Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ärsytin anoppiani näistä syistä:
- olen Etelä-Suomesta
- olen korkeakoulutettu
- en suostunut ollenkaan siihen että minä olen jonkinlainen keittiöpiian ja huutolaisen yhdistelmä joka passaa miehen sukulaisia eli ei edes syö samassa pöydässä
- kun anoppi kerran jörjesti kotonani ruuasta neljän tunnin draaman, hänet vietiin jatkossa aina ulos syömään
- en suostunut siihen että perimäni asunto muutetaan miehen sukulaisten Helsingin-hotelliksiJne
Mä ärsytän ihan sillä, että olen olemassa. Anoppi alkoi kampanjoimaan eron puolesta ennen kuin oli edes tavattu. Oli joo hyvä lähtökohta rakentaa rakastava, luottamuksellinen ja ennen kaikkea läheinen suhde. Nyt vuosikymmen myöhemmin voin todeta, että en ole ollut puheväleissä seitsemään vuoteen anopin kanssa. Ei mun tarvitse alistua anopin kynnysmatoksi, vaikka anoppi moista edellyttääkin.
Hienoa, nyt kaikki on hyvin molemmin puolin.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa äidissäni huomaan sen että kukaan ei ole tarpeeksi hyvä hänen pojalleen, eli veljelleni.
On toisinaan raskasta kuunnella sitä jatkuvaa negatiivisuutta ja valitusta miniästään. Äitimme tuntuu usein unohtavan sen seikan että myös veljelläni on oma tahto ja halu kyseisen naisen kanssa olla vaikka äitimme mielestä hän olisi kuinka hirveä tahansa. Kaikki mitä hän tekee, sanoo tai on tekemättä tuntuu ärsyttävän.
Ja onhan hän toisinaan hieman hankalan oloinen ja kuvittelee olevansa maailman napa, mutta näen näitä samoja piirteitä äidissämme. Liekö sitten kyseessä matriarkkojen taistelu.
Ensimmäisen lapsenlapsen kanssa kaikki oli vielä hyvin mutta veli ja hänen vaimonsa saivat toisen lapsensa samana vuonna kun minä sain ensimmäiseni. Sen jälkeen on ollut ihmeellistä vääntöä puolin ja toisin. Äitini alkoi hirveästi vertailla miten asiat hoidettiin huonosti miniän toimesta kun meillä toimittiin hyvin ym.
Otin etäisyyttä kaikkiin ja olen itse hyvin tyytyväinen. Heillä vääntö jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Pakko myöntää, mutta ystäväpiirissäni on pari tällaista äiti-ihmistä ja heidän häänsä ja nimiäisensä ovat olleet aivan samanlaista sooloilua. Oletko yrittänyt puhua tälle arvon pariskunnalle suoriksi, koska itse en suostuisi mahdollistamaan toisen parisuhdeaikaa vaan korostaisin erityisesti, että haluaisin luoda siteen lapsenlapseen? Tuo on ihan käsittämätöntä törttöilyä kummaltakin.
Et suostu mihinkään ilman että suostuvat keskustelemaan.
Jos välit menevät poikki, niin siinäpä menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Tässä kirjoituksessa ihmetyttää, etkö näe poikaasi mitenkään vastuullisena? Miniän kanssako asioita vain hoidetaan eikä oman pojan?
Laitoin onnittelut pojalle, miniä suuttui, kun häntä ei onniteltu. Kyselen kuulumisia pojalta, miniä suuttuu, kun soitan pojalleni. Kysyin miniältä, saadaanko tulla vauvaa katsomaan ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin. Ei saatu kutsua. Ei pyydetty päästä vauvaa katsomaan (koska ymmärrettiin, että meitä ei kaivata) ja nähtiin lapsenlapsi ekaa kertaa äitini syntymäpäivillä pikaisesti pihalla, vauva nukkui vaunuissa, joten tietenkään emme edes koskeneet häntä saati ottaneet syliin. Sekä poika että miniä olivat paikalla, heillä oli kiire pois, olivat vain "vauvaa näyttämässä".
Joululahjalista tuli pojalta, tieto ekasta joulusta miniältä samoin kuin ilmoitus, että menevät mökille uutenavuotena, sen kielsin.
Lapsi on miniän ja pojan yhteinen, en minä heidän väliinsä ole tunkemassa. Lapsenlapsen 1v synttäreille ei tullut kutsua (oli edelleen korona-aika), laitettiin kortti ja poika soitti kiitokset kortista ja sanoi, mihin liikkeeseen voisi hankkia noin 100 e lahjakortin, miniä oli jo katsonut, mitä sillä hankitaan. Viime kesänä nähtiin pojan perhettä 3 tunnin verran, se oli ensimmäinen kerta lapsenlapsen syntymän jälkeen.
Mitä ajattelit yhteydenpidon pojan kanssa olevan? Asioiden hoitamistahan se on miniän kanssa, sieltä tulee käsky tai kielto, miten milloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen suvussa on omituinen tarve olla fyysisesti mahdollisimman lähekkäin, siis tavata koko ajan, mutta henkisesti ei ole mitään yhteyttä, anoppi ei edes tiedä mikä oli poikansa pääaine tai mikä on mun syntymävuoteni.
Minä taas inhoan sitä jatkuvaa kiinnioloa ja ripustautumista kun käytännössä ikinä ei tehdä mitään muuta kuin istutaan katsomassa appivanhempien tv-ohjelmia, syömässä anopin ruokia (joista en pidä, rasvaista ja mautonta) tai jauhamassa miehen sukulaisista tai säästä.
Eli pitää väkisin kyhnätä yhdessä mutta toista ei edes tunneta. En tajua tällaista.
Ihmisillä on erilaisia tapoja olla yhdessä ja osoittaa välittämistään. Voi olla että miehesi perhe tuntee toisensa tosi hyvinkin, ehkä joku pääaine ei ole heille merkittävä tai kiinnostava asia.
Juuri näin. En tiedä veljeni enkä lasteni pääaineita enkä miniöideni syntymävuotta. Meillä on ihan loistavat välit. Ei kenenkään ole pakko vierailla, jos ei kiinnosta.
EriNiin. Sinun mielestäsi. Oletko ikinä kysynyt veljesi tai miniöidesi mielipiteitä?
Kyllä olen, nauravat, kun synttäreillä aina kysyn, että nytkö tuli 20 v. täyteen.
En edes tiedä miniöiden koulutusta, koska olivat jo työelämässä, kun heihin tutustuin. Työpaikat kyllä tiedän.
Viestittelevät lähes päivittäin kaikenlaista, eivät sitä tekisi, jos joku asia häiritsisi.
En usko, että he tietävät minunkaan syntymävuottani. Ei sillä ole mitään merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Lapsiparka.
Voi jessus. Älkää suostuko tuohon enää, vaan varaa itsellesi vaikka matka jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Kuulostaa kyllä täysin uskomattomalta. Aloitko kiltisti hoitaa lasta joka kolmas viikonloppu?
Keksitty juttuhan tuo on.
Voi kun olisikin! Noinhan se meni eli anoppi oli ensin pelkkä taakka ja kauhistus, sitten kun miniän vanhemmat väsyivät hoitovuoroihin, tuli meille ilmoitus, että isovanhempien kuuluu hoitaa ja että me olemme vastuussa poikamme parisuhteesta. Jos tulee ero, miniä vie lapsen eikä poikammekaan saa sitä nähdä.
Eli kyllä me hoidamme lapsenlasta joka kolmas viikonloppu, vaikka koemme vahvasti olevamme kiristyksen uhreja. Jos emme tee kuten miniä määrää, menee pojalta perhe.
Kyllä kuulostaa keksityltä. Ei kukaan vie epäluotettavalle mummulle lasta hoitoon.
Missä tuossa sanottiin, että mummu on miniän mielestä epäluotettava? Mummu tuntuu olevan koko ajan väärässä, mutta ei miniä ole ilmaissut, että ei luota. Tai ainakaan siitä ei kerrottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
Tässä kirjoituksessa ihmetyttää, etkö näe poikaasi mitenkään vastuullisena? Miniän kanssako asioita vain hoidetaan eikä oman pojan?
Laitoin onnittelut pojalle, miniä suuttui, kun häntä ei onniteltu. Kyselen kuulumisia pojalta, miniä suuttuu, kun soitan pojalleni. Kysyin miniältä, saadaanko tulla vauvaa katsomaan ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin. Ei saatu kutsua. Ei pyydetty päästä vauvaa katsomaan (koska ymmärrettiin, että meitä ei kaivata) ja nähtiin lapsenlapsi ekaa kertaa äitini syntymäpäivillä pikaisesti pihalla, vauva nukkui vaunuissa, joten tietenkään emme edes koskeneet häntä saati ottaneet syliin. Sekä poika että miniä olivat paikalla, heillä oli kiire pois, olivat vain "vauvaa näyttämässä".
Joululahjalista tuli pojalta, tieto ekasta joulusta miniältä samoin kuin ilmoitus, että menevät mökille uutenavuotena, sen kielsin.
Lapsi on miniän ja pojan yhteinen, en minä heidän väliinsä ole tunkemassa. Lapsenlapsen 1v synttäreille ei tullut kutsua (oli edelleen korona-aika), laitettiin kortti ja poika soitti kiitokset kortista ja sanoi, mihin liikkeeseen voisi hankkia noin 100 e lahjakortin, miniä oli jo katsonut, mitä sillä hankitaan. Viime kesänä nähtiin pojan perhettä 3 tunnin verran, se oli ensimmäinen kerta lapsenlapsen syntymän jälkeen.
Mitä ajattelit yhteydenpidon pojan kanssa olevan? Asioiden hoitamistahan se on miniän kanssa, sieltä tulee käsky tai kielto, miten milloinkin.
Me saatiin häälahjakin vain appivanhempiwn pojan nimellä. Kyllä se loukkaa.
Varsinkin kun sama porukka on käsi ojossa omiwn hääpäiviwnsä suhteen aina.
Lapsista eivät edes onnitelleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Sinun poikasi on varmaan maailman historian huonoin isä, kun ei lastaan hoida lainkaan, eikä ollenkaan kanna vastuuta suhteista sukulaisiin.
On hyvin yleistä, että nuori äiti uupuu ja masentuu. Mutta normaalissa perheessä isä kantaa jo heti alkuun puolet vastuussa, ja kun huomaa uupumisen, ottaa nuo viikonloput kokonaan vastuulleen.
Jotain tuossa isässä on nyt hyvin pahasti pielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.
Kukaan täällä ei ole kertonut tekevänsä yhtään mitään tuollaista. Mitähän sinä olet lukenut???
Meidän perheessämme on linja, että minä hoidan sukulaiseni ja mies hoitaa omansa. Eli kyllä minä miehelleni sanon, jos hänen sukulaisistaan on ongelmia.
Onko lapsenne sinun vai miehesi sukulainen, vai onko hänellä kenties yhteisiä sukulaisia?
Sanotko myös niille miehesi sukulaisille itselleen ongelmista, vai toimiiko hän välikätenä?
Juuri tämä on se ongelma, että jaotellaan sinun ja minun sukulaiset, vaikka samassa suvussa lisäännytään. Täytyy oppia ihan itse toimimaan myös uusien sukulaisten kanssa.Lapsemme ovat tietenkin meidän perheemme jäseniä. Sukulaiset ovat sukulaisia. Idiootti kysymys.
Miehelleni kuuluu pitää omat sukulaisensa ruodussa, minä pidän omani. Jos tulee rajojen tai ruodussa pysymisen kanssa ongelmia, mies hoitaa omat sukulaisensa, minä hoidan omat sukulaiseni.
Samaten mies hoitaa yhteydenpidon omiin sukulaisiinsa, minä hoidan omiini. näin on sukulaisillekin selvää kaikki vastuut, kaikki tieto siitä kenen kanssa olla yhteydessä ja se kenen kanssa ongelmia setvitään.
Näin ei myöskään sitten sukulaiset voi syyttää väärää ihmistä vääristä lahjoista tai nimipäivän unohtamisesta tai mistään muustakaan. Se on se oma sukulainen jolla reklamoidaan tai jota haukutaan.
Perhe tietenkin, mutta kysyinkin suvusta.
Jos olette naimissa, niin kaksi sukua on yhdistynyt. Jos ette, niin lapsenne ovat myös isänsä sukua.Olen selittänyt sinulle jo. Voit lakata vänkyttämästä.
Sukukäsite on hukassa?
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.
Kukaan täällä ei ole kertonut tekevänsä yhtään mitään tuollaista. Mitähän sinä olet lukenut???
Meidän perheessämme on linja, että minä hoidan sukulaiseni ja mies hoitaa omansa. Eli kyllä minä miehelleni sanon, jos hänen sukulaisistaan on ongelmia.
Onko lapsenne sinun vai miehesi sukulainen, vai onko hänellä kenties yhteisiä sukulaisia?
Sanotko myös niille miehesi sukulaisille itselleen ongelmista, vai toimiiko hän välikätenä?
Juuri tämä on se ongelma, että jaotellaan sinun ja minun sukulaiset, vaikka samassa suvussa lisäännytään. Täytyy oppia ihan itse toimimaan myös uusien sukulaisten kanssa.Lapsemme ovat tietenkin meidän perheemme jäseniä. Sukulaiset ovat sukulaisia. Idiootti kysymys.
Miehelleni kuuluu pitää omat sukulaisensa ruodussa, minä pidän omani. Jos tulee rajojen tai ruodussa pysymisen kanssa ongelmia, mies hoitaa omat sukulaisensa, minä hoidan omat sukulaiseni.
Samaten mies hoitaa yhteydenpidon omiin sukulaisiinsa, minä hoidan omiini. näin on sukulaisillekin selvää kaikki vastuut, kaikki tieto siitä kenen kanssa olla yhteydessä ja se kenen kanssa ongelmia setvitään.
Näin ei myöskään sitten sukulaiset voi syyttää väärää ihmistä vääristä lahjoista tai nimipäivän unohtamisesta tai mistään muustakaan. Se on se oma sukulainen jolla reklamoidaan tai jota haukutaan.
Perhe tietenkin, mutta kysyinkin suvusta.
Jos olette naimissa, niin kaksi sukua on yhdistynyt. Jos ette, niin lapsenne ovat myös isänsä sukua.Olen selittänyt sinulle jo. Voit lakata vänkyttämästä.
Sukukäsite on hukassa?
Eri
Pitääkö olla ratapölkkyä? Rautalanka ei riitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että, tämä ketju herätti muistoja. Onneksi omat lapset ovat jo lukiolaisia, saavat itse hoitaa välinsä mummoonsa.
Se miksi meillä ei synkannut huolimatta kovasta yrityksestä:
Samoin kuin jollain edellä olevalla, mummo osti koko ajan tavaraa, vaatteita mutta ei koskaan sitä mitä olisi tarvittu. Juhlavaatteita ja juhlakenkiä kaappi täynnä mutta villapukua tai ulkoilutakkia ei voinut ostaa mitä olisi oikeasti tarvittu. Ja asiasta keskusteltiin usein. Kuinkahan monet kalliit juhla-asut laitettiin käyttämättömänä eteenpäin. Tai kannettiin sitä turhaa muovirojua roskiin, jotka olivat menneet ekasta leikistä rikki.
Meillä oli tietyissä asioissa täysin vastakkaiset ajatukset siitä miten lasta kasvatetaan. Huolimatta meidän pyynnöistä mummo teki juuri niin kuin mummo halusi. Mummolla on mummon säännöt, tiuskaistiin niskoja nakellen.
Mummo yritti välillä ottaa minun paikkani. Lapsi kysyi äiti, voinko tehdä sitä ja sitä. Mummo vastaa salamannopeasti väliin että totta kai, kultaseni. Tätä tapahtui todella usein. Aina kyllä menin väliin ja sanoin viimeisen sanan mutta ihan hiton rasittavaa.
Summa summarum: ennen lasta anoppi pysyi tontillaan. Lasten jälkeen mummo kuvitteli olevansa toinen vanhempi, jolla on samanlainen määräysvalta kuin vanhemmila. Esimerkkejä tästä toiminnasta olisi muitakin kuin edellä mutta en jaksa kaikkea avata. Rajatonta toimintaa, joka ei keskusteluista huolimatta koskaan vähentynyt. Pikemminkin päinvastoin, tuntui että vain lisäsi rajattomuuttaan mitä enemmän asiasta keskusteltiin.
Kohta olet anoppi itsekin, miten aiot olla erilainen kuin omasi?
Helposti
-eri
Se ärsyttää, kun minun oletetaan olevan joku lastenhoitoautomaatti. Minun lapsuudessani mentiin mummolaan koko perhe, isä auttoi vaaria ja äiti mummoa ja me lapset nautimme mummolassa olemisesta. Sama minulla ja vanhemmillani, lapset oli mummolassa hoidossa ts. ilman vanhempia todella vähän.
Nyt on toisin eli aikuiset lapset ei ole kiinnostuneita vanhemmistaan kuin kysellen, koska otatte lapsenlapset hoitoon. Niitä pitäisi kuljettaa pitkin Suomeas riehasta toiseen, koska vanhemmille tulee halvemmaksi ottaa lapset kesäksi pois hoidosta kuin maksaa hoitomaksut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suku on suku, mutta myös miehet ovat ihmisiä. Mies voi aivan hyvin ottaa vastuun yhteydenpidosta omaan sukuunsa, ja nainen omaansa. Näin meillä sovittiin jo kauan ennen lapsia. Ja puhuvat minusta appivanhemmat mitä ikinä haluavat, meillä mies päättää ihan täysin itsenäisesti, miten paljon sinne yhteyttä pidetään, pyydetäänkö hoitoapua, ja miten mistäkin asiasta sanotaan. Samoin minä sitten omien vanhempieni suuntaan.
Joten lopettakaa se miniän haukkuminen, ja keskittykää siihen suhteeseen oman poikanne kanssa. Koska se ratkaisee sen, mikä suhde teillä on pojan lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Sinun poikasi on varmaan maailman historian huonoin isä, kun ei lastaan hoida lainkaan, eikä ollenkaan kanna vastuuta suhteista sukulaisiin.
On hyvin yleistä, että nuori äiti uupuu ja masentuu. Mutta normaalissa perheessä isä kantaa jo heti alkuun puolet vastuussa, ja kun huomaa uupumisen, ottaa nuo viikonloput kokonaan vastuulleen.
Jotain tuossa isässä on nyt hyvin pahasti pielessä.
No ainakin se on pielessä, että poikani on vuorotöissä, viikonloppuvapaita on kuukaudessa vain yksi. Miniä on kotiäitinä.
Tässä keskustelussa on kaikki anoppien mielipiteet lytätty haukkumalla ja mitätöimällä kirjoittaja.
Toki kolmikymppinen on viisaimmillaan , ilman muutA anopit jotka kertovat omia kokemuksiaan ovat pahoja ja sietämättömiä ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Sinun poikasi on varmaan maailman historian huonoin isä, kun ei lastaan hoida lainkaan, eikä ollenkaan kanna vastuuta suhteista sukulaisiin.
On hyvin yleistä, että nuori äiti uupuu ja masentuu. Mutta normaalissa perheessä isä kantaa jo heti alkuun puolet vastuussa, ja kun huomaa uupumisen, ottaa nuo viikonloput kokonaan vastuulleen.
Jotain tuossa isässä on nyt hyvin pahasti pielessä.
No ainakin se on pielessä, että poikani on vuorotöissä, viikonloppuvapaita on kuukaudessa vain yksi. Miniä on kotiäitinä.
Eli miniä raataa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on kaikki anoppien mielipiteet lytätty haukkumalla ja mitätöimällä kirjoittaja.
Toki kolmikymppinen on viisaimmillaan , ilman muutA anopit jotka kertovat omia kokemuksiaan ovat pahoja ja sietämättömiä ihmisiä
Mistähän sinä tiedät kirjoittajien iät. Iso osa ns anoppien sepustuksia on joko sairaita tai provoja. Osa molempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!
Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.
Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia" - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.
Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.
Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!
No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.
Koska muuta maksutonta hoitopaikkaa ei ole! Miniän vanhemmat väsyivät siihen, että hoitivat käytännössä joka viikonloppu ja kun sanoivat siitä, niin miniä hoksasi, että lapsella on kahdet isovanhemmat. Lapsi tuotiin siis meille. Koska lapsenlapsen ja isovanhemman pitää olla yhdessä kokeakseen, miten ihanaa on sukupolvia ylittävä ihmissuhde ja sukulaisuus.
Lapselapsi on joka kolmannen viikonlopun meillä, joka kolmannen toisilla isovanhemmilla ja joka kolmannen kummeilla. Koska lastenhoito on raskasta ja uupunut äiti tarvitsee lepoa!
Sinun poikasi on varmaan maailman historian huonoin isä, kun ei lastaan hoida lainkaan, eikä ollenkaan kanna vastuuta suhteista sukulaisiin.
On hyvin yleistä, että nuori äiti uupuu ja masentuu. Mutta normaalissa perheessä isä kantaa jo heti alkuun puolet vastuussa, ja kun huomaa uupumisen, ottaa nuo viikonloput kokonaan vastuulleen.
Jotain tuossa isässä on nyt hyvin pahasti pielessä.
Nyt ihan ohi keskustelun: oikeastiko miehen pitää tehdä täysi työpäivä ja sitten kantaa vastuusta 50% - isällä 3/4 työtaakka ja äidillä 1/4 ja sitten ihmetellään, kun äiti väsyy. Jokin on pahasti pielessä, jos (tuossakin perheessä) vauva on viikonloput äidin vanhemmilla ja viikolla isä hoitaa 50% ja sittenkin äiti katsoo, että hänpä se tässä on kovasti rasittunut lapsenhoidosta.
Niin. Sinun mielestäsi. Oletko ikinä kysynyt veljesi tai miniöidesi mielipiteitä?