Miikalla, 31, on kavereita ja ystäviä, mutta kukaan ei halunnut viettää juhannusta hänen kanssaan

Tyyppi on ollut järjestötoiminnan ja politiikan kautta niin suosittu, että on pitänyt kaikkea itsestäänselvyytenä.

Nyt voisi olla hyvä aika nähdä vaivaa niitä ihmissuhteita varten. Tai levätä se juhannus. Kiirrettä kun hänellä aina pitää.

Toki aihe voi olla tärkeä, mutta eihän tällä tyypillä ole koskaan aikaa. Ainoastaan silloin kun hänelle sopii.

Taitaa Raution Samppa olla hyvää pataa tämän poliitikon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen viettänyt monta joulua yksin, kun kukaan ei ole halunnut minua luokseen. Sukulaiset esim kyllä tienneet, että olen yksin, mutta en sinnekään ole ollut tervetullut. Itselleni se on pahempi, kuin joku juhannus. Jouluun kiteytyy aika paljon odotuksia ja toiveita kuitenkin yhdessäolosta perheen/läheisten kanssa. Se on sellaista. Näistä asioista en puhu edes kenellekään juuri, koska niin suuria tabuja. Minulla ei ole ystäviä eikä läheisiä. Tuttuja on, esim töistä. He aina olettavat, että on ystäviä, sukulaisia jne. Koska se varmaan on aika normatiivista, enkä ole sosiaalisesti kyvytön. Olen ihan hauskaa seuraa, osaan keskustella ja olen ihan hyvännäköinen, osaan tarvittaessa myös pukeutua ja laittautua. Syvempien ihmissuhteiden solmimisessa on vaan käynyt paljon huonoa tuuria elämässä. Olen muuttanut monesti, käynyt läpi monenlaisia kokemuksia, joita ikäiseni eivät yleensä ole kokeneet jne.

Olisi hyvä, jos tätäkin aihealuetta normalisoitaisiin. Ei me kaikki yksinäiset olla jotain friikkejä.

Itsekin sanot että normi on, että on sukulaisia ja ystäviä. Tällöin ihminen, jolla näitä ei ole, ei ole normaali.

Suomessa juhlapyhät ja varsinkin joulu ja pääsiäinen vietetään sukulaisten ja perheen kanssa. Esim. omassa perheessä juhannusta ei vietetä mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Juhannus yksin - eihän se ole mikään paha asia. Tai en minä ainakaan sitä ottaisi pahana, vaan olisin tehnyt siitä itseni näköisen ja makuisen. Saatoin hyvinkin olla 16-23 vuotiaana, eli aikaa ennen miestäni, yksin juhannuksena, mutta en minä siitä huomannut kenellekään itkeä ja ei siitä ole jäänyt mitään traumoja. Saatoin viettää uudenvuoden, vapun ja vaikka mitä muitakin juhlapyhiä yksin, mutta en märissyt asiasta.

Itse taas inhoan sitä jos Suomessa on aina sellainen ajatus ettei saa valittaa mitään ja kaikki täytyy vaan kestää. Olet ollut joskus yksin ja nyt sinulla on mies. Joku toinen taas on edelleen yksinäinen ja ei ole seuraa. Toisilla ei se tilanne muutu. Itse kuulun niihin. Olin yksinäinen jo nuoruudessa ja sama jatkuu aikuisena. Silti en valita kenellekään, mutta olen vaan kiitollinen, että joku myöntää jopa somessa kuten Miika, että on yksinäinen. On helpottavaa lukea niitä ajatuksia olevan muillakin. Toisille yksinäisyys on pitkällistä ja surullistakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kuin otetaan kaikki yhteyttä Miikaan. Veikkaan, että kalenteri on niin täynnä, ettei ehdikään tavata.

Sorry nyt vaan palstalaiset, mutta ei Miikka naisista piittaa, mukavat miehet häntä kiinnostavat.

Eikö hänelle siis kelpaa juhannusseuraksi naiset ja miehet, jotka eivät ole kiinnostuneita hänestä seksuaalisesti? Ei ihme, että on yksinäistä. :D

No ehkä juhannusseuraksi kävisi, mutta olisihan se vähän yksinäistä seurassakin ellei yhtään samanmielistä olisi joukossa ja nyt en tarkoita, että seksiä pitäisi harrastaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla se yksinäisyys on hieman pahempaa kuin ettei yhtenä juhannuksena kutsuta minnekään. 🙄

Mietin samaa. Oikeasti, yksi juhannus yksin ja siitä pitää mennä julkisuuteen avautumaan?

miten te nyt ootte noin kärkkäitä. Eikös se jossain sometilillään ottanut esiin aiheen, jota moni ei ääneen kehtaa sanoa, mutta kuitenkin tuntee niin?

Itse reilu nelikymppinen ja useiden ystävien tapaan ns toisella kierroksella. nyt kun lapset on jo isoja niin olisi kivaa käydä kavereiden kanssa rannalla tai jäätelökahveilla jossain, mutta ei. Kukaan ei mitään tahdo tehdä koska kaikki aika menee miestystävän kanssa. Tapaamisten suunnittelu ja sopiminen on oikeasti todella turhauttavaa, johonkin mahtuu joku tunti väliin ja sekin varauksella, että jos ei väsytä. Energiaa riittää vain miesystävän kanssa harrastamiseen ja kavereihin yhteydenpito on vain viesteissä. Turhauttavaa ja ei huvita edes ehdottaa enää mitään. Voin minä tuon kumppaninkin kanssa harrastaa ja yksin, olkoon. Mutta siis jaan tunteen, kavereita on, silti olen yksinäinen.

On jo aikuinen mies, eikä osaa yhtä juhlapäivää viettää yksin ilman medialle itkemistä. Joo okei miesvauva.

En nyt toki lukenut Miikan casea mutta kysyikö hän päästä mukaan, vai olisiko hänen pariutuneiden ystävien pitänyt osata pyytää hänet vieraaksi pyöräksi appivanhempien mökille?

Oliko kyse siitä, että hänen ystävinänsä pitämät Kake, Make ja Ulla sanoivat "sori, et mahdu mukaan me pidetään keskenään hauskaa"? Tai kun hän on ehdottanut "mennäänkö vaikka risteilylle" niin ns ystävät ovat olleet ihan "'mene vain keskenäsi"?

Yksinäisyys on kurja juttu, mutta "yksi juhannus yksin" EI ole samaa kuin yksinäisyys. Jos niitä ystäviä kamuja ja yhdessä tekemistä kuitenkin vuoden mittaan löytyy.

Miksi pelätä yksin oloa?

Se ei sopivana annoksena ole lainkaan paha asia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla se yksinäisyys on hieman pahempaa kuin ettei yhtenä juhannuksena kutsuta minnekään. 🙄

Mietin samaa. Oikeasti, yksi juhannus yksin ja siitä pitää mennä julkisuuteen avautumaan?

miten te nyt ootte noin kärkkäitä. Eikös se jossain sometilillään ottanut esiin aiheen, jota moni ei ääneen kehtaa sanoa, mutta kuitenkin tuntee niin?

Itse reilu nelikymppinen ja useiden ystävien tapaan ns toisella kierroksella. nyt kun lapset on jo isoja niin olisi kivaa käydä kavereiden kanssa rannalla tai jäätelökahveilla jossain, mutta ei. Kukaan ei mitään tahdo tehdä koska kaikki aika menee miestystävän kanssa. Tapaamisten suunnittelu ja sopiminen on oikeasti todella turhauttavaa, johonkin mahtuu joku tunti väliin ja sekin varauksella, että jos ei väsytä. Energiaa riittää vain miesystävän kanssa harrastamiseen ja kavereihin yhteydenpito on vain viesteissä. Turhauttavaa ja ei huvita edes ehdottaa enää mitään. Voin minä tuon kumppaninkin kanssa harrastaa ja yksin, olkoon. Mutta siis jaan tunteen, kavereita on, silti olen yksinäinen.

Kun joskus tuntee olonsa yksinäiseksi, osaa myös arvostaa ystäviään.

Minusta on loukkaavaa niitä aidosti aina yksin olevia kohtaan se, ettå "toisella kierroksella oleva, lapsiakin hankkinut, vikisee siitä, ettei ne ystävät jaksa löytää kalenteristaan riittävästi aikaa minulle"

Itse olen melko vähäystäväinen, mutta ei tulisi mieleenkään valittaa niistä yksinäisistä päivistä, kun kuitenkin tiedän, että on nuo muutamat ihmiset, joille juuri minun seurani, sopivissa määrin, on tärkeää.

Kun ruuhkavuodet on ohi, toivottavasti löydämme enemmän yhteistä aikaa TAI minä löydän uusia harrastuksia ja uusia mielenkiintoisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan asiallisen näköinen kaveri. Ehkä hän saa jutun kautta seuraa? En jaksa kirjautua juttuun ja is:n sivuille.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008924582.html

Ei kavereita valita ulkonäön perusteella.

Valitettavan usein se vaikuttaa. Muistan aina, kun eräs silloinen kaverini kertoi minulle etukäteen tietoja kaveristaan, joka oli tulossa meidän mukaan baariin: "Hän on sitten reilusti ylipainoinen. Onhan se ok, että hän silti tulee mukaan?" Miksei olisi käynyt? Pidin hänestä. Meillä oli töissä parikin pyöreämpää naispuoleista työkaveria. Heille ei koskaan tullut kutsua esim. pikkujouluihin tms. tai jos mentiin syömään yhdessä, jonkun piti jäädä työpaikalle, niin pomo nakitti sen aina näille kahdelle. Aina. Molemmat oli todella mukavia, siistejä, iloisia. 

Vierailija kirjoitti:

On jo aikuinen mies, eikä osaa yhtä juhlapäivää viettää yksin ilman medialle itkemistä. Joo okei miesvauva.

Eihän hän siä itkenyt medialle, vaan laiska lehdistö vaan nappas uutiseksi Twitter-viestin jonka sisältöä tietty tramatisoitiin otsikossa. 

Hyviä vointeja Miikkalle! Tuskin tästä lähin saat olla yhtäkään juhannusta yksin.

Voi olla itse kokoonkutsuja ja yhteisten tapahtumien järjestäjä , jos haluaa niin kovasti olla porukoissa mukana.

Mun mielestä pitäisi yrittää päästä eroon tästä Suomen juhlahysteriasta, missä oletetaan että kaikkina juhlina pitää olla tietty kaava mitä kaikki noudattaa tai muuten on outo. Vaikka nyt tämä juhannus esimerkkinä, oletaan että KAIKKI menee mökille, perheen, kumppanin, kaverin, ihan kenen tahansa mökille, ja kaupunki juhannus meinaa että ei ole viettänyt "oikeaa juhannusta ja on luuseri". Joillain ei ole varaa mökkeihin ja toisia taas ei vain kiinnosta hommata mökkiä - esim minua. Jos omistaisin mökin, olisin siellä varmaan juuri vain juhannuksena koska sinne pääsisin tätä juhlahysteriaa hetkeksi karkuun, mutta tiedän, että muuten en haluaisi ikinä mennä mökille.

Ja mitä tulee todella yksinäisiin ihmisiin, he saavat kaikki sympatiani. Ja teille perheellisille jotka tuntuu jättävän sinkku kaverinsa paitsioon koska heillä on "parempaa tekemistä perheensä kanssa", sanon teille että ei ikinä pitäisi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Teidänkin lapset tulee kasvamaan, he eivät välttämättä halua enää isoina viettää juhlia teidän kanssa tai he ehkä muuttavat toiselle puolelle Suomea. Teille voi tulla avioero eikä kumppani olekaan siinä automaattisesti juhlaseurana. Eli jossain vaiheessa elämää voi kuka tahansa olla siinä yksinäisen ihmisen asemassa. Ja siinä vaiheessa takuulla kaduttaa ettei ole itse koskaan huomioinut muita ihmisiä lähettyvillään. 

Ja sanon tämän nyt kokemuksesta. Itse vietin viimeiset 15vuotta kumppanini kanssa lähes kaikki juhlapyhät enkä pahemmin tullut ajatelleeksi että ehkä tilanne tuleekin joskus olemaan toinen. Mutta me erosimme vähän yli vuosi sitten ja nyt olen täysin uudessa tilanteessa tämänkin asian suhteen. Tämän vuoden juhannuksen vietin vanhempieni kanssa. Olisin voinut tavata muutamia ystäviäni mutta kaikki sinkkuystäväni asuu kauempana eikä aikataulumme töiden suhteen sopinut yhteen, kun taas perheelliset ja varatut tietty taas oli keskenään.   

Vietin juhannusta 14 ihmisen kanssa. Nauroin, lauloin, söin ja join muiden mukana ja tajusin olevani täysin yksin,

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä pitäisi yrittää päästä eroon tästä Suomen juhlahysteriasta, missä oletetaan että kaikkina juhlina pitää olla tietty kaava mitä kaikki noudattaa tai muuten on outo. Vaikka nyt tämä juhannus esimerkkinä, oletaan että KAIKKI menee mökille, perheen, kumppanin, kaverin, ihan kenen tahansa mökille, ja kaupunki juhannus meinaa että ei ole viettänyt "oikeaa juhannusta ja on luuseri". Joillain ei ole varaa mökkeihin ja toisia taas ei vain kiinnosta hommata mökkiä - esim minua. Jos omistaisin mökin, olisin siellä varmaan juuri vain juhannuksena koska sinne pääsisin tätä juhlahysteriaa hetkeksi karkuun, mutta tiedän, että muuten en haluaisi ikinä mennä mökille.

Ja mitä tulee todella yksinäisiin ihmisiin, he saavat kaikki sympatiani. Ja teille perheellisille jotka tuntuu jättävän sinkku kaverinsa paitsioon koska heillä on "parempaa tekemistä perheensä kanssa", sanon teille että ei ikinä pitäisi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Teidänkin lapset tulee kasvamaan, he eivät välttämättä halua enää isoina viettää juhlia teidän kanssa tai he ehkä muuttavat toiselle puolelle Suomea. Teille voi tulla avioero eikä kumppani olekaan siinä automaattisesti juhlaseurana. Eli jossain vaiheessa elämää voi kuka tahansa olla siinä yksinäisen ihmisen asemassa. Ja siinä vaiheessa takuulla kaduttaa ettei ole itse koskaan huomioinut muita ihmisiä lähettyvillään. 

Ja sanon tämän nyt kokemuksesta. Itse vietin viimeiset 15vuotta kumppanini kanssa lähes kaikki juhlapyhät enkä pahemmin tullut ajatelleeksi että ehkä tilanne tuleekin joskus olemaan toinen. Mutta me erosimme vähän yli vuosi sitten ja nyt olen täysin uudessa tilanteessa tämänkin asian suhteen. Tämän vuoden juhannuksen vietin vanhempieni kanssa. Olisin voinut tavata muutamia ystäviäni mutta kaikki sinkkuystäväni asuu kauempana eikä aikataulumme töiden suhteen sopinut yhteen, kun taas perheelliset ja varatut tietty taas oli keskenään.   

Mä taas sanon tuohon, että perinteiset juhlapäivät vietän yleensä lähisukuni kanssa ja nimenomaan siksi, että lähisukuni haluaa viettää niitä yhdessä. Tänä vuonna olimme kuitenkin juhannusviikolla viettämässä yhdessä erästä muuta sukujuhlaa, joten ei ollut mitään tarvetta juhlia porukalla samalla viikolla toistamiseen. Vietin siis juhannuksen yksin eikä haitannut tippaakaan. Olisin voinut kutsua ystäväperheen meille juhannusta viettämään, mutta en jaksanut samalla viikolla järjestää toisiakin juhlia. Kutsuin heidät kuitenkin muutama viikko juhannuksen jälkeen. Mulle ei tuota mitään ongelmaa viettää perinteisiä juhlapäiviä yksin, mutta vietän niitä sukulaisten toiveesta yhdessä heidän kanssaan. Sitten, kun tällaisia toiveita ei kukaan enää esitä, vietän ne ihan mielelläni yksin. Juhlien järjestämisessä on aina oma vaivansa eikä ole ihan halpaakaan lystiä. 

Vierailija kirjoitti:

Minkä ihmeen takia muiden pitää tälle Miikalle järjestää yhtään mitään? Tyyppi on aina tottunut menemään valmiiseen pöytään ja saamaan kaiken valmiina. Jos haluaa viettää juhannusta kaveriporukan kanssa niin silloin asiasta pitää keskustella ja sopia ajoissa mitä ja miten tämä juttu järjestetään.

Niinpä niin,te voitte siellä rinkirunkkuporukoissa olla ihan keskenään toisianne runkkaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä pitäisi yrittää päästä eroon tästä Suomen juhlahysteriasta, missä oletetaan että kaikkina juhlina pitää olla tietty kaava mitä kaikki noudattaa tai muuten on outo. Vaikka nyt tämä juhannus esimerkkinä, oletaan että KAIKKI menee mökille, perheen, kumppanin, kaverin, ihan kenen tahansa mökille, ja kaupunki juhannus meinaa että ei ole viettänyt "oikeaa juhannusta ja on luuseri". Joillain ei ole varaa mökkeihin ja toisia taas ei vain kiinnosta hommata mökkiä - esim minua. Jos omistaisin mökin, olisin siellä varmaan juuri vain juhannuksena koska sinne pääsisin tätä juhlahysteriaa hetkeksi karkuun, mutta tiedän, että muuten en haluaisi ikinä mennä mökille.

Ja mitä tulee todella yksinäisiin ihmisiin, he saavat kaikki sympatiani. Ja teille perheellisille jotka tuntuu jättävän sinkku kaverinsa paitsioon koska heillä on "parempaa tekemistä perheensä kanssa", sanon teille että ei ikinä pitäisi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Teidänkin lapset tulee kasvamaan, he eivät välttämättä halua enää isoina viettää juhlia teidän kanssa tai he ehkä muuttavat toiselle puolelle Suomea. Teille voi tulla avioero eikä kumppani olekaan siinä automaattisesti juhlaseurana. Eli jossain vaiheessa elämää voi kuka tahansa olla siinä yksinäisen ihmisen asemassa. Ja siinä vaiheessa takuulla kaduttaa ettei ole itse koskaan huomioinut muita ihmisiä lähettyvillään. 

Ja sanon tämän nyt kokemuksesta. Itse vietin viimeiset 15vuotta kumppanini kanssa lähes kaikki juhlapyhät enkä pahemmin tullut ajatelleeksi että ehkä tilanne tuleekin joskus olemaan toinen. Mutta me erosimme vähän yli vuosi sitten ja nyt olen täysin uudessa tilanteessa tämänkin asian suhteen. Tämän vuoden juhannuksen vietin vanhempieni kanssa. Olisin voinut tavata muutamia ystäviäni mutta kaikki sinkkuystäväni asuu kauempana eikä aikataulumme töiden suhteen sopinut yhteen, kun taas perheelliset ja varatut tietty taas oli keskenään.   

Jokainen saa viettää tai olla viettämättä juhlapyhiä ihan missä seurassa haluaa. Sitä suuremmalla syyllä niistä pyhistä perheen kanssa kannattaa nauttia kun se on mahdollista. Useimmilla ihmisillä tilat ja voimavarat ovat rajoitetut, joten harvalle mahtuu ylimääräisiä sinkkuystäviä kotiin tai mökille. Sukulaiset keskenään viihtyy vähän ahtaamminkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisilla se yksinäisyys on hieman pahempaa kuin ettei yhtenä juhannuksena kutsuta minnekään. 🙄

Mietin samaa. Oikeasti, yksi juhannus yksin ja siitä pitää mennä julkisuuteen avautumaan?

miten te nyt ootte noin kärkkäitä. Eikös se jossain sometilillään ottanut esiin aiheen, jota moni ei ääneen kehtaa sanoa, mutta kuitenkin tuntee niin?

Itse reilu nelikymppinen ja useiden ystävien tapaan ns toisella kierroksella. nyt kun lapset on jo isoja niin olisi kivaa käydä kavereiden kanssa rannalla tai jäätelökahveilla jossain, mutta ei. Kukaan ei mitään tahdo tehdä koska kaikki aika menee miestystävän kanssa. Tapaamisten suunnittelu ja sopiminen on oikeasti todella turhauttavaa, johonkin mahtuu joku tunti väliin ja sekin varauksella, että jos ei väsytä. Energiaa riittää vain miesystävän kanssa harrastamiseen ja kavereihin yhteydenpito on vain viesteissä. Turhauttavaa ja ei huvita edes ehdottaa enää mitään. Voin minä tuon kumppaninkin kanssa harrastaa ja yksin, olkoon. Mutta siis jaan tunteen, kavereita on, silti olen yksinäinen.

Kun joskus tuntee olonsa yksinäiseksi, osaa myös arvostaa ystäviään.

Minusta on loukkaavaa niitä aidosti aina yksin olevia kohtaan se, ettå "toisella kierroksella oleva, lapsiakin hankkinut, vikisee siitä, ettei ne ystävät jaksa löytää kalenteristaan riittävästi aikaa minulle"

Itse olen melko vähäystäväinen, mutta ei tulisi mieleenkään valittaa niistä yksinäisistä päivistä, kun kuitenkin tiedän, että on nuo muutamat ihmiset, joille juuri minun seurani, sopivissa määrin, on tärkeää.

Kun ruuhkavuodet on ohi, toivottavasti löydämme enemmän yhteistä aikaa TAI minä löydän uusia harrastuksia ja uusia mielenkiintoisia ihmisiä.

eikö tuossa sanottu, että lapset on jo isoja? Eli ei "ruuhka-vuosista" mitenkään edes kysymys.

Kyllä minä tunnistan tuon ilmiön, että kun uusi seurustelukumppani löytyy, unohtuu ystävät. Iästä riippumatta ja jostain syystä yleensä naisilla. Sitten ystävän seura ja korva kelpaa kyllä jos sattuu tulemaan ero. Inhimillistä varmaan, mutta myös melko ajattelematonta ja kertoo kyllä mielestäni mikä ystävän arvo oikeasti on: kelpaa kun ei ole parempaa seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä pitäisi yrittää päästä eroon tästä Suomen juhlahysteriasta, missä oletetaan että kaikkina juhlina pitää olla tietty kaava mitä kaikki noudattaa tai muuten on outo. Vaikka nyt tämä juhannus esimerkkinä, oletaan että KAIKKI menee mökille, perheen, kumppanin, kaverin, ihan kenen tahansa mökille, ja kaupunki juhannus meinaa että ei ole viettänyt "oikeaa juhannusta ja on luuseri". Joillain ei ole varaa mökkeihin ja toisia taas ei vain kiinnosta hommata mökkiä - esim minua. Jos omistaisin mökin, olisin siellä varmaan juuri vain juhannuksena koska sinne pääsisin tätä juhlahysteriaa hetkeksi karkuun, mutta tiedän, että muuten en haluaisi ikinä mennä mökille.

Ja mitä tulee todella yksinäisiin ihmisiin, he saavat kaikki sympatiani. Ja teille perheellisille jotka tuntuu jättävän sinkku kaverinsa paitsioon koska heillä on "parempaa tekemistä perheensä kanssa", sanon teille että ei ikinä pitäisi pitää mitään itsestäänselvyytenä. Teidänkin lapset tulee kasvamaan, he eivät välttämättä halua enää isoina viettää juhlia teidän kanssa tai he ehkä muuttavat toiselle puolelle Suomea. Teille voi tulla avioero eikä kumppani olekaan siinä automaattisesti juhlaseurana. Eli jossain vaiheessa elämää voi kuka tahansa olla siinä yksinäisen ihmisen asemassa. Ja siinä vaiheessa takuulla kaduttaa ettei ole itse koskaan huomioinut muita ihmisiä lähettyvillään. 

Ja sanon tämän nyt kokemuksesta. Itse vietin viimeiset 15vuotta kumppanini kanssa lähes kaikki juhlapyhät enkä pahemmin tullut ajatelleeksi että ehkä tilanne tuleekin joskus olemaan toinen. Mutta me erosimme vähän yli vuosi sitten ja nyt olen täysin uudessa tilanteessa tämänkin asian suhteen. Tämän vuoden juhannuksen vietin vanhempieni kanssa. Olisin voinut tavata muutamia ystäviäni mutta kaikki sinkkuystäväni asuu kauempana eikä aikataulumme töiden suhteen sopinut yhteen, kun taas perheelliset ja varatut tietty taas oli keskenään.   

Jokainen saa viettää tai olla viettämättä juhlapyhiä ihan missä seurassa haluaa. Sitä suuremmalla syyllä niistä pyhistä perheen kanssa kannattaa nauttia kun se on mahdollista. Useimmilla ihmisillä tilat ja voimavarat ovat rajoitetut, joten harvalle mahtuu ylimääräisiä sinkkuystäviä kotiin tai mökille. Sukulaiset keskenään viihtyy vähän ahtaamminkin.

Samaa mieltä. Ehkä näillä yksinäisillä on isot asunnot, paljon kylmäsailytystilaa, kaapit täynnä 10 litran kattiloita, patoja ja uunivuokia. Ja myös osaamista ottaa huomion kaikki kutsumiensa ihmisten erilaiset erikoisruokavaliot. Osaavat suunnitella, missä järjestyksessä mikäkin ruoka pitää valmistaa, jotta kaikki saavat sapuskat pöytään samaan aikaan, vaikka 10 hengen porukassa olisikin vain 3 allergiatonta sekasyöjää ja lopuilla 7:llä jokin erikoisruokavalio eikä tietenkään samanlainen kuin jollain toisella. Mulla on vuosikymmenten rutiini tällaisten järjestämiseen, mutta joka ainoa kerta, kun sukuun on syntynyt tai parisuhteen kautta tullut jokin uusi erikoisruokavalio on ollut miettimistä, miten 4:n hellanlevyn ja yhden uunin kanssa saa kaikille ruuat pöytään.