Saako äiti toivoa pienelle lapselle lahjaksi asioita, jotka ovat äidistä kauniita/tarpeellisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa tietenkin, mutta ainakin minulla sukulaiset erikseen aina haluaa opettaa minua sietämään pettymyksiä eivätkä vahingossakaan tuo mitään mikä olisi kellekään meisät mieluista.

Huvittavin argumentti on se, että minä äiti (joka asun täällä ja toistaiseksi käytännössä siivoankin lapstenhuoneet) en saisi päättää mistään mitä niihin tulee. Sen sijaan perheen ulkopuoliset saavat mielestään sisustella niitä mielin määrin.

Heitä ne lahjat roskiin jos ei miellytä. Tai laita konttiin.

Saathan sinä päättää, mitä sinne lapsesi huoneeseen tulee. Ei kukaan sinne väkisin mitään tuo. Tai jos tuo, sinne voit viedä pois.

Toivoa saa ja kertoa tarkasti, mitä haluaa. Harmi, että tarkan vaatimuksen esittäjälle joutuu sanomaan, että ei pääse juhliin, mutta laitan kortin.

Aina saa toivoa, mutta moni viittaa kintaalla noille äitien toiveille. Minusta tuo on äitien vähättelyä, että kävellään äidin mieltymysten ja toiveiden yli kuvitellen, että itse tiedetään paremmin. 

Mä veisin tuonikäisen lapsen lahjaksi jotain koko perheelle sopivaa. Suolaisen piirakan tms.

Minä olen mummo ja kysyn aina synttäri- ja joululahjatoiveet tyttäreltäni ja hänen mieheltään. Toki joskus olen ostanut pieniä yllätyslahjoja ihan vaan lasta ilahduttaakseni.

Mielestäni joululahjoista ja synttärilahjoista tulee sopia, ettei tule päällekkäisyyksiä. Vältetään tilanteita että ostetaan kaksi Ryhmä Hau leikkitornia tai kahta potkupyörää jne.

Minusta on rahvaanomaista sanella mitään toiveita. Jos joku erikseen kysyy, niin sitten voi sanoa, mutta siltikään ei pidä ostattaa lapselleen vaatteita tai tavaroita jollain sukulaisella. Itse ruokitaan, puetaan ja hoidetaan lapset ja maksetaan ne kulut, mitä ne vaativat. Lahja on lahja ja erillinen ed. mainituista.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on rahvaanomaista sanella mitään toiveita. Jos joku erikseen kysyy, niin sitten voi sanoa, mutta siltikään ei pidä ostattaa lapselleen vaatteita tai tavaroita jollain sukulaisella. Itse ruokitaan, puetaan ja hoidetaan lapset ja maksetaan ne kulut, mitä ne vaativat. Lahja on lahja ja erillinen ed. mainituista.

Noniin alkoihan se myllytys jo...

Kaikki läheiseni tietävät, että rakastan Muumeja. Meillä on kotona kaikkea muumiaiheista pyyhkeistä lakanoihin ja astioista pehmoleluihin. Lapsi ei todellakaan saanut muumiaiheisia tavaroita lahjaksi, vaikka olisivat varmasti tulleet meillä käyttöön ja minusta ne olisivat olleet ihania. Itse ostin sitten kaikkea muumiaiheista lapselle. Nyt lapsi on jo niin iso, että kiinnostaa ihan muut jutut kuin Muumit. :D 

Kun kyseessä niin pieni lapsi ettei lahjoista ymmärrä, niin tietenkin äiti voi toivoa lapsen puolesta tarpeellisia asioita. Ite en kyllä värin tarkkuudella kehtais alkaa saneleen, mutta vaatteissa koko on tärkeä tieto.

Lahjanantajalta on viety aidon antamisen ilo. Siihen sisältyy myös "vääränlaiset" lahjat. 

Lahjahevosen suuhun ei ole katsominen.

Minä tykkäsin pitää lapsella käytännössä kahden eri merkin vaatteita, joista toinen edullinen (Newbie). Anoppi usein kysyi, mitä vaatteita nuo on ja tiesi että tykkään niistä, mutta koskaan edes vahingossa ei tuonut lahjaksi muita kun oman maun mukaisia juttuja, sellaisia ysärihenkisiä. Kirpputorilta kaiveli myös ihan hirveitä vaatteita kasakaupalla, vaikka useaan otteeseen sanoin ettei tarvita eikä mahdu kaappeihin. Rahastakaan ei ollut kyse. Itse vien vain toivottuja juttuja.

Pitäkää vaan hirveänä mammana, mutta minä olen arvostanut eniten sitä, kun on oikeasti kuunneltu lahjatoiveita tai annettu lahja rahana. Rahan antajille olen aina kertonut, mitä summalla on ostettu. "Kiitos Leevin joululahjarahasta! Ostettiin summalla Leeville lasten aterinsetti/lasten pöytä + tuolit Leevin huoneeseen/kylpypyyhe." Nämä tavarat ovat aina olleet tarpeellisia ja kestäneet käytössä pitkään. Ja lapselle olen aina kertonut, kuinka "tämä pyyhe on Laura-kummitädin sinulle ostama, on tosi hieno!"

Niissä toiveissa on kyllä se idea, että antaja antaisi onnistuneen lahjan, jota neljä muutakin ei olisi jo tuonut.

Annan aina toiveen mukaisen lahjan ja jos ei toivetta esitetä, kysyn sen. Jos en löydä toivottua tavaraa/vaatetta tms, annan rahaa ja pienen muistamisen ja kortin sen kanssa. Sitten voi ostaa tai säästää miten haluaa.

t. mummo

Vierailija kirjoitti:

Lahjanantajalta on viety aidon antamisen ilo. Siihen sisältyy myös "vääränlaiset" lahjat. 

Lahjahevosen suuhun ei ole katsominen.

Minusta isoin ongelma näissä "vääränlaisissa" lahjoissa on, että ne tuottavat usein ylimääräistä työtaakkaa lapsen äidille. Jos lapsi saa lahjaksi kirkkaanpunaisen bodyn ja perheessä ei muuten käytetä punaista, niin tuon bodyn saa pyykätä erillään muusta pyykistä (=ylimääräistä työtä). Tai jos lahjaksi tulee söpö käsinpestävä pörröasu, niin aika usein äiti sen joutuu käsin pyykkäämään sen sijaan, että jonkun kunnon pesua kestävän vaatteen voisi vaan heittää muiden vaatteiden joukkoon koneeseen. Tai jos annetaan lahjaksi vaikeasti napitettava yöpuku sen vetoketjullisen sijaan, niin sekin on arjessa työläämpi kuin se toivottu vetoketjullinen yöpuku.

Minulla ei ole lähipiirissä lapsia, mutta jos olisi, arvostaisin kyllä melko yksityiskohtaista lahjatoivetta. Tykkään antaa lahjoja, mutta en tiedä mitään pikkulapsista. Kivointahan on antaa lahja, joka oikeasti miellyttää.

Toki saa toivoa mitä vaan mutta ei toivetta ole pakko noudattaa. Tiedän mummin jolle esitettiin toive lautasesta X ja mummiparka kolusi kaikki ison kaupungin lastentarvikeliikkeet kunnes löysi sen ainoan lautasen joka oli sopiva lapsen äidin mielestä. Netistä varmasti olisi voinut tilata mutta ei vanhalle ihmiselle tullut mieleenkään kun ei ole siihen tottunut.

Lähtökohtaisesti jokainen hankkii lapsensa tarvikkeet itse, silloin saa just sitä mitä haluaa eikä tarvitse pahoittaa mieltä vääränlaisista hankinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Pitäkää vaan hirveänä mammana, mutta minä olen arvostanut eniten sitä, kun on oikeasti kuunneltu lahjatoiveita tai annettu lahja rahana. Rahan antajille olen aina kertonut, mitä summalla on ostettu. "Kiitos Leevin joululahjarahasta! Ostettiin summalla Leeville lasten aterinsetti/lasten pöytä + tuolit Leevin huoneeseen/kylpypyyhe." Nämä tavarat ovat aina olleet tarpeellisia ja kestäneet käytössä pitkään. Ja lapselle olen aina kertonut, kuinka "tämä pyyhe on Laura-kummitädin sinulle ostama, on tosi hieno!"

Rahalahja lapselle? Huh huh. Sillä äidillehän se on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjanantajalta on viety aidon antamisen ilo. Siihen sisältyy myös "vääränlaiset" lahjat. 

Lahjahevosen suuhun ei ole katsominen.

Minusta isoin ongelma näissä "vääränlaisissa" lahjoissa on, että ne tuottavat usein ylimääräistä työtaakkaa lapsen äidille. Jos lapsi saa lahjaksi kirkkaanpunaisen bodyn ja perheessä ei muuten käytetä punaista, niin tuon bodyn saa pyykätä erillään muusta pyykistä (=ylimääräistä työtä). Tai jos lahjaksi tulee söpö käsinpestävä pörröasu, niin aika usein äiti sen joutuu käsin pyykkäämään sen sijaan, että jonkun kunnon pesua kestävän vaatteen voisi vaan heittää muiden vaatteiden joukkoon koneeseen. Tai jos annetaan lahjaksi vaikeasti napitettava yöpuku sen vetoketjullisen sijaan, niin sekin on arjessa työläämpi kuin se toivottu vetoketjullinen yöpuku.

Me saatiin pelkkiä silitettäviä käsinpestäviä ja vaikeasti puettavia keinokuituvaatteita.

Luulen että se oli ihan pelkkää vittuilua etten vaan pääsisi liian helpolla.

Mä en ole ajatellutkaan, että tarkka lahjatoive voisi olla jotenkin ikävä. Kun lapseni kummi kysyi lahjatoivetta, niin ihan suoraan sanoin, että kirja x olisi kiva, on muuten Prismassa tarjouksessa 7,95 e ja netin perusteella kirjaa on hyvin kummin lähiprismassa saatavilla. Kummi asuu Prisman lähellä, niin en ole ajatellutkaan, että toive olisi kohtuuton.

Vierailija kirjoitti:

Toki saa toivoa mitä vaan mutta ei toivetta ole pakko noudattaa. Tiedän mummin jolle esitettiin toive lautasesta X ja mummiparka kolusi kaikki ison kaupungin lastentarvikeliikkeet kunnes löysi sen ainoan lautasen joka oli sopiva lapsen äidin mielestä. Netistä varmasti olisi voinut tilata mutta ei vanhalle ihmiselle tullut mieleenkään kun ei ole siihen tottunut.

Lähtökohtaisesti jokainen hankkii lapsensa tarvikkeet itse, silloin saa just sitä mitä haluaa eikä tarvitse pahoittaa mieltä vääränlaisista hankinnoista.

Millähän vuosituhannella tämä on tapahtuunt? Kun ei edes netti ole tuttu.