Mikä järki lounasedussa? Säästät euron?
En tajua lounasedun hypetystä enkä pidä sitä minään kunnollisena työsuhde-etuna. Säästät about euron kaksi per lounasannos sillä setelillä. Joo, onhan se jotain, mutta ei mitään mistä kannattaisi työnantajaa jumaloida.
Kommentit (135)
Meillä on töissä oma ruokala, jossa tavallinen lounas maksaa henkilöstölle 7,15 ja keittolounas 6,25. Lounaaseen kuuluu salaattibuffet, leivät, juomat ja jälkiruoka. Mieluummin maksan tuon kuin syön eväitä.
Köyhä ei koskaan tajua, että pienistä puroista kertyy isoja summia. Se kaksi euroa on vuodessa siinä tonni. Mutta köyhä onkin yleensä tyhmä.
Ohi aiheen,
Ymmärrän että esim. sinkun voi olla fiksua syödä lounas (saa kerran päivä suht edullisesti monipuolisen ruuan salaatteineen jne.) ei välttämättä edes tarvitse päivässä muuta lämmintä ruokaa.
Mutta jos taloudessa on useampia, monipuolisen ruuan tekeminen kotona on fiksumpaa (jos ajattelee sen lounaan hinta X 2/päivä) ja edullisempaakin.
Omat eväät töihin maksaa n. saman verran mitä se "alennus" lounaasta on, eli pari euroa/päivä.
Eväänä minulla on yleensä vaihtelevasti tuorepuuroa/jugurttia/voileipää/hedelmiä, joskus harvemmin salaatti tai edellisen päivän ruuan jämät.
Lämpimän ruuan syömme illalla kotona. Joskus harvoin käyn lounaalla työkaveri(e)n kanssa. Nyt korona-aikana etätöissä, mutta suht samana pysynyt.
Ennen se oli järkevä, niillä seteleillä sai vähän alennusta jos kävi koko perheellä vaikka pizzalla. Lounaalla sitä ei ollut järkeä käyttää. Itse syön lounaalla aina eväät, en jaksaisi tehdä työtäni jos kävisin raskaalla lounaalla. Eikä sitä etua saa käyttää kuin yhden hengen annokseen enää kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi olen ostanut 10,4 € maksaneen lounaan ja palkasta vähennettiin tuolloin 7,8 €. Laske ite.
Vau, 2 euroa säästöä
Kertaa noin 200 työpäivää vuodessa?

Kannattaa myös ymmärtää, ettei kaikilla ole mahdollisuutta ravitseviin eväisiin tai illalliseen kotona. Työ kun voi olla myös matkatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen se oli järkevä, niillä seteleillä sai vähän alennusta jos kävi koko perheellä vaikka pizzalla. Lounaalla sitä ei ollut järkeä käyttää. Itse syön lounaalla aina eväät, en jaksaisi tehdä työtäni jos kävisin raskaalla lounaalla. Eikä sitä etua saa käyttää kuin yhden hengen annokseen enää kerralla.
Nykysysteemissä maksat edulla vain sen mitä lounas maksaa, joten "ylijäämää" ei jää. Joten edun käyttäminen aina on järkevää.
Käytän lounareita vain silloin jos muutenkin olen menossa syömään. Käytännössä siis vain vapailla/lomilla (tuolloin ei kai saisi käyttää, mutta eipä kukaan ole tullut valittamaan, vaihtelevat työvuorot niin teoriassa voisin olla töissäkin ko. aikana)
Viimeksi olin kylpylässä, ja maksoin siellä lounaat noilla. Säästin aidosti, koska olisin joka tapauksessa syönyt tuon lounaan siellä.
Töissä minulla on eväät, suurimmaksi osaksi siksi, että en pidä kiireessä syömisestä. Vaikka työpaikan lähellä on useita lounaspaikkoja, menee siirtymiin kuitenkin aina hieman aikaa. Joskus saattaa olla myös jonoa, ja on vain vartti aikaa kauhoa ruoka suuhunsa/pitää käyttää liukumia. Työpaikalla kun syö, on se koko 30min aikaa vain siihen syömiseen/seurusteluun aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Köyhä ei koskaan tajua, että pienistä puroista kertyy isoja summia. Se kaksi euroa on vuodessa siinä tonni. Mutta köyhä onkin yleensä tyhmä.
Halvemmaksi tulee tehdä kotona eväät, tajuaa tämä köyhä. Eväitteni hinnaksi tulee 2-3 euroa. Illalla tavallista kotiruokaa, suosien kauden kasviksia ja juureksia. Käyn lounaalla vain silloin, kun esimies tarjoaa, tekee sen noin neljä kertaa vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen se oli järkevä, niillä seteleillä sai vähän alennusta jos kävi koko perheellä vaikka pizzalla. Lounaalla sitä ei ollut järkeä käyttää. Itse syön lounaalla aina eväät, en jaksaisi tehdä työtäni jos kävisin raskaalla lounaalla. Eikä sitä etua saa käyttää kuin yhden hengen annokseen enää kerralla.
Nykysysteemissä maksat edulla vain sen mitä lounas maksaa, joten "ylijäämää" ei jää. Joten edun käyttäminen aina on järkevää.
Jos eväänä on itse tehty salaatti tai jotain ja itse leivottu sämpylä tai jotain edellisen päivän kotiruuan jäämiä, ja lounasaikojen ulkopuolella pizzaa tms. noutoruokaa syö tyyliin kerran kahdessa kuukaudessa, onko sen edun käyttäminen järkevää? Varsinkaan kun ei jaksa istumatyöläisenä syödä kuin jotain perunan, vähän kastiketta ja salaattia, juomana otan aina vettä.
Mitä valitat? Joissakin työpaikoissa ei ole lounasetua.
Onko joku joskus tavannut ihmisen, joka jumaloi työnantajaansa lounasedun vuoksi?
Mistä ihmeestä sellainen on juolahtanut ap:n mieleen? Itse asiassa moni syö silti omia eväitä, vaikka olisi se parin euron lounasetu. Minun palkastani ei todellakaan vähennetä yhtään mitään sen satunnaisesti käytettävän europarin vuoksi. Etelänmatkan hinnan säästäisin helposti syömällä omia eväitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että suomalaiset ovat niin persaukisia jos maksavat normilounaasta 9-12 euroa. Ja kun maksetaan niin paljon niin sitten syödään koko rahalla ja ihmetellään kun lihotaan.
Tämä. Lounasedun maksimiarvo on nyt 13,20. Sitä käyttämällä maksat siitä maksimihintaisesta lounaastasi kympin itse. Kymppi siitä, että saat yhden aterian. Sitten mennään prismaan ostamaan kotiin Arkijuustoa ja halvinta mahdollista Reissumiestä eikä raaskita ostaa edes kunnon leipää ja juustoa.
Onhan se aivan eri asia syödä aina työpäivinä kolmen ruokalajin lounas kympillä, yleensä vähän halvemmalla kuin tehdä itse kaikki ruuat. Ei sellaisena päivänä varsinkaan perheetön tarvitse kotona paljonkaan arkijuuston ja reissumiehen lisäksi, kun hyvin pärjää eikä edes liho.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme että suomalaiset ovat niin persaukisia jos maksavat normilounaasta 9-12 euroa. Ja kun maksetaan niin paljon niin sitten syödään koko rahalla ja ihmetellään kun lihotaan.
Tämä. Lounasedun maksimiarvo on nyt 13,20. Sitä käyttämällä maksat siitä maksimihintaisesta lounaastasi kympin itse. Kymppi siitä, että saat yhden aterian. Sitten mennään prismaan ostamaan kotiin Arkijuustoa ja halvinta mahdollista Reissumiestä eikä raaskita ostaa edes kunnon leipää ja juustoa.
Maksimiarvo on 11,30. Sen on ihan verottaja päättänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen se oli järkevä, niillä seteleillä sai vähän alennusta jos kävi koko perheellä vaikka pizzalla. Lounaalla sitä ei ollut järkeä käyttää. Itse syön lounaalla aina eväät, en jaksaisi tehdä työtäni jos kävisin raskaalla lounaalla. Eikä sitä etua saa käyttää kuin yhden hengen annokseen enää kerralla.
Nykysysteemissä maksat edulla vain sen mitä lounas maksaa, joten "ylijäämää" ei jää. Joten edun käyttäminen aina on järkevää.
Jos eväänä on itse tehty salaatti tai jotain ja itse leivottu sämpylä tai jotain edellisen päivän kotiruuan jäämiä, ja lounasaikojen ulkopuolella pizzaa tms. noutoruokaa syö tyyliin kerran kahdessa kuukaudessa, onko sen edun käyttäminen järkevää? Varsinkaan kun ei jaksa istumatyöläisenä syödä kuin jotain perunan, vähän kastiketta ja salaattia, juomana otan aina vettä.
En nyt mitenkään ymmärrä tätä logiikkaa. Miksi ihmeessä sen kahden euron edun käyttäminen ei järkevää olisi, kun ei sitä vähennetä palkasta eikä lisätä verotettavaksi tuloksi? Ehkä ap tarkoittaa jotain opettajien valvontaruokailua tai muuta sellaista, jossa lounasetu huomioidaan jollakin tavalla palkassa tai verotuksessa.
Onhan se silloin järkevää, kun ei ole niitä edellisen päivän kotiruuan jämiä, kun edellisenäkin päivänä syötiin ravintolalounas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi olen ostanut 10,4 € maksaneen lounaan ja palkasta vähennettiin tuolloin 7,8 €. Laske ite.
Vau, 2 euroa säästöä
Kertaa noin 200 työpäivää vuodessa?
Aika harva syö joka työpäivä kympin lounaan. Tiedän muutaman. He ovat sellaisia yksin asuvia, joilla ei ole kotona jääkaapissa kuin juusto, levite ja juomia. Eivät tarvitse, kun saavat riittävän ravitsevan ruuan lounaaksi.

Minä syön. Eikä kymppi riitä.
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi olen ostanut 10,4 € maksaneen lounaan ja palkasta vähennettiin tuolloin 7,8 €. Laske ite.
Minun palkasta ei ole koskaan vähennetty yhtään mitään. Saan vain 2 euron alennuksen silloin, kun maksan. Ja on olemassa joissakin paikoissa kuponkeja, joilla joka 10. ateria on ilmainen.
Vierailija kirjoitti:
Eihän sitä ole pakko käyttää. Vai vahtiiko pomo vieressä että syöt lautasen tyhjäksi.
Ja täähän oli se aloituksen pointti?