariinan entinen rakastaja valitsi keisarinnalle kadettiopistosta. Jokainen valituksi tullut ymmärsi että nyt pippelin pitää seista topakasti, ja että pestistä kieltäytyminen vaikuttaa tulevaisuuden urakehitykseen todella huonolla tavalla.
Taviksilla rajatonta valtaa ei ole, niinpä rationalistinen realismi tulee vastaan kaikille, niin miehille kuin naisillekin.
Niinno kun itse en vain pysty suhteeseen miehen kanssa joka oikeasti haluaisi olla jonkun muun kanssa. Olen siis ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
No panomiehet löytää useimmiten baarista, mistä muualtakaan? Miksi näin hölmöjä edes kysellään..
Kyllä niitä Tinderistäkin löytää, ja muista appiksista. Epäilemättä myös useammin erilaisista bisnestilaisuuksista ja kumminkaiman vappubileistä kuin kunnollisia miehiä. Panomiehet yleensäkin elää niin, että kohtaavat jatkuvasti uusia naisia ja laskevat verkkoja vesille. Kunnolliset miehet eivät.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin miehenä kierrän tämmöiset perheen perustaja naiset kaukaa. Kertokaa nyt edes yksi HYVÄ syy tehdä lapsia tähän maailmaan ja tilanteeseen??
koska maailmassa ei ole vielä tarpeeksi ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
Viime vkl juuri kaverin kanssa pohdittiin samaa! Missään ei ole hyvännäköisiä ja hauskoja miehiä kertapanoon.
On toki, mutta ne saa teitä paremmat naiset panoonsa.
Oletko kokeillut nostaa tasoasi?
Missä ne piileskelee? Pitäisi ensin löytää että näen onko ne minkään vaivan arvoisia.
Joku ehdotti baaria, siellä ei ainakaan ole mitään minkä eteen tekisi itse mitään.
Ilmeisesti aika harvinaisia vaikka täällä vihjaillaan että ne vie kaikki naiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin perheen, ja haluaisin parisuhteen jonkun naisen kanssa, joka on kanssani samoilla linjoilla elämästä. Naisen luonne ja elämäntavoitteet merkitsevät minulle paljon enemmän kuin esimerkiksi mikään naisen ulkonäköön liittyvä. Ihastun naisessa luonteeseen ja olemukseen, en ulkonäköön.
Näistä huolimatta en ole löytänyt naista, joka haluaisi oikeasti sitoutuneen parisuhteen ja tehdä lapsia. En ole ilmeisesti riittävän tasokas mies, en ole komea enkä isotuloinen. Olisin kyllä valmis tekemään kotona paljon, sekä "naisten töitä" että "miesten töitä", ja tuomaan pöytään rahaa sen minkä pystyn, mutta ilmeisesti minussa on vikana se, ettei nainen saa minulla ystävättäriään kateelliseksi ja sukulaisiaan haltioituneeksi.
Naiset sanovat haluavansa perhettä ja oikean parisuhteen, mutta teot puhuu sen puolesta että halutaan kipinää, jännää sekä luksusta.
M39
Tämän olen itsekin tavismiehenä huomannut. Kerran kävin treffeillä yhden naisen kanssa joka oli erityisen vaikuttunut cheekistä ja porscheista. Pitäisi ilmeisesti muuttua rikkaaksi julkkikseksi joka ajelisi jollain 200t luksusautoilla.
No jos haluat sen 20 v instamissin niin sitten varmaan joo, mutta käykö esim ikäisesi luokanopettaja?
Tuo Instamissi-horina on jo niin väsynyttä. Oikeasti, tuollaiselta instamissiltä (mikä se edes on?) voi irrota jopa helpommin, kuin tavalliselta 36-vuotiaalta naiselta, joka on jo rakentanut tukevan kyynisyyden ja miesvihan. Ja mitä naiset selittävät mitään mistään Instamisseistä, kun olympialaisissa pyörii joku öljytty tongalainen, niin 5 miljoonaa naista ympäri maailmaa ovat varaamassa jo lentolippuja, kun kerrankin tulee omaa tasoa oleva mies esille.
Instamissi on naispuolinen vastine tälle lentäjäkirurgi-alffamies pleijerille joka näissä ketjuissa vie kaikki naiset. Eli täydellisen kaunis nuori nainen. Kuten vaikka tuo ylempänä esiintyvä Alizee.
Eli summa summarum: muilla eu varaa valittava vaan otettava se mikä vastaan tulee. Alfat vie misut, ei voi mitään.
No turha sitä on naisille näissä ketjuissa valittaa. Emme mekään nuoreksi alizeeksi voi muuttua, ei edes alizee itse.
Ei tietenkään. Monella kommentoijalla vaan on niin kovat luulot itsestään. Jos on oikeasti hyvännäköinen (eikä vaan mikään ok) ei oo mitään ongelmaa kumppanin löytymisessä. Useimmat ei oo. Valitettavasti.
Niin siis onko niin että *kaikki* miehet haluaisi tyyliin 25 v alizeen, mutta realistisina ratonalisteina tyytyvät myös vähempään vitos kutos vaihtoehtoon, ja naisille pitäisi olla ok että heihin on paremman puutteessa tyydytty, koska heidän pitäisi itsekin tajuta tyytyä? Ja molemmatko sitten lilluu siinä laimeassa liemessä kunnes käy ehkä flaxi joskys paremman kanssa? Vai mitä te oikein haluatte?
On. Juurikin näin. Toiveet ja realismi harvoin kulkevat käsi kädessä. Onnellisia ovat ne, jotka sitten huomaavatkin löytäneensä kultaa tuosta viitos-kuutosvaihtoehdosta. Silloin se liemi on kunnolla marinoitu eikä ulkopuolelle vilkuilla. Tähän voi mennä aikaa mutta kysypä joiltakin pitkässä parisuhteessa olevilta (yli 30v) niin se on juurikin näin. Kärsivällisyys on valttia ja se oma ukko- tai eukkokulta on kuitenkin mitä maailmasta just mulle olisikaan voinut löytyä.
Aika monet kuitenkin vaikuttaa ihan rakastavansa sitä puolisoa jo aiemmin kuin 30 v päästä. Jos tämä on molemmille osapuolille ok niin miksi pariutuminen on niin vaikeaa?
Tottakai. Kato sen kullan kyllä tunnistaa kun sen löytää. Eikä siihen mee tietenkään edes vuosia. Pitää vaan itse hyväksyä että tää on mulle tarpeeksi. Siihen voi mennä vähän aikaa mut sit oot loppuelämän onnellinen. Pitää uskaltaa hypätä kun aika on. Hyvä on usein parhaan pahin vihollinen. Hyvä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
No panomiehet löytää useimmiten baarista, mistä muualtakaan? Miksi näin hölmöjä edes kysellään..
Kyllä niitä Tinderistäkin löytää, ja muista appiksista. Epäilemättä myös useammin erilaisista bisnestilaisuuksista ja kumminkaiman vappubileistä kuin kunnollisia miehiä. Panomiehet yleensäkin elää niin, että kohtaavat jatkuvasti uusia naisia ja laskevat verkkoja vesille. Kunnolliset miehet eivät.
Ai nyt pelkkä sosiaalisuus riittää että on panomies.
Kukaan joka saa seksiä ei ole sitä etsimässä tinderistä, siellä metsästää vaan jämät jotka ei saa oikeassa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen välttyisi pelimiehen loukulta jos ei rupeaisi seksihommiin niin nopeasti. Kumma homma, että voidaan pidättäytyä seksistä pitkäänkin, mutta sitten pelimiehelle annetaan heti. Ei kukaan pelimies jaksa odottaa "palkintoaan" jos se se vie esim viikkoja tai vaikka muutaman kuukaudenkin. Edellyttäen toki, että näette myös säännöllisesti ja pelimies joutuu käyttämään sinuun oikeasti aikaansa. Jos kaikki pohjautuu taasen enimmäkseen viesteilyyn, niin sitä pelimies kyllä jaksaa tehdä, kun se ei niin maksa vaivaa. Aidosti kiinnostunut ja mahan pohjassa kutinaa tunteva mies taas kyllä jaksaa odottaa, eikä halua kusta asioita.
Vähän luonnottomalta tuntuu tälleen aikuisena, että pitäisi alkaa kieltäytyä seksistä tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli haluaa seksiä, ja tätä pelailua pitäisi jatkaa kuukausia. Arvaanko oikein, että myös se ei-pelimies haluaa seksiä ja tekee aloitteita seksiin, mutta ehdotuksesi mukaan juuri naisen täytyisi hoitaa kieltäytyminen ja säännöstely testatakseen miestä? Eikö olisi helpompaa ja nopeampaa, jos kaikki ei-pelimiehet hoitaisivat itse seksistä kieltäytymisen? Vai eikö tämä pidättäytyminen houkuta miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen välttyisi pelimiehen loukulta jos ei rupeaisi seksihommiin niin nopeasti. Kumma homma, että voidaan pidättäytyä seksistä pitkäänkin, mutta sitten pelimiehelle annetaan heti. Ei kukaan pelimies jaksa odottaa "palkintoaan" jos se se vie esim viikkoja tai vaikka muutaman kuukaudenkin. Edellyttäen toki, että näette myös säännöllisesti ja pelimies joutuu käyttämään sinuun oikeasti aikaansa. Jos kaikki pohjautuu taasen enimmäkseen viesteilyyn, niin sitä pelimies kyllä jaksaa tehdä, kun se ei niin maksa vaivaa. Aidosti kiinnostunut ja mahan pohjassa kutinaa tunteva mies taas kyllä jaksaa odottaa, eikä halua kusta asioita.
Jep, pelimiehelle annetaan heti, mutta sille parisuhteen perässä olevalle ei anneta ikinä.
Sieltä tulee vain se pakkiviesti kipinän puutteesta.
Niin on se kovin jännä miksi haluamalla parisuhteen ei muutu toisten silmissä haluttavaksi. Sinulle se riittää?
kerro tuo ap:lle joka vinkuu palstalla
Ap ei vikinut siitä ettei toiset ala seksiin sellaisten kanssa joita ei halua. Yllä joku (sinä?) vinkui.
Vinkuja siis itse antaa seksiä sellaisille joita ei halua vai?
haluamalla parisuhteen ei muutu toisten silmissä haluttavaksi
Missäs tuossa puhutaan seksistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
Viime vkl juuri kaverin kanssa pohdittiin samaa! Missään ei ole hyvännäköisiä ja hauskoja miehiä kertapanoon.
On toki, mutta ne saa teitä paremmat naiset panoonsa.
Oletko kokeillut nostaa tasoasi?
Missä ne piileskelee? Pitäisi ensin löytää että näen onko ne minkään vaivan arvoisia.
Joku ehdotti baaria, siellä ei ainakaan ole mitään minkä eteen tekisi itse mitään.
Ilmeisesti aika harvinaisia vaikka täällä vihjaillaan että ne vie kaikki naiset.
Jos et tiedä missä ne "piileksii" sä et vain liiku oikeissa piireissä. Älä turhaan mieti asiaa, ei sun tasos riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin perheen, ja haluaisin parisuhteen jonkun naisen kanssa, joka on kanssani samoilla linjoilla elämästä. Naisen luonne ja elämäntavoitteet merkitsevät minulle paljon enemmän kuin esimerkiksi mikään naisen ulkonäköön liittyvä. Ihastun naisessa luonteeseen ja olemukseen, en ulkonäköön.
Näistä huolimatta en ole löytänyt naista, joka haluaisi oikeasti sitoutuneen parisuhteen ja tehdä lapsia. En ole ilmeisesti riittävän tasokas mies, en ole komea enkä isotuloinen. Olisin kyllä valmis tekemään kotona paljon, sekä "naisten töitä" että "miesten töitä", ja tuomaan pöytään rahaa sen minkä pystyn, mutta ilmeisesti minussa on vikana se, ettei nainen saa minulla ystävättäriään kateelliseksi ja sukulaisiaan haltioituneeksi.
Naiset sanovat haluavansa perhettä ja oikean parisuhteen, mutta teot puhuu sen puolesta että halutaan kipinää, jännää sekä luksusta.
M39
Tämän olen itsekin tavismiehenä huomannut. Kerran kävin treffeillä yhden naisen kanssa joka oli erityisen vaikuttunut cheekistä ja porscheista. Pitäisi ilmeisesti muuttua rikkaaksi julkkikseksi joka ajelisi jollain 200t luksusautoilla.
No jos haluat sen 20 v instamissin niin sitten varmaan joo, mutta käykö esim ikäisesi luokanopettaja?
Tuo Instamissi-horina on jo niin väsynyttä. Oikeasti, tuollaiselta instamissiltä (mikä se edes on?) voi irrota jopa helpommin, kuin tavalliselta 36-vuotiaalta naiselta, joka on jo rakentanut tukevan kyynisyyden ja miesvihan. Ja mitä naiset selittävät mitään mistään Instamisseistä, kun olympialaisissa pyörii joku öljytty tongalainen, niin 5 miljoonaa naista ympäri maailmaa ovat varaamassa jo lentolippuja, kun kerrankin tulee omaa tasoa oleva mies esille.
Instamissi on naispuolinen vastine tälle lentäjäkirurgi-alffamies pleijerille joka näissä ketjuissa vie kaikki naiset. Eli täydellisen kaunis nuori nainen. Kuten vaikka tuo ylempänä esiintyvä Alizee.
Itselle tulee instamissistä mieleen pinnallinen kana esim. tämä nuori nainen , joka änkesi kultapuvussaan jääkiekkojoukkuetta vastaan. Lentäjäkirurgi-alkamisen pleijwri on sentään rahamies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
Viime vkl juuri kaverin kanssa pohdittiin samaa! Missään ei ole hyvännäköisiä ja hauskoja miehiä kertapanoon.
Eipä tommosia miehiä ihan kauheasti ole. Ja ne harvat komistukset mitä on, pystyy nykyään tinderin kautta käytännössä tilaamaan naisia suoraan kotiinsa, kun seksiä tekee mieli. Eli ei näiden miesten enää nykyään ole pakko hakea seksiään ravintoloista tai yökerhoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailij<br />
a kirjoitti:Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
Viime vkl juuri kaverin kanssa pohdittiin samaa! Missään ei ole hyvännäköisiä ja hauskoja miehiä kertapanoon.
Hei haloo, ei se pelimieskään nyt ihan kenen tahansa matkaan lähde, vaan valkkaa tietenkin sen parhaimman näköisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät miehet ja naiset menee ennen kuin ne on 30
Sä et luulunut siihen porukkaan, elämä on.
Kumman paljon siinäkin porukassa on mm. n@rsistisia kiusaajaluonteita, mutta onhan se kiva, että osaavat edes läheisilleen esittää hyviä ja pyhiä ihmisiä.
ja ajatella... sä et kelvannu edes niille
Oikeasti. 🖤 Kelvannut ihan tarpeeksi muualla, kuin synnyinseuduillani.
Niille kun ei kukaan fiksu ihminen edes haluaisi avioloukkuun jäädä. 🙂🙃
Jos tuo auttaa sinua nukkumaan yösi niin kerro itsellesi mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kulisseissa suhisee kirjoitti:
Jos "parhaat" miehet on viety jo 25-vuotiaina pois sinkkumarkkinoilta, keitä ne on sitten nämä +30.v varatut miehet, etsimässä salaseuraa. Heitä on pilvin pimein.
T. 35.v sinkkuNo haloo, ne on niitä hyvännäköisiä pelimiehiä, niitä joita tämän ketjun vanhat piiat haikailevat.
Joskus nuorena heilastelin tuollaisen naistennaurattajan kanssa, onneksi ymmärsin kuitenkin valita elämänkumppanin järkevämmin.
Mistä näitä hyvännäköisiä naistennaurattajia löytäisi? En ala mitään tinderin likakaivoa kahlaamaan että olisiko jotain helpompaa?
No panomiehet löytää useimmiten baarista, mistä muualtakaan? Miksi näin hölmöjä edes kysellään..
Ei täällä Helsingissä ainakaan ole näkynyt. Joten missä niitä on jos muut naiset niitä koko ajan kohtaa?
Sulla ei vain ole sinne samaan tilaan mitään asiaa.
vrt: en ole kokenut rasismia, joten sitä ei varmaan ole olemassakaan.
Kyllä minä ainakin löysin viikossa Tinderistä kunnollisen miehen. Kuin nuori Connery, hauska, hyvät tulot ja haluaa lapsia :)
kerro tuo ap:lle joka vinkuu palstalla