Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa
Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.
Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.
Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.
No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?
Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (1874)
Tuli mieleen oma tilanteeni kun perheen pienin sairastui rota-virukseen ja kuivui niin nopeaa, että hän joutui sairaalaan neljäksi yöksi. Mies oli ihan raivona, koska olimme aikaisemmin sopineet, että hän voisi mennä metsästämään tuona viikonloppuna. (Ihan kuin se olisi mun syy, että lapsi sairastui). Sain lopulta isovanhemmat sovittua ottamaan isommat lapset luokseen niin mies pääsi metsälle. Olihan se ihanaa tulla kotiin sairaalasta kun en ollut juuri nukkut koko aikana, tulla sotkuiseen kotiin, mies metsällä, jääkaappi tyhjä ja isovanhemmat toivat isommatkin lapset kotiin. Ei siinä auttanut kuin jaksaa. Paskalta tuntui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akat valittaa kun mies on mies ja haluavat muokata täysin tahdottoman nyhverön. Sitten valitetaan kun se mies on liian kiltti.
Kyllä minä vieläkin muistelen lämmöllä, miten mies siivosi kolmevuotiaan lapsen oksennukset lattialta, kun itse makasin sairaana sängyssä. Parisuhde kestää, kun kummallakin on olo, miten tässä ollaan yhdessä samassa veneessä.
Tässäpä se tasavertaisuus ilmeneekin parhaiten. Mehulasi kun minulta tai mieheltä kaatuu, niin jos on paha parketille kaatunut, niin toinen auttaa, mutta muuten kyllä jälkensä osaa kumpikin siivota.
Vierailija kirjoitti:
Akat valittaa kun mies on mies ja haluavat muokata täysin tahdottoman nyhverön. Sitten valitetaan kun se mies on liian kiltti.
Sulla on realiteetit ihan hukassa tai ei minkäänlaista kokemusta lapsiperheestä. Yksikään perheenäiti ei valita puolison osallistumisesta, vaan siitä, jos tämä ei osallistu. Ne ovat niitä tulevia ex-miehiä jotka eivä ymmärrä, että perheessä on hommaa kahdelle.
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen oma tilanteeni kun perheen pienin sairastui rota-virukseen ja kuivui niin nopeaa, että hän joutui sairaalaan neljäksi yöksi. Mies oli ihan raivona, koska olimme aikaisemmin sopineet, että hän voisi mennä metsästämään tuona viikonloppuna. (Ihan kuin se olisi mun syy, että lapsi sairastui). Sain lopulta isovanhemmat sovittua ottamaan isommat lapset luokseen niin mies pääsi metsälle. Olihan se ihanaa tulla kotiin sairaalasta kun en ollut juuri nukkut koko aikana, tulla sotkuiseen kotiin, mies metsällä, jääkaappi tyhjä ja isovanhemmat toivat isommatkin lapset kotiin. Ei siinä auttanut kuin jaksaa. Paskalta tuntui.
Kuka siellä kotona oli sotkenut kun kaikki te perhe olitte poissa? Ja pahus kun oli jääkaappi tyhjä. Varatkaa perusruuat pakkaseen tilanteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Hirveä ketju. Ihmetten, jos yksikään mies haluaa sormellaan koskea suomalaisiin naisiin. Kammottavia noita-akkoja, joiden lapset todellakin kannattaisi antaa jonkun muun kasvatettavaksi. Jos joku haluaa. Kasvatus- ja opetusalan työntekijät eivät mediauutisoinnin perusteella enää halua, eivät myöskään isovanhemmat eikä tämän ketjun perusteella miehetkään. Enkä ihmettele.
Vaihda sukupuolet toisinpäin niin menee oikein.
Jos poikani olisi ap:n miehen tilanteessa ihmettelisin todella paljon Jos hän jättäisi lapsuudenystäväsä häät välistä sen takia ettei miniä selviä flunssasta vauvan kanssa. Ja siis selvisihän ne. Totesin molemmille, että jatkossa pidätte huolen että tilanteet hoidetaan fiksummin ja riitelemättä, pyydetään apua Jos tarvii, mutta kenenkään minuutta ei sivuuteta vauvan takia. Kummankaan. Siitä ei seuraa kun onnettomia ihmisiä sen jälkeen kun lapsi ei ole enää lainassa.
Tietysti priorisoidaan menoja, mutta nyt oli kyseessä lapsuudenystävä häät ja flunssa. *ttu flunssa. Tietysti ne voi kehittyä miksi vaan, mutta lähtökohta on ollut flunssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akat valittaa kun mies on mies ja haluavat muokata täysin tahdottoman nyhverön. Sitten valitetaan kun se mies on liian kiltti.
Sulla on realiteetit ihan hukassa tai ei minkäänlaista kokemusta lapsiperheestä. Yksikään perheenäiti ei valita puolison osallistumisesta, vaan siitä, jos tämä ei osallistu. Ne ovat niitä tulevia ex-miehiä jotka eivä ymmärrä, että perheessä on hommaa kahdelle.
No tässä voisit niitä positiivisia asioita mainita miehestäsi, joita tuolla ylempänä jo kysyin.
Mutta auton imurointi ei tunnu olevan mitään jos mies sen tekee, vaimot tuskin koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveä ketju. Ihmetten, jos yksikään mies haluaa sormellaan koskea suomalaisiin naisiin. Kammottavia noita-akkoja, joiden lapset todellakin kannattaisi antaa jonkun muun kasvatettavaksi. Jos joku haluaa. Kasvatus- ja opetusalan työntekijät eivät mediauutisoinnin perusteella enää halua, eivät myöskään isovanhemmat eikä tämän ketjun perusteella miehetkään. Enkä ihmettele.
Nimenomaan 👍 Todella oksettava ja miehiä halveksiva.
Onneksi löytyy ihan tasavertainen parisuhde, jossa kumpikin hoitaa osansa eikä ketään pompoteta.
Mies osaa osallistua ja pestä ne oksennukset ja antaa tuttipullon, mutta ei hän minun ohjailtava robotti ole. Enkä sellaista edes vaatisi.
En minäkään passaa ja palvele miestä. Ehkä tärkeimpiä taitoja on osata olla yksin yhdessä.
Ap:n mies ei tätä häiden ajankohtaa ja perheen sairastumista ole mitenkään voinut ennakoida. Tietysti hän menee häihin, ei häät ole mikään tusinareissu.
"Tietysti menee häihin" hoh hoijaa. Joo voi mennä, mut sitten huolehditaan että muulla perheellä on edellytykset selvitä se aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä muksu oksensi tänään kerran, mulla oli pää hiukan kipeä ja kuukautisten takia epämukava olo ja maha kipeä. Siivottiin yhdessä lapsen sänky, täytettiin pesukone ja aamulla mies lähti kauppaan. Osti valmisruokaa, mehua ja kaikkea helppoa syötävää moneksi päiväksi siltä varalta että kaikki kolme sairastutaan noroon tai vastaavaan.
Mä menin lapsen kanssa nukkumaan päiväunet ja mies laittoi sillä välin ruokaa pariksi päiväksi, siltä varalta että sairastutaan kaikki.
Tällä lailla me molemmat toimitaan ja se on rima joka mulla on parisuhteessa.
Miehiltä pitää odottaa samaa kuin ystäviltä, vanhemmilta, sitä mitä itse tekisi läheiselleen. Jos ei saa omalta aviopuolisoltaan Apua kun kipeänä sekä itse että lapsi, niin miksi sen miehen kanssa edes on?
No joo miten sinä nyt nukkumaan menet jos kuukautiset on, ne kivut menee ohi. Kerro miten miestäsi avitat? Pesetkö vaikka auton ja imuroit sisältä?
En ole tuo jolta kysyit mutta oikeastikko kuvittelet että tasa-arvoisessa onnellisessa parisuhteessa miehen vastuulla on vaan joku auton siivous?
Miestä voi auttaa vaikka tekemällä hänelle mieliruokaa, tai auttamalla miestä lasten nukuttamisessa. Ihan samanlaisissa asioissa kuin naistakin.
No auton imurointi onkin jo vaativa asia ja siinä pitää kovasti kyyristellä ja joskus hikoilla. Sinulla on kovasti lyhyt näkemys. Sen aikana kun sinä puhdistat auton voi mies ottaa nokkaunet ja sitten lähdette yhdessä ostoksille, mutta kauppalistan kanssa. Kaikilla on hyvä mieli.
Miehellä ei taida olla kuukautiskipuja, mutta jos hän on kipeä, niin miksi hänen pitäisi kauppaan mennä? Terve menee ja varautuu siihen, jos hänkin sairastuu. Auton ehtii siivota joskus myöhemmin.
Mies kannattaa tasaarvoa ja ap feminismiä. Atteet eivät voisi olla kauempana toisistaan. Tämä repii liiton hajalle.
Vierailija kirjoitti:
Hirveä ketju. Ihmetten, jos yksikään mies haluaa sormellaan koskea suomalaisiin naisiin. Kammottavia noita-akkoja, joiden lapset todellakin kannattaisi antaa jonkun muun kasvatettavaksi. Jos joku haluaa. Kasvatus- ja opetusalan työntekijät eivät mediauutisoinnin perusteella enää halua, eivät myöskään isovanhemmat eikä tämän ketjun perusteella miehetkään. Enkä ihmettele.
Mainitsit kasvattajavaihtoehdoista viimeisenä miehet eli lasten isät :D
On se kamalaa, kun miestä yritetään vastuuttaa omien lastensa hoidosta, vaikka on olemassa kasvatus- ja opetusalan työntekijät sekä isovanhemmat, edes silloin, kun lasten äiti on sairauden vuoksi kykenemätön lapsia hoitamaan. Hirveitä noita-akkoja sellaiset naiset, jotka toivovat lasten terveen isän hoitavan lapset, kun nainen itse sairastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoitt tuolla ylempänäi: "Paljon rankempaa työtä se kotiäiti tekee! Oli kuin lepoa päästä töihin aikuisten maailmaan."
Heh, heh minulla oli kotityöt töiden jälkeen ja niistä selviydyin/selviydyn töiden jälkeen mainiosti.
Mitä kotitöitä tässä oikein mainitaan rankkoina ja kun olikin lepoa päästä töihin?
Levostako tässä onkin kyse?
Voi maailma tätä keskustelua, nyt on yksi mies ryntätty oikein suurella voimalla. Vaimosta on tehty kaiken tekevä ja taitav kodin remonttimieskin , mutta ei saa kanapaloja paistettua ja antaa lapsen kuivua kotona. Valitan näin tämä alkoi.
Nyt sitten nopeasti lakia muuttamaan.
Sinä et ole oikein ymmärtänyt tätä keskustelua. Nyt ei ole kyse siitä mitä sinä tai kukaan muu pystyy tekemään vaan kyse on siitä, että jos lapsella on kaksi vanhempaa miksi vain toisen täytyy oletusarvoisesti joustaa ja venyä?
.. Ja nyt on puhe perheellisistä, jotka hoitavat lasta. SItä sä et tehnyt töissäollessasi. Saan mäkin omat kotityöni tehtyä ihan yksin eikä kauaa mene.
Kyllä on katkeria akkoja linjoilla. En ihmettele yhtään jos on ero tullut, eihän tuommoisten kaikkitietäväien kanssa kykene yhteiseloon. Omassa ajattelutavassa ja toimintamallissa ei kertakaikkiaan nähdä mitään vikaa.
Mä en jaksaisi tuommoisia ihmisiä varmaan viikkoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akat valittaa kun mies on mies ja haluavat muokata täysin tahdottoman nyhverön. Sitten valitetaan kun se mies on liian kiltti.
Sulla on realiteetit ihan hukassa tai ei minkäänlaista kokemusta lapsiperheestä. Yksikään perheenäiti ei valita puolison osallistumisesta, vaan siitä, jos tämä ei osallistu. Ne ovat niitä tulevia ex-miehiä jotka eivä ymmärrä, että perheessä on hommaa kahdelle.
No tässä voisit niitä positiivisia asioita mainita miehestäsi, joita tuolla ylempänä jo kysyin.
Mutta auton imurointi ei tunnu olevan mitään jos mies sen tekee, vaimot tuskin koskaan.
Toki. Mulla on aivan ihana aviomies, jolle puolison ja perheen hyvinvointi on kunnia-asia (on suomalainen). Sopii mulle, ajattelen itse samoin. Me ollaan jo kaksin, ja kasvettu yhteen. Tämä mies on pitänyt huolta minusta vakavan sairauden aikana ja kasvattanut kanssani lapsen maailmalle ja vieläpä niin, että hyvä tuli. Auton imurointi ei ole kummallekaan tärkeää, tosin meillä on enää tämä campervan, jossa asutaan kesät. Sen hän rakensi ja ajaa ja kokkaa reissut, minä kokkaan kotona. Tunnen oloni rakastetuksi ja pidän huolen siitä, että hänkin tuntee olevansa rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveä ketju. Ihmetten, jos yksikään mies haluaa sormellaan koskea suomalaisiin naisiin. Kammottavia noita-akkoja, joiden lapset todellakin kannattaisi antaa jonkun muun kasvatettavaksi. Jos joku haluaa. Kasvatus- ja opetusalan työntekijät eivät mediauutisoinnin perusteella enää halua, eivät myöskään isovanhemmat eikä tämän ketjun perusteella miehetkään. Enkä ihmettele.
Mainitsit kasvattajavaihtoehdoista viimeisenä miehet eli lasten isät :D
On se kamalaa, kun miestä yritetään vastuuttaa omien lastensa hoidosta, vaikka on olemassa kasvatus- ja opetusalan työntekijät sekä isovanhemmat, edes silloin, kun lasten äiti on sairauden vuoksi kykenemätön lapsia hoitamaan. Hirveitä noita-akkoja sellaiset naiset, jotka toivovat lasten terveen isän hoitavan lapset, kun nainen itse sairastaa.
Ole nyt hyvänen aika jo hiljaa. Onko sulla diagnosoitu mitään persoonallisuushäiriötä? Vaikutat todella hankalalta ihmiseltä.
Eikö tässä ketjussa kirjoittajilla ole kerrottavana miehensä/vaimonsa hyviä puolia, siis hieman luettelomaisesti?
Kun on hyvä tehdä johtopäätökset, siis eroaikeet, sen mukaan onko hyvää kuitenkin enemmän kuin huonoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos poikani olisi ap:n miehen tilanteessa ihmettelisin todella paljon Jos hän jättäisi lapsuudenystäväsä häät välistä sen takia ettei miniä selviä flunssasta vauvan kanssa. Ja siis selvisihän ne. Totesin molemmille, että jatkossa pidätte huolen että tilanteet hoidetaan fiksummin ja riitelemättä, pyydetään apua Jos tarvii, mutta kenenkään minuutta ei sivuuteta vauvan takia. Kummankaan. Siitä ei seuraa kun onnettomia ihmisiä sen jälkeen kun lapsi ei ole enää lainassa.
Tietysti priorisoidaan menoja, mutta nyt oli kyseessä lapsuudenystävä häät ja flunssa. *ttu flunssa. Tietysti ne voi kehittyä miksi vaan, mutta lähtökohta on ollut flunssa.
Sitten, kun sinun poikasi makaa kuumeessa, miniäsi sanoo hänelle, että *ttu se on vaan flunssa, joten soita äidillesi, jos et pärjää. Kyllä hän jonkun tärkeän menon itselleen keksii.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on katkeria akkoja linjoilla. En ihmettele yhtään jos on ero tullut, eihän tuommoisten kaikkitietäväien kanssa kykene yhteiseloon. Omassa ajattelutavassa ja toimintamallissa ei kertakaikkiaan nähdä mitään vikaa.
Mä en jaksaisi tuommoisia ihmisiä varmaan viikkoakaan.
Ja nämä vielä pauhaavat ja uhkailevat erolla. Huh huh. Onneksi olen sinkkumies vaikka ikää on jo 35v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveä ketju. Ihmetten, jos yksikään mies haluaa sormellaan koskea suomalaisiin naisiin. Kammottavia noita-akkoja, joiden lapset todellakin kannattaisi antaa jonkun muun kasvatettavaksi. Jos joku haluaa. Kasvatus- ja opetusalan työntekijät eivät mediauutisoinnin perusteella enää halua, eivät myöskään isovanhemmat eikä tämän ketjun perusteella miehetkään. Enkä ihmettele.
Nimenomaan 👍 Todella oksettava ja miehiä halveksiva.
Onneksi löytyy ihan tasavertainen parisuhde, jossa kumpikin hoitaa osansa eikä ketään pompoteta.
Mies osaa osallistua ja pestä ne oksennukset ja antaa tuttipullon, mutta ei hän minun ohjailtava robotti ole. Enkä sellaista edes vaatisi.
En minäkään passaa ja palvele miestä. Ehkä tärkeimpiä taitoja on osata olla yksin yhdessä.
Ap:n mies ei tätä häiden ajankohtaa ja perheen sairastumista ole mitenkään voinut ennakoida. Tietysti hän menee häihin, ei häät ole mikään tusinareissu.
oletpa ällöttävä ja epäempaattinen pick me pick me
Minusta ei ole kummoinen vaiva tehdä toiselle sellaista mehua mistä hän tykkää, jos haen mehua ja kysyn mieheltä haluaako hänkin.