Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!

Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.

Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia"  - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.

Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.

Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!

No ei tietenkään nukkuvaa vauvaa häiritä. Mutta muuten kuulostaa tosi ikävältä. Hassua että haluavat lapsen teille kuitenkin hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Ai että, tämä ketju herätti muistoja. Onneksi omat lapset ovat jo lukiolaisia, saavat itse hoitaa välinsä mummoonsa.

Se miksi meillä ei synkannut huolimatta kovasta yrityksestä:

Samoin kuin jollain edellä olevalla, mummo osti koko ajan tavaraa, vaatteita mutta ei koskaan sitä mitä olisi tarvittu. Juhlavaatteita ja juhlakenkiä kaappi täynnä mutta villapukua tai ulkoilutakkia ei voinut ostaa mitä olisi oikeasti tarvittu. Ja asiasta keskusteltiin usein. Kuinkahan monet kalliit juhla-asut laitettiin käyttämättömänä eteenpäin. Tai kannettiin sitä turhaa muovirojua roskiin, jotka olivat menneet ekasta leikistä rikki.

Meillä oli tietyissä asioissa täysin vastakkaiset ajatukset siitä miten lasta kasvatetaan. Huolimatta meidän pyynnöistä mummo teki juuri niin kuin mummo halusi. Mummolla on mummon säännöt, tiuskaistiin niskoja nakellen.

Mummo yritti välillä ottaa minun paikkani. Lapsi kysyi äiti, voinko tehdä sitä ja sitä. Mummo vastaa salamannopeasti väliin että totta kai, kultaseni. Tätä tapahtui todella usein. Aina kyllä menin väliin ja sanoin viimeisen sanan mutta ihan hiton rasittavaa.

Summa summarum: ennen lasta anoppi pysyi tontillaan. Lasten jälkeen mummo kuvitteli olevansa toinen vanhempi, jolla on samanlainen määräysvalta kuin vanhemmila. Esimerkkejä tästä toiminnasta olisi muitakin kuin edellä mutta en jaksa kaikkea avata. Rajatonta toimintaa, joka ei keskusteluista huolimatta koskaan vähentynyt. Pikemminkin päinvastoin, tuntui että vain lisäsi rajattomuuttaan mitä enemmän asiasta keskusteltiin.

Kohta olet anoppi itsekin, miten aiot olla erilainen kuin omasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen

Mutta lapsihan on vanhempiensa oma, eivät he voi omaa lastaan omia?

Tämä on tosi myrkyllinen suhtautuminen. Se on uusi ihminen, joka on itsensä oma! Muut ei omista lasta.

Huomaa kyllä, että suurin osa näkee lapset omaisuutena ja kohtelu on sen mukaista. Olisi hyvä kaikille, kun sekä vanhemmat että sukulaiset tajuaisivat ettei ihminen, lapsi, ole omaisuutta. Te ette päätä lapsen asioista, se kasvaa isoksi äkkiä ja sen jälkeen kukaan muu ei voi lapsen elämää päättää kuin lapsi itse.

Kannattaa miettiä siltä kantilta, niin voi olla että olette jatkossakin hyvissä väleissä uuden ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.

Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.

Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.

Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?

Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?

Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???

Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.

Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.

Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.

Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.

Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?

Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.

Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!

Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?

Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.

Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.

Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.

Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!

Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.

Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.

Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.

Ni m

Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.

En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.

Koko sun kommunikaatiosi on vastenmielistä omahyväistä marttyyrinarinaa. En yhtään ihmettele, ettei poikasi jaksa sinua!

Hyvä. Sinä varmaan olet hyvin suosittu joka paikassa.

Tulipa kirjoitettuA tuostakin ettei niillä anopeilla aina ole mitään mahdollisuutta sotkeutua asioihin. Eikä enää terveyttäkään.

Vanhukset voi jättää ihan omaan oloonsa olemaan, sehän on perhesuhteiden kannalta ihanteellista, ei mene nuorempien aika eikä vanhusta käydä sättimässä.

Tämän täytyy olla provo. Ei noin rasittavaa ihmistä voi oikeasti edes olla!

Vierailija kirjoitti:

anoppinen kirjoitti:

Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa.  Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin.  Minä muutuin,  ei anoppi. 

Nyt  koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi.  Tyttäreni vauvan kanssa ei  tullut vastaavia "jännitteitä".  Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.   

Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja,  vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)   

Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani.  Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.

Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.  

En siedä omalta äidiltä yhtään enempää. Mutta hän uskoo kun hänelle sanoo, että enää vauvalle ei juoteta appelsiinimehua. Anoppi jää vänkäämään asiasta ja tuomitsee uudet käytännöt, esim. Lapsentahtisen ruokailun, ihan hyvin on lapset voineet vaikka ovat syöneet neljän tunnin välein (ja huutaneet paljon). Siinä ehkä meillä suurin ero anopissa ja omassa äidissä. Äidille kun sanoo, että nykyään hoidetaan näin hän tottelee, anoppi taas tekee omiaan heti kun kääntää selän.

Miten hemmetin vanhoja anoppeja teillä oikein on? Appelsiinimehua ei ole vauvoille Suomessa juotettu 70-luvun jälkeen eli ko. äidit olisivat nyt jotain 70v ja nämä lapsetkin 40v? Joilla on siis vastasyntyneitä? Toki esim Espanjassa ja Ranskassa appelsiinimehu on edelleen se eka juoma äidinmaidon jälkeen vauvalle ja hengissä ne näyttävät selviävän. Omat lapset oon saanut 2000-luvun alussa ja silloin ei tosiaankaan enää annettu mitään mehuja vauvalle.

Huisii kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen

Mutta lapsihan on vanhempiensa oma, eivät he voi omaa lastaan omia?

Tämä on tosi myrkyllinen suhtautuminen. Se on uusi ihminen, joka on itsensä oma! Muut ei omista lasta.

Huomaa kyllä, että suurin osa näkee lapset omaisuutena ja kohtelu on sen mukaista. Olisi hyvä kaikille, kun sekä vanhemmat että sukulaiset tajuaisivat ettei ihminen, lapsi, ole omaisuutta. Te ette päätä lapsen asioista, se kasvaa isoksi äkkiä ja sen jälkeen kukaan muu ei voi lapsen elämää päättää kuin lapsi itse.

Kannattaa miettiä siltä kantilta, niin voi olla että olette jatkossakin hyvissä väleissä uuden ihmisen kanssa.

Se lapsi on vanhempiensa lapsi. He on lapsesta lain mukaan vastuussa ja lapsen huoltajia. He päättävät lapsen kaikista asioista, myös siitä kenen kanssa tämä on tekemisissä jos on ja jos on niin miten.

Ja termi oma on ihan oikea. Laissakin puhutaan "omista lapsista" erotuksena esimerkiksi sijoitettuihin lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.

Kukaan täällä ei ole kertonut tekevänsä yhtään mitään tuollaista. Mitähän sinä olet lukenut???

Meidän perheessämme on linja, että minä hoidan sukulaiseni ja mies hoitaa omansa. Eli kyllä minä miehelleni sanon, jos hänen sukulaisistaan on ongelmia.

Onko lapsenne sinun vai miehesi sukulainen, vai onko hänellä kenties yhteisiä sukulaisia?

Sanotko myös niille miehesi sukulaisille itselleen ongelmista, vai toimiiko hän välikätenä?

Juuri tämä on se ongelma, että jaotellaan sinun ja minun sukulaiset, vaikka samassa suvussa lisäännytään. Täytyy oppia ihan itse toimimaan myös uusien sukulaisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että, tämä ketju herätti muistoja. Onneksi omat lapset ovat jo lukiolaisia, saavat itse hoitaa välinsä mummoonsa.

Se miksi meillä ei synkannut huolimatta kovasta yrityksestä:

Samoin kuin jollain edellä olevalla, mummo osti koko ajan tavaraa, vaatteita mutta ei koskaan sitä mitä olisi tarvittu. Juhlavaatteita ja juhlakenkiä kaappi täynnä mutta villapukua tai ulkoilutakkia ei voinut ostaa mitä olisi oikeasti tarvittu. Ja asiasta keskusteltiin usein. Kuinkahan monet kalliit juhla-asut laitettiin käyttämättömänä eteenpäin. Tai kannettiin sitä turhaa muovirojua roskiin, jotka olivat menneet ekasta leikistä rikki.

Meillä oli tietyissä asioissa täysin vastakkaiset ajatukset siitä miten lasta kasvatetaan. Huolimatta meidän pyynnöistä mummo teki juuri niin kuin mummo halusi. Mummolla on mummon säännöt, tiuskaistiin niskoja nakellen.

Mummo yritti välillä ottaa minun paikkani. Lapsi kysyi äiti, voinko tehdä sitä ja sitä. Mummo vastaa salamannopeasti väliin että totta kai, kultaseni. Tätä tapahtui todella usein. Aina kyllä menin väliin ja sanoin viimeisen sanan mutta ihan hiton rasittavaa.

Summa summarum: ennen lasta anoppi pysyi tontillaan. Lasten jälkeen mummo kuvitteli olevansa toinen vanhempi, jolla on samanlainen määräysvalta kuin vanhemmila. Esimerkkejä tästä toiminnasta olisi muitakin kuin edellä mutta en jaksa kaikkea avata. Rajatonta toimintaa, joka ei keskusteluista huolimatta koskaan vähentynyt. Pikemminkin päinvastoin, tuntui että vain lisäsi rajattomuuttaan mitä enemmän asiasta keskusteltiin.

Kohta olet anoppi itsekin, miten aiot olla erilainen kuin omasi?

Käyttäytyä hyvien tapojen mukaisesti?

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.

Kukaan täällä ei ole kertonut tekevänsä yhtään mitään tuollaista. Mitähän sinä olet lukenut???

Meidän perheessämme on linja, että minä hoidan sukulaiseni ja mies hoitaa omansa. Eli kyllä minä miehelleni sanon, jos hänen sukulaisistaan on ongelmia.

Onko lapsenne sinun vai miehesi sukulainen, vai onko hänellä kenties yhteisiä sukulaisia?

Sanotko myös niille miehesi sukulaisille itselleen ongelmista, vai toimiiko hän välikätenä?

Juuri tämä on se ongelma, että jaotellaan sinun ja minun sukulaiset, vaikka samassa suvussa lisäännytään. Täytyy oppia ihan itse toimimaan myös uusien sukulaisten kanssa.

Lapsemme ovat tietenkin meidän perheemme jäseniä. Sukulaiset ovat sukulaisia. Idiootti kysymys.

Miehelleni kuuluu pitää omat sukulaisensa ruodussa, minä pidän omani. Jos tulee rajojen tai ruodussa pysymisen kanssa ongelmia, mies hoitaa omat sukulaisensa, minä hoidan omat sukulaiseni.

Samaten mies hoitaa yhteydenpidon omiin sukulaisiinsa, minä hoidan omiini. näin on sukulaisillekin selvää kaikki vastuut, kaikki tieto siitä kenen kanssa olla yhteydessä ja se kenen kanssa ongelmia setvitään.

Näin ei myöskään sitten sukulaiset voi syyttää väärää ihmistä vääristä lahjoista tai nimipäivän unohtamisesta tai  mistään muustakaan. Se on se oma sukulainen jolla reklamoidaan tai jota haukutaan.

Vierailija kirjoitti:

Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.

Tämä. Mutta karma is a bitch, nämä hankalat miniät tulevat itse aikanaan anopeiksi ja saavat saman huonon kohtelun omilta miniöiltään. Jännä miten se tosiasia unohtuu, että jos saat lapsia niin itse todennnäkösesti tulet myös anopiksi. Eikä siihen mene edes kovin kauaa, elämä menee niin nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniöille tiedoksi, että anopit eivät ole ajatustenlukijoita. Heille voi puhua ihan normaalisti. Ei niin, että valitat puolisollesi hänen äitinsä käyttäytymisestä. Sanot vaan heti, kun tilanne on päällä, ei vuoden päästä. Ja täällä haukkuminenkaan ei auta yhtään mitään, päästät vaan uudestaan ja uudestaan negatiiviset tunteet valloilleen. Ajattele positiivisesti, elämä on mukavampaa ja pysyt terveempänä.

Tämä. Mutta karma is a bitch, nämä hankalat miniät tulevat itse aikanaan anopeiksi ja saavat saman huonon kohtelun omilta miniöiltään. Jännä miten se tosiasia unohtuu, että jos saat lapsia niin itse todennnäkösesti tulet myös anopiksi. Eikä siihen mene edes kovin kauaa, elämä menee niin nopeasti.

Ja kas karma-jankkaaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki muuttui jo miniän raskausaikana eli raskaudesta ei saanut kysellä, mutta siitä piti olla kiinnostunut. Aika hankala yhtälö, jossa epäonnistuin totaalisesti kysymällä täysin typerästi 4. kuukaudella raskaana olevalta, että "saatko nukuttua öisin?". Ei kuulemma kuulu minulle!

Kun vauva syntyi, laittoi poika tekstarin ja onnittelin samantien koko perhettä. Ei riittänyt, miniä ei saanut mitään onnittelutekstaria eli hänet oli hylätty. En mennyt sairaalaan katsomaan vauvaa (korona-aika!), joten sain kuulla, että vauva ei kiinnosta. Kyselin, pääseekö vauvaa katsomaan kotiin, edes ikkunan takaa, ja vastaus oli, että saatte kutsun nimiäisiin, heillä on nyt perheaikaa. Asia selvä, odotellaan.

Ei tullut kutsua nimiäisiin, koska "ne oli rento juhla, ei haluttu sinne vanhuksia"  - olen 55v ja puolisoni 57 v. Lopulta näimme ensimmäisen lapsenlapsemme oman äitini 80v-juhlissa, tosin vain vaunuissa nukkumassa, mutta nähtiin silti silloin noin 4 kk ikäinen, jota emme tietenkään tohtineet edes koskea, eihän toisen unta saa häiritä.

Jouluksi tuli lahjatoivelista ja ilmoitus, että menevät miniän vanhemmille, joten lahjat tulisi toimittaa viikkoa ennen. Uudeksivuodeksi pyysivät mökkiä lainaan, oli tarkoitus juhlia kaveriporukalla, lapsi olisi miniän vanhemmilla. Oltiin jo kutsuttu mieheni sisaruksia mökille, joten saimme kuulla olevamme itsekkäitä.

Samaa rataa tässä on mennyt nyt pari vuotta, uutena asiana keväällä meille tuli lapsenhoitovuoro joka kolmas viikonloppu, koska lapseni ja puolisonsa tarvitsevat parisuhdeaikaa. Käytännössä saimme lähes tuntemattoman lapsen hoitoon monisivuisen ohjeen kera, koska "kun saa lapsia, niin hyväksyy sen, että hoitaa lapsenlapsia". Että sillai!

Tässä kirjoituksessa ihmetyttää, etkö näe poikaasi mitenkään vastuullisena? Miniän kanssako asioita vain hoidetaan eikä oman pojan?

Kysymyshän oli anopit, mikä miniässä alkoi ärsyttää? Ei kysytty pojista mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.

Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.

Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.

Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?

Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?

Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???

Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.

Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.

Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.

Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.

Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?

Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.

Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!

Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?

Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.

Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.

Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.

Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!

Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.

Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.

Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.

Ni m

Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.

En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.

Koko sun kommunikaatiosi on vastenmielistä omahyväistä marttyyrinarinaa. En yhtään ihmettele, ettei poikasi jaksa sinua!

Hyvä. Sinä varmaan olet hyvin suosittu joka paikassa.

Tulipa kirjoitettuA tuostakin ettei niillä anopeilla aina ole mitään mahdollisuutta sotkeutua asioihin. Eikä enää terveyttäkään.

Vanhukset voi jättää ihan omaan oloonsa olemaan, sehän on perhesuhteiden kannalta ihanteellista, ei mene nuorempien aika eikä vanhusta käydä sättimässä.

Sinua ei siedä edes oma poikasi. Mieti sitä ennen kuin alat sättiä muita.

Nyt kyllä näistä kommenteista näkyy läpi. Ei ole anopin vika, vaan tuollaista porukkaa nykyään oikeasti on olemassa.

Itse kuuntelin yhden illan, kun veljeni vaimo haukkui äitiäni maan rakoon, syy: oli kutsunut jouluna syömään! Tekstarin oli kehdannut lähettää, että tervetuloa jouluaattona päivälliselle klo se ja se.

Miten tuosta voi suuttua?! Häiriintynyttä sakkia liikkeellä, tuo ex-vaimo oli kyllä muutenkin sekopää.

Puolustin aina äitiä näissä tilanteissa, mutta eihän siitä muuta tullut kuin sain itsekin haukut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.

Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.

Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.

Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?

Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?

Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???

Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.

Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.

Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.

Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.

Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?

Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.

Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!

Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?

Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.

Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.

Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.

Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!

Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.

Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.

Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.

Ni m

Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.

En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.

Koko sun kommunikaatiosi on vastenmielistä omahyväistä marttyyrinarinaa. En yhtään ihmettele, ettei poikasi jaksa sinua!

Hyvä. Sinä varmaan olet hyvin suosittu joka paikassa.

Tulipa kirjoitettuA tuostakin ettei niillä anopeilla aina ole mitään mahdollisuutta sotkeutua asioihin. Eikä enää terveyttäkään.

Vanhukset voi jättää ihan omaan oloonsa olemaan, sehän on perhesuhteiden kannalta ihanteellista, ei mene nuorempien aika eikä vanhusta käydä sättimässä.

Tämän täytyy olla provo. Ei noin rasittavaa ihmistä voi oikeasti edes olla!

Niin varmaan, anopinhan pitää koko ajan olla miniän oven takana jotta vauvapalstan mammat ovat tyytyväisiä.

Anoppi joka pärjää itsekseen eikä enää jaksa lapsenvahdiksi on kauhistus ja provo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

anoppinen kirjoitti:

Itse aikanaan ensimmäisen lapsen saatuani olin kauhean herkkä ja epävarma anopin seurassa.  Tosin tiedostin sen vasta jälkikäteen. Anopin hyväntahtoinenkin neuvo tai ohje sai mut heti jollain tapaa puolustusasemiin.  Minä muutuin,  ei anoppi. 

Nyt  koitan vuorostani välttää oman miniäni suhteen ettei "annas kun näytän" tilanteita edes syntyisi.  Tyttäreni vauvan kanssa ei  tullut vastaavia "jännitteitä".  Hän tietää ja tuntee tapani, eikä ota niin vakavasti.   

Eli sietää hullaantuneen isoäidin vanhanaikaisia neuvoja,  vaikkei niitä ikänään noudattaisi :)   

Ja kuitenkin arvostan suuresti edesmennyttä anoppiani.  Miniäni on aivan ihana (vaikka emme aina ihan samoin asioista ajattelekaan) ja kaikki lapsenlapseni ovat ihan yhtä rakkaita.

Jostain syystä omalta äidiltä sitä sietää paljon enemmän kuin puolison äidiltä.  

En siedä omalta äidiltä yhtään enempää. Mutta hän uskoo kun hänelle sanoo, että enää vauvalle ei juoteta appelsiinimehua. Anoppi jää vänkäämään asiasta ja tuomitsee uudet käytännöt, esim. Lapsentahtisen ruokailun, ihan hyvin on lapset voineet vaikka ovat syöneet neljän tunnin välein (ja huutaneet paljon). Siinä ehkä meillä suurin ero anopissa ja omassa äidissä. Äidille kun sanoo, että nykyään hoidetaan näin hän tottelee, anoppi taas tekee omiaan heti kun kääntää selän.

Miten hemmetin vanhoja anoppeja teillä oikein on? Appelsiinimehua ei ole vauvoille Suomessa juotettu 70-luvun jälkeen eli ko. äidit olisivat nyt jotain 70v ja nämä lapsetkin 40v? Joilla on siis vastasyntyneitä? Toki esim Espanjassa ja Ranskassa appelsiinimehu on edelleen se eka juoma äidinmaidon jälkeen vauvalle ja hengissä ne näyttävät selviävän. Omat lapset oon saanut 2000-luvun alussa ja silloin ei tosiaankaan enää annettu mitään mehuja vauvalle.

En ole kirjoittanut ketjuun, mutta kaikki nämä muistelut eivät välttämättä ole eilen tapahtuneita sattumuksia.... Esim. oma äitini on syntynyt 1948, ja hän on 60-70-luvulla opiskellut sairaan- ja terveydenhoitajaksi, ja työskennellyt hetken nuorena neuvolassa. Itse olen syntynyt 1983, eikä minulle juotettu appelsiinimehua, ja sen opin äitini onkin mielestään kokonaan hylännyt.

Sen sijaan kun tulin äidiksi 2013 (äitini oli 65-vuotias), niin äitini kovasti paasasi imetyksen säännöllisyydestä ja oli huolissaan jaksamisestani, kun imetin lapsentahtisesti, enkä monen tunnin välein. Muisteli omaa mummoaan (joka on ollut nuori nainen joskus 1910-luvulla!) ja sitä miten tämäkään ei olisi lypsylle päässyt, jos olisi koko ajan imettänyt (asumme äitini kanssa suuressa kaupungissa, ja olen akateemisella alalla, en emäntä). Siitä tuli pari kunnon riitaa ennen kuin uskoi oppiensa olevan vanhentuneita.

Tämä ohiksena anoppi-miniä keskusteluun - tai no, sen verran voin sanoa, että 1930-luvulla syntynyt anoppini on aina ollut mukava ja kohtelias rouva :)

Mulla appiukko alkoi lastenlasten myötä aukomaan päätään ja on aina mulle vihainen. En enää käy kylässä, kun lapsetkin huomasivat papan käytöksen. Tuntuu että pelkkä olemassaoloni ärsyttää häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen miniä, mutta yritän vastata. Anoppini oli todella mukava ennen lapsen syntymää ja yhä on monella tavalla mukava ihminen. Lapseen liittyvissä asioissa kuitenkin tuntuu, että anopilta ei saa pyytää mitään. Anoppi haluaa itse valita, miten auttaa. Jos pyytäisin, että voiko anoppi auttaa ja laittaa ruokaa, niin anoppi silittää vauvan harsot (meillä ei silitetä koskaan). Anoppi haluaa hankkia lapselle vaatteen ja kerron, että pyjamalle olisi tarve, niin saadaan vauvalle pipo ja kaulahuivi. Eli ilmeisesti minä olen se vaikea, jos pyydän jotain ja niin rajoitan anopin tapaa olla isovanhempi. Sitten taas jos pyydän itselleni jotain apua, vaikka anoppia auttamaan hiusteni leikkaamisessa, niin tämän anoppi tekee oikein mielellään. En siis ihan ymmärrä, miksi juuri lapsen kohdalla anoppi on niin tarkka siitä, että ei kuuntele toiveitamme ollenkaan.

Älä pyydä mitään. Ei kukaan halua tehdä vastenmielisiä juttuja. Ja jos haluat jonkun tietyn vaatteen lapsellesi, niin lähetä siitä kuva ja kerro paikka, mistä niitä saa ostettua.

Meillä anoppi on kehittänyt jonkun ihmeellisen valtapelin lahjojen ostamisesta lapselle. Saattaa siit esim. kysyä ostoksille lähtiessä lasten koot ja mitä vaatteita heiltä puuttuu. Vastaan vaikkapa että koot 86 cm ja 116 cm ja tarvittaisiin pitkähihaisia paitoja kummallekin. Kaupasta laittaa kuvan vaikkapa kolmesta pyjamavaihtoehdosta, johon saatan vastata että kiitos, meillä tässä koossa pyjamia onkin jo paljon, mutta jos ostat seuraavaa kokoa niin varmasti syksyllä on jo käytössä ja tuo keskimmäinen olisi varmasti mieluisin. Lopputuloksena tuo ne kaksi joita en valinnut, koska minulla on niin huono maku että valitsen aina rumia, ja tuo kolme numeroa liian suuria koska en minä osaa arvioida lasten vaatekokoja syksylle.

Kastelahjaa ennen laittoi kuvan viidestä eri potkumoposta tai muusta potkutteluvekottimesta, johon vastasin että varmaan hetki vielä menee ennen kun potkutteluikä koittaa mutta tuo hevonen on kyllä hieno. Toi ne neljä muuta, ekan kastelahjaksi, sitten synttäri, joulu ja nimppari.

Eri, mutta sama ongelma. Miten sitten toimitaan kun olet laittanut kuvan tuotteesta ja mummo tuokin jotain ihan muuta, koska "se on ihan turha, mistä laitoit kuvan".

Tai siis, nykyään en enää anna mitään lahjavinkkejä, vaippa kysyvät, koska ikinä ei tullut mitään mitä pyysin. Toiset isovanhemmat ovat tyytyväisiä kun kertoo suoraan mitä tarvitaan ja saatan vielä sanoa, että lahja on aika kallis (50€) ottakaa sedät perheineen mukaan siihen.

Itse toimin aiemmin niin, että mies laittoi kaikki turhat ja rumat lahjat suoraan käyttämättömänä paikallisille fb-kirpputoreille myyntiin. Tekstinä aina "myydään tarpeettomana". Tiesimme, että anoppi seuraa niitä. Ymmärsi aika äkkiä ja alkoi ostamaan pyydettyä tai antamaan lahjan rahana.

Ei meillä todellakaan ole tilaa turhille tavaroille.

Sisko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.

Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.

Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.

Miksi et sitten alunperin ollut yhteydessä omaan lapseesi?

Miksi lähdetään siitä että se perheen vaimo/äiti on se joka hoitaa myös miehensä sosiaaliset suhteet?

Minäkin sain oikein kalenterin kirjan muodossa jossa mieheni suvun kaikki merkkipäivät ja yhteystiedot. Miksi se minulle toimitettiin???

Siis viestit laitoin pojalleni. En miniälle. Miniä siis ilmoitti että poikaani/heitä ärsytttää viestini, en udellut, en vaatinut, en valittanut, tuommoisia hei , mitä kuuluu viestejä ehkä kaksi kuussa.

Miniä siis itse otti asiakseen valvoa poikani viestliikennettä. Nyt on tilanne parempi, viestin miniälle suoraan ts. Kiitän kuvista.

Tai sitten se poikasi valitti sinusta jatkuvasti ja miniä toivoi että setvit asiasi poikasi kanssa.

Kyllä poika sinkkuaikana osasi ihan itse kivahdella minulle kun vielä hallitsi omaa puhelintaan.

Kertokaas, onko kaks viestiä kuukaudessa, ihan turhaa small talkkia, liikaa tosiaan? Eikö siis äiti (iäkäs) ilmaista että muistaa tämänkin lapsensa ?

Ja nyt kun kotona on joku jolle marmattaa sinusta, marmatti koko ajan.

Kukaan ei jaksa tuollaista marttyyriä!

Nyt loukkaat minua. Kodissamme laoset olleet ihan hyvin kohdeltuja, kunnollisia, koumumenestys jokaisella hyvä. Lapseni lähti armeijan jälkeen opiskelemaan kauas, itsenäistyi, joskus autettiin rahallisesti. Vai on marttyyri jos jotain elonmerkkiä antaa itsestään?

Teidän nuorten röyhkeys on uskomaton.

Onko kaikki miniät sitä mieltä että puolison äiti on marttyyri jos toivottaa tekstiviestilllä hyvää joulua, ehkä joskus tammikuun lopulla jonkun mitä kuuluu, mukavaa viikonloppua.

Itse kirjoitit, että poikasi kivahteli sinulle jo sinkkunakin. Eli ei se poikasi sinua jumaloi tai seuraasi kaipaa, vaan marmattaa sinusta ja se vaimo yrittää tasoitella ja pitää välejä. Mutta klassiseen tapaan sinä syytät kaikesta vaimoa.

Vaimo yrittää sen sijaan pitää asiallisia välejä, lähetellä kuvia ja kuulostella kuulumisia ja sinä haukut!

Enhän hauku vaan sanoinkin että lapsen tultua on asialliset välit.

Kyseessä on kuopus, iltatähti. Oli vaikea joskus opiskelijan kanssa joka kuitenkin tarvitsee raha- apua mutta suuttuu jos yrittää keskustella asumisesta tms.

Se on ihan se sinun oma poikasi, joka ei jaksa sinua. Todennut varmaan hyvinkin kärkkäästi, ettei aio sulle vastata. Miniä on sitten päättänyt lähettää sovittelevan viestin, että poika ottaa itse yhteyttä myöhemmin. Kohtaa se oikea ongelma. Vaikeaa sinunkaltaiselle tulee olemaan myöntää omat virheensä, mutta miniää syyttämällä ei asiat ratkea.

Ni m

Niin on, me äidit ja anopit ollaan pahoja. Kyllä minulla on tiedossa asiat siinä kuin sinullakin. Olen täysin raitis , työläisnainen olin, nyt iäkäs, sairas , toimeen tulen muttei rahaakaan paljon ole.

En narise yhdeltäkään kapselta yhtään mitään. Eikä minusta olisi liikuntakyvyn takia enää pienen hoitajaksi.

Koko sun kommunikaatiosi on vastenmielistä omahyväistä marttyyrinarinaa. En yhtään ihmettele, ettei poikasi jaksa sinua!

Hyvä. Sinä varmaan olet hyvin suosittu joka paikassa.

Tulipa kirjoitettuA tuostakin ettei niillä anopeilla aina ole mitään mahdollisuutta sotkeutua asioihin. Eikä enää terveyttäkään.

Vanhukset voi jättää ihan omaan oloonsa olemaan, sehän on perhesuhteiden kannalta ihanteellista, ei mene nuorempien aika eikä vanhusta käydä sättimässä.

Sinua ei siedä edes oma poikasi. Mieti sitä ennen kuin alat sättiä muita.

Nyt kyllä näistä kommenteista näkyy läpi. Ei ole anopin vika, vaan tuollaista porukkaa nykyään oikeasti on olemassa.

Itse kuuntelin yhden illan, kun veljeni vaimo haukkui äitiäni maan rakoon, syy: oli kutsunut jouluna syömään! Tekstarin oli kehdannut lähettää, että tervetuloa jouluaattona päivälliselle klo se ja se.

Miten tuosta voi suuttua?! Häiriintynyttä sakkia liikkeellä, tuo ex-vaimo oli kyllä muutenkin sekopää.

Puolustin aina äitiä näissä tilanteissa, mutta eihän siitä muuta tullut kuin sain itsekin haukut.

Ai siitå että käskyllä käsketään just jouluaattona paikalle reikäreikä sen sijaan että asiallisesti soitettaisiin hyvissä ajoin ja kysyttäisiin edes miten perhe aikoo joulunsa viettää.

Ketjun otsikko menee näin: "Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?"

Valitettavasti ketju muuttui hetkessä vauvapalstan tyyliin anoppien haukkumiseksi. Mennään asiattomasti henkilökohtaisuuksiin. Otsikossa esitetään anopeille kysymys, mutta palstalaiset eivät vastausta halua tietää. Harva anoppi tällaiseen haukkumis- ja riitelyketjuun ajatuksiaan kirjoittaa. 

Minä ärsytin anoppiani näistä syistä:

- olen Etelä-Suomesta

- olen korkeakoulutettu

- en suostunut ollenkaan siihen että minä olen jonkinlainen keittiöpiian ja huutolaisen yhdistelmä joka passaa miehen sukulaisia eli ei edes syö samassa pöydässä

- kun anoppi kerran jörjesti kotonani ruuasta neljän tunnin draaman, hänet vietiin jatkossa aina ulos syömään

- en suostunut siihen että perimäni asunto muutetaan miehen sukulaisten Helsingin-hotelliksi

Jne